Lukuhaaste 2019: 90 kirjaa, osat 11–20

Lukuhaaste on edennyt hyvin, joskin pääosin sarjakuvien ansiosta.

11. The EC Archives: The Vault of Horror Volume 1

Varsinaisesti törmäsin The Vault of Horror -sarjakuvakokoelmaan Twitterissä seuraamani Comix out of Contex -twiittaajan välityksellä. Aikanaan kauhusarjakuvat (zombie/vampyyri/aave/kannibaali yms.) olivat hyvin suosittu genre, kunnes joutuivat USA:n sarjakuvia rajoittavien säännösten uhreiksi.

The Vault of Horrorin tarinat ovat sangen klassisia kerronnaltaan ja rakenteeltaan, ja monelle on ollut innoittajana H. P. Lovecraft tai Edgar Allan Poe niin pitkälle, että tarinat ovat käytännössä suoria plagiaatteja (mm. "Kylmää ilmaa"). Sinänsä kokoelma on ansiokas ja osa läntisen maailman kulttuurikaanonia kaikessa erikoisuudessaan. Suosittelen lukemaan viihteenä!

12. Sakari Lappi-Seppälä – Haudat Dnjeprin varreilla

Kansikuvaton kirja liittyi varsinaisesti tähän Turun Sanomien kirja-arvosteluun vuodelta 1945:

Turun Sanomat 8.10.1945

Hakaristin ritarien käynnistämä keskustelu suomalaisten SS-miesten teoista on ollut sellainen vaihe suomalaista sotahistoriaa, etten mielelläni työnnä kättäni käynnissä olevaan tehosekoittimeen. Ensinnäkin SS-historian tuntemus ei ole erikoisalaani, toiseksi kukaan ei kaipaa kommenttiani enkä oletakaan kenenkään sellaista kaipaavan, ja kolmanneksi olen André Swanströmin tavoin Atenan kirjailijoita, joten jäävään itseni siitäkin syystä.

Suomalaisessa SS-pataljoonassa palvelleen Lappi-Seppälän teos Haudat Dnjeprin varrella kiinnitti huomioni nimenomaan käydessäni läpi evakkotutkimuksen yhteydessä vanhoja Turun Sanomien vuosikertoja ja huomatessani kirjan pitkähkön arvostelun. Kuten ylläolevasta arvostelusta käy ilmi, SS:n yhteydet sotarikoksiin olivat hyvin suomalaisten tiedossa. Toisaalta, kuten Lappi-Seppälä kertoo, kesällä 1941 SS-miehet luulivat joutuvansa Afrikkaan sotimaan brittejä vastaan! Varsinaista sotarikoksista Lappi-Seppälä kertoo avoimesti ja heti kärkeen, mutta hänen mukaan suomalaiset kieltäytyivät osallistumasta siviilien, etenkin juutalaisten teloituksiin.

Lappi-Seppälä syyttää – osin varmasti aiheellisesti – Unto Parvilahtea (Boman vuoteen 1944) totaaliseksi kansallissosialistiksi. Osin kirjan sävystä on luettavissa rivien välistä tiettyä valtakamppailua SS-pataljoona sisällä. Täysin pureskelematta kirjan sanomaa ei kannata niellä, vaikka se onkin poikkeuksellisen avoimesti ja pian sodan jälkeen kirjoitettu,

Mainittakoon, että Unto Parvilahti luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon ns. Leinon vankina (sisäministeri Yrjö Leino) ja hän selvisi helvetillisistä oloista hengissä ja takaisin Suomeen Stalinin kuoltua. Parvilahden Berijan tarhat on klassikkokuvaus Neuvostoliiton vankileireistä.

Rintamakuvauksena Haudat Dnjeprin varrella on kiinnostavaa luettavaa. Tyylillisesti kuvaus on ehkä jälkiviisasta, mutta kuitenkin pääpiirteissään luotettavaa kerrontaa.

13. Deadpool versus Punisher

Deadpool on kahden elokuvan ja Punisher Netflixin yhden hyvän  (1) ja yhden keskiverron kauden (2) ansiosta tapetilla Marvelin sarjakuvauniversumista. Mitä tapahtuu kun the merc with a mouth kohtaa rikollisten armottoman rankaisijan? Keskiverto sarjakuva.

En edes jaksa selostaa sekavaa juonta. Deadpool pulisee ja Punisher on vakava ja tästä kontrastista pitäisi syntyi jotain. Ei juurikaan synny. Kyllähän tämän osana kaanonia lukee, mutta vain vaivoin. Punisher on tässä yhtälössä likimain turha, tarinankerronta ja käänteet ovat lähes kokonaan Deadpoolin harteilla. Jos tykkösiut Deadpool-elokuvista, tykkäät tästäkin. 

14. Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä

Rehellinen mielipiteeni: todella kökkö Taidevandalismi-klooni, pari kuvaa sai minut ehkä jopa hymähtämään.

15 .Batman, Volume 3: I Am Bane

Sattumanvarainen Batman-poiminta kirjastosta, ihan OK vaikka en tämän kaanonin kohtaan ole perehtynytkään.

16.–17. Boku no Hero Academia 1–2

Arvostelut täällä. Kyllä nämä lukemisen arvoisia ovat!

18. Robert Jordan – Hopeinen nuoli (Ajan pyörä 11)

Ajan pyörä jatkuu! Tämä osa oli taas vähän väliinputoaja, en edes ollut varma oliko kansi johonkin Scifi-aavikkoplaneettaan liittyvä kuva vai mitä ihmettä. Tämä ei ole Ajan pyörän kohokohtia vaan hidasta rakentamista tulevaan, joten en kirjoita sen enempää tästä.

19. Batman/Aliens

Batman vastaan scifi-hirmujen klassikko alien! Mikä voi mennä vikaan? No, kaikki.

Koska olen lukenut Aliens sekä Alien vs. Predator omnibusit tiesin,  mitä tavanomaisessa Alien-tarinassa esiintyy. Tässä oli kaikki kliseet; avaruusalus haaksirikkoutuu: tsek. Ryhmä ihmisiä lähetetään tutkimaan sitä: tsek. Ihmetellään kummia aukkoja löydettyjen ruumiiden rintakehissä: tsek. Ensimmäinen yllärikohtaaminen, ensimmäinen uhri: tsek. Ihmiset napsitaan yksi kerrallaan: tsek. Sankari tietää mitä tekee ja varoittaa muita mutta ei tule kuulluksi: tsek. Yksi ihmisryhmän jäsenistä osoittautuu ahneeksi paskiakseksi ja pettää muut rahan toivossa ja kuvittelee kesyttävänsä alienit: tsek. Petturi saa ansionsa mukaan: tsek. Sankari selviytyy yksinään lahdattuaan alienit ja näiden pesän: tsek.

Eli ei mitään originaalia tai ihmeellistä.

Helmet-haaste:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

20. Hannu Rajamaa - Kesämaa

Tämä on yksi erikoisimpia lukemiani kirjoja. Periaatteessa kyseessä on vanha kunnon vakoojatarina, mutta tämä sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan 1930-luvulle. Espanjan sisällissota riehuu kiivaimmillaan ja Neuvostoliitto on voimissaan – ja siinä onkin keskeiset linkit meidän historiaamme. 

Rajaniemen mielikuvituksekkaassa maailmassa kuolleet nimittäin jatkavat Iso-Britanniassa olemassaoloaan Kesämaassa, joka keksittiin 1800-luvulla. Keskeisillä virkamiehillä – ja tietty kuninkaallisilla – on kuoltuaan matkalippu, jolla he pääsevät jatkamaan palvelustaan tuonpuoleisessa. Vastaavasti Neuvostoliitolla on valtava tuonpuoleinen yhteinen todellisuus, jonka perustana on itse edesmenneen Leninin tajunta.

Kirjassa on valtava määrä nerokkaasti keksittyjä ilmiöitä, jotka linkittyvät fysiikkaan, Iso-Britannian historiaan, todellisiin ja kuvitteellisiin vakoojatapauksiin ja no, vaikka mihin. Onkin outoa, että maailma on samalla harvinaisen ehjä ja loogisesti lomittuva, samalla aikaa todella erilainen ja outo. Paljon asioita annetaan lukijalle pääteltäväksi muutamasta sivuhuomautuksesta, ja minulle tämä oli mitä ilahduttavin kokemus! Tuonpuoleisen logiikka ja historia paljastetaan kerros kerrokselta ja samalla juoni syvenee ja mutkistuu, joskin helposti seurattavana.

Yksi kiehtovimmista kirjoista, joita olen lukenut, ja tähän mennessä vuoden kiinnostavin kirja.

Helmet-haaste (tässä tuleekin monta!):

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema (Taustalla tuonpuoleinen Lontoo)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla (muistaakseni!)

Miltä lista näyttää 14.2.2019:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Lukuhaaste 2019: 90 kirjaa, osat 1–10

Vuodelle 2019 on sitten rutosti lukuhaastetta. Goodreadsissa tavoitteeni on 90 kirjaa ja lisäksi olen päättänyt osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Etenkin Helmet on hankala, mutta olen päättänyt, että voin kuitata yhdellä kirjalla useamman haasteen kohdan mutta listaan lopuksi, kuinka monta kohtaa tietty kohta täyttyi.

Olen päättänyt päivittää blogiin lukuhaasteen etenemistä aina 10 kirjaa luettuani. Tässä siis ensimmäiset kymmenen:

#1 Robert Jordan: Lohikäärme herää (Ajan pyörä #8)

Otin viime vuonna iltalukemisiksi Robert Jordanin kuuluisan Ajan Pyörä -sarjan, ja hyvää fantasiaahan tuo on. Lukuhaasteen täyttämistä nopeuttaa se, että Suomessa Karisto jakoi kirjat useaan osaan. Kariston painosten kannet ovat kyllä jostain fantasia stock image -tietokannasta...

Ajan pyörä on viihdyttävää fantasiaa. Ainakaan vielä ei ole ilmestynyt jumitusvaihe, josta sarjaa lukeneet tuttavat ovat minua varoitelleet. Jordanin fantasiassa naisilla on poikkeuksellisen vahva asema: kolmea päähenkilömiestä kohden on useampi todella vahva nainen.

Koska tämän lukuhaasteen yhteydessä tullee luetuksi useampikin Ajan pyörä, kohdistuu Helmet-haaste vaihtelevuudeltaan lähinnä kansikuviin.

Helmet-haasteen kohdat:

29. Kirjassa nähdään unia (Tel'aran'rhiodissa vilistetään jatkuvasti!)

#2 Kiira Korpi & Jere Nurminen: Kiira - Ehjäksi Särkynyt

Tämä oli kirja, jonka parempi puolisko halusi lukea mutta koska minulla oli paremmin aikaa noutaa se kirjastosta, tein varauksen. Taisin olla sijalla 179 tehdessäni varauksen... kun kerran oli niin suuri vaiva, päätin itsekin lukea.

Kirja oli todella mielenkiintoiseksi toimitettu ja erittäin hyvin kirjoitettu. Vaikka en jääurheilua lainkaan seuraa, olin vahvasti "hengessä mukana" lukiessani kirjaa. Kirja on erinomainen osoitus huippu-uran mukanaan tuomista vaikeuksista, jotka iskevät niin kehoon kuin sieluun. Tämä tekee kirjasta erittäin arvokkaan luettavan ja muistuttaa taas kerran, että vaikka päällepäin näyttää siltä että kaikki on hyvin ja menestyksekkäästi, voi kärsimys olla todellisuudessa suunnatonta.

Helmet-haasteen kohdat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue (urheilijaelämäkerrat)

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

#3 Steven Grant: Punisher Epic Collection: Circle Of Blood (The Punisher (1987-1995) Book 2)

Turun Sarjakuvakauppa mainosti tätä Twitterissä ja halusin lukea sarjakuvia. Ei sen kummempaa valintamekaniikkaa. Ihan viihdyttäviähän nuo sarjikset olivat, ei mitään mestariteoksia mutta omalla tavallaan hyvää sarjakuvaa. Osa yksittäisistä kuvista on huvittavan kökköjä.

Helmet-haasteen kohdat:

Ei

#4 Främlingar i eget land = Muukalaisina omassa maassaan = Strangers in their own country

Evakot ruotsinkielisissä kunnissa -hankkeeseen liittyvä kirja. Mielenkiintoisia artikkeleita ja kertomuksia hyvin toimitetussa paketissa.

Helmet-haasteen kohdat:

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

#5 Robert Jordan: Kultasilmä

Ajan Pyörän 9 osassa taistellaan Kaksvirroilla! Tätä Perrinin "paluuta alkuun" lukuun ottamatta ei mitenkään kummallisempi fantasiakirja, ihan viihdyttävä eikä kansi taaskaan liity mitenkään itse kirjaan.

Helmet-haasteen kohdat:



29. Kirjassa nähdään unia

#6 Glen Cook: A Cruel Wind (Dread Empire, #1-3)

Tämä on ollut ikuisuusprojekti. A Cruel Wind tuli hankittua Mustan Komppanian aiheuttaman Glen Cook -fanituksen myötä, mutta Chronicle of the Dread Empire ei temmannut samalla tavalla mukaansa. Cookin hienoa henkilökuvausta ja juonittelua on mukana, mutta juoni on sekavampi ja hyppivämpi kuin Musta Komppania. Toisaalta taistelukuvaukset ovat hyvin kiinnostavia ja uskottavia.

Varsinaisesti tässä niteessä on kolme kirjaa: A Shadow of All Night Falling, October's Baby ja All Darkness Met. Kaksi viimeistä muodostavat kiinteämmän kokonaisuuden kun taas A Shadow of All Night Falling on niiden epilogi. Ensimmäisen osan päähenkilö on Vartlokkur, mahtava velho, imperiumien ravistelija. Hänen teoistaan kostaakseen äitinsä kuolema ja muuttaakseen maailmaa alkavat vuolaat kerronnan virrat, joihin punoutuu monia hahmoja: sotilaita, velhoja, poliitikkoja, salamurhaajia, yliluonnollisia otuksia ja palkkasotureita.

Dread Empire on ihan luettavaa fantasiaa, jossa näkyvät Glen Cookin kerronnan vahvimmat puolet, mutta siinä on vähän liikaa "hälyä".

Helmet-haasteen kohdat:

17. Kirjassa on kaksoset

#7 Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin

Kirja joka tuli jossain vaiheessa puheeksi ja pitihän se lainata. Juutalainen Judith Kerr kirjoittaa käytännössä perheensä paosta Berliinistä 1930-luvulla natsien tultua valtaan ja matkasta Sveitsiin, Pariisiin ja Lontooseen. Lapsen näkökulma kaaostuvaan maailmaan ja vieraisiin kulttuureihin sopeutumiseen on hyvin kuvattu. Kuten aina, kirja on pelottavan ajankohtainen.

Ainoastaan kirjasarjan ensimmäinen osa on suomennettu, eikä kahta jälkimmäistä näköjään saa lainkaan Suomen kirjastoista.

Helmet-haasteen kohdat:

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

44. Kirja kertoo Berliinistä

#8 Juha Valste: Neandertalinihminen - kadonnut lajitoveri

On kirjoja, jotka luetaan oman itsensä sivistämiseksi. Neandertalilaisista on paljon puhetta, joten ajattelin lukaista tämän Juha Valsteen kirjan. Kirja oli nopealukuinen eli sujuvasti kirjoitettu, mutta paljon, paljon samoja asioita toistava. Opin kyllä paljon uutta ihmislajin ja Neandertalin-ihmisen historiasta ja kirjassa oli kiitettävän paljon kriittistä sävyä joitakin tutkijoita kohtaan.

Susiluola-keskustelu referoidaan sukkelasti, etenkin, kun kyseessä on yksi suomalaisen arkeologian historian rumimpia ja "verisimpiä" vaiheita. Odotan aiheesta kirjoitettua paljastuskirjaa, mutta pitää kai odottaa parinkin kollegan nekrologia, ennen kuin tutkijoilla riittää rohkeutta puuttua aiheeseen.

Helmet-haasteen kohdat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot ?????

#9 Robert Jordan: Taivaan tulet

Taas: oudolla kannella ei ole mitään tekemistä itse kirjan sisällön kanssa. Perus Ajan pyörää.



Helmet-haasteen kohdat:

29. Kirjassa nähdään unia

#10 Vesa Vares: Viileää veljeyttä : Suomi ja Saksa 1918-1939

Ainoa viisi tähteä minulta toistaiseksi tänä vuonna saanut teos. Vesa Vareksen valtavaan materiaaliin nojaava kirja Suomen ja Saksan suhteista sisällissodan jälkinäytöksissä ja maailmansotien välillä pitäisi määrätä jokaiselle lukiolaiselle kurssikirjaksi, niin paljon myyttejä ja hokemia tämä teos purkaa ja kumoaa. Tuskittelin jo aiemminkin, että Suomen 1920–1930-lukuja käsittelevä tietokirjallisuus on vähäistä. Tämä paikkaa pulaa suuresti.

Lähdekritiikki on loistavaa, pohdinta monipuolista ja ennen kaikkea kirjoitustyyli on sujuvaa ja mukaansatempaavaa: kirjaa haukkasi kerralla 50 sivua huomaamattaan, vaikka esimerkiksi alaluvun "Kolmas valtakuta suomalaisissa poliisilehdissä" voisi kuvitella kuolettavan tylsäksi tieteelliseen aikakauskirjaan haudattavaksi artikkeliksi, mutta Vares tekee siitäkin kiinnostavaa luettavaa.

Käytännössä joissakin piireissä edelleen jossain määrin vaalittu myytti siitä, että "Suomen saksalaissuuntautuneisuus" maailmansotien välillä suorastaan pakotti Neuvostoliiton hyökkäämään 1939 tulee niin totaalisesti ja perusteellisesti teilatuksi, että ihme jos siihen vielä vedotaan.

Helmet-haasteen kohdat:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Miltä lista näyttää 14.2.2019:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

4. Kirjailijan ainoa teos

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

6. Rakkausromaani

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

17. Kirjassa on kaksoset

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

19. Et pidä kirjan nimestä

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

28. Kirjan kannessa on kuu

29. Kirjassa nähdään unia

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

31. Kirjassa kuljetaan metrolla

32. Kirjan nimessä on ammatti

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

36. Kirjassa ollaan yksin

37. Pienkustantamon julkaisu

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

44. Kirja kertoo Berliinistä

45. Kirjan nimessä on kieltosana

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

47. Kirjassa on alle 100 sivua

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Arvio: erikoinen ja kiinnostava kirja laiskiaisista

Bongasin Turun kaupunginkirjaston uutuushyllystä matemaatikko ja shakkipelaaja William Hartstonin (s. 1947) kirjoittaman kirjan Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal (2018). Erikoinen nimi ja erikoinen konsepti, mutta tulos on suomalaisellekin nopeasti luettava, monipuolinen ja mielenkiintoinen tietokirja. Englannin kieltä ei kannata pelästyä näinkin spesifissä aiheessa!

Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal -kansi. Kuva: nhbs.com

Youtube-videoista alkujaan laiskiaisista innostunut Hartston on käynyt läpi hyvin laajan ja monipuolisen aineiston selvitelläkseen, mistä tässä otuksessa oikein on kyse. Laiskiaisen ohella pohditaan sanan sloth ja laiskuuden "synnin" merkitystä niin sanoina kuin kulttuurisina ilmiöinä. Tämä tekee kirjasta paikoitellen toisteista, mutta se ei suuresti haittaa. Paljon tilaa menee myös laiskiaisen laiskan luonteen ja "evoluution onnettoman tuloksen" maineen paranteluun. Ilahduttavan piirteenä melkein kaikkien tekstissä mainittujen henkilöiden elinikä tai syntymävuosi mainitaan, mikä kontekstoi tekstiä huomaamatta mutta hyvin.

Aikuinen laiskiainen osaa myös olla hemmetin häijy. Hoitajien käsivarsissa on usein naarmuja ja kynnet kelpaavat tappaviksi aseiksi. Laiskiaisen jäljiltä on esimerkiksi löydetty kuollut jaguaari, jonka vatsan ärtynyt otus oli repinyt auki.

