101 esinettä - #6, #7 ja #8

Tässä taas projektille jatkoa:

#6 - Zombie-nukke "Pikku hali" jenkeistä

Jenkeissä tutkijana ollut kaverini lähetti tämän zombie-nuken minulle postissa. Nuken pää ja jalat lähtevät irti. Mukana tuli pikkuruinen ohjekirja, jossa oli hoito--ohjeet yms. Siinä muun muassa kehotettiin katsomaan zombie-elokuvia zombin kanssa. Tällöin tosin pitää selittää elokuvan mittaan rauhallisesti, että elokuvassa kuolevat  zombit vain näyttelevät eikä niille oikeasti tapahdu mitään pahaa.

Zombin nimi "Pikku hali" tulee eräältä tutkijalta, jonka nimi on yksi Turun kaupunginosista. Outoa ammattihuumoria.

Esineen sijoituspaikka (pitääkin päivittää tämä vanhoihin juttuihin... no, kahvimukit ovat astiakaapissa ja kirja kirjahyllyssä): ajelehtii tietokonepöydällä.

#7 - Sieniveitsi sienireissulta

Viime viikon sienireissu Ruissaloon tuotti muutaman vaaleaorakkaan. Samalla polun reunasta löysin tämän sieniveitsen. Huolellisen puhdistuksen jälkeen otin sen arsenaaliin. Kuka lie hukannut? Jos tunnistaa, niin voi pyytää takaisin blogin pitäjältä.

Sijoitus: keittiön vetolaatikot.

#8 - Sammakon muovikassi

Melkein jokainen firma ja kauppa antaa tätä nykyä ostosten yhteydessä pahimmalla mahdollisella tavalla keskikokoisen muovipussin. Näitä kertyy sitten tiskialtaan alla olevaan tilaan, mutta niitä ei voi käyttää roskapusseina (liian pieniä) ja ne ovat liian suuria käytettäväksi pienten esineiden suojaamiseen matkustuksen ajaksi. Korkeintaan näillä voi kuljettaa varakenkiä.

Monet näistä muovipusseista ovat vieläpä liian hienoja käytettäväksi toissijaisiin tarkoituksiin. Sammakon design on harvinaisen hauska, monet muutkin pikkuputiikit Turussa käyttävät omia, hienoja kasseja. Etenkin Turun Kaupunginteatterin poistomyyntien yhteydessä saadut muovikassit ovat harvinaisen hienoja.

Nämä muovikassit ovat juttuja, jotka ajelehtivat sijoituspaikassaan ja päätyvät aina silloin tällöin johonkin käyttöön, "jostakin käytöstä" eteiseen ja sieltä taas sijoituspaikkaan eli tiskipöydän alle.

Kirjakaupoista tuli mieleen, miksiköhän Suomalainen Kirjakauppa (ainakaan Turussa) ei enää anna ostosten yhteydessä muovikasseja?

101 esinettä - #4 ja #5

Esine # 4 - Aamu- ja työkahvimuki

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa aiheesta, että minulla on kaksi suosikkimukia uuden Helsinki-mukin ohella. Ensimmäisenä on tämä, Anttilasta 2012 hankkimani John Lennon & Yoko Ono -kahvimuki. Musta teksti valkoisella pohjalla on tässä hyvin tehokas. Hankin tämän työpaikkakahvimukiksi, kun lähdin tutkijaksi sotaveteraanihankkeeseen.

Esine #5 - kameramuki

Monet kollegat ovat kateellisia tästä Tukholmasta Fotografiskasta keväällä 2014 hankkimastani mukista! Kun kannen pistää päälle, muki muistuttaa erehdyttävästi kameran objektiivia. Monesti saan ihmiset huutamaan kauhusta, kun kaadan kahvia mukiin. Muki tosin ei pidä kahvia tehokkaasti niin lämpöimänä kuin materiaali antaisi ymmärtää, eikä kansi estä kahvia läikkymästä, vaikka niin luulisi. Mutta muuten hupaisa hankinta.

Tällä kertaa siis kahvimukeja. Ensi kerralla jotain muuta!

Viime viikoilta kertynyttä

Taas vierähti viisi viikkoa kaivauksilla. Tiedottamistoiveista johtuen en esittele täällä esinelöytöjä tms., mainitsenpahan vain että taas opin ja näin ja koin paljon asioita.

Mitä on tapahtunut viime aikoina: pääsin viimeinkin kirjoittamaan graduni pohjalta artikkeleita. Aloitin vaikeammasta, eli triangulaatiota ylipäätään käsittelevästä artikkelista. Ilmoittauduin esitelmänpitäjäksi arkeologiapäiville (järjestetään Turussa!) ja olen pitänyt luentoja kansalaisopistossa. Eli aika normaalia menoa.

