Torstai Orivedellä

Päivään mahtui kaikenlaista mielenkiintoista. Sää suosi pääasiassa, mutta huulet kyllä rohtuivat. Lounaskahvilassa Oriveden keskustassa tuli syötyä herkullinen pekonijuustomunakas, johon kuului jälkiruokana köyhiä ritareita. Toisinaan elämä on hyvää.

Myrskyn ruhjoma, lähes kaatunut puu.

Arkeologin jännät hetket

Aamun ensimmäisessä kuopassa tuli tavanomaista lasiroinaa ja muuta, mutta yllättäen lasta osui johonkin kovaan. Aluksi arvelin löytöä värin ja suorakulmaisuuden perusteella tavalliseksi tiileksi, mutta hetken raaputeltuani kappaleen päästä paljastui sen halki kulkeva puoliympyrän muotoinen kohouma. Arvelin löytäneeni kattotiilen kappaleen. Kuten aina, mielenkiintoisin löytö on puoliksi kiinni profiilissa eli kuopan reunassa...

Kaarevan, kappaleen halki kulkeman kohouman paljastuttua jännitys tiheni.

Lisää raaputeltuani havaitsin, että ensin löytämäni kapean kohdan jälkeen kappale ei jatkukaan sivulle vaan on kapea, kunnes levenee nopeasti. Huomasin kappaleen myös jatkuvan kohouman takana, eli kyseessä oli jotakin suurempaa.

Kaivelu jatkui kun sain luvan murtautua kuopan profiiliin nostaakseni löydön ylös.

Hieman raaputtelua jatkettuani ja todettuani kappaleen oletettua ohuemmaksi huomasin myös, että sehän on rautaa. Punertava väri oli hämännyt eikä kappaleen naputtelu tuottanut selkeää äänieroa.

Esine jatkuu pitkälle kohouman jälkeen ja on rautainen.

Oletin löydön olevan muodoltaan symmetrinen, eli että kohouman jälkeen kappale taas kaareutuu alaspäin ja päättyy vastaavanlaiseen suorakaiteeseen kuin toinenkin pää. Arvelin, että tämä on jonkin peräkärryn tai traktorin lavan metalliosa tai sitten hyvällä tuurilla raudasta tehty kyltti, jossa olisi tekstiä toisella puolella. Reikiä nauloja, tappeja tms. varten ei näkynyt. Kun profiilia oli raaputeltu ja esinettä hieman siistitty, oli aika nostaa se ylös:

Se on saatu ylös! Mutta mikä hitto SE on?

Esine oli sangen kummallinen, ja arvelen sen olevan jostakin maatalouskoneesta. Tässä vielä pari kuvaa:

Sivuprofiilissa huomaa, että leveä pää on "melamainen" ja kaareutuu alaspäin.

Toinen puoli sileä lukuun ottamatta varressa olevaa viistoa osaa, joka myös toisella puolella. Oletan, että tämä esine kytketään varteen ujuttamalla se noita viistoja uria pitkin.

Pituutta noin 38 cm ja painaa paljon (vaakaa ei ollut holilla, mutta useamman kilon), kokonaan valurautaa.

Aikaisemmin juuri tässä kohtaa kaivausaluetta oli säilytetty maatalouskoneita, joten jostakin kyntökoneesta tms. tämä osa on pudonnut. Kai joku vanha isäntä osaisi heti tunnistaa tavaran. Pitäisikö kysyä Maatalousmuseo SARKAsta?

Sinänsä löydöllä ei ole merkitystä, onpahan osoitus että alueen sekoittunut maakerros on modernin ajan tuote. Mutta kuitenkin hauska löytö lähimenneisyydestä ja esille kaivaminen tarjosi huvia ja jännitystä toviksi. Hypoteesit siitä, mitä seuraavaksi paljastuisi esineestä vaihtuivat minuutti minuutilta ja hämmästys ja jännitys kasvoi kaiken aikaa. Arkeologisen tutkimuksen suola.

Torstain hullu ksylitolinen tuuma

Kaivoimme muutaman kuopan alueelle, jossa kasvoi koivuja. Kun koivun juuria saksittiin huomasi tutkimusavustaja, että niistähän tippuu kauniisti mahlaa. Hän laittoi termarin mukin alle, keräsi vähän ja joi.

Tip... tip... tip...

Oli kuulemma hyvää joten kokeilin itse oman termarini mukilla. Oli hyvää, raikasta, hieman makeaa ja hennon ksylitolipurkan makuista. Vatsa ei mennyt sekaisin, kuten moni varoitteli. Innostuimme keräämään tavaraa oikein kunnolla, ja otin käyttöön kameran objektiivia muistuttavan mukini:

Mahlankeräystä. Muki alkoi täyttyä aika nopeaan tahtiin.

Kokonaiskuva keräystapahtumasta. Yksi juuri jätettiin tarkoituksella tiputtamaan vettä. Kaueampana juurien tiputtamasta mahlasta kertyi toisen kuopan pohjalle valtava lammikko.

Myöhemmin leikkasin koivusta tielläni olleen oksan pois ja äkkäsin, että tyvi ryhtyi välittömästi tihkumaan vettä. Siirsin mukini sen alle ja termarimukin taas aikaisemman juuren alle:

Tuettu kahvimukini keräämässä mahlaa tihkuvasta oksantyngästä.

Mahlaa kertymässä.

Tiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiip!

Seurasin tippumista kaivaessani vieressä kuoppaa alavalle pellolle. Oli ******** hommaa, koska se oli täynnä juuria ja vesi tihkui kuoppaan. Lapion sijasta heilutin rautakeppiä, jonka päässä oli iso möykky maata.

Arkeologi ei tykkää. EI TYKKÄÄ.

Illalla GPS-tiedot vielä osoittivat, että tämä kaamea kuoppa tuli vielä vahingossa väärälle puolelle tontin rajaa. Kun päivä päättyi, kävin hakemassa mukini johon oli ehtynyt kertyä mukavasti mahlaa (lisäsin siihen kaksi vajaata termarimukia juuren luota):

Hyvä saldo.

Ja koska Suomessa ollaan, pitää kaikkea nestemäistä sotke alkoholiin. Kokeilin viskin ja mahlan sekoitusta, kaksi osaa mahlaa ja yksi osa Kolmea leijonaa. Mielenkiintoinen, aavistuksen makea maku mutta ei mikään erityinen herkku. Viskin ja mahlan makutasapaino hyvä, kumpikaan ei dominoi. Nimettäköön drinkki "Oriveden arkeologimahlaksi".