Yllättävää laiskiaisissa on se, miten vähän niistä tiedetään. Tuttua eläimestä lienee useimmille, että kaksi- ja kolmivarvaslaiskiaiset jakautuvat edelleen useampiin lajeihin. Merkittävää on, että laiskiaisten iholla elää levälajeja jotka elävät ainoastaan laiskiaisissa: levistä on löydetty tuoreissa tutkimuksissa antibiootteja ja mm. malariaa torjuvia ominaisuuksia. Ne eivät ole ehkä sittenkään pelkästään naamioinnissa auttavia symbioottisia lajeja. Samoin oli huvittavaa lukea, että kääpiölaiskiaiset syövät lehtiä, joissa on valiumin kaltaista ainetta. Laiskiainen ei myöskään ole tasalämpöinen: lämpimämmässä ilmassa laiskiainen vilkastuu. Se on siis hyvin energiatehokas eläin, mikä lienee koko puuhun päätyneen eläinlajin keskeinen idea. Nämä ovat vain muutamia tuoreita havaintoja erikoisesta ja mystisestä olennosta. Hidas ja sympaattinen otus onkin monella tapaa tieteelle mitä arvokkain olento.

Kulttuurinen katsaus laiskiaisiin on kiinnostava: esiintymiseen kirjallisuudessa (Shapespeare käytti sanaa sloth laiskuuden merkityksessä kuusi kertaa), elokuvissa ja jopa Iso-Britannian parlamentin puheissa. "Laiskiaisrenesanssi" eli otuksen esiintyminen populaarikulttuurissa on hyvin nuori ilmiö. 

Hyvää tuntemusta vasten on yllättävää, ettei William Hartston tunne Lauren Beukesin palkittua Zoo Cityä (2010), vaikka muut tuoreet laiskiaismaininnat on suorastaan ahdettu mukaan. Tässä kirjassa laiskainen on hyvin merkittävässä osassa, suosittelen sitä muutenkin genrerajoja hyvällä tavalla rikkovana ja kauniilla tavalla erikoisena, joskin paikka paikoin (hyvällä tavalla!) kammottavana teoksena. Into Kustannus on julkaissut kirjan erinomaisena suomennoksena vuonna 2016 nimellä Zoo city: eläinten valtakunta. Jos jonkin fiktiivisen kirjan luet ensi vuonna ensimmäiseksi, suosittelen Zoo Cityä.

Lauren Beukesin erinomainen Zoo City (linkki wikipediaan). Lukusuositus laiskiaisfaneille! Kuva: intokustannus.fi

Tuo onkin sitten se ainoa puute kirjassa. Sloths: A Celebration of the World’s Most Maligned Mammal on helppolukuinen, riemastuttava, monipuolinen ja kiehtova tietokirja. Se on samalla läpileikkaus moneen kummalliseen ilmiöön ja sisältää jännittävää knoppitietoa. En esimerkiksi tiennyt, että Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersson (1743–1826) oli aikanaan hyvin arvostettu paleontologi. Hän tosin epäili tutkittavakseen saamiaan jättiläislaiskiaisen luita joksikin suureksi kissalajiksi julkaisussaan "Memoir of the Magalonyx" (1797), mutta korjasi pian niistä antamaansa arviota lukemansa brittiläisen tiedejulkaisun perusteella.

Kaikkein paras laiskiaisen merkitystä summaava sitaatti on heti Hartstonin kirjan alussa:

"They hang upside down in the rainforest canopies of Central and South America eating the leaves around them; they only shift position when the food runs out or to come down the tree once a week to poo and pee; and they disembowel anything that irritates them. That, I felt, is the perfect lifestyle."

Kirjamessuilua lyhyesti

Tuli sitten vierailtua niin Turun kuin Helsingin kirjamessuilla. Turussa oli kyllä ahtaampaa (pienempi tila) mutta jotenkin enemmän spirittiä. Samoin antikvariaattipuoli oli jostain syystä parempi Turussa.

Turun kirjamessujen paras löytö oli Muolaan ja Äyräpään historiikki, joka oli kuulunut Kanneljärven kansanopistolle. Minusta kirjoista takaa löytyvät kirjaston käyttösäännöt ovat aina hohdokkaita:

Helsinkiin menin ostoslistan kanssa. Listan kirjoista sain vain minimaalisen määrän hankituksi. Kärjessä oli Jussi Harolan Yhteys! Tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen puolustusvoimissa koska olen kyllästynyt lainaamaan opusta jatkuvasti Turun kaupunginkirjastosta. Sitä ei löytynyt yrityksistä huolimatta Turun kirjamessuilta ja riemuitsin suuresti kun Helsingissä erään antikvariaatin tiskistä se löytyikin hintaan 27€. Syy kirjan viimeaikaiseen pieneen kiertoon selvisi seuraavassa kojussa: se oli koko loppupainoksen kahminut osto- ja myyntiliike joka myi kirjaa 12€ hintaan... hakeuduin nurkkaan kiroilemaan mitä ankarimmin.

Syynä pikaiseen ostoon oli se, että Turussa messuilla kaduttaa edelleen etten ostanut Barokin pukumuotia sen korkeasta hinnasta huolimatta. Varsinainen syy ostamattomuuteen oli se, että ostoskassini natisi jo liitoksissaan. Myyjä oli kuitenkin turkulainen ja arvelin tyyriin hinnan karkottavan ostajat. Mutta ei: kun kävin antikvariaatissa messujen jälkeen niin kirja oli kuin olikin mennyt. Argh!

Muita hankintoja Helsingistä:


Viiden pennin puodista viiden euron kirjoja. Pulju taisi ostaa koko SKS varaston vuosi pari takoperin kilohintaan:

Lasse Vihonen: Radio sodissamme 1939 - 1945
Merja Sillanpää: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla
Eric Gustaf Ehrström: Ylioppilaan sotapäiväkirja 1808


Savukeidas, hieno kustantamo:

Mark Twain: Omaelämäkertani

Olen vakaasti päättänyt tukea Kimmo Pietiläistä ja Terra Cognitaa aina, kun siihen vain on mahdollisuus. Miesparka tuntuu yksin pitävän suomalaista yleismaailmallista tieteellistä huippukirjallisuutta 2010-luvulla. Siispä sieltä pitkään kiertelemäni ja kaartelemani:

Nate Silver: Signaali ja kohina. Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät

Karin pilapiirroskokoelmista puuttuu enää vain pari. Nyt löytyi pilkkahintaan:

Kari. Tää on kivaa!


En pohjimmiltaan ymmärrä tai suostu ymmärtämään sitä ettei maailma koskaan muutu vaikka olen lukenut Sinuhet ja Claudiukset. Valtaosa Karin 1970-luvun piirroksista oli taas kerran kuin suoraan tästä päivästä. Etenkin tästä piirroksesta tulivat mieleen Helsingin Sanomien kolumnistit. Nykyään tosin muoti on muuttunut ranskalaisfilosofeista Yhdysvaltain itärannikon yliopistojen kasvatteihin, joiden sanomisia siteerataan tämän tästä:

Kuva: Kari Suomalainen. Poistan piirroksen pyydettäessä.

 En tiedä oliko väenpaljous vai mikä syynä, mutta Helsingissä tuntui loppuvan happi. Pari viimeistä tuntia pysyin hädin tuskin hereillä ja vaikka sainkin ostoskassini tuttujen tiskin alle jemmaan niin minä vain kuljeskelin etsimässä vapaita tuoleja joilla huilia. Koko paluumatkan Turkuun nukuin.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että Turussa järjestetään kirjamessujen kanssa ruoka- ja viinimessut ja Helsingissä viini- ja ruokamessut. Olin kahden vaiheilla että otanko maistelutiketit ja olin jo jonottamassa niitä nähtyäni uusia italialaisia oluita. Kun kuitenkin maistelulasin hinta selvisi vasta tiskillä (8€, josta 5€ saa panttina takaisin lasia palauttaessa) enkä tiennyt minkä suuruisia huikkia maistelulipuilla saa (ja vaativatko jotkut ehkä useamman tiketin) niin annoin koko touhun olla ja ostin vinon pinon liperiläisiä karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ne katosivat illalla Turussa itsetehdyn munavoin kanssa kitoihin.

No, onpahan kirja-arsenaalia täydennetty rankemman kanssa tulevia koitoksia varten.

Otin piruuttani muutes Helsingissä seuraavan kuvan otsikolla "Museoviraston kaikki jäljellä olevat työntekijät samassa kuvassa viimeisimpien leikkausten jälkeen":

Joidenkin tietojen mukaan kuvassa vain 80% MV:n nykyisestä henkilökunnasta.

Taasen katsaus luettuihin kirjoihin

Tällä kertaa suuri määrä aikaani on mennyt kieltolakiin liittyvän kirjallisuuden läpikäymiseen. Aihe on mielenkiintoinen ja sitä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta mutta yllättävää on, että kunnollinen yleisesitys asiasta puuttuu edelleen lähes täydellisesti. Aiheesta pitäisi kirjoittaa ainakin 1500 sivun opus, jossa käytäisiin kunnolla läpi kieltolain vaiheet, synty ja seuraukset laajan vertailun ja käytäisiin etenkin myytit läpi oikein urakalla.

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva (2015)

Aloitin kieltolakiin tutustumisen kaunokirjallisuudesta, sillä Mikko Porvalin uusi "Carelia Noiriksi" luokiteltu Sinisen kuoleman kuva käsittelee kieltolakiaikaa Viipurissa ja Karjalan kannaksella. 

Tämä teos oli jostain syystä parhaimmillaan keskiosassa. Alku kangerteli ja loppu "töksähti" mutta tarina kuitenkin kulki hyvin. Kirja on mainiota ajankuvaa mutta minua jäi kaivelemaan se seikka, että ainoat karjalan murretta puhuvat viipurilaiset olivat katulapsia. Aikuisilta ei edes aseella uhatessa katoa hallittu kirjakielisyys! Viipurin Porvali esittää hyvin, mutta mikäli havaitsin oikein hän käyttää Viipurin linnan ohittavasta sillasta nimitystä Linnasilta: aikalaiset puhuivat siitä ainakin Karjala-lehden perusteella Turun siltana. Mutta nämä ovat minimaalisen pieniä rikkeitä, kokonaisuutena Viipuri tulee hyvin ja tunteella esille.

Kirja on siinä mielessä mielenkiintoinen poikkeus valtavirrassa, että hypernerokkaiden tai särmäkkäiden rikollisten sijaan painopiste on etsiväkaksikossa. "Suurta konnaa" ei - näin juonipaljastuksena - ole vaan rikolliset ovat tavallisia, mikä tuo kirjaan realistisuutta. Porvalin sankarit on luotu hyvin, vaikka ovat hieman liian moderneja ajankuvaan nähden. Viipurin tullikamarinkin kertomuksista tosin löytyy 1920-luvun lopulta tapauksia, joissa rikostutkinta tehtiin ajoneuvon jättämiä renkaanjälkiä myöten niin tarkasti, ettei Porvali ole päähenkilöidensä metodeissa hakoteillä, hieman vain aikaa edellä. Varsinaisista anakronismeista ei voi puhua. Samalla kirja onkin äärettömän kiehtova katsaus aikansa rikos- ja rikospaikkatutkimukseen. Esimerkiksi sormenjälkien kelpaamattomuus todistusaineistona tuona aikana tuodaan hyvin esille.

Reijo Ahtokari: Pirtua, pirtua - Kieltolaki Suomessa 1.6.1919 - 5.4.1932 (1972)

Myönnetään: kirja on äärimmäisen viihdyttävä ja lennokkaasti kirjoitettu. Se on myös siinä mielessä harvinainen, että Ahtokari käsittelee myös Viipuria esimerkein kun tuoreemmat kuvaukset kieltolaista keskittyvät vain ja ainoastaan Helsinkiin.

Kirjassa on se suuri kirous, että se on varmasti ollut osaltaan ainoana yleisesityksenä aiheesta olennaisesti luomassa ja toistamassa kieltolain keskeisiä myyttejä.

Raimo Pullat: Itämeren rutto - Pirtun salakuljetusta vuosina 1919-1939 (1993)

Hyvä ja tiivis esitys kieltolaista virolaisen salakuljetuksen kannalta. Teos osoittaa hyvin, että "virolaisen spriin" merkitystä on liioiteltu kieltolakikirjallisuudessa suuresti, pääasiassa Maalaisliiton aikalaispropagandassa. Spriin suurtuottaja- ja tuojamaata Saksaa kun ei uskallettu kritisoida. Itse havaitsin tämän germaanivaikutuksen käydessäni läpi Viipurin raastuvanoikeuden tullitakavarikkoasiakirjoja: vuoden 1925 jälkeen melkein kaikki takavarikoitu sprii oli saksalaista.

Pertti Kolari & Juha Varis: Höyryautosta puukaasuun. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita (2007)

Tutkiessani autojen osuutta Viipurin spriin salakuljetuksessa minua alkoi tökkiä, ettei mistään löytynyt kunnon tilastoa Viipurin autokannasta. Mitä miellyttävin yllätys kohtasi minua, kun kävin läpi Vaski-kirjaston kokoelmia hakusanoilla autot ja rajaamalla aiheeksi historian sekä Turun pääkirjaston kokoelmat sain melkein heti tämän mitä täydellisimmän täysosuman!

Kirja on käytännössä hyvin tehty ja kuvitettu luettelo Viipurin lääniin rekisteröidyistä autoista. Luettelon laatimisessa on ollut tolkuttoman suuri työ, mutta se on tehty viimeisen päälle ja kun kirja on kuvitettu hyvin ja mukana on mielenkiintoisia tarinoita, on lopputulos loistava ja hatunnoston arvoinen. Valitettavasti kieltolakivuoden 1926 tilasto puuttuu, mutta siitä ei voi tekijöitä moittia kun muiden vuosien luvut muuttuvat ja vieläpä eriteltynä autolajeittain sekä kaupungeissa ja maaseudulla rekisteröityihin autoihin. Kun heti alussa vielä huomautetaan lähdekritiikistä tilastojen suhteen, on syntynyt mallikelpoinen tutkimus.

Kari Kallonen: Algoth Niska - salakuljettajien kuningas (2000)

Viihdyttävä kirja Algoth Niskasta, joskin kohteen "ihailu" paistaa läpi. Kannattaa lukea seikkailukirjallisuutena eikä historiakirjana.

Jaakko Hämeen-Anttila & Venla Rossi: Nälästä nautintoihin: Ruoan tarina (2015)

Hyllyssäni ei ole laisinkaan Hämeen-Anttilan teoksia ja Tuhannen ja yhden yön tarinanikin ovat minulla loistokkaassa kuuden niteen painoksena Kaija Rainerlan suomennoksena (1968). Hämeen-Anttilan huumekirjakin Trippi ihmemaahan: huumeiden kulttuurihistoria kiinnostaisi lukea, mutta arvostelut ovat olleet sen suhteen vähän niin ja näin. Perusteellinen Nälästä nautintoihin -arvostelu julkaistiin Agricolassa vastikään.

Kirja on suunnattu laajalle yleisölle. Kieli on poikkeuksellisen siistiä ja viimeisteltyä, kehuni oikolukijalle. En muista milloin viimeksi olen nähnyt tällaista kirjallista suoritusta. Kirja on myös nopealukuinen ja ilahduttavasti vaikeaselkoisten sivistyssanojen sijaan on käytetty kunnollista suomen kieltä.

Jotenkin vierastin kirjan käsittelyä. Aina kahden kappaleen välein odotin pomppaako jostain kyltti jossa lukee "FUN FACT!" tai "DID YOU KNOW?!". Montaa asioista en toki tiennyt, olenhan sodankäynnin tutkija enkä ruoan, mutta pidemmän päälle osa setvityksistä kävi ärsyttämään. Samalla teksti alkoi poukkoilla. Kirjallisuuden käyttö lähteenä ruokakuvauksissa oli toki hyvä asia, mutta siinä taas kävi tökkimään Hämeen-Anttilan kotikirjaston päälleliimaaminen. Tunnustan, että valtaosaa kirjoista en ollut lukenutkaan ja epäilen, onko kirjan kohdeyleisöstä ylipäätään kukaan. Kirjallisina vinkkeinä kirja on asiansa ajava, joskaan ainuttakaan kirjaa ei tehnyt mieli lukea lainausten ja kuvausten perusteella! Valitussa kirjallisuudessa on omia painopisteitä, luonnollisesti, ja voi vain kirjoittaa siitä mitä on lukenut. Tuntuu kuitenkin siltä, että varsinaisesti tätä kirjaa varten ei luettu erikseen mitään. Hämeen-Anttilan panos tässä on suorastaan päälleliimattu. Kaunokirjallisessa puolessa jäin esimerkiksi nälkää käsittelevän luvun suhteen kaipaamaan Hertta Müllerin mestarillista ja sadunomaista kuvausta nälästä vatsassa piikkinsä ulos työntävänä siilinä teoksessa Ihminen on iso Fasaani (Keltainen Kirjaston 2009 julkaisemassa versiossa s. 88-90).

Ruokaa käsitteleviä tilastollisia tutkimuksia julkaistaan ainakin tusina joka päivä, joten niitä sopivasti lainaamalla saa kyllä mitä vain todistetuksi toteen. Klassikkoesimerkki ovat kananmunat, jotka kolmen tai viiden vuoden välein julkaistavissa tutkimuksissa joko suositellaan jättämään kokonaan pois tai joita kehotetaan syömään kaksinverroin enemmän. Alkoholia ja sokeriteollisuutta käsitteleviä tutkimuksia on julkaistu vastikään. Ruokaa ja ruokailua koskeviin tutkimuksiin pitäisi suhtautua mitä lähdekriittisimmin. Klassikko tästä löytyy arkeologiasta ja kuuluisasta Arizonan Tucsonissa toteutetusta jäteprojektista, jossa tutkittiin kulutusta asukkaiden roskien perusteella ja tietoja verrattiin haastattelututkimuksiin. Etenkin alkoholin kulutus oli huomattavasti suurempaa tyhjien kaljatölkkien perusteella kuin haastateltavien vastausten perusteella: luotettavimmat tiedot kulutuksesta saatiin taloudesta niiltä, jotka eivät juoneet lainkaan. Kaikkein kiehtovin lopputulos oli mielestäni kuitenkin se, että lihan kulutus kasvoi kun ihmiset yrittivät vältellä sitä uusien ravintosuositusten perusteella! Kuluttajat eivät enää ostaneet kyljyksiä tai muita vastaavia tuotteita vaan makkaroita, salameja yms. joissa on suhteessa enemmän lihaa. Ihmiset tosissaan kuvittelivat syövänsä vähemmän lihaa näillä valinnoilla. Arkeologinen tulkinta asiasta menisi Tucsonista kirjoittaneiden mukaan todella metsään: jos vastaava olisi tapahtunut esihistoriassa olisivat arkeologit arvelleet, että ihmiset rationaalisesti siirtyivät enemmän energiaa tiivistetyssä muodossa sisältävän ravinnonlähteen pariin hyläten suhteessa niukemman lähteen.

Muina puutteina kirja on Suomen suhteen lähes täysin Helsinkikeskeinen. Turussa Vähätorin varrella on  ravintola Panini, jonka näyteikkunassa on saviruukkujen palasia ja teksti, jonka mukaan paikalla on "jo satoja vuosia sitten ollut ravintola: nämä löytyneet sirpaleet todistavat sen". On hyvä, että kirjassa toistetaan tietyt asiat useaan otteeseen mutta vähän liian usein todetaan esimerkiksi että Iso-Britannia ja Venäjä ovat teenjuontimaita. Leipätekstissä kävivät myös tympimään toistuvat seksiä ja ruokaa yhdistävät kappaleet. Herkun sijaan kirja muistuttaa pullamössöä jossa on runsaasti sattumia. GoodReadsissa pinnistelin, antaisinko tälle kaksi vai kolme tähteä. Päädyin antamaan kaksi koska arviona se om "It was ok", vaikkakin kirjassa oli myös paljon puolia joista pidin. Suosittelen perusteoksena ruoan historiasta.

Kummallista kyllä, tämä on yksi harvoja kertoja kun ruokaa käsittelevää teosta lukiessa itselleni ei tullut lainkaan nälkä. Poistuin aikoinaan esimerkiksi Euroopan esihistoriaa käsitteleviltä luennoilta pohjattoman nälkäisenä pelkästään kuultuani, miten paljon alkuhärkiä syötiin ja millaisia ruoanlaiton jälkiä asumispaikoilta on löytynyt.

Nyt sanon rumasti: ilmeisesti Jaakko Hämeen-Anttila on kyllästynyt olemaan Suomen akateemisen maailman islam-asioiden automaattivastaaja, joten nyt hän on ryhtynyt laajentamaan osaamisalaansa kotikirjastonsa pohjalta. Pitänee lukea vielä Trippi ihmemaahan: huumeiden kulttuurihistoria jotta voin haukkumisen sijasta purrakin tai tietenkin muuttaa mieltäni, millainen kirja sitten onkaan.

Hieman piikkiä kulttuurihistorijoitsijoiden suuntaan, koska ilkimys

Luokittelen Nälän ja nautinnon kulttuurihistoriaan, joka on yksi vähiten arvostamani historiantutkimuksen aloista. Tästä hieman taustatietoja lukijalle. Yhtenä syynä inhooni ovat opinnot Turun yliopistossa, jossa historian perusopintoihin kuului tietty kulttuurihistorian dominanssi, olihan rehtori Virtanen kulttuurihistorioitsija. Kymmenien tuttujeni ja ystävieni perusopinnot jäivät suorittamatta tai pitkittyivät vuosikausilla siitä syystä, että pakettiin kuului 2 opintopisteen essee jossa kaikki aiheet - niitä oli kymmeniä - olivat enemmän tai vähemmän perseestä. Itse suoritin sen hampaat irvessä, aiheena katuvalojen rikkominen osana eurooppalaisia kaupunkimellakoita.

Osasyynä kulttuurihistorian dominanssiin oli muiden kulttuurin tutkimusten aiheiden ahdinko. Etenkin kansatiede oli hylännyt omia perinteisiä aiheitaan ja kulttuurihistorioitsijat kahmivat niitä itselleen esittäen  esimerkiksi uutena ja mitä ihmeellisimpänä huomiona, että menneisyydestä ja historiallisista tiedoista saa uutta tietoa esimerkiksi haastattelemalla ihmisiä! Vau! V*ttuilin aiheesta aikoinani raskaasti. 

Etenkin arkeologiasta loikkasi suuri määrä väkeä (PETTURIT!) kulttuurihistoriaan, mutta myös toiseen suuntaan muutti muutama opiskelija. Keskimäärin jos halusi tutkia jotain aihetta mahdollisimman laveasti loikkasi kulttuurihistoriaan, mutta heti kun aihe tarkentui opiskelija loikkasi toiseen oppiaineeseen. Kulttuurihistoria on "anything goes" oppiaine, jossa tehdään jokaista hyvää tutkimusta kohden viisikymmentä enemmän tai vähemmän sutta. Toki muuallakin tehdään karmeaa tutkimusta, mutta kulttuurihistoriassa laveutta yritetään perustella monipuolisuudella ja tarkkuudella vaikka monesti suuhun jää maku siitä, että lähteitä valikoivasti käyttämällä mitä vain saa perustelluksi ja todistetuksi. Arkeologiassa vastaavaa harrastetaan yleensä ottamalla käyttöön linqvistiikka ja nimistötutkimus heti kun arkeologiset lähteet loppuvat tai uupuvat.

100 kirjaa - osa 8 eli LUETTU elikkä SE OLI SIINÄ!

Joulun alla sain toteutetuksi tuon sadan kirjan tavoitteen, ja olen jo mennyt ylikin: sain kuluneen vuoden aikana luettua 103 kirjaa. Tässä siis viimeiset 20. Osasta on sen verta aikaa, etten muista tarkemmin kirjaa kuin hyvä/huono akselilla.

# 80 Kerttula, Antti. Talvisodan summa 1939 - 1940. Kustaa Ala-Kailan muistelmat.

Huonosti toimitettu ja toteutettu teos. Malliesimerkki siitä, miksi sotahistoriallisten kirjojen tekemiseen tarvitaan muutakin kuin intoa. Ari Raunion teoksen karttojen käyttö sellaisenaan hipoo tekijänoikeusrikkomuksia.

# 81 Hämäläinen, Valde. Rivimiehenä talvisodan Summassa.

Täysin päinvastainen edelliseen verrattuna: erinomainen teos panssarintorjunnasta talvisodassa.

# 82 Lang, Maaria. Kuoleman aaria.

Hyvin, hyvin jännittävä dekkari iltalukemisiksi.

# 83 Valkonen, Markku. Ateljeena sotatanner - TK-piirtäjien sotaa.

Kiinnostava teos hyvillä teksteillä, ei siis vain kuvia. Lyhyt mutta hyvin perusteellinen katsaus aiheeseen.

# 84 Dobbs, Michael. House of Cards.

Seurasin ensin jenkkisarjaa (tuotantokaudet 1 & 2 katsottu) ja jäin siihen koukkuun. Kirja osoittautui vielä paremmaksi. Francis Urquhart on häkellyttävän hieno hahmo, tällaista pahuutta kohtaa kirjallisuudessa valitettavan harvoin. Sain molemmatjatko-osat Suomalaisen alesta: huomatkaa, ostin nämä Suomalaisesta Kirjakaupasta. Eli siis hyvin vaikutusvaltainen kirja, kun sai minut ylittämään Suurta Suomalaista Askartelukauppaa kohtaan tuntemani inhon.

# 85 Vennamo, Veikko & Väisänen, P. O. Jälleenrakennuksen ihme.

Kiinnostava ja monin paikoin humoristinen teos eturivin silminnäkijän kokemuksista sodan jälkeisistä vuosista. Vennamon asenne ja propagointi paistaa läpi liian räikeästi haitaten asiasisältöä. Suosittelen etenkin lukua "Ruotsalaisten pyhä maa".

# 86 Laitinen, Erkki (toim.). Tuloksia ja näkökulmia sodanjälkeisen asutustoiminnan tutkimuksesta.

Jyväskylässä 1990-luvun alussa pidetyn seminaarin esitelmät. Etenkin ansiokas artikkeli muolaalaisista kannattaa lukea.

# 87 Kulha, Keijo K. Karjalaisen siirtoväen asuttamisesta käyty julkinen keskustelu vuosina 1944-1948.

Tärkeä tutkimus, joka kertoo paljon eri puolueiden ja väestöryhmien suhtautumisesta siirtoväen uudelleenasuttamiskysymykseen. Kuten Vennamon Jälleenrakennuksen ihmeessä, saa tämäkin virnuilemaan suomenruotsalaisten lausunnoille karjalaisista.

# 88 Helamaa, Erkki. 40-luku : korsujen ja jälleenrakentamisen vuosikymmen = 40-talet : korsurnas och återuppbyggandets årtionde.

Näyttelykatalogi, erittäin kiintoisa katsaus "förttitaalismiin". Suosittelen lämpimästi arkkitehtuurista ja korsuelämästä kiinnostuneille.

# 89 Jonasson, Jonas. Lukutaidoton joka osasi laskea.

Kirjoittaja tunnustaa puolittain itsekin matkivansa Arto Paasilinnaa. Kirjan idea on hauska ja suomennos toimii, mutta tarina junnaa monin paikoin.

# 90 Salo, Unto. Iso tammi: Lehvän taittajan tarina.

Kiehtova katsaus arkeologian historiaan yhden tekijän näkökulmasta. Säästää lukijan Salon muiden teosten lukemisen vaivalta, koska loppuosassa tiivistetään paljon keskeisiä tuloksia. Kirjoitin tästä aiemmin blogissa.

# 91 Arkeologi Janne Rantasen juhlakirja.

Ööh... kai itse toimittamani kirjan saa lisätä listaan? Tietysti minun piti lukea kaikki artikkelit jne. enkä olisi saanut tätä muuten GoodReadsiin. Annoin viisi tähteä siellä.

# 92 Korkiasaari, Jouni. Suomalaiset maailmalla.

Vanhahko mutta edelleen ajantasalla oleva katsaus suomalaisen siirtolaisuuden historiaan. Sisältää kaiken tarvittavan perustietojen etsimiseen. Teoksen saa PDF:nä Siirtolaisuusinstituutin sivuilta.

# 93 Tuuri, Antti. Rauta-antura.

Keskivertoa Tuuria Lapin sodasta. Kerronta on vähän väsynyttä.

# 94 Lamér, Inkeri. Raskas metalli. Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa.

Kiehtovia kertomuksia suomalaisista laivanrakentajina Göteborgissa. Hyvin toimitettu ja kuvitettu teos. Entisten telakkaisten kertomukset ovat mielenkiintoista luettavaa.

# 95 Rintala, Paavo. Sissiluutnantti.

En olisi uskonut, mutta tämä kirja on yksinkertaisesti paskasti kirjoitettu. Ei sitä kannata kaunistella. Rintalalla on monia hyviä teoksia, mutta tämä ei ole sellainen. Kirja sytytti aikoinaan lottien huorittelulla kirjasodan, joten arvelin että teoksella olisi edes kaunokirjallisia ansioita koska sota edellyttää puolustajiakin. Ansioita ei ole. Selkeät asiavirheet (esim. asemasodasta puhuttiin vasta jatkosodan jälkeen, 1942-1944 käytettiin sanaa "puolustusvaihe") ja huono kerronta tekevät kirjasta lähinnä surkuhupaisan.

# 96 Siives, Suvi-Anne. Politiikan julkisivu.

Poliittisesti vanhentunut, mutta halusin kontrastia Vasemmistoliiton synnylle. Sen pariksi kirja sopiikin mainiosti. Siimeksen kirjallinen tyyli on erinomainen. Kirja auttoi ymmärtämään poliittista lähihistoriaa paljon paremmin.

# 97 Flink, Toivo. Pois nöyrän panta. Inkerin liitto 1922-1944

Hyvä ja nopeasti luettava kirja inkeriläisten vaiheista.

# 98 Sariola, Mauri. Laukausten hinta.

Lukemani painoksen alussa arvosteltiin hieman kirjaa, mutta minusta tämä oli mainio kirja. Hyvin kirjoitettu ja kerronnaltaan tenhoavasti kulkeva tarina. Pitänee lukea alkaneena vuotena lisää Sariolaa, tämä oli nimittäin ensimmäiseni.

# 99 Pratchett, Terry. Suuri ajomatka.

Onttujen ensimmäinen kirja. Taas kerran oivaltavaa Pratchettia. Ostoskeskuksen kokeminen uskonnollisena ilmiönä on nerokas oivallus.

