Ikävä iski!

Kas niin, järjestyksessä toinen pro gradu on jätetty tarkastukseen ja viimeinen tentti tuli tehtyä viime maanantaina sähköisesti. Ankarat deadlinet on joksikin aikaa siivottu päiväjärjestyksestä ja voin keskittyä historiikin kirjoittamiseen.

Nyt on kuitenkin iskenyt pitkästä aikaa jännä tunne: ikävä pelejä. Eikä mitä tahansa pelejä, vaan kahta PC-suosikkiani: Starcraftia ja Grim Fandangoa. Ikävää on syytä eritellä näiden suhteen.

Ikävöin Starcaftia!

Starcraft on minulle se strategiapeli. Blizzard on tehnyt tietty lukuisia äärettömän onnistuneita pelejä, mutta täytyy ymmärtää, että Starcaftissa on sitä jotakin. Se on mittapaalu, johon kaikki strategiapelit ennen ja sen jälkeen vertautuvat. 

Ensinnäkin pelissä olevien yksiköiden tasapaino on ihanteellinen. Ja niihin "huonoihinkin" kiintyy, kuten ihmisrodun Terran Marineen joka vastaa yhteydenottoon "You wanna piece of me, boy?". Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin liekinheitinmies eli Firebat. 

Harva ymmärtää strategiapelien herkkuja, ennen kuin taktisesti sijoitettu maahan kaivautunut zergien hydraliskiryhmä nousee puolustusasemien edessä asemistaan ja aloittaa kahden tulen väliin jääneen vihollisen repimisen kappaleiksi. Samoin näkymättömän ghost-yksikön lähettäminen vihollisen selustaan on melkoista herkkua. Ja tietysti pysäyttämätön hyökkäys, joka on yhdistelmä 120 mm tykeillä varustettuja piiritystankkeja, Goliatheja ja tiedealuksia.

Hitto, seuraavan tilipäivän pussista on pakko hankkia Starcraft 2 pahimpaan pelinälkään, vaikka hinta ei ole vuosien odottelun jälkeen tullut alas!

12 päivää jouluun Blizzardin malliin.

Ikävöin Grim Fandangoa!

Grim Fandango. Kuva: wikipedia.org

Niin paljon kuin kaipaankin Starcraftia, olen vuosia halunnut pelata uudestaan Grim Fandangoa. Kaveri lupasi sen minulle lainaksi, mutta eipä ole kuulunut...

Grim Fandango on minusta hienoin seikkailupeli, jota koskaan olen pelannut. Ja kyllä, olen pelannut Sam & Maxit ja Apinasaaret ja rakastan niitäkin. Mutta Grim Fandangossa on samanlainen uniikki kerros kuin TV-sarja Twin Peaksissa. Mikään, mikään ei tavoita sitä tunnelmaa ja tarjoa vastaavaa kokemusta.

Ensinnäkin: musiikki on fanaattisen hyvää. Toiseksi: pelin hahmot ovat hemmetin hienoja ja rakastettavia. Kolmanneksi: animaatiotyyli on yksinkertaisesti uskomattoman hieno. Jos kuoleman jälkeen on elämää, niin olisi hauska viettää vaaditut neljä vuotta sielunvaellusta Grim Fandangon maailmassa. 

Suosikkirepliikkini on (luuranko)kirjekyyhkyjen munia varastavan sankarin Manuel "Manny" Calaveran lausahdus "You must come with me, young ones, for I am the Grim Reaper!. Demonimekaanikko Glottis on harvinaisen sympaattinen, harmi ettei pehmoleluja ole tehty tästä valloittavasta hahmosta.

Tietyllä tavalla Grim Fandango oli yhden seikkailupelisukupolven joutsenlaulu. Kaunein mahdollinen.

Ikävöin aavikolle!

Ja viimeiseksi on mainittava, hemmetti soikoon, haluan taas Fallouttien aavikolle, vaeltamaan Dogmeatin kanssa kohti uusia seikkailuja kuunnellen radiokanava Galaxy News Radiota. Onneksi Fallout: Las Vegas on plakkarissa ja kokonaan pelaamatta, jahka saan tietokonehuollot tehtyä on aika lähteä kohti radioaktiivista autiomaata tuoden turvaa sorretuille, puolustaen heikkoja vahvoja vastaan ja taistellen jättiskorpioneja ja mutantteja vastaan.