Juurtuneena tietokonetuoliin

Herätys aamulla, kahvi pörisemään, aamulehtien ja uutisten luku ja sitten kirjoittamisen pariin. Jossakin vaiheessa ennen puoltayötä nukkumaan kun ajatus takkuuntuu. Tätä elämä on nyt ollut pidemmän aikaa. Hintana on helvetin kipeä selkä ja olkapäät ja kaveri, jonka kotona käyn porukalla kurittamassa malmia eli nostamassa painoja on vesirokossa joten sekin elvyttävä liikunta on poissuljettu. Ilman ryhmäkuria en pysty liikkumaan aktiivisesti vaan jumitan koneella kirjoittamassa.

Tähän päälle vielä Uusi sotahistoria verkkokurssi, jonka toisena opettajana olen. Olen ottanut linjakseni että hoidan sihen liittyvän viestiliikenteen virka-aikana kello 8-16 ja annan arvosteluja tehtävistä ainoastaan virkeänä aamuisin ja aamupäivisin: illalla väsymys saattaa aiheuttaa äreyttä joka kohtelisi tehtävänsä illalla palauttavia epäoikeudenmukaisesti. Illalla korkeintaan tutkin, että palautuksia on tullut ja pyrin tietty reagoimaan ongelmatilanteissa.

Viihdytän itseäni joko lukemalla Conan Barbaarin seikkailujen omnibus-kokoelmaa tai pelaamalla Batham: Arkham Cityä kun tekstissä tulee tenkkapoo eikä kirjoitusta yksinkertaisesti synny. Pitäisi ottaa päiväkävelyt ohjelmaan kun sääkin on kaunis.

Kirjoittaminen etenee

Viestipataljoonan historiikin kirjoittaminen edistyy mainiosti. Uusista asiakirjoista ja lähteistä löytyy yllin kyllin uutta ja kiehtovaa aineistoa. Aloitin kirjoittamisen vaativimmasta osiosta eli vuodesta 1943 hyödyntäen 2012 - 2013 kirjoittamiani tekstejä. Koossa on tällä hetkellä kyseisestä vuodesta 53 sivua huolellisesti lähdeviitteistettyä tekstiä. Arvelen saavani tämän osan valmiiksi tänään tai huomenna ja lähetän sen tarkastukseen kuun lopulla vuoden 1942 tekstin kanssa. Niiden ollessa tarkastuksessa kirjoitan vuodet 1941 ja 1942.

Parasta tähän asti on ollut maaliskuussa 1943 viestikurssia varten laadittu monisivuinen kirje viestitaktiikasta ja puhelinkalustosta. Melkein kaikki käytössä ollut kalusto arvosteltiin tarkkaan ja etenkin viestitaktiikan analyysi oli hyödyllinen. Tämä kirje vahvisti vähäiset havaintoni siitä, että 1. Divisioonan viestipataljoonan toiminta poikkesi suuresti muista vastaavista viestipataljoonista.

Aikaisemmin mutu-tuntumalla tekemäni havainto, että Viestipataljoonan miehistörakenne muuttui asemasodan aikana sai vahvistuksen. Tiesin, että vanhemmat ikäluokat kotiutettiin asemasodan alussa mutta muutoksen perusteellisuus ja keskittyminen käytännössä yhteen ainoaan komppaniaan oli jymy-yllätys. Kiinnostavaa sinänsä, tämä ei varsinaisesti rikkonut pataljoonan miesten kotialueiden alueellista jakoa eli se säilytti varusmiesten tulosta huolimatta varsinaissuomalaisen luonteen: valtaosa Viestipataljoona 33:een vuoden 1943 aikana koulutuskeskuksista tulleista oli varsinaissuomalaisia.

Lukijakunnan arvailua

Yritän tasapainoilla lukijakunnan suhteen tekstiä kirjoittaessani kolmen lukijaryhmän välillä: 

Ensimmäisenä ovat ne, joiden omaiset palvelivat yksikössä, ja jotka haluavat käsittääkseni lukea arjesta. Millaista sota oli isälle, isoisälle tai sedälle? Ongelma tosin on, ettei tekstistä saa tulla "namedroppingia" jossa mainitaan pitkä ja puuduttava luettelo miehiä jotka menivät kolmen päivän komennukselle kilometrin päähän hakkaamaan halkoja. Kymmenen riviä tietoa nollainformaation vuoksi ei kannata, vaikka kylillä joku pääsisikin sanomaan että "isäukko mainittu kirjassa sivulla 135".