Heti kun pääsin kaivauksilta matkustin Helsinkiin häävalokuvaajaksi. Olin ottanut opikseni, sillä ottamistani puolestatoista tuhannesta kuvasta vain 20 - 30 piti hylätä tärähtäneenä, "heilutuskuvana" tai täysin pieleen menneen valaistuksen vuoksi. Lopuista noin 30% vaati valotuksen korjaamista, mutta Picasa riitti siihen. Vanha puukirkko, johon tulee ulkoa alkusyksyn auringonvaloa ja sisällä taas on himmeää hehkulampunvaloa, on aika haastava kuvauspaikka. Onneksi tärkeimmistä hetkistä tuli loisto-otoksia, erityisen tyytyväinen olin 5 minuuttia tuoreesta hääparista ottamiini puistokuviin.

Sienestämässä

Kävin viimeinkin paremman puoliskon kanssa sienimetsässä, vieläpä Ruissalossa. Aamulla varhain bussilla numero 8 matkaan ja lehtometsiin. Ensimmäisenä löytyi muutama vaaleaorakas, jotka kotona paistuivat pannulla voissa ja pätyivät paahtoleivän päälle. Herkkua!

Muuten löysimme rouskuja, joista valtaosa osoittautui kotona tarkemmassa analyysissa lakritsirouskuiksi -siis ainoaksi lievästi myrkylliseksi rouskulajiksi! Tähän liittyen lainasin illalla kirjastosta Mauri Korhosen teoksen Suomen rouskut (1984). Hyvin mielenkiintoinen kirja, niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa.

Suunnitelmissa on lähteä uudestaan sunnuntaina etsimään uusia Turun sienimaita. Onneksi tiistain Turun Sanomissa oli artikkeli aiheesta. Tavoitteena saad... suppilovahveroita!

Hupaisa sattumus kaivauksilta

Muutama kuva on pakko julkaista. Olimme lähdössä viikonlopun viekkoon, kun huomasimme rakennusfirman tukkineen jo tien. Olivat unohtaneet, että kaivaustiimi on vielä töissä. Kaivaustiimi, jolla on lapiot.

Eräs viikonlopun viettoon lähtemien lykkääntyi yllättävien esteiden vuoksi...

Kivikasan koko ja laatu keskellä tietä mietityttivät, eikä kiertotietä ollut.

Mutta: olemme arkeologeja, meillähän on lapiot.

Ripeä toiminta tasasi nopeasti tien halki kivikasan...

Ja yli mentiin että heilahti!

101 esinettä - #1, #2 ja #3

Taannoin sain sähköpostilistan kautta tällaisen viestin:

101 esinettä – Kokoelmat ikkunoina historiaan

Janne Vilkuna kirjoitti viimeisimmässä Museo-lehdessä 3/2014 Katarina Harrison Lindbergh & Dick Harrisonin kirjasta 101 föremål ur Sveriges historia (Norstedts, 2013).  Kirja on kiinnostava ja lähestymistapa esineiden historiaan ja kertomuksiin ajankohtainen.

Janne toivoi kirjoituksessaan, että myös suomalaiset museot tarttuisivat aiheeseen. Ilokseni voin kertoa, että Turussa Museokeskus on käynnistänyt vuonna 2013 juuri tämänkaltaisen hankkeen juhlavuodeksi 2017. Hankkeesta löytyy lisätietoja mm. Museokeskuksen uutiskirjeessä 5/2013.

Turussa innoittajana projektille on toiminut erityisesti British Museumin ja BBC:n yhteishanke A History of the World in 100 Objects.

Janne Vilkuna otti aiheellisesti esille vuoden 2017, jossa museot ovat toivottavasti merkittäviä toimijoita. Yhteistyö juhlavuoden osalta on varmasti tarpeen.

Olisiko aihetta kerätä tiedot museoiden hankkeista - yhteistyön mahdollistajaksi ja toisaalta sen varmistamiseksi että ei tehtäisi päällekkäistä työtä?

Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden tapaamisessa viime viikolla sovittiin, että museot toimittavat tietoja hankkeestaan museoliiton pääsihteerille Kimmo Levälle. Hän varmasti toivottaa museoliittoon tervetulleeksi tiedot muidenkin museoiden juhlavuosihankkeista.

Olli Immonen
vs. museopalvelujohtaja
Turun museokeskus

Itselläni olisi paljonkin aiheita, joista tehdä tällaisia museokirjoja, mutta näin alkajaisiksi ajattelin esitellä omat 101 esinettä kodistani. Nyt vuorossa numerot #1, #2 ja #3:

#1 Catch-22 "vintagekansissa"

Pitkään metsästämäni Catch-22 (suom. Me sotasankarit) on viimeinkin kirjahyllyssäni! Tämä on yksi suosikkikirjoistani ja menee sotakirjallisuusgenressä ehdottomasti kärkikolmikkoon. Catch 22 on tuttuakin tutumpi ilmiö yliopistomaailmasta...

