Turhauttava arkistoreissu Helsinkiin

Heti alkuun arvoitus:

On kaksi veljestä. Nuorempi veljeksistä asuu Helsingissä ja vanhempi Turussa metri piikkilankaa tungettuna peräsuoleen. Miksi?

Vastaus: Vanhempi veli sai valita ensin.

Hyvänä aikeenani oli saada viikon alkupuoli käytetyksi Helsingissä arkistotutkimuksiin mutta valitettavasti meni melkein totaalisesti päin helvettiä.

Kansalliskirjasto ja Museoviraston arkisto - nada!

Jotain Helsingistä kertoo jo sekin, että ensimmäisenä päivänä tällä vierailulla löysin heti ulos astuttuani seuraavasta kadunkulmasta valkoisen pyyhkeen, jossa oli joko punaista maalia tai veritahroja. Veikkaan jälkimmäistä. Mutta arkisto- ja kirjastotouhuihin:

Tilasin Kansalliskirjastoon yhden aikakauslehden, jota en Turun yliopistosta voi tilata taannoin kirjastossa sattuneen vesivahingon vuoksi. Se luvattiin toimittaa seuraavana arkipäivänä kello 11 mennessä, annoin heille reilusti aikaa mutta löytyikö sitä hyllystä! Ei! **** ****** ****** ja ****! Onneksi varasin yhden ylimääräisen päivän, joten vielä on yksi työpäivä mahdollista saada käyttööni elintärkeä artikkeli.

Minun piti myös käydä Museovirastossa Kansatieteellisessä arkistossa. Tähänkin olin varannut reilusti aikaa. Museoviraston sivuilla tiedot arkistosta ovat minimaaliset joten otin yhteyttä arkistonhoitajaan. Tämä kyllä vastasi hyvin nopeasti kertoen valitettavasti, että armoitetun pääministerimme Museovirastoon kohdistamien leikkausten ansiosta aineiston toimitusaika on kaksi viikkoa. Ja seuraava sopiva päivä olisi tämän kuun loppupuolella. Ja mahdollista olisi tutustua vain yhtenä - kahtena päivänä viikosta, jälleen kiitos leikkausten.

Olisin tarvinnut erittäin laajan Kieltolakikyselyn aineistot seuloakseni sieltä Viipuriin liittyviä aineistoja. Tämä on vaativa homma ja ensimmäiset 1 - 2 tuntia menisivät joka tapauksessa siihen että tutustun aineistoon ja sen laatuun. Nyt tällainen laajan aineiston läpikäyminen on tehty täysin mahdottomaksi.

Kansallisarkistossa - Astia on Yöastia eli pissipotta

Ensimmäinen tilaukseni Kansallisarkistoon toimitettiin täydellisesti aikataulun mukaisesti. Seuraavia ei tullut kuitenkaan toisena tutkimuspäivänä lainkaan ja ihmettelin, mistä on kyse. Olin tiistaiaamuna kuvannut yhden kansion kahta seuraavaa odotellessani mutta niitä ei ilmestynyt laisinkaan! Onneksi älysin lähteä paikalta ajoissa ja jättää Rauhankadun tutkijasalin kuvauskopin seuraavalle asiakkaalle.

Paitsi yksi jumi oli: tilasin erästä minitutkimusta varten kymmenen kantakorttia ja niistä ilmoitettiin maanantai-aamuna, että ne eivät ennättäisi keskiviikoksi. No, ymmärrän kyllä mutta vaikuttaa siltä, että vastaisuudessa arkistoreissuihin pitää varata 2-3 päivän sijaan 1-2 viikkoa.

Majapaikassa tutkin Astia-tilini ja totesin, että edellisenä iltana lähettämäni tilaus ei ollut lähtenyt vaikka olin sen satavarmana tehnyt ja lähettänyt, saanut kuittauksenkin: muistan taas ärsyyntyneeni siitä, että Astia ehdottaa minulle turkulaisena ensimmäiseksi toimituspaikaksi Turun Maakunta-arkistoa ja muistuttaa, että se on maksullinen kaukolaina. Onneksi joku nero on tehnyt JOTAIN oikein tuon käyttöliittymän kanssa, ja tällainen tilaus pitää erikseen vahvistaa laittamalla raksi ruutuun. Se onkin ainoa asia, mikä siinä on tehty oikein.

Nyt siis valitan Kansallisarkiston Astiasta, jonka olen nimennyt Yöastiaksi eli Potaksi. Siinä on yksi maailmankaikkeuden typerimmistä ja hankalimmista hakuohjelmista ikinä. Ensinnäkin haku tuottaa joko liikaa tuloksia tai nolla tulosta. Ainoa varma keino saada oikea tulos on käyttää tarkkaa arkistonumeroa, esimerkiksi T-7284, mutta ideana on siis että Astiaa käytetään vain tilaamiseen, ei aineistojen  selailuun! Kun yritän hakea "Perinteinen haku" -toiminnolla esimerkiksi hakusanalla "1. Divisioona" (ei siis lainausmerkkejä, Astia ei tunne niitä kuin osana hakusanaa)

1. Divisioonan asiakirjoja niin hakutuloksena saan
10276 tulosta

Kun haen jatkosodan aikaisen 1. Divisioonan eli laitan aikarajaksi 1941-1944 saan
4203 tulosta

Joku älykäs ihminen olettaa, että haluan myös tulokset joissa on "1." sekä "Divisioona" hakusanojen välissä tuloksia ja vähän siellä täällä muuallakin esiintyviä sanoja. Saan muun muassa 7. Divisioonan tykistökomentajan asiakirjoja... Hakutulosten karsiminen vasemmalla olevien arkistonmuodostajien avulla on täysin toivotonta. Se ei sitä paitsi esitä kuin osan näistä! Relevanssihaun kanssa voi yhtä hyvin ampua kuulan kalloonsa ja mennä kaikkivaltiaan luokse kysymään oikeaa vastausta.

Kaikkein pahinta on, että minkäänlaista miinus-toimintoa ei ole eli "-7. Divisioona" tai pakotettu "1. Divisioona" hakusanaa. Tämän saa entistä ikävämmäksi se, että Astia näyttää vain 10 hakutulosta kerralla. Ei enempää. Seuraava-näppäintä käyttämällä saisi kyllä tehokkaasti käytettyä koko työviikon hakutulosten seulomiseen. Muuten tekisin kuten suht fiksussa digi.narc.fi palvelussa, eli ottaisin näkyviin kaikki hakutulokset kerralla ja käyttäisin Ctrl+F eli etsi sivulta toimintoa minua kiinnostavien hakutulosten etsimiseen.

Ja koska tarvitsisin varsinaissuomalaisesta 1. Divisioonasta yhtä jos toista asiakirjaa, niin ymmärrätte varmaan turhautumiseni.

Tiistaina aamupäivällä Helsinki kiusasi taas pientä tutkijaa: yritin saada itselleni aivan tavallisen munkkikahvin, kohtuullisen hintaisen, mutta sen on Helsingissä mission impossible. Ainoa paikka jossa se olisi onnistunut oli Fazer-kahvila, mutta siellä hinta makeasta munkista oli niin suolainen, että kieltäydyin. Paikat olivat joko aivan täynnä tai sitten munkittomia - tai no munkittomia ne olivat kaikki. Jäin siis vailla munkkikahvia, mikä synnytti entisestään raivoa tätä ns. pääkaupunkialuetta kohtaan, joka sijaitsee Tapiolan uimahallin ja Vuosaaren metroaseman välisellä joutomaalla.

Ei mikään hemmetin ihme jos täällä kokoontuvat 200 jästipäätä tekevät koko maan perikatoon pikavauhtia saattavia päätöksiä. Kyllä sinuakin suututtaisi ja alkaisit vihata yhteyskuntaa, jos et halutessasi saisi perinteistä munkkirinkilää (huom! Fazerissa oli vain hillomunkkeja!) kaffen kanssa. Munkkeja tai ei, julistan tämän hallituksen jo nyt historiamme surkeimmaksi, koska ne kurittavat tutkijaa niin ankarasti. Työttömyysturva viedään (ansiosidonnainen lyhenee), työpaikat ja koulutus viedään (leikkaukset yliopistoihin ja museoihin) ja myös tutkimustyövälineet (arkistot eivät pysty palvelemaan) viedään. Jahka saan vastuunalaiset elävänä käsiini, poistan heiltä kivuliaasti sekä peruuttamattomasti polvilumpiot ja pallit ja käsken ryhtymään pikajuoksijoiksi tai siitossonneiksi, muuten menee työkkärin tuet.

