Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. toukokuuta 2016

Paasauspuheenvuoro

Kenttätyökausi aukesi. MELKEIN. Museovirasto haki kahta kaivausapulaista kahden viikon keikkaan: 21 hakijaa, en päässyt. Valitut tosin ovat alan rautaisimpia ammattilaisia, että sinänsä en valita ja ymmärrän perusteet. Sääennustus tosin lupailee, että kenttätyöläiset saavat ensi maanantaina niskaansa perinteisen arkeologisen kenttätyösään. Onni onnettomuudessa?

Alan työnäkymät ovat kuitenkin suorastaan raadolliset,  jos näin lyhyeen ja käytännössä alimman palkkakuopan työtehtäviin hakee hemmetinmoinen määrä arkeologeja, monet vieläpä maistereita. Miten nuoremmat opiskelijat pääsevät muuten kuin vapaaehtoistyöntekijöinä mukaan työkuvioihin, jos tämän tason työtehtävissä joutuu kilpailemaan maistereiden ja tällä menolla lisensiaattien ja tohtoreidenkin kanssa? Onneksi on arkeologifirmoja, mutta on vain ajan kysymys milloin niissä alkavat pudotuspelit. 

Keskustajohtoinen hallitus on jo tuhonnut ympäristöministeriön ja piessyt Museoviraston mitä häpeämmisimmällä tavalla, on vain ajan kysymys milloin kaiken maailman arkeologidosenttien vaatimukset Suomen muinaisuuden tutkimisesta ja vaalimisesta heitetään rojukoppaan.  Mihin arkeologifirmoja tarvitaan, jos ei ole pakko kaivaa? Ennakkotapauksia on jo: kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas jätinkirkko pistettiin tahallaan tohjoksi navetan tieltä, täysin tietoisesti. Kaveri sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion. Tuli selvästi halvemmaksi kuin arkeologiset tutkimukset! Myöntääköhän valtioneuvosto vielä innovaatiopalkinnon talouden kärkihankkeen eli maatalouden oma-aloitteisesta edistämisestä? Veikkaan että navettarakennus ainakin sai täydet tuet. Lähettääköhän hallitus kohta opintoryhmän Palmyraan tutkimaan, miten kulttuurin tuhoaminen hoidetaan kustannustehokkaimmin?

Museoviraston tila on laskettu niin häpeälliseksi, että minua kuvottaa. Pukkilan kartanon myymisestä ja muista vastaavista kohteista tuli mieleen tapaus muutaman vuoden takaa, kun olin vielä museologian opiskelija. Tuolloin museot oli siirretty Senaatille ja museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet tuli Turkuun vanhaan kunnon Juslenian seminaarihuoneeseen puhumaan meille ja esitti  prosessiorganisaationsa ja kertoi Senaattiyhteistyön hienoudesta. Kohotin käteni ja kysyin, että eikö Senaatin kanssa ole riskinä että he ryhtyvät myymään museorakennuksia. Kostet kielsi asian jyrkästi, "ei tällaista tule tapahtumaan". Kerroin että Haminassa Senaatti oli saanut vanhat Venäjän vallan aikaiset rakennukset hallintaansa, etsi niille ensin (ylihintaan) vuokralaisia ja kun ei onnistunut niitä saamaan, pisti syntymäkaupunkini tunnusomaisimpien rakennusten oveen "MYYTÄVÄNÄ" -lapun. Kostet mietti hetken mutta toisti edelleen, ettei usko että museoiden kanssa käy niin. 

Kuinkas sitten kävikään?

Palatanpa vielä työasioihin. Sinänsä ei harmita työkato kauheasti sen puolesta, että kotona on suuri määrä kirjoitustöitä ja ensi kuun alkuun pitää valmistella uusi Karjalan reissu.

Tämä postaus on poikkeus, sillä en yleensä paasaa politiikkaa, mutta nykyisen hallituksen näyttämät vihreät valot puhtaalle ahneudelle lähenevät jo kollektiivista mielisairautta. Nyky-Suomessa on unohdettu taannoin vapaaehtoisista palomiehistä postittamani mietelauseen sisältämä totuus:

Jos jollekin asialle ei voi laittaa hintalappua se ei välttämättä tarkoita, että se olisi arvotonta. Se tarkoittaa usein sitä, että se on korvaamattoman arvokasta.