Teos tuli ostettua Akateemisesta Hulluilta päiviltä pari päivää sitten pilkkahintaan. Juutuin heti nojatuoliin kirja kourassa ihastelemaan Hellerin nokkelaa sanankäyttöä ja aivot räjäyttäviä paradokseja.

Erityisen hienon tästä kirjasta tekee kansi. Samoin Howard Jacobonin esipuhe on mielenkiintoinen.

#2 Marimekkomuki - "Helsinki"

Tuon Catch-22:n ohella hommasin Hulluilta päiviltä Marimekko-mukin, kerrankin kun halvalla sain. Nyt minulla on kolme hyvää kahvimukia (esittelen kaksi muuta hyvää myöhemmin).

Parempi puolisko ilahtui, kun tykkään "designestä", mutta tässä mukissa nyt vaan oli sitä jotain. Helsingin Tuomiokirkko on veikeä, kuten mukin piirrokset ylipäätään. Kelpaa turkulaisenkin juoda tästä!

#3 Vanhan ajan päivyri

Saksankielinen Vesta-ompelukoneen mainoksesta tehty päivyri, jossa vasemmalla liikkuu kiekosta viikonpäivä ja oikealla kuukausi. Lisäksi tietysti molemmilla puolilla kiekot päivämäärän muuttamiseen, vasemmalla 0-2 eli kymmenet ja oikealta 0-9.

Yksi aamun ensimmäisiä tehtäviä on asettaa tämä päivyri osoittamaan oikeaa päivää. Sitten voikin hörpätä kupin kahvia.

Pistäytyminen Ristimäellä ja Haukkasalo 1

Kohta taas kentälle kaivelemaan, edessä kuukausi Kiukaisten kulttuurin parissa elokuun loppupuolelta puoliväliin syyskuuta. Wuppiduu!

Kirjoituspuuhat ovat edenneet sangen hitaasti, historiikin neljäs käsikirjoitus on kommentoitavana. Pitäisi päästä käsiksi artikkeleihin.

Menneisyyden äärellä

Pistäydyin viime viikon keskiviikkona pyörälenkille (korvasin sillä punttijumpan) Ravattulan Ristimäelle. Mielenkiintoinen paikka, saas nähdä ehtiikö uudelleen käymään.

Uusi koeoja avattu Ristimäellä.

Postilaatikko esitteitä ja vieraskirjaa varten.

Kaivausjohtaja katsoo maalaismaisemaa, ja ymmärtää.

Pakollinen mustavalkoinen taidekuva.

Sama seula kuin Vanhalinnassa syksyllä 2007! Oi muistoja!

Vierailun jälkeen pyöräilin pitkin Aurajoen rantaa kohti Koroisia, missä poimin pakkaseen litran vaapukoita. Pari päivää liian myöhässä, sillä monet olivat jo kuihtuneita. Onneksi löysin pensaikosta kohdan, jossa oli juuri kypsyneitä marjoja roppakaupalla.

Syksyn lähestyminen on tuonut taloon sisälle suuria yökkösiä, kuvassa lienee harmaankirjava yökkänen. Emännän kirkuessa kauhusta minä otan ne hellävaroen lasin ja pahvilevyn avulla vangiksi ja vapautan pihalla. Äänekkäämpää perhosta saa hakea.

Viikonloppuna oli paremman puoliskon isän puolen sukukokous, johon kuului viihdyttävä risteily Padasjoella, Päijänteellä. Vene pyyhälsi muun muassa ohi Haukkasalon kalliomaalauksen. Onneksi en ole kalliomaalausinventoija, sillä punavihervärisokeus tekee niiden näkemisestä vaikeaa!

Haukkasalo 1, vaikeasti nähtävä kalliomaalaus. Itse en tuota nähnyt, ja vasta kuvia pikaisesti käsittelemällä sain jotakin irti. Komea kallio, toki! Kalliomaalauksen pitäisi olla keskellä kuvaa, suuren männyn vasemmalla puolella ja pienen koivun oikealla puolella.

Gone to Wasteland

Tein sitten sellaisen tempun, että menin ja asensin Fallout: New Vegasin. Olen peliin harvinaisen koukussa,vielä enemmän kuin Starcraftiin. Ahhh, ydintuhon jälkeinen erämaa. Kuinka kaunis sinä oletkaan!