Toisena ovat sotahistoriasta yleensä kiinnostuneet, joita kiinnostaa yksikön toiminta jatkosodassa. Viestipataljoonien historiikkeja ei ole aikaisemmin kirjoitettu paria todella lyhyttä artikkelia lukuun ottamatta joten vertailupohjaa ei juurikaan ole. Viestipataljoonan toiminta poikkeaa suuresti jalkaväestä ja tykistöstä, ilmavoimista ja laivastosta puhumattakaan! Koska Viestipataljoona oli hajaantuneena laajalle alueelle, varsinkin 1941 ja 1944, ei perinteinen sininen nuoli etenemässä kohti punaista viivaa kartalla pysty esittämään kokonaiskuvaa selkeästi.

Kolmantena ovat viestialan asiantuntijat, joita kiinnostanee enemmän viestitaktiikka ja kaluston käyttö. Onneksi käytössäni on mainio Jussi Harolan 2013 julkaistu teos Yhteys! josta saan perussanaston ja termit. Multippeleihin ja kaukopöytiin, VREH-radioihin jne. ei kuitenkaan kannata satsata liikaa tekstiä, koska ensimmäisen lukijaryhmän silmät alkaisivat lasittua.

Muutkin huomaavat: natseja vilisee

Vuorossa hajatuksia päivän huomiosta. Muutkin ovat kiinnittäneet asiaan huomiota: natsitnatsitnatsitnatsitnatsitnatsit!

Helsingin Sanomat 13.10.2015: "Natsien miehittämä televisio"
http://www.hs.fi/paivanlehti/12102015/a1444528822384

Iltasanomat: "Miksi sinä ihailet natseja?"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445303363893.html

Etenkin Seppänen perustelee Iltasanomissaan sanomaansa hyvin:

"Natsien ihailu ei aiheuta tunnontuskia, sillä tiedämme lopputuloksen. Natsien valtakunta katosi. Natsit ovat vain mielikuvitusta, niin kuin merirosvotkin. Natsien tyrkyttäjät perustelevat tekemisiään sillä, että tarkoituksena on varmistaa, ettei sama toistuisi. Hötön töttö. Myöntäisivät, että natsit ja hakaristiliput näyttävät tosi hyviltä kuvissa."

Absoluuttisen pahuuden univormun, SS:n mustat nahkatakit suunnitteli muuten Hugo Boss. Historian outoa ironiaa, ettei kehtaa/voi ottaa kunniaa yhdestä 1900-luvun mieleenpainuvimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta vaatesymbolista. Pitää myös muistaa, että harva asia on niin seksikästä kuin pahuus.

Natsidokkareita todella toivotaan erikseen  televisioon aktiivisesti, eli kyllä niillä kysyntää on. Tätä tosin Paavo Haavikko ei tainnut tarkoittaa lausuessaan "Fasismi myy aina hyvin, koska sille on kysyntää".

Suomalainen arkeologi Jan Fast sentään kieltäytyi tekemästä dokumenttia Hangon kaivauksistaan ulkomaiselle "natsipornotehtailijalle" (ilmaus minun, ei Fastin. Fast käytti muistaakseni Arkeologipäivillä 2014 hieman kauniimpaa termiä).

Kaverin kanssa pyrimme Juslenian kahvihuoneessa aina laskemaan erikseen historia-lehdistä natsiartikkelit. Voisin ruveta tilaamaan yhtä lehteä pelkästään siitä ilosta, että lehden natsiartikkeleista saisi mainion juomapelin.  Maksa tosin ei kestäisi moista kirjaimellista natsitusta.

Kaikkein terveellisimmin natseihin taisi suhtautua Mel Brooks The Producersissa.Tai kuten hän itse ilmaisi asian:

"I was never crazy about Hitler...If you stand on a soapbox and trade rhetoric with a dictator you never win...That's what they do so well: they seduce people. But if you ridicule them, bring them down with laughter, they can't win. You show how crazy they are."