# 100 Pratchett, Terry. Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät.

Yksi Pratchettin parhaita. Menehtyneen suurmiehen kunniaksi tämä lukematta jäänyt "nuori klassikko" sai olla listan sadas. Pratchett on yksinkertaisesti nerokas tajuamaan ihmisiä ja näiden luontoa.

Lukuvuoden lopuksi

Käsittelen yli menneet kolme kirjaa myöhemmin. Tässä listavalinnat:

PARAS KAUNOKIRJALLINEN KIRJA

Cook, Glen. Musta komppania.

Erinomainen suomennos, hyvät hahmot, poikkeuksellisen kiehtova fantasiamaailma ja kaipaamaani ihanaa raadollisuutta vailla tihkuvaa inhorealismia. Tilasin Adlibriksesta osat 1-3 eli omnibusin, koska haluan lukea lisää! LISÄÄ!

PARAS TIETOKIRJA

Kivimäki, Ville. Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945

Kerta kaikkiaan erinomainen ja hyvin toteutettu tutkimus aidosti uudesta aiheesta sotakirjallisuudessa. Kysein jo lukiolaisena psykologian opettajaltani, onko aiheesta tutkimusta. Nyt on, ja vieläpä erinomainen. Kivimäki on Finlandiansa ansainnut!

PAHIN PETTYMYS

Rintala, Paavo. Sissiluutnantti.

En olisi uskonut, että kirjasodan saa aikaiseksi näin huonolla kirjalla. Oletin todella paljon tämän kirjan kaunokirjalliselta arvolta, ja petyin raskaasti.

Kirottu Suomalainen! eli wälitöntä wihaista blogiwihaa

Minulla keitti Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupan kanssa, koska eivät toimittaneet millään kaksi kuukautta sitten (12.5.) tilaamaani kirjaa. Tarvitsin sen AK-47:sta lupaamaani artikkeliin, mutta vatuiksi meni.

Luvattu toimitusaika oli 2-3 viikkoa, ja kuulin asiasta ensimmäisen kerran kesäkuun puolivälissä heiltä. Tuli ilmoitus:

"Hei! Tilauksesi ########## tuotteen 'AK 47: The Weapon That Changed the Face of' toimitusaika on hieman pidentynyt.  Tilaus toimitetaan arviolta 2 viikon kuluessa. T: Suomalainen.Com"

Seuraavan kerran kuulin kirjasta heinäkuun puolivälissä viikko sitten samalla viestillä. Tänään kyllästyin koko touhuun ja luin vaihto- ja palautusohjeet:

"Tilauksen voi peruuttaa myös ennen toimitusta. Ilmoituksen voi tehdä peruuttamislomakkeella tai vapaamuotoisesti esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@suomalainen.com."

Tulostin peruutuslomakkeen ja sen liitteeksi tilausvahvistuksen tietoineen ja kiikutin sen lähimpään Suomalaisen myymälään. Täällä ilmoitettiin, että he eivät ota tällaisissa tapauksissa lomakkeita vastaan vaan minun pitäisi soittaa asiasta. Koska en tiedä puhelun hintaa, laitoin sähköpostitse peruutuksen joka "käsitellään saapumisjärjestyksessä"

Suomalaisen tilaukset ovat aikaisemminkin kusseet pahasti kintuille. Muistan, kun tilasimme joitakin vuosia sitten tädillemme harvinaisen höyryveturiteoksen syntymäpäivälahjaksi. Tilaus viivästyi ja kun se viimeinkin tuli myymälään, se myytiin ensimmäiselle sisääntulleelle sattuma-asiakkaalle joka pyysi sitä, ennen kuin ehdimme noutaa sen itse.

Pakko vielä esittää yksi kysymys: onko kukaan koskaan mennyt Suomalaisessa siihen lankaan, että juuri painosta tulleessa uutuusteoksessa on valkoinen hintalappu 79,9€ ja sen alla punainen lappu "TARJOUS: NYT VAIN 49,9€!" ?

Ylipäätään suomalaiset perinteiset kaupat ovat ollet minulle enemmän harmiksi kuin avuksi. Anttilat nyt hieman harmittavat, niissä olen saanut kunnon palvelua. Mutta odotan sadistisesti virnuillen, milloin lamaleikkuri alkaa paloitella Suomalaista Kirjakauppaa. 

Samaan aiheeseen liittyen en oikein jaksanut yhtyä Hesarin voivotteluihin Stockmannin potkuista. Toisinaan olen saanut siellä sen verta ala-arvoista palvelua osoittauduttuani suomenkieliseksi, että enpä kyynelehtinyt luudan lakaistua.

Pitänee laatia uusi asiakastili AdLibrikseen. Ne sentään tietävät, mitä tekevät ja saavat tavaran toimitetuksi. Ehkä saan artikkelin kirjoitetuksi tämän vuoden puolella, jos tilaan sieltä.

The Archaeology of V. Gordon Childe (1994)

Nyt minun on nostettava lukulistalta esille The archaeology of V. Gordon Childe. Contemporary perspectives. Teos perustuu Lontoossa 8.-9.5.1992 Gordon Childea käsitelleen konferenssin esityksiin ja keskusteluihin.

The Archaeology of V. Gordon Childen kansi. Kuva: The University of Chocago Press Books.

Australialainen Vere Gordon Childe (1892 - 1957) lienee maailman ainoa arkeologi, jonka keskiverto tieteestä kiinnostunut ihminen tuntee. Tämä johtuu hänen merkittävistä teoksistaan, joissa ihmisen esihistoriaa on käsitelty synteettisesti ja yleistajuisesti. Childe oli ensimmäinen, joka kirjoitti ymmärrettävästi mitä menneisyydessä tapahtui ja miksi muutokset toteutuivat. Hänen teoriansa nojasivat vahvasti marxilaisuuteen (huom. pitkälti eri asia kuin kommunismi), mitä piirrettä konferenssissa ruodittiin syvällisesti. Marxilaisuuden (positiivista) vaikutusta arkeologiaan ei pidä väheksyä, ja marxilaiseen arkeologiaan on kuulunut vahvasti yhteisön huomioiminen.

Kirjan tekstit olivat hyvin kiehtovaa luettavaa ja mukaan otetut esitelmiä seuranneet keskusteluosiot olivat hyvin valaisevia. Childen jännittynyt suhde neuvostoliittolaiseen arkeologiaan tuotiin esille, ja konferenssissa julkaistiin ensimmäistä kertaa hänen kirjoittamansa kriittinen kirje neuvostoarkeologiasta ja kaivaustuloksista sekä niiden julkaisemisesta. Näin länsinaapurina kirje on hyvin kiinnostava ja pitäisikin tutkia omaksi huviksi itäisen arkeologian vaikutusta suomalaiseen arkeologiaan.

En voi muuta kuin toistella sanaa "mielenkiintoinen". Mielenkiintoisin teksti oli Kent V. Flanneryn kirjoitus "Childe the evolutionist", jossa käydään läpi Childen huonoa Uuden maailman tuntemusta - tai oikeastaan mielenkiinnottomuutta - ja sitä, että Childe (pasifistina) ei tunnustanut sodan roolia yhteiskuntien kehittymisessä. Etelä-Amerikkalaiset esimerkit osoittavat, että neoliittisesta yhteiskunnasta kohti urbanisoitumista kulkevat yhteiskunnat kävivät läpi "eriarvoistumisen", jossa sodilla ja monumentaalisilla rakennusprojekteilla päälliköt pyrkivät saamaan hallintaansa mahdollisimman monia alamaisia.

Childe itse tunnusti, että hänen teorioitaan, hypoteesejaan ja tuloksiaan tullaan kumoamaan ja muovaamaan. Se on kypsän tiedemiehen merkki, joka on nykyaikana harvinaisuus.

Vere Gordon Childe kuoli tekemällä itsemurhan 19.10.1957. Hän hyppäsi alas kalliohyrkänteeltä lähellä syntymäpaikkaansa. Kiinnostavaa sinänsä, hän kirjoitti yhdelle konferenssin osallistujista suosituksen tämän pyynnöstä vain viikkoa ennen elämänsä päättämistä.

Suosittelen teosta kaikille arkeologian teoriasta ja arkeologeista kiinnostuneille.

Lomalta selviydytty!

VR:n armoilla

Kas niin, takana kuusi päivää Joensuussa ja seitsemän + seitsemän tuntia VR:n täyteen sullotuissa junissa. Ainoastaan matkan loppuosa välillä Pasila-Turku illalla kello 23.08-01.02 oli väljää. Kirkkonummen jälkeen minun ja paremman puoliskoni lisäksi vaunussa oli vain yksi naikkonen jolla tietenkin oli sangen äänekäs ja pärskivä yskä sekä nuha. Ja hän oli melkein takanamme. Ei onneksi tainnut tarttua, mutta pitikin sattua!

VR oli ennakkolippujen (tilattu marraskuussa) ansiosta suhteellisen edullinen, ainakin opiskelijalippuja halvempi, mutta ikävä junassa on silti matkustaa. Matkalaukku piti paluumatkalla välillä Joensuu-Pasila sujauttaa jalkatilaan, mikä aiheutti mukavan kippuran ja selkäkipuja. Hattuhyllylle se ei mahtunut eikä matkalaukuille ollut tiloja lähettyvillä.

Mikä olisikaan mukavampaa kuin käyttää junamatka YLE Areenan tarjonnan katseluun? Ei onnistu! WLAN on junissa hidas tai sitten Areena pitää joka kymmenes sekunti lataustauon ja ilmoittaa aina välillä "Media ei ole saatavilla". Grrr!

Junassa Joensuu-Pasila mainostettiin uutta ja ihanaa Duetto-ravintolaa. Eipä ollut erityinen kokemus, koska juuri mitään ostettavaa ei ollut. Lappujen perusteella vanhaa leipä- ja mutusteluvalikoimaa oli supistettu entisestään.

Kirjallisuuskatsaus

Luin junamatkan Justin Brooken teosta Talvisodan kanarialinnut (1984). Se kertoo talvisodan ajan brittiläisistä vapaaehtoisista ja vaikka nämä eivät rintamalle päässeetkään, on kirja mielenkiinsoista luettavaa. Bongasin muun muassa uuden luodinreiän seinässä: Savonlinnassa harjoitelleen britin kivääri laukesi ja luoti upposi seinään. Luodinreikää alettiin kutsua "Ruupertin reiäksi" laukaisijan mukaan. Reikä tosin muurattiin myöhemmin umpeen ja nykyään sen kohdalla on ovi. Mutta mielenkiintoinen lisä kokoelmaani!