Kiinnostavia tehtäviä riittää ja ihanan vinksahtanut Fallout-maailma on ennallaan. Tällä hetkellä pelissä on työn alla Boomers-tehtävä, jossa raskaasti aseistautunut yhteisö haluaa toteuttaa hartaan toiveensa: saada käsiinsä ehjän pommikoneen ja päästä pommittamaan kaikkia ulkopuolisia puoliväliin h**vettiä ilmasta käsin. Tästä yhteisön ultimaalisesta maalista kertoi nuori poika museokäynnin yhteydessä. Hänen tehtävänään oli (kuten Alex Haleyn Juurissa) opetella yhteisön suuri tarina ja kertoa se eteenpäin tuleville polville. Edeltäjänsä kohtalosta hän kertoi vain, että "Whiskey and landmines don´t mix together well".

Kirjoitin taannoin artikkelin museokäynneistä Fallout 3:n pelimaailmassa. Siinä pääsi käyskentelemään muun muassa lentotukialuksen Yhdysvallat-museossa sekä Holvi-museossa. Jälkimmäisen kiertokäyntiin kuului ääniopastettu kierros ydinsodan kestävän holvin (Vault) tiloissa. Teknologiamuseosta piti pölliä lautasantenni supermutantin huvikseen rikkoman tilalle radioasemaan. Pelissä oli myös erämaiden pienin tasavalta, jonka historiasta oli näyttely pienessä hökkelissä. New Vegasissa on vielä monta museota käymättä, pääasiassa siksi, että ne kuhisevat vihamielisiä örmyjä.

Fallout 3:n musiikki lumosi minut, ja suhtauduin lievällä varauksella New Vegasin musiikkiantiin. Turhaan! Keskellä erämääta soiva Johnny Guitar sopii tunnelmaan erinomaisesti, kuten Mr. New Vegasin karismaattinen juonto. Rat Packia on kanssa mukana ahkerasti (pelissä esiintyy itse Vegasin kaupungissa viihdyttäjäryhmä Rad Pack). Samoin Marty Robbinsin Big Iron länkkärikipale soljuu pelimaailmaan loistavasti. Pelintekijöiden oivallus käyttää pre-nukleaariapokalyptista musiikkia 1940–1960-luvuilta on ollut yksi 2000-luvun suurimmista neronleimauksista pelialalla. Musiikin ei tarvitse olla heavya tai teknojumputusta ollakseen tehokasta pelissä.

Jahas, onhan tässä jo lörpötelty, takaisin erämaahan! Sen jälkeen, jahka lämpö vähän tässä kaupungissa tasaantuu, kirjoituspuuhia.

Täysin työllistetty työtön ja muuta kummaa

Museoviraston kaivaushommien jälkeen olenkin sitten virallisesti työtön mutta omalla tavallani työllistetty. Kirjoittelen isoa liutaa artikkeleita ja lupaamiani juttuja erilaisiin julkaisuihin. Tarkastelun alla on muun muassa lyijykuulia Koroisista, gradun valtavirtaistamiseen liittyviä kirjoituksia, oppimateriaaleja kouluille ja yksi kirjoitus Turun Sanomiin.

Heti kun olin päässyt kaivaushommista kotiin ilmoittauduin verkossa työttömäksi, mutta minulla alkaa jo olla vainua virkatien kulkemisesta: käy aina paikan päällä katsomassa ihmisiä silmiin. Kannatti käydä: Työvoimatoimistossa oli edelleen osoitteeni armeija-ajaltani. Kahden viikon sisään luvattu yhteydenotto työkkäristä olisi tullut Itä-Suomesta! Nainen lupasi ystävällisesti päivittää tietoni heti, kun olin tehnyt lomakkeen. Kolme vuosien varrella tekemääni osoitteenmuutostanikaan eivät olleet kirjautuneet Työvoimatoimiston tietoihin... Näin se homma etenee.

Plöts ja wobliwobli - rautaa nousee taas

Kolmenkympin rajan lähestyessä kroppa ei enää toimi niin kuin pitäisi, ja seurauksena olen alkanut - kauhistus sentään - lihoa. Vaikka kaivaminen oli rankkaa puuhaa monilla paikoilla, niin jatkuva aterioiminen pizzerioissa ja lounaspaikoissa sekää tietysti tölkki kuohuvaa työpäivän päätteeksi alkoi kertyä kroppaan. Onneksi on tahdonvoimaa - jos kaksi gradua valmistuu ajoissa, niin totta hitossa pitää löytyä mielestä vahvuutta pakottaa itsensä kuntokuurille.

Nousen joka aamu varhain samaan aikaan paremman puoliskon kanssa, autan häntä tekemään evässalaatin kummallekin ja kun hän on lähtenyt töihin, teen itse punttitreenin. Viikko yksi menossa tätä, ja nyt en tee samaa virhettä kuin kaksi vuotta sitten yrittäessäni punttikuuria. Silloin rehkin heti ensimmäisenä päivänä aivan liikaa, ja sain koko kropan kahdeksi viikoksi kipeäksi. Meni maku koko touhuun.

