Arkeologimme museologien seurassa Tukholmassa – Södermalm ja Gamla Stan

Tämä juttu tulee nyt pahasti viiveellä, ja suunnitelmistani poiketen esitän sen pääasiassa valokuvin:

 

Omituiset seikkailut Ruotsin pääkaupungissa

Viimeinkin loma. Siitä on kohta kolme vuotta kun oikeasti olen ollut lomailemassa ja neljä vuotta kun olen ollut ulkomailla. Kun vuoden alkupuolella tarjottiin halpaa opiskelijajärjestömatkaa Tukholmaan, olin heti lähdössä kun rahatilanne varmistui riittävän vakaaksi. Minä sain  palkkaa ja parempi puolisko palkkion käännöstyöstään. Siispä ansaituille lomalle!

Tavoitteena oli nimenomaan rentoutua kaikesta ja nauttia uusista kohteista uudessa kaupungissa. Viimeksi olin Tukholmassa yli seitsemän vuotta sitten, ja silloin pistäydyin katsomassa Vasa-laivaa ja Armémuseeta. Nyt lähtökohdaksi valikoitui hostellimme Accon sijainnin perusteella Södermalm lauantaiksi, kun muut museologit ja matkalle mukaan tulleet olivat käymässä Vasa-laivalla. Sunnuntaina taas vuorossa olisi Gamlastad, vanhakaupunki.

Vierailukohteet valikoituivat paremman puoliskon lainaaman Fynda! kirjan perusteella, josta löytyi hyvien vintage-puotien sijainteja. Kartta katsomalla löysi helposti sopivat kirkot ja kohteet vapaasti vierailtaviksi. Lisämausteena Helsingin Sanomat suositteli 30 kahvilaa Tukholmassa, joista poimimme useita mahdollisuuksia.

Perjantai - ilmaisia lounaita taitaa olla olemassa

Aamulla varhain alkoi talsinta kohti Turun Silja Linen -terminaalia – siis bussipysäkille ja ykköslinjalla perille. Joimme tölkkikahvit ja söimme eväät terminaalissa, ja suureksi kauhuksemme totesimme samalle laivalle nousevan jääkiekon nappulaliigalaisia (taisivat olla Porin Ässistä).

Laivamatkasta muutama maininta. Emme halunneet buffettiin, vaan tuumimme listojen perusteella a la cartén riittävän. Ikävänä yllätyksenä nämä aukesivat vasta useita tunteja buffetin jälkeen, ja kala- ja äyriäisravintolassa (katkaravut ja risteilyalukset kuuluvat aina yhteen minun repertuaarissani!) saimme viimeinkin herkullista ruokaa. Tilattuani laskun sain poikkeuksellisen korttilaitteen: siihen piti heti näpytellä PIN ilman, että näki summaa. Kuinka ollakkaan, kun olin painanut vihreää näytöllä vilahti tuplasumma siitä mitä olin tilannut!

Kun tarjoilija toi kuitin, alkoi asian setvittely. Olin saanut paremman puoliskon kanssa naapuripöydän laskun. Sen selvittelyssä meni melkein 20 minuuttia, mutta lopulta summa palautui minulle ja sain kuulla, että ruokailu meni kapteenin piikkiin. Kiitos Silja Line! Vilkaisu kotona matkan jälkeen osoitti, että rahat todella olivat palautuneet.

Tulevat jääkiekkotoivomme osoittivat Suomen nuorison erinomaisuuden juoksemalla pitkin käytäviä meuhkaamassa. Olivat olevinaan niin kovaa sakkia ja aikamiähiä, että kärttyisyyden sijaan enemmän hymyilytti. Kun poikalauma suunnisti laivan tax free kemikalioon, aloimme arvuuttelemaan, olivatko he ostamassa elämän ensimmäisiä partavesiä vai äidille tuliaisia. Itse kyynikkona arvelin, että pojat tahtoivat käsiinsä mahdollisimman alkoholipitoista hajuvettä vetääkseen ruusuvesikännit.

Asuintiloissa pojat huvittelivat koputtelemalla ihmisten oviin ja juoksemalla nurkan taakse hihittelemään. Museionin tytöt saivat pojat lopettamaan karjumalla oven läpi "ME TIEDETÄÄN MISSÄ HYTISSÄ TEIDÄN VALMENTAJANNE ON! JOS EI LOPU NIIN MENEMME HÄNEN JUTTUSILLEEN!"  Loppui koputtelu.

Perillä Tukholmassa olimme kello kuuden aikaan illalla. Tätä ennen pääsimme ihastelemaan satojen saarien lisäksi Maarianhaminaa. Kaunis menomatka. Tunnelmaa kohotti vielä peli Settlers of Catania, josta on tulossa hyvää vauhtia yksi suosikkilautapeleistäni.

Terminaalissa ulos ja etsimään tietä metrolle. Pienen harhailun ja metroasemalla sekoilun jälkeen (hiton sekava lippusysteemi eikä oma surkea kielitaito edesauttanut asiaa yhtään) matka kohti Södermalmia alkoi. Acco-hostellissa sain puolisoni kanssa kahdestaan neljän hengen huoneen, sillä kaksi museologia oli lutikkapelon vallassa toisaalla. Tutkin huoneen tarkkaan ja asettelin laventelia sinne tänne, eikä kaikista huhuista huolimatta näkynyt ötökän ötökkää. Nukkumaan saattoi käydä rauhassa.