Olen pitkään piruuttani ideoinut Hello Kitty -tyyppisillä piirroksilla kuvitettua Taaperon ensimmäistä kirjaa Natsi-Saksan pahimmista sotarikollisista. Hello Hitler! löytyykin jo internetistä.

Hitlerkin olisi tarvinnut vastaansa "haltija-armeijan". Siihen porukkaan ei tainnut kuulua kunnolla kuin Chaplin Diktaattorillaan. Mutta sitten oli liian myöhäistä.

101 esinettä - Pöllöpinssi

Esine # 31 - Löydetty pöllöpinssi

Eilen oli koko kropassa niin paljon kipua ja tuskaa, että päätin lähteä pitkästä aikaa kylpylä Caribiaan lillumaan vateihin ja hoitamaan kipeitä jäseniä. Koska sää ennustuksista huolimatta suosi matkaajaa, kävelin keskustasta perille. Tuomiokirkon kohdalla pidin ammatilleni ominaisesti katseen maan pinnassa ja löysin jotakin mielenkiintoista: Hienon pöllöpinssin!

Deviantartista Myrntai löytyikin helposti. Hänellä on sivuilla paljon hienoja pöllöpiirroksia. Aktiivisin taiteilija-aika on ollut kaksi vuotta sitten, ja tuo pinssikin on seurannut jotakuta ilmeisesti toista vuotta.

Jos joku kaipaa tätä, niin saa kyllä takaisin ilmoittamalla kommenttikentässä!

Depressiota sotahistorian äärellä osa 2

Olen lukenut viime viikkoina melkoisen määrän sotahistoriaa kirjoina, artikkeleina yms. Kun tullaan julkaisuihin vuoden 2000 jälkeen tunnen oloni usein hyvin masentuneeksi. Ainoastaan Kimmo Sorkon Suvannon Salpa on jotenkin Summan Surmankorsun ohella osoittautunut piristäväksi yllätykseksi.

Luin uudestaan (viimeksi liki vuosikymmen sitten, joten laitoin 100 kirjaa listaani) Uuno Tarkin Miksi menetimme Viipurin? -teoksen ja se on edelleen erinomainen ja tarkka kuvaus tapahtumista. Koska inhoan argumentteja en-ole-lukenut/nähnyt-mutta-vastustan-silti päätin ottaa lukuun kaksi muuta Viipurista kertovaa teosta eli Ohto Mannisen ja Kyösti Rainilan Viipuri menetetty! Rintama horjuu 1944 (2014) ja Eero Elfvengrenin ja Eeva Tammen Viipuri 1944. Miksi Viipuri menetettiin? (2007).

Olen tavannut Ohto Mannisen vuosia sitten ja sain häneltä omaan tutkimukseeni arvokkaita vinkkejä. En voi ymmärtää, että hänen käsistään on lähtenyt niinkin susi teos kuin Viipuri menetetty! Minun oli pakko jättää teos kesken, koska se oli yksinkertaisesti hemmetin huonosti toimitettu. Tavaraa oli ilmiselvästi kierrätetty sivusta toiseen Ctrl + C / Ctrl + V eli copipastauksella niin, että paikoin samat asiat toistuivat sanasta sanaan kappale toisensa perään vain parin sivun päässä, pahimpana esimerkkinä helmikuun 1944 pommitukset. Oliko teoksen toimituksessa käynyt kämmi? Haluttiinko teosta väkisin paksuntaa? Pitäisi kai kahlata nopeasti avainkohdat menetyksestä 1944 läpi, mutta inhoreaktioni on vieläkin liian suuri. Kerron sitten, tuliko mitään uutta tai kumoavaa Tarkkiin verrattuna.

Viipuri 1944 osoittautui synkistä ennakkoaavistuksista huolimatta yllättävän hyväksi kirjaksi. Artikkeleita ovat kirjoittaneet todelliset ammattilaiset, vaikka monin paikoin tekstien ainoa uutuus on jokin uusi anekdootti tai hyvä katsaus, ei niinkään uusi tieto. Mielestäni Uuno Tarkin "vielä riittäisi tutkittavaa" ei ole toteutunut tässä teoksessa, vaikka se onkin hyvin kirjoitettu. Luin lähinnä minua kiinnostavimmat artikkelit, mutta pitää lukea loputkin, että saan merkinnän 100 kirjaa -listaani.