Joensuussa oli paljon lunta ja pakkasta, eikä ollut juurikaan aikaa lueskella. Hieman luin joululahjaksi saamaani Terry Pratchetin uutta Raising Steam -kirjaa. Kiehtovaa ja mukaansatempaavaa, kuten aina.

Sain joululahjaksi tavallista vähemmän kirjoja. Anopilta saamani TietoFinlandia-voittajan Pohjolan leijonan otan pian luvun alle.

Luettua ja pieni katsaus sotakirjoituksiin

Kirjapuolella

Luin Joseph Hellerin teoksen Herra tietää hitaasti ja hartaudella läpi. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on paljon hauskoja oivalluksia Vanhasta Testamentista ja sen henkilöitä esitellään hyvin inhimillisessä valossa. Ymmärrän kyllä, ettei teos ole legendaarisen Catch-22:n veroinen, mutta kuten Heller itse kuittasi "mikä olisikaan?".

Pistäydyin pitkästä aikaa Turun Yliopiston kirjastossa noutamassa pari teosta suomalaisten tiedustelutoiminnasta toisessa maailmansodassa. Valmistelen luentoa ensi kevääksi, ja aihe on hyvin kiehtova. Aladár Paasosen muistelmat Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä tuli luetuksi eilen muutamassa tunnissa läpi. Kirja oli lähinnä irrallisia puheenvuoroja. Kiinnostavinta antia olivat henkilökuvaukset, etenkin presidentti Kalliosta jonka adjutantti Paasonen oli (jonka käsivarsille presidentti tunnetusti kuoli).  

On kiinnostavaa asettaa Paasonen ja Edwin Linkomiehen Vaikea aika vastakkain. Talvisodan ulkomaalaisavusta löytyy täysin vastakkaisia mielipiteitä, ja Linkomies muistaa jatkosodan aikana Paasosen antaneen Stalingradin taistelusta saksalaisille edullisen mielipiteen. Mainio on myös kertomus Paasosen eduskunnalle antamasta selostuksesta 1943. Linkomies muistaa, Paasonen unohtaa (???): Paasonen suostutteli eduskuntaa uuteen Moskovan rauhaan mutta ennusti kolmatta sotaa länsivaltojen ja Neuvostoliiton välille, jossa "Suomen kansan kaikki toiveet toteutuisivat". Selostus löytyy kyllä Paasosen kirjasta, mutta tuo ennustus on jostain syystä jätetty pois. Sen sijaan hän kertoo saaneensa mm. IKL:n edustajilta kritiikkiä ja joiltakin myöhemmin kiitoskirjeet rehellisestä esitelmästä. No jaa, jälkiviisautta ja jälkiviisautta.

Nyt luvun alla (muistaakseni jo aiemmin mutta kauan sitten lukemani) Joppe Karhusen Reino Hallamaan salasanomasotaa.

Pieni tilasto sotakirjallisuudesta

Vedin keskiviikkona tämän vuoden viimeisen kansalaisopistoluennon. Ilahduksekseni sain yleisöltä viimeisen luennon päätteeksi lahjaksi pullon Marskin ryyppyä, Mikkelin Klubin ohjeen tehtyä. Kai minä sitten itsekin jotain oikein tein.

Olen huomannut, että sotahistoriallinen kirjallisuus ja sen koostumus on monille aika tuntematonta. Niinpä käytin (hyödynsin yhdeltä poliittisen historian asiantuntijan pitämältä talvisota-luennolta saamaani ideaa) Turun yliopiston kirjaston tietokantaa ja tein maanantaina 8.12. haut asiasanoilla "talvisota" ja "jatkosota" sekä hakukielenä suomi ja vielä sopivilla aikarajauksilla. Turun Yliopistolla on vapaakappaleoikeus, eli kaikki suomeksi painetut teokswt pitäisi löytyä.

Tavoitteena oli poimia esiinnousevista julkaisuista keskeisiä trendejä ja teemoja eri ajoilta. On huomattava, että osa hakutuloksista on päällekkäisiä (jos teos käsittelee aikaa 1939 - 1945).

Katsotaanpa:

Sodan jälkeiset 16 vuotta (1944–1960)

Talvisota: 29 viitettä

Jatkosota: 22 viitettä

Keskeinen huomio: poliittisia elämäkertoja (mm. Mannerheim),  muutamia yksikköhistorioita paikkakunnittain kuten Summa sotamiehen silmin: muistelmia raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa ja moottoritorpedoveneiden historiikki. Mainittakoon, että ajalta löytyy myös ruotsinkielinen JR 13 historiikki. Haku tuottaa paljon yleiskuvauksia ajalta 1939–1945.

1961–1979

Talvisota: 66 viitettä

Jatkosota: 100 viitettä

Paljon diplomaattisiin aiheisiin liittyviä kirjoituksia ja monipuolisista aiheista kuten Poliittinen oppositio Suomessa 1940–1944 ja Vaikea aika. Kaukopartiokirjallisuus ilmestyy hakutuloksiin.

Kiinnostava on naishistoriikki Yhteinen tulikoe: naisten kertomaa vuosilta 1939-44.

1980-luku (1980–1989)

Talvisota: 198 viitettä

Jatkosota: 216 viitettä

Merkittävimpiä julkaisuja ovat Talvisodan historia (osay 1–4) ja Jatkosodan historia (osat 1–6). Tuolloin siis tuli tähän päivään asti vallitseva akateeminen auktoriteetti näihin aiheisiin.

Ajanjaksolla julkaistiin myös useita veteraanimatrikkeleita, joitakin yksityishenkilöiden muistelmia ja etenkin rykmentti- ja divisioonahistoriikkeja sekä divisioonan komentajien elämäkertoja. Vasta nyt sotahistoriallinen kirjallisuus alkaa tarjota sukututkijalle kunnollisia hakuteoksia sukulaisten tien selvittämiseen.

1990-luku (1990–1999)

Talvisota: 502 viitettä

Jatkosota: 687 viitettä

Muistelmien määrä tältä ajalta on valtava.

2000-luku (2000–2014)

Talvisota: 993 viitettä

Jatkosota: 1299 viitettä

Kirjo hyvin laaja, mukana paljon yksittäisten sotamiesten ja aliupseerien muistelmia. Yleensä mainostetaan sitä, että tutkimuksessa on nykyään mukana "Marginaalit" eli lapset, naiset yms., saihan Tietofinlandian 2013 juurikin Murtuneet mielet. Huomatkaa kuitenkin tuo hakutulos Yhteinen tulikoe: naisten kertomaa vuosilta 1939-44 (1978).

Ja sitten vielä pelkästään kuluva vuosi (2014):

Talvisota 34 viitettä

Jatkosota: 46 viitettä

Eli asiasanojen perusteella pelkästään tänä vuonna on julkaistu enemmän Suomea II maailmansodassa koskevia teoksia kuin 16 sotaa seuranneena vuotena!

Käytin myös hakuna asiasanaa "sota", joka menettää 1970-luvun jälkeen relevanttiutensa etsittäessä teoksia Suomen vaiheista II maailmansodassa.

ARTO

Lopuksi tein samat haut ARTOlla eli Kotimaisella Artikkelitietoviitekannalla. Tulokset ovat samansuuntaisia:

1944–1960
Talvisota: 199 viitettä
Jatkosota:  224 viitettä

1960–1979
Talvisota:  261 viitettä
Jatkosota:  282 viitettä

1980–1989
Talvisota:  440 viitettä (vrt. sanahaulla 464 viitettä)
Jatkosota:  380 viitettä (vrt. sanahaulla 391 viitettä)

1990–1999
Talvisota:  1388 viitettä
Jatkosota:  1817 viitettä

2000–2014
Talvisota:  1476 viitettä
Jatkosota:  2098 viitettä

Artikkelien yms. määrässä tosin näkyy tulevan "hidaste" 2000-luvulla. 14 viime vuotena on kirjoitettu suhteellisesti vähemmän kuin 1990-luvulla kymmenessä vuodessa. Johtuuko tämä veteraanien ja lottien vähenemisestä, jolloin omakohtaisia kirjoituksia ei tule enää yhtä paljon?

Muutamia päätelmiä ja äksyä ärinää

 

Keskeistä on mielestäni se, että sukututkimuksen kannalta hedelmällistä tietoa antavat kirjat on todennäköisesti kirjoitettu 1980-luvulla ja sen jälkeen. Sitä ennen trendi on ollut "ylhäällä" eli esikuntien ja Päämajan upseereissa ja valtiojohdossa. Välittömästi sodan jälkeen piti (mikään ylempi voima tai henki ei tietenkään käskenyt) tuottaa yleiskuvaukset ajalta ja selvittää kansalle, mitä tapahtui. Tunnettua on tietysti ajopuu-teorian synty Suomen osallistumisesta jatkosotaan.

Neuvostoliiton sortuminen räjäytti padon 1990-luvulla. Sotakirjoitusten määrä pomppasi. Olisi kiinnostavaa selvittää, miten paljon kirjoituksia perustuu tiedon ja muistelun tarpeeseen ja miten paljon "asiakaskysyntään". Joukossa on nimittäin rumasti sanottuna paljon "sotapornoa". Olen havainnut paljon teoksia, joiden ainoa päämäärä on kerätä rahat pois isänpäivänä ja jouluna kaluamalla populaareja aiheita, joista on jo olemassa asiantuntijoiden kirjoittamia hyviä ja perusteellisia teoksia. SA-kuvien vapautuminen tuotti suuren määrän teoksia, joista osan mielekkyyden kyseenalaistan. 

Yksi tällainen tuore teos vaikutti lupaavalta tutkimukselta marginaalisesta aiheesta, mutta tarkempi tarkastelu kertoi minulle heti, että kuvat oli ladattu SA-kuvista ja tekstit oli napattu ainoasta aiheesta kirjoitetusta kirjasta. Pikaisella selauksella minkäänlaista uutta tutkimustietoa tai edes hyvää uutta koostetta teoksessa ei ollut riviäkään. Härskiä rahastamista, jos mikä. Laitetaan loppuun vielä teksti "sotaveteraanien kunniaksi", niin on moraalinenkin puoli kunnossa.