Lauantai

 

Aamu alkoi pikaisella kroppasyynillä lutikanpuremien varalta. Onneksi asemasotaa tutkineena tiesin lutikoista yhtä sun toista, eikä niistä näkynyt merkkejäkään. Varmuuden varalta vaatteet ja matkalaukut oli laitettu muovipusseihin. Pukeutumisen ja aamutoimien jälkeen kohti ensimmäistä etappia, kahvila Copacabanaa. Yllätykseksemme kahvila oli kuin Turun kirjakahvila. Kupit olivat kaikki erilaisia ja tunnelma ja sisustus hyvin samanlainen – siis erinomainen! Otin paahtoleipää tuorejuustolla ja marjahillolla sekä kupposen kahvia, ja hyvää teki sekä oli oikein herkullista. Olin valmis Tukholmanvalloitukseen! Tai, no ainakin Södermalmin.

Copacabanasta tullessa piti ottaa kuva raamatullisesta Abraham Grillistä.

Muut museologit suuntasivat kohti Vasa-laivaa, jota kohtaan ei nyt ollut erityistä intoa. Niinpä tutkimme Södermalmia, joka oli minulle kokonaan uusi pala Tukholmaa. Aloitimme kulkemalla pitkin Honrsgatania ja etenimme kohti kaakkoa.

Beyond Retro -myymälästä.

Yleishuomiona kaupoista verrattuna suomalaisiin vintage-myymälöihin Tukholmassa oli melkoinen hintaero. Tyydyin katselemaan ja sovittamaan yksiä kenkiä, jotka tosin olivat liian pienet mutta näyttävät. 

Ehdottomana matkan ostoskohokohtana löysin kahdesta etsimästäni teoksesta toisen. Keräilen Ruotsin armeijan ruoturykmenttien historiikkeja, sillä niistä löytyy usein arvokasta tietoa ruotsalaisten vaiheista Suomessa käydyistä sodista. Nyt haaviin jäi Kungl Södermanlands regemente under 350 år. Se on yksi parhaiten toimitetuista historiikeista, mitä Ruotsissa on aiheesta tehty.

Majoittuessaan Suomeen hattujen sodan alla rykmentit laativat luettelot kaikista majoitusalueella pitäjässä olleista rakennuksista, myllyistä, aitoista yms. Erittäin hyödyllistä tietoa siis! Södermanlandilaiset olivat Järvelässä, eli jos haluaa tietoa rakennuskannasta vuodelta 1741 niin rykmentit asiakirjat auttanevat asiaan.

Katarina kyrka 

 

Södermalmilla riitti ihmeteltävää, ja ihmeellisin paikka mielestäni oli kaunis Katarinan kirkon puisto.

Kirkko oli kaunis.

Upea kirkkopuisto ja hautausmaa.

Kummallisin näky koko matkalla: hautakiven taakse piirretty Horuksen silmä.

Puistoa.

Graffitien kuvaaminen on kivaa.

Retroilua, kaupunkia ja Fotografiska

Pelastusarmeijaa retrokaupassa?

Retrokaupasta.

Turkua Tukholmassa? Dynamon mainos.

Desing kysy, myy, vaihda, ostetaan -palsta.

Oivaltava mainos!

Hienot kupariovet.

Taas hautausmaalla.

Pääsiäispupuja.

Hautausmaalla lauloi mustarastas.

Illaksi menimme valokuvataiteen museoon Fotografiskaan. Paikalle houkutti myöhäinen aukioloaika ja kiinnostavat WEB-sivut.

Käynti oli mahtava. Suosittelen Fotografiskaa, siellä olleet valokuvanäyttelyt olivat äärettömän vaikuttava kokemus. Asiansa osaava opas toi paljon lisää valokuvanäyttelyyn, ja yläkerrassa on ravintola ja baari, joka on myöhään yöhön asti auki.

Fotografiska.

Ostin museokaupasta kameran objektiivia muistuttavan termosmukin, jolla olen onnistunut hämmentämään lukuisia ihmisiä. Kuva tulossa myöhemmin.

Fotografiskan jälkeen Bishops Arms- kapakkaan.

Illalla kävi hilpeitä, kun lutikkapelkoiset museologituttumme olivat kirjautuneet omaan hostelliinsa. Yömyöhään oveemme koputettiin, kaverini antoi minulle kännykän ja sieltä kuului:

"Tässä paikassa mihin me aiottiin onkin lutikoita. Oliko teillä siis siellä vielä kaksi vuodetta vapaana?"

Ennen kollegojen laskemista sisään 15 minuuttia myöhemmin ojensin heille ovesta jätesäkkirullan ja pussin laventelia.

Viimeisenä päivänä vanhaan kaupunkiin

Viimeisenä päivänä vuorossa oli käynti Kuninkaanlinnassa ja pyörähtelyä vanhassa kaupungissa. Kahvilan löytäminen palmusunnuntaina oli yllättävän vaikeaa. Kaikki suositellut olivat kiinni aamusta, mutta Eerikinkahvila osoittautui mukavaksi, vaikka ei ollutkaan listalla.

Hieno idea: tekstikaappauksia Tukholmasta kertovista kirjoista kylteissä.

Kohti vanhaa kaupunkia.

Mitä helv-! Antiikkiliikkeen näyteikkunassa oli kivikirves (tai kopio sellaisesta), jossa oli museon kokoeolmanumero.

Kuninkaanlinnan edessä oli härski leijona. Tuli vanha kissameemi mieleen: "Look at my balls! LOOK AT THEM!" Infantiilia huumorintajua, sanoisi professori.

