Paasauspuheenvuoro

Kenttätyökausi aukesi. MELKEIN. Museovirasto haki kahta kaivausapulaista kahden viikon keikkaan: 21 hakijaa, en päässyt. Valitut tosin ovat alan rautaisimpia ammattilaisia, että sinänsä en valita ja ymmärrän perusteet. Sääennustus tosin lupailee, että kenttätyöläiset saavat ensi maanantaina niskaansa perinteisen arkeologisen kenttätyösään. Onni onnettomuudessa?

Alan työnäkymät ovat kuitenkin suorastaan raadolliset,  jos näin lyhyeen ja käytännössä alimman palkkakuopan työtehtäviin hakee hemmetinmoinen määrä arkeologeja, monet vieläpä maistereita. Miten nuoremmat opiskelijat pääsevät muuten kuin vapaaehtoistyöntekijöinä mukaan työkuvioihin, jos tämän tason työtehtävissä joutuu kilpailemaan maistereiden ja tällä menolla lisensiaattien ja tohtoreidenkin kanssa? Onneksi on arkeologifirmoja, mutta on vain ajan kysymys milloin niissä alkavat pudotuspelit. 

Keskustajohtoinen hallitus on jo tuhonnut ympäristöministeriön ja piessyt Museoviraston mitä häpeämmisimmällä tavalla, on vain ajan kysymys milloin kaiken maailman arkeologidosenttien vaatimukset Suomen muinaisuuden tutkimisesta ja vaalimisesta heitetään rojukoppaan.  Mihin arkeologifirmoja tarvitaan, jos ei ole pakko kaivaa? Ennakkotapauksia on jo: kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas jätinkirkko pistettiin tahallaan tohjoksi navetan tieltä, täysin tietoisesti. Kaveri sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion. Tuli selvästi halvemmaksi kuin arkeologiset tutkimukset! Myöntääköhän valtioneuvosto vielä innovaatiopalkinnon talouden kärkihankkeen eli maatalouden oma-aloitteisesta edistämisestä? Veikkaan että navettarakennus ainakin sai täydet tuet. Lähettääköhän hallitus kohta opintoryhmän Palmyraan tutkimaan, miten kulttuurin tuhoaminen hoidetaan kustannustehokkaimmin?

Museoviraston tila on laskettu niin häpeälliseksi, että minua kuvottaa. Pukkilan kartanon myymisestä ja muista vastaavista kohteista tuli mieleen tapaus muutaman vuoden takaa, kun olin vielä museologian opiskelija. Tuolloin museot oli siirretty Senaatille ja museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet tuli Turkuun vanhaan kunnon Juslenian seminaarihuoneeseen puhumaan meille ja esitti  prosessiorganisaationsa ja kertoi Senaattiyhteistyön hienoudesta. Kohotin käteni ja kysyin, että eikö Senaatin kanssa ole riskinä että he ryhtyvät myymään museorakennuksia. Kostet kielsi asian jyrkästi, "ei tällaista tule tapahtumaan". Kerroin että Haminassa Senaatti oli saanut vanhat Venäjän vallan aikaiset rakennukset hallintaansa, etsi niille ensin (ylihintaan) vuokralaisia ja kun ei onnistunut niitä saamaan, pisti syntymäkaupunkini tunnusomaisimpien rakennusten oveen "MYYTÄVÄNÄ" -lapun. Kostet mietti hetken mutta toisti edelleen, ettei usko että museoiden kanssa käy niin. 

Kuinkas sitten kävikään?

Palatanpa vielä työasioihin. Sinänsä ei harmita työkato kauheasti sen puolesta, että kotona on suuri määrä kirjoitustöitä ja ensi kuun alkuun pitää valmistella uusi Karjalan reissu.

Tämä postaus on poikkeus, sillä en yleensä paasaa politiikkaa, mutta nykyisen hallituksen näyttämät vihreät valot puhtaalle ahneudelle lähenevät jo kollektiivista mielisairautta. Nyky-Suomessa on unohdettu taannoin vapaaehtoisista palomiehistä postittamani mietelauseen sisältämä totuus:

Jos jollekin asialle ei voi laittaa hintalappua se ei välttämättä tarkoita, että se olisi arvotonta. Se tarkoittaa usein sitä, että se on korvaamattoman arvokasta.

