Jälkiviisautta jälkiviisaudesta?

Jepulis, Synkkä yksinpuhelu on nyt selätetty. Se on ennen kaikkea kiehtovaa taustaa siitä, mistä sota-aikana puhuttiin arkielämässä. En osaa sanoa, miten paljon tuosta on jälkikäteen "editoitu", mutta minulla on rinta rinnan kulkenut tuon kanssa tutkimusaineistoon kuuluva tarkkaan pidetty aliupseerin päiväkirja sota-ajalta. Sävy siinä on hyvin erilainen, vaikka kirjoittaja on lukenut mies.

Valistusupseerien raportit taas vastaavat Paavolaisen päiväkirjassaan tekemiä merkintöjä siitä, mikä oli puheenaiheena mihinkin aikaan. Kyllä Paavolaisella on ollut hyvät muistiinpanot sota-ajalta, eikä muutamia lappusia, kuten jotkut ovat arvelleet. Sodan loputessa osoitettu ihailu Neuvostoliittoa kohtaan on kyllä sen verta imelää, että mielestäni tässä kohtaa kyse on jo tulevan kulttuurisuuntauksen ennakoinnista ja oman selustan varmistamisesta tyyliin "Nuo muut ovat käännynnäisiä, mutta minäpäs olin jo alun alkaenkin teidän puolellanne!".

Helsingin Sanomien sivuilta löytyy teoksen arvostelu 1946. Mielenkiintoista luettavaa, etenkin Paavolaisen jo sodan alussa vallinneen tappiomielialan toteaminen. Miten paljon tuossa sitten on puolestaan "alibin" antamista, tiedä häntä.

Pitänee ottaa taustalukemistoksi

Täydennykseksi täytyy lukea Matti Kurjensaaren Loistava Olavi Paavolainen. Myös Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa pitäisi lukea, niin saisi vihiä Paavolaisen tyylillisistä keinoista. Waltarihan tuumi tuosta viimeisestä, että Paavolainen ei niinkään hyökännyt suomalaisia kirjailijoita kuin mennyttä itseään kohtaan. Onkohan Synkkä yksinpuhelu kirjoitettu samalla tavalla?

Jäin miettimään, miten paljon Synkkä yksinpuhelu on vaikuttanut Tuntemattomaan sotilaaseen. Muutama Paavolaisen korostama propagandalause on epäilemättä siirtynyt Honkajoen suuhun juuri Yksinpuhelusta, mm. "asemamme sotilaallisena suurvaltana". Väinö Linnahan luki kaiken mahdollisen tehdastyön ohella, ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa on vahvasti aineksia Waltarin Isästä poikaan -trilogiasta. Jo Waltari kuvasi muun muassa punaisten teloitukset sarjassaan.

Muutamia mietteitä sanasta "mielestäni"

Käytin tuolla aikaisemmin sanaa "mielestäni". Kari Suomalainen kirjoitti aikoinaan, että hän inhoaa tuota sanaa. Siinä on hänestä anteeksipyytelevä sävy. Anteeksi, että minulla on mielipide. Yleisen historian opettajani sanoi, että esseevastauksissa ei kannata käyttää tuota, sillä kaikki mitä kirjoitetaan, on omaa mielipidettä.

Tämä on totta. Lähteet ovat ristiriitaisia ja painottavat eri puolia, joten se kenen tutkimusta käytät on jo mielipiteen muodostamista.

Luki luki!

Synkkä yksinpuhelu etenee hiljakseen. Kiinnostavaa dokumentointia lehdistökeskustelusta Suomessa Saksan tappion häämöttäessä toden teolla 1943.

 

Pettymyksiä sarjakuvarintamalla

Otin taas muutaman sarjiksen pikalukuun. Tällä kertaa luvun alle tulivat valikoiduksi Andy Digglen Rottajahdissa pikkupokkarina (2012) sekä Jacques Tardin It was the war of the trenches (2010).