Ritarirypemistä

Toinen karmea pettymys oli Antti Tuurin, yhden Suomen arvostetuimman kirjailijan kirja Mannerheim-ristin ritareista, jonka pläräsin läpi saaden seitsemässä sekunnissa käsityksen sisällöstä, eli halpahintainen kopio aiemmista matrikkeleista. Pitäisikö kirjoittaa oma kirja ritareista ja käyttää lähteenä vanhat historiikit ritareista ja uutena lähteenä Antti Tuurin kirja? Sitten joku muu voisi kirjoittaa uuden kirjan ja laittaa minun kirjani merkiksi siitä, että on tutustunut uusiin lähteisiin jne.

Hakusanalla Mannerheim-ristin ritarit löytyi Volterista 91 viitettä. Otsikon perusteella historiikkeja kaikista ritareista on kirjoitettu vuosina 1952 (Mannerheim-ristin ritarit, Airon teos), 1972 (Taistelujen miehet: Mannerheim-ristin ritarien taisteluista ja vaiheista, Joppe Karhusen),   1988 (Mannerheim-ristin ritarit: ritarimatrikkeli, Marskin ritarien säätiö), 1994 (Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941-1945), 2000 (Mannerheim-ristin ritarit: miehet ja aseet, olen selaillut tämän läpi inholla), 2001 (Marskin ritarit : 191 ihmiskohtaloa), 2003 (Mannerheim-ristin ritarit: 191 suomalaista sotasankaria). Monista otettu vielä uusintapainokset. Eli ei ainakaan tarjonnasta ole pulaa...

Mannerheim-ristin ritarien teoilla rahastaminen sotahistorian, tutkimuksen ja kunnianteon varjolla on yksi halpamaisimmista piirteistä sotahistorian "tutkimuksessa". Käsittämätöntä, että tähän sortuvat tätä nykyä jo arvostetut ja meritoituneet henkilöt, eivät pelkästään Valitut Palat ja halpakustantamot. Ei kuitenkaan enempää tästä aiheesta, ettei poksahda verisuoni päässä.

Mietteitä historian tutkimuksesta

Viipurin menetys kesällä 1944 on näitä sotahistorian muka-ikuisuusongelmia. Liian vähän joukkoja olemattomalla panssarintorjunta-aseistuksella ja liian vähäisellä tykistötulella Puna-armeijan vahvinta panssarikiilaa vastassa, mitä oikein oletetaan lopputuloksen olevan?

Vielä voisin vuodattaa, että yleensä akateeminen tutkimus pitäisi aloittaa kartoittamalla aiheesta tehty aiempi tutkimus ja etsimällä mahdolliset edelleen olemassa olevat ristiriidat, uudet sovellettavat menetelmät ja näkökulmat, tutkimattomat seikat ja muut tutkijan työtä vaativat seikat. Tutkimuksen tarpeellisuus on perusteltava. Itsekin olen hylännyt parikin hyvää ja minua kiinnostanutta tutkimusaihetta koska koin, että jo tehty tutkimus on kattavaa ja hyvin tehtyä. On uskallettava hylätä aihe.

Historiantutkimus on sinänsä siinä mielessä joissakin aiheissa turhaa, että monimutkaisten teorioiden ja historiafilosofioiden sijaan 99% ihmiskunnan historiasta selittää

1) typeryys
2) ahneus.

Tai kuten Mad-lehden hulvattoman hauska katsaus maailmanhistoriaan kertoi Portugalin orjakaupasta 1400-luvulla: "Portugalilaisten orjakauppa osoittaa, mihin kaikkeen pienikin kansakunta pystyy pienellä yritteliäisyydellä ja roppakaupalla pahuutta."

Typeryys ja ahneus selityksinä ovat tyypillisesti oikeita, mutta niitä voi perustella pääasiassa anekdootein. Tosin usein jopa väitöstilaisuuksissa esitetyt aiheelliset kysymykset väittelijälle sivuutetaan anekdooteilla. Tiedän akateemikkoja, joiden ura perustuu opinnäytteen jälkeen lähinnä kaskuille ja tarinoille.