Hilpeä "betonipossu" kuninkaanlinnan luona

Kuninkaanlinna oli hienoinen pettymys. Linnamuseo sen alla oli paljon kiinnostavampi kohde.

Tukholman vanhankaupungin Indiskassa oli nerokas idea: myymälän yhteydessä on ravintola, jossa ruoka tarjoillaan Indiskan astioista. Herkullista ja markkinoivaa!

Ravintolan rekvisiittana olevat intialaiset elokuvajulisteet herättivät tahatonta komiikkaa.

Lisää Bollywoodia.

Vanhasta kaupungista löytyi paljon kuvattavaa, tässä parhaat palat. Saksalaisessa kirkossa vierähti useita tunteja. Suosittelen käyntiä.

Kukkuluuruu! Bongaatteko, mikä näky pysäytti vanhassa kaupungissa?

Design-linnunruokinta-automaatti. Mistä voisi ostaa?

Satamaan kuljimme Södermalmin halki. Haimme vielä Krigsmuseetista matkamuistoja kotiin viemisiksi.

Lupasin viedä paremman puoliskon vihille tällaisella.

Sellainen Tukholmanreissu. Tapahtui paljon muutakin mainitsemisen arvoista, mutta niistä ehkä myöhemmin, kun kirjoitan tätä usean kuukauden viiveen jälkeen.

Kesäkuuksi kentälle

Aloin jo maaliskuussa nähdä unia arkeologisista kenttätöistä, ja historiikin kirjoittamisesta ja graduilusta oli hyvä loikata Museoviraston Kenttätyöpalveluiden vuokra-autoon ja suhauttaa halki Suomen. Ensimmäisellä kesäkuun viikolla vuorossa oli Etelä-Pohjanmaa ja toisella viikolla Lappi ja Ranua.

Tätä ennen olin siis saanut gradun palautetuksi, tarkastetuksi ja arkistolinjan opintokokonaisuuden haun alle sekä rekisteröityö. Onnistuin siis viime tinkaan - suunnitelmien mukaisesti - valmistumaan vanhalla tutkinnolla! Palautin myös työn alla olleen historiikin käsikirjoituksen, hain kommentoidut paprut viikonloppuna kenttäviikkojen välissä ja olen nyt iltaisin korjaillut tekstiä ehdotusten mukaisesti.

Etelä-Pohjanmaa - Ilmajoki, Alajärvi, Lappajärvi

Aloitimme heti menoajopäivänä Ilmajoelta, missä tuli hiekkakuopan ääreltä "nadaa".

Ilmajoki tutkittiin pikaisesti.

Seuraavaksi siirryimme Alajärvelle, missä tulos oli lähes yhtä niukka. Muutama kvartsi-iskos ja kuoppiin tihkuva vesi olivat ainoita tuloksia.

Lappajärven rannalla pellolla. Pelto oli täynnä kvartsia, joskin luonnonpyöreää.

Kirkkoniemen kirkon portti.

Viimeinen Etelä-Pohjanmaan kohteista oli Lappajärvellä. Käväisimme myös Kivitippussa, paikallisessa terveyskylpylässä ja meteoriittimuseossa. Museosta sai ottaa matkamuistoksi kärnäiittipalasia. Kahmin taskuni täyteen paloja ja vein sukulaisille ja tutuille tuliaisiksi.

Koskikievari, persoonallinen (hyvällä tavalla!) lounaspaikkamme Lappajärven läheisyydessä.

"Kievarissa"

 Koska aikaa oli, kiertelimme hieman enemmän illansuussa Pohjanmaata.

Paikallisia persoonallisuuksia.

Vimpelin sankarihautausmaalla. Komea paikka ja hyvin hoidettu.

Lunkulansaaressa meni kaamean paljon Vimpelin miehiä kesällä 1941.

Kaverin pyynnöstä kävimme Vimpelin hautausmaalla. Vanhat hautakivet olivat oikein komeita. Päätin täällä ottaa uudeksi harrastukseksi jääkärien (Jääkäripataljoona 27) hautojen kuvaamisen. Alla siis numero yksi ja muita erikoisuuksia. Paikallinen hautakiviveistämö on tehnyt mielenkiintoisia kivivalintoja:

Samasta kivestä on tehty hautakiviä pitkään, aina 1800-luvun alusta 1990-luvulle.

Uusia ja vanhoja hautakivia.

Tekstiä korjailtu myöhemmin laastilla.

Sotaveteraanin hauta.

Vanhoistakin haudoista pidetään huolta. Näin mm. 1827 kuolleen emännän haudalla tuoreita kukkia.

Jääkärihauta bongattu! Vääpeli Yrjö Raski.

Jotkut kivet olivat katkeilleet tai kaatuneet.

Junaa odotellessa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni paluumatkalla pyörimään muuallakin päin Tamperetta kuin rautatieasemalla. Yllätyksekseni se on viehättävä kaupunki, ja haluaisin piipahtaa siellä tarkemminkin tutkimassa paikkoja.

Perusnäkymä Tampereelta

Turussa kävin Jakke Jokilautalla ensimmäistä kertaa. Suosittelen päiväristeilyjä, menin paremman puoliskon kanssa illasta ja noin kello 21 jälkeen joku väänsi vivusta kaikkien lautalla olijoiden promillemäärät kolminkertaisiksi...

Ranua - kivikautisia ihmeitä

Paitsi että tuli piipahdettua ensimmäistä kertaa kunnolla Tampereella, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Lappiin. Piiiiiiitkän ajomatkan jälkeen yövyimme Vuokatin urheiluopistolla (mukavaa seutua ja kiva paikka muutenkin, huomautus) ja tiistaina saatoimme ajaa edelleen kohti pohjoista. Tien vierestä tuli bongattua kaksi poroa.