Henkistä tyhjäkäyntiä

Pitkään ollut sellainen vire, ettei tahdo saada mitään aikaiseksi. Onneksi on säännöllisiä juttuja deadlinella, muuten tuntisi itsensä totaalinahjukseksi. Pariin lähdeteokseen on sentään tullut tartuttua, hirmuisen paksuun Ronald Fraserin Blood of Spain: Oral history of Spanish Civil Wariin. Kiinnostavaa luettavaa.

Taitaa olla se vaihe, että lähinnä tankkaa polttoainetta mutta ei löydy kipinää. Kipinästä on viime aikoina ylipäätään vastannut yleensä deadline.

Epäilen verenpisarani Shylockin kaikesta huolimatta kuolleen. Ei viitettäkään lehdistä tai uusista oksista. Kastelinko sittenkin liikaa?

Musiikkielämys vailla vertaa

Max Raabe. Parempi puolisko leikkasi Tampereen kulttuurilehtisen kannesta tämän kuvan talteen ja kiinnitti sen ilmoitustaululle... Kuva: http://www.palast-orchester.de

Sunnuntaina tuli käytyä upeassa konsertissa: Max Raabe & Palast Orchester. Maxin lavakarisma on uskomaton, eikä myöhästyneen lennon vuoksi tullut ½ tunnin viivästyskään haitannut. Orkesterin taso on taivaallinen... Puolisoni harmitteli 1920- ja 1930-lukujen aaltoillessa musiikin muodossa yleisön yli, että hän on syntynyt väärälle aikakaudelle. Siltä minustakin alkoi tuntua.

Music, he explained, has always been strongly connected to fate and tragedy. And then Raabe made a dramatic pause, looked at New York and asked ´Who cares?´

Luvun alla ja luvun alta

Kaunokirjallisella puolella on kipinänmetsästyksen toivossa uusintaluvussa Unio Mystica. Waltarin elämästä lukeminen lohduttaa. Yhdessä Suomen parhaimmista kirjakaupoista, Sammakossa, on ollut myynnissä paljon Charles Bukowskia. Uteliaana otin viimeinkin kirjastosta lukuuni novelleja. Kuulin Bukowskista ensimmäisen kerran - tietoisesti - lukiessani Irakin sodasta bloganneen Colby Buzzellin teoksen Minun sotani: amerikkalainen Irakissa. Bukowski kuului hänen lukulistoihinsa.

Sivuseikkana mainittakoon, että Buzzellin teos sai minut kiinnostumaan enemmänkin Irakin sodasta kirjoitetuista kirjoista. Konfliktiarkeogina ja muutenkin tutkijana minua kiinnosti Buzzellin rehellisyys. Hänen taistelukuvauksensa oli todenmukainen ja yksityiskohtainen siinä mielessä, että hän keskittyi omaan itseensä; oikeastaan omaan hämmennykseensä ja adrenaliinipiikkiin. Luin vanavedessä David Finkelin Pataljoona 2-16:sta, mutta kyllästyin nopeasti. Mutta; Bukowskiin.

Novellikokoelma Kaupungin kaunein nainen tuli luetuksi tänään. Siitä tuli luetuksi 2 - 5 novellia päivässä, eli lukutahti oli aika rauhallinen. Bukowski muistuttaa suomalaista nykyproosaa uloste-viina-seksi-linjallaan, mutta jollain tavalla hän kuvaa tiettyjen ihmisten työttämyyden, alkoholin ja tarkoituksettomuuden täytteistä elämää niin, ettei näille aidosti voi olla vihainen. Teoriat ravien voittohevosista ja niitä pelaavista osoittavat ihmistuntijan silmää.

Kokoelman lopussa oli joitakin niin inhottavia juttuja, että loikin ne vain yli. Ne eivät olleet Tarinoita tavallisesta hulluudesta.

Oljenkorsia odotellessa

Työrintamalla ei ole kuulunut kesätöitä, viimeksi tänään tuli yksi hylsy. Vielä paikasta, johon luulin olevan aika hyvät mahdollisuudet. Maisterinpapereilla on kai liian pätevä kesäopashommiin, tällä kertaa Kuntarekrystä ei vaivauduttu edes laittamaan tavanomaista luetteloa tehtäviin valituista. Kesä mennee sitten gradunteossa ja muussa opiskelussa. Kevät ja syksy taisivatkin olla vähän liian hyvää aikaa.

Arkeologiset kaivaukset ovat viikon keikkoja kaukana, siitä saatava raha menisi matkoihin ja usein majoitukseenkin. Apuraharintamalla taas kaikki kesää auttavat ovat jo rauenneet, nyt voisi hakea syksyksi tutkimuksiin mutta kah-hittoa, pitäisi tehdä väitöskirjaa saadakseen rahaa.

Oljenkorsia ovat:
1) yllätysraha tutkimuksiin museolle
2) viimeinen sisälläoleva hakemus. Se on paraspalkkaisin hakemistani, mutta edellyttää monenlaista erityisosaamista. Paria ilmoituksessa esitettävää toivomusta [ei sentään kriteeriä, onneksi] en pysty varsinaisesti täyttämään.
3) arkeologiset kaivaukset. Toiveena 1 kk - 2 kk läheltä.

Tai sitten voisi perustaa Huutonettiin tilin ja alkaa myymään ammoin harrastamani Magic the Gatheringin kortteja. Onnistuin saamaan Haminan Kirjakaupan pölyttyneiltä hyllyiltä harvinaisia ja vanhoja kortteja. Samalla voisi kerätä aineistoja puhdetöistä, niitä kun tuntuu olevan siellä yllin kyllin tyrkyllä.

Tulipa pitkä postaus. Henkisestä tyhjäkäynnistä riittää näemmä kirjoitettavaa.

Aseiden ase – luettu

Kas niin, muutama päivä siinä vain meni mutta Aseiden ase – Kalašnikovin tarina tuli nyt luetuksi. Nyt on aika arvioida.

Kirja oli todella nopealukuinen ja mukaansatempaava. Se kärsi kuitenkin tietynlaisesta hajanaisuudesta ja toistosta pidemmälle edetessä. Samoin saksalaisten Sturmgewehrin  myöhäinen, mutta hyvin ansiokas esittely kirjassa mietitytti. Se tuodaan esille vasta, kun AK-47:n kehittämistä on selostettu jo kertaalleen. Aseella on täytynyt olla olennainen vaikutus Kalašnikovin kehitykseen, ja tästä syystä neuvostoliittolaisten suunnittelijoiden korostaminen ensin, mutta Hugo Schmeisserin mainitseminen vasta myöhemmin vaikuttaa kummalliselta valinnalta. Chivers kuitenkin mainitsee suhteellisen varhaisessa vaiheessa monet muut vaikutteet ja Neuvostoliiton hylättyjen mallien ja ulkomaalaisten aseiden kokoelmat, joihin Mihail Kalašnikov pääsi tutustumaan.

Kirjassa toistellaan luvusta toiseen sitä, että Kalašnikov oli neuvostoliittolaisen monipuolisen yhteistyön tulosta, eikä yhden miehen läpiviemä vallankumouksellinen idea. Kaksi kolme kertaa jos olisi karsinut neuvostopropaganda/Kalašnikovin mukaili valtion versiota syntyhistoriasta/oli yhteinen projekti -tavaraa, niin lukukokemus olisi ollut kiinteämpi. Toisaalta samalla tulee selväksi, että Mihail Kalašnikov on hyvin monipuolinen persoona. Täyttä totuutta hänen – ja muiden – osuudesta AK-47:n syntyyn emme tule koskaan tietämään.

Taustatutkimus on tehty ansiokkaasti. Esimerkiksi Suomen RK-62:n, siis Suomen armeijan vakioaseen yhteydessä on saatu tietoja Markku Palokankaalta, Suomen johtavalta aseasiantuntijalta. Muutaman sivun mainintaakin varten on tarkistettu ja verrattu faktat, ja lähdeviitteitä on laitettu tekstiin kiitettävästi.

Kirja vertaa AK-47:aa hyvin M-16-rynnäkkökivääriin kehitykseen ja siihen, kuinka vastaava aseuudistus – konepistooleista ja kivääreistä rynnäkkökivääreihin – vietiin Neuvostoliiton kilpakumppanissa USA:ssa läpi. Sekä miksi M-16 epäonnistui.

Kääntäjä on tehnyt muutamia todella typeriä ratkaisuja. Esimerkiksi puhuttaessa yhdysvaltalaisista sotilaista Vietnamissa on G.I.* (yleensä käsitetty General Infantry, mutta alkuperäinen lyhenne on sanoista galvanized iron) käännetty suomeksi "amerikkaissoltuiksi" ja soltuiksi". Samoin muutamat muut yksittäiset sanavalinnat särähtävät ikävästi (esim. "pippuroida").

Kokonaisuutena kirja on kuitenkin kiehtova ja monipuolinen katsaus sarjatuliaseisiin viimeiseltä 150 vuodelta. Se osoittaa taloudelliset, tekniset, innovatiiviset  ja muut pyrkimykset aseiden kehitystyössä ja kertoo myös, miten (katastrofaalisen) konservatiivinen instituutio armeija keskimäärin on.

Minua kiinnostavasta Kalašnikovin symboliikasta sain mukavasti materiaalia ja ajateltavaa. Chivers luettelee monia kapinallisryhmiä ja muita vastaavia, jotka ovat ottaneet aseen symbolikseen. Samoin muun kuin Kalašnikovin käyttö on vahvasti symbolinen valinta. Oli myös kiinnostavaa lukea yrityksistä luoda Kalašnikovin nimen ympärille muutakin kuin asevientiä. 150 dollarin vodka tai taskuveitset eivät kuitenkaan myyneet. Lopputuloksena osoitetaan kuitenkin hyvin perusteellisesti, miksi AK-47 myy.

*Ilmeisesti alkuperäistekstissä käytetään tuota termiä. Yritin etsiä Google booksista vastaavia sivuja kuin suomenkielisessä painoksessa, mutta juuri nuo "solttusivut" eivät olleet esikatseltavissa.