Ensimmäiseksi otin lukuun tuon Rottajahdin, sillä se vaikutti perinteiseltä toimintasarjikselta (jonka saisi kätevästi sovitettua C.S.I:n tai muun jaksoksi) johon ei kauan aikaa menisi. Samaa sarjaa on Dark Entries, joka kertoo toisesta suosikkisarjakuvasankaristani John Constantinesta (legendaarinen Hellblazer) erinomaisella otteella.

Toiseksi otin ensimmäisestä maailmansodasta kertovan sarjakuvan, jota olin aiemminkin tähyillyt. Sotasarjakuvarintamalla ei ole hyviä tarinoita tullut vastaan sitten Garth Ennisin lyhyiden tarinoiden.

Andy Digglen Rottajahdissa. Englanninkielinen pokkarin kansi, kuva AdLibriksestä.

Jacques Tardin It was the War of the Trenches. Kuva AdLibriksestä.

 

Rottajahdissa

Rottajahti osoittautui aika tylsäksi sarjakuvaksi. Sarja kertoo salaperäisestä suojeluohjelmassa olevia todistajia surmaavasta taitavasta tappajasta. En jaksa tuhlata siihen blogitilaa kuin muutaman rivin:

Piirrostyyli on realismia tavoitteleva mutta todella typerä. Hahmojen ilmeet ja eleet ovat epäuskottavia, etenkin yllättymistä kuvaavat. Juoni ei ole kovinkaan kummoinen eikä ovelia tai ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä juurikaan tule vastaan.

It was the War of the Trenches

 

Ensimmäinen maailmansota on aika erikoinen valinta sarjakuvaksi. Tämä johtuu yleisesti siitä, ettei hyvä-paha asettelua saa aikaiseksi samalla tavalla kuin toisesta maailmansodasta.

Sen sijaan ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva sarjakuva voi tuoda hyvin esille sotaan liittyvää inhimillistä, molemminpuolista kärsimystä. Tähän Tardinkin sarjakuva tähtää. Sarjakuvan keskiössä ovat yksittäiset sotilaat sekä näiden aina välistä lukijalle antamat todistajanlausunnot. Pääosassa ovat ranskalaiset sotilaat, mutta näiden jälkeen eniten kuullaan saksalaisia. Myös englantilaisia ja näiden vasallimaista tulleita sotilaita esitellään lyhyesti.

Näkökulma on kiinnostava ja piirrostyyli on tarkoitukseen sopiva. "Verta ja suolenpätkiä" riittää liiaksikin, tosin sitähän juoksuhautasodan arki oli. Kiinnostavina kohtina esitellään mm. puhdetöitä tekevä sotilas sekä painajaisten takia saksalaisten etulinjaan yksin pystyssä itsemurhaan marssiva ranskalaisparka.

Jäin kaipaamaan sarjakuvasta sitä jotakin. Sotilaiden tarinat ja kohtalot sekä hyvin löydetyt - ilmeisesti aidot - yksityiskohdat ovat kiinnostavia, mm. sotapoliisien armottomuus. Sarjakuvan mukaan nämä esimerkiksi eivät antaneet hyökkäykseen lähteville ranskalaisille sotilaille patruunoita kivääreihin, etteivät nämä edetessään hidastelisi ampumalla.

Suosittelen lukemaan kuriositeettina, mutta varsinaisesti sarjakuvana ei tarjoa mitään uutta.

Kirjaostos

 

Sain ilokseni stipendin, ja päätin hemmotella itseäni ostamalla pitkään himoitsemani Terry Pratchettin Making Money´n. Kihlattua odottaa taas Pratchett-leskeys pariksi päiväksi.

Making Money Adlibriksessä ostamallani kannella. Halvimmillaan tämän olisi saanut Adlibriksestä 5,8 eurolla, mutta olen tyytyväinen. AdLibriksestä ostamisessa olisi ollut se paha puoli, että mukaan olisi tarrautunut tavaraa 80 euron edestä...

