Näytetään tekstit, joissa on tunniste luennot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luennot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. marraskuuta 2016

Kommentointia marraskuun lopulla

Alkaa tämäkin vuosi olla lopuillaan. Tänään illalla vuorossa vuoden viimeinen luento Karjalankannaksen evakkojen sijoittumisesta. Onneksi se on vanha luento, joten ei tarvinnut huhkia sen kanssa. 

Eilen pidin luennon Naisista työelämässä talvi- ja jatkosodan aikana. Taisin tehdä esitelmästäni hieman puisevan, jotenkin en saanut sitä kunnolla eloon, mutta en myöskään halunnut mennä vakavan asian kanssa kaskuilun puolelle. Aihe on kiinnostava ja siitä on onneksi hyvää tutkimusta, kuten Kirsi-Maria Hytösen erinomainen ”Ei elämääni lomia mahtunut” Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä talvi- ja jatkosotien ja jälleenrakennuksen aikana (2014).

Hyvästä tutkimuksesta tuli mieleen, sain eilen - kuten syntymäkunnailla asia ilmaistaan - paskahalvauksen nähdessäni Ilta-Lehden lööpin:



Sota ja seksi myy, sen todistaa melkein jokainen Historia -sanalla alkava lehti. Jonkunhan tuollainen kirja oli tehtävä [kuulin tuosta kyllä aikaisemmin ja teki mieli iskeä lyijykynät silmämunien pohjiin], koska olihan tuo uutta että sota-aikana harrastettiin seksiä. "Jo muinaiset roomalaiset" ja niin edelleen.

Lööpit lööppeinä. Itse tiedän vallan hyvin että kun toimittajat alkavat repimään aihetta niin tutkijan sanat väännetään sellaiseen muotoon ettei hän niitä enää itse tunnista. Aion hankkia tuon kirjan luettavaksi ja antaa siitä sitten perusteellisen arvion. Helsingin Sanomien kirjoituksessa "Sota-aikana seksi oli ihmistoivon rakentamista – sankarihautajaiset puhkesivat orgioiksi" esiintyvien lainausten perusteella mehevimmät Korsuperinteen keräyksen (SKS, 1973) aineistot on jo julkaistu teoksessa Sotasavotta. Korsuelämää 1939-1944 (1974).

Kirjoitan niin paljon sotajuttuja että taidan pian avata aiheesta aivan oman blogin jonne keskitän sotakirjoittelun. Tämä Kaivettua ja kaivattua saa jäädä tällaiseksi känkkäränkän arkeologin lifestylessblogiksi.

Conan!


Ihme ja kumma! Age of Conanin lisäosa ilmestyi ja pitihän se välittömästi hankkia! Eli koko höskän nimi on Age of Conan the Strategy Board Game - expansion: Adventures in Hyboria.

Varsinaisina muutoksina Conanin seikkailujen merkitys kasvaa huomattavasti ja niihin tulee uusia menetelmiä (mm. kolme Conan-figuuria, eli Conanin kartuttaessa kokemusta hänestä tulee entistä kovempi jäbä!). Mukana tulee hieno ylimääräinen lauta, jossa Conan etenee barbaarista palkkasoturiksi ja siitä edelleen kenraaliksi. Sääntövihkossa on korjauksia ja tarkennuksia vanhoihin sääntöihin, suomennan ne tänne piakkoin. 

Peliin tulee myös sotavankeja sekä vakoilijoita. Etenkin vakoojat vaikuttivat ovelalta ja toimivalta lisältä, eli käytännössä jokainen saa viisi vakoojaa, jotka aina aikakauden alussa asetetaan jonnekin päin pelilautaa, mutta ei omalle alueelle tai sellaiselle jossa on jo vakooja. Vakoojan poistamalla saa kerran tuoduksi mukaan yhden nopan nopanheittoon, ja sen voi tehdä myös toisen pelaajan kiusaksi. Vakoojan saa taas asettaa uudestaan aikakauden alussa. Conania liikuttamalla voi tappaa vihollisen vakoojan, jolloin Conan saa yhden kokemuspisteen eikä tapettua vakoojaa saa enää takaisin peliin.

Itse pelaaminen saa jäädä myöhemmäksi, jahka saadaan pelijengi kasaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

We're in business - tutkimus jatkuu ja kaikkea sattuu

Matka jatkuu. Sain avustuksen kirjan tekoon, joten sotaveteraanihanke voi edetä. Sotaveteraanien järjestökin lupasi suoralta kädeltä tukea, eli hyvin menee! Tavoitteena on kirjoittaa jatkosodan aikaisen Viestipataljoona 33:n historiikki. Työt alkavat kohta, ja nyt on  kotona fasiliteetit lähes tulkoon päivitetty tehtävän tasalle. Tärkein investointi kirjahylly, johon mahtuivat kaikki sotakirjani.

