Ikävä iski!

Kas niin, järjestyksessä toinen pro gradu on jätetty tarkastukseen ja viimeinen tentti tuli tehtyä viime maanantaina sähköisesti. Ankarat deadlinet on joksikin aikaa siivottu päiväjärjestyksestä ja voin keskittyä historiikin kirjoittamiseen.

Nyt on kuitenkin iskenyt pitkästä aikaa jännä tunne: ikävä pelejä. Eikä mitä tahansa pelejä, vaan kahta PC-suosikkiani: Starcraftia ja Grim Fandangoa. Ikävää on syytä eritellä näiden suhteen.

Ikävöin Starcaftia!

Starcraft on minulle se strategiapeli. Blizzard on tehnyt tietty lukuisia äärettömän onnistuneita pelejä, mutta täytyy ymmärtää, että Starcaftissa on sitä jotakin. Se on mittapaalu, johon kaikki strategiapelit ennen ja sen jälkeen vertautuvat. 

Ensinnäkin pelissä olevien yksiköiden tasapaino on ihanteellinen. Ja niihin "huonoihinkin" kiintyy, kuten ihmisrodun Terran Marineen joka vastaa yhteydenottoon "You wanna piece of me, boy?". Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin liekinheitinmies eli Firebat. 

Harva ymmärtää strategiapelien herkkuja, ennen kuin taktisesti sijoitettu maahan kaivautunut zergien hydraliskiryhmä nousee puolustusasemien edessä asemistaan ja aloittaa kahden tulen väliin jääneen vihollisen repimisen kappaleiksi. Samoin näkymättömän ghost-yksikön lähettäminen vihollisen selustaan on melkoista herkkua. Ja tietysti pysäyttämätön hyökkäys, joka on yhdistelmä 120 mm tykeillä varustettuja piiritystankkeja, Goliatheja ja tiedealuksia.

Hitto, seuraavan tilipäivän pussista on pakko hankkia Starcraft 2 pahimpaan pelinälkään, vaikka hinta ei ole vuosien odottelun jälkeen tullut alas!

12 päivää jouluun Blizzardin malliin.

Ikävöin Grim Fandangoa!

Grim Fandango. Kuva: wikipedia.org

Niin paljon kuin kaipaankin Starcraftia, olen vuosia halunnut pelata uudestaan Grim Fandangoa. Kaveri lupasi sen minulle lainaksi, mutta eipä ole kuulunut...

Grim Fandango on minusta hienoin seikkailupeli, jota koskaan olen pelannut. Ja kyllä, olen pelannut Sam & Maxit ja Apinasaaret ja rakastan niitäkin. Mutta Grim Fandangossa on samanlainen uniikki kerros kuin TV-sarja Twin Peaksissa. Mikään, mikään ei tavoita sitä tunnelmaa ja tarjoa vastaavaa kokemusta.

Ensinnäkin: musiikki on fanaattisen hyvää. Toiseksi: pelin hahmot ovat hemmetin hienoja ja rakastettavia. Kolmanneksi: animaatiotyyli on yksinkertaisesti uskomattoman hieno. Jos kuoleman jälkeen on elämää, niin olisi hauska viettää vaaditut neljä vuotta sielunvaellusta Grim Fandangon maailmassa. 

Suosikkirepliikkini on (luuranko)kirjekyyhkyjen munia varastavan sankarin Manuel "Manny" Calaveran lausahdus "You must come with me, young ones, for I am the Grim Reaper!. Demonimekaanikko Glottis on harvinaisen sympaattinen, harmi ettei pehmoleluja ole tehty tästä valloittavasta hahmosta.

Tietyllä tavalla Grim Fandango oli yhden seikkailupelisukupolven joutsenlaulu. Kaunein mahdollinen.

Ikävöin aavikolle!

Ja viimeiseksi on mainittava, hemmetti soikoon, haluan taas Fallouttien aavikolle, vaeltamaan Dogmeatin kanssa kohti uusia seikkailuja kuunnellen radiokanava Galaxy News Radiota. Onneksi Fallout: Las Vegas on plakkarissa ja kokonaan pelaamatta, jahka saan tietokonehuollot tehtyä on aika lähteä kohti radioaktiivista autiomaata tuoden turvaa sorretuille, puolustaen heikkoja vahvoja vastaan ja taistellen jättiskorpioneja ja mutantteja vastaan.

Omituinen viikko

Kerta kaikkiaan tämä on ollut omituinen viikko. Kerrataanpa päivä päivältä

MAANANTAI

Viikonloppuna sain sähköpostia, jonka mukaan Turun yliopiston käsikirjasto aloittaa maanantaina käsikirjaston ilmaiset poistot. Kun tarkistin päivämäärän ja totesin, ettei kyseessä ole aprillipila rekrytoin heti maanantaiaamuna väkeä instituutista, missä kirjoitan laitoksen historiikkia. Kaara kirskumaan ja IKEAn siniset kassit heiluen kohti kirjastoa.

