Gogolia ja Jonassonia, huumorikirjoja joulunaikaan

Joululoma on ohi ja pitkä ja kolhuinen matka Turkuun on takana. Sain joululahjaksi poikkeuksellisen paljon kirjoja, joten matkalaukussa riitti raahaamista. Joululomakirjaksi valikoitui appivanhempien kirjahyllystä Gogolin Kuolleet sielut. Se ei jostain syystä uponnut minuun niin tehokkaasti kuin muut venäläiset klassikot. Mainioita henkilökuvauksia kirjassa kyllä riitti ja ihmisyyden tutkimuksena teos olikin mielenkiintoinen mutta jotenkin odotin kirjalta enemmän.

Venäläisessä kirjallisuudessa on aina kiehtonut klassikkokirjailijoiden ilmiömäinen taito luoda karikatyyrejä ja yhdellä virkkeellä kertoa henkilöstä kaikki olennainen syvällisesti, tarkasti ja tunnistettavasti. Gogolkin hallitsee tämän taidon erinomaisesti. Kuolleiden sielujen "ohuus" liittyykin ehkä enemmän tarinaan ja siihen, että kuolleiden sielujen ostamisen arkoitus on vähän liian helposti arvattavissa ja kirjan mittaan odottaa, että niillä olisi suurempi tarkoitus kuin yksinkertainen taloudellinen huijaus.

Ennen lomalle lähtöä luin kirjastosta lainaamani Jonas Jonassonin (Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi) uutuusteoksen Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä. Taas kerran Jonasson kopioi Arto Paasilinnan tarinankuljetuksen ja heittää noppaa ruotsalaisista paikkakunnista, joissa päähenkilöt voisivat pistäytyä. Satavuotias oli jokseenkin lystikäs kirja Paasilinna-klooniksi mutta sitä seurannut Lukutaidoton joka osasi laskea laski pääasiassa vain tasoa, mutta siinä oli vielä joitakin hyviä ideoita. Murhaaja-Anders ei naurattanut ääneen kertaakaan eikä saanut edes hymähtelemään. Juoni on simppeli, mikä ei ole missään tapauksessa paha asia: kaksi huijaria yrittää rahastaa ensin murhatöillä ja sitten uskonnolla käyttäen yksinkertaista, nimensä veroista Murhaaja-Andersia välikappaleenaan. Hahmot jäävät edellisiä kirjoja tylsemmiksi, yksiulotteisemmaksi ja yksinkertaisemmiksi, vaikka koko tarinan pitäisi perustua näiden varaan.

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 4

Aikaisemmat päivät täältä:

Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3

Kiertelyä Viipurissa

Viipurissa ei voi käydä pistäytymättä Kauppahallissa ja Pyöreän tornin luona.

Aamulla piti vielä käydä vilkaisemassa kirjastoa ja vanhaa kunnon Hirvipatsasta Torkkelinpuistossa.

 

Kauppahalli.

Pyöreä torni.

Ostin Kauppahallista "tsaikkaa" eli tässä tapauksessa venäläistä mustaa teetä. Lankesin myös pietarilaisen posliinitehtaan lumoihin ja vein paremmalle puoliskolle teekupin tasseineen tuliaisiksi. Myynnissä olisi ollut eeppisiä Vladimir Putin T-paiutoja, joista osa osoittaa, että venäläisetkin osaavat ottaa miehen jonkinasteisella huumorilla, vaikka parissa paidassa hän poseerasi jylhänä sotasankarina.

Kun Viipurin taistelut ehti vetää edellisenä päivänä ja ruplista oli päästy eroon lyhyessä ajassa, päätin kierrellä vanhan kaupungin suunnassa kadun päähän. Kuvasin pitkin vanhaa Mustainveljestenkatua.

Kauppatorin laidalta.

Vasemmalla vanha Mustainveljestenkatu, jota pitkin lähdin köpöttelemään.

Puolivälissä katua alkoivat rapakuntoiset rakennukset.

Uskoakseni vanhaa Linnankatua itään.

Romutettu kortteli.

Noin 15 cm korkuista katutaidetta Mustainveljestenkadulla.

