Otoksia Mynämäeltä

Muutamia otoksia Mynämäellä pistäytyessäni. Aivan uusi paikka minulle vierailla, ja paikalla oli ankara sumu. Onneksi on kännykässä navigaatiopalvelu:

Kirkko ja hautausmaata.

Sankarihaudat.

Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi.

Sankarivainajien muistomerkki ja majurin hauta.

Baskervillen kartanon läheiset suot?

Pari viikkoa Viraston hommissa - Ilomantsi, Rautalampi, Paimio, Lieto, Ylöjärvi

Kaksi viikkoa vierähti taasen kenttätöissä ympäri Suomea. Maanantaina 7. syyskuuta tulilähtö kohti etäisintä työpistettä eli Ilomantsia. Puolivälissä matkaa kävimme syömässä Varkaudessa ravintolassa nimeltään Kaks Ruusua. Alvar Aallon käden jälki oli nähtävissä sisustuksessa.

Valter Ahlströmin patsas Varkaudessa. Muuta en ehtinyt kuvata.

Perillä Ilomantsissa majoituspaikkana oli Anssilan tila, jossa untamme vahti valtaisa Keski-Aasian paimenkoira Lana. Heräsin viitisen kertaa yön aikana sen jylhään haukkumiseen, ilmeisesti se karkotti uhkaavia hirmuja. Kuulemma karhut ovat uhanneet lehmiä ja lampaita alueella.

Täällä vartioin minä!

Lana nukkuu/vahtii navetan edessä.

Anssilan tilan lehmälaidun. Mukava paikka ja valtava aamiainen!

Ilomantsi

Arvelimme että Ilomantsissa menisi vain pari tuntia, mutta kuopitimme aluetta ahkerammin vastaisen varalle. Minusta paikka oli hyvin jännittävä, sillä vain 50 metrin päässä molempiin suuntiin kaivausalueesta oli jatkosodan aikaisia juoksuhautoja. Täällä ei varsinaisesti taisteltu, mutta ilmeisesti jokin jalkaväkijoukkue oli asemissa venäläisten koukkauksen varalta kesällä 1944. Juoksuhaudat olivat aika karkeita, enkä saanut ikuistettua niitä kunnolla kameralla.

Juoksuhaudan pätkä. Tässä oli erotettavissa konekiväärin asema sekä syvennys ampumatarvikkeita varten, mutta kuviin syvyyserot eivät valitettavasti välity.

Vastarantaa, josta oletettiin vihollisen koukkaavan.

Rannasta löytyi hirsistä ja lankuista rakenneltu kuoppa, mahdollisesti jääkellari.

Juoksuhautaa toisessa suunnassa.

Saarielämää Rautalammilla

 

Huoltoasemilla pysähdyttäessä bongaa aina käsittämättömiä tuotteita.

Ilomantsista alkoi ajomatka kohti Rautalampia, missä majoituimme Korholan kartanoon. Tämä Oili Marskin pitämä majoituspaikka ja ateljee olikin vekkuli vierailupaikka. Apulaistutkija vaati saada asua huoneessa, jossa kummittelee. Haamuja ei näkynyt, apulaistutkija arveli nukkuneensa liian sikeästi. Aamupalaan kuului erinomaisen herkullista ohrapuuroa, johon laitoin mainiota omenahilloa.

Korholan kartanon pääsisäänkäynti.

Varsinainen kaivauspaikka oli poikkeuksellisesti saaressa. Odottelimme aamulla isäntää noutamaan meidät moottoriveneellä ja saimme oikein lounaat ja kahvit talon puolesta ja vielä pitkän kaavan mukaan.

Tuonne sitä kohta mennään.

Tyypillistä tuuria: kaivaessani 50cm X 50cm kuoppaa siihen osuu täsmälleen 50 cm kokoinen laakakivi. Vieläpä niin, että 25 cm matkalla kivi sukeltaa kohtisuoraan alas ja oikeisee itsensä taas 10 cm syvemmällä kohtisuoraksi. Laajensin kuoppaa 25 cm, mutta tuo sukellus pilasi 50 cm näkyvyyden.

Hienoa, löytöjä! Kivikautista keramiikkaa, oikealla vieläpä oikein asbestikeramiikkaa. Ensimmäinen kerta kun löysin tätä lajia. Tarjosin näistä viimeisenä päivänä porkkanakakkua, olivathan ne hienoimmat löydöt tältä kaivausjaksolta.

