maanantai 7. elokuuta 2017

Vietnam-tunnelmissa Kesälahdella

Neljännen kaivausviikon vietimme Joensuussa/Enossa, mutta siellä ei sattunut mitään mainitsemisen arvoista lukuun ottamatta hyvin ystävällistä kissaa sekä heinänuhaiselle minulle osoitettua kuoppaa, jonka vieressä kukki pujo...
Viimeinen viikko meni Kiteellä (Kesälahti), missä oli niinkin erikoinen ja uniikki biotooppi kuin tyrnimetsä. Kyllä. Tyrnimetsä. Nuo pensaat nimittäin kasvavat sopivassa ympäristössä 5–8 metrin korkuisiksi puiksi ja niiden aluskasvillisuus muodostuu putkista, horsmista ja parhaimmillaan kolmimetrisistä nokkosista kaikkine ötököineen. Tunnelma olikin kuin Vietnamissa ja taannoin hankkimani Vietnamin sodan kokoelman kappaleet soivat yhtenä päivänä tiheään. Etenkin The Doorsin The End sopi hyvin tunnelmiin...

Kesälahden tyrnimetsä. Etualalla näkyvä kaivaja antaa mittakaavan 10 aarin tyrnimetsän puiden korkeudelle.

Loppujen lopuksi päädyin tekemään tyrnimetsän viidakkoon raivaamistamme käytävistä seuraavan 13 minuutin videon Youtubeen (avautuu tästä linkistä). Mitään tekijänoikeuksia musiikkeihin ei ole, joten video ei näy mobiililaitteilla eikä sitä näemmä voi laittaa suoraan osaksi tätä postausta

Ostin Monimestasta erinomaiset sadevarusteet (takki + housut + saappaat + vedenpitävät hanskat) ja reilu myyjä antoi paljousalennusta kun mainitsin olevani arkeologi. Eli ihan mukava keikka. Paluumatkalla Helsinkiin poikkesimme Haukkavuorelle ihailemaan maisemia ja rajamerkkejä.

Viikon päätti Steam Hellsingissä nauttimani Hemingway Daiquiri, jonka hörpin odotellessani Turkuun lähtevää bussia.