Tilasin Expertiltä uuden tulostinskannerin, maksoin rahat ja lupasivat toimittaa "ensi viikolla". Tämä oli kuukausi sitten. Vikonloppuna kävin viimeisen kerran tiedustelemassa asiaa ja taas vastaus oli "ensi viikolla". Peruin kaupat ja sain onneksi rahat välittömästi takaisin. Pitänee lähteä Raisioon jättiliikkeisiin tutkimaan tulostinkantaa. Tai siirtyä kokonaan verkkokauppojen käyttöön, vaikka Suomalainen Kirjakauppa minua sielläkin runnoi. Syvä on katkeruuteni tätä maailmaa kohtaan! Maksan, mutta rovoilleni vastinetta saa en!

Mutta tutkimukseen. Teen tässä kuussa ennakkojärjestelyt: selailen vanhat arkistoni, teen tiedusteluja ja harjoittelen parin uuden tietokoneohjelman käyttöä. Plus yritän saada kerättyä tietoja paria tekeillä olevaa artikkelia varten.

Kalashnikovin jäljillä edelleen - I was in 'nam boy!


Kalashnikovin - tai käytetäänpä epätarkkaa mutta ymmärrettävää lyhennettä AK-47 näppäimistön säästämiseksi - jälkien tutkiminen on vienyt minut populaarikulttuuriin. Lainasin kirjastosta nivaskan työväenlauluja käsittelevää kirjallisuutta ymmärtääkseni kommunistisen/neuvostoliittolaisen/vasemmistolaisen lauluperinteen historiaa. Sopiiko itäblokin tunnetuin tuote laulun aiheeksi?

Hatarat yritykset (Google hakusanavariaatioin) löytää AK-47:aa neuvostoaikaisesta musiikista eivät onnistuneet. Yksikään rynnäkkökiväärin historiikki ei tarjonnut muuta kuin uudempaa rap-musiikkia. Youtube-haku tarjosi kuriositeetin 1980-luvulta: Sisterhoodin Finland Red, Egypt White.


Miksi "Kansan ase" ei ole kelvannut suomalaiseen musiikkimaailmaan? Luin Love Recordsin historiikin, ja vaikka esimerkiksi Vietnamista onkin merkin alla lauleskeltu enemmän kuin vähän niin rynnäkkökivääri ei esiinny teksteissä. Väkivallan kaihtamisesta ei voi olla kyse, sen osoittavat useammatkin jenkkisolttujen turmiota toivovat laulut.

Löysin kiehtovan antologian Vietnamin sodan aikaisesta musiikista, ja vain kahdesta niistä löysin maininnan AK-47:sta. Vain toinen niistä on levytetty sodan aikana, Bill "Watermelon Slim" Homansin Quanq Tri City (1973). Entistä erikoisempaa on että se on tehty vihollisen, Vietcongin sissin näkökulmasta. Toinen AK-47:n mainitseva laulu on muuten Chuck Rosenbergin Boonie Rat Song.

Viime aikoina on puhuttu paljon esinetutkimuksen uudesta tulemisesta, mihin kiinnostukseni AK-47:aankin liittyy. Mielestäni tämä antologiassa ollut kappale, David Ballin country-kappale Riding with Private Malone, on kiehtova osoitus esineiden, tässä tapauksessa auton voimasta:



Jotain kiehtovaa on siinä, että Vietnamin sodan "the songs", kappaleet amerikkalaissotilaille ovat seuraavat: The Animalsin We gotta get out of this place ja Peter, Paul and Maryn Leaving on a Jet Plane. Olisivatko asemasodan ajan suomalaiset kuunnelleet vastaavia kappaleita? Toisaalta suomalaisilla oli Elämää juoksuhaudoissa

Toisaalta taloudellinen tilanne ja etenkin yliopistojen ja museoiden leikkaukset tuovat mieleen antologialta kuuntelemani Pete Seegerin kappaleen Waist Deep in the Big Muddy.

But every time I read the papers
That old feeling comes on;
We're -- waist deep in the Big Muddy
And the big fool says to push on.

Flunssainen historiallinen luento


Tein historiaa tänään olemalla Siirtolaisuusinstituutin Migration Fellowsin historian ensimmäisen session toinen luennoitsija. Pidin luentoni englanniksi talvisodan ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Viime viikolla saamani flunssa täytti aivot räällä ja pisti köhimään toisinaan kesken luennon oikein tosissaan... no, onneksi aihe oli kiinnostava vaikka englantini olikin flue'is eikä fluent...