Portinhoikkaan

Portinhoikan muistomerkki oli nopeasti nähty, selostin paikalla Talin ja Portinhoikan taistelut, sillä Taliin ei ole teiden puolesta tällä hetkellä menemistä.

Portinhoikan muistomerkki.

Kaatuneiden venäläisten nimiä oli useita tuhansia laatoissa.

Voiton päivänä seppelöity muistomerkin keskus.

Täällä ei ollut muistoesineitä itse muistomerkillä, mutta joku oli nostanut metallisen laatikon pysähdyspaikan viereiselle kivetykselle. Arvelin laatikkoa aluksi nopealla vilkaisulla konekiväärin vyölaatikoksi. Kun nyt tarkemmin asiaa tutkin, niin laatikko taitaakin olla Degtjarevin eli Emma-pikakiväärin lipaslaatikko. Markku Palokankaan Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 kirjasarjan kolmannessa osassa vastaavan muotoinen laatikko näkyy pikakiväärille kehitetyssä ahkiossa vakiovarusteena. Huomasimme tämän juuri lähtiessämme, joten en ehtinyt kuvaamaan tai tutkimaan esinettä tarkemmin. Nyt harmittaa.

 Olisiko Emman lipaslaatikko?

Mielenkiintoinen esine, joka tapauksessa.

Ihantala

Matkan viimeinen kohde oli Ihantala, jonka muistokiven luokse pysäytimme bussin.

Pohjoismaiden suurimman taistelun muistomerkki.

Kertakaikkisen kiehtova ilmiö: muistomerkin juurelle on tuotu täälläkin taistelukentältä löytyneitä esineitä.

Monella taistelupaikalla oli selvästi kaiveltu maata, niin Ihantalassakin. Ihantalassa aloitimme kahvitauolla, jonka aikana tutkin muistomerkin ja suomalaisten asemien edessä ja takana paikkoja. Olimme siis Ihantalanjärven ja kirkon ohi vievän tien vastakkaisella puolella, jossa taistelujen aikaan oli II / JR 12 asemat.

Takamaastossa oli Ihantalan alueelle tyypillinen suuri kivi, jonka alla oli ihmisen mentävä kolo. Piilottelikohan joku kranaateilta ja pommeilta tuolla 1944?

Asemia muistomerkin takana metsässä. Tästä taaemmas olisi jossakin metsän kätköissä EInar Vihman muistomerkki kaatumispaikalla.

Tie lännemmäs, kohti kuuluisaa Pyöräkangasta. Paikka on valitettavasti vaikeasti saavutettavissa tätä nykyä.

Onko Ihantalankin aukeille nousemassa rakennuksia?

Yhden kiven vieressä oli lapioitu maata ja ryhdyin kaapimaan lastallani ylösalaisin käännettyä turvetta. Ihantalassa on riittänyt lyijyä ja terästä, sillä pienen pieneltä alalta tuli hirmuinen määrä luoteja, hylsyjä, käsikranaatin sirpale ja muuta materiaalia:

Kiväärinhylsy ja luoti. Hylsyissä ei valitettavasti ollut enää nähtävissä tehtaan merkintöjä, joten en tiedä, oliko suomalainen vai venäläinen. Hylsyt ja luodit osoittavat, että tässä kohtaa kuitenkin oli joku joka ampui ja jota ammuttiin. Pikakiväärin tai konekiväärin sarja lienee osunut pehmeään maahan, sillä kaikki luodit olivat säilyttäneet muotonsa.

Selostukseni jälkeen ajattelin lähteä lännemmäs kohti Pyöräkangasta, mutta paikalle osuneen toisen ryhmän opas kertoi, että sinne ei ole menemistä. Niinpä jäimme tutkimaan Ihantalan vanhaa hautausmaata ja siirryimme kirkon jäänteille ja sankarihautausmaalle.

Ihantalan vanhalle hautausmaalle vievä tie. Siitä ei kuitenkaan pääse valitettavasti kovinkaan paljon edemmäs, olisin halunnut käydä JR35:n taistelupaikoilla Pyöräkankaalla.