Kyllä kannatti ostaa! Tästä kirjasta voi sanoa kliseisesti "taattua Pratchettia". Dialogi on taas uskomattoman mehevää, Moist (suom. Tahmee) von Lipwigin ja Vetinarin keskustelut pankkimaailman saloista ovat varsinaista herkkua. Tässä herkullinen poiminta:

"A banker? Me?"

"Yes, Mr Lipwig"

"But I don´t know anything about running a bank!"

"Good. No preconceived ideas."

"I´ve robbed banks!"

"Capital! Just reverse your thinking,"

Taisin saada viimeisen Turun Akateemisessa hyllyssä olleen kappaleen, joten koettakaa onkia omanne vaikka AdLibriksestä. En ole heikäläisten agentti, mutta olen tyytyväinen palveluun ja valikoimaan.

Kaekemmoesta

Kas niin, helmikuu alkaa olla lopuillaan ja kiireinen kuukausi takanapäin. Tehtynä on artikkeli (+ lyhyitä 4000 merkin lehtikirjoituksia), kaksi kirjatenttiä, kolme esitelmää koululaisille ja edessä vielä kansalaisopiston esitelmä Lotta Svärdistä sekä lukeminen maaliskuun alun hygieniapassitenttiin. Lisäksi tuli pistettyä kaksi apuraha-anomusta, kuvattua tuhansia asiakirjoja ja käytyä kuulemassa kaivausesittelyjä.

Fiiniä viiniä

Parempi puolisko lähtee alkuviikosta pääkaupunkiin, joten aikaa esitelmän kirjoittamiseen on mukavasti. Hänen paluutaan ja esitelmääni taidan juhlistaa Arrogant frogilla, jonka taustasta hieman. Pistäydyin eilen "pitkäripaisessa" hankalan tentin selvittämisen ilosta ja otin kesäkurpitsapastan (todella hyvää ja halpaa!) kanssa kyytipojaksi vanhaa kunnon Espiritu de Chile -punaviiniä. Yritin varsinaisesti löytää paremman puoliskon mainitsemaa Arrogant frog -punaviiniä. Se on ranskalaisen viinitilallisen vastaus amerikkalaisten luonnehdintaan ranskalaisten viinintekomentaliteesta.

Etiketti on todella hieno, mutta suurimmassa osassa Alkoja tuo on vain tilausvalikoimassa, kuten käymässänikin. Siksi otin hyväksi koettua Espiritua, mutta onneksi ensi viikoksi sain tietää avuliaalata myyjältä, mistä tätä saa suoraan hyllystä. Nimittäin onneksi Turkuun on avattu Suomen pienin Alko kauppahalliin, ja siellä tuota on saatavilla! Tuleepahan käytyä merkkipaikassa muutenkin sitten.

Synkkää yksinpuhelua

Synkkä yksinpuhelu etenee hissuksiin. Pääsin nyt tasan 70 vuotta sitten tapahtuneisiin tapauksiin, ja oli mielenkiintoista verrata Paavolaisen päiväkirjan kirjoituksia samanaikaisiin valistusupseerin mielialaraportteihin. Tässä kohtaa O. P. ei ainakaan fuskaa tai parantele, vaikka alkuperäisiä merkintöjään onkin parantelun sijasta ehkä täydennellyt. Vaikea sanoa.

Kirja-arvosteluni ei ole vielä tullut julki, laitoin taittoehdotukseen vastaukset juuri ennen kaivausesittelyjä. Pitänee pyytää jotakin kirjaa arvioitavaksi, tuo 4000 merkin artikkelien kirjoittaminen kahden viikon välein on hyvää harjoitusta. Muistan Jari Tervon kertoneen, miten suuri nautinto hänelle oli kirjoittaa toimittajana juttuja, kun kolmen merkin poistamisen pohtiminen mahdutti jonkin virkkeen kahdelle riville. Merkeistä tinkimistä pitää tässäkin harrastaa, mutta samalla kielen olisi oltava elävää ja ajanmukaista. Haastavaa puuhaa.

