Sotaleffailta: erä 1

Eipä tehnyt Tali-Ihantala 1944 suurta vaikutusta. Keskikohdilla elokuva parani hieman ja etenkin Sturmien työskentelyä sisällä oli ihan veikeä seurata: huono näkyvyys vaunujen sisältä tuotiin hyvin esille. Taistelukohtausten kuvaus vaihteli keskinkertaisesta melko hyvään. Ei tämä sieltä huonoimmasta päästä ollut.

Näyttelijätyö oli taattua suomilaaduttomuutta. Monet upseerien lausunnot olivat paperisen käsikirjoitettuja eivätkä näyttelijät saaneet oikeisiinkaan historiallisiin lausahduksiin eloa. Ilmeisesti näyttelijäkoulutukseen kuuluu että suomalaista sotilasta näytellään painottamalla rrrrrrr-kirjainta joka sanassa. Perkeleet olivatkin ainoat tunteella lausutut sanat koko elokuvassa. Ruotsalaiset näyttelivät elokuvassa aika hyvin, eikä heidän osuuttaan kannata vähätellä itse taistelussa kuten jotkut tekevät. Suuri osa Ruotsista tulleista vapaaehtoisista, jotka jäivät Hangon valtauksen jälkeen Suomeen kaatui tai haavoittui Ihantalassa.

Elokuvan keskeinen ongelma oli pyrkimys dokumenttimaisuuteen joka särkyi pahasti, etenkin kiiruhdetussa lopussa. Vihma ei esimerkiksi kaatunut 3.7. seuratessaan puna-armeijan hyökkäyksen torjuntaa vaan vasta elokuussa. Ylipäätään Tali-Ihantalan taistelut olivat jo Ihantalaan yltäessään hiljentymässä, vaikka olivatkin erittäin rajuja. Painopiste oli jo vaihtunut Viipurinlahdelle ja Vuosalmelle.

Lopussa torjuntavoittojen luettelosta puuttuivat U-linja ja Tolvajärvi. Etenkin Tolvajärven listaamatta jättäminen surettaa, koska Viestipataljoona 33 järjesti taistelujen aikana erinomaiset puhelinyhteydet Tolvajärvien pohjoispuolelle. Siellä venäläisrykmentit pysäytettiin toistuvasti pienille tiettömille järvikannaksille.

Nyt eväidenkeruuta ja odottelemaan elokuvaa Voittaja.

Sotaleffailta: päivitys 1

Kirjan sivut putsattu painofirmaan, luvattu artikkeli oikolukua ja kahta lähdeviitteen tarkistusta lukuun ottamatta valmis ja huominen esitelmäkin valmis + parempi puolisko Wienissä. Siispä: SOTAELOKUVAILTA!

Paraikaa pyörimässä Tali-Ihantala 1944, jota en aikaisemmin ole nähnyt. Ensimmäisen 20 minuutin perusteella aika kökkö, etenkin näyttelijäntyö.

Illalla tulee kello 21:00 Teemalta Voittajat, mielenkiintoisen ristiriitaiset arvostelut sai tämän päivän lehdissä.

Uuttakin tavaraa Kinoissa katsottavissa näköjään: Hacksaw Ridge – aseeton sotilas eli Mel Gibsonin kriitikot harvinaisen kahtia jakavalla elokuvalla. Konsepti vaikuttaa mielenkiintoiselta että ehkä sen voisi jopa mennä katsomaan. Gibson ei ainakaan ole yleensä tylsä ohjaaja.

Hacksaw Ridge. Kuva: TS.fi

101 esinettä - konfliktiarkeologin kiväärinhylsykokoelma

Arkeologit keräävät usein epämääräisistä esineistä referenssikokoelmaa. Itse keräilen erilaisia hylsyjä, ja kokoelmani on pieni mutta sangen erikoinen. Esittelen nyt seitsemän erilaista kiväärinhylsyä tarinoineen. Minun on pitänyt kirjoittaa näistä pitkään, mutta yksi hylsyistä oli jemmassa ja jemma paikassa nimeltä hukka. Nyt löytyi.