Ihantalan sankarihautausmaa.

Vuonna 1992 pystytetty sankarivainajien muistokivi.

Jatkosodan sankarivainajat.

Talvisodan sankarivainajat.

Kirkon rappuset.

Ihantalan kirkon jäänteet.

Ihantalanjärvi näkyy.

Ihantalan aukioita kirkolta nähtynä.

Paluumatkalla

Ihantalasta oli sitten kotiinpaluun aika. Viipurista Vaalimaalle meidät pysäytettiin parilla puomilla kahteen kertaan. Kuski kertoi kaikkien matkustajien olevan suomalaisia, joten pääsimme heti jatkamaan matkaa.

Tullissa oli paluumatkalla kunnolla jonoa, meidän onneksemme toiseen suuntaan.

Tullissa meni saman verran aikaa kuin tullessa, kaikilla oli onneksi tallessa toinen puolisko valkoisesta lappusesta. Pian olimme Suomen puolella, mutta sitä ennen oli viimeinen pysähdys Tax Freessa.

Luin viimeisellä kahvipaussilla ennen Turkua Salon Piihovissa päivän Turun Sanomat. Huomasin, että joku muukin oli palannut samoilta seuduilta pitkän matkan jälkeen. Maitsin asian yhtenä viimeisenä spiikkauksena tällä matkalla:

Mies pääsi takaisin kotiseudulleen lähes 71 vuoden jälkeen. TS 10.5.2015.

Loppuajatelmia ja kokemuksia

Matka ei olisi voinut sujua paremmin. Paria itseaiheutettua kommellusta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin ja aikataulu piti lähes minuutilleen. Mielenkiintoisin kohde oli Siiranmäki, ja laitoin heti Suomeen palattuani Aake Jermon Siiranmäen miehet tilaukseen kaupunginkirjaston varauksesta. En ole saanut sitä tosin vieläkään, valitettavasti. Vaskikirjastojen varastohakusysteemi on täysi mysteeri, kirjan voi saada tunnissa tai sitten kahdessa viikossa. Viralliset varauslaput ovat kaikkein hitain tapa, olen huomannut.

Suosittelen matkustamista Karjalan taistelupaikoille. Ne ovat upeita ja jos malttaa muutaman huonomman tien kanssa hidastaa, niin Taipaletta ja Talia lukuun ottamatta kuuluisimmat paikat ovat nähtävissä ja koettavissa. Venäjän tulli tai paikalliset asukkaat eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Kunhan ottaa selville tullissa tarvittavat lappuset ja on ehkä saanut niitä jo edellisen reissun satona etukäteen täytettäviksi, niin tullissa menee minimimäärä aikaa. Iltasanomien ja Iltalehtien VENÄJÄ VENÄJÄ VENÄJÄ KAUHU KAUHU KAUHU -otsikoinnista ei kannata välittää matkaa suunnitellessa. Suosittelen ajankohdaksi juurikin toukokuun alkua, nyt

1) kasvillisuus ei peittänyt maastoa

2) lumet olivat sulaneet ja maasto pääasiassa kuivaa

3) lämpöiset ilmat suosivat

4) jättiputket eivät poltelleet Siiranmäellä

5) Muolaan kirkkomäki on siistitty.

Vaikutusta oli myös sillä, että voiton päivän kunniaksi venäläisten sotamuistomerkkejä oli siistitty poikkeuksellisen paljon. Huonoimmilla teillä saattaa olla suuria vesilammikoita, karmeimpana esimerkkinä Summan kenttähautausmaa. Samoin Äyräpään kirkon vieressä pitää varoa pehmeää maata.

Pitkälle ei suurimmassa osassa maastoa pääse pötkimään törmäämättä luonnonesteisiin tai aitoihin. Siiranmäellä, Äyräpäässä ja Ihantalassa näki eniten, Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Keljassa vähiten, vaikka viimeisimmässä pääsi muistomerkiltä taistelukentälle asti. Yleensä paikoille osuu samaan aikaan toisen ryhmän kanssa, jolloin oppaiden ja kuskien kannattaa vaihtaa tietoja kohteista ja saavutettavuudesta. Samoin trokareilla on yleensä hyvä suomen kielen taito ja tiedot tieverkoston kunnosta. He ottavat mieluiten euroja, muuten.