Valmiina lähtöön! Kuskia odotellessa piirustelin.

Kiertelyä Rautalammin hautausmaalla

Rautalammilla tuli vietettyä pari päivää, joten illalla ehdin hautausmaalle etsimään jääkärihautoja. Niitä ei löytynyt, mutta muuten hautausmaa oli mielenkiintoinen paikka. Löysin mm. muistokiven suomalaisille siirtolaisille, jotka lähtivät Keski-Ruotsiin ja sieltä 1600-luvulla Delawareen.

Director cantus Juho Väänäsen hieno hautakivi.

Muistokivi Rautalammilta sotiin 1939-1945 lähteneille.

Muistokiven laatta.

Rautalammin historiallisen yhdistyksen siirtolaisiksi erämaata raivaamaan ja sittemmin Amerikkaan lähteneille vuonna 1938 pystyttämä muistokivi.

Muistokiven teksti.

Rautalammin kirkko ja sankarihaudat.

Sankarihautausmaan muistokivi.

Vuoden 1918 muistokivi.

Rautalammin hautausmaalla oli monia kiinnostavia muistomerkkejä: yksi vanhalle kirkollekin.

Kollaalla kaatuneen vänrikin hauta. Muistokivi Sankarihaudoilla mainitaan erikseen.

Maanviljelijä ja kansanrunoilija Albert Kukkosen hautakivi.

Paluu Rautalammilta viikonloppua viettämään oli mielenkiintoinen, koska paikoin tiestä ei näkynyt kymmentäkään metriä eteenpäin sumun takia. Tähän viikkoon kuului poikkeuksellisen paljon "kruisailua", ja pääsin todistamaan monia tienvarren nähtävyyksiä. Varkauden jälkeen ihmettelimme tien pätkää, jossa maakunta vaihtui Etelä-Savon ja Pohjois-Savon välillä neljä kertaa muutaman kilometrin välein. Tie ei tuntenut mutkittelevan, joten onko maakuntaraja tuolla paikalla sahanterän muotoinen?

Pitkän, järven ylittävän moottoritien ajaminen sumussa oli jännittävää.

Helsingissä oli aikaa tapettavana ennen bussin lähtöä, joten pistäydyin Kampin antikvariaatissa. Löysin minulle tuntemattoman tistelukenttäarkeologiaa käsittelevän kirjan, Battlefield Detectices. Mielenkiintoista! Samoin löysin yllätyksekseni kasakoita käsittelevän teoksen, jonka aikanaan tilautin Turun yliopiston kirjastoon monen mutkan kautta.

Bussia odotellessa testasin Helsingin uuden baarin, Steam Hellsinkin, jonka steampunk henkinen sisustus teki hyvän vaikutuksen. Tilasin siitä maailman parhaasta ginistä tehdyn gin tonicin, ja täytyy myöntää että mainio oli. Luin samalla Katja Ketun Kätilöä. Busseja Turkuun lähtikin yhden sijasta kaksi, molemmat täpötäynnä.

Paimio & Lieto

Viikko kaksi hommissa alkoi Paimiossa, missä ei suoraan sanottuna ollut mitään erityistä. Väistelin hevosen ulosteita kaivamisen ohessa. Onneksi majoitus oli kotona.

Äestettyä alaa Liedossa.

Koska Paimio saatiin etuajassa tehdyksi, otimme ylimääräiseksi kohteeksi Liedosta äestyskohteen. Pintapoimimme äestetyiltä alueilta kvartsia ja löysin yhden mahdollisen työkalunkin: poran/purasimen.

Kvartsiesine, ilmeisesti pora tai purasin. Löytyi äestetyltä alalta pienen lammikon pohjalta.

Lounaalla Liedon kunnallistalolla tutkin kirjaston poistoja ja löysin pari hyödyllistä sotakirjaa: Eino Pohjamon JR 12 kertovan teoksen Konepistoolien aikaan ja Antti Juutilaisen Ilomantsi - lopultakin voitto. Viimeisessä paljon hyviä karttoja, osa samasta paikkaa mistä aloitimme tämän keikan.