Sieluaan kaipaa yleensä vasta kun sen on myynyt.

Pari viikkoa Viraston hommissa - Ilomantsi, Rautalampi, Paimio, Lieto, Ylöjärvi

Kaksi viikkoa vierähti taasen kenttätöissä ympäri Suomea. Maanantaina 7. syyskuuta tulilähtö kohti etäisintä työpistettä eli Ilomantsia. Puolivälissä matkaa kävimme syömässä Varkaudessa ravintolassa nimeltään Kaks Ruusua. Alvar Aallon käden jälki oli nähtävissä sisustuksessa.

Valter Ahlströmin patsas Varkaudessa. Muuta en ehtinyt kuvata.

Perillä Ilomantsissa majoituspaikkana oli Anssilan tila, jossa untamme vahti valtaisa Keski-Aasian paimenkoira Lana. Heräsin viitisen kertaa yön aikana sen jylhään haukkumiseen, ilmeisesti se karkotti uhkaavia hirmuja. Kuulemma karhut ovat uhanneet lehmiä ja lampaita alueella.

Täällä vartioin minä!

Lana nukkuu/vahtii navetan edessä.

Anssilan tilan lehmälaidun. Mukava paikka ja valtava aamiainen!

Ilomantsi

Arvelimme että Ilomantsissa menisi vain pari tuntia, mutta kuopitimme aluetta ahkerammin vastaisen varalle. Minusta paikka oli hyvin jännittävä, sillä vain 50 metrin päässä molempiin suuntiin kaivausalueesta oli jatkosodan aikaisia juoksuhautoja. Täällä ei varsinaisesti taisteltu, mutta ilmeisesti jokin jalkaväkijoukkue oli asemissa venäläisten koukkauksen varalta kesällä 1944. Juoksuhaudat olivat aika karkeita, enkä saanut ikuistettua niitä kunnolla kameralla.

Juoksuhaudan pätkä. Tässä oli erotettavissa konekiväärin asema sekä syvennys ampumatarvikkeita varten, mutta kuviin syvyyserot eivät valitettavasti välity.

Vastarantaa, josta oletettiin vihollisen koukkaavan.

Rannasta löytyi hirsistä ja lankuista rakenneltu kuoppa, mahdollisesti jääkellari.

Juoksuhautaa toisessa suunnassa.

Saarielämää Rautalammilla

 

Huoltoasemilla pysähdyttäessä bongaa aina käsittämättömiä tuotteita.

Ilomantsista alkoi ajomatka kohti Rautalampia, missä majoituimme Korholan kartanoon. Tämä Oili Marskin pitämä majoituspaikka ja ateljee olikin vekkuli vierailupaikka. Apulaistutkija vaati saada asua huoneessa, jossa kummittelee. Haamuja ei näkynyt, apulaistutkija arveli nukkuneensa liian sikeästi. Aamupalaan kuului erinomaisen herkullista ohrapuuroa, johon laitoin mainiota omenahilloa.

Korholan kartanon pääsisäänkäynti.

Varsinainen kaivauspaikka oli poikkeuksellisesti saaressa. Odottelimme aamulla isäntää noutamaan meidät moottoriveneellä ja saimme oikein lounaat ja kahvit talon puolesta ja vielä pitkän kaavan mukaan.

Tuonne sitä kohta mennään.

Tyypillistä tuuria: kaivaessani 50cm X 50cm kuoppaa siihen osuu täsmälleen 50 cm kokoinen laakakivi. Vieläpä niin, että 25 cm matkalla kivi sukeltaa kohtisuoraan alas ja oikeisee itsensä taas 10 cm syvemmällä kohtisuoraksi. Laajensin kuoppaa 25 cm, mutta tuo sukellus pilasi 50 cm näkyvyyden.

Hienoa, löytöjä! Kivikautista keramiikkaa, oikealla vieläpä oikein asbestikeramiikkaa. Ensimmäinen kerta kun löysin tätä lajia. Tarjosin näistä viimeisenä päivänä porkkanakakkua, olivathan ne hienoimmat löydöt tältä kaivausjaksolta.

Valmiina lähtöön! Kuskia odotellessa piirustelin.

Kiertelyä Rautalammin hautausmaalla

Rautalammilla tuli vietettyä pari päivää, joten illalla ehdin hautausmaalle etsimään jääkärihautoja. Niitä ei löytynyt, mutta muuten hautausmaa oli mielenkiintoinen paikka. Löysin mm. muistokiven suomalaisille siirtolaisille, jotka lähtivät Keski-Ruotsiin ja sieltä 1600-luvulla Delawareen.

Director cantus Juho Väänäsen hieno hautakivi.

Muistokivi Rautalammilta sotiin 1939-1945 lähteneille.

Muistokiven laatta.

Rautalammin historiallisen yhdistyksen siirtolaisiksi erämaata raivaamaan ja sittemmin Amerikkaan lähteneille vuonna 1938 pystyttämä muistokivi.

Muistokiven teksti.

Rautalammin kirkko ja sankarihaudat.

Sankarihautausmaan muistokivi.

Vuoden 1918 muistokivi.

Rautalammin hautausmaalla oli monia kiinnostavia muistomerkkejä: yksi vanhalle kirkollekin.

Kollaalla kaatuneen vänrikin hauta. Muistokivi Sankarihaudoilla mainitaan erikseen.

Maanviljelijä ja kansanrunoilija Albert Kukkosen hautakivi.

Paluu Rautalammilta viikonloppua viettämään oli mielenkiintoinen, koska paikoin tiestä ei näkynyt kymmentäkään metriä eteenpäin sumun takia. Tähän viikkoon kuului poikkeuksellisen paljon "kruisailua", ja pääsin todistamaan monia tienvarren nähtävyyksiä. Varkauden jälkeen ihmettelimme tien pätkää, jossa maakunta vaihtui Etelä-Savon ja Pohjois-Savon välillä neljä kertaa muutaman kilometrin välein. Tie ei tuntenut mutkittelevan, joten onko maakuntaraja tuolla paikalla sahanterän muotoinen?

Pitkän, järven ylittävän moottoritien ajaminen sumussa oli jännittävää.

Helsingissä oli aikaa tapettavana ennen bussin lähtöä, joten pistäydyin Kampin antikvariaatissa. Löysin minulle tuntemattoman tistelukenttäarkeologiaa käsittelevän kirjan, Battlefield Detectices. Mielenkiintoista! Samoin löysin yllätyksekseni kasakoita käsittelevän teoksen, jonka aikanaan tilautin Turun yliopiston kirjastoon monen mutkan kautta.

Bussia odotellessa testasin Helsingin uuden baarin, Steam Hellsinkin, jonka steampunk henkinen sisustus teki hyvän vaikutuksen. Tilasin siitä maailman parhaasta ginistä tehdyn gin tonicin, ja täytyy myöntää että mainio oli. Luin samalla Katja Ketun Kätilöä. Busseja Turkuun lähtikin yhden sijasta kaksi, molemmat täpötäynnä.

Paimio & Lieto

Viikko kaksi hommissa alkoi Paimiossa, missä ei suoraan sanottuna ollut mitään erityistä. Väistelin hevosen ulosteita kaivamisen ohessa. Onneksi majoitus oli kotona.

Äestettyä alaa Liedossa.

Koska Paimio saatiin etuajassa tehdyksi, otimme ylimääräiseksi kohteeksi Liedosta äestyskohteen. Pintapoimimme äestetyiltä alueilta kvartsia ja löysin yhden mahdollisen työkalunkin: poran/purasimen.

Kvartsiesine, ilmeisesti pora tai purasin. Löytyi äestetyltä alalta pienen lammikon pohjalta.