Mikäli huominen arkisto- ja kirjastopäivä ei suju paremmin, teen Kansalaisaloitteen Turun irrottamisesta Suomesta ja liittämiseksi Ruotsiin. Porkkanana Ruotsille telakalla tilauksia 2020-luvulle asti, yliopisto joka ei irtisano henkilökuntaansa, tulossa oleva 10 minuutin hyperloop-yhteys (kyllä, juuri tästä syystä ajamme sitä!), kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas ja mitä kaunein miljöö ja kirkko johon on haudattu yksi heidän kuningattaristaan (hänen luovuttamisensa Ruotsiin on valttikorttimme neuvotteluissa, muuten. Voisi sen Erik XIV:n tuoda Turkuunkin, onhan muukin perhe Suomessa) eikä AINUTTAKAAN HELSINKILÄISTÄ TAI TAMPERELAISTA!

Asiantuntijan roolissa alaskalaisten suhteen sekä skannerin äärellä.

Arvelin noin kolme vuotta sitten Siirtolaisuusinstituutissa Venäjän Alaskan kauppakomppanian papereita arkistoidessani, että nämä kannattaa laittaa kaikki (provenienssiperiaatteen mukaisesti) samaan lootaan koska jos niitä kyseltäisiin, niin ne tarvittaisiin kokonaisuutena. Osoittauduin kaukonäköiseksi: instituutista annettiin minun tietoni Alaskasta artikkelia laativalle toimittajalle "asiantuntijana". No, vastasin puhelimessa kysymyksiin ja seuraavana päivänä köpöttelin arkistoon. Löysin kaiken materiaalin arkistosta viidessätoista sekunnissa josta kymmenen kului arkistokaapin rullaamiseen kiskoilla.

Anoin apurahaa tutkimuksen tekemiseen näistä Alaskaa koskevista materiaaleista pari vuotta sitten, mutta eihän niitä maistereille myönnetä ellei tee väitöskirjaa tai tutkimusta todella "pornosta" aiheesta. No, tätä apurahavalitusta voisi jatkaa loputtomiin. Hyvinä uutisina apurahoista Viestipataljoona 33:n historiikki sai a) apurahan painatuskuluihin ja b) painofimalta erinomaisen tarjouksen, johon apurahat riittävät.

Viestipataljoona 33 - skanneri laulaa

Työvaiheessa menossa skannailu, eli erään veteraanin kirjeenvaihto 1941 - 1942. Sisältää mielenkiintoista materiaalia, mm. toiveita filmin lähettämisestä ja ohjeet filmirullan laadusta. Vielä on edessä yksi tärkeä materiaalin vastaanotto, nimittäin erään pataljoonassa palvelleen lotan tytär lupasi antaa äitinsä materiaaleja sota-ajalta.

Syksyllä hankkimani skannerin professionaalipuolen toiminnot olivat yllättävän kömpelöt, nimittäin skannausohjelma käytännössä sulki itsensä jokaisen skannauksen jälkeen. Yritin löytää verkosta jotain päivitettyä ohjelmaa, jolla voisin esimerkiksi laittaa levylle kolmesta neljään valokuvaa, skannata niistä yhden ja heti sen jälkeen siirtää valinnan skannatakseni seuraavan tasolta, jolloin kantta ei tarvitse availla eikä esiskannauksia tarvitsisi tehdä tuhotonta määrää. Lisäksi halusin säätää dbi:t ja kuvanlaadut (.tiff) helposti. Koska verkon päivitykset eivät tällaista löytäneet, päätin piruuttani kokeilla helppokäyttötoimintoa. Jostain käsittämättömästä syystä kaikki toivomani toiminnot löytyivätkin tätä kautta! Etenkin ControlCenter 4:n skannauksen jälkeinen rajaustoiminto oli ilahduttavan helppokäyttöinen. Valikoima oli täysin päinvastainen kuin yleensä käyttämissäni Epsoneissa, jossa helppokäyttö on tyyliin lätkäise ja skannaa, kun taas ammattipuolelta löytyvät kaikki mahdolliset säädöt. Oppia ikä kaikki.

Ongelma: sain erinomaisen Itä-Karjalan kartan joka ei mahdu skanneriin, mikä neuvoksi? Ei muuta kuin pyytämään lainaksi Instituutin kopiokonetta jossa on skannaa ja faksaa -toiminto. Hyvin mahtui kopiointilevylle!

Helmikuun alkua Helsingissä

Kas niin, esitelmä Hangon taisteluista 1941 on valmis iltaa varten ja tähän väliin ehtii kerrata tapahtumia viime viikolta.

Lähdin melkein heti kuun alettua 2.2. Helsinkiin arkistotutkimuksiin sekä seuraamaan vuoden 2015 arkeologisten kenttätöiden esittelyä.

Arkistossa taas Rauhankadulla

Havaitsin pitkän kaksi läppäriä ja kaksi irtokiintolevyä käsittäneen tarkastuksen jälkeen, että jo vuonna 2012 Viestipataljoona 33:sta tilaamiani asiakirjoja ei löytynyt mistään. Ne löytyvät kyllä ihka ensimmäisestä tilauslomakkeestani, mutta ilmeisesti ne olivat edelleen kunnostettavina enkä tehnyt niistä kunnon merkintää, koska osan sain (vasta) toisena arkistopäivänä tutkittavaksi. Sörnäisten toimipisteen käytäntö vain kuusi kansiota/vierailukerta vaikeutti tutkimista olennaisesti.

Paikkasin Kansallisarkiston käynnillä olennaisia aukkoja vuosilta 1941 ja 1944. Viimeisetkin minulle avoimet suuret kysymykset selvisivät niistä. Nyt voin viimeinkin julistaa Viestipataljoona 33:n historiikin arkistotutkimusosan päättyneeksi. Enää puuttuu muutamalta pataljoonassa palvelleen omaiselta valokuvia, mutta ne ovat kuvitukseksi, eivät lähdeaineistoksi.

Lisäksi tilasin II Armeijakunnan oikeudenkäyntiasiakirjoja tutkiakseni Iltasanomissa ja Aamulehdessä esiteltyjä artikkeleita kannibalismikuvista. Onnistuin löytämään tapauksen asiakirjat ja laitoin ne asiaa tutkivalle kollegalle jonka kanssa olemme pohtineet asiaa. Ironista sisänsä, vastaava "kohuartikkeli" samasta aiheesta sekä samoista kuvista julkaistiin Iltasanomissa jo vuonna 2006 ensimmäisen kerran (artikkelin pohjana vuonna 1994 julkaistu artikkeli...) ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin se lämmitettiin uudelleen "uutisena". Vaikka asiakirjat nyt löytyivätkin (ne missään piilossa on olleet!!!), niin eiköhän Iltasanomat julkaise samat kuvat ja väitteet uudelleen 5 - 10 vuoden sisään uutisena. Uskoakseni sanan uutinen kantasana on uusi, mutta merkitys on muuttunut vuosien mittaan.

Vapaussodan arkiston paprut on nätisti pakattu.

Liedon rautatieaseman sähkösanomakirja. Syötävän söpö asiakirjavihko!

Kolmantena löysin Liedon ja Limingan rautatieasemien vihkot sähkösanomista sisällissodan ajalta. Niihin en ehtinyt perehtyä paikan päällä vaan kuvasin ne tarkkaan myöhempää tarkastelua varten.

Odotan innolla sitä, että saan irroitettua jostain aikaa näiden asiakirjojen tutkimiseen. Liminka oli sodan alusta valkoisten hallussa ja Lieto punaisten, joten sähkeitä vertailemalla löytynee paljon kiinnostavia tietoja.