Bisnesidea

Käytän arkistohommissa alla kuvassa olevaa, isäni suunnittelemaa kuvausjalustaa. Laitoin samaisen kuvan muutamia kuukausia sitten työblogiin, ja sieltä sen bongasi muuan sukututkija. Hän pyysi sitä lainaksi Turun Maakunta-arkistoon, mutta perui pyynnön kun kuuli arkistolta löytyvän valmiin kuvauspöydän.

Kuvauspöytiä on kuitenkin harvassa eikä niiden hankintaan panosteta juurikaan. Pitäisikö viedä vuokrailmoitus telineestä arkistoon? 20€/ päivä tai 5 €/tunti, opiskelijahinta 15€, kaksi päivää 30/25 € jne. Samaa voisi kaupitella yliopiston kirjastossa lukusalilainoihin.

Kuten kuvasta näkee, se sopii hyvin digijärkkärille jossa on kääntyvä näyttö. Pokkaria tai kiinteää näyttöä varten siihen saa laitettua peilin, josta näkee näytön hyvin. Isäni on kehitellyt telinettä tuosta versiosta entistä nopeakäyttöisemmäksi ja paremmaksi.

Yrittäjäksi tuskin tulee nyt ryhdyttyä. Pistin työhakemuksen Turun Sanomiin, mutta siitä ei ole koskaan tullut mitään. Tähän en kyllä toivoani ripusta, tuskin vilkaisevatkaan. Kuvaavaa on, että kielivalikoimasta puuttui tyystin venäjä, eikä laatikkoa "muu kielitaito" ole lainkaan. Rekrytointi tapahtunee muuta kautta kuin avoimen hakemuslomakkeen avulla!

Samanlainen maku on Turun museoiden kesähommien kuntarekrysivuilla. Riittääköhän haastattelukutsuunkaan 2 vuoden työkokemus alalta, 1½ vuotta museoista ja 5 kuukautta arkeologisista kaivauksista, plus alalle täydellisesti sopivat opinnot sekä FM-tutkinto?

Lisää puuhaa

Kas niin, kun nyt selvisin folkloristiikan arkistokurssin esseestä ja kirja-arvostelusta, on aika ottaa uutta kirjoitettavaa. Sovin yliopistossa suorittavani kaksi muistitiedon 2 op:n tenttiä yhdellä 4 op:n esseellä. Käytän siinä tuosta kirja-arvostelusta ylijäänyttä tavaraa ja vertailen suomalaista ja espanjalaista muistitietoa sisällissodasta. Ensin esseeksi, saan samalla palautetta ja sitten hiominen artikkeliksi. Tietää 15 sivua kirjoittamista.

Samalla huomasin, että Elore ottaa myös raportteja tutkimusprojekteista. Voinen julkaista täällä viime vuotisen tutkimusprojektin raportin. Odottelen vastausta tiedusteluun.

Pakko puurtaa näiden parissa, kun asiat ovat vielä tuoreena mielessä ja kirjastosta lainatuissa lähdeteoksissa on vielä eräpäivään aikaa.En siis vielä pääse To do -listani kimppuun. Synkkä yksinpuhelu sentään edistyy, olin huomaavinani kohdan, jossa huomaa myöhemmän parantelun päiväkirjaan. Paavolainen kertoo "Leningradin saarron" alkaneen syksyllä 1941. Aika hyvä huomio Olavilta, kun Hitlerillä oli tietojeni mukaan vielä tuossa vaiheessa tavoitteena vallata kaupunki. Tosin tietty kohde on hyvä saartaa ennen hyökkäystä, myönnetään. Sakari Pälsin ja Martti Haavion tapaaminen olivat kiinnostavia kohtia.