Kirjasto avautui kello 09.00 ja iskuryhmä oli paikalla kello 09.05. Voin kertoa, että lopputuloksena selkäni ja käsivarteni ovat edelleen kipeät. Sain hommattua 10 kassillista kirjoja, joista 3 tosin menee tutuille. Itselleni otin taidehistorian kirjallisuutta kokonaisina sarjoina (2 kassia), mutta suurin osa löydöistä oli sanakirjoja (3 kassia). Löysin myös Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran julkaisut vuoden 2000 jälkeen, jotka pitää seuloa. Myös Suomen Museon kaikki osat vuoden 1990 jälkeen jäivät plakkariin. Niistä pitää seuloa duplikaatit. Lisäksi löytyi lahjoja sukulaisille ja tutuille sekä omaan käyttöön Erik Tawaststjernan Sibeliuksen elämäkerta 1–4.

Instituutti sai hyllyihinsä paljon kätevää tilastotietoa ja eräs tutkija onnistui löytämään sosiologian 27-osaisen kirjasarjan, jonka arvoksi osoittautui googlettamalla 17 000$! Omista löydöistäni en virka, suurin osa hyödyllisistä teoksista oli kohtuuhintaisia. Muille menevään 3 kassilliseen osui sitten törkeän arvokasta.kirjallisuutta, mutta kun ilmaiseksi sain niin ei ole minulta pois. Plus ne ovat eri alan kirjallisuutta, ettei siksikään korpea. Pikemminkin iloinen siitä, että meni oikeaan osoitteeseen eikä sikamaisille antikvaareille. Viimeksi poistokirjamyyjäiset menivät Turussa päin hemmettiä, koska antikvaarit tulivat ostoskärryjen ja apupoikien kanssa paikalle, kiilasivat muiden eteen ja tyhjensivät hyllyt kaksin käsin. Nyt poisto oli yliopiston sisäinen, mikä teki touhusta reilumpaa opiskelijoiden ja tutkijoiden kannalta.

Sanakirjoja riitti. Vasemmalla ylhäällä oleva kaksiosainen Kreikan ja helleenisen tradition sanakirja oli todella mielenkiintoinen löytö. Yhteensä tavaraa kertyi itselle siis kuusi tuollaista hyllyä.

Suomen Museota ja Finskt Museumia, kun se vielä oli kovakantinen.

Illalla esittelin sotaveteraanihanketta Liedon sotaveteraaneille. Sain kääretorttua kotiin vietäväksi.

Kaksi vuotta kateissa ollut kelloni löytyi yhdestä käsilaukusta. Pitää viedä kellosepälle.

TIISTAI

"Ottanut yhden liikaa?". Oluttupa Mallaskukossa oli kevätsiivo. Tämä näky odotti aamulla mennessäni ohi. Terassikausi lähestyy, nyt on lähellä paikka johon mennä sillä siivouksen yhteydessä asennettiin terassipuut ja kaiteet.

Tiistaina olin kommentaattorina seminaarissa "Kulttuuriperinnön elinkaaria ja tulevaisuuksia". Mielenkiintoisia aiheita, mutta esitelmänpitäjille pitäisi opettaa kolme asiaa:

1) Älä käytä esitelmässä teknologiaa tai sovelluksia, joita et osaa käyttää

2) Opi mitoittamaan esitelmäsi oikein. 30 minuutin esitelmän venähtäminen 45 minuuttiin, etenkin session alussa aiheuttaa KAIKKIEN aikataulujen siirtymistä 15 minuutilla. Junat, bussit ja kyydit eivät odota osallistujia!

3) Laita esitelmään osia, joita voit tarvittaessa lyhentää ja joitakin, joita voi pitkittää. Jos PowerPoint -kalvossa on tusinan verta ranskalaisia viivoja, niitä kaikkia EI tarvitse lukea ääneen! Jos kulttuuriperintöinstanssin toiminta todella on hajanaisten ranskalaisten viivojen varassa, joista kaikki saa tiivistettyä yhteen lauseeseen mutta jokaista pitää erikseen selitellä, vihjaa se sitä että instanssilta puuttuu keskeinen strategia ja sen sijasta toimitaan "Anything goes" -periaatteella.