Aloitin siis kevyesti, muistan alku- ja loppuverryttelyn sekä lämmittelyt ja lisään rasitusta aina parin päivän välein. Ensi viikolla siirryn jo käyttämään raskaampia painoja suurimmassa osassa harjoituksia.

Viimeksi lihoin toisena opiskeluvuotenani, mutta kuuma kesä Forum Marinumin kesätöissä kulutti ne kilot. Siinä hommassa saa nimittäin juosta joka päivä asfalttikentän yli  rakennuksesta ja laivasta toiseen.

Käännytysyritys

Turussa on se hyvä puoli, että jos haluat jotain kummallista tapahtuvan, niin myös käy. Sää oli lauantaina suotuisa ja sisälläolo tökki eikä kirjoittaminen maistunut, joten nappasin Steinbeckin kirjan Torstai on toivoa täynnä ja hain kaupasta pientä purtavaa. Joen varrella oli erittäin viihtyisää. Turku on saanut nauttia kauniista päivistä. Huomioni kiinnittyi pitkin joen vartta etenevään mieheen ja naiseen, jotka tuntuivat puhuttelevan jokaista vastaantulijaa. Ehtivät minunkin kohdalleni, ja asian kumma tola selkesi. Katsoin kaukaa, että olivat liian vanhoja feissareiksi, eivät ahdistavan oloisia jehovantodistajiksi ja liian aktiivisia kysyäkseen pelkästään tietä jonnekin päin Turkua. 

Kyseessä oli kaksi irlantilaista lähetyssaarnaajaa, jotka halusivat käännyttää suomalaisia luterilaisia katolilaisiksi. Olivat kuitenkin ihan mukavan oloisia ihmisiä, iältä arviolta 50–60-vuotiaita. Kutsuivat messuun puhumaan papin kanssa, joka osaisi heitä paremmin kertoa katolisesta uskosta. Sain katolisen pyhimysriipuksen ja "käyttöoppaan". Yritin keskustelua pyhimyksistä, jesuiitoista ja kirkkorakennuksista (humanisti keskittyy tällaisiin asioihin), mutta keskustelu ohjautui pääasiassa Jeesukseen ja Mariaan. Halusivat keskustella katolisesta uskosta, ja no, arkeologi ja historioitsija nyt haluaa keskustella organisaatiohistoriasta ja infrastruktuurista. Ei silti, lupsakka parivaljakko.

Luettua ja nähtyä

Mielenterveydelle hyväksi, että olen saanut luettua ja katsottua kaikkea hyvää. Kirjapuolelta olen saanut luetuksi Hertta Müllerin Ihminen on iso fasaani ja Steinbeck on kesken. Kumpaakin pitää lukea hitaasti nautiskellen. Historiapuolelta luvussa on Mansteinin Menetetyt voitot.

Elokuvia tuli katseltua kentällä monia. TV:stä tuli vanha kunnon Rautaristi. Vihreän timantin metsästys on samoin kunnon klassikko, joka tuli katsottua pitkästä aikaa. Nappasin kirjastosta DVD:itä, joista ehdin katsoa Korean sodasta kertovan The Front Linen. Se oli erinomainen ja hyvin inhimillinen sotaelokuva. Sankaruus, yli-inhimillisyys ja korkkarimeno olivat kokonaan poissa. Sympatiaa molemman puolen korealaisia kohtaan osoitettiin, mikä oli hyvin liikuttavaa. 

Viimeisellä kenttäviikolla alkoi sarjanarkkarius, joka tällä kertaa kohdistui kohuttuun ja kehuttuun Silta-sarjaan. Katsoin viimeiset jaksot eilen ensimmisestä tuotantokaudesta, ja hitto kun on hyvä sarja! Mistä löytyisi toinen tuotantokausi?

Tämä on nyt pelattu.

Ilokseni sain kuulla, että Grim Fandangon uusintaversio tulee myös PC:lle. Maailmassa on oikeutta. Niin juu, ja nyt on pelattu Starcraft 2:n ensimmäinen osa, Terran-kampanja läpi. Vau mikä peli. Kertakaikkiaan vau. Pelasin sen itseasiassa kahdesti läpi, koska halusin pelata myös vaihtoehtoiset tehtävät. Mistäs osa 2, Heart of the Swarm?

Mistäs tämän etsisin käsiini?

Kaksi viikkoa diggailua

Ja ohi on. Kahden viimeisen viikon aikana tuli pistäydyttyä kodin lähellä Virusmäellä, Helsingissä putsaamassalöytöjä Sturenkadulla, Lempäälässä sekä Perniössä Tiikkinummella. Virusmäki ja Tiikkinummi ovat näistä mitä klassisimpia suomalaisen arkeologian kohteita.