Ai niin, viime aikoina on ollut kirjoittelua islaminuskoisten oikeuksista uskonnollisiin vapaapäiviin. Jatkosodan aikana tämä ei tuottanut vaikeuksia:

Lähde: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste. T-5079/2 [8] II/III

 

Kaivausesittelyt Kansallismuseolla torstaina ja vielä käynti arkistoissa

Tapasin torstaina 4.2. kaivausesittelyissä teiden arkeologiaa käsittelevässä seminaarissa Sukututkijan loppuvuosi -blogin pitäjän joka jopa tunnisti minut. Lukee blogiani. Minä mietinkin tilastoja katsoessa että kuka näitä oikein kliksuttelee robottien lisäksi.

Tilastoista puheen ollen, viime viikon Juslenian tutkimuksista kertova kuvareportaashini on ennätysmäärän käyntikertoja saanut kirjoitukseni, kiitos Facebookin ja kaverin joka jakoi linkkiä siellä. Jutun lukenut arkeologian oppiaineen lehtori kertoi minulle työskennelleensä Jusleniassa 40 vuotta ilman aavistustakaan maanalaisisten tilojen laajuudesta. Heh.

Takaisin Kansallismuseoon. Olin torstaina etiäisen ansiosta ovela ja kahvittelin rauhassa aamulla pitkään ja tulin aamun ensimmäiseen esitelmään reilusti myöhässä. Onneksi, sillä tekniikka oli sanonut POKS! ja saatiin toimimaan noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen joten kuten.

Väristä päätellen menossa on meriarkeologian esitys. *tirsk!*

En esittänyt tieseminaarissa kysymyksiä, koska olin keskimmäisen osan poissa auttamassa kaveria arkistotutkimuksissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa ja Kansallisarkistossa. Hän tekee linnavuoritutkimusta, ja linnavuoriin liittyvät tarinat on jemmattu SKS:n arkistosalissa erittäin ovelaan kohtaan, josta niitä vain pitää tietää osata etsiä. Itse löysin ne puolivahingossa pari vuotta sitten. Koska keskimmäiset esitelmät olivat yleisesitelmiä, en ollut varma mitä asioita oli jo käsitelty.

Varsinaisista esitelmistä ei ole sen kummempaa sanottavaa. Mikkolan Vaalimaan suosillan tutkimukset olivat jo tuttuja eivätkä keskiaikaiset tiet minua suuremmin kiinnosta.

Lopuksi juttelin Esa Mikkolan kanssa ja kysyin minua askarruttanutta asiaa eli teiden tuhoamista. Suomen rajojen muutellessa määräsivät Ruotsin kuninkaat monia teitä hävitettäväksi, etteivät Venäjän sotavoimat pääsisi marssimaan niitä pitkin syvemmälle valtakuntaan. Hävitettiinkö tiet aktiivisesti lapioin ja rautakangin vai jätettiinkö ne vain huoltamatta ja merkitsemättä karttoihin? Tuon ajan tie katosi ja metsittyikin suhteellisen nopeasti ilman aktiivista talonpoikien velvollisuutena ollutta huoltoa. Ovatko rauhan takia tuhotut tiet vielä löydettävissä arkeologisin menetelmin?

Illalla vietettiin aikaa Zetorissa jossa oli mukava tunnelma. Järkytyin kuitenkin lukiessani Zetorin lehteä, jossa mainostettiin ruokapuolen annoksia "reiluiksi, suuriksi" jne. ja tilattuani ahvenkukkosen sain pienen pienen keraamisen astian jossa oli toki maukas kukkonen, mutta hintaansa nähden kyllä täysi nälkäannos. Kopioin kuitenkin toteutustavan ja ajattelin leipasta itse vastaavanlaisen annoksen viikolla.

Perjantai

Perjantaina oli erinäisiä kenttätöitä ja nyt riitti niin yleisöä kuin mielenkiintoa, topsin torstaina oli aamusta asti yllättävän paljon väkeä. Parhaasta päästä perjantaina olivat tuttujen esitykset eli Janne Rantasen, Jasse Tiilikkalan ja Aleksi Pienimäen esitelmä linnavuoritutkimuksista Janakkalassa sekä Ilari Aallon oivallinen ja visuaalisesti harvinaisen kaunis katsaus Aboa Vetuksen kaivauksiin.

Täältä lähdin hakemaan matkatavaroitani ja bussia odotellessa istuin Pub Ikkunassa Kampin vieressä lukemassa Hangon taisteluista ja nauttimassa virvokkeita. Ikkuna on siitä rehellinen ja poikkeuksellinen kapakka, että täällä iso olut tarkoittaa puolen litran tuoppia ja kohtuuhintaista sellaista. Jostain syystä helsinkiläiset arkeologit hakeutuvat paikkoihin, joissa "isosta" 0,4 litran perussuomalaislageroluesta veloitetaan törkeästi ylihintaa. Steam Hellsinkiin en tällä kertaa mennyt, koska minun olisi pitänyt jättää kolmekymmentä kiloa tavaroitani narikkaan maksua vastaan.

Kolumniraaka-aineeksi

Yövyin Rööperissä kummitätini luona, ja hän pyysi minua käymään kellarissa etsimässä paria takkia. Kummitätini tuntevat tietävät, että hänen garderobillaan vaatettaisi suuren isänmaallisen sodan aikaisen puna-armeijan - ei sotilaallisesti, mutta vaatettaisi kuitenkin. 

Tästä vaatteidennoutoreissusta sukeutui sellainen seikkailu, että hän kirjoitti aiheesta kolumnin Kamppi-Eira-lehteen. Kolmannella reissullani sain jo tuoduksi toisen oikean pyydetyistä takeista. Toisen kohdalla kuulin mielenkiintoisen huudahduksen: "Eihän tuo ole vaaleanpunainen, se on pinkki!". Kummitätini tulkinta tapahtumien kulusta - tunnustuksellisen liioiteltu - on lukemisen arvoinen!

Aivan niin, ennustin oikein. En saanut Kulttuurirahastolta apurahaa.

Arkistossa ja kirjastossa

Taas on ollut tauko kirjoittamisessa, yksinkertaisesti koska on ollut paljon puuhaa. Parempi puolisko on Bratislavassa irkkutanssikisoissa viikonlopun yli joten koti kuuluu minulle! Pikkujoulukausikin avattu, mutta aloitetaanpa tästä viikosta.

Viikon alku ma-ke meni museolla digitoidessani kiireisimmän prioriteetin saaneita aineistoja. Olisipas ollut tuo aineisto käytössä 2012, kun tein Lietolaiset sodassa -verkkosivuja! No, onneksi aineistot voi täydentää sinne myöhemmin, sehän niiden ideana olikin: kirjasta pitäisi ottaa uusi, täydennetty painos mutta verkkosivuja voi aina päivittää uusilla tiedoilla ja korjata vanhoja joustavasti. Aineiston helmiin kuului iso nivaska sodanaikaisia postikortteja. Ehdotin museon johtajalle, että niistä voisi tehdä 101 esinettä kirjan tyyliin 101 sota-ajan postikorttia Nautelankosken museon kokoelmista. Katsotaan saako idea tuulta siipien alle.

Uusi Fölin matkasovellus kännykkään on muuten kyllä kätevä. Ostin kolmen päivän lipun ja säästin sillä viisi euroa bussittelussa museolle ja kotiin.

Turun Maakunta-arkistossa

Turun Maakunta-arkiston aineistojen tutkimisessa oli vaikeuksia, sillä en millään löytänyt uudella ja hienolla Astialla 1. Divisioonan historiikkitoimikunnan papereita, vaikka Vakka ne näyttääkin. Syy selvisi kun kävin itse paikan päällä kysymässä: aineisto on järjestämättä, mistä syystä sitä ei löydä Astialla. Sain tilattua asiakirjat vapaalla verkkolomakkeella.

Tästä se alkaa!

Perjantai oli sateinen päivä ja piti suhailla pitkin poikin Turkua. Julkaistiin kollegojen kanssa 30 vuotta täyttäneen ja maisteriksi kuluvana vuonna valmistuneen kaverin kunniaksi juhlakirja, ja toimitin viimeisen varastokappaleen Turun linnaan. Kävin samalla Forum Marinumissa tekemässä tiedusteluja, ja sainkin hyödyllisiä tietoja. Näiden jälkeen oli vuorossa Maakunta-arkisto: kävin arvioimassa ensi maanantaita varten aineiston laadun ja laajuuden jotta tiedän, millaisella kuvauskalustolla tulen tutkimaan asiakirjoja.

Kuin joululahjaa avaisi! VR:n asiakirjoja, josko löytyisi tietoja lietolaiset sotaan 1941 vieneestä junakuljetuksesta.

Poistohyllyt tarjoavat aina yllättävää lukemista. Maakunta-arkistosta löytyi nivaska kaatuneiden omaisten huollolle omistettuja Huoltoviesti-lehtiä. Koska niissä saattaa olla jotakin hyödyllistä, sanoin arkistonhoitajalle että voin ottaa koko kasan jos saan muovikassin. Kotona tutkiskellessa yllätyin melkoisesti: Huoltoviesti n:o 2-3 (1962) sisältää isotätini Sylvin kirjoituksen Sankarihautojemme nuorin, joka on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon!

Ylläripylläreitä kirjastossa

100 kirjaa vuodessa etenee hyvin, ja hain laskelmieni mukaan viimeiset sataseen tarvittavat kirjat tänään. Siinä oli romaania, muistelmaa ja dekkaria. 

Tutkin Maakuntakokoelmassa Piikkiön historiaa, ja sieltä löytyikin viitteitä Viestipataljoona 33:sta. Niiden lähde jäi mietityttämään ja kun tutkin lopun lähdeluettelon niin huomasin, että nehän ovat jo julkaistusta kirjasta. Pikainen tietokantahaku Vaskikirjastoihin ja hopsan: Eino Salminen, Päiväkirjojen kertomaa vuosilta 1937 - 1944 (1994). Kirja sisältää pitkän luvun "VP33:n mukana Kaltimoon" ja pitkät pätkät henkilökohtaisesta päiväkirjasta kirjoittajan vaiheista piikkiöläiskomppaniassa. HURRAA!!! Tai kuten muuan piispa kirjoitti Kustaa II Aadolfin voitosta: "Riemuitkaa! Iloitkaa! Riemusta hypelkää!". Piikkiön historia tarjosi viimeinkin myös mahdollisen vinkin siitä, keneltä kysyä valokuvia piikkiöläisistä.

Kirjoittamista, etsimistä, haastatteluja ja vaikeuksia

Avasin pikkujoulukauden Siirtolaisuusinstituutissa perjantaisen arkistopäivän päätteeksi. Menin ensimmäistä kertaa elämässäni keilaamaan ja se oli sangen riemastuttava kokemus, vaikka hävisinkin kaikki erät. Olin sopinut pitäväni pikkujouluissa esitelmän (Kummitustarinoita taistelukentiltä, hyvin jouluista...) ja se saikin niin hyvän vastaanoton, että kilvan kehoittivat kirjoittamaan aiheesta kirjan. Eipä kai auta kuin ottaa yhteyttä kustantajaan ja koettaa saada markkinoitua.

TOP-säätiön apuraha oli hylsy. Pahus.

Turun Sanomat otti erikseen yhteyttä ja pyysi minulta aliokirjoitusta vuodenvaihteeksi. No, minulla oli heti tarjottimella hyvä aihe ja olenkin jo oikeastaan kirjastokäynnin jäljiltä saanut sen valmiiksi. Luetutan sen vielä paremmalla puoliskolla, jahka hän palaa Slovakiasta.

Onnistuin oveluudella löytämään vielä yhden elossa olevan Viestipataljoona 33:n veteraanin. Sain hänet jo haastateltuakin ja vaikka paljon onkin jo ajan hammas ihmismuistista järsinyt, niin kyllä sieltä juttua loppujen lopuksi riitti hyvin. Haastateltavan rouvaa kiitin oikein kädestä pitäen, kun tämä huikkasi minulle että VP 33:n komentajan majuri Yrjö Järvisen vaimo Thelma Tuulos piti Turussa tanssikoulu Telma Tuulosta. Sehän auttoi setvitystyössä!

Helvetinmoinen setviminen siitä sitten seurasikin. Yrjö kuoli vuonna 1953 Helsingissä ja tämän vaimo Thelma 1980-luvulla Espoossa. Jälkeläisiä oli ainakin yksi: tanssija Jyrki Järvinen (1945 - 2010), jonka muistokirjoituksen löysin Helsingin Sanomista. Muistokirjoituksen tehnyt Mika Saarelainen, tanssija hänkin, on lomalla YLEstä eikä sähköpostia löydy, joten en voi sitäkään kautta kysyä minne Yrjö Järvisen aineistot sodan jälkeen ovat päätyneet. Oliko muita sukulaisia? Majuri Järvinen oli yksi kolmesta, joilla oli vielä vuonna 1944 kamera rintamalla käytössä kuvauslupien perusteella.

Tutkimukset jatkuvat, vaikka mutkia onkin tiessä! Olen ollut yhteydessä moniin eri järjestöihin aina Turun Meripartiolaisista asti, mutta eivät tunnu halukkailta auttamaan sotaveteraaniperinteen vaalimisessa. Tällä menolla pitää pitää kieli keskellä suuta, kun kirjoitan kiitososuutta historiikkiin...

Hemmetin hauskaa Helsingissä

Vietin juhannusviikon alun Helsingissä Kansallisarkistossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa, tuloksena uskomattoman hieno saldo jota en käy tässä nyt erittelemään. Sanotaan vain, että Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa kopioin itselleni vanhan kunnon Viestipataljoona 33:n asiakirjoja sekä Päämajan Keksintötoimiston papruja. Sain niistä tuhannen ideaa, joita pitää ruveta työstämään artikkeleiksi.

SKS:n kirja-ale: homma lähti taasen lapasesta

No niin, eksyin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon Korsuperinteen pariin samaan aikaan kun kulman takana kaikki heidän kirjansa ovat 80% alessa. Onneksi otin isoimman matkalaukun mukaan. Kävin siellä ostoksilla kolme kertaa ja sain mm. KAIKKI arkistolinjalla lukemani tenttikirjat omaan käsikirjastooni törkeän halvalla. Hienoin löytö oli tuore Aili Nenolan Inkerin itkuvirret, jonka hinta putosi 80 €:sta 16:een! Kansi kärsi hieman kuljetuksen aikana, mutta sisältö on tärkein.

Sain myös seuraavat:

Arkiston avain
-SKS:n tehokkaassa käyttämisessä välttämätön teos

Kansanrunousarkisto, lukijat ja tarinat
-klassikko ja arkistolinjan tenttikirja

Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan
 -snif! TÄMÄ OLI MINULLA TOINEN SISÄÄNPÄÄSYKOEKIRJA ARKEOLOGIAAN! Tein tästä 2006 kokeisiin lukiessani niin erinomaiset muistiinpanot, että tenttiessäni kirjaa P1-kurssina folklorostiikkaan pystyin pelkästään niiden avulla saamaan erinomaisen arvosanan [5]

Etiikkaa ihmistieteille
- Pakkohan tällainen on olla, kun joka hemmetin väliin pitää tunkea eettistä pohdintaa. Eipähän tartte enää samota kirjastoja läpi sopivan perusteoksen perässä.

Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa

- hihhih, onkohan hesalaisille arkeologeille tyystin tuntematon teos? Suunnittelin heille mustana huumorina pääsykokeeksi Apu-lehdestä tuttua Missä Jallu luuraa? tyylin etsimispeliä, jossa pitää etsiä kuvasarjoista teloitettuja. Joka löytää kaikki viisi, saa opiskelupaikan HYA:sta.