Lounaalla Liedon kunnallistalolla tutkin kirjaston poistoja ja löysin pari hyödyllistä sotakirjaa: Eino Pohjamon JR 12 kertovan teoksen Konepistoolien aikaan ja Antti Juutilaisen Ilomantsi - lopultakin voitto. Viimeisessä paljon hyviä karttoja, osa samasta paikkaa mistä aloitimme tämän keikan.

Ylöjärvi

Viimeinen kohde oli vähiten odotettu, Tampereen lähellä Ylöjärvellä. Tontinomistaja oli onneksi mukava ja ymmärtäväinen, ja saa nyt ylpeillä omistavansa todennäköisesti Suomen koekuopitetuimman tontin. Edellisten useiden kymmenien lisäksi mekin lapioimme +10 kuoppaa löytämättä mitään.

Tampereen ja sen ympäristön liikenne hämmensi jälleen: Ylöjärvellä oli joka paikassa liikenneympyröitä, joissa sai kieppua ja käännellä. Ajoimme perinteisesti muutaman kerran ohi oikeasta kohdasta, mutta sellaista se on.

Näitä riitti Ylöjärvellä...

Naviugaattorikaan ei ehtinyt mukaan kaikkiin käännöksiin!

Tällä reissulla parasta olivat mukavat maanomistajat joka paikassa: ekan viikon kaupasta ostamani eväät jäivät lähes kaikki syömättä, koska saimme joka paikassa maanomistajilta runsaat eväät ja aamuisin majapaikasta aamiaisen. Ja tosissaan, löysin keramiikkaa ja tuon mahdollisen kvartsiesineen, joten tarjoilin Ylöjärvellä viimeisenä päivänä koekaivausryhmän perinteiden mukaisesti kakkua. Tässä tapauksessa porkkanakakkua.

101 esinettä - konfliktiarkeologin kiväärinhylsykokoelma

Arkeologit keräävät usein epämääräisistä esineistä referenssikokoelmaa. Itse keräilen erilaisia hylsyjä, ja kokoelmani on pieni mutta sangen erikoinen. Esittelen nyt seitsemän erilaista kiväärinhylsyä tarinoineen. Minun on pitänyt kirjoittaa näistä pitkään, mutta yksi hylsyistä oli jemmassa ja jemma paikassa nimeltä hukka. Nyt löytyi.

Käytin tunnistuksessa apuna Mika Pitkäsen ja Timo Simpasen teosta Suomalaiset sotilaspatruunat 1918 - 1945 (2004).

Kolme hylsyä Ihantalasta ja neljä arkeologisilta kaivauksilta.

Esine # 24 - Ruotsalainen 8 mm lisenssipatruuna Haminasta

Kävin vilkaisemassa usein Haminan kasarmin kaivauksia aidan yli keväällä 2011. Eräänä päivänä tuttu tutkimusavustaja nakkasi minulle käteen kiväärinhylsyn, hehän eivät Virastolle modernia romua keräile.

Tämän tutkiminen teetti jonkin verran työtä. Hylsy on "revinnyt" puolivälistä, mutta pohjan eli kannan merkit voi lukea selvästi: kruunun ylhäällä, numeron 3 vasemmalla, numeron 8 oikealla ja K-kirjaimen alhaalla.

Aluksi arvelin hylsyä saksalaiseksi, sitten ruotsalaiseksi lisenssiksi, enkä viimeisessä väärillä jäljillä ollutkaan. Kyseessä on nimittäin ruotsalainen Karlsborgin patruunatehtaan 1938 valmistama 8,00 mm:n Browning-konekiväärin patruunan hylsy, jossa oli 14,2 gramman D-luodilla ladattu patruuna m/32 (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 218). Patruunaa käytettiin Suomessa muutamissa vuonna 1940 lahjoituksina saaduissa 8 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääreissä m/36. Muistan jostain lukeneeni, että juuri Haminan suojeluskunnan rannikkoporukat saivat nuo itkk:t.