Virusmäki ja kipeät kädet

Turun Virusmäen kalmiston lähelle suunnitellaan rivitaloja, aivan tien toiselle puolelle. Juhannuksen jälkeen vietin Turussa pakolliset lomapäivät, joiden jälkeen säästyin ilokseni suuremmilta matkusteluilta: kaivoimme Virusmäellä, missä ovat kaivelleet viime vuosisadan alussa Tallgren ja Hackman.

Lopputulemana oli, että tien toiselle puolelle on ajettu uskomattomat määrät soraa ja savea. Tätä ei voinut kaivaa normaalisti lapiolla ja lastalla, vaan lapio piti iskeä sopivassa kulmassa maan pintaan ja terää piti pyöritellä, että pinta rikkoutuisi. Ranteet tulivat kovan maan kaivelusta helkkarin kipeiksi.

Monttu auki Virusmäellä

Löytöinä tuli klassista tiiltä ja lasia, sekä tietenkin vanhoja kunnon Alkon pullonkorkkeja. Kalmisto ei siis kuopituksen perusteella jatkune tuolle puolen Virusmäentietä.

Hauskana tapahtumana saimme "kaivauslemmikin", tällä kertaa patalaiskan pulun. Se lennähti aina aamuisin pakettiauton viereen ja nökötti siinä paikoillaan. Otus ei liikahtanut minnekään, vaan tyytyi nokkimaan ruohoa ympärillään. Selvästi se kerjäsi ruokaa.  Haukuin kyyhkystä sosiaalipummiksi, verorahoilla eläjäksi ja laiskottelijaksi. Lintu ei ollut moitteistani moinenkaan, vaan tyytyi tuijottamaan keltaisilla silmillään. Ihme elikko.

Laiska ja saamaton pulu eli "Sepelvaltimokyyhky"

Lempäälä on p*ska paikka

 

Helsingissä pääsimme seuraavalla viikolla maanantaina putsaamaan tehtyjä löytöjä. Hauskana sattumana putsaillessani Raumalta aiemmin löydettyä lyijyesinettä paljastui lian alta vuosiluku 1888 ja kirjaimet "EM". Siinä oli myös suuri määrä pieniä kruunuleimoja. Liekö ollut jokin virallinen vaa´anpaino?

Seuraavana päivänä lähdimme Lempäälään, missä kaivoimme kirjaimellisesti puoli metriä paskaa. Kaivausalue oli harvinaisen hyvin lannoitetulla peltoalueella. Maakuntamuseo oli tehnyt kummia ratkaisuja, joten Museoviraston kenttäväki sai tulla paikalle ihmettelemään tummaa maata joka "ehkä mahdollisesti saattaa olla vaikkapa ehkä muinaisjäännös". Tunnin löyhkäävien kaivausten jälkeen tuli esille 1950-luvulla sahattu parrunpätkä. Ei muinaisjäännös.

Maisemia Lempäälästä.

Kun 2 m X 2 m x 0,5 m alue on raivattu siitä itsestään. Oikealla ylhäällä lankunpätkä.

Kaikki tämä kestettiin arkeologeille ominaisen mustan huumorin avulla:

"Älä ole siinä kuopan reunalla noin paskantärkeänä!"
"Annat aina vaan noita paskoja neuvoja kaivamisen suhteen."
"Kuun viimeinen eli nyt on palkat niskassa ja nilkat pa-"
"Aika paskaa huumoria täällä"

No, oli Lempäälässä kivaakin, nimittäin lounaalla. Keskustassa kruisaillessamme ja sopivaa ruokapaikkaa etsiessämme bongasin lounaskahvila Tähden, johon menimme porukalla. Jostain syystä kaikki muistivat pestä kätensä ennen ruokailua.

Lounaskahvila Tähti, suosittelen!

Tiskillä. Suosittelen uuniperunoita!

Tilasin herkullisen uuniperunan lohella, ja lounaaseen kuului erinomainen salaattipöytä. Henkilökunta Tähdessä oli harvinaisen palvelualtista ja ystävällistä, tuli erinomainen mieli heidän mukavuudestaan asiakkaita kohtaan. Suosittelen!

Hävettää hieman, että huolimatta putsailusta jätimme lattialle melkoisen mutavanan pöytämme ja salaattipöydän välille. Poistuimme vikkelästi ja vähin äänin...

Tyypilliseen viimeisen viikon tapaan aikataulut olivat mitä sattuivat. Lempäälästä tuli yllättäen lähtö kotiin Turkuun, ja seuraavaksi päiväksi oli tiedossa matka Karjaan kautta Mustioon. Ennakkolipuilla olisi säästynyt kivasti rahaa, kaverin kanssa päädyimme Toijalaan kiukustuneina odottamaan Turun junaa. Ehdotukseeni "Pitäisikös odotellessa mennä oluelle" hän huudahti iloisena "Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus!"