Videokamerasta loppui (LUOJAN KIITOS!) akku kesken luennointini, mutta luentodiani ovat piakkoin luettavissa Siirtolaisuusinstituutin sivuilla.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Omituinen viikko

Kerta kaikkiaan tämä on ollut omituinen viikko. Kerrataanpa päivä päivältä

MAANANTAI


Viikonloppuna sain sähköpostia, jonka mukaan Turun yliopiston käsikirjasto aloittaa maanantaina käsikirjaston ilmaiset poistot. Kun tarkistin päivämäärän ja totesin, ettei kyseessä ole aprillipila rekrytoin heti maanantaiaamuna väkeä instituutista, missä kirjoitan laitoksen historiikkia. Kaara kirskumaan ja IKEAn siniset kassit heiluen kohti kirjastoa.

Kirjasto avautui kello 09.00 ja iskuryhmä oli paikalla kello 09.05. Voin kertoa, että lopputuloksena selkäni ja käsivarteni ovat edelleen kipeät. Sain hommattua 10 kassillista kirjoja, joista 3 tosin menee tutuille. Itselleni otin taidehistorian kirjallisuutta kokonaisina sarjoina (2 kassia), mutta suurin osa löydöistä oli sanakirjoja (3 kassia). Löysin myös Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran julkaisut vuoden 2000 jälkeen, jotka pitää seuloa. Myös Suomen Museon kaikki osat vuoden 1990 jälkeen jäivät plakkariin. Niistä pitää seuloa duplikaatit. Lisäksi löytyi lahjoja sukulaisille ja tutuille sekä omaan käyttöön Erik Tawaststjernan Sibeliuksen elämäkerta 1–4.

Instituutti sai hyllyihinsä paljon kätevää tilastotietoa ja eräs tutkija onnistui löytämään sosiologian 27-osaisen kirjasarjan, jonka arvoksi osoittautui googlettamalla 17 000$! Omista löydöistäni en virka, suurin osa hyödyllisistä teoksista oli kohtuuhintaisia. Muille menevään 3 kassilliseen osui sitten törkeän arvokasta.kirjallisuutta, mutta kun ilmaiseksi sain niin ei ole minulta pois. Plus ne ovat eri alan kirjallisuutta, ettei siksikään korpea. Pikemminkin iloinen siitä, että meni oikeaan osoitteeseen eikä sikamaisille antikvaareille. Viimeksi poistokirjamyyjäiset menivät Turussa päin hemmettiä, koska antikvaarit tulivat ostoskärryjen ja apupoikien kanssa paikalle, kiilasivat muiden eteen ja tyhjensivät hyllyt kaksin käsin. Nyt poisto oli yliopiston sisäinen, mikä teki touhusta reilumpaa opiskelijoiden ja tutkijoiden kannalta.

Sanakirjoja riitti. Vasemmalla ylhäällä oleva kaksiosainen Kreikan ja helleenisen tradition sanakirja oli todella mielenkiintoinen löytö. Yhteensä tavaraa kertyi itselle siis kuusi tuollaista hyllyä.
Suomen Museota ja Finskt Museumia, kun se vielä oli kovakantinen.
Illalla esittelin sotaveteraanihanketta Liedon sotaveteraaneille. Sain kääretorttua kotiin vietäväksi.

Kaksi vuotta kateissa ollut kelloni löytyi yhdestä käsilaukusta. Pitää viedä kellosepälle.

TIISTAI

"Ottanut yhden liikaa?". Oluttupa Mallaskukossa oli kevätsiivo. Tämä näky odotti aamulla mennessäni ohi. Terassikausi lähestyy, nyt on lähellä paikka johon mennä sillä siivouksen yhteydessä asennettiin terassipuut ja kaiteet.


Tiistaina olin kommentaattorina seminaarissa "Kulttuuriperinnön elinkaaria ja tulevaisuuksia". Mielenkiintoisia aiheita, mutta esitelmänpitäjille pitäisi opettaa kolme asiaa:

1) Älä käytä esitelmässä teknologiaa tai sovelluksia, joita et osaa käyttää

2) Opi mitoittamaan esitelmäsi oikein. 30 minuutin esitelmän venähtäminen 45 minuuttiin, etenkin session alussa aiheuttaa KAIKKIEN aikataulujen siirtymistä 15 minuutilla. Junat, bussit ja kyydit eivät odota osallistujia!

