Luettua ja pieni katsaus sotakirjoituksiin

Kirjapuolella

Luin Joseph Hellerin teoksen Herra tietää hitaasti ja hartaudella läpi. Kirja on hyvin kirjoitettu ja siinä on paljon hauskoja oivalluksia Vanhasta Testamentista ja sen henkilöitä esitellään hyvin inhimillisessä valossa. Ymmärrän kyllä, ettei teos ole legendaarisen Catch-22:n veroinen, mutta kuten Heller itse kuittasi "mikä olisikaan?".

Pistäydyin pitkästä aikaa Turun Yliopiston kirjastossa noutamassa pari teosta suomalaisten tiedustelutoiminnasta toisessa maailmansodassa. Valmistelen luentoa ensi kevääksi, ja aihe on hyvin kiehtova. Aladár Paasosen muistelmat Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä tuli luetuksi eilen muutamassa tunnissa läpi. Kirja oli lähinnä irrallisia puheenvuoroja. Kiinnostavinta antia olivat henkilökuvaukset, etenkin presidentti Kalliosta jonka adjutantti Paasonen oli (jonka käsivarsille presidentti tunnetusti kuoli).  

On kiinnostavaa asettaa Paasonen ja Edwin Linkomiehen Vaikea aika vastakkain. Talvisodan ulkomaalaisavusta löytyy täysin vastakkaisia mielipiteitä, ja Linkomies muistaa jatkosodan aikana Paasosen antaneen Stalingradin taistelusta saksalaisille edullisen mielipiteen. Mainio on myös kertomus Paasosen eduskunnalle antamasta selostuksesta 1943. Linkomies muistaa, Paasonen unohtaa (???): Paasonen suostutteli eduskuntaa uuteen Moskovan rauhaan mutta ennusti kolmatta sotaa länsivaltojen ja Neuvostoliiton välille, jossa "Suomen kansan kaikki toiveet toteutuisivat". Selostus löytyy kyllä Paasosen kirjasta, mutta tuo ennustus on jostain syystä jätetty pois. Sen sijaan hän kertoo saaneensa mm. IKL:n edustajilta kritiikkiä ja joiltakin myöhemmin kiitoskirjeet rehellisestä esitelmästä. No jaa, jälkiviisautta ja jälkiviisautta.

Nyt luvun alla (muistaakseni jo aiemmin mutta kauan sitten lukemani) Joppe Karhusen Reino Hallamaan salasanomasotaa.

Pieni tilasto sotakirjallisuudesta

Vedin keskiviikkona tämän vuoden viimeisen kansalaisopistoluennon. Ilahduksekseni sain yleisöltä viimeisen luennon päätteeksi lahjaksi pullon Marskin ryyppyä, Mikkelin Klubin ohjeen tehtyä. Kai minä sitten itsekin jotain oikein tein.

Olen huomannut, että sotahistoriallinen kirjallisuus ja sen koostumus on monille aika tuntematonta. Niinpä käytin (hyödynsin yhdeltä poliittisen historian asiantuntijan pitämältä talvisota-luennolta saamaani ideaa) Turun yliopiston kirjaston tietokantaa ja tein maanantaina 8.12. haut asiasanoilla "talvisota" ja "jatkosota" sekä hakukielenä suomi ja vielä sopivilla aikarajauksilla. Turun Yliopistolla on vapaakappaleoikeus, eli kaikki suomeksi painetut teokswt pitäisi löytyä.

Tavoitteena oli poimia esiinnousevista julkaisuista keskeisiä trendejä ja teemoja eri ajoilta. On huomattava, että osa hakutuloksista on päällekkäisiä (jos teos käsittelee aikaa 1939 - 1945).

Katsotaanpa:

Sodan jälkeiset 16 vuotta (1944–1960)

Talvisota: 29 viitettä

Jatkosota: 22 viitettä

Keskeinen huomio: poliittisia elämäkertoja (mm. Mannerheim),  muutamia yksikköhistorioita paikkakunnittain kuten Summa sotamiehen silmin: muistelmia raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa ja moottoritorpedoveneiden historiikki. Mainittakoon, että ajalta löytyy myös ruotsinkielinen JR 13 historiikki. Haku tuottaa paljon yleiskuvauksia ajalta 1939–1945.

1961–1979

Talvisota: 66 viitettä

Jatkosota: 100 viitettä

Paljon diplomaattisiin aiheisiin liittyviä kirjoituksia ja monipuolisista aiheista kuten Poliittinen oppositio Suomessa 1940–1944 ja Vaikea aika. Kaukopartiokirjallisuus ilmestyy hakutuloksiin.

Kiinnostava on naishistoriikki Yhteinen tulikoe: naisten kertomaa vuosilta 1939-44.

1980-luku (1980–1989)

Talvisota: 198 viitettä

Jatkosota: 216 viitettä

Merkittävimpiä julkaisuja ovat Talvisodan historia (osay 1–4) ja Jatkosodan historia (osat 1–6). Tuolloin siis tuli tähän päivään asti vallitseva akateeminen auktoriteetti näihin aiheisiin.