Ja niin olen päätynyt enemmän rappiolle kuin koskaan aiemmin. Kaivoin puoli päivää ulostetta turhan tähden ja päädyin Toijalaan juomaan kaljaa lähes tyhjään kebabpizzeriakapakkaan. Se jos mikä on suomalaisen miehen lopun alkua, sanon minä!

Karjaalla kaffellan

Seuraavaksi päiväksi oli tiedossa tutkimuksia Mustionlinnassa. Aamulla junalla Karjaalle kello aamu yhdeksäksi, ja täällä piti odottaa toista kaivausapulaista vielä tunti. Niinpä menimme kahville Karjaan keskustaan häntä odotellessamme.

Kahvilan edessä pyöri kesy naakka, joka selvästi halusi osuutensa kahvipullastamme. Otus tuli niin tuttavalliseksi, että hyppäsi lopulta polvelleni. Annoin sille nimeksi Aspelin (aikaisempi Virusmäen pulu sai nimensä professorimme mukaan).

Munkkia! Pullaa! Muruja!

Nimesin hänet Aspeliniksi.

Karjaan rautatiepiha.

Mustiossa kairasimme maata laajennettavan ravintolaan läheltä. Ei mitään. Päivään liittyi muitakin seikkailuja, mutta niistä en nyt tässä yhteydessä kerro enempiä.Siihen kuului luonas Deli Tukussa, pullo kuusenkerkällä maustettua Metsän Henki -olutta (herkkua!) ja majoittuminen vanhaan Rautaruukkiin Meri-Teijossa.

Museovirasto ja kadonneiden röykkiöiden arvoitus - 

Perniön legendaarinen rautakautinen kalmisto

Viimeinen keikka oli virkistävän erilainen. Pääsimme Perniön Tiikkinummelle etsimään lähes sata vuotta aiemmin kartoitettuja, nyt kadonneita rautakautisia röykkiöitä. Alueella on merkittynä ns. Lupajan tyypin haautalatomuksia. Tutkimme aluetta myös metallinpaljastimella tarkkaan, mutta (onneksi) mitään ei löytynyt. Klassinen Alkonkorkki ilmestyi jälleen kerran.

Tällaista maastoa tutkittavana.

Yksi 1920-luvulla tutkituista röykkiöistä.

Toisen röykkiön taakse oli laitettu varoitus "Perniönpaimenkoirista"

Perniön kuppikiviä. Paikalle annettiin tuoreita "uhreja" eli rahoja ja nappi, kuten vuosisatainen tapa vaatii.

Uusia kuppikiviä! Nämä olivat hyvin matalia.

Kuppikivistä pitää vielä kertoa sen verran, että näin Meri-Teijossa yöpyessämme todella outoa unta. Museovirastolle oli ilmoitettu, että Perniöstä löytyneet kuppikivet olivat matalina jääneet keskeneräisiksi, joten niitä piti syventää "valmiiksi". Ryhdyimme toimeen valtavalla kiviporakoneella.

Tyypillistä tutkimusaluetta. Turvetta noin puoli metriä, joten mahdolliset kivimuodostelmat pitää todeta työntämällä lapiota tiheään hyvin syvälle. Jos kolahtaa sopivalla tavalla, niin siellä lienee kivi.

Pistäydyimme vielä lähellä vilkaisemassa pronssikautisia röykkiöitä. Alueelle johti muinaispolku, joka on tyypillinen osoitus suomalaisesta muinaisuuden vaalimisesta: kulttuuripolun perustamiseen annetaan kyllä apuraha, mutta ylläpitoon ei myönnetä senttiäkään. Muinaisjäännösten hoitoryhmän alasajo ei ole olennaisesti auttanut asiaa.

Löytöinä Perniöstä tuli palanutta luuta ja keramiikkaa, itsekin löysin tuulenkaadosta mukavia paloja. Tämä rajasi alueen polttokenttäkalmistoa aika hyvin. Nuorta rojua sieltä täältä piipparilla.

Näin meni viisi viikkoa. Syksylle odotettavissa kaivauksia eri puolilla Suomea, saas nähdä minne virta vie.

Kantoon Perniön Tiikkinummella kirjoitetut terveiset myöhempien aikojen arkeologeille.

Outo kumpu, kiehtova kumpu

Outokummun keskusta

 

Outokumpu ja arkeologinen tutkimus - fubar

Outokummussa tuli kaivettua 101 koekuoppaa. Näistä löytyi tasan tarkkaan yksi palanut luu. Tuo sadasyhdes kuoppa kaivettiin ihan piruuttaan: nyt raportissa voi sanoa, että alle prosentissa kuopista tuli löytöjä.

