Viimeiset kohteet tällä keikalla

Tässä välissä on riittänyt puuhaa, joten en ole ennättänyt täysin reaaliajassa kirjoittaa viimeisistä päivistä tällä kenttäkeikalla. Välissä on ollut vappuhölmöilyt yms.

Pirkanmaan viimeiset tunnit

Viimeinen kohde Pirkanmaalla oli Pälkäneellä, jossa seurasimme kun Bobcat tonkaisi pitkän uran pellolle ja yllätys oli suuri kun pellon alta tuli - savipeltoa.

MUUseovirasto! Menkää MUUanne!

Rautakautinen röykkiö kaivausalueen lähellä. Jännittävä.

Mutta mutta mutta, ei ollut taaskaan "hukkareissu", sillä paikalla olleessa talossa oli Pälkäneen 1918 taistelun jälkiä:

Kiväärin kaliiperia on vaikea arvioida aukon perusteella.

Luodinreikä ikkunan vieressä. Seinässä oli näitä useampia.

Kiväärinkuulien jättämiin reikiin oli pistetty puutikkuja, jotka osoittivat suoraan kohti valkoisten vuoden 1918 aikaisia asemia.

Valkoisten asemat salmen toisella puolella.

Sain siis taas kerran aineistooni uuden seinän, jossa on edelleen nähtävissä vanhojen taistelujen jälkiä. Koska Pälkäne tuli selvitettyä nopeasti, oli aikaa vilkaista Pälkäneen rauniokirkkoa:

Perillä Tampereella tutustuimme Vapriikin näyttelyihin. Turusta voisi johtaa junaradan suoraan sen eteen, olin nimittäin äärettömän vaikuttunut Pyhiinvaellusnäyttelystä ja Revontuli-näyttelystä. En halua pilata yllätyksiä kertomalla yksityiskohdista, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Nämä ovat vaihtuvia näyttelyitä, eli menkää menkää hyvät ihmiset!

Sipoo

Pirkanmaan jälkeen siirryimme etelämmäksi pidennetyn viikonlopun jälkeen. Syynä pidennykseen oli kirjan julkkarit perjantaina, joten henkilön X piti ottaa vapaata kanssa ja sitten ehdotettiin minulle ja X:lle myös maanantaita vapaaksi koska henkilöllä Z oli pitämättömiä vapaita ja henkilö Y oli Portugalissa lomalla joten henkilö Å arveli, että hänkin ottaa vapaata mutta Z olisikin halunnut tutkia yhden kohteen Å:n kanssa perjantaina ja...

No, joka tapauksessa tiistaina koko touhu alkoi viemällä auto renkaiden vaihtoon vuokrafirmaan. Vuokrafirmalla oli harvinaisen mielenkiintoinen kahviautomaatti, josta sai oikeasti hyvää kahvia.

Konfliktiarkeologille kävi tällä reissulla ännännen kerran munkkien munkki, sillä Sipoossa tontin omistaja ja rakennuttaja oli myös metallinpaljastinharrastaja, ja hän oli löytänyt pelloiltaan keskittymistä kolikoita ja LYIJYKUULIA! No, minähän kävin niitä välittömästi tutkimaan kun kerran peltirasiassa toi nenän eteen. Useita 9 mm metsästysluodikon kuulia, yksi n. 22 mm sotilaskiväärinkuula ja oppikirjaesimerkki lyijykuulasta, joka on muotoutunut uudestaan osumispinnan mukaan, tässä tapauksessa ilmeisesti oksan:

Kuulassa näkyy (kello 10-11) pyöreä painauma, eli tämä kuula on ilmeisesti osunut oksaan.

Paikalta oli myös ilmeisiä sotilasnappeja ja kaksi emaliesinettä, jotka tulkitsen Venäjän vallan aikaisiksi yksikkötunnuksiksi. Olisikohan ratsuväen laidunaluetta tai Suomen Kaartin harjoituspaikka? Pitäisi etsiä kirja noista 1800-luvun venäläisistä joukko-osastoista. Joka tapauksessa tämä metallinpaljastinharrastaja oli harvinaisen mukava tuttavuus.

Kerkesimme pistäytyä Sipoon kirkolla ja kuvasin sankarihautausmaalla:

Vuoden 1918 muistomerkki. Valittu kirjasin muistuttaa kiinnostavasti "viikinkiaakkosia".

 

Virolahti

Virolahdella oli perinteinen kylätontti tutkittavana. Hauskana jännityslementtinä keskiviikolle annettiin sade-ennuste ajalle 8.00 - 17.00. Teimme tiistaina pitkän päivän ja kaivoimme keskiviikkona aikana, jona ennusteen mukaan sataisi vain kaksi pisaraa sääkartalla.

Olen parin viime vuoden ansiosta saanut liikanimen "Herra Hiili", koska pari vuotta sitten löysin hiiltä kivikautiselta asuinpaikalta, joka osoittautui (muistaakseni) olevan noin ajalta 6000 eKr.

Viime vuonna pilasin Ranualla päivän löytämällä hiton ison hiililäikän, ja päivä venyi melkein ilta kahdeksaan sen kaivelun ansiosta. No, tällä kertaa onnistuin vakiinnuttamaan asemani Herra Hiilenä löytämällä viimeiseltä kaivauskohteelta ilmeisesti vanhan hiilimiilun:

 

Mustaa maata tuli useamman kymmenen sentin paksuudelta.

Konfliktiarkeologille tämä reissu oli tavattoman antelias: sain useita uusia kohteita listattua, sain kuvattua oppikirjaesimerkkejä sota- ja taistelukenttämateriaalista sekä sain aloitettua referenssikokoelman vanhoista kiväärinhylsyistä.

Messukylän taistelun jäljillä

Tänään oli kuoppieni osalta tylsemmän puoleinen päivä, naapurikuopasta tuli vieläpä maanantaista 5 penniäni vanhempi 1 pennin raha vuodelta 1909. Kuulin kaivausjohtajalta, että viereisen rakennuksen ullakkoa ammuttiin vuoden 1918 taisteluissa kirkolta päin. Jälkiä oli kuulemma ullakolla nähtävissä. Kysyin asiasta omistajalta ja pääsin käymään ullakolla. Toden totta, jälkiä oli nähtävissä lattiassa (ja kattorakenteissa sekä rappusten kaiteessa) useita. Kirkosta ammuttu srapnelli räjähti ja sen sirpaleita kulki rakennuksen yläkerran läpi:

Isomman sirpaleen jättämä kolo ullakon lattiassa.

Parikin koloa lattiassa. Srapnelli osui taloon kuvasta oikealla sijainneeseen kattoikkunaan. Tähän suuntaan lensi muutana sirpale, pääasiallinen sirpaleiden leviämissuunta kuvassa lautojen suunnassa kello 11.

Iso ja pieni kolo sirpaleiden jäljiltä.

Peremmällä ullakolla oli kaikkein eniten jälkiä, kuin karhu olisi kynsillä raapinut ne. Sirpaleiden suunnista voi päätellä suunnan, mistä srapnelli on ammuttu.

Sirpaleiden raapimia jälkiä oli kahdessa ryhmässä, taaempana valkoisen putken jälkeen pienempi ryhmä.

Äskeisessä kuvassa taaempana olleen sirpaleryhmän jälkiä.

Kovin on repinyt.

Jälkien pituus, mittana käteni (tuumastukki jäi kuopalle).

Kysyin omistajalta, kerättiinkö talosta sirpaleita muistoksi. Kaipaan ja kaivan nimittäin monen muun asian ohella tietoja ihmisten muistoksi ottamista sotaan liittyvistä esineistä. Sirpaleita kuulemma kertyi lattiasta aikoinaan kokonainen ämpärillinen, mutta ilmeisesti ne oli siivouksessa heitetty menemään. Hän kuitenkin penkoi autotalliaan ja antoi minulle kaksi tallella olevaa srapnellin sirpaletta. Nyt siis kokoelmiini kuuluu sirpaleita Messukylän taistelusta 1918:

1918 Messukylän kirkolta tykin ampuman srapnellin sirpaleita. Edelleen teräviä, eli kyllä olisivat tehneet ihmisessä pahaa jälkeä. Jos rakennuksen ullakolla olisi ollut kuularuisku ryhmineen asemassa, niin siitä ei olisi jäänyt kuin kaameaa sotkua jäljelle.

Voi vain olla kiitollinen omistajalle siitä, että sain nähdä näin erikoislaatuisen kohteen. Oivallinen lisä kokoelmaani rakennuksista, joissa on nähtävissä taistelujen jälkiä.