Käytin tunnistuksessa apuna Mika Pitkäsen ja Timo Simpasen teosta Suomalaiset sotilaspatruunat 1918 - 1945 (2004).

Kolme hylsyä Ihantalasta ja neljä arkeologisilta kaivauksilta.

Esine # 24 - Ruotsalainen 8 mm lisenssipatruuna Haminasta

Kävin vilkaisemassa usein Haminan kasarmin kaivauksia aidan yli keväällä 2011. Eräänä päivänä tuttu tutkimusavustaja nakkasi minulle käteen kiväärinhylsyn, hehän eivät Virastolle modernia romua keräile.

Tämän tutkiminen teetti jonkin verran työtä. Hylsy on "revinnyt" puolivälistä, mutta pohjan eli kannan merkit voi lukea selvästi: kruunun ylhäällä, numeron 3 vasemmalla, numeron 8 oikealla ja K-kirjaimen alhaalla.

Aluksi arvelin hylsyä saksalaiseksi, sitten ruotsalaiseksi lisenssiksi, enkä viimeisessä väärillä jäljillä ollutkaan. Kyseessä on nimittäin ruotsalainen Karlsborgin patruunatehtaan 1938 valmistama 8,00 mm:n Browning-konekiväärin patruunan hylsy, jossa oli 14,2 gramman D-luodilla ladattu patruuna m/32 (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 218). Patruunaa käytettiin Suomessa muutamissa vuonna 1940 lahjoituksina saaduissa 8 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääreissä m/36. Muistan jostain lukeneeni, että juuri Haminan suojeluskunnan rannikkoporukat saivat nuo itkk:t.

 

Esine # 25 - Hylsy Virusmäeltä

Hylsy numero 2 on litistynyt yläosasta. Löysin tämän 2013 kaivellessani Museoviraston hommissa Turun Virusmäellä. Kannan merkinnät näkee vain suurennuslasilla ja tihrustamalla.

Kannan merkit näkyvät enää heikosti. Niitä on vaikea saada hyväänkään kuvaan näkyville.

Nallissa näkyy iskurin jälki, ja vasemmalla erottuu hyvin heikosti venäläinen P-kirjain eli п. Oikealla erottuu mahdollisesti R-kirjain eli р. Alhaalla olevasta merkistä ei saa selvää.

Pitkän etsiskelyn jälkeen tunnistin tämän alustavasti venäläiseksi. Monissa venäläisissä patruunoissa on vasemmalla P-kirjain, molemmat (P vasemmalla ja R oikealla) löytyvät mm. kolmen linjan patruunan  m/1891 Pietarissa 1908 valmistetusta hylsystä (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 76). Tässä hylsyssä "kello kuudessa" on merkintä I I I ja kello kahdessatoista merkintä 08. Tosin samanlaiset merkinnät ovat harvinaisessa S-luodilla valmistetussa koepatruunassa, jossa on ylhäällä merkintä 05 ja alhaalla I I (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 77).

Selkeästi hylsy on kuitenkin valmistettu Pietarissa ja se on tullut Suomeen 1900-luvun alkupuolella, mahdollisesti vuoden 1918 kahinoissa. Miksi joku on ammuskellut kolmen linjan kiväärillä Raunistulassa Virusmäellä, se on epäselvää. Liekö juhlinut vallankumousta.

Esine # 26 Ensimmäinen Sastamalan hylsyistä

Lisää hylsyjä, tällä kertaa maatalon tontilta Sastamalasta, mistä niitä tuli kaksin kappalein huhtikuussa 2015. Toisen löysin itse ja toisen antoi kaveri. Ensimmäinen kappale on ehtaa idän tavaraa. Vai onko? Taas kerran hylsyn suuaukko on puristettu kasaan. Pohjasta erottuu yläosassa eli "kello kahdessatoista" teksti Кaинoкь sekä luku 17 ja alhaalla "kello kuudessa" 7.62

Kyrillisin kirjaimin Кaинoкь 17 ja alhaalla kaliiperi 7.62.