 

Päämajan keksintötoimiston papereista

Taas no-niin - no niin, palataanpa arkistoon. Päämajan keksintötoimiston asiakirjoista löytyi yhtä sun toista hauskaa, muun muassa kolmet ikiliikkujat piirustukset. Tai kuten yksi muotoili, "Voimanpaisutuskone" eli masiina, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen syötetään. Vastauskirjeet näiden keksijöille olivat sangen hauskaa luettavaa.

Ajattelin teetättää itselleni arkeologisia kenttätöitä varten jatkosodan aikaisen piirrosten mukaisen arkistokaapin/työpöydän sitten joskus, kun/jos on ylimääräistä rahaa. Keksintötoimisto arvosteli keksinnön sangen toimivaksi yhdistelmäksi tehden muutamia hyviä ehdotuksia kokoonpanoon ja yksityiskohtiin. Alla kuva innovaatiosta:

Arkistolaatikkokaappipöytä. Sen saa siis muutettua pöydäksi (kuvassa), kaapiksi ja arkistolaatikoksi. Keksintö on helposti kannettavissa, eli sopii oivallisesti kenttätöihin. Kuva: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste.

Tsaarin virkamiehet

Toukokuinen Venäjän reissu ja Hannu Takalan Venäjän kaivauksia käsittelevän kirjan ohjeet tulivat mieleen Kansallisarkistossa asioidessa. Venäjän tulli ja Kansallisarkisto nimittäin muistuttavat toisiaan suuresti. Aina pitäisi tietää ja tiedustella muilta kävijöiltä, mitä arkistoihmiset/tullivirkailijat ovat tällä kertaa keksineet uudeksi systeemiksi, lapuksi tms. mutta yleensä paikan päällä puhumalla asiat saa sujumaan.

Tilasin asiakirjani sähköpostitse etukäteen ja pyysin samalla käyttööni tutkijasalin takana olevaa koppia. Siellä on kaksi kuvauskoppia ja tutkijakoppeja, joista jälkimmäiset yleensä tyhjiä. Viime kerralla minulle nimittäin ilmoitettiin, että ne pitää varata etukäteen ja minut häädettiin yhdestä tilasta (vaikka kaikki kopit olivat ympäri vuorokauden tyhjiä!) paikalle tullessani salin puolelle. En saanut vastausta tällä kertaa koppipyyntööni ja pyysin arkistotiskillä etukäteen yhtä koppia käyttööni. Ne olivat taas yhtä lukuun ottamatta tyhjiä (kaksi oli remontissa), mutta minulle selitettiin, että kopin saaminen käyttöön onnistuu vain erityisperustein (erityisperusteeksi ei selkeästi kelpaa, että se koppi on tyhjä). Selitin, että otan kuvia järjestelmäkamerallani jonka sulkijan ääni voi ärsyttää ihmisiä. No, sain luvan ottaa toisen kuvauskopin käyttööni. 

Seuraavana päivänä paikalla oli eri ihminen, joka antoi minulle heti ilman mitään erityisperusteita toisen kuvauskopin käyttöön. Millä niitä tyhjiä tutkijakoppeja saa käyttöönsä, se on arvoitus. Vastaavanlainen "Venäjän tulli" kävi vuosi pari sitten, kun tilattavien asiakirjakansioiden määrä rajoitettiin kuuteen / vierailukerta.

Mistä tuli mieleen, jos minulla olisi valta ja varat, niin Kansallisarkiston tutkijasalipalvelut olisivat kesällä auki tuplasti pidempään ja myös viikonloppuisin. Juuri kesällä sukututkijat ja muut ehtivät paikalle ja heille pitäisi antaa entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää lyhyt loma. Samalla voisi työllistää tusinan verran arkistoharjoittelijoita etsimään ja kantamaan kansioita ees taas. Mutta mikäs minä olen varoja jakamaan ja valtaa käyttämään.

Tsaarin virkamiehet osa II

Tsaarin vallan aikaisesta virkamieskulttuurista tuli mieleen, että myös työkkäri on kunnostautunut.

Sain työkkäristä viime vuoden toukokuussa nuorten työllistämiseen tarkoitetun Sanssi-kortin, jolla työnantajat saavat palkkatukea alle 30-vuotiaan työllistämiseen. Eipä siitä ollut hyötyä pitkään aikaan, koska että saisi palkkatukea työnantajan pitäisi myös kyetä maksamaan palkkaa. Ilmaisena vapaaehtoisena töitä kyllä riittäisi (ja saanen huomauttaa, että oppiarvoni on 2 X FM ja nämä työtehtävät edellyttävät korkeakoulutusta)... nyt sitten olisi mahdollista työskennellä tutkijana ja tuo Sanssikortin tuki pidentäisi pestiä huomattavasti ja antaisi edes kohtuullisen toimeentulon.

Vanha sanssikorttini oli vanhentunut, joten menin työkkäriin vallan paikan päälle hakemaan uutta. Ei siinä muukaan auttanut, kun nettisivuilla sanottiin, että asioikaa verkossa, koska puhelinpalvelut ovat ruuhkauneet. Verkossa sanssikortin suhteen käskettiin soittamaan lähimpään Työvoimatoimistoon. Et silviisii.

No, työkkärissä (ystävällinen, huom!) virkailija naputti koneeseen tietoja ja totesi, että olen ollut liian vähän aikaa työttömänä saadakseni Sanssi-tukea. Pitäisi olla 300 työttömyyspäivää takana. Laskeskelin, että kun tällä arkisto/tutkija/arkeologi/humanistihanslankariyhdistelmällä aina joitain 2 vk - 3 kk pätkiä tulee, niin ehdin yli 30-vuotiaaksi kun täytän ehdot. Jee!

Tuumin työkkäristä lähtiessäni, että ei selvästikään olisi kannattanut ottaa niitä pätkätöitä aikanaan vastaan. Harmia vaan mokomista. Virkailija kielsi tämän toteamukseni (oikeassahan hän on). Nyt kuitenkin odotan palkkakuittia X pienestä kirjoituksesta, että saisin tehtyä anomuksen, että saisin kerrytettyä työttömyyspäiviä kohden tuota 300 päivää. No, katsotaan mitä tämänkertainen lyhyt tutkijanpesti tuo tullessaan. Ehkä viimeinkin järjellisen suuruisia apurahoja.

Valitin myös verkkopalveluiden kankeudesta kun kerroin viimeaikaiset työsuhteeni. MOLin palvelut nimittäin jumittavat noin 3/4 käyttökerroista niin, että kaikki vaihtoehdot ovat lukittuja. En tiedä, menevätkö ilmoitukseni muutoksista työnhaussa perille. Jumalauttakoon!

Loppukaneetti

Arkistotutkimus on hemmetin hauskaa!

Kesäkuuksi kentälle

Aloin jo maaliskuussa nähdä unia arkeologisista kenttätöistä, ja historiikin kirjoittamisesta ja graduilusta oli hyvä loikata Museoviraston Kenttätyöpalveluiden vuokra-autoon ja suhauttaa halki Suomen. Ensimmäisellä kesäkuun viikolla vuorossa oli Etelä-Pohjanmaa ja toisella viikolla Lappi ja Ranua.

Tätä ennen olin siis saanut gradun palautetuksi, tarkastetuksi ja arkistolinjan opintokokonaisuuden haun alle sekä rekisteröityö. Onnistuin siis viime tinkaan - suunnitelmien mukaisesti - valmistumaan vanhalla tutkinnolla! Palautin myös työn alla olleen historiikin käsikirjoituksen, hain kommentoidut paprut viikonloppuna kenttäviikkojen välissä ja olen nyt iltaisin korjaillut tekstiä ehdotusten mukaisesti.

Etelä-Pohjanmaa - Ilmajoki, Alajärvi, Lappajärvi

Aloitimme heti menoajopäivänä Ilmajoelta, missä tuli hiekkakuopan ääreltä "nadaa".

Ilmajoki tutkittiin pikaisesti.

Seuraavaksi siirryimme Alajärvelle, missä tulos oli lähes yhtä niukka. Muutama kvartsi-iskos ja kuoppiin tihkuva vesi olivat ainoita tuloksia.