Oma puheenvuoro meni muuten hyvin, mutta aikataulu painoi päälle (aikataulusta 25 min jäljessä...) ja piti koota omista ranskalaisista viivoista punainen lanka kommentoinnille. Kommentoin Museoviraston pointtia* "Kulttuuriperintö kuuluu kaikille" toteamalla, että parempi olisi "Kulttuuriperintö koskettaa kaikkia". Kerroin, miten sotaveteraanihankkeessakin joudin käymään yhden pikku paikkakunnan vaiheita selvitellessäni käytännössä kaikkien sotanäyttämöiden tapahtumat läpi Suomenlahden saarista Petsamoon (eli Hangosta Petsamoon, hehheh).

Paljon tärkeää ja mielenkiintoista piti jättää sanomatta ja yksilöllinen analyysi esitelmistä vähälle. No, kaikkea ei voi saada. Tyytyväisiä tuntuivat olevan, kuitenkin.

Tiivistin kulttuuriperinnön merkityksen sanoihin (taisin jopa keksiä tämän iha ite, ihailkaa!):

"Menneisyys on ainut asia, josta voimme oppia. Nykyhetki on ainut hetki, jona voimme oppia. Tulevaisuus on ainut asia, jota varten opimme."

Mahtipontista. Töihin piti sitten mönkiä huomattavan myöhään ja jättää viimeinen kommenttivuoroani seurannut sessio väliin.

* hyvä sana, mutta vieraskielisenä sanana vierastan tuota pointtia

KESKIVIIKKO

Keskiviikko taisi sitten olla suhteellisen normaali päivä, jos edelleen kirjojen kantamisesta kipeää selkää ja käsivarsia ei lasketa. Töiden jälkeen arkeologisaunaan, jossa väki aina vaan vähenee. Keskustelimme lähestyvästä kenttätyökaudesta. Olen nähnyt jo unia siitä, että loikkaan museovirastolaisten kanssa autoon ja ajamme kohti tutkimattomia muinaisjäännöksiä. Arkeologin ammatti menee vahvasti psyykkeeseen.

Kissa tuijotti saunaanmenijää YO-kylässä.

KIRJOJA EI OLE KOSKAAN LIIKAA! SKS:llä on hieno kirja-ale, ja instituutissa tilasimme porukassa aimo nivaskan teoksia. Itse otin sisällissotaan ja Turun linnaan liittyviä teoksia.

TORSTAI

Kävin Salossa neuvottelemassa luentoja ensi syksyksi. Matkalla sattui kaikkea kummaa.

Omituisena juttuna lähtiessäni lounaalta takaisin töihin tuumin, että voisin heittää lierihatun päähäni. Sitten tuumin "Njääh!" mutta parempi puolisko uhitteli, että "etkö uskalla!?". No uskalsin! Hankin hatun muuten osallistuakseni Halloweenin pahisbileisiin Herr Flickinä (Maanalainen Armeija Iskee Jälleen -sarjasta).

Maailma muuttui kummalliseksi. Kaikki autot antoivat niin Turussa kuin myöhemmin Salossa tietä hatutetulle jalankulkijalle. Nyt saatoin nostaa kohteliaasti hattua tienantajille tai ainakin hipaista lierin reunaa.

Omituisin hetki oli Turku-Salo junassa, missä vaunussa kiertävä naikkonen pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Sinä näytät kaikkein vauraimmalta tässä junassa. Olisiko heittää kymppiä junalippuun?"

Hattukokeilut saavat jatkua.

Joku hylkäsi saapasparin puuaidan syvennykseen. Kiinnostava näky.

Tänään, PERJANTAINA

Edessä on muistitiedon tentti, jonka jälkeen on vielä kaksi tenttiä folkloristiikkaan. Tämä on ensimmäinen sähköinen tenttini, jota varten piti hakea avainkortti TYYltä.

Mietin aina vuoden välein, miksi en ole tenttinyt tuota aikaisemmin. Sitten hankin tenttimateriaalin ja muistan syyn: Muistitietotutkimus – Metodologisia kysymyksiä. Se on niitä ärsyttäviä artikkeliteoksia, joissa jokainen kirjoittaja toistaa ½ samasta kuin edelliset kirjoittajat.

Kohta pitää alkaa sotkea kohti tenttirakennusta.

Kirjoituksia ja puhetta

Laitoin historiaa käsittelevälle ehdelle nivaskan artikkeliehdotuksia, toivon mukaan tarttuvat tarjouksiin. Nyt on tarjolla kaikkea muuta paitsi natseja, sotaa ja konfilkteja, joten vaihtelun vuoksi voisivat myöntyä. Artikkelit perustuisivat arkistossa läpikäymälleni materiaalille, hedelmällistä aineistoa on harvinaisen runsaasti.

Lupasin myös artikkelin Arkeologia nyt! lehdelle, ajattelin käyttää siihen Vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelini. Lehti ilmestyy ensi keväänä, joten kiirettä ei ole.

Ideana on siis esitellä ja tutkia pommitusten jälkiä rakennusten yms. seinissä. Valokuvia on kertynyt Turusta, Helsingistä ja Tampereelta. Lisäksi tiedossa on kohdeita 1700-luvulta ja Suomen sodan ajalta ja ulkomailtakin.

Kun keskustelin  professorin kanssa aiheesta, hän ehdotti käyttämään artikkelissa paljon kuvia (oho! Kuvituksen käyttämistä!) ja käyttämään "jonkun vaikeatajuisen ranskalaisen filosofin ajatuksia" (hän siis sanoi sanasta sanaan noin, eikä nimennyt ketään. Sopivan nimen kuulemma saisin tarvittaessa juuri väitelleeltä tohtoriltamme). Näin sitä tiedettä tehdään yliopistoissa.

Valitsin mieluummin populaarin linjan, sillä paikalla olleen koruton kertomus siitä päivästä, jolloin pommitusjäljet syntyivät on monella tavalla parempi osoitus niiden merkityksestä kuin pseudoajattelijan akateeminen nelikenttä, jossa asioita verrataan intro/ekstro ja syvä tunne/ pinta akseleilla...

Päivänpolttava puheenaihe?

Pidin elämäni ensimmäisen puheen (esitelmä se oikeastaan enemmän oli, mutta en käyttänyt kuvia tai kaavioita apuna) viikonloppuna Johannesseuran kesäjuhlassa. Aiheena Lotta Svärd, käytin esitelmäni pohjana keväällä pitämääni esitelmää jota lyhensin reilusti ja täydensin sitten esimerkeillä Liedosta, Turusta ja Johanneksesta.

Puheenpitäminen ei ollut helppoa, sillä päivälle osui kesän siihenastinen pahin helle: 33 astetta! Kävi sääliksi kuulijoita, kun melkein puolet salissa istujista heilutteli ohjelmalehtistä naamansa edessä. Puhe ei onneksi ylittänyt kovin pahoin minulle annettua aikaa, mutta jouduin turvautumaan hieman liian usein anekdootteihin tai lyhyisiin kertomuksiin. Niitä oli minulla varastossa useita siltä varalta, että kuulijat alkaisivat menettää mielenkiintoaan. Pitää tarjota raakadata sopivina ja ymmärrettävinä kokonaisuuksina ja loogisena jatkumona, ja tarjota siitä paikallisia esimerkkejä tai eläviä ja lyhyitä tarinoita.

Itsereflektiota:

1) Aloitin lauseet aivan liian usein "ja" sanalla. Varsinaisen puheen teksti oli mahdollisimman selkeitä lauseita, mutta ajatuksissa kahdesta lauseesta tulee virke jotka yhdistää "ja" -sanalla sen sijaan, että jakaisi ne pisteellä. Onneksi parempi puolisko oli edellisen illan koepuhunnassa huomauttanut tästä, joten tosikoetuksessa sain sen nopeasti karsituksi.

2) liikaa vuosilukuja. Tosin koska käsittelin Lotta Svärdiä organisaatiohistorian kannalta, oli vuosilukujen käyttö välttämätöntä etenkin sääntöuudistusten erottamiseksi toisistaan.

3) raavin päätäni pariin otteeseen. Hirveä helle ja kiusallinen kärpänen osasyyllisiä.

4) Onnistumisia: älysin tilata veden ajoissa puhujapönttöön, päälläni olevan lampun valo antoi minulle kuulemma enkelin sädekehän ja mielestäni katsoin yleisöön riittävän usein ja eri suuntiin sitä.

5) Puheeni sai jälkikäteen runsaasti kiitoksia ja sain kutsun uuteen tilaisuuteen kertomaan samasta aiheesta. Enemmän vaikutuksen taisi tehdä aihe, ei niinkään puhuja. Toisaalta taidan yliarvioida ihmisten tietoisuutta lottien historiasta.

Työmyyrä arkistossa

28 - 33 asteen helteissä on oppinut arvostamaan arkistotyötä:  muissa huoneissa ihmiset melkein kirkuvat tuskasta, mutta hyvin ilmastoidussa arkistohuoneessa ei ole huolen häivää.

Tällä hetkellä meneillään on kuvien skannaus. Liki 1300 kuvaa, mutta koska lopputuloksena ei tarvitse olla 600 dpi:n TIFFiä, työ sujuu nopeasti. Sen jälkeen alkaa arkistointi, mutta ensin pitää eritellä ne, joista on metatietoja sekä jakaa kuvat Kanadan ja Yhdysvaltain valokuviin. Töitä siis riittää.