Erätulilla.

Ranuan kohde oli hyvin mielenkiintoinen. Menimme paikalle erähengessä ja muun muassa paistoimme makkaraa nuotiolla. Tähän meitä innoitti osaksi Museoliiton oiva vastaveto (ks. linkki) Lidlin mainokselle (ks. linkki). Ranuan grillikeskustakin tuli kokeiltua kahdesti.

Majapaikkanamme Ranualla oli Gasthaus Ranua, joka oli oikein siisti ja mukava paikka. Wifi toimi ja aamupala oli täyttävä. Saunaankin pääsi, ja heitin viereisessä Ranuanjärvessä talviturkin yltäni.

Lintu vai kala, mustikka vai vadelma? Ihmettelyä aamiaispöydässä.

Huoneet olivat siistit ja tilavat, mutta sisustus herätti hieman hilpeyttä. 192-senttinen kaveri (ja minä myös) poksautti päänsä toistuvasti kuvassa näkyvään lamppuun. Seinällä ei oletettavasti ole aito Mona Lisa.

Mutta löytöihin. Viimeisen päivän ja viimeisen kuopan kirous iski jälleen. Kun suunnittelimme käyttävämme viimeisen päivän suurin piirtein kuoppien täyttämiseen, niin eikös perhana minun kuopastani tullut outo hiililäikkä ja sen lähettyviltä palanutta luuta ja kvartsia. Syyttely alkoi:

"I was only following orders!"

"Juu, niin, kaiva siitä vaa, siinä on tasasta maata mukavan alhaalla, ei sieltä mitää tuu"

"Se olin kyllä mää joka sanoin että sinne alaski voisi kuopittaa"

Ristimme kyseisen lauantain "nulluntaiksi"*

Museovirasto saa haukkuja. Kuopan ääressä Ranualla.

Viimeinen päivä menikin reilusti ylitöiksi, onneksi reilu tontinomistaja lainasi kaasugrilliä (suosittelen pestyjä perunoita folioon käärittyinä. 30 min grillauksen jälkeen folio auki, puukolla peruna neljään osaan ja päälle suolaa, voinokare ja tuorejuustoa kuten paahdettua sipulia) joten ruokahuolto pelasi. Sääkin oli mitä mainioin: kaivoimme lauantaina auringonpaahteessa viileän tuulen vilvoittamina, ja sitä ennen pidimme perjantain sateensuojaa.

Hiililäikkä oli hyvin outo, eikä ympärillä olevan maan kvartseilla, likaläikillä tai palaneella luulla tuntunut olevan siihen yhteyttä. Itse asiassa suurin osa kvartseista oli ilmeisesti poksahtanut kuumuudessa pyöreistä kvartsi- ja kvartsiittikimpaleista teräviksi palasiksi, mikä oli uutta minulle. Yleensä luonnonkvartsit eroavat kivikautisista iskoksista pyöreydellään. Saimme hiilestä reilusti ajoittavaa ainesta, joka oli hätkähdyttävän hyvin säilynyt. Luutakin löytyi yksi aika iso kimpale, josta voi koettaa ajoitusta. Onko kyseessä historiallinen palokuoppa kivikautisen asuinpaikan keskellä? Hiilen seasta tuli kaarnaakin, mutta aika pinnasta. Läheisen kannin juuri lienee hakenut ravinteita hiililaikusta, jonka alalaidastakin tosin tuli kunnolla hiiltynyttä puuta. Ajoituslotossa laitoin veikkaukseksi 1400 jKr. hiilille.

Tätä kirjoittaessani olen Outokummussa, mihin saatoimme siirtyä etuajassa. Matkalla kävimme Suomen suurimmalla vesiputouksella Hevonkönkäällä. Jyly oli mahtava!

Hilpeät symbolit.

Komea on.

Hauska kapulatie Hevonkönkäällä.

24 metriä vesiputousta.

Luonnonpuistoa.

Kenttätyökokemukseni voi tiivistää seuraavaan elämänfilosofiaan:

"Aamulla kuppi kuumaa kahvia, päivällä lämmin lounas ja illalla kylmä olut niin kyllä elämässä on aika lailla kaikki kohdallaan"

Outokumpuillaan!

------

*nullu = arkeologiaslangia, tarkoittaa palanutta luuta. Muodostunut samaan tapaan kuin hyvää päivää - kirvesvartta: 

-Mitä löytyi?
-Palaneen luun pala.
-Mitä löytyi?
-Palanut luu.
-Mitä löytyi?
-Palanulluu
-Mitä löytyi?
-Nulluu.

Lyhenne välttämätön, sillä kivikautisilta asuinpaikoilta noita tulee niin maan ***********

Rukouksiin vastataan

Juuri kun pääsin innostumaan vanhoista peleistä, niin mitä tapahtuukaan!

Grim Fandangon paluu

Toden totta, suosikkipelini on tulossa takaisin! Melkein putosin tuoliltani, kun huomasin uutisen:

http://www.engadget.com/2014/06/09/grim-fandango-ps4/

http://blog.us.playstation.com/2014/06/10/a-closer-look-at-grim-fandangos-surprise-revival/

Nyt on korkea kynnys ostaa konsoli ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Starcraft II

Satuin pelihyllylle juuri sopivasti Starcraft II - Wings of Liberty oli tarjouksessa ja nappasin sen hyppysiin alta aikayksikön. Mikään ei asennu niin hitaasti kuin innolla odotettu peli. Lopulta Starcraft II ylitti odotukseni. Tuumaakaan vanhasta tunnelmasta ei ole tingitty, mutta se on parempi, teräksisempi, hienompi, kovempi!

Erityisesti ihastelen Hyperionin sisällä liikkumista ja teknologiapuita, joiden avulla voi kehittää yksiköitä. Etenkin Hyperion-sota-aluksen Jukeboxi herättää hilpeyttä, hyvin ovat kappaleet valinneet pelin tunnelmaan. Palkkasoturit saivat minut virnistämään kuvauksillaan, kuten Siegebrakers-tankit. Ja suosikkiyksikökseni pomppasi, kuten oletin jo kuvauksista, Reaper-yksiköt. Vai mitä sanotte kuvauksesta:

"Marine candidates who remain unmanageable after neural resocialization are sent to be trained as Reapers. These troops are chemically altered to heighten their aggression even further, and then they are instructed in close-quarters combat and the use of Jet Packs. These grant Reapers a high degree of mobility, allowing them to traverse obstacles easily and cover ground rapidly. In combat, Reapers attack with rapid-fire dual Gauss Pistols. Reapers are guaranteed their freedom after two years of service, but none has survived for more than six months."

Töiden vuoksi jää nyt joksikin aikaa pelit kesken, mutta jatko-osan ostaminen on suunnitteilla, jahka Wings of Liberty on pelattu läpi.

Ikävä iski!

Kas niin, järjestyksessä toinen pro gradu on jätetty tarkastukseen ja viimeinen tentti tuli tehtyä viime maanantaina sähköisesti. Ankarat deadlinet on joksikin aikaa siivottu päiväjärjestyksestä ja voin keskittyä historiikin kirjoittamiseen.

Nyt on kuitenkin iskenyt pitkästä aikaa jännä tunne: ikävä pelejä. Eikä mitä tahansa pelejä, vaan kahta PC-suosikkiani: Starcraftia ja Grim Fandangoa. Ikävää on syytä eritellä näiden suhteen.

Ikävöin Starcaftia!

Starcraft on minulle se strategiapeli. Blizzard on tehnyt tietty lukuisia äärettömän onnistuneita pelejä, mutta täytyy ymmärtää, että Starcaftissa on sitä jotakin. Se on mittapaalu, johon kaikki strategiapelit ennen ja sen jälkeen vertautuvat. 

Ensinnäkin pelissä olevien yksiköiden tasapaino on ihanteellinen. Ja niihin "huonoihinkin" kiintyy, kuten ihmisrodun Terran Marineen joka vastaa yhteydenottoon "You wanna piece of me, boy?". Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin liekinheitinmies eli Firebat. 

Harva ymmärtää strategiapelien herkkuja, ennen kuin taktisesti sijoitettu maahan kaivautunut zergien hydraliskiryhmä nousee puolustusasemien edessä asemistaan ja aloittaa kahden tulen väliin jääneen vihollisen repimisen kappaleiksi. Samoin näkymättömän ghost-yksikön lähettäminen vihollisen selustaan on melkoista herkkua. Ja tietysti pysäyttämätön hyökkäys, joka on yhdistelmä 120 mm tykeillä varustettuja piiritystankkeja, Goliatheja ja tiedealuksia.

Hitto, seuraavan tilipäivän pussista on pakko hankkia Starcraft 2 pahimpaan pelinälkään, vaikka hinta ei ole vuosien odottelun jälkeen tullut alas!

12 päivää jouluun Blizzardin malliin.

Ikävöin Grim Fandangoa!

Grim Fandango. Kuva: wikipedia.org

Niin paljon kuin kaipaankin Starcraftia, olen vuosia halunnut pelata uudestaan Grim Fandangoa. Kaveri lupasi sen minulle lainaksi, mutta eipä ole kuulunut...

Grim Fandango on minusta hienoin seikkailupeli, jota koskaan olen pelannut. Ja kyllä, olen pelannut Sam & Maxit ja Apinasaaret ja rakastan niitäkin. Mutta Grim Fandangossa on samanlainen uniikki kerros kuin TV-sarja Twin Peaksissa. Mikään, mikään ei tavoita sitä tunnelmaa ja tarjoa vastaavaa kokemusta.

Ensinnäkin: musiikki on fanaattisen hyvää. Toiseksi: pelin hahmot ovat hemmetin hienoja ja rakastettavia. Kolmanneksi: animaatiotyyli on yksinkertaisesti uskomattoman hieno. Jos kuoleman jälkeen on elämää, niin olisi hauska viettää vaaditut neljä vuotta sielunvaellusta Grim Fandangon maailmassa. 

Suosikkirepliikkini on (luuranko)kirjekyyhkyjen munia varastavan sankarin Manuel "Manny" Calaveran lausahdus "You must come with me, young ones, for I am the Grim Reaper!. Demonimekaanikko Glottis on harvinaisen sympaattinen, harmi ettei pehmoleluja ole tehty tästä valloittavasta hahmosta.

Tietyllä tavalla Grim Fandango oli yhden seikkailupelisukupolven joutsenlaulu. Kaunein mahdollinen.

Ikävöin aavikolle!

Ja viimeiseksi on mainittava, hemmetti soikoon, haluan taas Fallouttien aavikolle, vaeltamaan Dogmeatin kanssa kohti uusia seikkailuja kuunnellen radiokanava Galaxy News Radiota. Onneksi Fallout: Las Vegas on plakkarissa ja kokonaan pelaamatta, jahka saan tietokonehuollot tehtyä on aika lähteä kohti radioaktiivista autiomaata tuoden turvaa sorretuille, puolustaen heikkoja vahvoja vastaan ja taistellen jättiskorpioneja ja mutantteja vastaan.