Lopuksi kuva leikkisästä koirasta. Kun emme leikkineet sen kanssa pallolla, se vei kostoksi maasta kollegani vasemman käden hansikkaan:

Kylässä messuamassa

elikkä Messukylässä, Tampereella. Lähettyvillä kaksikin kappaletta rautakautisia polttokenttäkalmistoja joten turvetta auki ja multa lentämään!

Saimme tänään sangen kauniin sään, ainoana hankaluutena tässä päivässä aamulla juomatta jäänyt kahvi vainosi lounaaseen saakka. Majoituspaikassa ei ole kahvia tarjolla eikä raaski ostaa muutaman päivän keikan vuoksi yhteiskeittiöön välineitä tai tarpeita.

Olenhan tunkeutunut hänen tontilleen, siksi minuun pitää luoda mitä epäluottavaisimpia katseita.

Päivän erikoisuuksiin kuului yllä olevassa kuvassa tuijottavan nappisilmän oksan muotoinen vinkulelu, joka löytyi hylättynä nurmikolta. Käytin sitä piruuttani varpuna vinguttaen sitä aina eri puolilla kuoppaani. Valitsin toisen koekuoppani kohdan piruuttani mukamas sen vinkunan perusteella (viikviikviik - heitto ilmaan äänen suuntaan - koekuoppa vinkulelun putoamiskohdalle), ja yllättävää kyllä, tämä varpu toimi vaikka rautakautta ei tullutkaan:

Pronssinen tai messinkinen kynttilänjalka, ehjä.

Mielenkiintoinen löytö.

Viimeinkin löysin myös pitkään kaipaamani rahan, 5 pennin kolikon vuodelta 1920:

Lisäksi päivän löytöihin kuului yllättävää kadonnutta ja haikeaa kauneutta:

Muutakin mielenkiintoista tuli, mm. hampurilaisen ohuen lasipullon pohja, vanhan puisen pyykkipojan vieteri ja lasipikarin koristeellinen jalka. Eli suosittelen varpujen käyttöä koekuoppien valitsemiskriteereinä. Ainakin koirien kumisten vinkulelujen, jotka näyttävät oksilta.

Sotamuistomerkki opistolla

Majoituspaikan pihalta sain taas uuden muistomerkin bongatuksi:

"Täältä lähtivät taistelemaan isänmaan vapauden puolesta talvisotaan 13.10.1930 I / KTR 3 sekä jatkosotaan 18.6.1941 Rask. Psto 12 ja Kev. Psto 12"

Sastamalan viimeiset päivät

Kahden kaivajan oli uskaltauduttava Olavin kirkon luona hevosaitaukseen. Minä jäin suosiolla ulkopuolelle kaivelemaan, ja pääsinpähän dokumentoimaan operaatiota:

Kuoppia piti kaivaa 20 metrin päähän rakennuksesta ja jos se menee hevosaitauksen puolelle niin menköön!

Aluksi asukkaat eivät juurikaan noteeranneet vieraita.

Kuopat saatiin mitattua paikoilleen ja kaivaminen saattoi alkaa.

Saimme pian asiantuntijan trion ponista:

Poni suhtautui kaiveluun uteliaasti ja tuijotti arkeologia pitkään, tunkien turpansa hyvin lähelle.

Poni antoi myös arvionsa löydöistä, kun sille annettiin nuuhkittavaksi kourallinen tiilimurskaa:

Manailen edelleen sitä, ettei kamera ollut esillä kun poni sai nuuhkaistua löytöjä. Se veti ylähuulensa ylös, irvisti näyttävästi ja käänsi päänsä minun puoleeni. Se ilme! Sain hysteerisen naurukohtauksen siitä irvistyksestä. Ponikaan ei arvosta moderneja kaivauslöytöjä...

Poni osoittaa ymmärtämystä.

Seuraava kohde...

Sastamalan viimeisenä kohteena tutkimme ruokoa puskevan järven rannalla olevaa tonttia. Paikalla oli ollut vanha navetta ja lasinsirpaleiden ja muun tuoreen romun joukossa oli jopa vähän maatakin. Tässä löytöjä:

Minun metrin kokoisesta kuopasta löytyi valtava määrä romua: Arabian astioiden sirpaleita, lasia, ikkunalasia, rautaromua, nauloja, tiiltä... Myös kaksi sulaketta ja polkupyöränratas.