Kiinnostava tenttikirja

Vaihteeksi tenttiluku on ollut helppoa: Kai Häggmanin Sanojen talossa, eli Suomalaisen Kirjallisuuden Historiasta talvisotaan asti kertova teos oli hyvin koukuttava. Erityisen kiinnostavia olivat suomalaiset sivistyneistön sisäiset valtataistelut ja kiistat SKS:n sisällä.

Kirjan taitto on hyvin raikas, ja fonttivalinta kiinnitti huomioni. Paksuudesta huolimatta teos on nopea ja helppolukuinen.

Savumerkkejä

Kotioloissa on edelleen vaikeuksia tehdä töitä, kiitos parveketupakoinnin: alakerrassa asuu käytännössä ketjupolttaja, joka lähettää savumerkit 15 minuutin välein. Asunnon tuuletus on siis mahdotonta ilman, että iljettävä katku leviäisi huoneistoon.Siispä pitää kärvistellä kuumuudessa.

Pohdin omaehtoista vieroitushoitoa alakerran asukille. Koska vesi-ilmapallojen heittely voisi tuoda syytteen, ajattelin vastata savuun äänellä: joka kerran, kun käry kävisi, laittaisin parvekkeelle asennetuista kaiuttimista kuulumaan jotakin korvia hivelevää. Kumpikohan toimisi paremmin, "Tango Kohtalon" vai Mikko Alatalon "Mie maalaispoika oon" ?

Tenttijännitys lauennut

Hygieniapassia vailla

Eilen oli kello 18 asti kauhistuttava päivä. Olin paremman puoliskon kanssa maanantaina Raisiossa koulutuskeskus Timalissa hygieniapassitentissä, johon valmentauduimme viikonloppuna. PP (Parempi Puolisko) kärsi viikonlopun jonkinasteisesta migreenistä, mutta onneksi saimme päntättyä itseopiskelulla aineistoa.

Hygieniapassi antaa työelämään aika hyviä etuja, sillä monet elintarvikealan yritykset yms. vaativat sitä. Itse arvelen siitä olevan etua museoissa, joihin kuuluu kahvila. Kuten niihin oikeastaan kaikkiin tätä nykyä kuuluukin. Ylipäätänsä materiaali oli erittäin hyödyllistä, ja Kirjakahvila kustansi tentin meille, koska olemme siellä vapaaehtoisina. Itse en tosin ole vielä ehtinyt vuoroja tehdä, sillä alkuvuosi on ollut kovin kiireinen. Tentin repuuttaminen tosin pitää tilittää kahvilalle: 40€!

Maanantaina sitten ankarassa lumisateessa bussittelimme tenttitilaisuuteen. Luimme kännykästäni vielä tenttimateriaalia juuri ennen testiä, ja sitten se alkoi. Ja tuskan hiki alkoi virtaamaan.

Tentti

Tentissä on saatava vähintään 34/40 oikeaa vastausta, että passin saa. Kysymykset arvotaan tuhannesta valmiista. Kauhukseni olin varma ainoastaan 30 vastauksesta! 10 piti siis miettiä ja tarkkaan. Tenttimateriaaleissa oli paristakin ristiriitaista tietoa, ja noiden kysymysten killerit liittyvät sanavalintoihin: "aina", "varmasti" tai "tärkein". "Onko X tärkein ruokamyrkytyksiä lisäävä tekijä?". Tota tota. Missä tilastot?

Tentin jälkeen olimme pitkään hiljaa, ja PP pyysi minua lupaamaan, että kumpikaan ei puhu tentistä koko loppupäivänä yhtään mitään. Ainoastaan yhdestä kysymyksestä sai puhua:

"Hullun lehmän taudin (BSE) tiedetään tarttuvan maidon välityksellä"

Ööh.

Hullu kuiten

Itsekin jätin tuon viimeiseksi ja pohdin sitä pitkään. BSE:stä oli kaikissa tenttimateriaaleissa, mitä käsiin saatiin. Mutta välittämistapaa ei niissä mainittu. Minä laitoin VÄÄRIN, sillä muistaakseni se tarttui aikanaan rehun mukana ja on eläimen aivoissa sekä hermostossa, eli se ei välity maidossa. Olen nähnyt aiheesta paljon dokumentteja, lukenut artikkeleita mutta jumankekka, tuota maitojuttua en osannut.

Bussissa vilkaisin sitten WEBiä. En vieläkään tiedä, kumpi on oikeassa. 2006 on ilmeisesti Wikipedian mukaan tehty tutkimuksia [linkki puuttuu!], joissa todetaan sen mahdollisesti tarttuvan maidon välityksellä, mutta toisessa tutkimuksessa taas yhteyttä ei ole. Testin Raamatun, Eviran mukaan ei ole tietoa siitä, että tauti välittyisi maidossa. Artikkeli on päivitetty 4.3.2013, joten lienee aika tuoretta tietoa!