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 1

Pitkä tauko taas ollut bloggaamisessa, olin nimittäin torstaista sunnuntaihin 7.-10.5. Karjalan kannakselle suuntautuneen reissun matkaoppaana. Kävimme Summassa (päivä 1), Rajajoella, Valkeasaaressa, Kuuterselässä, Siiranmäellä (päivä 2), Keljassa, Äyräpäässä, Muolaan kirkonkylässä, Viipurissa (päivä 3), Portinhoikassa ja lopuksi Ihantalassa (päivä 4). Aloitamme päivästä 1. Laitan myöhempiin postauksiin linkit aiempiin kirjoituksiin heti alkuun.

Laitan tähän muutamia kuvia tiestöstäkin, jos joku suunnittelee reissua kesäksi. Tässä tiestön asteikko (oma arvio). Käytän samaa myöhemmissä postauksissa:

Hyvä ** = suomalaisittainkin erinomaisessa kunnossa oleva tie, juuri äskettäin rakennettu tai kunnostettu.

Hyvä* = tie hyvässä kunnossa, autolla ei tarvitse hidastella juuri ollenkaan

Kelvollinen ** = tie kohtalaisessa kunnossa, paikoin pitää hidastaa

Kelvollinen * = tie kuljettavissa, mutta autolla on mutkiteltava ja hidasteltava toistuvasti

Kelvoton * = vain vaivoin päästävissä. Yleensä kiersimme nämä tai jätimme menemättä.

Päivä 1 - aikainen herätys ja Summa

Viimeistelin viimeisiä osia matkamateriaaleista aina keskiviikkoyöhön asti, ja kun oli kolme tuntia lähtöön (to 3.40) päätin tarkistaa vielä varmuuden varalta kaikki tarvikkeet: passi, lompakko, lompakosta kaikki vaarallinen ja ylimääräinen poissa, teleskooppikarttakeppi, kartat, paperit, varavaatteet, pesulaukku, särkylääkkeet, matkaeväät, passi vielä toisen kerran, laturit, kirjat, passi vielä kolmannen kerran...

Juuri kun olin sammuttanut valon ja käymässä nukkumaan, muistin etten ollut pakannut Karjalan sotapaikat - karttaa, jossa on tiestöstä tuoreet tiedot!

Linja-autoasemalta nouto kävi hyvin ja ajoimme kohti Salon Piihovia noutamaan seuraavia matkustajia. Aloitin mikrofoniin höpötyksen Sammatin kohdalla, koska Anne Heimo folkloristiikasta väitteli alueen vuoden 1918 muistoista. Matka Turusta Vaalimaalle oli täynnä sotahistoriaa, Mikael Agricolan historiaa ja arkeologiaa.

Tällä kertaa Venäjän tulliin piti jättää noin A6 kokoinen lappu, joka oli jaettu kahteen osaan. Molempiin henkilötiedot, passin numero, Venäjällä vietettävä aika ja sijainti/isäntä. Lappu taitetaan kahtia mutta ei revitä, vaan tullivirkailija repii sen kahteen osaan ja antaa toisen leimattuna mukaan. Mukana tuleva puolikas on pidettävä tallessa, ja se luovutetaan palatessa.

Lappuja täytettäessä yksi matkustaja huomasi Porvoon tasalla kello 8.00 unohtaneensa passinsa kotiin... pikainen soittorumba mahdollisuudesta pikapassiin yms., mutta eihän sillä läpi pääsisi koska passi ei täsmäisi viisumiin. Ei auttanut muuta kuin jättää epäonninen matkaaja Karhulaan, missä tämä otti laukkunsa ja jäi odottamaan linja-autoa lännen maille.

Kuskin pakollisten taukojen vuoksi matkaan kuului parikin pysähdystä, joista viimeinen ennen rajan ylitystä oli eväs Rajahovissa, mistä nappasimme myös viimeisen matkustajan mukaamme. Tullissa meni tietysti aikansa, mutta ei kohtuuttomasti. Viimeisen tarkastuksen Venäjän puolella tehnyt virkailija toivotti lähtiessään kaikille suomeksi hyvää matkaakin.