3) Laita esitelmään osia, joita voit tarvittaessa lyhentää ja joitakin, joita voi pitkittää. Jos PowerPoint -kalvossa on tusinan verta ranskalaisia viivoja, niitä kaikkia EI tarvitse lukea ääneen! Jos kulttuuriperintöinstanssin toiminta todella on hajanaisten ranskalaisten viivojen varassa, joista kaikki saa tiivistettyä yhteen lauseeseen mutta jokaista pitää erikseen selitellä, vihjaa se sitä että instanssilta puuttuu keskeinen strategia ja sen sijasta toimitaan "Anything goes" -periaatteella.

Oma puheenvuoro meni muuten hyvin, mutta aikataulu painoi päälle (aikataulusta 25 min jäljessä...) ja piti koota omista ranskalaisista viivoista punainen lanka kommentoinnille. Kommentoin Museoviraston pointtia* "Kulttuuriperintö kuuluu kaikille" toteamalla, että parempi olisi "Kulttuuriperintö koskettaa kaikkia". Kerroin, miten sotaveteraanihankkeessakin joudin käymään yhden pikku paikkakunnan vaiheita selvitellessäni käytännössä kaikkien sotanäyttämöiden tapahtumat läpi Suomenlahden saarista Petsamoon (eli Hangosta Petsamoon, hehheh).

Paljon tärkeää ja mielenkiintoista piti jättää sanomatta ja yksilöllinen analyysi esitelmistä vähälle. No, kaikkea ei voi saada. Tyytyväisiä tuntuivat olevan, kuitenkin.

Tiivistin kulttuuriperinnön merkityksen sanoihin (taisin jopa keksiä tämän iha ite, ihailkaa!):

"Menneisyys on ainut asia, josta voimme oppia. Nykyhetki on ainut hetki, jona voimme oppia. Tulevaisuus on ainut asia, jota varten opimme."

Mahtipontista. Töihin piti sitten mönkiä huomattavan myöhään ja jättää viimeinen kommenttivuoroani seurannut sessio väliin.

* hyvä sana, mutta vieraskielisenä sanana vierastan tuota pointtia

KESKIVIIKKO


Keskiviikko taisi sitten olla suhteellisen normaali päivä, jos edelleen kirjojen kantamisesta kipeää selkää ja käsivarsia ei lasketa. Töiden jälkeen arkeologisaunaan, jossa väki aina vaan vähenee. Keskustelimme lähestyvästä kenttätyökaudesta. Olen nähnyt jo unia siitä, että loikkaan museovirastolaisten kanssa autoon ja ajamme kohti tutkimattomia muinaisjäännöksiä. Arkeologin ammatti menee vahvasti psyykkeeseen.

Kissa tuijotti saunaanmenijää YO-kylässä.


KIRJOJA EI OLE KOSKAAN LIIKAA! SKS:llä on hieno kirja-ale, ja instituutissa tilasimme porukassa aimo nivaskan teoksia. Itse otin sisällissotaan ja Turun linnaan liittyviä teoksia.

TORSTAI


Kävin Salossa neuvottelemassa luentoja ensi syksyksi. Matkalla sattui kaikkea kummaa.

Omituisena juttuna lähtiessäni lounaalta takaisin töihin tuumin, että voisin heittää lierihatun päähäni. Sitten tuumin "Njääh!" mutta parempi puolisko uhitteli, että "etkö uskalla!?". No uskalsin! Hankin hatun muuten osallistuakseni Halloweenin pahisbileisiin Herr Flickinä (Maanalainen Armeija Iskee Jälleen -sarjasta).

Maailma muuttui kummalliseksi. Kaikki autot antoivat niin Turussa kuin myöhemmin Salossa tietä hatutetulle jalankulkijalle. Nyt saatoin nostaa kohteliaasti hattua tienantajille tai ainakin hipaista lierin reunaa.

Omituisin hetki oli Turku-Salo junassa, missä vaunussa kiertävä naikkonen pysähtyi kohdalleni ja tokaisi: "Sinä näytät kaikkein vauraimmalta tässä junassa. Olisiko heittää kymppiä junalippuun?"

Hattukokeilut saavat jatkua.

Joku hylkäsi saapasparin puuaidan syvennykseen. Kiinnostava näky.


Tänään, PERJANTAINA


Edessä on muistitiedon tentti, jonka jälkeen on vielä kaksi tenttiä folkloristiikkaan. Tämä on ensimmäinen sähköinen tenttini, jota varten piti hakea avainkortti TYYltä.

Mietin aina vuoden välein, miksi en ole tenttinyt tuota aikaisemmin. Sitten hankin tenttimateriaalin ja muistan syyn: Muistitietotutkimus – Metodologisia kysymyksiä. Se on niitä ärsyttäviä artikkeliteoksia, joissa jokainen kirjoittaja toistaa ½ samasta kuin edelliset kirjoittajat.

Kohta pitää alkaa sotkea kohti tenttirakennusta.