Verkkoliikenne kiinnostaa varmasti monia. Laitoin jo kauan ennen Virojokea mobiilidatan pois päältä ja säätelin verkonvalintaa. Tiesin, että automaattisesti päivittyvät sovellukset ja sähköposti voivat kerryttää Venäjän verkoissa arvaamattomasti laskua. Hotellisurffailua varten otin mukaan tabletin, johon olin ladannut Kansa Taisteli -lehtiä paikan päällä ja iltaisin selailtavaksi. Terijoella Repinossa ja Hotelli Viipurissa oli ilmainen Wifi, joilla sain tarkastettua sähköpostit. Viipurissa wifi toimi kunnolla vain aulassa. Otin varmuuden varalta mobiililaitteista pois Dropboxit yms. sovellukset, ettei mahdollisten vorojen käsiin jäisi keinoa päästä käsiksi - liian helpolla - tiedostoihini.

Käytin hotellien vettä ainoastaan suihkuihin. Hampaanpesun ja juomaveden toin mukanani, plus pullon käsidesiä. Olen kerran aiemmin saanut ankaran ripulin ja toisella kertaa silmätulehduksen, joten osasin pitää huolen hygieniasta. Ruokaa oli turvallista syödä, ja harvemmin olen saanut herkullisempia päivällisiä. Etenkin Repinon aamupalaa paistettuine perunoineen muistan suurella lämmöllä.

Hieno matka, suosittelen! Ensi vuonna uusi sotapaikkakierros ja toisena kierroksena Räisälän sotahistoriaa ja arkeologiaa. Tuskin maltan odottaa!

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 2

Edellinen osa, Päivä 1 täältä.

Päivä 2 - Rajajoki ja Valkeasaari

Perjantain eli toisen päivän kohteina olivat Rajajoki, Valkeasaari, Kuuterselkä ja Siiranmäki. Aamiainen Repinossa oli erinomainen ja sitä muisteltiin vielä sunnuntainakin. En ole eläissäni saanut yhtä herkullisia paistettuja perunoita kuin siellä!

Aamulla lähdimme - asioituamme trokareiden kanssa - itään kohti Rajajokea. Sormenkärkeen pääseminen oli tietysti mahdotonta, joten selostin suusanallisesti Vallilan rykmentin (JR 47) matkan Nuijamaalta Rajajoelle kesällä 1941 ja vetäytymisen paikalta 1944. Ajoimme suoraan Valkeasaareen, minne johti erinomainen tie.

Valkeasaareen pääsi hyvää kyytiä. Tie: Hyvä**

Valkeasaaren ja Rajajoen välillä oli melko suuret tietyömaat.

Suurin piirtein Mottorin notkon tasalle rakennettu "Rauhan puutarha" -muistomerkki suurine kuusineen tarjosi hyvän ja vaikuttavan opastuskohdan:

Valkeasaaren muistomerkki.

Valkeasaaren aukeita muistomerkin takana.

Koska olimme sopivasti aikataulun ja tiestön suhteen hyvässä kohtaa Kannasta, päätimme vielä pistäytyä Terijoella Repinin museossa joka aukeni kello 10.00. Rakennus oli upea ja museossa olisi viettänyt pidemmänkin tovin. Talo oli täynnä mielenkiintoisia asioita. Talossa oli sisällä kuvauskielto, jota noudatin koska pääsin Museionin jäsenkortillani ilmaiseksi sisään (normaalilipun hinta 300 ruplaa). Olisin tietty muutenkin totellut kieltoa, vaikka kiusaus oli suuri. Kielsin myös yhtä matkustajaryhmäni jäsentä kuvaamasta työhuoneessa. Hän oli juuri kohottanut kameransa kun huomautin kiellosta. Museologit museologien puolesta!

Taiteilijan patsas toivotti meidät tervetulleiksi.

Museorakennus. Alkuperäinen tuhoutui II maailmansodassa.