Ylöjärvi

Viimeinen kohde oli vähiten odotettu, Tampereen lähellä Ylöjärvellä. Tontinomistaja oli onneksi mukava ja ymmärtäväinen, ja saa nyt ylpeillä omistavansa todennäköisesti Suomen koekuopitetuimman tontin. Edellisten useiden kymmenien lisäksi mekin lapioimme +10 kuoppaa löytämättä mitään.

Tampereen ja sen ympäristön liikenne hämmensi jälleen: Ylöjärvellä oli joka paikassa liikenneympyröitä, joissa sai kieppua ja käännellä. Ajoimme perinteisesti muutaman kerran ohi oikeasta kohdasta, mutta sellaista se on.

Näitä riitti Ylöjärvellä...

Naviugaattorikaan ei ehtinyt mukaan kaikkiin käännöksiin!

Tällä reissulla parasta olivat mukavat maanomistajat joka paikassa: ekan viikon kaupasta ostamani eväät jäivät lähes kaikki syömättä, koska saimme joka paikassa maanomistajilta runsaat eväät ja aamuisin majapaikasta aamiaisen. Ja tosissaan, löysin keramiikkaa ja tuon mahdollisen kvartsiesineen, joten tarjoilin Ylöjärvellä viimeisenä päivänä koekaivausryhmän perinteiden mukaisesti kakkua. Tässä tapauksessa porkkanakakkua.

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 4

Aikaisemmat päivät täältä:

Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3

Kiertelyä Viipurissa

Viipurissa ei voi käydä pistäytymättä Kauppahallissa ja Pyöreän tornin luona.

Aamulla piti vielä käydä vilkaisemassa kirjastoa ja vanhaa kunnon Hirvipatsasta Torkkelinpuistossa.

 

Kauppahalli.

Pyöreä torni.

Ostin Kauppahallista "tsaikkaa" eli tässä tapauksessa venäläistä mustaa teetä. Lankesin myös pietarilaisen posliinitehtaan lumoihin ja vein paremmalle puoliskolle teekupin tasseineen tuliaisiksi. Myynnissä olisi ollut eeppisiä Vladimir Putin T-paiutoja, joista osa osoittaa, että venäläisetkin osaavat ottaa miehen jonkinasteisella huumorilla, vaikka parissa paidassa hän poseerasi jylhänä sotasankarina.

Kun Viipurin taistelut ehti vetää edellisenä päivänä ja ruplista oli päästy eroon lyhyessä ajassa, päätin kierrellä vanhan kaupungin suunnassa kadun päähän. Kuvasin pitkin vanhaa Mustainveljestenkatua.

Kauppatorin laidalta.

Vasemmalla vanha Mustainveljestenkatu, jota pitkin lähdin köpöttelemään.

Puolivälissä katua alkoivat rapakuntoiset rakennukset.

Uskoakseni vanhaa Linnankatua itään.

Romutettu kortteli.

Noin 15 cm korkuista katutaidetta Mustainveljestenkadulla.

Portinhoikkaan

Portinhoikan muistomerkki oli nopeasti nähty, selostin paikalla Talin ja Portinhoikan taistelut, sillä Taliin ei ole teiden puolesta tällä hetkellä menemistä.

Portinhoikan muistomerkki.

Kaatuneiden venäläisten nimiä oli useita tuhansia laatoissa.

Voiton päivänä seppelöity muistomerkin keskus.

Täällä ei ollut muistoesineitä itse muistomerkillä, mutta joku oli nostanut metallisen laatikon pysähdyspaikan viereiselle kivetykselle. Arvelin laatikkoa aluksi nopealla vilkaisulla konekiväärin vyölaatikoksi. Kun nyt tarkemmin asiaa tutkin, niin laatikko taitaakin olla Degtjarevin eli Emma-pikakiväärin lipaslaatikko. Markku Palokankaan Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 kirjasarjan kolmannessa osassa vastaavan muotoinen laatikko näkyy pikakiväärille kehitetyssä ahkiossa vakiovarusteena. Huomasimme tämän juuri lähtiessämme, joten en ehtinyt kuvaamaan tai tutkimaan esinettä tarkemmin. Nyt harmittaa.

 Olisiko Emman lipaslaatikko?

Mielenkiintoinen esine, joka tapauksessa.

Ihantala

Matkan viimeinen kohde oli Ihantala, jonka muistokiven luokse pysäytimme bussin.