 

Esine # 25 - Hylsy Virusmäeltä

Hylsy numero 2 on litistynyt yläosasta. Löysin tämän 2013 kaivellessani Museoviraston hommissa Turun Virusmäellä. Kannan merkinnät näkee vain suurennuslasilla ja tihrustamalla.

Kannan merkit näkyvät enää heikosti. Niitä on vaikea saada hyväänkään kuvaan näkyville.

Nallissa näkyy iskurin jälki, ja vasemmalla erottuu hyvin heikosti venäläinen P-kirjain eli п. Oikealla erottuu mahdollisesti R-kirjain eli р. Alhaalla olevasta merkistä ei saa selvää.

Pitkän etsiskelyn jälkeen tunnistin tämän alustavasti venäläiseksi. Monissa venäläisissä patruunoissa on vasemmalla P-kirjain, molemmat (P vasemmalla ja R oikealla) löytyvät mm. kolmen linjan patruunan  m/1891 Pietarissa 1908 valmistetusta hylsystä (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 76). Tässä hylsyssä "kello kuudessa" on merkintä I I I ja kello kahdessatoista merkintä 08. Tosin samanlaiset merkinnät ovat harvinaisessa S-luodilla valmistetussa koepatruunassa, jossa on ylhäällä merkintä 05 ja alhaalla I I (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 77).

Selkeästi hylsy on kuitenkin valmistettu Pietarissa ja se on tullut Suomeen 1900-luvun alkupuolella, mahdollisesti vuoden 1918 kahinoissa. Miksi joku on ammuskellut kolmen linjan kiväärillä Raunistulassa Virusmäellä, se on epäselvää. Liekö juhlinut vallankumousta.

Esine # 26 Ensimmäinen Sastamalan hylsyistä

Lisää hylsyjä, tällä kertaa maatalon tontilta Sastamalasta, mistä niitä tuli kaksin kappalein huhtikuussa 2015. Toisen löysin itse ja toisen antoi kaveri. Ensimmäinen kappale on ehtaa idän tavaraa. Vai onko? Taas kerran hylsyn suuaukko on puristettu kasaan. Pohjasta erottuu yläosassa eli "kello kahdessatoista" teksti Кaинoкь sekä luku 17 ja alhaalla "kello kuudessa" 7.62

Kyrillisin kirjaimin Кaинoкь 17 ja alhaalla kaliiperi 7.62.

Tämäkin vaati setvimistä, mutta vastine löytyi. Kyseessä on brittiläisen Kynochin patruunatehtaan vuonna 1917 valmistama kolmen linjan patruuna. 

Brittiläiset ja amerikkalaiset tehtaat valmistivat miljoonia patruunoita venäläisten pyynnöstä. Kynochin tehdas oli ainoa, joka venäläiseen malliin löi kantaleiman koholle, muut uursivat sen. Toisena erikoisuutena kaikki kolme asetehdasta briteissä (Kynoch, Royal Laboratory ja Eley) käyttivät erityylisiä pisteniittauksia hylsyn kaulassa. Sastamalankin yksilössä voi havaita Kynochille tyypillisen "väliviivan" kaulassa (Royal Laboratoryssa se oli luotimainen ja Eleyllä ympyrä). Asiasta tarkemmin Pitkänen & Simpanen 2004: 85.

Eli briteissä I maailmansodan aikana vuonna 1917 valmistettu kolmen linjan patruuna päätyi jotenkin Sastamalaan ja sen hylsy maatalousrojun joukkoon. Metsästystä vai vuoden 1918 kahinoita?

Esine # 27 Toinen Sastamalan hylsyistä

Mikä voisi olla sen suomalaisempaa kuin Valtion Patruunatehtaan valmistama kiväärinpatruuna? Tunnistin veijarin heti kannan lyhenteestä V P T. Kannan alaosassa on myös luku 3 ja toinen luku, josta en saa selvää. Mahdollisesti ja todennäköisesti luku 5. Tämäkin on siis samasta paikasta kuin edellinen, brittiläisten valmistama hylsy.

V P T eli Valtion Patruunatehdas ja 3 sekä toinen luku, "X" lienee 5.