Tämäkin vaati setvimistä, mutta vastine löytyi. Kyseessä on brittiläisen Kynochin patruunatehtaan vuonna 1917 valmistama kolmen linjan patruuna. 

Brittiläiset ja amerikkalaiset tehtaat valmistivat miljoonia patruunoita venäläisten pyynnöstä. Kynochin tehdas oli ainoa, joka venäläiseen malliin löi kantaleiman koholle, muut uursivat sen. Toisena erikoisuutena kaikki kolme asetehdasta briteissä (Kynoch, Royal Laboratory ja Eley) käyttivät erityylisiä pisteniittauksia hylsyn kaulassa. Sastamalankin yksilössä voi havaita Kynochille tyypillisen "väliviivan" kaulassa (Royal Laboratoryssa se oli luotimainen ja Eleyllä ympyrä). Asiasta tarkemmin Pitkänen & Simpanen 2004: 85.

Eli briteissä I maailmansodan aikana vuonna 1917 valmistettu kolmen linjan patruuna päätyi jotenkin Sastamalaan ja sen hylsy maatalousrojun joukkoon. Metsästystä vai vuoden 1918 kahinoita?

Esine # 27 Toinen Sastamalan hylsyistä

Mikä voisi olla sen suomalaisempaa kuin Valtion Patruunatehtaan valmistama kiväärinpatruuna? Tunnistin veijarin heti kannan lyhenteestä V P T. Kannan alaosassa on myös luku 3 ja toinen luku, josta en saa selvää. Mahdollisesti ja todennäköisesti luku 5. Tämäkin on siis samasta paikasta kuin edellinen, brittiläisten valmistama hylsy.

V P T eli Valtion Patruunatehdas ja 3 sekä toinen luku, "X" lienee 5.

Hylsytyyppi on tasakantainen, eli vuoden 1932 jälkeen valmistettu (sitä ennen VPT:n valmistamat hylsyt olivat kuperakantaisia). Muuten tästä on vaikea sanoa mitään, ja on muistettava, että uudelleenlataaminen on mahdollista.

 

Esine # 28 Ihantalan ihmeistä ensimmäinen

Karjalan postauksessa näkyi, että Ihantalan kentiltä löytyy vielä sotamuistoja. Varoitan tosin vakavasti kaikkia keräilemästä näitä, sillä taistelukentillä on edelleen räjähtämättömiä pommeja, kranaatteja ja miinoja. Myös pienikaliiperisten ammusten kanssa hölmöily voi johtaa vammautumiseen tai/ja kuolemaan.

Löysin kaksi huonokuntoista hylsyä ja yhden erinomaisessa kunnossa olevan, ja nyt voimme siis tutkia aidon 1900-luvun taistelukentän löytöjä.

Kuten havaita saattaa, ensimmäinen Ihantalan hylsyistä on kärsinyt pahasti. Se on katkennut yläosastaan ja sen pinnassa on ruostetta. Pohjan merkinnöistä ei saa selvää eikä patruunaa ole ilmeisesti ammuttu, koska iskurin jälki puuttuu nallista. 

Tästä kohtaa tuli suuri määrä niin hylsyjä kuin luoteja, sekä kiväärin että pistoolin. Pikaisella tutkimisella suurimmassa osassa hylsyistä ei ollut nalleissa iskurinjälkiä. Onko tässä ollut huono-onninen kiväärisotilas, joka on kaatunut/haavoittunut/paennut varusteensa jättäen ja jonka patruunataskun sisältö on valunut maahan? Jos maaperä on ollut ankara 70 vuoden ajan, niin irrallaan olevat luodit ovat todennäköisesti peräisin paikalle syöpyneistä patruunoista, joita routa on liikutellut. Luodit voivat myös olla peräisin pikakiväärin/konekiväärin suihkusta, joka on uponnut maahan.