Pohjoismaiden suurimman taistelun muistomerkki.

Kertakaikkisen kiehtova ilmiö: muistomerkin juurelle on tuotu täälläkin taistelukentältä löytyneitä esineitä.

Monella taistelupaikalla oli selvästi kaiveltu maata, niin Ihantalassakin. Ihantalassa aloitimme kahvitauolla, jonka aikana tutkin muistomerkin ja suomalaisten asemien edessä ja takana paikkoja. Olimme siis Ihantalanjärven ja kirkon ohi vievän tien vastakkaisella puolella, jossa taistelujen aikaan oli II / JR 12 asemat.

Takamaastossa oli Ihantalan alueelle tyypillinen suuri kivi, jonka alla oli ihmisen mentävä kolo. Piilottelikohan joku kranaateilta ja pommeilta tuolla 1944?

Asemia muistomerkin takana metsässä. Tästä taaemmas olisi jossakin metsän kätköissä EInar Vihman muistomerkki kaatumispaikalla.

Tie lännemmäs, kohti kuuluisaa Pyöräkangasta. Paikka on valitettavasti vaikeasti saavutettavissa tätä nykyä.

Onko Ihantalankin aukeille nousemassa rakennuksia?

Yhden kiven vieressä oli lapioitu maata ja ryhdyin kaapimaan lastallani ylösalaisin käännettyä turvetta. Ihantalassa on riittänyt lyijyä ja terästä, sillä pienen pieneltä alalta tuli hirmuinen määrä luoteja, hylsyjä, käsikranaatin sirpale ja muuta materiaalia:

Kiväärinhylsy ja luoti. Hylsyissä ei valitettavasti ollut enää nähtävissä tehtaan merkintöjä, joten en tiedä, oliko suomalainen vai venäläinen. Hylsyt ja luodit osoittavat, että tässä kohtaa kuitenkin oli joku joka ampui ja jota ammuttiin. Pikakiväärin tai konekiväärin sarja lienee osunut pehmeään maahan, sillä kaikki luodit olivat säilyttäneet muotonsa.

Selostukseni jälkeen ajattelin lähteä lännemmäs kohti Pyöräkangasta, mutta paikalle osuneen toisen ryhmän opas kertoi, että sinne ei ole menemistä. Niinpä jäimme tutkimaan Ihantalan vanhaa hautausmaata ja siirryimme kirkon jäänteille ja sankarihautausmaalle.

Ihantalan vanhalle hautausmaalle vievä tie. Siitä ei kuitenkaan pääse valitettavasti kovinkaan paljon edemmäs, olisin halunnut käydä JR35:n taistelupaikoilla Pyöräkankaalla.

Ihantalan sankarihautausmaa.

Vuonna 1992 pystytetty sankarivainajien muistokivi.

Jatkosodan sankarivainajat.

Talvisodan sankarivainajat.

Kirkon rappuset.

Ihantalan kirkon jäänteet.

Ihantalanjärvi näkyy.

Ihantalan aukioita kirkolta nähtynä.

Paluumatkalla

Ihantalasta oli sitten kotiinpaluun aika. Viipurista Vaalimaalle meidät pysäytettiin parilla puomilla kahteen kertaan. Kuski kertoi kaikkien matkustajien olevan suomalaisia, joten pääsimme heti jatkamaan matkaa.

Tullissa oli paluumatkalla kunnolla jonoa, meidän onneksemme toiseen suuntaan.

Tullissa meni saman verran aikaa kuin tullessa, kaikilla oli onneksi tallessa toinen puolisko valkoisesta lappusesta. Pian olimme Suomen puolella, mutta sitä ennen oli viimeinen pysähdys Tax Freessa.

Luin viimeisellä kahvipaussilla ennen Turkua Salon Piihovissa päivän Turun Sanomat. Huomasin, että joku muukin oli palannut samoilta seuduilta pitkän matkan jälkeen. Maitsin asian yhtenä viimeisenä spiikkauksena tällä matkalla:

Mies pääsi takaisin kotiseudulleen lähes 71 vuoden jälkeen. TS 10.5.2015.