Hylsytyyppi on tasakantainen, eli vuoden 1932 jälkeen valmistettu (sitä ennen VPT:n valmistamat hylsyt olivat kuperakantaisia). Muuten tästä on vaikea sanoa mitään, ja on muistettava, että uudelleenlataaminen on mahdollista.

 

Esine # 28 Ihantalan ihmeistä ensimmäinen

Karjalan postauksessa näkyi, että Ihantalan kentiltä löytyy vielä sotamuistoja. Varoitan tosin vakavasti kaikkia keräilemästä näitä, sillä taistelukentillä on edelleen räjähtämättömiä pommeja, kranaatteja ja miinoja. Myös pienikaliiperisten ammusten kanssa hölmöily voi johtaa vammautumiseen tai/ja kuolemaan.

Löysin kaksi huonokuntoista hylsyä ja yhden erinomaisessa kunnossa olevan, ja nyt voimme siis tutkia aidon 1900-luvun taistelukentän löytöjä.

Kuten havaita saattaa, ensimmäinen Ihantalan hylsyistä on kärsinyt pahasti. Se on katkennut yläosastaan ja sen pinnassa on ruostetta. Pohjan merkinnöistä ei saa selvää eikä patruunaa ole ilmeisesti ammuttu, koska iskurin jälki puuttuu nallista. 

Tästä kohtaa tuli suuri määrä niin hylsyjä kuin luoteja, sekä kiväärin että pistoolin. Pikaisella tutkimisella suurimmassa osassa hylsyistä ei ollut nalleissa iskurinjälkiä. Onko tässä ollut huono-onninen kiväärisotilas, joka on kaatunut/haavoittunut/paennut varusteensa jättäen ja jonka patruunataskun sisältö on valunut maahan? Jos maaperä on ollut ankara 70 vuoden ajan, niin irrallaan olevat luodit ovat todennäköisesti peräisin paikalle syöpyneistä patruunoista, joita routa on liikutellut. Luodit voivat myös olla peräisin pikakiväärin/konekiväärin suihkusta, joka on uponnut maahan.

Esine # 29 Lisää Ihantalan ihmeitä

Samasta kohtaa kuin esine/hylsy # 28. Kuten näkyy, Karjalan maaperä ei ole yhtä hellä metalleille kuin Kymenlaakson, Pirkanmaan tai Varsinais-Suomen. Olisiko ilmansaasteilla tekemistä asian kanssa? Toisen maailmansodan aikaisten hylsyjen kannat tällä puolella rajaa erottuvat harvinaisen selkeästi, mutta heti toisella puolella ne ovat sörsseliä.

Kannasta ei voi lukea merkintöjä. Nalli ei ole räjähtänyt, eli tätäkään patruunaa ei laukaistu Ihantalassa. Näyttäisi siltä, että yläosassa on kolme kirjainta tai numeroa ja että nallin ja kannan pohjan välillä on vinossa väliviivan (-) muotoinen merkintä, mutta ne saattavat olla vain korroosiota. Venäläisiä patruunoita ei tuossa vaiheessa enää kai saatu sotasaaliiksi niin paljon, että ne näkyisivät kirjanpidossa.

Esine # 30 Ihantalan ihmeitä numero 3

Edellisestä löytökohdasta muutama kymmenen metriä ja maata lapioiva lomakylän rakentaja (?) onnistui löytämään hienossa kunnossa olevan hylsyn, jonka sain muistoksi. Oliko aikaisempi löytökohta jonkin sortin anomalia? Vai onko tämä kokoelmani viimeinen lisäys nuorempi löytö?

Kuten näkyy, hylsy on todella erinomaisessa kunnossa ja pohjasta päätellen hylsy on myös ammuttu. Ihantalassa houkuttelee tulkintoja tekemään kahden eri sijainnista tulleiden hylsyjen eroavaisuudet.