No, tietoni Hullun lehmän taudista moninkertaistuivat, kiitos hankalan tenttikysymyksen. Lienee tuo sen kysymyksen ideakin?

Tuskan tiistai

Tentin lopuksi valvoja kertoi, että hän seuraavana päivänä lähettää tekstiviestin tai soittaa niille, jotka eivät ole läpäisseet tenttiä. Olin kauhuissani, sillä liian paljon jäi nyt kyllä arvailun varaan.

Tiistai mateli ja tapoimme aikaa, kunnes kello näyttäisi yli virka-ajan. Kummitätini soitto oli säikyttää minut hengiltä. Kahden aikaan olo oli jo aika helpottunut, kello 16 alkoi jo olla riemu katossa ja lopulta kello 18 uskalsimme lähettää kotijoukoille viestit, että taitaa olla passit plakkarissa. Vaihdoimme tietoa ja lohdukseni olimme aika monesta muustakin kysymyksestä samaa mieltä. Yksi meni minulta vikaan, mutta se oli taas sellainen, ettei luettua tietoa pystynyt katsoakseni suoraan soveltamaan. Löyhä vai tiuka tulkinta? ARGH!

Minä juhlistin tarjoamalla itselleni ja paremmalle puoliskolle Cafe Artissa kakkukahvit. Tykkään mahdottomasti heidän Irish Cream juustokakusta! Puoliso ostaa itselleen uuden, tarjouksessa olevan laukun tänään Anttilasta. On muuten kihlauksemme vuosipäivä.

Se seuraus tällä tenttaamisella sitten on, että jatkuvasti keittiössä asetellettani ruokatavaroita ja astioita pöydille ja toisten läheisyyteen PP huudahtaa "KONTAMINAATIO!".

Kaekemmoesta

Kas niin, helmikuu alkaa olla lopuillaan ja kiireinen kuukausi takanapäin. Tehtynä on artikkeli (+ lyhyitä 4000 merkin lehtikirjoituksia), kaksi kirjatenttiä, kolme esitelmää koululaisille ja edessä vielä kansalaisopiston esitelmä Lotta Svärdistä sekä lukeminen maaliskuun alun hygieniapassitenttiin. Lisäksi tuli pistettyä kaksi apuraha-anomusta, kuvattua tuhansia asiakirjoja ja käytyä kuulemassa kaivausesittelyjä.

Fiiniä viiniä

Parempi puolisko lähtee alkuviikosta pääkaupunkiin, joten aikaa esitelmän kirjoittamiseen on mukavasti. Hänen paluutaan ja esitelmääni taidan juhlistaa Arrogant frogilla, jonka taustasta hieman. Pistäydyin eilen "pitkäripaisessa" hankalan tentin selvittämisen ilosta ja otin kesäkurpitsapastan (todella hyvää ja halpaa!) kanssa kyytipojaksi vanhaa kunnon Espiritu de Chile -punaviiniä. Yritin varsinaisesti löytää paremman puoliskon mainitsemaa Arrogant frog -punaviiniä. Se on ranskalaisen viinitilallisen vastaus amerikkalaisten luonnehdintaan ranskalaisten viinintekomentaliteesta.

Etiketti on todella hieno, mutta suurimmassa osassa Alkoja tuo on vain tilausvalikoimassa, kuten käymässänikin. Siksi otin hyväksi koettua Espiritua, mutta onneksi ensi viikoksi sain tietää avuliaalata myyjältä, mistä tätä saa suoraan hyllystä. Nimittäin onneksi Turkuun on avattu Suomen pienin Alko kauppahalliin, ja siellä tuota on saatavilla! Tuleepahan käytyä merkkipaikassa muutenkin sitten.

Synkkää yksinpuhelua

Synkkä yksinpuhelu etenee hissuksiin. Pääsin nyt tasan 70 vuotta sitten tapahtuneisiin tapauksiin, ja oli mielenkiintoista verrata Paavolaisen päiväkirjan kirjoituksia samanaikaisiin valistusupseerin mielialaraportteihin. Tässä kohtaa O. P. ei ainakaan fuskaa tai parantele, vaikka alkuperäisiä merkintöjään onkin parantelun sijasta ehkä täydennellyt. Vaikea sanoa.