Ikävä huomio kirjastolöydöstä: Parempi myöhään DVD:tä mielenvirkistykseksi katsoessa CD/DVD-asema alkoi jurnuttaa. Kun tuli katsottua 20 minuuttia jaksosta, levy jumitti niin pahasti että pistin touhulle hätäseis. Kun otin levyn ulos asemasta se oli tulikuuma! Levyn pintaa tarkastellessa havaitsin sen olevan pahasti naarmuilla ja täynnä sormenjälkiä. Sama koski DVD-paketin kahta muuta levyä. Palautin levyt tänään kirjastoon ja kehotin laittamaan puhdistukseen/hiontaan. Joku törkyturpa ollut asialla taasen.

Lukulista 2013

Taidanpa käyttää tätä blogia päiväkirjana aikomuksista ja suunnitelmista. Tuleepahan pidettyä kirjaa tekemisistään. Tavoitteiden kirjaaminen kun vielä helpottaa kuulemma niiden saavuttamista.

Viime kesän viralliselta lukulistalta jäivät seuraavat lukematta. Pitää ottaa tänä vuonna luvun alle alla luetellut teokset. Kirjaan samalla mietteitä aiheesta:


Olavi Paavolainen. Synkkä yksinpuhelu [juuri nyt luvun alla]

Paavolaisen kirja on aina lainassa kirjastoista, ja paikalla Turun kirjastossa olevat kappaleet ovat varastokappaleita. Ainoastaan Turussa varastokappaleiden tilaaminen on hankalaa, kaikissa muissa kirjastoissa hoitaja kipaisee hakemassa sen heti tiskiltäkysyessä.

Turussa tilaus pitää tehdä edellisenä päivänä, ja kirjan saa noutaa seuraavana päivänä kello 12 tai 15 tai 16 jälkeen. Noutoaika on vaihdellut, yhden työssä tarvittavan kirjan tilasin sähköpostitse. Onneksi reipas kirjastonhoitaja kuittasi tilaukseni.

Onneksi nyt sain kihlatun isältä teoksen lainaksi, eikä palauttamisen kanssa ole kiirettä.

Itse kirjasta: Toistaiseksi vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Paavolaisen pessimismi ja alakulo on kiehtovaa.


Mihail Solohov. Hiljaa Virtaa Don [löytyy omasta hyllystä kaksiosaisena]

Yle Teemalta tuli vuosia sitten venäläinen sarja tästä teoksesta, mutta seurasin vain pätkiä sieltä täältä. Kasakat ovat pitkään kiehtoneet minua, ja "virallisen" Neuvostoliiton alla kirjoitettu suurteos on toki lukemisen arvoinen. Tämä oli kesällä 2012 lukulistan hännillä, koska "ehtiihän sen myöhemminkin".

Mika Waltari. Kaarina Maununtytär.

Kesällä tuli luettua Waltaria paljonkin, mutta tämä jäi. Pitää lykätä alkaneelle vuodelle. Tämän jälkeen onkin kaikki Waltarin historialliset romaanit luettu. Kaarina on jäänyt lukematta, koska Rajalan Unio Mysticassa se arvioitiin heikoimmaksi.

Suosikkini Waltarin historiallisista romaaneista on Valtakunnan salaisuus. Waltari käytti jo tuolloin Monty Pythonin Brianin elämässä esiintyneitä vitsejä. Toisena tulee Turms Kuolematon, vaikka suurimman vaikutuksen teki tietysti Sinuhe Egyptiläinen. Hirvittää Sofi Oksasen keikailu mediassa ja hänen "ennennäkemättömän" menestyksen toitottelu. Ei ole missään mittasuhteessa Waltarin veroinen.

Olen havainnut rauhoittavaksi kaikessa pessimismissään ja koomisuudessaan sen, että lukee Waltarin historiallisia romaaneja, etenkin Sinuhea ja Kari Suomalaisen sarjakuvakokoelmia. Huomaa, ettei mikään, mikään muutu koskaan. Se on karmeaa, mutta toisaalta lupaus elämän jatkumisesta. Etenkin suurkokoelma Maxi-Kari jaksaa huvittaa tässä mielessä, kun siitä voi seurata sodan jälkeistä Suomea rehellisimmällä mahdollisella kuvauksella. Suomen sotilas älysi jokin aika sitten julkaista joka numerossa vuosikymmenien takaisia Karin piirroksia. Pirullisen hyvin sopivat nykyaikaan.


Viime kesän lukulistasta sain luettua seuraavat, lukijalle tiedoksi:

Kurt Vonnegut. Teurastamo 5.
Thomas Mann. Tohtori Faustus.
Mika Waltari. Tanssi yli hautojen.

Viime kesän listan ulkopuolelta tulevat sitten seuraavat teokset vuoden 2013 ohjelmaan:

Klaus Mann. Mefisto.
Kiinnostavaa lukea Saksan kulttuurieliitistä natsismin aikaan.

Iain Banks. Matter. [luen englanniksi. Oli lainassa, mutta jäi aloittamatta]
Banksin kirjat lukee ahmimalla. Listaan kuuluu myös muut lukemattomat Kulttuuri-sarjan kirjat.

Sofi Oksanen. Puhdistus. [Pakko kai se on lukea, kun on kummitädin mieheltä jo toista vuotta lainassakin. Äänikirja keskeytyi kolmannen CD:n jälkeen, pitänee siirtyä painettuun versioon]

Terry Pratchett. Making Money.
Kihlattu totesi jääneensä Pratchett-leskeksi, kun en saanut nenää irti Pratchettin kirjoista. Posti kulkee oli kiinnostava, joten tämä Tahmee von Lipwigin seuraava seikkailu pitänee lukea heti kun vain saa aikaa ja aikaiseksi sen ostamisen Akateemisesta (noin 14€ englanninkielinen pokkari).

Ylipäätänsä pitäisi lukea enemmän Pratchettia alkuperäiskielellä. Suomennoksista pystyy usein lukemaan rivien välistä sanaleikit, jotka on mahdoton kääntää.

Pratchettissä on yksi kumma juttu, jonka parempi puoliskokin huomasi: se saa suomalaiset puhumaan ventovieraille! Julkinen keskustelu Pratchettin teoksista saa aikaiseksi sen, että sivullisetkin kommentoivat teoksia. Havaitsin itse tämän Three Beersissä keskustellessani aiheesta kollegojen kanssa. Sivupöydästä nainen huuteli "Kannattaa lukea Pratchettia!".


J.D. Salinger. Sieppari ruispellossa. Kirja, jonka kaikki muut valitsivat lukiossa luettavaksi. Minä en.

Fjodor Dostojevski. Idiootti. Oli ensimmäisillä kaivauksilla kesällä 2007 lukemisena. En ehtinyt kuin kymmenennelle sivulle. Muutenkin pitäisi lukea enemmän venäläisiä klassikkoja.



Tieteelliset teokset

David H. Price. Anthropological Intelligence. Tilattu Adlibriksestä vuosia sitten, en vain ole saanut aikaiseksi kuin hajanaisen tutustumisen. Kertoo arkeologeista ja antropologeista sotilastiedustelun parissa.

Koska suurin osa tieteellisistä teoksista alkaa olla artikkeleista tehtyjä, jää lukeminen pirstaleiseksi. Koko teosta lukee harvoin, mikä hankaloittaa lukulistan pitämistä. Yleensä lukee yhdestä kolmeen kiinnostavaa artikkelia. Pitäisi kai laatia lista kirjoista, joista on lukenut vain luvun tai kaksi (plus sisällysluettelon ja lähdeluettelon) ja päättää, että nämä pitää lukea nyt kokonaan. Tällöin listalle tulisi ainakin Terra Cognitan julkaisema Rahan nousu.

Laadin kesälle uuden lukulistan, mutta alustavasti panostan noihin.