Vietnam-tunnelmissa Kesälahdella

Neljännen kaivausviikon vietimme Joensuussa/Enossa, mutta siellä ei sattunut mitään mainitsemisen arvoista lukuun ottamatta hyvin ystävällistä kissaa sekä heinänuhaiselle minulle osoitettua kuoppaa, jonka vieressä kukki pujo...

Viimeinen viikko meni Kiteellä (Kesälahti), missä oli niinkin erikoinen ja uniikki biotooppi kuin tyrnimetsä. Kyllä. Tyrnimetsä. Nuo pensaat nimittäin kasvavat sopivassa ympäristössä 5–8 metrin korkuisiksi puiksi ja niiden aluskasvillisuus muodostuu putkista, horsmista ja parhaimmillaan kolmimetrisistä nokkosista kaikkine ötököineen. Tunnelma olikin kuin Vietnamissa ja taannoin hankkimani Vietnamin sodan kokoelman kappaleet soivat yhtenä päivänä tiheään. Etenkin The Doorsin The End sopi hyvin tunnelmiin...

Kesälahden tyrnimetsä. Etualalla näkyvä kaivaja antaa mittakaavan 10 aarin tyrnimetsän puiden korkeudelle.

Loppujen lopuksi päädyin tekemään tyrnimetsän viidakkoon raivaamistamme käytävistä seuraavan 13 minuutin videon Youtubeen (avautuu tästä linkistä). Mitään tekijänoikeuksia musiikkeihin ei ole, joten video ei näy mobiililaitteilla eikä sitä näemmä voi laittaa suoraan osaksi tätä postausta

Ostin Monimestasta erinomaiset sadevarusteet (takki + housut + saappaat + vedenpitävät hanskat) ja reilu myyjä antoi paljousalennusta kun mainitsin olevani arkeologi. Eli ihan mukava keikka. Paluumatkalla Helsinkiin poikkesimme Haukkavuorelle ihailemaan maisemia ja rajamerkkejä.

Viikon päätti Steam Hellsingissä nauttimani Hemingway Daiquiri, jonka hörpin odotellessani Turkuun lähtevää bussia.

Tapahtui Pihtiputaalla

Yksi oma erikoisuutensa arkeologisissa kenttätöissä Museovirastolla on se, että saa ajella halki Suomen ja nähdä ja kokea paikkoja joissa ei muuten pistäytyisi. 

Tähän tosin liittyy suuri hankaluus kotiinpääsyn suhteen viikonloppuina: minkä bussilipun netistä ostasi? Ehtiikö auto Helsinkiin kello 19 ja osuuko julkinen niin hyvin kohdalle, että uskaltaisi ottaa 19:30 Turun bussiin nettilipun? Vai pelaako varman päälle ja ostaa vasta 21:30 lipun? Myöhempi lippu edellyttää ajan tappamista keskustassa, mikä kyllä onnistuu mutta siinä menee rahaa jos syö ja juo ja käy ostoksilla.

Perjantaina edessä oli siis ajo Torniosta Helsinkiin, taukoineen mahtava kymmentuntinen koitos. Hauskinta tässä oli vielä se, että matka taittui Transit Vanilla (eli "Transulla", mistä lempinimestä riittää hupia) johon ahtautui kolme henkeä: kuski ja kaksi kuskin viereiselle penkille. Vaihtelin toisen Hesan matkaajan kanssa taukopaikalla keskipaikkaa, mikä vähän tasasi rasitusta mutta perillä Helsingissä keinuin auton tahdissa vielä puolisentoista tuntia.

Jaarittelut sikseen. Pitkällä SUomen halki ulottuvalla matkalla radion kuunteleminen on välttämätöntä. Sovimme lounastavamme Pihtiputaan legendaarisessa Takkatuvassa, missä jokaisen suomalaisen pitäisi käydä ainakin kerran ennen kuolemaansa. Radio Novassa ilmoitettiin puoli kahdentoista pintaaan, että Pihtiputaalla on tie poikki onnettomuuden vuoksi. Huolestuimme välittömästi. Onko isokin kolari? Miten raivaus? Vetääkö edes yksi kaista?

Onneksi Liikennevirasto ylläpitää reaaliaikaista karttanäkymää, josta selvisi että raskas ajoneuvo palaa. Valitettavasti tilanne oli meille epäselvä ja Pihtipudas ainoa looginen suunta, joten jatkoimme. Ja sitten näimme tämän:

Siihen jämähdimme.