Omituinen viikko

Kerta kaikkiaan tämä on ollut omituinen viikko. Kerrataanpa päivä päivältä

MAANANTAI

Viikonloppuna sain sähköpostia, jonka mukaan Turun yliopiston käsikirjasto aloittaa maanantaina käsikirjaston ilmaiset poistot. Kun tarkistin päivämäärän ja totesin, ettei kyseessä ole aprillipila rekrytoin heti maanantaiaamuna väkeä instituutista, missä kirjoitan laitoksen historiikkia. Kaara kirskumaan ja IKEAn siniset kassit heiluen kohti kirjastoa.

Kirjasto avautui kello 09.00 ja iskuryhmä oli paikalla kello 09.05. Voin kertoa, että lopputuloksena selkäni ja käsivarteni ovat edelleen kipeät. Sain hommattua 10 kassillista kirjoja, joista 3 tosin menee tutuille. Itselleni otin taidehistorian kirjallisuutta kokonaisina sarjoina (2 kassia), mutta suurin osa löydöistä oli sanakirjoja (3 kassia). Löysin myös Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran julkaisut vuoden 2000 jälkeen, jotka pitää seuloa. Myös Suomen Museon kaikki osat vuoden 1990 jälkeen jäivät plakkariin. Niistä pitää seuloa duplikaatit. Lisäksi löytyi lahjoja sukulaisille ja tutuille sekä omaan käyttöön Erik Tawaststjernan Sibeliuksen elämäkerta 1–4.

Instituutti sai hyllyihinsä paljon kätevää tilastotietoa ja eräs tutkija onnistui löytämään sosiologian 27-osaisen kirjasarjan, jonka arvoksi osoittautui googlettamalla 17 000$! Omista löydöistäni en virka, suurin osa hyödyllisistä teoksista oli kohtuuhintaisia. Muille menevään 3 kassilliseen osui sitten törkeän arvokasta.kirjallisuutta, mutta kun ilmaiseksi sain niin ei ole minulta pois. Plus ne ovat eri alan kirjallisuutta, ettei siksikään korpea. Pikemminkin iloinen siitä, että meni oikeaan osoitteeseen eikä sikamaisille antikvaareille. Viimeksi poistokirjamyyjäiset menivät Turussa päin hemmettiä, koska antikvaarit tulivat ostoskärryjen ja apupoikien kanssa paikalle, kiilasivat muiden eteen ja tyhjensivät hyllyt kaksin käsin. Nyt poisto oli yliopiston sisäinen, mikä teki touhusta reilumpaa opiskelijoiden ja tutkijoiden kannalta.

Sanakirjoja riitti. Vasemmalla ylhäällä oleva kaksiosainen Kreikan ja helleenisen tradition sanakirja oli todella mielenkiintoinen löytö. Yhteensä tavaraa kertyi itselle siis kuusi tuollaista hyllyä.

Suomen Museota ja Finskt Museumia, kun se vielä oli kovakantinen.

Illalla esittelin sotaveteraanihanketta Liedon sotaveteraaneille. Sain kääretorttua kotiin vietäväksi.

Kaksi vuotta kateissa ollut kelloni löytyi yhdestä käsilaukusta. Pitää viedä kellosepälle.

TIISTAI

"Ottanut yhden liikaa?". Oluttupa Mallaskukossa oli kevätsiivo. Tämä näky odotti aamulla mennessäni ohi. Terassikausi lähestyy, nyt on lähellä paikka johon mennä sillä siivouksen yhteydessä asennettiin terassipuut ja kaiteet.

Tiistaina olin kommentaattorina seminaarissa "Kulttuuriperinnön elinkaaria ja tulevaisuuksia". Mielenkiintoisia aiheita, mutta esitelmänpitäjille pitäisi opettaa kolme asiaa:

1) Älä käytä esitelmässä teknologiaa tai sovelluksia, joita et osaa käyttää

2) Opi mitoittamaan esitelmäsi oikein. 30 minuutin esitelmän venähtäminen 45 minuuttiin, etenkin session alussa aiheuttaa KAIKKIEN aikataulujen siirtymistä 15 minuutilla. Junat, bussit ja kyydit eivät odota osallistujia!

3) Laita esitelmään osia, joita voit tarvittaessa lyhentää ja joitakin, joita voi pitkittää. Jos PowerPoint -kalvossa on tusinan verta ranskalaisia viivoja, niitä kaikkia EI tarvitse lukea ääneen! Jos kulttuuriperintöinstanssin toiminta todella on hajanaisten ranskalaisten viivojen varassa, joista kaikki saa tiivistettyä yhteen lauseeseen mutta jokaista pitää erikseen selitellä, vihjaa se sitä että instanssilta puuttuu keskeinen strategia ja sen sijasta toimitaan "Anything goes" -periaatteella.

Oma puheenvuoro meni muuten hyvin, mutta aikataulu painoi päälle (aikataulusta 25 min jäljessä...) ja piti koota omista ranskalaisista viivoista punainen lanka kommentoinnille. Kommentoin Museoviraston pointtia* "Kulttuuriperintö kuuluu kaikille" toteamalla, että parempi olisi "Kulttuuriperintö koskettaa kaikkia". Kerroin, miten sotaveteraanihankkeessakin joudin käymään yhden pikku paikkakunnan vaiheita selvitellessäni käytännössä kaikkien sotanäyttämöiden tapahtumat läpi Suomenlahden saarista Petsamoon (eli Hangosta Petsamoon, hehheh).