Ensimmäinen päivä oli alkuun sateinen. Tie: Hyvä**

Aivan ensimmäinen pusähdys oli kuitenkin Viipurissa, missä piti paikallisen matkatoimiston edustajan kanssa sopia asioita. Viipurissa(kin) valmistauduttiin juhlimaan lauantaille 9.. osuvaa voitonpäivää ja pitkissä liikennevaloissa autojen keskelle tuli koikkelehtimaan punalippuja myyvä naikkonen. Bussikuski avasi ikkunan ja kaksi matkaajaa ennätti ostaa imukupilla auton ikkunaan kiinnitettävän lipun (100 ruplaa / lippu, kurssi noin 1 € = 50 ruplaa). Näillä varustettuna sulauduimme täydellisesti Venäjän tiestön valtavirtaan.

Punalippu 9 Mai ikkunassa oli turvallista matkustaa. Sain yhden kotiviemisiksi, mutta en saa laittaa sitä täällä ikkunaan. Yhyy!

Melko pian Viipurin jälkeen matkalla Summaan tie huononi:

Melko pian Viipurin jälkeen tie huononi pitkäksi aikaa. Tie: Kohtalainen *

Mutta pääsimme tien laidasta toiseen sokkeloimalla perille talvisodan merkittävimpään taistelupaikkaan: Summaan! Pysähdyimme täällä SK 16 kohdalla ja Summan kenttähautausmaan edustalla.

Ensimmäinen stoppaus oli siis Summankylän bunkkerin SK 16, eli pataljoonankomentajan korsun äärellä. Summan linnoitteet rakennettiin 1923-24 ja 1930-luvulla niitä modernisoitiin ja joitakin uusia rakennettiin 1930-luvulla. Summankylässä olleet linnoitteet saivat lyhenteen SK (Summankylä) ja Summajärven itäpuolella olevat lyhenteen SJ (Summajärvi).

SK 16 eli pataljoonankomentajan korsu. Bunkkerit oli merkitty sprayaamalla ja tässä oli "omistustekstiäkin".

Koetimme käydä kauempana katsomassa paria korsua, mutta maasto oli aika kehnoa joten perille ei päässyt. Sodan aikana kaivettu korsuntapainen kuitenkin löytyi:

SK 16 itään rakennettiin muutama bunkkeri/korsu, mutta niille ei ole menemistä.

Selostettuani joulukuun 1939 taistelut siirryimme bussilla Summan kenttähautausmaalle vievän tien laitaan kahville ja voileiville. Selostin helmikuun 1940 taistelut ja kävimme jalan hautausmaalla. Vaikka matkaa olikin vain 400 metriä, meni kävelyyn pitkä aika sillä matkan katkoi seitsemän valtavaa lammikkoa jotka pakottivat kulkemaan tien reunaa kulkevaa rotvallia pitkin. Yksi naikkonen valitsi huonomman puolen ja yritti ottaa tukea tien vieressä kasvavasta pajukosta. Pyllylleenhän hän meni lammikkoon, autoin hänet heti ylös ja varmistin, että vanhimmat ihmiset pääsevät turvallisesti perille.

Hiekkatie Summan kenttähautausmaalle oli useiden suurien lammikoiden katkoma. Tästä ei pääse kuin amfibiovaunulla. Vuonna 2006 taistelukenttämatkalla bussi pääsi hautausmaalle asti, tosin tuolloin oli huhtikuu. Tie: Kelvoton*

Kenttähautausmaalta johti kaksi tietä edemmäs ja molemmilla oli venäläinen varusmies seisomassa. Tutkimme hautausmaata ja pidin lyhyen selostuksen ja aloimme palata solttujen saattamana. Yksi matkustaja halusi ottaa kuvan toisesta varusmiehestä ja osoitti kameraa, mihin kuvauksen kohde ilmoitti haluttomuutensa heiluttelemalla nauraen käsiään. 

Summan kenttähautausmaa oli juhlallinen.

Oliko paikalla jokin sotaharjoitus? Kauempaa kuului pauketta joten luulen, että herrat olivat varmistamassa että vierailevat siviilit eivät harhaile hautausmaalta harjoitusalueelle.

Summassa näimme vanhan etulinjan vain hyvin nopeasti bussista (Kenttähautausmaa on noin SK 6:n tasalla) aloittaessamme ajon kohti Terijokea. Summa oli ainut ensimmäisen päivän sotakohde, mikä oli hyvä ratkaisu. Väki oli liian väsynyttä lähdettyään yöllä matkaan, joten kaikki myöhemmät kohteet olisivat menneet hukkaan liian uupuneiden matkaajien nuokkuessa. Mutta Summa bunkkereineen oli kyllä sitäkin vaikuttavampi.