Lappajärven rannalla pellolla. Pelto oli täynnä kvartsia, joskin luonnonpyöreää.

Kirkkoniemen kirkon portti.

Viimeinen Etelä-Pohjanmaan kohteista oli Lappajärvellä. Käväisimme myös Kivitippussa, paikallisessa terveyskylpylässä ja meteoriittimuseossa. Museosta sai ottaa matkamuistoksi kärnäiittipalasia. Kahmin taskuni täyteen paloja ja vein sukulaisille ja tutuille tuliaisiksi.

Koskikievari, persoonallinen (hyvällä tavalla!) lounaspaikkamme Lappajärven läheisyydessä.

"Kievarissa"

 Koska aikaa oli, kiertelimme hieman enemmän illansuussa Pohjanmaata.

Paikallisia persoonallisuuksia.

Vimpelin sankarihautausmaalla. Komea paikka ja hyvin hoidettu.

Lunkulansaaressa meni kaamean paljon Vimpelin miehiä kesällä 1941.

Kaverin pyynnöstä kävimme Vimpelin hautausmaalla. Vanhat hautakivet olivat oikein komeita. Päätin täällä ottaa uudeksi harrastukseksi jääkärien (Jääkäripataljoona 27) hautojen kuvaamisen. Alla siis numero yksi ja muita erikoisuuksia. Paikallinen hautakiviveistämö on tehnyt mielenkiintoisia kivivalintoja:

Samasta kivestä on tehty hautakiviä pitkään, aina 1800-luvun alusta 1990-luvulle.

Uusia ja vanhoja hautakivia.

Tekstiä korjailtu myöhemmin laastilla.

Sotaveteraanin hauta.

Vanhoistakin haudoista pidetään huolta. Näin mm. 1827 kuolleen emännän haudalla tuoreita kukkia.

Jääkärihauta bongattu! Vääpeli Yrjö Raski.

Jotkut kivet olivat katkeilleet tai kaatuneet.

Junaa odotellessa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni paluumatkalla pyörimään muuallakin päin Tamperetta kuin rautatieasemalla. Yllätyksekseni se on viehättävä kaupunki, ja haluaisin piipahtaa siellä tarkemminkin tutkimassa paikkoja.

Perusnäkymä Tampereelta

Turussa kävin Jakke Jokilautalla ensimmäistä kertaa. Suosittelen päiväristeilyjä, menin paremman puoliskon kanssa illasta ja noin kello 21 jälkeen joku väänsi vivusta kaikkien lautalla olijoiden promillemäärät kolminkertaisiksi...

Ranua - kivikautisia ihmeitä

Paitsi että tuli piipahdettua ensimmäistä kertaa kunnolla Tampereella, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Lappiin. Piiiiiiitkän ajomatkan jälkeen yövyimme Vuokatin urheiluopistolla (mukavaa seutua ja kiva paikka muutenkin, huomautus) ja tiistaina saatoimme ajaa edelleen kohti pohjoista. Tien vierestä tuli bongattua kaksi poroa.

Erätulilla.

Ranuan kohde oli hyvin mielenkiintoinen. Menimme paikalle erähengessä ja muun muassa paistoimme makkaraa nuotiolla. Tähän meitä innoitti osaksi Museoliiton oiva vastaveto (ks. linkki) Lidlin mainokselle (ks. linkki). Ranuan grillikeskustakin tuli kokeiltua kahdesti.

Majapaikkanamme Ranualla oli Gasthaus Ranua, joka oli oikein siisti ja mukava paikka. Wifi toimi ja aamupala oli täyttävä. Saunaankin pääsi, ja heitin viereisessä Ranuanjärvessä talviturkin yltäni.

Lintu vai kala, mustikka vai vadelma? Ihmettelyä aamiaispöydässä.

Huoneet olivat siistit ja tilavat, mutta sisustus herätti hieman hilpeyttä. 192-senttinen kaveri (ja minä myös) poksautti päänsä toistuvasti kuvassa näkyvään lamppuun. Seinällä ei oletettavasti ole aito Mona Lisa.

Mutta löytöihin. Viimeisen päivän ja viimeisen kuopan kirous iski jälleen. Kun suunnittelimme käyttävämme viimeisen päivän suurin piirtein kuoppien täyttämiseen, niin eikös perhana minun kuopastani tullut outo hiililäikkä ja sen lähettyviltä palanutta luuta ja kvartsia. Syyttely alkoi:

"I was only following orders!"

"Juu, niin, kaiva siitä vaa, siinä on tasasta maata mukavan alhaalla, ei sieltä mitää tuu"

"Se olin kyllä mää joka sanoin että sinne alaski voisi kuopittaa"

Ristimme kyseisen lauantain "nulluntaiksi"*

Museovirasto saa haukkuja. Kuopan ääressä Ranualla.

Viimeinen päivä menikin reilusti ylitöiksi, onneksi reilu tontinomistaja lainasi kaasugrilliä (suosittelen pestyjä perunoita folioon käärittyinä. 30 min grillauksen jälkeen folio auki, puukolla peruna neljään osaan ja päälle suolaa, voinokare ja tuorejuustoa kuten paahdettua sipulia) joten ruokahuolto pelasi. Sääkin oli mitä mainioin: kaivoimme lauantaina auringonpaahteessa viileän tuulen vilvoittamina, ja sitä ennen pidimme perjantain sateensuojaa.

Hiililäikkä oli hyvin outo, eikä ympärillä olevan maan kvartseilla, likaläikillä tai palaneella luulla tuntunut olevan siihen yhteyttä. Itse asiassa suurin osa kvartseista oli ilmeisesti poksahtanut kuumuudessa pyöreistä kvartsi- ja kvartsiittikimpaleista teräviksi palasiksi, mikä oli uutta minulle. Yleensä luonnonkvartsit eroavat kivikautisista iskoksista pyöreydellään. Saimme hiilestä reilusti ajoittavaa ainesta, joka oli hätkähdyttävän hyvin säilynyt. Luutakin löytyi yksi aika iso kimpale, josta voi koettaa ajoitusta. Onko kyseessä historiallinen palokuoppa kivikautisen asuinpaikan keskellä? Hiilen seasta tuli kaarnaakin, mutta aika pinnasta. Läheisen kannin juuri lienee hakenut ravinteita hiililaikusta, jonka alalaidastakin tosin tuli kunnolla hiiltynyttä puuta. Ajoituslotossa laitoin veikkaukseksi 1400 jKr. hiilille.

Tätä kirjoittaessani olen Outokummussa, mihin saatoimme siirtyä etuajassa. Matkalla kävimme Suomen suurimmalla vesiputouksella Hevonkönkäällä. Jyly oli mahtava!

Hilpeät symbolit.

Komea on.

Hauska kapulatie Hevonkönkäällä.

24 metriä vesiputousta.

Luonnonpuistoa.

Kenttätyökokemukseni voi tiivistää seuraavaan elämänfilosofiaan:

"Aamulla kuppi kuumaa kahvia, päivällä lämmin lounas ja illalla kylmä olut niin kyllä elämässä on aika lailla kaikki kohdallaan"

Outokumpuillaan!

------

*nullu = arkeologiaslangia, tarkoittaa palanutta luuta. Muodostunut samaan tapaan kuin hyvää päivää - kirvesvartta: 

-Mitä löytyi?
-Palaneen luun pala.
-Mitä löytyi?
-Palanut luu.
-Mitä löytyi?
-Palanulluu
-Mitä löytyi?
-Nulluu.

Lyhenne välttämätön, sillä kivikautisilta asuinpaikoilta noita tulee niin maan ***********

Vuoden loppuessa

Joululomilta on sitten saatu seikkailtua takaisin Turkuun, seuraamaan Samppalinnan ilotulitusta rannalta käsin.

