Bongasin Turun kaupunginkirjaston uutuushyllystä matemaatikko ja shakkipelaaja William Hartstonin (s. 1947) kirjoittaman kirjan Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal (2018). Erikoinen nimi ja erikoinen konsepti, mutta tulos on suomalaisellekin nopeasti luettava, monipuolinen ja mielenkiintoinen tietokirja. Englannin kieltä ei kannata pelästyä näinkin spesifissä aiheessa!
 |
| Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal -kansi. Kuva: nhbs.com |
Youtube-videoista alkujaan laiskiaisista innostunut Hartston on käynyt läpi hyvin laajan ja monipuolisen aineiston selvitelläkseen, mistä tässä otuksessa oikein on kyse. Laiskiaisen ohella pohditaan sanan sloth ja laiskuuden "synnin" merkitystä niin sanoina kuin kulttuurisina ilmiöinä. Tämä tekee kirjasta paikoitellen toisteista, mutta se ei suuresti haittaa. Paljon tilaa menee myös laiskiaisen laiskan luonteen ja "evoluution onnettoman tuloksen" maineen paranteluun. Ilahduttavan piirteenä melkein kaikkien tekstissä mainittujen henkilöiden elinikä tai syntymävuosi mainitaan, mikä kontekstoi tekstiä huomaamatta mutta hyvin.
Aikuinen laiskiainen osaa myös olla hemmetin häijy. Hoitajien käsivarsissa on usein naarmuja ja kynnet kelpaavat tappaviksi aseiksi. Laiskiaisen jäljiltä on esimerkiksi löydetty kuollut jaguaari, jonka vatsan ärtynyt otus oli repinyt auki.
Yllättävää laiskiaisissa on se, miten vähän niistä tiedetään. Tuttua eläimestä lienee useimmille, että kaksi- ja kolmivarvaslaiskiaiset jakautuvat edelleen useampiin lajeihin. Merkittävää on, että laiskiaisten iholla elää levälajeja jotka elävät ainoastaan laiskiaisissa: levistä on löydetty tuoreissa tutkimuksissa antibiootteja ja mm. malariaa torjuvia ominaisuuksia. Ne eivät ole ehkä sittenkään pelkästään naamioinnissa auttavia symbioottisia lajeja. Samoin oli huvittavaa lukea, että kääpiölaiskiaiset syövät lehtiä, joissa on valiumin kaltaista ainetta. Laiskiainen ei myöskään ole tasalämpöinen: lämpimämmässä ilmassa laiskiainen vilkastuu. Se on siis hyvin energiatehokas eläin, mikä lienee koko puuhun päätyneen eläinlajin keskeinen idea. Nämä ovat vain muutamia tuoreita havaintoja erikoisesta ja mystisestä olennosta. Hidas ja sympaattinen otus onkin monella tapaa tieteelle mitä arvokkain olento.
Kulttuurinen katsaus laiskiaisiin on kiinnostava: esiintymiseen kirjallisuudessa (Shapespeare käytti sanaa sloth laiskuuden merkityksessä kuusi kertaa), elokuvissa ja jopa Iso-Britannian parlamentin puheissa. "Laiskiaisrenesanssi" eli otuksen esiintyminen populaarikulttuurissa on hyvin nuori ilmiö.
Hyvää tuntemusta vasten on yllättävää, ettei William Hartston tunne Lauren Beukesin palkittua Zoo Cityä (2010), vaikka muut tuoreet laiskiaismaininnat on suorastaan ahdettu mukaan. Tässä kirjassa laiskainen on hyvin merkittävässä osassa, suosittelen sitä muutenkin genrerajoja hyvällä tavalla rikkovana ja kauniilla tavalla erikoisena, joskin paikka paikoin (hyvällä tavalla!) kammottavana teoksena. Into Kustannus on julkaissut kirjan erinomaisena suomennoksena vuonna 2016 nimellä Zoo city: eläinten valtakunta. Jos jonkin fiktiivisen kirjan luet ensi vuonna ensimmäiseksi, suosittelen Zoo Cityä.
 |
| Lauren Beukesin erinomainen Zoo City (linkki wikipediaan). Lukusuositus laiskiaisfaneille! Kuva: intokustannus.fi |
Tuo onkin sitten se ainoa puute kirjassa. Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal on helppolukuinen, riemastuttava, monipuolinen ja kiehtova tietokirja. Se on samalla läpileikkaus moneen kummalliseen ilmiöön ja sisältää jännittävää knoppitietoa. En esimerkiksi tiennyt, että Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersson (1743–1826) oli aikanaan hyvin arvostettu paleontologi. Hän tosin epäili tutkittavakseen saamiaan jättiläislaiskiaisen luita joksikin suureksi kissalajiksi julkaisussaan "Memoir of the Magalonyx" (1797), mutta korjasi pian niistä antamaansa arviota lukemansa brittiläisen tiedejulkaisun perusteella.
Kaikkein paras laiskiaisen merkitystä summaava sitaatti on heti Hartstonin kirjan alussa:
"They hang upside down in the rainforest canopies of Central and South America eating the leaves around them; they only shift position when the food runs out or to come down the tree once a week to poo and pee; and they disembowel anything that irritates them. That, I felt, is the perfect lifestyle."