Esine # 29 Lisää Ihantalan ihmeitä

Samasta kohtaa kuin esine/hylsy # 28. Kuten näkyy, Karjalan maaperä ei ole yhtä hellä metalleille kuin Kymenlaakson, Pirkanmaan tai Varsinais-Suomen. Olisiko ilmansaasteilla tekemistä asian kanssa? Toisen maailmansodan aikaisten hylsyjen kannat tällä puolella rajaa erottuvat harvinaisen selkeästi, mutta heti toisella puolella ne ovat sörsseliä.

Kannasta ei voi lukea merkintöjä. Nalli ei ole räjähtänyt, eli tätäkään patruunaa ei laukaistu Ihantalassa. Näyttäisi siltä, että yläosassa on kolme kirjainta tai numeroa ja että nallin ja kannan pohjan välillä on vinossa väliviivan (-) muotoinen merkintä, mutta ne saattavat olla vain korroosiota. Venäläisiä patruunoita ei tuossa vaiheessa enää kai saatu sotasaaliiksi niin paljon, että ne näkyisivät kirjanpidossa.

Esine # 30 Ihantalan ihmeitä numero 3

Edellisestä löytökohdasta muutama kymmenen metriä ja maata lapioiva lomakylän rakentaja (?) onnistui löytämään hienossa kunnossa olevan hylsyn, jonka sain muistoksi. Oliko aikaisempi löytökohta jonkin sortin anomalia? Vai onko tämä kokoelmani viimeinen lisäys nuorempi löytö?

Kuten näkyy, hylsy on todella erinomaisessa kunnossa ja pohjasta päätellen hylsy on myös ammuttu. Ihantalassa houkuttelee tulkintoja tekemään kahden eri sijainnista tulleiden hylsyjen eroavaisuudet.

Sivumainintana myös kahdesta paikalta tulleesta pistoolinhylsystä puuttuu nalleista iskurinjäljet, eli ampumatta jäi nekin. Toisessa niistä näkyy yläosassa merkintä I ja jokin merkki ja alaosassa 44. Lähimpiä vastineita ovat venäläiset Tokarevin patruunat (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 280). Tuo 44 on selvästi valmistusvuosi ja se kertoo, että pistoolin patruunoita tuotiin lähes tuoreeltaan tehtailta etulinjaan. Käsittelen ne myöhemmin erikseen omassa postauksessa.

 

 

Kokeillaanpa tulkintaa Ihantalasta:

Esineet 28 ja 29 (+ pistoolin hylsyt) löytyivät suomalaisten asemien edestä noin 50 metrin päästä suuren kiven läheltä. Hylsyt täältä olivat huonossa kunnossa ja nalleista päätellen ne jäivät käyttämättä. Todennäköisesti ne ovat kuuluneet venäläiselle sotilaalle/sotilasryhmälle, joka hyökkäsi kohti suomalaisten asemia ja suojautui tai pysähtyi muusta syystä tähän. Todennäköinen Tokarev-pistoolin hylsy viittaa myös tulkintaan puna-armeijalaisista. Suuri siirtolohkare on varmasti houkutellut suojaan sirpaleilta ja tulitukselta. Ryhmän hyökkäys pysähtyi kiven viereen ja osa näiden ammuksista putosi maahan ja hautautui.

Esine 30 löytyi lähempää suomalaisten asemia (n. 15 metriä lähimpiin juoksuhautoihin), ja se oli paremmassa kunnossa kuin muut paikalta löytyneet esineet. Patruuna oli ammuttu. 

Voisiko olla, että # 30:ssä on kyseessä suomalaisen kiväärin hylsy, ja että suomalaisten hylsyjen metalli oli parempaa laatua kuin neuvostoliittolaisten vastineiden? Kannan leimasta ei tosin saa mitään selvää (aivan sileä) ja luulisi VPT-merkinnän näkyvän. Hylsy voi myös olla hyvin nuori, eikä siis mahdollisesti edes liity taisteluun. On muistettava, että löysimme lähes tuoreeltaan ammutun suden Kuuterselän taistelupaikalta.