Sieluaan kaipaa yleensä vasta kun sen on myynyt.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kun Bachelor of Arts, historian ja kirjallisuudentutkija maailman pelasti

Sotahistorioitsijana, arkeologina, humanistina jne. minun on nyt kirjoitettava historian tutkimuksen puolesta. Yliopistoja potkitaan taas vaihteeksi rajusti päähän ja "innovaatiopolitiikka" ei perinteisesti näe humanisteilla muuta kuin voitolla hyvinä kausina ostettavan lisäarvon. Niinpä raapustan tähän muutaman rivin historiantutkimuksesta, jonka ansiosta suuri osa tällä hetkellä vallan huipulla olevasta sukupolvesta ei ole tuhkakasana. Kirjoitan teoksesta, joka todennäköisesti pelasti ihmiskunnan valtaosan hengen, ellei peräti koko planeettamme.

Maailma on viimeksi käynyt lähellä loppua vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisin aikoihin. Päättäjät eivät kuitenkaan painaneen nappia, jonka seurauksena lukematon määrä ihmisiä olisi tuhoutunut. Miksi? Mikä ajoi rationaaliseen valintaan (joka on insinöörien, lääkärien, fyysikoiden ja KOVIEN tieteiden juttu, kun humanistit söheltävät höttöisen kvalitatiivisen tutkimuksen parissa)? 

Jonathan Glover mainitsee teoksessaan Ihmisyys, että Yhdysvaltojen puolella tämä johtui Barbara Tuchmanin historiateoksesta Elokuun tykit. Kirja kuvaa ensimmäisen maailmansodan syntyä ja sitä, kuinka päättäjät 1914 väkisin ajoivat maansa sotaan, joka tuhosi arviolta 16 miljoonaa ihmistä. Kirja oli juuri ilmestynyt, ja Yhdysvaltojen ulkopoliittinen johto, presidentti J.F. Kennedy etunenässä olivat lukeneet sen. He tajusivat, miten riistämällä vastapuolelta aikaa toimia ja esittämällä jyrkkiä ultimaatumeja oli aiheutettu hirvittävä massamurha, tai kuten John kuvasi veljelleen Robertille: "-- he näyttivät kompastuneen mukaan sotaan 'typeryyden, yksilöllisten vastenmielisyysseikkojen, väärinkäsitysten sekä henkilökohtaisten alemmuus- ja valtakompelksien johdosta'." Lopuksi hän sanoi:

"En aio toimia siihen suuntaan, että joku voisi kirjoittaa siihen verrattavan kirjan Lokakuun ohjukset"(Glover 2006: 282). 

Vuoden 1914 kokemuksista otettiin opiksi: kun ajan annettiin tehdä tehtävänsä, taisteluraivo muuttui sodan peloksi. Molemmat osapuolet tarjosivat toisilleen mahdollisuuden vetäytyä nurkkaan ahdistetusta asemasta. Maailma pelastui.

Vaikka ydinaseiden tuhovoimaa on liioiteltu ja ne olisi keskitetty "vain" suuriin asutuskeskuksiin ja sotilaskohteisiin, olisi kymmeniä ellei satoja miljoonia ihmisiä kuollut. Voimme vain arvailla, miten moni ohjus olisi iskenyt Suomeen "ennaltaehkäisevänä iskuna". Yhdysvallatkin oli kartoittanut Suomen tuhotakseen tarvittaessa Neuvostoliitolle potentiaalisesti tärkeitä kohteita. Vuonna 1962 maailman väkiluku oli 3,14 miljardia ihmistä. Neuvostoliitossa asui tuolloin arviolta 220 miljoonaa ihmistä, Yhdysvalloissa arviolta 186,2 miljoonaa. Suomalaisia oli yli 4,42 miljoonaa henkeä. Iskiessään ohjukset olisivat vaikuttaneet kaikkien näiden elämään enemmän tai vähemmän kohtalokkaasti. Nyt heidän jälkeläisiään on satoja miljoonia, ellei miljardeja. Joku väestöpoliitikko laskekoon tarkan arvon. Hallituksestamme pääministeri Sipilä oli tuolloin vuoden vanha ja ulkoministeri Soini juuri syntynyt. Valtiovarainministeri Stubbin parhaimmassa iässään oleva 27-vuotias isä pohti jääkiekon saloja. Poika syntyisi kuuden vuoden kuluttua. Pikkuinen Soini (syntyi Raumalla, satamakaupunki) ja Göran Stubb (helsinkiläisen jääkiekkojoukkue HIFKin riveissä) olivat tuolloin ilmeisesti suurissa asutuskeskuksissa, siis todennäköisissä ohjuskohteissa. Veteliläinen Sipilä olisi ollut todennäköisesti turvassa iskun välittömiltä seurauksilta. Laskeuma ja nälänhätä olisivat todennäköisesti tappaneet hänet muutaman viikon kuluttua.

Fyysikot tekivät laskelmat ydinaseen tekemiseksi. Insinöörit suunnittelivat ja rakensivat ne ohjukset, joilla ydinlataukset saattoi toimittaa perille. Yksi I maailmansodan alkua käsittelevä historiateos pysäytti niiden käytön.

Humanismin ongelma on oikeastaan siinä, ettei ihmishengelle voi ilmoittaa hintaa. Risteilyohjukselle (ja sen työllistävälle vaikutukselle) voi. Mutta sanoisin saman kuin taannoin talvisotapostauksessa olleessa plakaatissa: Koska ihmishengelle ei voi antaa hintaa, se ei tarkoita sitä että se olisi arvoton. Se tarkoittaa sitä, että se on korvaamaton.

Kuinka moni Elokuun tykit jää kirjoittamatta tällä tiedepolitiikalla?

Lähteet:

Glover, Jonathan. 2006. Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria. Otavan kirjapaino OY, Keuruu.

http://www.geohive.com/earth/his_history3.aspx

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Population_of_former_USSR.PNG

http://www.multpl.com/united-states-population/table

http://vrk.fi/default.aspx?docid=169

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Muutkin huomaavat: natseja vilisee

Vuorossa hajatuksia päivän huomiosta. Muutkin ovat kiinnittäneet asiaan huomiota: natsitnatsitnatsitnatsitnatsitnatsit!

Helsingin Sanomat 13.10.2015: "Natsien miehittämä televisio"
http://www.hs.fi/paivanlehti/12102015/a1444528822384

Iltasanomat: "Miksi sinä ihailet natseja?"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445303363893.html

Etenkin Seppänen perustelee Iltasanomissaan sanomaansa hyvin:

"Natsien ihailu ei aiheuta tunnontuskia, sillä tiedämme lopputuloksen. Natsien valtakunta katosi. Natsit ovat vain mielikuvitusta, niin kuin merirosvotkin. Natsien tyrkyttäjät perustelevat tekemisiään sillä, että tarkoituksena on varmistaa, ettei sama toistuisi. Hötön töttö. Myöntäisivät, että natsit ja hakaristiliput näyttävät tosi hyviltä kuvissa."

Absoluuttisen pahuuden univormun, SS:n mustat nahkatakit suunnitteli muuten Hugo Boss. Historian outoa ironiaa, ettei kehtaa/voi ottaa kunniaa yhdestä 1900-luvun mieleenpainuvimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta vaatesymbolista. Pitää myös muistaa, että harva asia on niin seksikästä kuin pahuus.

Natsidokkareita todella toivotaan erikseen  televisioon aktiivisesti, eli kyllä niillä kysyntää on. Tätä tosin Paavo Haavikko ei tainnut tarkoittaa lausuessaan "Fasismi myy aina hyvin, koska sille on kysyntää".

Suomalainen arkeologi Jan Fast sentään kieltäytyi tekemästä dokumenttia Hangon kaivauksistaan ulkomaiselle "natsipornotehtailijalle" (ilmaus minun, ei Fastin. Fast käytti muistaakseni Arkeologipäivillä 2014 hieman kauniimpaa termiä).

Kaverin kanssa pyrimme Juslenian kahvihuoneessa aina laskemaan erikseen historia-lehdistä natsiartikkelit. Voisin ruveta tilaamaan yhtä lehteä pelkästään siitä ilosta, että lehden natsiartikkeleista saisi mainion juomapelin.  Maksa tosin ei kestäisi moista kirjaimellista natsitusta.

Kaikkein terveellisimmin natseihin taisi suhtautua Mel Brooks The Producersissa.Tai kuten hän itse ilmaisi asian:

"I was never crazy about Hitler...If you stand on a soapbox and trade rhetoric with a dictator you never win...That's what they do so well: they seduce people. But if you ridicule them, bring them down with laughter, they can't win. You show how crazy they are."

Olen pitkään piruuttani ideoinut Hello Kitty -tyyppisillä piirroksilla kuvitettua Taaperon ensimmäistä kirjaa Natsi-Saksan pahimmista sotarikollisista. Hello Hitler! löytyykin jo internetistä.

Hitlerkin olisi tarvinnut vastaansa "haltija-armeijan". Siihen porukkaan ei tainnut kuulua kunnolla kuin Chaplin Diktaattorillaan. Mutta sitten oli liian myöhäistä.