Sivumainintana myös kahdesta paikalta tulleesta pistoolinhylsystä puuttuu nalleista iskurinjäljet, eli ampumatta jäi nekin. Toisessa niistä näkyy yläosassa merkintä I ja jokin merkki ja alaosassa 44. Lähimpiä vastineita ovat venäläiset Tokarevin patruunat (ks. Pitkänen & Simpanen 2004: 280). Tuo 44 on selvästi valmistusvuosi ja se kertoo, että pistoolin patruunoita tuotiin lähes tuoreeltaan tehtailta etulinjaan. Käsittelen ne myöhemmin erikseen omassa postauksessa.

 

 

Kokeillaanpa tulkintaa Ihantalasta:

Esineet 28 ja 29 (+ pistoolin hylsyt) löytyivät suomalaisten asemien edestä noin 50 metrin päästä suuren kiven läheltä. Hylsyt täältä olivat huonossa kunnossa ja nalleista päätellen ne jäivät käyttämättä. Todennäköisesti ne ovat kuuluneet venäläiselle sotilaalle/sotilasryhmälle, joka hyökkäsi kohti suomalaisten asemia ja suojautui tai pysähtyi muusta syystä tähän. Todennäköinen Tokarev-pistoolin hylsy viittaa myös tulkintaan puna-armeijalaisista. Suuri siirtolohkare on varmasti houkutellut suojaan sirpaleilta ja tulitukselta. Ryhmän hyökkäys pysähtyi kiven viereen ja osa näiden ammuksista putosi maahan ja hautautui.

Esine 30 löytyi lähempää suomalaisten asemia (n. 15 metriä lähimpiin juoksuhautoihin), ja se oli paremmassa kunnossa kuin muut paikalta löytyneet esineet. Patruuna oli ammuttu. 

Voisiko olla, että # 30:ssä on kyseessä suomalaisen kiväärin hylsy, ja että suomalaisten hylsyjen metalli oli parempaa laatua kuin neuvostoliittolaisten vastineiden? Kannan leimasta ei tosin saa mitään selvää (aivan sileä) ja luulisi VPT-merkinnän näkyvän. Hylsy voi myös olla hyvin nuori, eikä siis mahdollisesti edes liity taisteluun. On muistettava, että löysimme lähes tuoreeltaan ammutun suden Kuuterselän taistelupaikalta.

Kuten huomata saattaa, löytöjen kunnosta, levinnästä ja keskinäisistä yhteyksistä voi päätellä yhtä sun toista. Ja usein päin honkia.

Viimeiset kohteet tällä keikalla

Tässä välissä on riittänyt puuhaa, joten en ole ennättänyt täysin reaaliajassa kirjoittaa viimeisistä päivistä tällä kenttäkeikalla. Välissä on ollut vappuhölmöilyt yms.

Pirkanmaan viimeiset tunnit

Viimeinen kohde Pirkanmaalla oli Pälkäneellä, jossa seurasimme kun Bobcat tonkaisi pitkän uran pellolle ja yllätys oli suuri kun pellon alta tuli - savipeltoa.

MUUseovirasto! Menkää MUUanne!

Rautakautinen röykkiö kaivausalueen lähellä. Jännittävä.

Mutta mutta mutta, ei ollut taaskaan "hukkareissu", sillä paikalla olleessa talossa oli Pälkäneen 1918 taistelun jälkiä:

Kiväärin kaliiperia on vaikea arvioida aukon perusteella.

Luodinreikä ikkunan vieressä. Seinässä oli näitä useampia.

Kiväärinkuulien jättämiin reikiin oli pistetty puutikkuja, jotka osoittivat suoraan kohti valkoisten vuoden 1918 aikaisia asemia.

Valkoisten asemat salmen toisella puolella.

Sain siis taas kerran aineistooni uuden seinän, jossa on edelleen nähtävissä vanhojen taistelujen jälkiä. Koska Pälkäne tuli selvitettyä nopeasti, oli aikaa vilkaista Pälkäneen rauniokirkkoa:

Perillä Tampereella tutustuimme Vapriikin näyttelyihin. Turusta voisi johtaa junaradan suoraan sen eteen, olin nimittäin äärettömän vaikuttunut Pyhiinvaellusnäyttelystä ja Revontuli-näyttelystä. En halua pilata yllätyksiä kertomalla yksityiskohdista, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Nämä ovat vaihtuvia näyttelyitä, eli menkää menkää hyvät ihmiset!