Kuten huomata saattaa, löytöjen kunnosta, levinnästä ja keskinäisistä yhteyksistä voi päätellä yhtä sun toista. Ja usein päin honkia.

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 4

Aikaisemmat päivät täältä:

Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3

Kiertelyä Viipurissa

Viipurissa ei voi käydä pistäytymättä Kauppahallissa ja Pyöreän tornin luona.

Aamulla piti vielä käydä vilkaisemassa kirjastoa ja vanhaa kunnon Hirvipatsasta Torkkelinpuistossa.

 

Kauppahalli.

Pyöreä torni.

Ostin Kauppahallista "tsaikkaa" eli tässä tapauksessa venäläistä mustaa teetä. Lankesin myös pietarilaisen posliinitehtaan lumoihin ja vein paremmalle puoliskolle teekupin tasseineen tuliaisiksi. Myynnissä olisi ollut eeppisiä Vladimir Putin T-paiutoja, joista osa osoittaa, että venäläisetkin osaavat ottaa miehen jonkinasteisella huumorilla, vaikka parissa paidassa hän poseerasi jylhänä sotasankarina.

Kun Viipurin taistelut ehti vetää edellisenä päivänä ja ruplista oli päästy eroon lyhyessä ajassa, päätin kierrellä vanhan kaupungin suunnassa kadun päähän. Kuvasin pitkin vanhaa Mustainveljestenkatua.

Kauppatorin laidalta.

Vasemmalla vanha Mustainveljestenkatu, jota pitkin lähdin köpöttelemään.

Puolivälissä katua alkoivat rapakuntoiset rakennukset.

Uskoakseni vanhaa Linnankatua itään.

Romutettu kortteli.

Noin 15 cm korkuista katutaidetta Mustainveljestenkadulla.

Portinhoikkaan

Portinhoikan muistomerkki oli nopeasti nähty, selostin paikalla Talin ja Portinhoikan taistelut, sillä Taliin ei ole teiden puolesta tällä hetkellä menemistä.

Portinhoikan muistomerkki.

Kaatuneiden venäläisten nimiä oli useita tuhansia laatoissa.

Voiton päivänä seppelöity muistomerkin keskus.

Täällä ei ollut muistoesineitä itse muistomerkillä, mutta joku oli nostanut metallisen laatikon pysähdyspaikan viereiselle kivetykselle. Arvelin laatikkoa aluksi nopealla vilkaisulla konekiväärin vyölaatikoksi. Kun nyt tarkemmin asiaa tutkin, niin laatikko taitaakin olla Degtjarevin eli Emma-pikakiväärin lipaslaatikko. Markku Palokankaan Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 kirjasarjan kolmannessa osassa vastaavan muotoinen laatikko näkyy pikakiväärille kehitetyssä ahkiossa vakiovarusteena. Huomasimme tämän juuri lähtiessämme, joten en ehtinyt kuvaamaan tai tutkimaan esinettä tarkemmin. Nyt harmittaa.

 Olisiko Emman lipaslaatikko?

Mielenkiintoinen esine, joka tapauksessa.

Ihantala

Matkan viimeinen kohde oli Ihantala, jonka muistokiven luokse pysäytimme bussin.

Pohjoismaiden suurimman taistelun muistomerkki.

Kertakaikkisen kiehtova ilmiö: muistomerkin juurelle on tuotu täälläkin taistelukentältä löytyneitä esineitä.

Monella taistelupaikalla oli selvästi kaiveltu maata, niin Ihantalassakin. Ihantalassa aloitimme kahvitauolla, jonka aikana tutkin muistomerkin ja suomalaisten asemien edessä ja takana paikkoja. Olimme siis Ihantalanjärven ja kirkon ohi vievän tien vastakkaisella puolella, jossa taistelujen aikaan oli II / JR 12 asemat.

Takamaastossa oli Ihantalan alueelle tyypillinen suuri kivi, jonka alla oli ihmisen mentävä kolo. Piilottelikohan joku kranaateilta ja pommeilta tuolla 1944?

Asemia muistomerkin takana metsässä. Tästä taaemmas olisi jossakin metsän kätköissä EInar Vihman muistomerkki kaatumispaikalla.

Tie lännemmäs, kohti kuuluisaa Pyöräkangasta. Paikka on valitettavasti vaikeasti saavutettavissa tätä nykyä.

Onko Ihantalankin aukeille nousemassa rakennuksia?

Yhden kiven vieressä oli lapioitu maata ja ryhdyin kaapimaan lastallani ylösalaisin käännettyä turvetta. Ihantalassa on riittänyt lyijyä ja terästä, sillä pienen pieneltä alalta tuli hirmuinen määrä luoteja, hylsyjä, käsikranaatin sirpale ja muuta materiaalia:

Kiväärinhylsy ja luoti. Hylsyissä ei valitettavasti ollut enää nähtävissä tehtaan merkintöjä, joten en tiedä, oliko suomalainen vai venäläinen. Hylsyt ja luodit osoittavat, että tässä kohtaa kuitenkin oli joku joka ampui ja jota ammuttiin. Pikakiväärin tai konekiväärin sarja lienee osunut pehmeään maahan, sillä kaikki luodit olivat säilyttäneet muotonsa.

Selostukseni jälkeen ajattelin lähteä lännemmäs kohti Pyöräkangasta, mutta paikalle osuneen toisen ryhmän opas kertoi, että sinne ei ole menemistä. Niinpä jäimme tutkimaan Ihantalan vanhaa hautausmaata ja siirryimme kirkon jäänteille ja sankarihautausmaalle.

Ihantalan vanhalle hautausmaalle vievä tie. Siitä ei kuitenkaan pääse valitettavasti kovinkaan paljon edemmäs, olisin halunnut käydä JR35:n taistelupaikoilla Pyöräkankaalla.

Ihantalan sankarihautausmaa.

Vuonna 1992 pystytetty sankarivainajien muistokivi.

Jatkosodan sankarivainajat.

Talvisodan sankarivainajat.

Kirkon rappuset.

Ihantalan kirkon jäänteet.

Ihantalanjärvi näkyy.

Ihantalan aukioita kirkolta nähtynä.

Paluumatkalla

Ihantalasta oli sitten kotiinpaluun aika. Viipurista Vaalimaalle meidät pysäytettiin parilla puomilla kahteen kertaan. Kuski kertoi kaikkien matkustajien olevan suomalaisia, joten pääsimme heti jatkamaan matkaa.

Tullissa oli paluumatkalla kunnolla jonoa, meidän onneksemme toiseen suuntaan.

Tullissa meni saman verran aikaa kuin tullessa, kaikilla oli onneksi tallessa toinen puolisko valkoisesta lappusesta. Pian olimme Suomen puolella, mutta sitä ennen oli viimeinen pysähdys Tax Freessa.

Luin viimeisellä kahvipaussilla ennen Turkua Salon Piihovissa päivän Turun Sanomat. Huomasin, että joku muukin oli palannut samoilta seuduilta pitkän matkan jälkeen. Maitsin asian yhtenä viimeisenä spiikkauksena tällä matkalla:

Mies pääsi takaisin kotiseudulleen lähes 71 vuoden jälkeen. TS 10.5.2015.

Loppuajatelmia ja kokemuksia

Matka ei olisi voinut sujua paremmin. Paria itseaiheutettua kommellusta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin ja aikataulu piti lähes minuutilleen. Mielenkiintoisin kohde oli Siiranmäki, ja laitoin heti Suomeen palattuani Aake Jermon Siiranmäen miehet tilaukseen kaupunginkirjaston varauksesta. En ole saanut sitä tosin vieläkään, valitettavasti. Vaskikirjastojen varastohakusysteemi on täysi mysteeri, kirjan voi saada tunnissa tai sitten kahdessa viikossa. Viralliset varauslaput ovat kaikkein hitain tapa, olen huomannut.