Loppuvuosi oli hyvin kiireinen, joten blogin päivitys ei ole onnistunut. Kirjoittamisen aiheisia tapahtumia sen sijaan riitti. Puolen Suomen halki suuntautunut joulumatka vaati ylimääräisen matkalaukun nappaamista loppusuoralle, että kaikki sukulaisilta saatu kulkisi mukana. Tästäkin huolimatta osa tavaroista oli jätettävä myöhempää noutoa varten, mainittavimpina Muurlan lyijyttömästä lasista tehdyt viinilasit sekä 40 vuotta vanha sovitusnukke joka sai Maanalainen armeija iskee jälleen -sarjan mukaisesti nimekseen Helga.

Kirjoja lomalta

Helgan tarinan tausta on tätini muutossa Järvenpäähän. Saimme käydä hänen vanhassa talossaan etsimässä kirjoja, mutta jostain syystä mukaan tarttui hyvin persoonallinen sovitusnukke...

Tällä kertaa en napannut mukaan ammattikirjallisuutta, mutta sen sijaan tätini miehen dekkarikokoelmasta tarrautui mukaan hurmaavilla kansilla varustettuja 1940-luvuilla julkaistuja kirjoja. Alla esimerkkejä hienoista kansista:

Bernard Newmanin Vakooja (vuodelta 1940, suomennos Matti Kilpinen)

Ola Selaksen Kaksi kertaa kolme. "Jännityskertomus sota-ajan Helsingistä"

Christopher Bushin Juokseva hiiri (vuodelta 1946, suomennos Eino Islama). Takakannen tekstin perusteella oli pakko ottaa: "Bush on kotimaassaan julkaissut kokonaisen sarjan ensiluokkaisia rikosromaaneja, joista nyt suomennettu JUOKSEVA HIIRI on loistava makupala. Taidokkaan juonen, jännityksen sekä aiheen omalaatuisuuden lisäksi se sisältää runsaasti virkistäviä englantilaisen huumorin välähdyksiä. Se suo tervetulleen ja piristävän säväyksen niiden monien karmivien tilanteiden vaihteeksi, joihin lomalla oleva majuri Travers - 'siviilissä' rikostutkija - sekä hänen ystävänsä Scotland Yardin yli-intendentti Wharton jalossa kilpailussaan rikosten sarjan selvittämiseksi joutuvat"

Junalukemisena oli yliopiston kirjastosta lainattu uutuus, Helena Pilkkeen Korsu-uutisia. Kirja käsittelee jatkosodan aikaisia rintamalehtiä (myös hieman talvisodan ja sisällissodan aikaisia julkaisuja), ja Pilke toteaa aiheen olevan lähes tyystin tutkimaton. Aineiston perusteella tutkittavaa riittää folkloristiikan, poliittisen historian, Suomen historian, journalistiikan ja vaikka kuinka monen muun alan tutkijoille. Itse tutkisin folkloristin näkökulmasta lehtien huumoriosioita.

Luin kirjan ahmimalla, sillä se oli hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Etenkin TK-miesten oma lehti, yhden ainoan numeron verran julkaistu Äänisen Ankka olisi hauska saada käsiin. Ainoana kriittisenä kommenttina teoksesta folkloristinen huomautus: sanoi -sananlaskuja ("Olipa hyvä ettei ollut sakset" sanoi mummo kun puukko silmään putosi) kutsutaan wellerismeiksi, mikä on folkloristin nippelitietoutta.

Vuoden arviointia

Artikkeleita tuli kirjoitettua aiottua vähemmän, mutta sainpa tehtyä sen vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelin Arkeologia Nyt! -lehteen ja yhden hyvän jutun Turun Sanomiin. Pientä sälää tuli kirjoitettua sinne tänne, mutta tieteelliset artikkelit jäivät vähemmälle kuin olisi pitänyt. Ensi vuonna itseä niskasta kiinni, ja Lappeenrannan taistelusta juttua!

Olen tullut siihen tulokseen, että suurinta osaa tehdyistä päätöksistä ei kannata murehtia, vaikka ne eivät alkuun tunnukaan hyviltä. Pitkällä perspektiiviää kaikki ratkaisut tuovat kokemusta, mikä ei koskaan ole pahaksi.

Vietin vuodesta 2013 ½ vuotta ilmaisessa arkistoharjoittelussa ja aprikoin, olisiko pitänyt odottaa palkallista mahdollisuutta. Paikkoja tulikin vuoden lopussa runsaasti, mutta 31.5.2014 ei enää saa ylemmän arkistotutkinnon merkintöjä Kansallisarkiston ja yliopistojen luopuessa niistä! Eli suoritin harjoitteluni sittenkin juuri oikeaan aikaan. Plus harjoittelupaikka haluaisi palkata minut jatkohommiin, eli jos vain apurahaa tai muuta irtoaa niin hyvin kävi. PLUS kirjoitin artikkeleita, mikä on tällä alalla aina tärkeää!

Olen toiveikas vuoden 2014 suhteen. Tammikuussa edessä on muutto uuteen asuntoon putkiremontin tieltä, apurahajännäys on kesken ja toiveita on monenlaisista töistä. Lisäksi pitää juhlia toisia valmistujaisiani, kunhan saan folkloristiikan arkistolinjan gradun valmiiksi ja paperit ulos. Tavoiteaika toukokuu, jotta saisi ylemmän arkistotutkinnon suoritettua. Pakko on paras motivaattori.

Joulunjälkeisalessa

Ostan tieteellisiä teoksia yleensä vain hyvästä alennuksesta tai jos tarvitsen niitä paljon pitkällä tähtäimellä. Alennusmyynneistä löytyi nyt Voiko historiaa hyvittää?, ja ounaksun että tästä teoksesta tulee pakollinen viittauskohde useilla aloilla. Kirjaston kappaleen voinkin siis palauttaa ylihuomenna.

Helsingin Stockmannin naisten vaateosastolla huomasin hyvin hellyyttävän ja ymmärrettävän näyn, joka piti ikuistaa:

Kaikkensa antanut.

Pitkästä aikaa

Piti raapustaa arkistotyöstäni kirjoitus, mutta hukkasin punaisen langan. Viesti saa toistaiseksi odottaa kansiossa "Luonnokset"

Flunssaa pukkasi viikon, eli oli tyypillinen tönkkö olo päässä ja vetämätön olo. Nyt vain vähän yskittää.

Artikkeleita! Viimeinkin artikkeleita!

Sain julkaistuksi yhden artikkelin, samasta ilmestyy englanninkielinen käännös vuoden lopulla. Sovin Lounais-Suomen sotaveteraanien kanssa sotaveteraaniartikkeleista, työstän ne samalla kun WEB-sivut. Koska se tulee joululehteen, etsin materiaaleistani tapahtumia joulun aikaan 1943. Yksi rintamalla kirjoitettu kirje, ohjeet joulunvietosta ja pataljoonankomentajan puhe jouluaattona. Hyvä niistä tulee!

Heti kun lehti tuli julki, tuli erään kuvituksena olleen ryhmäkuvan nimiin täydennyksiä ja korjauksia. Omituinen juttu, että nuo korjaukset saa aina vasta kun kuvan on julkaissut: ei koskaan, kun sitä esittelee kymmenelle asiasta tietävälle ihmiselle... mutta välittyypähän jälkipolville oikea tieto. Tiedon antanut ei ollut lehdestä lukenutkaan mitään muuta kuin minun artikkelini, "loppu saa odottaa parempaa hetkeä".

Saanen ensi vuoden alussa vetää useammankin esitelmän Kansalaisopistoilla. Parin viikon päästä esitelmöin Muolaalaisten seura ry:n kokouksessa, ajattelin heittää samalla arkistokeikan SKS:n ja Kansallisarkiston holveihin.

Gradun kimppuun

Menin pitkästä aikaa yliopistolle ja graduseminaariin. Marraskuun 19. pitäisi olla tekstiä 10-20 liuskaa, koetan saada aikaiseksi aineiston ja tietoteorian pohjalta. Kun käyn ensi viikolla Helsingissä pitämässä esitelmän, haen samalla arkistoista lisää materiaalia. 

Mielenkiintoista, miten aina luentosalissa ajatukset alkavat pyöriä muiden asioiden parissa. Yleensä saan silloin parhaat ideat - liittyen muihin aiheisiin! Muutamille tylsiksi tietämilleni luennoille olen aiemmin ottanut kyynisesti mukaan läppärin ja keskittynyt kahdeksi tunniksi kirjoittamaan ihan muista aiheista.

Jätän tänään työharjoitteluraporttini, pistän piruuttani liitteeksi PDF-version lehdestä, johon kirjoitin arkistotyöstäni.

Pelaaja yksi valmis - ja hieman työstä

Ready Player One

Jestas! Kävin kirjan viimeiset sivut luettuani nukkumaan vasta kello 1.30 yöllä, niin jännä kirja Ready Player One on!

Tämä oli niitä mainioita kirjoja, jotka kertakaikkiaan tempaavat mukaansa. Loppua kohden tahti kiihtyi, mutta hauskaa sinänsä, tarinan rytmitys pysyi hyvänä. Kun loppuratkaisun lähestyessä sydän takoo, tietää lukevansa hyvää kirjaa.

Lyhyt synopsis: eletään vuotta 2044, kaikki ekokatastrofit, resurssien loppuminen yms. on toteutunut ja vain rikkailla on varaa matkustaa, syödä mahansa täyteen tai ylipäätään käyttää energiaa. Onneksi on OASIS, jättiläismäinen virtuaalitodellisuus joka on mullistanut kaupan, matkustamisen, sosiaalisen kanssakäymisen jne. OASISen perustaja jättää kuoltuaan testamentikseen pelin, pääsiäismunan, joka on kätketty OASISeen. Sen löytääkseen on seurattava vihjeitä, jotka viittaavat 1980-luvun populaarikulttuuriin, etenkin peleihin. Päähenkilö onnistuu ratkaisemaan ensimmäisen vihjeen, ja...

En kerro enempää. Ernest Clinen maalaama tulevaisuus on kaikin puolin kiehtova - ja pelottavaa sinänsä, uskottava. Suosittelen ehdottomasti. Hauskana nippelitietona Ernest Cline teki kirjan kansitaiteesta vastaavanlaisen pelin kuin kirjassa. Kannattaa myös vilkaista miehen kotisivuja, blogi on hauskaa luettavaa.

Kuin sanaristikkoa tekisi

Arkistossa vuorossa kuvien luettelointia. Eli luettelon laatiminen ja kuvailu Exceliin, tunnusten merkitseminen kuviin ja vastaavasti digitaaliseen versioon. Onneksi arkistokaava on selkeä ja kattava: yksi parhaiten laadittuja, joita olen nähnyt. Kaikille kuville on tähän mennessä löytynyt kategoria, mikä on hätkähdyttävä saavutus.

Yhteen kenttään pitää kirjoittaa vapaa kuvaus kuvasta sekä siinä mahdollisesti olevat merkinnät. Amerikansuomalaisten käsialasta vaikea saada selvää. Jotkut käyttävät i-kirjainta sekö j:nä että i:nä, ja se on ongelmista helpoimmasta päästä. Kuvan tietojen kirjoittajan käsiala, huonohko koulutus ja sanaston puute vaikuttavat myös ymmärtämisen vaikeuteen.

Kaikkein vaikeimpia ovat intiaaneilta lainatut paikannimet, jotka ovat vääntyneet englannin kautta suomeksi. Esimerkiksi "The Aitken Mining Comp. Kuntishma District Alaska" Mikä paikka Alaskassa on Kuntishma?

Löysin ratkaisun etsimällä alaskalaisia kaivosyhtiöitä, ja sieltähän löytyikin herra Aitken.  Hän perusti kaivoksensa Kantishnaan. Museoalallakin luetteloinnissa on usein vaikeutena se, että sama paikannimi saatetaan kirjoittaa vähintään kymmenellä eri tavalla. Haminan kaupunginmuseoissa työskennellessäni havaitsin esineiden löytyneen mm. Haminasta, haminan kaupungista, Hamina-Vehkalahdelta, Vehkalahti-Haminasta, Reitkalli-Haminasta jne. Ymmärrettävistä syistä haluan siis saada paikannimen kirjoitetuksi oikein...

Historiaopintoihini kuului Tapio Onnelan "Tiedon haku ja hallinta" -kurssi, jonka niksit ja temput ovat osoittautuneet korvaamattoman arvokkaiksi kaikessa työssäni. Se on epäilemättä Turun yliopiston hyödyllisin kurssi, joka pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille. Onnela suunnitteli kurssin tehtävät nerokkaasti, ja niiden tekeminen oli haastavaa, hauskaa ja mielenkiintoista. Opin paljon.

Tenttituskia, jotta neljäs päivä koittaisi

Neljäs päivä, eli opintotuki pamahtaa tilille ja siitä vähenee heti vuokra ja kännykkälasku. Puhelinlasku oli pienentynyt, mutta käynti operaattorilla vahvisti epäilykseni: flikka tiskin takana unohti liittymää vaihtaessa laittaa EuronPäivät, vaikka se pakettiin kuuluisikin. Pannahinen! No, onneksi hoksasin jo tässä vaiheessa  ja sain nyt ne päivät. Summasta huomasi YLEn sivuilla lukemani totuuden: kännykän käyttäjä yliarvioi aina kaistan tarpeen ja aliarvioi puheajan käytön.

Maksun jälkeen asetan laskennallisen budjetin ensi kuun neljänteen asti ja lasken, kuinka monta euroa päiväbudjetti on. Summa sisältää myös säästövaran. Kulutuksen seuraaminen on aina yhtä kauheaa, sillä ennakoimattomia kuluja ilmestyy aina. Vaikka helmikuu onkin vielä lyhyin kuukausi, on se samalla jostain syystä ollut minulla toistuvasti kuukausi, jossa on eniten yllätysmenoja. No, onpahan varauduttu.

Apurahahakemukset Kulttuurirahaston maakuntarahastoille on taisteltu kasaan, lähetän ne tänään tai huomenna, miten sitten ennätänkään tulostinkoneelle. Päärahastosta ei ole kuulunut mitään.

Edessä on aktiivista tenttilukua arkistolinjalle. Lukeminen on ollut kaamea kokemus, tämä on niitä kirjoja joissa päästessäsi lauseen loppuun olet jo unohtanut sen alun. Kappaleen muistaminen on jo toivoton tapaus. Niinpä minun on ollut pakko ottaa paperia ja kynä sekä kirjoittaa paikka paikoin englanninkielinen teksti suomeksi auki. Siitä huolimatta se on hirmuista huttua, mutta huomaan, että osaan purkaa ydinajatuksen yhteen kymmensanaiseen lauseeseen. Vai miltä kuulostaa tämä vapaa suomennos Helen Samuelsin dokumentointistrategiasta:

dokumentation strategy

-multi-institutionaalinen, yhteistoiminnallinen analyysi joka yhdistää seulontatoimintoja dokumentoidakseen pääasiallisia teemoja, asioita, aktiviteetteja ja funktioita  yhteiskunnassa

-analyysi integroi viralliset hallinnon ja muut institutionaaliset asiakirjat henkilökohtaisiin käsikirjoituksiin ja visuaaliseen mediaan kuin myös julkaistuun informaatioon ja muistitietoon

-SYY: nykyinen asiakirjojen ylläpito on mittakaavaltaan sellainen, että sen ymmärtämiseksi on tehtävä analyysia tietueen ja sen tuottaneen instituution yläpuolella

Noin 1/3 ei käänny luontevasti suomeksi. Esimerkiksi "above the institution, which produced..." ei oikein luonnistu. Ylätaso sopisi, mutta äidinkielenopettajamme yliopistossa totesi, että noita "tasoja", "asteita" yms. käytetään suomenkielessä hirvittävästi väärin.

Käytännössä tuo tarkoittaa, että huomioidaan asiakirjojen lisäksi sen ympäristö monitieteisesti. Ongelma virallisessa kielessä on, että sitä on väänneltävä käsittelemään kaikki kuviteltavissa olevat ilmiöt. Lopputuloksena on kattava mutta uuvuttava ja pohjimmiltaan mitäänsanomaton teksti. "He who defends everything, defends nothing"