maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kylässä messuamassa

elikkä Messukylässä, Tampereella. Lähettyvillä kaksikin kappaletta rautakautisia polttokenttäkalmistoja joten turvetta auki ja multa lentämään!

Saimme tänään sangen kauniin sään, ainoana hankaluutena tässä päivässä aamulla juomatta jäänyt kahvi vainosi lounaaseen saakka. Majoituspaikassa ei ole kahvia tarjolla eikä raaski ostaa muutaman päivän keikan vuoksi yhteiskeittiöön välineitä tai tarpeita.

Olenhan tunkeutunut hänen tontilleen, siksi minuun pitää luoda mitä epäluottavaisimpia katseita.

Päivän erikoisuuksiin kuului yllä olevassa kuvassa tuijottavan nappisilmän oksan muotoinen vinkulelu, joka löytyi hylättynä nurmikolta. Käytin sitä piruuttani varpuna vinguttaen sitä aina eri puolilla kuoppaani. Valitsin toisen koekuoppani kohdan piruuttani mukamas sen vinkunan perusteella (viikviikviik - heitto ilmaan äänen suuntaan - koekuoppa vinkulelun putoamiskohdalle), ja yllättävää kyllä, tämä varpu toimi vaikka rautakautta ei tullutkaan:

Pronssinen tai messinkinen kynttilänjalka, ehjä.

Mielenkiintoinen löytö.

Viimeinkin löysin myös pitkään kaipaamani rahan, 5 pennin kolikon vuodelta 1920:



Lisäksi päivän löytöihin kuului yllättävää kadonnutta ja haikeaa kauneutta:


Muutakin mielenkiintoista tuli, mm. hampurilaisen ohuen lasipullon pohja, vanhan puisen pyykkipojan vieteri ja lasipikarin koristeellinen jalka. Eli suosittelen varpujen käyttöä koekuoppien valitsemiskriteereinä. Ainakin koirien kumisten vinkulelujen, jotka näyttävät oksilta.

Sotamuistomerkki opistolla


Majoituspaikan pihalta sain taas uuden muistomerkin bongatuksi:

"Täältä lähtivät taistelemaan isänmaan vapauden puolesta talvisotaan 13.10.1930 I / KTR 3 sekä jatkosotaan 18.6.1941 Rask. Psto 12 ja Kev. Psto 12"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti