Sotilasleireistä pikaisesti

Varsinainen konfliktiarkeologinen tutkimuserikoisalani ovat sotilasleirit, joista tein proseminaarini. Nyt tiedän niistä - monta vuotta kandini jälkeen - sen verran että hevillä en ryhtyisi niitä tutkimaan.

Lupasin taas pitää sarjan luentoja ja päästäkseni helpolla tarjosin yhdeksi luennoksi monia vuosia sitten pitämääni "Historiallisen ajan sotilasleirit ja niiden arkeologinen tutkimus" -luentoa. Se meni läpi mutta viikonloppuna havaitsin suureksi iloksi ja riemukseni, ettei minulla ole enää PowerPointista kopioita. Mahtavaa...

Tutkin vanhan tietokoneeni, vanhan irtokiintolevyni, uuden tietokoneen, uuden irtokiintolevyn ja puoli tusinaa vanhoja muistitikkuja, otan nimittäin esitelmästä aina mukaan esitelmätilaisuuteen kopiot kahdella muistitikulla. Nyt iski uusi ilmiö, nimittäin liian monen varokopion kirous. Kun olen tutkinut tallennuspaikkoja vapauttaakseni levytilaa sekä poistaakseni duplikaateja tai kun tarvitsen tyhjän muistitikun, olen deletoinut tuon esitelmän koska "siitähän on jo olemassa niin pirun monta kopiota muutenkin". No, ei ole enää.

Onni onnettomuudessa - esitelmän päivittäminen

Ei siis auttanut kuin kaivella takaraivoaan ja aika helposti se materiaali aivosoluista löytyi, olenhan pitänyt sotilasleiriesitelmäni ainakin neljä kertaa aikaisemminkin. Löysin vielä vuosien takaisista kansioistani ja kiintolevyiltä alkuperäisen lähdemateriaalin. Kun vielä olin olennaisista teoksista tehnyt tarpeellisiksi katsomani alleviivaukset, oli esitelmä kasassa harvinaisen nopeasti. Koska runko tuntui syntyvän helposti, päätin täydentää ja päivittää vanhan esitelmäni.

Löysin arkistotutkimuksieni joukosta mm. pohjapiirroksen korsusta, joka on tehty talvisodan aikana joulukuussa Karjalan kannaksella teltanpohjaan. Samoin erilaiset Karhumäellä annetut käskyt ja tiedonannot polttopuista ja majoitusoloista päätyivät osaksi esitelmää.

Uusia sotilasleirikohteita on löytynyt arkeologisissa inventoinneissa etenkin Metsähallituksen alueelta useita. Samoin kaakonkulmalta Virolahdelta on tullut useita uusia kohteita. Kun vielä kuusi vuotta sitten esitelmöidessäni Muinaisjäännösrekisteristä löytyi 17 kohdetta, on niitä nyt 40. Mukana on nyt myös II maailmansodan kohteita. Ilomantsissa erään leirialueen säilymisaste on niin erinomainen, että ajoneuvosuojien pohjassa erottuu vielä renkaiden jäljetkin.

Tutkin uteliaisuuttani useamman Pohjois-Suomen raportin koska tiesin, että Lapista on löytynyt viime vuosina saksalaisia kohteita. Etenkin Taisto Karjalainen on kunnostautunut näitä etsiessään. Nämä leirit ovat pikemminkin tukikohtia kuin sotilasleirejä, mutta kuriositeettina jännittäviä.

Samoin sotilasleirien alaisuudesta löytyy vankileirejä, joista on jonkin verran rakenteita. Vankileirien elämä kuitenkin poikkeaa olennaisesti muista asuinpaikoista, etteivät ne ole kunnollisia vertailukohtia. Helsinkiläiset tutkivat joitakin vuosia sitten sotavankileiriä pohjoisessa ja hämmästyivät kun eivät löytäneet jäännöksiä vankien elämästä. Sanoisin, että sotavankien materiaalisen kulttuurin tutkiminen arkeologisin kaivauksin on oikeastaan yhtä mielekästä kuin muotivaatteiden tutkiminen nudistirannalla.

Salossa vierailevana luennoitsijana

Kävin tiistaina Salossa pamisemassa nuoremman rautakauden konflikteista. Väkeä oli mukavasti ja esittivät luennon lopuksi kysymyksiä, vieläpä relevantteja, joten oli sen(kin) puolesta onnistunut matka. Jostain syystä oli haastavampaa tehdä esitelmää nuoremman rautakauden konflikteista (esitelmässäni n. 700 jKr - 1150 jkr. ja vähän varhaiskeskiajan puolelle) kuin vanhemman rautakauden konflikteista viime vuonna. Lisäksi piti puhua paljon konditionaalissa.

Museoelämys

Jo vuosi sitten Tukholmassa Fotografiskassa ihastelin museon kaupan puolella Nick Brandtin Afrikassa ottamia villieläinkuvia. Otin tiistaina iltapäivällä aikaisemman bussin Saloon kun huomasin lehdestä, että hänen valokuvanäyttelynsä on esillä Salon taidemuseo veturitallissa. Museionin jäsenenä pääsin ilmaiseksi sisään, mutta se oli museolle kannattava kauppa: lähtiessäni ostin tavallista enemmän postikortteja ja hienon tulitikkuaskin.

Nick Brandtin valokuva tomussa kylpevästä norsusta. Myös esillä Salossa.
Lähde: http://nickbrandtphotography.blogspot.fi/

Salon taidemuseo on näyttelytilana toimiva ja mielenkiintoinen jo itsessäänkin (olen aina ollut vähän junahullu, ja kurkistelin ikkunasta pihalla nököttävää höyryveturia innolla). Brandtin valokuvat oli tuotu tiloissa esille hyvin vaikuttavasti ja parhaimpien (kaikki otokset LOISTAVIA!) kuvien äärellä vierähti pitkä tovi.

Mielenkiintoisimpien kuvien luona oli pitkä selostus kuvaustilanteesta ja Brandtin kärsivällisyyttä voi vain kunnioittaa. Hyvän kuvan ottamiseen voi kulua kaksikin viikkoa, kun eläimet vain makailevat laiskasti paikoillaan eikä sopivaa poseerausta ja valaistusta löydy. Tuli etäisesti "Avara luonto LSD:ssä" eli titivituntyy.com ja sen luontokuvakoulu mieleen. Hankalaa työtä, mutta Brandt on selvästi ammattilainen.

Brandt palaa Fotografiskaan uudella näyttelyllä, jossa on esillä vanhoja ja uusia kuvia. Salon jälkeen hänen kuviaan pääsee tutkimaan Moskovassa.

Suosittelen vierailua Salon taidemuseossa. Nick Brandt, On this Earth, A Shadow Falls esillä 17.5.2015 asti.

Salolaisia sotamuistomerkkejä

Kävellessäni museolta kohti ammattikorkeakoulua oli onneksi aikaa tutkia nähtävyyksiä tien varrella. Sibeliuspuiston ohi kulkiessani kävoin vilkaisemassa uudelta näyttävää muistomerkkiä, joka osoittautui salolaisten Mannerheim-ristin ritarien muistokiveksi. Muistomerkki on uusi, kesältä 2014.

Sibeliuspuiston muistomerkki.

Perniöntien varrella ihmettelin tien vieressä nököttävää paatta ja sen metallilaattaa. Onneksi edelleen oli aikaa ihmetellä, joten kävelin nurmen poikki sen luokse. Äimistyin, sillä kyseessä olikin jatkosodan aikaisen 17. Divisioonan muistomerkki.

Tammidivisioonan muistokivi.

Kivi oli suhteellisen huomaamaton ja vähän kuin "ei missään". Kivi on pystytetty sen tien varrelle, jota pitkin salolaiset marssivat 1941 rintamalle. Eli siinä selitys hieman kummalliselle ja huomaamattomalle paikalle. Kivelle ei edes johda kävelytieltä polkua. 

Tien varrelle pystytetyt 130 tammea ovat tavallaan osa muistomerkkiä, sillä ne on pystytetty nimenomaan Tammidivisioonalle. Harvinaisen komea muistomerkkikokonaisuus, ja pitkäikäinenkin jos vanha sananlasku pitää paikkansa: "Tammi kasvaa 500 vuotta, elää 500 vuotta ja kuolee 500 vuotta". Eli vuonna 3476 on tarvetta uusia muistomerkkiä näiltä osin?

Tilannepäivitys marraskuulta

Taas ollut taukoa kirjoittamisessa, kun on ollut hirvittävä kiire.

Sitten viime kirjoituksen on tullut tehtyä kolme museonäyttelyä (joista yksi itse tehty verkkonäyttely), kirjoitettua Turun Sanomiin joulukuussa julkaistava juttu sekä pikakirjoitettu juttu Turun Tieteen päivistä.




Olen tehnyt kakkosgradua yli 20 sivua josta raakatekstiä noin 13 sivua. + liitteet! Folkloristiikan graduseminaari on ollut erinomaisen kehittävää. Omassa istunnossa sain tärkeää palautetta ja vihjeen, joka moninkertaisti avainaineistoni.


Arkistolinjan valmistumisen kanssa tuli kiire, sillä Ylemmän arkistotutkinnon todistuksia ei enää anneta 31.5.2014 alkaen.  NIINPÄ hain pientä apurahaa opintojen vauhdittamiseksi. Saas nähdä, tukevatko toista tutkintoa tekevää.

Sitten on vielä museon verkkosivujen tekeminen ja normaali arkistotyö. Ai niin, ja pitäisi tehdä yksi artikkeli. Ainakin.

Joten tästä syystä en ole ehtinyt päivitellä blogia. Anteeksi poistumiseni taas, menen pitämään esitelmää...

Pitkästä aikaa

Piti raapustaa arkistotyöstäni kirjoitus, mutta hukkasin punaisen langan. Viesti saa toistaiseksi odottaa kansiossa "Luonnokset"

Flunssaa pukkasi viikon, eli oli tyypillinen tönkkö olo päässä ja vetämätön olo. Nyt vain vähän yskittää.

Artikkeleita! Viimeinkin artikkeleita!

Sain julkaistuksi yhden artikkelin, samasta ilmestyy englanninkielinen käännös vuoden lopulla. Sovin Lounais-Suomen sotaveteraanien kanssa sotaveteraaniartikkeleista, työstän ne samalla kun WEB-sivut. Koska se tulee joululehteen, etsin materiaaleistani tapahtumia joulun aikaan 1943. Yksi rintamalla kirjoitettu kirje, ohjeet joulunvietosta ja pataljoonankomentajan puhe jouluaattona. Hyvä niistä tulee!

Heti kun lehti tuli julki, tuli erään kuvituksena olleen ryhmäkuvan nimiin täydennyksiä ja korjauksia. Omituinen juttu, että nuo korjaukset saa aina vasta kun kuvan on julkaissut: ei koskaan, kun sitä esittelee kymmenelle asiasta tietävälle ihmiselle... mutta välittyypähän jälkipolville oikea tieto. Tiedon antanut ei ollut lehdestä lukenutkaan mitään muuta kuin minun artikkelini, "loppu saa odottaa parempaa hetkeä".

Saanen ensi vuoden alussa vetää useammankin esitelmän Kansalaisopistoilla. Parin viikon päästä esitelmöin Muolaalaisten seura ry:n kokouksessa, ajattelin heittää samalla arkistokeikan SKS:n ja Kansallisarkiston holveihin.

Gradun kimppuun

Menin pitkästä aikaa yliopistolle ja graduseminaariin. Marraskuun 19. pitäisi olla tekstiä 10-20 liuskaa, koetan saada aikaiseksi aineiston ja tietoteorian pohjalta. Kun käyn ensi viikolla Helsingissä pitämässä esitelmän, haen samalla arkistoista lisää materiaalia. 

Mielenkiintoista, miten aina luentosalissa ajatukset alkavat pyöriä muiden asioiden parissa. Yleensä saan silloin parhaat ideat - liittyen muihin aiheisiin! Muutamille tylsiksi tietämilleni luennoille olen aiemmin ottanut kyynisesti mukaan läppärin ja keskittynyt kahdeksi tunniksi kirjoittamaan ihan muista aiheista.

Jätän tänään työharjoitteluraporttini, pistän piruuttani liitteeksi PDF-version lehdestä, johon kirjoitin arkistotyöstäni.

Kirjoituksia ja puhetta

Laitoin historiaa käsittelevälle ehdelle nivaskan artikkeliehdotuksia, toivon mukaan tarttuvat tarjouksiin. Nyt on tarjolla kaikkea muuta paitsi natseja, sotaa ja konfilkteja, joten vaihtelun vuoksi voisivat myöntyä. Artikkelit perustuisivat arkistossa läpikäymälleni materiaalille, hedelmällistä aineistoa on harvinaisen runsaasti.

Lupasin myös artikkelin Arkeologia nyt! lehdelle, ajattelin käyttää siihen Vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelini. Lehti ilmestyy ensi keväänä, joten kiirettä ei ole.

Ideana on siis esitellä ja tutkia pommitusten jälkiä rakennusten yms. seinissä. Valokuvia on kertynyt Turusta, Helsingistä ja Tampereelta. Lisäksi tiedossa on kohdeita 1700-luvulta ja Suomen sodan ajalta ja ulkomailtakin.

Kun keskustelin  professorin kanssa aiheesta, hän ehdotti käyttämään artikkelissa paljon kuvia (oho! Kuvituksen käyttämistä!) ja käyttämään "jonkun vaikeatajuisen ranskalaisen filosofin ajatuksia" (hän siis sanoi sanasta sanaan noin, eikä nimennyt ketään. Sopivan nimen kuulemma saisin tarvittaessa juuri väitelleeltä tohtoriltamme). Näin sitä tiedettä tehdään yliopistoissa.

Valitsin mieluummin populaarin linjan, sillä paikalla olleen koruton kertomus siitä päivästä, jolloin pommitusjäljet syntyivät on monella tavalla parempi osoitus niiden merkityksestä kuin pseudoajattelijan akateeminen nelikenttä, jossa asioita verrataan intro/ekstro ja syvä tunne/ pinta akseleilla...

Päivänpolttava puheenaihe?

Pidin elämäni ensimmäisen puheen (esitelmä se oikeastaan enemmän oli, mutta en käyttänyt kuvia tai kaavioita apuna) viikonloppuna Johannesseuran kesäjuhlassa. Aiheena Lotta Svärd, käytin esitelmäni pohjana keväällä pitämääni esitelmää jota lyhensin reilusti ja täydensin sitten esimerkeillä Liedosta, Turusta ja Johanneksesta.

Puheenpitäminen ei ollut helppoa, sillä päivälle osui kesän siihenastinen pahin helle: 33 astetta! Kävi sääliksi kuulijoita, kun melkein puolet salissa istujista heilutteli ohjelmalehtistä naamansa edessä. Puhe ei onneksi ylittänyt kovin pahoin minulle annettua aikaa, mutta jouduin turvautumaan hieman liian usein anekdootteihin tai lyhyisiin kertomuksiin. Niitä oli minulla varastossa useita siltä varalta, että kuulijat alkaisivat menettää mielenkiintoaan. Pitää tarjota raakadata sopivina ja ymmärrettävinä kokonaisuuksina ja loogisena jatkumona, ja tarjota siitä paikallisia esimerkkejä tai eläviä ja lyhyitä tarinoita.

Itsereflektiota:

1) Aloitin lauseet aivan liian usein "ja" sanalla. Varsinaisen puheen teksti oli mahdollisimman selkeitä lauseita, mutta ajatuksissa kahdesta lauseesta tulee virke jotka yhdistää "ja" -sanalla sen sijaan, että jakaisi ne pisteellä. Onneksi parempi puolisko oli edellisen illan koepuhunnassa huomauttanut tästä, joten tosikoetuksessa sain sen nopeasti karsituksi.

2) liikaa vuosilukuja. Tosin koska käsittelin Lotta Svärdiä organisaatiohistorian kannalta, oli vuosilukujen käyttö välttämätöntä etenkin sääntöuudistusten erottamiseksi toisistaan.

3) raavin päätäni pariin otteeseen. Hirveä helle ja kiusallinen kärpänen osasyyllisiä.

4) Onnistumisia: älysin tilata veden ajoissa puhujapönttöön, päälläni olevan lampun valo antoi minulle kuulemma enkelin sädekehän ja mielestäni katsoin yleisöön riittävän usein ja eri suuntiin sitä.

5) Puheeni sai jälkikäteen runsaasti kiitoksia ja sain kutsun uuteen tilaisuuteen kertomaan samasta aiheesta. Enemmän vaikutuksen taisi tehdä aihe, ei niinkään puhuja. Toisaalta taidan yliarvioida ihmisten tietoisuutta lottien historiasta.

Työmyyrä arkistossa

28 - 33 asteen helteissä on oppinut arvostamaan arkistotyötä:  muissa huoneissa ihmiset melkein kirkuvat tuskasta, mutta hyvin ilmastoidussa arkistohuoneessa ei ole huolen häivää.

Tällä hetkellä meneillään on kuvien skannaus. Liki 1300 kuvaa, mutta koska lopputuloksena ei tarvitse olla 600 dpi:n TIFFiä, työ sujuu nopeasti. Sen jälkeen alkaa arkistointi, mutta ensin pitää eritellä ne, joista on metatietoja sekä jakaa kuvat Kanadan ja Yhdysvaltain valokuviin. Töitä siis riittää.

Kiinnostava tenttikirja

Vaihteeksi tenttiluku on ollut helppoa: Kai Häggmanin Sanojen talossa, eli Suomalaisen Kirjallisuuden Historiasta talvisotaan asti kertova teos oli hyvin koukuttava. Erityisen kiinnostavia olivat suomalaiset sivistyneistön sisäiset valtataistelut ja kiistat SKS:n sisällä.

Kirjan taitto on hyvin raikas, ja fonttivalinta kiinnitti huomioni. Paksuudesta huolimatta teos on nopea ja helppolukuinen.

Savumerkkejä

Kotioloissa on edelleen vaikeuksia tehdä töitä, kiitos parveketupakoinnin: alakerrassa asuu käytännössä ketjupolttaja, joka lähettää savumerkit 15 minuutin välein. Asunnon tuuletus on siis mahdotonta ilman, että iljettävä katku leviäisi huoneistoon.Siispä pitää kärvistellä kuumuudessa.

Pohdin omaehtoista vieroitushoitoa alakerran asukille. Koska vesi-ilmapallojen heittely voisi tuoda syytteen, ajattelin vastata savuun äänellä: joka kerran, kun käry kävisi, laittaisin parvekkeelle asennetuista kaiuttimista kuulumaan jotakin korvia hivelevää. Kumpikohan toimisi paremmin, "Tango Kohtalon" vai Mikko Alatalon "Mie maalaispoika oon" ?