Suosittelen matkustamista Karjalan taistelupaikoille. Ne ovat upeita ja jos malttaa muutaman huonomman tien kanssa hidastaa, niin Taipaletta ja Talia lukuun ottamatta kuuluisimmat paikat ovat nähtävissä ja koettavissa. Venäjän tulli tai paikalliset asukkaat eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Kunhan ottaa selville tullissa tarvittavat lappuset ja on ehkä saanut niitä jo edellisen reissun satona etukäteen täytettäviksi, niin tullissa menee minimimäärä aikaa. Iltasanomien ja Iltalehtien VENÄJÄ VENÄJÄ VENÄJÄ KAUHU KAUHU KAUHU -otsikoinnista ei kannata välittää matkaa suunnitellessa. Suosittelen ajankohdaksi juurikin toukokuun alkua, nyt

1) kasvillisuus ei peittänyt maastoa

2) lumet olivat sulaneet ja maasto pääasiassa kuivaa

3) lämpöiset ilmat suosivat

4) jättiputket eivät poltelleet Siiranmäellä

5) Muolaan kirkkomäki on siistitty.

Vaikutusta oli myös sillä, että voiton päivän kunniaksi venäläisten sotamuistomerkkejä oli siistitty poikkeuksellisen paljon. Huonoimmilla teillä saattaa olla suuria vesilammikoita, karmeimpana esimerkkinä Summan kenttähautausmaa. Samoin Äyräpään kirkon vieressä pitää varoa pehmeää maata.

Pitkälle ei suurimmassa osassa maastoa pääse pötkimään törmäämättä luonnonesteisiin tai aitoihin. Siiranmäellä, Äyräpäässä ja Ihantalassa näki eniten, Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Keljassa vähiten, vaikka viimeisimmässä pääsi muistomerkiltä taistelukentälle asti. Yleensä paikoille osuu samaan aikaan toisen ryhmän kanssa, jolloin oppaiden ja kuskien kannattaa vaihtaa tietoja kohteista ja saavutettavuudesta. Samoin trokareilla on yleensä hyvä suomen kielen taito ja tiedot tieverkoston kunnosta. He ottavat mieluiten euroja, muuten.

Verkkoliikenne kiinnostaa varmasti monia. Laitoin jo kauan ennen Virojokea mobiilidatan pois päältä ja säätelin verkonvalintaa. Tiesin, että automaattisesti päivittyvät sovellukset ja sähköposti voivat kerryttää Venäjän verkoissa arvaamattomasti laskua. Hotellisurffailua varten otin mukaan tabletin, johon olin ladannut Kansa Taisteli -lehtiä paikan päällä ja iltaisin selailtavaksi. Terijoella Repinossa ja Hotelli Viipurissa oli ilmainen Wifi, joilla sain tarkastettua sähköpostit. Viipurissa wifi toimi kunnolla vain aulassa. Otin varmuuden varalta mobiililaitteista pois Dropboxit yms. sovellukset, ettei mahdollisten vorojen käsiin jäisi keinoa päästä käsiksi - liian helpolla - tiedostoihini.

Käytin hotellien vettä ainoastaan suihkuihin. Hampaanpesun ja juomaveden toin mukanani, plus pullon käsidesiä. Olen kerran aiemmin saanut ankaran ripulin ja toisella kertaa silmätulehduksen, joten osasin pitää huolen hygieniasta. Ruokaa oli turvallista syödä, ja harvemmin olen saanut herkullisempia päivällisiä. Etenkin Repinon aamupalaa paistettuine perunoineen muistan suurella lämmöllä.

Hieno matka, suosittelen! Ensi vuonna uusi sotapaikkakierros ja toisena kierroksena Räisälän sotahistoriaa ja arkeologiaa. Tuskin maltan odottaa!