Sää kiusasi, oli hyvin koleaa ja vettäkin ripeksi niskaan. Onneksi hotelli Malmikummun (suosittelen!) sauna lämmitti. Sitä ennen tosin hyödynsimme Museoviraston etuja käymällä museossa nimittäin

Kaivosmuseo - mahtava kohde

Onneksi Outokummun keikka ei jäänyt hukkareissuksi. Kävimme Outokummun kaivosmuseossa, minne pääsimme Museoviraston työntekijöinä ilmaiseksi, vielä VIP-rannekkeilla. Museovirasto oli nimittäin mukana toteuttamassa museota ja kaivamassa vanhaa kaivosaluetta vuonna 1995. Tuolloin löydettiin vanhan kuparitehtaan rakenteita ja työkaluja. Raportin kaivauksista voi lukea täältä.

Ensinnäkin, museohenkilökunta on pohjoiskarjalaisiksikin erittäin kohteliasta, miellyttävää ja palvelualtista. Toiseksi, kyseessä ei ole pelkästään museo: kyseessä on erittäin laaja museokokonaisuus. Aloitimme matkan Outokummun kaivoshistoriaan nostokonehuoneesta, missä haisi aidosti vanhoilta koneilta: se on tietty öljyn, ruostuvan metallin ja käytön tuoksu.

Nostokonehuone. Sisällä oleva kalusto oli massiivisuudessaan hyvin vaikuttava.

Koneiden koko yksinään teki suuren vaikutuksen. Konehuoneesta jatkoimme ylöspäin kohti kaivostornia ja murskaamoa. Vasta nyt alkoi toden teolla selvitä, miten laaja museoalue on. Ja parhaat palat oli vasta edessä!

Kaivosmuseon ulkona olevat opaskyltit ovat todella tyylikkäitä. Näitä ei huligaanit noin vaan revi maasta!

Ylös, tornille.

Murskaamo oli tilana vaikuttava ja opasteet sekä näyttelytilat olivat hienot. Malmin prosessointi tuli hyvin selitetyksi, ja rikastamossa kiertely oli mielenkiintoinen kokemus. Jäimme nippanappa paitsi opastetusta kierroksesta, mutta neljästään kierrellenkin kaivosalue avautui hyvin.

Kaikkein vaikuttavinta oli kiivetä kaivostornin huipulle. Maisemat olivat mahtavat, ja vaikka sää olikin huonomman laatuinen niin nähtävää riitti. Pelkästään sen takia kannatti tulla! 

Hulppeat maisemat. Kuvassa näkyvä torni on Keretin kaivostorni, Suomen korkein kaivostorni (96 m).

Outokumpua.

Tornista kapusi alas suurin piirtein vapisevin jaloin. Täältä siirryimme rikastamon näyttelyyn jonka jälkeen menimme jäätelökioskin kautta vanhaan "kymppitunneliin". Tunnelma siellä oli mahtava: katsoimme ensin koleassa tunnelissa valkokankaalta 14 minuutin dokumentin kaivostoiminnasta Outokummussa ja sitten etenimme kypärät päässä halki tunnelin. Matkalla näimme suomalaista kallioperää kaikessa kauneudessaan ja ihmettelimme kalliosta tippuvaa vettä

Museoalueella voi pelata frisbeegolfia.

Lopuksi pistäydyimme varsinaisissa museonäyttelyissä. Ne olivat harvinaisen hyvin toteutetut, etenkin pienoismallit erilaisista kaivoksista ja louhintatekniikoista olivat kiinnostavia. Geologiatoimintaa esiteltiin hyvin, mutta Talvivaaraa koskevat osat näyttelyä saivat hihittelemään.

Lopuksi hyödynsimme kahvilipukkeemme ravintola Vanha Pajassa, missä vilkaisimme uteliaisuuttamme ruokalistaa. Koska nälkä kurni, tilasimme kukin listalta grilliruokaa ja "nallelimpparia" (Karhu-olutta). Hinnat olivat halvat ja ruoka maittoi. Vielä ennen sulkemisaikaa ehdimme museokauppaan, mistä ostin yhden postikortin Turkuun. Yksi t-paita, jossa oli hauska vanhanaikainen työturvakampanjan kuva olisi kiinnostanut minua, mutta valitettavasti oli vain L-kokoisia. Henkilökunnan palvelualttiudesta kertoo sekin, että palvelutiskillä vuorossa ollut tyttö meni erikseen penkomaan varastoa. Valitettavasti kokoani ei löytynyt, mutta käynnistä jäi erittäin hyvä mieli tältäkin osalta.

Suosittelen ehdottomasti tätä museokohdetta. Se on yksi Suomen vaikuttavimmista museoista, ja tarjoaa kokonaisvaltaisen kokemuksen. Kesälomaraitilla kannattaa poiketa pidemmältäkin matkalta pelkästään tätä varten!

Kirjoittaja umpitunnelissa.