Vastaantulijoita riitti, joten yksi kaista oli lähtenyt vetämään. Joku 20–25 minuuttia siinä seisottiin, kunnes tuli meidän vuoromme. Tuho oli ollut aika pahaa, mutta onneksi henkilövahingoilta taidettiin välttyä:

Ja lopulta pääsimme perille, rakkaaseen Takkatupaan:

Ahdoin itseni täyteen korianterisilliä, rosvoperunoita ja herkullista papumixiä. Sitten alkoi loppuajomatka Helsinkiin. Matkan varrella huomasin mobiili-Areenasta, että ajopäivän (7.7.) YLE Lapin uutislähetyksessä oli viimeinkin juttu Tornion kaivauksistamme. Hesassa kaappasin Museovirastolla autosta kotiin menevät kamppeet ja Ruotsin tuliaiset sekä kipitin Sturenkadulta kännykkälipulla varustautuneena kakkosratikkaan ja Kamppiin. 

Perillä nauratti, sillä olisin ehtinyt aiempaan Aurakadulle heittävään puoli kahdeksan bussiin juuri ja juuri! No, käväisin Filmihullussa, erinomaisessa elokuvakaupassa joka oli juuri sulkemassa ja vääntäydyin Steam Hellsinkiin. Siellä oli aikaa täyttää kaivajan ja kännykän akut.

Steam Hellsingin Gin & Tonic Napue-ginistä. Koska katsoin ansainneeni sen.

Ensi viikolla Keiteleelle!

Helmikuun alkua Helsingissä

Kas niin, esitelmä Hangon taisteluista 1941 on valmis iltaa varten ja tähän väliin ehtii kerrata tapahtumia viime viikolta.

Lähdin melkein heti kuun alettua 2.2. Helsinkiin arkistotutkimuksiin sekä seuraamaan vuoden 2015 arkeologisten kenttätöiden esittelyä.

Arkistossa taas Rauhankadulla

Havaitsin pitkän kaksi läppäriä ja kaksi irtokiintolevyä käsittäneen tarkastuksen jälkeen, että jo vuonna 2012 Viestipataljoona 33:sta tilaamiani asiakirjoja ei löytynyt mistään. Ne löytyvät kyllä ihka ensimmäisestä tilauslomakkeestani, mutta ilmeisesti ne olivat edelleen kunnostettavina enkä tehnyt niistä kunnon merkintää, koska osan sain (vasta) toisena arkistopäivänä tutkittavaksi. Sörnäisten toimipisteen käytäntö vain kuusi kansiota/vierailukerta vaikeutti tutkimista olennaisesti.

Paikkasin Kansallisarkiston käynnillä olennaisia aukkoja vuosilta 1941 ja 1944. Viimeisetkin minulle avoimet suuret kysymykset selvisivät niistä. Nyt voin viimeinkin julistaa Viestipataljoona 33:n historiikin arkistotutkimusosan päättyneeksi. Enää puuttuu muutamalta pataljoonassa palvelleen omaiselta valokuvia, mutta ne ovat kuvitukseksi, eivät lähdeaineistoksi.

Lisäksi tilasin II Armeijakunnan oikeudenkäyntiasiakirjoja tutkiakseni Iltasanomissa ja Aamulehdessä esiteltyjä artikkeleita kannibalismikuvista. Onnistuin löytämään tapauksen asiakirjat ja laitoin ne asiaa tutkivalle kollegalle jonka kanssa olemme pohtineet asiaa. Ironista sisänsä, vastaava "kohuartikkeli" samasta aiheesta sekä samoista kuvista julkaistiin Iltasanomissa jo vuonna 2006 ensimmäisen kerran (artikkelin pohjana vuonna 1994 julkaistu artikkeli...) ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin se lämmitettiin uudelleen "uutisena". Vaikka asiakirjat nyt löytyivätkin (ne missään piilossa on olleet!!!), niin eiköhän Iltasanomat julkaise samat kuvat ja väitteet uudelleen 5 - 10 vuoden sisään uutisena. Uskoakseni sanan uutinen kantasana on uusi, mutta merkitys on muuttunut vuosien mittaan.

Vapaussodan arkiston paprut on nätisti pakattu.

Liedon rautatieaseman sähkösanomakirja. Syötävän söpö asiakirjavihko!