Loppuajatelmia ja kokemuksia

Matka ei olisi voinut sujua paremmin. Paria itseaiheutettua kommellusta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin ja aikataulu piti lähes minuutilleen. Mielenkiintoisin kohde oli Siiranmäki, ja laitoin heti Suomeen palattuani Aake Jermon Siiranmäen miehet tilaukseen kaupunginkirjaston varauksesta. En ole saanut sitä tosin vieläkään, valitettavasti. Vaskikirjastojen varastohakusysteemi on täysi mysteeri, kirjan voi saada tunnissa tai sitten kahdessa viikossa. Viralliset varauslaput ovat kaikkein hitain tapa, olen huomannut.

Suosittelen matkustamista Karjalan taistelupaikoille. Ne ovat upeita ja jos malttaa muutaman huonomman tien kanssa hidastaa, niin Taipaletta ja Talia lukuun ottamatta kuuluisimmat paikat ovat nähtävissä ja koettavissa. Venäjän tulli tai paikalliset asukkaat eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Kunhan ottaa selville tullissa tarvittavat lappuset ja on ehkä saanut niitä jo edellisen reissun satona etukäteen täytettäviksi, niin tullissa menee minimimäärä aikaa. Iltasanomien ja Iltalehtien VENÄJÄ VENÄJÄ VENÄJÄ KAUHU KAUHU KAUHU -otsikoinnista ei kannata välittää matkaa suunnitellessa. Suosittelen ajankohdaksi juurikin toukokuun alkua, nyt

1) kasvillisuus ei peittänyt maastoa

2) lumet olivat sulaneet ja maasto pääasiassa kuivaa

3) lämpöiset ilmat suosivat

4) jättiputket eivät poltelleet Siiranmäellä

5) Muolaan kirkkomäki on siistitty.

Vaikutusta oli myös sillä, että voiton päivän kunniaksi venäläisten sotamuistomerkkejä oli siistitty poikkeuksellisen paljon. Huonoimmilla teillä saattaa olla suuria vesilammikoita, karmeimpana esimerkkinä Summan kenttähautausmaa. Samoin Äyräpään kirkon vieressä pitää varoa pehmeää maata.

Pitkälle ei suurimmassa osassa maastoa pääse pötkimään törmäämättä luonnonesteisiin tai aitoihin. Siiranmäellä, Äyräpäässä ja Ihantalassa näki eniten, Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Keljassa vähiten, vaikka viimeisimmässä pääsi muistomerkiltä taistelukentälle asti. Yleensä paikoille osuu samaan aikaan toisen ryhmän kanssa, jolloin oppaiden ja kuskien kannattaa vaihtaa tietoja kohteista ja saavutettavuudesta. Samoin trokareilla on yleensä hyvä suomen kielen taito ja tiedot tieverkoston kunnosta. He ottavat mieluiten euroja, muuten.

Verkkoliikenne kiinnostaa varmasti monia. Laitoin jo kauan ennen Virojokea mobiilidatan pois päältä ja säätelin verkonvalintaa. Tiesin, että automaattisesti päivittyvät sovellukset ja sähköposti voivat kerryttää Venäjän verkoissa arvaamattomasti laskua. Hotellisurffailua varten otin mukaan tabletin, johon olin ladannut Kansa Taisteli -lehtiä paikan päällä ja iltaisin selailtavaksi. Terijoella Repinossa ja Hotelli Viipurissa oli ilmainen Wifi, joilla sain tarkastettua sähköpostit. Viipurissa wifi toimi kunnolla vain aulassa. Otin varmuuden varalta mobiililaitteista pois Dropboxit yms. sovellukset, ettei mahdollisten vorojen käsiin jäisi keinoa päästä käsiksi - liian helpolla - tiedostoihini.

Käytin hotellien vettä ainoastaan suihkuihin. Hampaanpesun ja juomaveden toin mukanani, plus pullon käsidesiä. Olen kerran aiemmin saanut ankaran ripulin ja toisella kertaa silmätulehduksen, joten osasin pitää huolen hygieniasta. Ruokaa oli turvallista syödä, ja harvemmin olen saanut herkullisempia päivällisiä. Etenkin Repinon aamupalaa paistettuine perunoineen muistan suurella lämmöllä.

Hieno matka, suosittelen! Ensi vuonna uusi sotapaikkakierros ja toisena kierroksena Räisälän sotahistoriaa ja arkeologiaa. Tuskin maltan odottaa!