Kohti Terijokea

Viipurin huono tie jatkui pidemmän matkaa ja kuin tyhjästä vaihtui erinomaiseksi.

Tie oli tässä kunnossa pitkään ajettaessa kohti Uuttakirkkoa ja Terijokea.

Punatähtisiä rakennuksia oli siellä täällä.

Kello 14 Karhulassa pois jäänyt soitti matkajohtajalle Turusta ja kertoi ottaneensa väärän matkalaukun.

Terijoelle saavuttaessa oli pakko alkaa kuvaamaan arkkitehtuuria.

Hotelli Perinon piha.

Hotelli Repinon aulassa.

Repinon edessä. Niiiiils Hooolgerssoooon...

Odotin innolla rauhoittavaa kävelyä Terijoen rannoilla. Sukujuurista johtuen sydän oli särkyä hiekkarannalla tallustellessa.

Rakennuksia

Päivällisen jälkeen suuntasin rannan sijaan tutkimaan hotellin lähellä olevia rakennuksia.

Uutta rakennuskantaa Terijoella:

Tämä patsas herätti takaa kuvattuna hilpeyttä:

Patsas takaa: "Uh-huh, ei olisi pitänyt ottaa kolmatta kupillista kahvia viikunoiden kera"

Outoja rakennelmia ja kiehtovia juttuja:

Kaasumittari keskellä tyhjää tonttia?

Tie seikkailuun?

Pituusmittari lapsille Repinossa.

Ränsistymässä oleva huvila, joka on muuttunut kaatopaikaksi. Vanhan loiston voi kuvitella:

Muita rakennuksia:

 Kaikkein suurin mysteeri oli kuitenkin HOTELLIN SUIHKU:

Oli siihen ohjeetkin:

Seuraava osa matkasta Karjalan kannakselle tästä, eli päivä 2.

Kylässä messuamassa

elikkä Messukylässä, Tampereella. Lähettyvillä kaksikin kappaletta rautakautisia polttokenttäkalmistoja joten turvetta auki ja multa lentämään!

Saimme tänään sangen kauniin sään, ainoana hankaluutena tässä päivässä aamulla juomatta jäänyt kahvi vainosi lounaaseen saakka. Majoituspaikassa ei ole kahvia tarjolla eikä raaski ostaa muutaman päivän keikan vuoksi yhteiskeittiöön välineitä tai tarpeita.

Olenhan tunkeutunut hänen tontilleen, siksi minuun pitää luoda mitä epäluottavaisimpia katseita.

Päivän erikoisuuksiin kuului yllä olevassa kuvassa tuijottavan nappisilmän oksan muotoinen vinkulelu, joka löytyi hylättynä nurmikolta. Käytin sitä piruuttani varpuna vinguttaen sitä aina eri puolilla kuoppaani. Valitsin toisen koekuoppani kohdan piruuttani mukamas sen vinkunan perusteella (viikviikviik - heitto ilmaan äänen suuntaan - koekuoppa vinkulelun putoamiskohdalle), ja yllättävää kyllä, tämä varpu toimi vaikka rautakautta ei tullutkaan:

Pronssinen tai messinkinen kynttilänjalka, ehjä.

Mielenkiintoinen löytö.

Viimeinkin löysin myös pitkään kaipaamani rahan, 5 pennin kolikon vuodelta 1920:

Lisäksi päivän löytöihin kuului yllättävää kadonnutta ja haikeaa kauneutta:

Muutakin mielenkiintoista tuli, mm. hampurilaisen ohuen lasipullon pohja, vanhan puisen pyykkipojan vieteri ja lasipikarin koristeellinen jalka. Eli suosittelen varpujen käyttöä koekuoppien valitsemiskriteereinä. Ainakin koirien kumisten vinkulelujen, jotka näyttävät oksilta.

Sotamuistomerkki opistolla

Majoituspaikan pihalta sain taas uuden muistomerkin bongatuksi:

"Täältä lähtivät taistelemaan isänmaan vapauden puolesta talvisotaan 13.10.1930 I / KTR 3 sekä jatkosotaan 18.6.1941 Rask. Psto 12 ja Kev. Psto 12"