 |
| Suomalaiset Fasistit. Mustan sarastuksen airuet (2016). Kansikuva. Kuva: yle.fi |
Käydessäni syksyllä etsimässä tietokirjallisuutta 1920–1930-lukujen Suomesta huomasin kirjaston historiahyllyn tässä kohtaa hyvin vaatimattomaksi. Osaksi tästäkin syystä, paikatakseni sivistykseni aukkoja sotien välisen ajan tuntemuksessa otin Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kirjan Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet (2016) luvun alle. Lukuvalintaan johti myös tutkijatutun Goodreadsissa antama hyvä arvostelu.
Lyhyesti: kirja osoittautui hyvin kirjoitetuksi, syvälliseksi ja mielenkiintoiseksi. Fasismin alkuperä, turhautuneet I maailmansodan veteraanit, äärioikeistolaisuuden toteutumismuodot ja myötä- sekä vastamäet Suomessa on kartoitettu kiitettävästi. Sain valtavasti uutta tietoa 1920–1930 -lukujen Suomesta ja ilmapiiristä maassamme. Avainhenkilöt ja järjestöt käydään hyvin läpi, vaikka toisinaan niiden kesken vallitsi melkoinen sekamelska – eripuraisen äärioikeiston vika, ei kirjoittajien! Myös fasistiset peitejärjestöt ja niiden tarkoitus esitellään hyvin.
Jonkinlainen ongelma liittyy mielestäni päähenkilön, John Fabritiuksen tuntemukseen. Sata vuotta sitten hän johti Ahvenanmaan valtaukseen pyrkinyttä Uudenkaupungin suojeluskuntaa ja tämän retken vaiheet ja erikoiset vivahteet jätetään lyhyen "epäonnistunut retki" -maininnan varaan. Fabritiuksen ura sodan jälkeen käydään tarkemmin läpi mutta juuri Ahvenanmaan retken vaiheet – eversti Forsellin astumista aluksi johtoon Fabritiuksen ohi ja Fabritiuksen uudelleennousua päälliköksisekä turhauttavia neuvotteluita, Godbyn voitokasta taistelua ja sen hyödyntämättä jättäminen – olisivat ehkä avanneet Fabritiuksen katkeruutta paremmin. Hän haavoittui sittemmin vakavasti Satakunnan suunnan taisteluissa.
Samoin paljon tilaa käytetään sinänsä tärkeään aiheeseen, II maailmansodan surkuhupaisaan fasistien maanalaiseen vastarintaan ja vallankaappausyritykseen. Tässä lähteenä on avainkohdissa pitkälti Oula Silvennoisen Lauri Törnin elämäkerta, jossa siinäkin muistaakseni avainkohdissa viitattiin kirjoittajien aiempaan tuotantoon. Aiheen käsittely on edelleen hieman ongelmallisesti hoidettu, mutta kypsemmin kuin Törni-elämäkerrassa.
Erityisesti hehkutan kirjan loistavaa loppulukua, joka on erinomainen ja ytimekäs katsaus siihen, miksi Suomi on sellainen kuin on ja miksi liberaali markkinatalous voitti fasistiset korporaatiot ja kommunismin. Toivottavasti voittaa jatkossakin: yksi syy kirjan kirjoittamiselle on ollut fasismin noususta varoittaminen.
