Taidanpa käyttää tätä blogia päiväkirjana aikomuksista ja suunnitelmista. Tuleepahan pidettyä kirjaa tekemisistään. Tavoitteiden kirjaaminen kun vielä helpottaa kuulemma niiden saavuttamista.
Viime kesän viralliselta lukulistalta jäivät seuraavat lukematta. Pitää ottaa tänä vuonna luvun alle alla luetellut teokset. Kirjaan samalla mietteitä aiheesta:
Olavi Paavolainen.
Synkkä yksinpuhelu [juuri nyt luvun alla]
Paavolaisen kirja on aina lainassa kirjastoista, ja paikalla Turun kirjastossa olevat kappaleet ovat varastokappaleita. Ainoastaan Turussa varastokappaleiden tilaaminen on hankalaa, kaikissa muissa kirjastoissa hoitaja kipaisee hakemassa sen heti tiskiltäkysyessä.
Turussa tilaus pitää tehdä edellisenä päivänä, ja kirjan saa noutaa seuraavana päivänä kello 12 tai 15 tai 16 jälkeen. Noutoaika on vaihdellut, yhden työssä tarvittavan kirjan tilasin sähköpostitse. Onneksi reipas kirjastonhoitaja kuittasi tilaukseni.
Onneksi nyt sain kihlatun isältä teoksen lainaksi, eikä palauttamisen kanssa ole kiirettä.
Itse kirjasta: Toistaiseksi vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Paavolaisen pessimismi ja alakulo on kiehtovaa.
Mihail Solohov.
Hiljaa Virtaa Don [löytyy omasta hyllystä kaksiosaisena]
Yle Teemalta tuli vuosia sitten venäläinen sarja tästä teoksesta, mutta seurasin vain pätkiä sieltä täältä. Kasakat ovat pitkään kiehtoneet minua, ja "virallisen" Neuvostoliiton alla kirjoitettu suurteos on toki lukemisen arvoinen. Tämä oli kesällä 2012 lukulistan hännillä, koska "ehtiihän sen myöhemminkin".
Mika Waltari.
Kaarina Maununtytär.
Kesällä tuli luettua Waltaria paljonkin, mutta tämä jäi. Pitää lykätä alkaneelle vuodelle. Tämän jälkeen onkin kaikki Waltarin historialliset romaanit luettu. Kaarina on jäänyt lukematta, koska Rajalan
Unio Mysticassa se arvioitiin heikoimmaksi.
Suosikkini Waltarin historiallisista romaaneista on
Valtakunnan salaisuus. Waltari käytti jo tuolloin Monty Pythonin
Brianin elämässä esiintyneitä vitsejä. Toisena tulee
Turms Kuolematon, vaikka suurimman vaikutuksen teki tietysti
Sinuhe Egyptiläinen. Hirvittää Sofi Oksasen keikailu mediassa ja hänen "ennennäkemättömän" menestyksen toitottelu. Ei ole missään mittasuhteessa Waltarin veroinen.
Olen havainnut rauhoittavaksi kaikessa pessimismissään ja koomisuudessaan sen, että lukee Waltarin historiallisia romaaneja, etenkin Sinuhea ja
Kari Suomalaisen sarjakuvakokoelmia. Huomaa, ettei mikään, mikään muutu koskaan. Se on karmeaa, mutta toisaalta lupaus elämän jatkumisesta. Etenkin suurkokoelma
Maxi-Kari jaksaa huvittaa tässä mielessä, kun siitä voi seurata sodan jälkeistä Suomea rehellisimmällä mahdollisella kuvauksella.
Suomen sotilas älysi jokin aika sitten julkaista joka numerossa vuosikymmenien takaisia Karin piirroksia. Pirullisen hyvin sopivat nykyaikaan.
Viime kesän lukulistasta sain luettua seuraavat, lukijalle tiedoksi:
Kurt Vonnegut.
Teurastamo 5.
Thomas Mann.
Tohtori Faustus.
Mika Waltari.
Tanssi yli hautojen.
Viime kesän listan ulkopuolelta tulevat sitten seuraavat teokset vuoden 2013 ohjelmaan:
Klaus Mann.
Mefisto.
Kiinnostavaa lukea Saksan kulttuurieliitistä natsismin aikaan.
Iain Banks.
Matter. [luen englanniksi. Oli lainassa, mutta jäi aloittamatta]
Banksin kirjat lukee ahmimalla. Listaan kuuluu myös muut lukemattomat Kulttuuri-sarjan kirjat.
Sofi Oksanen.
Puhdistus. [Pakko kai se on lukea, kun on kummitädin mieheltä jo toista vuotta lainassakin. Äänikirja keskeytyi kolmannen CD:n jälkeen, pitänee siirtyä painettuun versioon]
Terry Pratchett.
Making Money.
Kihlattu totesi jääneensä Pratchett-leskeksi, kun en saanut nenää irti Pratchettin kirjoista. Posti kulkee oli kiinnostava, joten tämä Tahmee von Lipwigin seuraava seikkailu pitänee lukea heti kun vain saa aikaa ja aikaiseksi sen ostamisen Akateemisesta (noin 14€ englanninkielinen pokkari).
Ylipäätänsä pitäisi lukea enemmän Pratchettia alkuperäiskielellä. Suomennoksista pystyy usein lukemaan rivien välistä sanaleikit, jotka on mahdoton kääntää.
Pratchettissä on yksi kumma juttu, jonka parempi puoliskokin huomasi: se saa suomalaiset puhumaan ventovieraille! Julkinen keskustelu Pratchettin teoksista saa aikaiseksi sen, että sivullisetkin kommentoivat teoksia. Havaitsin itse tämän Three Beersissä keskustellessani aiheesta kollegojen kanssa. Sivupöydästä nainen huuteli "Kannattaa lukea Pratchettia!".
J.D. Salinger.
Sieppari ruispellossa. Kirja, jonka kaikki muut valitsivat lukiossa luettavaksi. Minä en.
Fjodor Dostojevski.
Idiootti. Oli ensimmäisillä kaivauksilla kesällä 2007 lukemisena. En ehtinyt kuin kymmenennelle sivulle. Muutenkin pitäisi lukea enemmän venäläisiä klassikkoja.
Tieteelliset teokset
David H. Price.
Anthropological Intelligence. Tilattu Adlibriksestä vuosia sitten, en vain ole saanut aikaiseksi kuin hajanaisen tutustumisen. Kertoo arkeologeista ja antropologeista sotilastiedustelun parissa.
Koska suurin osa tieteellisistä teoksista alkaa olla artikkeleista tehtyjä, jää lukeminen pirstaleiseksi. Koko teosta lukee harvoin, mikä hankaloittaa lukulistan pitämistä. Yleensä lukee yhdestä kolmeen kiinnostavaa artikkelia. Pitäisi kai laatia lista kirjoista, joista on lukenut vain luvun tai kaksi (plus sisällysluettelon ja lähdeluettelon) ja päättää, että nämä pitää lukea nyt kokonaan. Tällöin listalle tulisi ainakin Terra Cognitan julkaisema
Rahan nousu.
Laadin kesälle uuden lukulistan, mutta alustavasti panostan noihin.