Kolmantena löysin Liedon ja Limingan rautatieasemien vihkot sähkösanomista sisällissodan ajalta. Niihin en ehtinyt perehtyä paikan päällä vaan kuvasin ne tarkkaan myöhempää tarkastelua varten.

Odotan innolla sitä, että saan irroitettua jostain aikaa näiden asiakirjojen tutkimiseen. Liminka oli sodan alusta valkoisten hallussa ja Lieto punaisten, joten sähkeitä vertailemalla löytynee paljon kiinnostavia tietoja.

Ai niin, viime aikoina on ollut kirjoittelua islaminuskoisten oikeuksista uskonnollisiin vapaapäiviin. Jatkosodan aikana tämä ei tuottanut vaikeuksia:

Lähde: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste. T-5079/2 [8] II/III

 

Kaivausesittelyt Kansallismuseolla torstaina ja vielä käynti arkistoissa

Tapasin torstaina 4.2. kaivausesittelyissä teiden arkeologiaa käsittelevässä seminaarissa Sukututkijan loppuvuosi -blogin pitäjän joka jopa tunnisti minut. Lukee blogiani. Minä mietinkin tilastoja katsoessa että kuka näitä oikein kliksuttelee robottien lisäksi.

Tilastoista puheen ollen, viime viikon Juslenian tutkimuksista kertova kuvareportaashini on ennätysmäärän käyntikertoja saanut kirjoitukseni, kiitos Facebookin ja kaverin joka jakoi linkkiä siellä. Jutun lukenut arkeologian oppiaineen lehtori kertoi minulle työskennelleensä Jusleniassa 40 vuotta ilman aavistustakaan maanalaisisten tilojen laajuudesta. Heh.

Takaisin Kansallismuseoon. Olin torstaina etiäisen ansiosta ovela ja kahvittelin rauhassa aamulla pitkään ja tulin aamun ensimmäiseen esitelmään reilusti myöhässä. Onneksi, sillä tekniikka oli sanonut POKS! ja saatiin toimimaan noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen joten kuten.

Väristä päätellen menossa on meriarkeologian esitys. *tirsk!*

En esittänyt tieseminaarissa kysymyksiä, koska olin keskimmäisen osan poissa auttamassa kaveria arkistotutkimuksissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa ja Kansallisarkistossa. Hän tekee linnavuoritutkimusta, ja linnavuoriin liittyvät tarinat on jemmattu SKS:n arkistosalissa erittäin ovelaan kohtaan, josta niitä vain pitää tietää osata etsiä. Itse löysin ne puolivahingossa pari vuotta sitten. Koska keskimmäiset esitelmät olivat yleisesitelmiä, en ollut varma mitä asioita oli jo käsitelty.

Varsinaisista esitelmistä ei ole sen kummempaa sanottavaa. Mikkolan Vaalimaan suosillan tutkimukset olivat jo tuttuja eivätkä keskiaikaiset tiet minua suuremmin kiinnosta.

Lopuksi juttelin Esa Mikkolan kanssa ja kysyin minua askarruttanutta asiaa eli teiden tuhoamista. Suomen rajojen muutellessa määräsivät Ruotsin kuninkaat monia teitä hävitettäväksi, etteivät Venäjän sotavoimat pääsisi marssimaan niitä pitkin syvemmälle valtakuntaan. Hävitettiinkö tiet aktiivisesti lapioin ja rautakangin vai jätettiinkö ne vain huoltamatta ja merkitsemättä karttoihin? Tuon ajan tie katosi ja metsittyikin suhteellisen nopeasti ilman aktiivista talonpoikien velvollisuutena ollutta huoltoa. Ovatko rauhan takia tuhotut tiet vielä löydettävissä arkeologisin menetelmin?

Illalla vietettiin aikaa Zetorissa jossa oli mukava tunnelma. Järkytyin kuitenkin lukiessani Zetorin lehteä, jossa mainostettiin ruokapuolen annoksia "reiluiksi, suuriksi" jne. ja tilattuani ahvenkukkosen sain pienen pienen keraamisen astian jossa oli toki maukas kukkonen, mutta hintaansa nähden kyllä täysi nälkäannos. Kopioin kuitenkin toteutustavan ja ajattelin leipasta itse vastaavanlaisen annoksen viikolla.