Ehjä alkon pullo (korkki kiinni) ja jokin lääkepullo.

Romua riitti...

Naapurikuopasta löytyi muovinen nappi, jossa ilmeisesti jenkkikotka.

Monenlaista lasia ja sirpale.

Kukkakoristeinen arabia tai muu posliiniastia.

Kuten mainittu, romua riitti!

Viimeisenä päivänä vein tuliaisina kotiin Pyymäen leipomon mangomoussetäytteisiä suklaaleivoksia. Ensi viikolla Messukylään.

Lopuksi haluan kiittää Hotelli Nukkumattia erinomaisesta majoituksesta. Suosittelen!

Sastamalassa lapio heilumassa

Aivan ensi alkuun suhteellisen hilpeä bongaus Sastamalasta Pyymäen konditorian terassilta:

Tämän eteen nähty vaiva sai minut kyllä tirskumaan.

Viimeinkin saa kahvin ja munkin (no, nyt otin kyllä Jaffan ja munkin) otettua kahvilan katupuolelle ja vain nauttia auringonpaisteesta. Pyymäen konditorion vitriinikin on mainio sekoitus suolaista ja makeaa. Suosittelen myös lohitoastia, kalassa ei ole pihistelty, pariloidaan kunnolla ja on mainion makuista!

Sitten kohteelle. Maatalon piha, lähettyviltä todettu tummaa maata ja mahdollisesti rautakautista keramiikkaa. Kohde oli niitä, joissa piakkoin kävi pohtimaan että tuliko ryhdyttyä arkeologiksi vakavan aivotulehduksen partaalla, nimittäin:

Arkeologi EI TYKKÄÄ. 50 cm X 50 cm kuoppa täynnä höttömuovia.

Muovia riitti ja riitti ja kun sitä oli sahanut ja nyhtänyt puukolla ja kynsillä ja lapiolla hakkaamalla ja hampailla niin mitäs sitten:

Useamman sentin sitkomuovikerroksen alta tulee kerros pressua. ARKEOLOGI EI TYKKÄÄ!

Ja kun puukolla ja kiskomalla oli söheltänyt pressukuiduista läpi ja saanut sen ruokalusikallisen maata ylös, tuli UUSI KERROS MUOVIA. Kuopan laajentamine suuntaan jos toiseen ei auttanut, melkein joka paikassa tuli loputon muovikerros vastaan. Onneksi siunattu isäntä otti traktorin ja kauhan ja puski maata että päästäisiin kunnon kerroksiin käsiksi. Ele säästi tuhannen työtuntia:

Ensimmäinen pusku tuotti maasta noin kymmenen metriä pitkän kuitusäikeen pressusta.

Muovia oli niin paljon ja se oli niin tiukassa, että traktorin eturenkaat kohosivat ilmaan pahimmissa paikoissa!

Muoviroinaa oli maassa yllin kyllin...

Massasta noin 30% muovia ja suurin osa itse maasta olikin vanhaa viemäriputkea, tiiltä yms. Ilman konevoimaa tuon raivaamisessa olisi mennyt ikuisuus ja olisin kai saanut/tarvinnut virastolta viran.

Tiilien ja muiden penkominen tuotti pari hauskaa palasta:

Tässä tiilessä kirjaimet K, A ja T

Ja toisessa palassa viereisestä kuopasta T ja E. Jokin KATE?

Tyrvään kirkolla

Edellisen päivän auringosta ei ollut seuraavana aamuna tietoakaan:

Kaivauskohdekin muistuttu paikoin joulukorttimaisemaa:

 

 

Kohde saatiin kuitenkin tältä erää selvitetyksi. Seuraavaksi lounas (lohitoast) ja siirtyminen uudelle kohteelle, joka osoittautui olevan Tyrvään kirkon vieressä. Kävin Pyhän Olavin kirkolla viimeksi Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä 2009 tai 2010. Kirkon uudet maalaukset jäivät tuolloin katsomatta.

Kaivauspaikalla aitauksessa olevat kaksi hevosta ja poni huvittivat:

Hoposia ja taustalla Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.

 Yksi oli aika ujo, hermostui kai meistä ja meni nurkan taakse piiloon kurkkimaan:

Joko ne menivät pois?

Uljas olento, jonka kanssa hieroin tuttavuutta kourallisella ruohonkorsia.