Ajanjaksolla julkaistiin myös useita veteraanimatrikkeleita, joitakin yksityishenkilöiden muistelmia ja etenkin rykmentti- ja divisioonahistoriikkeja sekä divisioonan komentajien elämäkertoja. Vasta nyt sotahistoriallinen kirjallisuus alkaa tarjota sukututkijalle kunnollisia hakuteoksia sukulaisten tien selvittämiseen.

1990-luku (1990–1999)

Talvisota: 502 viitettä

Jatkosota: 687 viitettä

Muistelmien määrä tältä ajalta on valtava.

2000-luku (2000–2014)

Talvisota: 993 viitettä

Jatkosota: 1299 viitettä

Kirjo hyvin laaja, mukana paljon yksittäisten sotamiesten ja aliupseerien muistelmia. Yleensä mainostetaan sitä, että tutkimuksessa on nykyään mukana "Marginaalit" eli lapset, naiset yms., saihan Tietofinlandian 2013 juurikin Murtuneet mielet. Huomatkaa kuitenkin tuo hakutulos Yhteinen tulikoe: naisten kertomaa vuosilta 1939-44 (1978).

Ja sitten vielä pelkästään kuluva vuosi (2014):

Talvisota 34 viitettä

Jatkosota: 46 viitettä

Eli asiasanojen perusteella pelkästään tänä vuonna on julkaistu enemmän Suomea II maailmansodassa koskevia teoksia kuin 16 sotaa seuranneena vuotena!

Käytin myös hakuna asiasanaa "sota", joka menettää 1970-luvun jälkeen relevanttiutensa etsittäessä teoksia Suomen vaiheista II maailmansodassa.

ARTO

Lopuksi tein samat haut ARTOlla eli Kotimaisella Artikkelitietoviitekannalla. Tulokset ovat samansuuntaisia:

1944–1960
Talvisota: 199 viitettä
Jatkosota:  224 viitettä

1960–1979
Talvisota:  261 viitettä
Jatkosota:  282 viitettä

1980–1989
Talvisota:  440 viitettä (vrt. sanahaulla 464 viitettä)
Jatkosota:  380 viitettä (vrt. sanahaulla 391 viitettä)

1990–1999
Talvisota:  1388 viitettä
Jatkosota:  1817 viitettä

2000–2014
Talvisota:  1476 viitettä
Jatkosota:  2098 viitettä

Artikkelien yms. määrässä tosin näkyy tulevan "hidaste" 2000-luvulla. 14 viime vuotena on kirjoitettu suhteellisesti vähemmän kuin 1990-luvulla kymmenessä vuodessa. Johtuuko tämä veteraanien ja lottien vähenemisestä, jolloin omakohtaisia kirjoituksia ei tule enää yhtä paljon?

Muutamia päätelmiä ja äksyä ärinää

 

Keskeistä on mielestäni se, että sukututkimuksen kannalta hedelmällistä tietoa antavat kirjat on todennäköisesti kirjoitettu 1980-luvulla ja sen jälkeen. Sitä ennen trendi on ollut "ylhäällä" eli esikuntien ja Päämajan upseereissa ja valtiojohdossa. Välittömästi sodan jälkeen piti (mikään ylempi voima tai henki ei tietenkään käskenyt) tuottaa yleiskuvaukset ajalta ja selvittää kansalle, mitä tapahtui. Tunnettua on tietysti ajopuu-teorian synty Suomen osallistumisesta jatkosotaan.

Neuvostoliiton sortuminen räjäytti padon 1990-luvulla. Sotakirjoitusten määrä pomppasi. Olisi kiinnostavaa selvittää, miten paljon kirjoituksia perustuu tiedon ja muistelun tarpeeseen ja miten paljon "asiakaskysyntään". Joukossa on nimittäin rumasti sanottuna paljon "sotapornoa". Olen havainnut paljon teoksia, joiden ainoa päämäärä on kerätä rahat pois isänpäivänä ja jouluna kaluamalla populaareja aiheita, joista on jo olemassa asiantuntijoiden kirjoittamia hyviä ja perusteellisia teoksia. SA-kuvien vapautuminen tuotti suuren määrän teoksia, joista osan mielekkyyden kyseenalaistan. 

Yksi tällainen tuore teos vaikutti lupaavalta tutkimukselta marginaalisesta aiheesta, mutta tarkempi tarkastelu kertoi minulle heti, että kuvat oli ladattu SA-kuvista ja tekstit oli napattu ainoasta aiheesta kirjoitetusta kirjasta. Pikaisella selauksella minkäänlaista uutta tutkimustietoa tai edes hyvää uutta koostetta teoksessa ei ollut riviäkään. Härskiä rahastamista, jos mikä. Laitetaan loppuun vielä teksti "sotaveteraanien kunniaksi", niin on moraalinenkin puoli kunnossa.