Kävimme vilkaisemassa vielä Kuusisen hallituksen "palatsia". Se oli vaikea löytää ympäristön muututtua, mutta itse talo näkyy olevan restauroinnin alaisena:

Kuusisen hallitus hallitsi Suomen kansaa 1939 tästä talosta käsin.

Tie Terijoelta Kuuterselkään oli hyvässä kunnossa. Tie: Hyvä*

 

Kuuterselkä

Kuuterselän muistomerkki oli keskellä entistä kylää. Sen ääressä oli hyvä luennoida Kuuterselän taistelusta.

Kuuterselän muistomerkki. Paikalla oli erinomaiset suomenkieliset opasteet.

Melkein kaikille muistomerkeille oli tuotu äskettäin seppele.

Muistomerkin ympäristöä.

Kuuterselän aukeita tien toisella puolella eli vanhan kylän itäpuolella.

Matkaopas puhui niin pitkään, että hänen karttamerkintöihin käyttämiensä tussien päälle ehti kiivetä etana:

Kuuterselässä tapahtui niin paljon, että siitä kerrottaessa ehtii vaikka kavuta luentovälineiden päälle.

Tien vieressä pistäytynyt matkalainen huomasi ammutun nuoren suden:

Tälle sudelle kävi huonosti. Kuulemma lehtitietojen perusteella Kannaksella on juuri tehostettu susikannan suojelua. Tätä ei saatu pelastettua.

Kuuterselässä näimme myös lauman vuohia, ilmeisesti vuohien isäntä oli suojellut laumaansa omatoimisesti.

Uutta rakennuskantaa Kuuterselän peltojen toisella puolella.

Siiranmäki

Siiranmäen taistelupaikka on ollut ilmeisesti joitakin vuosia pääsemättömissä. Nyt tie on taas kelvollinen, joten paikalle pääsee. JA SE ON EHDOTTOMASTI TUTUSTUMISEN ARVOINEN! Leukani loksahti auki, kun pääsimme perille.

Tie Siiranmäkeen Kuuterselästä vaihteli laadultaan, mutta bussilla kyllä pääsi:

Ensin asfalttitietä, jolla hieman kuoppia eli kelvollinen**

Sitten hiekkatielle jolla joutui vähän enemmän hidastelemaan mutta kyllä autolla vaan pääsi, eli kelvollinen**

Suurin osa matkasta "tykkitietä" joka oli rakennettu 2 m X 4 m betonilaatoista, eli kovin nopeaan matka ei taittunut. Matkustus tässä kohtaa toi mieleen rautatien, sillä aina laattojen saumoissa kuului TUM-TUM. Betonilaatat olivat huonossa kunnossa vain yhdessä kohtaa, eli tie oli kelvollinen*

Jonkin ajan kuluttua käännyttiin Siiranmäelle johtavalle tielle joka osoittautui melko hyväksi hiekkatieksi - olimme Siiranmäellä. Näky oli uskomaton: juoksuhaudat, tuhotut ja ehjät bunkkerit ja mahtava panssariesterivistö, josta osa kiveä ja osa betonista valettua. Pääsimme aivan pääkallopaikalle eli Seppälän talon kohdalle, jossa on muistomerkki. Esterivistä löytyi kohdat, joissa panssarit pääsivät läpi. Vielä vuosi sitten paikalla oli ollut tankin jäänteet, jotka kuitenkin nyt oli outokumpulaisen paikalla olleen ryhmän mukaan korjattu pois. Ilman sitäkin paikka oli unohtumaton.

Siiranmäen muistomerkki. Näillä main oli 2./JR 7:n asemat ja Seppäläm talo, jossa venäläiset saivat tehtyä kaksi aukkoa panssarivaunuesteisiin.

Siiranmäen laen betonibunkkerin jäänteitä.

Juoksuhaudat näkyivät maastossa selvästi:

Etumaiset juoksuhaudat.

Räjäytettyjä bunkkereita ja vääntynyttä metallia riitti:

Hyökkäysvaunuesteiden rivit salpasivat hengityksen:

Estekiviä...

...jotka idempänä Vehmaisia kohti siirryttäessä vaihtuivat betoniesteisiin.