Sipoo

Pirkanmaan jälkeen siirryimme etelämmäksi pidennetyn viikonlopun jälkeen. Syynä pidennykseen oli kirjan julkkarit perjantaina, joten henkilön X piti ottaa vapaata kanssa ja sitten ehdotettiin minulle ja X:lle myös maanantaita vapaaksi koska henkilöllä Z oli pitämättömiä vapaita ja henkilö Y oli Portugalissa lomalla joten henkilö Å arveli, että hänkin ottaa vapaata mutta Z olisikin halunnut tutkia yhden kohteen Å:n kanssa perjantaina ja...

No, joka tapauksessa tiistaina koko touhu alkoi viemällä auto renkaiden vaihtoon vuokrafirmaan. Vuokrafirmalla oli harvinaisen mielenkiintoinen kahviautomaatti, josta sai oikeasti hyvää kahvia.

Konfliktiarkeologille kävi tällä reissulla ännännen kerran munkkien munkki, sillä Sipoossa tontin omistaja ja rakennuttaja oli myös metallinpaljastinharrastaja, ja hän oli löytänyt pelloiltaan keskittymistä kolikoita ja LYIJYKUULIA! No, minähän kävin niitä välittömästi tutkimaan kun kerran peltirasiassa toi nenän eteen. Useita 9 mm metsästysluodikon kuulia, yksi n. 22 mm sotilaskiväärinkuula ja oppikirjaesimerkki lyijykuulasta, joka on muotoutunut uudestaan osumispinnan mukaan, tässä tapauksessa ilmeisesti oksan:

Kuulassa näkyy (kello 10-11) pyöreä painauma, eli tämä kuula on ilmeisesti osunut oksaan.

Paikalta oli myös ilmeisiä sotilasnappeja ja kaksi emaliesinettä, jotka tulkitsen Venäjän vallan aikaisiksi yksikkötunnuksiksi. Olisikohan ratsuväen laidunaluetta tai Suomen Kaartin harjoituspaikka? Pitäisi etsiä kirja noista 1800-luvun venäläisistä joukko-osastoista. Joka tapauksessa tämä metallinpaljastinharrastaja oli harvinaisen mukava tuttavuus.

Kerkesimme pistäytyä Sipoon kirkolla ja kuvasin sankarihautausmaalla:

Vuoden 1918 muistomerkki. Valittu kirjasin muistuttaa kiinnostavasti "viikinkiaakkosia".

 

Virolahti

Virolahdella oli perinteinen kylätontti tutkittavana. Hauskana jännityslementtinä keskiviikolle annettiin sade-ennuste ajalle 8.00 - 17.00. Teimme tiistaina pitkän päivän ja kaivoimme keskiviikkona aikana, jona ennusteen mukaan sataisi vain kaksi pisaraa sääkartalla.

Olen parin viime vuoden ansiosta saanut liikanimen "Herra Hiili", koska pari vuotta sitten löysin hiiltä kivikautiselta asuinpaikalta, joka osoittautui (muistaakseni) olevan noin ajalta 6000 eKr.

Viime vuonna pilasin Ranualla päivän löytämällä hiton ison hiililäikän, ja päivä venyi melkein ilta kahdeksaan sen kaivelun ansiosta. No, tällä kertaa onnistuin vakiinnuttamaan asemani Herra Hiilenä löytämällä viimeiseltä kaivauskohteelta ilmeisesti vanhan hiilimiilun:

 

Mustaa maata tuli useamman kymmenen sentin paksuudelta.

Konfliktiarkeologille tämä reissu oli tavattoman antelias: sain useita uusia kohteita listattua, sain kuvattua oppikirjaesimerkkejä sota- ja taistelukenttämateriaalista sekä sain aloitettua referenssikokoelman vanhoista kiväärinhylsyistä.