Kirja-arvosteluni ei ole vielä tullut julki, laitoin taittoehdotukseen vastaukset juuri ennen kaivausesittelyjä. Pitänee pyytää jotakin kirjaa arvioitavaksi, tuo 4000 merkin artikkelien kirjoittaminen kahden viikon välein on hyvää harjoitusta. Muistan Jari Tervon kertoneen, miten suuri nautinto hänelle oli kirjoittaa toimittajana juttuja, kun kolmen merkin poistamisen pohtiminen mahdutti jonkin virkkeen kahdelle riville. Merkeistä tinkimistä pitää tässäkin harrastaa, mutta samalla kielen olisi oltava elävää ja ajanmukaista. Haastavaa puuhaa.

Bisnesidea

Käytän arkistohommissa alla kuvassa olevaa, isäni suunnittelemaa kuvausjalustaa. Laitoin samaisen kuvan muutamia kuukausia sitten työblogiin, ja sieltä sen bongasi muuan sukututkija. Hän pyysi sitä lainaksi Turun Maakunta-arkistoon, mutta perui pyynnön kun kuuli arkistolta löytyvän valmiin kuvauspöydän.

Kuvauspöytiä on kuitenkin harvassa eikä niiden hankintaan panosteta juurikaan. Pitäisikö viedä vuokrailmoitus telineestä arkistoon? 20€/ päivä tai 5 €/tunti, opiskelijahinta 15€, kaksi päivää 30/25 € jne. Samaa voisi kaupitella yliopiston kirjastossa lukusalilainoihin.

Kuten kuvasta näkee, se sopii hyvin digijärkkärille jossa on kääntyvä näyttö. Pokkaria tai kiinteää näyttöä varten siihen saa laitettua peilin, josta näkee näytön hyvin. Isäni on kehitellyt telinettä tuosta versiosta entistä nopeakäyttöisemmäksi ja paremmaksi.

Yrittäjäksi tuskin tulee nyt ryhdyttyä. Pistin työhakemuksen Turun Sanomiin, mutta siitä ei ole koskaan tullut mitään. Tähän en kyllä toivoani ripusta, tuskin vilkaisevatkaan. Kuvaavaa on, että kielivalikoimasta puuttui tyystin venäjä, eikä laatikkoa "muu kielitaito" ole lainkaan. Rekrytointi tapahtunee muuta kautta kuin avoimen hakemuslomakkeen avulla!

Samanlainen maku on Turun museoiden kesähommien kuntarekrysivuilla. Riittääköhän haastattelukutsuunkaan 2 vuoden työkokemus alalta, 1½ vuotta museoista ja 5 kuukautta arkeologisista kaivauksista, plus alalle täydellisesti sopivat opinnot sekä FM-tutkinto?

Kuulumisia: tentti ja kenttätyöt 2012

Noh, tovi on vierähtänyt mutta kiirettä on pitänyt. Lievää flunssaa alilämmöllä, tenttilukua, arkeologisten kaivausten esittelyt Helsingissä sekä koululaisryhmiä museolla. Taidan purkaa näitä sitten pala palalta päivityksiksi.

Olen vanhemmiten alkanut reagoimaan tauteihin alilämmöllä. Se on yhtä inhottavaa kuin kuumekin, pahimmillaan on pudonnut aiemmin sairastaessani tuonne vain vähän yli 35 asteen. Nyt on vähän yli 36 ollut. Väsyttää, kolottaa ja tuntuu pöhnäiseltä. Onneksi olen paranemaan päin.

Päällimmäisenä mielessä tuo kirjatenttiluku, aiheena työkiireiden vuoksi kahdesti lykätty folkloristiikan klassikot. Yhtenä kirjoista klassikkojen klassikko, Alan Dundesin Folklore, artikkelikokoelma vuodelta 1965. Sain napattua teoksen ilmaiseksi Jyväskylässä hienoista yliopiston kirjaston kirjadyykkayksista.

JYUlla on nimittäin kahdesti vuodessa – keväisin ja syksyisin – tapana poistaa kirjastosta kirjoja jakamalla niitä ilmaiseksi! Sieltä on saatu kirjahyllyymme melkein kaikki 1900-luvun saksalaiset klassikot, monta muuta hienoa kaunokirjallista ja tieteellistä teosta sekä paljon muuta. Mutta nyt siis saa dyykkauksen saldo joutua hyötykäyttöön.

Vietin siis viikko sitten muutaman päivän Helsingissä arkeologisten kenttätöiden kaivausesittelyissä sekä arkistotutkimuksissa. Kaivausesittelyissä oli ihan mukavaa, jätin maanantaiaamun tilasto-osuuden kuulematta. Kuulin sittemmin, että joku museovirastolainen möläytti ettei arkeologista inventointia tekevän tarvitse tietää, onko vastaantuleva kohde muinaisjäännös vai ei. Hurraa.