Kaadettu betonieste.

Paljastin hieman betoniesteen pintaa sammaleen alta. Maisterilastani kulki mukana ja raaputin sillä hieman maata eri taistelupaikoilla, näin vihkien sen viralliseksi konfliktiarkeologin lastaksi.

Betoniesteen "jalka" paljastettuna.

Siiranmäki-Vehmainen -tien kohta, jossa esterivi kääntyy kohti pohjoista.

Betonibunkkerin jäänteitä Siiranmäen laella.

Taaempana Kylmäojaa päin kuljettaessa maasto oli täynnä kranaattikuoppia, joiden takana oli nämä korsun jäänteet. Edemmäs en ehdinyt, kun tuli aika palata bussille.

Siiranmäen risteys. Tässä oli Siiranmäen kylä.

Bunkkeri sisältä risteyksen kohdalla.

Esteriviä ajettaessa Siiranmäen risteyksestä etelään.

Tärkeä huomio: paikalla kasvaa paljon jättiputkea. Tähän aikaan näkyi vain kuivia varsia, mutta kohta Siiranmäki, etenkin esterivi on kasvanut lähes umpeen niistä. Vaikeuttaa kuvaamista ja liikkuminen tulee olemaan erittäin vaikeaa!

Kohti Kiviniemeä

Siiranmäeltä tuli lähdettyä kohti Kiviniemeä siinä mielessä huonona ajankohtana, että päädyimme pahimpaan perjantairuuhkaan.

Mikähän Belarus-traktori siellä jonon päädyssä putputtaakaan?

Pitkin Kannasta matkattaessa oli tien vieressä sankarihautoja, muistomerkkejä yms. joita kaikkia oli kukitettu tai hoidettiin parhaillaan voitonpäivän juhlintaa varten.

Tien vieressä kaikkialla oli noin 1 - 2 kilometrin välein ilmoitustauluja voitonpäivästä. Osassa oli hienoja sodan aikaisia valokuvia, osassa tökeröjä tietokoneella tehtyjä kuvia. Tie Kiviniemeen oli hyvä*.

Sankarihauta Siiranmäen ja Kiviniemen välisellä matkalla tien vieressä.

Kiviniemessä

Majoitus Kiviniemessä oli oikein mukava ja päivällinen - jälleen kerran - herkullinen. Hotelli Kiviniemessä oli jonkin verran upseereja ja yksi sotaveteraani valmistautumassa lauantain voiton päivän juhliin.

Ruoan jälkeen lähdin kävelylle Kiviniemeen kamera seuranani. Vuoksi onkin jäänyt aiemmin kokematta.

Vuolaana virtaa Vuoksi.

Kiviniemen maantiesilta. Vierelle valmistumassa uusi.

Kiviniemeä.

Kala-allas kalakaupan vieressä.

Kalakauppa.

Kiviniemen sillan jälkeiseltä tieltä rautatiesillalle johtava tie oli huonossa kunnossa.

Kiviniemen rautatiesilta.

Jos olisin jatkanut tästä noin sata metriä sillasta eteenpäin olisin törmännyt talvisodan aikaisen bunkkerin jäänteisiin. Doh!

Vuoksea rautatiesillan toisella eli itäisellä puolella.

Menneisyyden (muunkin kuin II maailmansodan) huomioimista näkyi joissakin paikoissa esittelemällä vanhoja kuvia kankailla ja julisteilla. Kuvat olivat 1800-luvulta. Haluttiinko esittää vanhaa aikaa, jona alueet kuuluivat Venäjän keisarikuntaan vai yksinkertaisesti vanhimpia alueelta löytyviä kuvia? Tulkinnoissa ei kannata mennä liian oitkälle, tai voi joutua töihin Iltasanomiin laatimaan lööppejä.

Vanhaa Kiviniemeä esittävä valokuva rakennuksen seinällä. Täällä näki paljon suomeksi kirjoitettuja tekstejä.

Kiviniemi on hyvin kaunista aluetta luonnon puolesta ja paikalliset ovat oikein mukavia. Suosittelen vierailua!

Vuoksi.