Perjantai

Perjantaina oli erinäisiä kenttätöitä ja nyt riitti niin yleisöä kuin mielenkiintoa, topsin torstaina oli aamusta asti yllättävän paljon väkeä. Parhaasta päästä perjantaina olivat tuttujen esitykset eli Janne Rantasen, Jasse Tiilikkalan ja Aleksi Pienimäen esitelmä linnavuoritutkimuksista Janakkalassa sekä Ilari Aallon oivallinen ja visuaalisesti harvinaisen kaunis katsaus Aboa Vetuksen kaivauksiin.

Täältä lähdin hakemaan matkatavaroitani ja bussia odotellessa istuin Pub Ikkunassa Kampin vieressä lukemassa Hangon taisteluista ja nauttimassa virvokkeita. Ikkuna on siitä rehellinen ja poikkeuksellinen kapakka, että täällä iso olut tarkoittaa puolen litran tuoppia ja kohtuuhintaista sellaista. Jostain syystä helsinkiläiset arkeologit hakeutuvat paikkoihin, joissa "isosta" 0,4 litran perussuomalaislageroluesta veloitetaan törkeästi ylihintaa. Steam Hellsinkiin en tällä kertaa mennyt, koska minun olisi pitänyt jättää kolmekymmentä kiloa tavaroitani narikkaan maksua vastaan.

Kolumniraaka-aineeksi

Yövyin Rööperissä kummitätini luona, ja hän pyysi minua käymään kellarissa etsimässä paria takkia. Kummitätini tuntevat tietävät, että hänen garderobillaan vaatettaisi suuren isänmaallisen sodan aikaisen puna-armeijan - ei sotilaallisesti, mutta vaatettaisi kuitenkin. 

Tästä vaatteidennoutoreissusta sukeutui sellainen seikkailu, että hän kirjoitti aiheesta kolumnin Kamppi-Eira-lehteen. Kolmannella reissullani sain jo tuoduksi toisen oikean pyydetyistä takeista. Toisen kohdalla kuulin mielenkiintoisen huudahduksen: "Eihän tuo ole vaaleanpunainen, se on pinkki!". Kummitätini tulkinta tapahtumien kulusta - tunnustuksellisen liioiteltu - on lukemisen arvoinen!

Aivan niin, ennustin oikein. En saanut Kulttuurirahastolta apurahaa.

Kirjamessut ja kiukkua Helsinkiä kohtaan

Perjantainen käynti kirjamessuilla oli hyvin pikainen, sillä halusin samalla bussilipulla takaisin. Kuten aina, mukaan nostettu käteissumma ei riittänyt hetkeksikään...

Metsästin Paavo Kairisen Jalkaväkirykmentti 35:n historiikkia (hinta verkkokaupoissa 50 - 100€!) sekä Tapani Vallin Varsinaissuomalaisten sotatietä (yleensä 50€, kirjaa liikkuu vain vähän). Heti toisella kirjapisteellä ostin 5€:lla forensisen arkeologian/tieteiden ainoan suomalaisjulkaisun eli Helena Rannan elämäkerran Ihmisen jälki. Erinomainen kirja, muuten. Olen käyttänyt sitä usein lähteenä.

Salakirjat / Kirjaparoni kaupitteli kympin pöydällä runsaasti klassikoita. Kahmin teokset Vainajainpalveluksen muinaisilla suomalaisilla ja Juha Pentikäisen Suomalaisen lähdön. Olisi ollut muitakin, mutta nuo ovat tärkeitä lähdeteoksia. Parempi puolisko jäi kotiin sairastamaan, joten ostin hänelle vielä lohdutukseksi Keskiajan puvut. Kahdellakympillä!

Militariaa olisi riittänyt ostettavaksi vaikka kuinka, mutta en millään törmännyt todella kiinnostaviin. Vanhat tekijät ovat tehtailleet uutuksia, joista pääosa on kolmen kuukauden kuluttua alelaareissa Akateemisessa ja Suomalaisessa. Löysin Vallin kirjan melkein messujen alkuun, mutta hinta oli edelleen suolainen: 38€. Juuri ennen lähtöä messuilta päätin vielä tutkia yhden antikvariaatin ja sieltähän Vallin teos löytyi erinomaisessa kunnossa ja hintaan 25€. Onneksi korttikin kävi, koska viimeisistä käteisistä olin päässyt eroon Kolatun tilan juustotiskillä. Munajuusto on suuri heikkouteni.

JR 35:n historiikkia ei näkynyt. Yleisenä huomiona 1. Divisioonan historiikki liikkuu liukkaasti, melkein jokaisessa antikvariaatissa oli se myynnissä. Rykmenttihistoriikit ylipäätään ovat harvinaisempia, mutta kyllä niitäkin liikkuu mutta kovaan hintaan.

Hesalaiset "ideoi" 

 

Turkulaisena tuntee itsensä aina suuttuneeksi kun kuulee helsinkiläisten "uusista ideoista". Vanha kunnon Sininen Zeppeliini summaa tuntemuksia aika hyvin vuoden alussa tehdyssä kirjoituksessa "Wain Muutamija Multawarpaiden Turusta Pöllimijä Asijoita".

Kirjamessujenkin idean hesalaiset - ja monet muut kaupungit - pöllivät Turusta, kuten Zepukka huomauttaa. Toisinaan oikeus toteutuu. Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 oli menestys, Helsingin nolo yritys jäljitellä sitä Designpääkaupunkivuodella 2012 on armeliaasti unohdettu. Tosin oikeutta vuoden 2011 rahoituksesta käydään ilmeisesti edelleen.

Eräänä aamuna verenpaine nousi, kun luin Helsingin Sanomista Kaupunki-sivuilta artikkelin "Sähkökaapit saivat väriä kylkeensä", jossa sähkökaappeihin maalataan kuvia osana Staran Siisti Stadi -projektia. Eipä ole oma idea tämä, olin vasta toisen vuoden arkeologian opiskelija kun sama idea toteutettiin Turussa. Seurasin kannelta kun Suomen Joutsenen edessä oleviin sähkökaappeihin tehtiin vaihe vaiheelta maalauksia. Olisivat kuvataidelukiolaiset voineet kertoa, että ottivat idean tähän muuaolta (Lahdessakin maalattiin vuoden 2011 aikana). Motiivikin on sama, tägien ja mainosten liimaamisen estäminen.

Ylipäätään Helsingin Sanomat suututtaa monin tavoin, muun muassa anastamalla artikkeli-ideoita Turun Sanomista. Turkkarissa oli taannoin kiinnostava artikkeli synestesiasta, jonka luin ahmimalla. Siitä tiesi että artikkeli oli hyvä kun Hesari pölli sen ja julkaisi kuukauden päästä omilla sivuillaan. Esimerkkejä "Mitä Turkkari edellä, sitä Hesari perässä" on kertynyt muitakin. Pitäisikö itkeä vai nauraa (vai tuntea ylpeyttä) kun alkavat varastaa minun artikkeleitani. Hieman samanlaisia tunteita aiheuttaa, kun professori ymppää nimensä opiskelijansa artikkeliin tai anastaa tämän idean. Ainakin idea oli varastamisen arvoinen...

Itse suunnittelin pitkään pilakirjoitusta "375-vuotiaasta Helsingin yliopistosta", ja liitänkin sen tähän:

Helsingin yliopisto pidätetty väärennetyillä henkkareilla esiintymisestä

 

Helsinkiläisen alkoholin anniskeluun erikoistuneen liikkeen tiloissa näyteltiin eilen erikoinen tragikomedia, kun sisään tunkeutunut yleissivistyksellistä ja tutkimusta harjoittava korkeakoulu ilmoitti suureen ääneen haluavansa viinaa 375-vuotisjuhlaansa. Kun myyjä toivoi asiakkaan esittävän henkilöllisyystodistuksen, kaivoi jälkimmäinen mahtipontisesti povitaskustaan pergamentin. 

Valpas myyjä havaitsi, että kyseessä ei ollut Yliopisto, Helsingin henkilöllisyystodistus vaan paljon vanhemman ja toiselta paikkakunnalta kotoisin olevan herrasväen edustajan, Turun Akatemian paperit. HY yritti kovasti väittää vastaan, mutta vartijat soittivat paikalle poliisin joka pidätti protestoivan korkeakoulun.

"Tämä on murheellista" itki HY haastattelussa. "Selviytyäkseni sakoista pitää antaa kenkää kahdeksasosalle alaisistani".

Pieni tunnustus

 

Ainoa viime aikojen helsinkiläinen oma ja hyvä idea on Steam Hellsinki -baari. Sitä eivät ole ottaneet Turusta ja ovat toteuttaneet hienosti. Oikein odotan seuraavaa bussinvaihtoa Kampissa, että voisin pistäytyä juomassa G & T't!