Iänikuinen Vrouw Maria oli viimeisenä esitelmänä. Alkaa tuntua siltä, ettei sen suhteen ole edistytty kuin vuosiluvun vaihtamisessa esitelmään. Taas samat rekonstruktiot, kuva merenpinnasta, lastiluettelo ja epäselvät videokuvat aluksesta. Nyt sentään on hallussa maailman ainoa indigonäyte arkeologisesta tutkimuksesta.

Mukavinta oli tavata hesalaisia kollegoja Molly Malones -kapakissa Kaisaniemessä ja istua tunti iltaa Omena-hotellissa tuttujen kanssa. Itse en siis majoittunut tuonne vaan tädillä, mutta istuin seurassa ja hauskaa oli. Omenahotelli vaikutti hyvältä majoituspaikalta.

Yksi sankariarkeologi oli pudotettu helikopterista kolmeksi viikoksi inventoimaan käsivarren Lappiin – hyvin tuloksin. Hienoimpana löytönä hänellä tuli maasta tuhat vuotta vanha rautainen nuolenkärki, jossa oli vain hieman pintaruostetta. Minusta ei olisi kolmeksi viikoksi keskelle ei-mitään, vaikka ajatuksessa on romanttinen houkutuksensa.

Tenttituskia, jotta neljäs päivä koittaisi

Neljäs päivä, eli opintotuki pamahtaa tilille ja siitä vähenee heti vuokra ja kännykkälasku. Puhelinlasku oli pienentynyt, mutta käynti operaattorilla vahvisti epäilykseni: flikka tiskin takana unohti liittymää vaihtaessa laittaa EuronPäivät, vaikka se pakettiin kuuluisikin. Pannahinen! No, onneksi hoksasin jo tässä vaiheessa  ja sain nyt ne päivät. Summasta huomasi YLEn sivuilla lukemani totuuden: kännykän käyttäjä yliarvioi aina kaistan tarpeen ja aliarvioi puheajan käytön.

Maksun jälkeen asetan laskennallisen budjetin ensi kuun neljänteen asti ja lasken, kuinka monta euroa päiväbudjetti on. Summa sisältää myös säästövaran. Kulutuksen seuraaminen on aina yhtä kauheaa, sillä ennakoimattomia kuluja ilmestyy aina. Vaikka helmikuu onkin vielä lyhyin kuukausi, on se samalla jostain syystä ollut minulla toistuvasti kuukausi, jossa on eniten yllätysmenoja. No, onpahan varauduttu.

Apurahahakemukset Kulttuurirahaston maakuntarahastoille on taisteltu kasaan, lähetän ne tänään tai huomenna, miten sitten ennätänkään tulostinkoneelle. Päärahastosta ei ole kuulunut mitään.

Edessä on aktiivista tenttilukua arkistolinjalle. Lukeminen on ollut kaamea kokemus, tämä on niitä kirjoja joissa päästessäsi lauseen loppuun olet jo unohtanut sen alun. Kappaleen muistaminen on jo toivoton tapaus. Niinpä minun on ollut pakko ottaa paperia ja kynä sekä kirjoittaa paikka paikoin englanninkielinen teksti suomeksi auki. Siitä huolimatta se on hirmuista huttua, mutta huomaan, että osaan purkaa ydinajatuksen yhteen kymmensanaiseen lauseeseen. Vai miltä kuulostaa tämä vapaa suomennos Helen Samuelsin dokumentointistrategiasta:

dokumentation strategy

-multi-institutionaalinen, yhteistoiminnallinen analyysi joka yhdistää seulontatoimintoja dokumentoidakseen pääasiallisia teemoja, asioita, aktiviteetteja ja funktioita  yhteiskunnassa

-analyysi integroi viralliset hallinnon ja muut institutionaaliset asiakirjat henkilökohtaisiin käsikirjoituksiin ja visuaaliseen mediaan kuin myös julkaistuun informaatioon ja muistitietoon

-SYY: nykyinen asiakirjojen ylläpito on mittakaavaltaan sellainen, että sen ymmärtämiseksi on tehtävä analyysia tietueen ja sen tuottaneen instituution yläpuolella

Noin 1/3 ei käänny luontevasti suomeksi. Esimerkiksi "above the institution, which produced..." ei oikein luonnistu. Ylätaso sopisi, mutta äidinkielenopettajamme yliopistossa totesi, että noita "tasoja", "asteita" yms. käytetään suomenkielessä hirvittävästi väärin.

Käytännössä tuo tarkoittaa, että huomioidaan asiakirjojen lisäksi sen ympäristö monitieteisesti. Ongelma virallisessa kielessä on, että sitä on väänneltävä käsittelemään kaikki kuviteltavissa olevat ilmiöt. Lopputuloksena on kattava mutta uuvuttava ja pohjimmiltaan mitäänsanomaton teksti. "He who defends everything, defends nothing"