Paljon tärkeää ja mielenkiintoista piti jättää sanomatta ja yksilöllinen analyysi esitelmistä vähälle. No, kaikkea ei voi saada. Tyytyväisiä tuntuivat olevan, kuitenkin.

Tiivistin kulttuuriperinnön merkityksen sanoihin (taisin jopa keksiä tämän iha ite, ihailkaa!):

"Menneisyys on ainut asia, josta voimme oppia. Nykyhetki on ainut hetki, jona voimme oppia. Tulevaisuus on ainut asia, jota varten opimme."

Mahtipontista. Töihin piti sitten mönkiä huomattavan myöhään ja jättää viimeinen kommenttivuoroani seurannut sessio väliin.

* hyvä sana, mutta vieraskielisenä sanana vierastan tuota pointtia

KESKIVIIKKO

Keskiviikko taisi sitten olla suhteellisen normaali päivä, jos edelleen kirjojen kantamisesta kipeää selkää ja käsivarsia ei lasketa. Töiden jälkeen arkeologisaunaan, jossa väki aina vaan vähenee. Keskustelimme lähestyvästä kenttätyökaudesta. Olen nähnyt jo unia siitä, että loikkaan museovirastolaisten kanssa autoon ja ajamme kohti tutkimattomia muinaisjäännöksiä. Arkeologin ammatti menee vahvasti psyykkeeseen.

Kissa tuijotti saunaanmenijää YO-kylässä.

KIRJOJA EI OLE KOSKAAN LIIKAA! SKS:llä on hieno kirja-ale, ja instituutissa tilasimme porukassa aimo nivaskan teoksia. Itse otin sisällissotaan ja Turun linnaan liittyviä teoksia.

TORSTAI

Kävin Salossa neuvottelemassa luentoja ensi syksyksi. Matkalla sattui kaikkea kummaa.

Omituisena juttuna lähtiessäni lounaalta takaisin töihin tuumin, että voisin heittää lierihatun päähäni. Sitten tuumin "Njääh!" mutta parempi puolisko uhitteli, että "etkö uskalla!?". No uskalsin! Hankin hatun muuten osallistuakseni Halloweenin pahisbileisiin Herr Flickinä (Maanalainen Armeija Iskee Jälleen -sarjasta).

Maailma muuttui kummalliseksi. Kaikki autot antoivat niin Turussa kuin myöhemmin Salossa tietä hatutetulle jalankulkijalle. Nyt saatoin nostaa kohteliaasti hattua tienantajille tai ainakin hipaista lierin reunaa.

Omituisin hetki oli Turku-Salo junassa, missä vaunussa kiertävä naikkonen pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Sinä näytät kaikkein vauraimmalta tässä junassa. Olisiko heittää kymppiä junalippuun?"

Hattukokeilut saavat jatkua.

Joku hylkäsi saapasparin puuaidan syvennykseen. Kiinnostava näky.

Tänään, PERJANTAINA

Edessä on muistitiedon tentti, jonka jälkeen on vielä kaksi tenttiä folkloristiikkaan. Tämä on ensimmäinen sähköinen tenttini, jota varten piti hakea avainkortti TYYltä.

Mietin aina vuoden välein, miksi en ole tenttinyt tuota aikaisemmin. Sitten hankin tenttimateriaalin ja muistan syyn: Muistitietotutkimus – Metodologisia kysymyksiä. Se on niitä ärsyttäviä artikkeliteoksia, joissa jokainen kirjoittaja toistaa ½ samasta kuin edelliset kirjoittajat.

Kohta pitää alkaa sotkea kohti tenttirakennusta.

Rääkki ohi

En ole pystynyt enkä ehtinyt sitten vuoden vaiheen päivittämään blogiani, sillä kaikki tarmo ja aika on mennyt joko gradun kirjoittamiseen tai (pääasiassa) taannoisen museohankkeen internet-sivujen tekoon.

Internetsivut julkaistiin talvisodan päättymisen 74-vuotispäivänä 13.3.2014, joten nyt voi huokaista helpotuksesta. Sivuihin voi käydä tutustumassa täällä:

http://www.nautelankoski.net/sota/

Muutenkin kiirettä on riittänyt. Sain gradua varten pienen apurahan, mikä tietää sitä että on mahdollista (ja anomuksessa käyttämieni sanamuotojen perustella obligatorista) kirjoittaa tuloksista kaksi artikkelia!

Lisäksi minut palkattiin kirjoittamaan muuatta historiikkia, eli kiirettä pitää taas vaihteeksi.

Kirjoitan internet-sivujen laatimiseen liittyvästä tutkimusfilosofiastani piakkoin tänne. Nyt pitää huoltaa pari linkkiä sivuilta...

Vuoden loppuessa

Joululomilta on sitten saatu seikkailtua takaisin Turkuun, seuraamaan Samppalinnan ilotulitusta rannalta käsin.

Loppuvuosi oli hyvin kiireinen, joten blogin päivitys ei ole onnistunut. Kirjoittamisen aiheisia tapahtumia sen sijaan riitti. Puolen Suomen halki suuntautunut joulumatka vaati ylimääräisen matkalaukun nappaamista loppusuoralle, että kaikki sukulaisilta saatu kulkisi mukana. Tästäkin huolimatta osa tavaroista oli jätettävä myöhempää noutoa varten, mainittavimpina Muurlan lyijyttömästä lasista tehdyt viinilasit sekä 40 vuotta vanha sovitusnukke joka sai Maanalainen armeija iskee jälleen -sarjan mukaisesti nimekseen Helga.

Kirjoja lomalta

Helgan tarinan tausta on tätini muutossa Järvenpäähän. Saimme käydä hänen vanhassa talossaan etsimässä kirjoja, mutta jostain syystä mukaan tarttui hyvin persoonallinen sovitusnukke...

Tällä kertaa en napannut mukaan ammattikirjallisuutta, mutta sen sijaan tätini miehen dekkarikokoelmasta tarrautui mukaan hurmaavilla kansilla varustettuja 1940-luvuilla julkaistuja kirjoja. Alla esimerkkejä hienoista kansista:

Bernard Newmanin Vakooja (vuodelta 1940, suomennos Matti Kilpinen)

Ola Selaksen Kaksi kertaa kolme. "Jännityskertomus sota-ajan Helsingistä"

Christopher Bushin Juokseva hiiri (vuodelta 1946, suomennos Eino Islama). Takakannen tekstin perusteella oli pakko ottaa: "Bush on kotimaassaan julkaissut kokonaisen sarjan ensiluokkaisia rikosromaaneja, joista nyt suomennettu JUOKSEVA HIIRI on loistava makupala. Taidokkaan juonen, jännityksen sekä aiheen omalaatuisuuden lisäksi se sisältää runsaasti virkistäviä englantilaisen huumorin välähdyksiä. Se suo tervetulleen ja piristävän säväyksen niiden monien karmivien tilanteiden vaihteeksi, joihin lomalla oleva majuri Travers - 'siviilissä' rikostutkija - sekä hänen ystävänsä Scotland Yardin yli-intendentti Wharton jalossa kilpailussaan rikosten sarjan selvittämiseksi joutuvat"

Junalukemisena oli yliopiston kirjastosta lainattu uutuus, Helena Pilkkeen Korsu-uutisia. Kirja käsittelee jatkosodan aikaisia rintamalehtiä (myös hieman talvisodan ja sisällissodan aikaisia julkaisuja), ja Pilke toteaa aiheen olevan lähes tyystin tutkimaton. Aineiston perusteella tutkittavaa riittää folkloristiikan, poliittisen historian, Suomen historian, journalistiikan ja vaikka kuinka monen muun alan tutkijoille. Itse tutkisin folkloristin näkökulmasta lehtien huumoriosioita.

Luin kirjan ahmimalla, sillä se oli hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Etenkin TK-miesten oma lehti, yhden ainoan numeron verran julkaistu Äänisen Ankka olisi hauska saada käsiin. Ainoana kriittisenä kommenttina teoksesta folkloristinen huomautus: sanoi -sananlaskuja ("Olipa hyvä ettei ollut sakset" sanoi mummo kun puukko silmään putosi) kutsutaan wellerismeiksi, mikä on folkloristin nippelitietoutta.

Vuoden arviointia

Artikkeleita tuli kirjoitettua aiottua vähemmän, mutta sainpa tehtyä sen vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelin Arkeologia Nyt! -lehteen ja yhden hyvän jutun Turun Sanomiin. Pientä sälää tuli kirjoitettua sinne tänne, mutta tieteelliset artikkelit jäivät vähemmälle kuin olisi pitänyt. Ensi vuonna itseä niskasta kiinni, ja Lappeenrannan taistelusta juttua!

Olen tullut siihen tulokseen, että suurinta osaa tehdyistä päätöksistä ei kannata murehtia, vaikka ne eivät alkuun tunnukaan hyviltä. Pitkällä perspektiiviää kaikki ratkaisut tuovat kokemusta, mikä ei koskaan ole pahaksi.

Vietin vuodesta 2013 ½ vuotta ilmaisessa arkistoharjoittelussa ja aprikoin, olisiko pitänyt odottaa palkallista mahdollisuutta. Paikkoja tulikin vuoden lopussa runsaasti, mutta 31.5.2014 ei enää saa ylemmän arkistotutkinnon merkintöjä Kansallisarkiston ja yliopistojen luopuessa niistä! Eli suoritin harjoitteluni sittenkin juuri oikeaan aikaan. Plus harjoittelupaikka haluaisi palkata minut jatkohommiin, eli jos vain apurahaa tai muuta irtoaa niin hyvin kävi. PLUS kirjoitin artikkeleita, mikä on tällä alalla aina tärkeää!

Olen toiveikas vuoden 2014 suhteen. Tammikuussa edessä on muutto uuteen asuntoon putkiremontin tieltä, apurahajännäys on kesken ja toiveita on monenlaisista töistä. Lisäksi pitää juhlia toisia valmistujaisiani, kunhan saan folkloristiikan arkistolinjan gradun valmiiksi ja paperit ulos. Tavoiteaika toukokuu, jotta saisi ylemmän arkistotutkinnon suoritettua. Pakko on paras motivaattori.

Joulunjälkeisalessa

Ostan tieteellisiä teoksia yleensä vain hyvästä alennuksesta tai jos tarvitsen niitä paljon pitkällä tähtäimellä. Alennusmyynneistä löytyi nyt Voiko historiaa hyvittää?, ja ounaksun että tästä teoksesta tulee pakollinen viittauskohde useilla aloilla. Kirjaston kappaleen voinkin siis palauttaa ylihuomenna.

Helsingin Stockmannin naisten vaateosastolla huomasin hyvin hellyyttävän ja ymmärrettävän näyn, joka piti ikuistaa:

Kaikkensa antanut.