Hemmetin hauskaa Helsingissä

Vietin juhannusviikon alun Helsingissä Kansallisarkistossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa, tuloksena uskomattoman hieno saldo jota en käy tässä nyt erittelemään. Sanotaan vain, että Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa kopioin itselleni vanhan kunnon Viestipataljoona 33:n asiakirjoja sekä Päämajan Keksintötoimiston papruja. Sain niistä tuhannen ideaa, joita pitää ruveta työstämään artikkeleiksi.

SKS:n kirja-ale: homma lähti taasen lapasesta

No niin, eksyin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon Korsuperinteen pariin samaan aikaan kun kulman takana kaikki heidän kirjansa ovat 80% alessa. Onneksi otin isoimman matkalaukun mukaan. Kävin siellä ostoksilla kolme kertaa ja sain mm. KAIKKI arkistolinjalla lukemani tenttikirjat omaan käsikirjastooni törkeän halvalla. Hienoin löytö oli tuore Aili Nenolan Inkerin itkuvirret, jonka hinta putosi 80 €:sta 16:een! Kansi kärsi hieman kuljetuksen aikana, mutta sisältö on tärkein.

Sain myös seuraavat:

Arkiston avain
-SKS:n tehokkaassa käyttämisessä välttämätön teos

Kansanrunousarkisto, lukijat ja tarinat
-klassikko ja arkistolinjan tenttikirja

Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan
 -snif! TÄMÄ OLI MINULLA TOINEN SISÄÄNPÄÄSYKOEKIRJA ARKEOLOGIAAN! Tein tästä 2006 kokeisiin lukiessani niin erinomaiset muistiinpanot, että tenttiessäni kirjaa P1-kurssina folklorostiikkaan pystyin pelkästään niiden avulla saamaan erinomaisen arvosanan [5]

Etiikkaa ihmistieteille
- Pakkohan tällainen on olla, kun joka hemmetin väliin pitää tunkea eettistä pohdintaa. Eipähän tartte enää samota kirjastoja läpi sopivan perusteoksen perässä.

Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa

- hihhih, onkohan hesalaisille arkeologeille tyystin tuntematon teos? Suunnittelin heille mustana huumorina pääsykokeeksi Apu-lehdestä tuttua Missä Jallu luuraa? tyylin etsimispeliä, jossa pitää etsiä kuvasarjoista teloitettuja. Joka löytää kaikki viisi, saa opiskelupaikan HYA:sta.

 

Päämajan keksintötoimiston papereista

Taas no-niin - no niin, palataanpa arkistoon. Päämajan keksintötoimiston asiakirjoista löytyi yhtä sun toista hauskaa, muun muassa kolmet ikiliikkujat piirustukset. Tai kuten yksi muotoili, "Voimanpaisutuskone" eli masiina, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen syötetään. Vastauskirjeet näiden keksijöille olivat sangen hauskaa luettavaa.

Ajattelin teetättää itselleni arkeologisia kenttätöitä varten jatkosodan aikaisen piirrosten mukaisen arkistokaapin/työpöydän sitten joskus, kun/jos on ylimääräistä rahaa. Keksintötoimisto arvosteli keksinnön sangen toimivaksi yhdistelmäksi tehden muutamia hyviä ehdotuksia kokoonpanoon ja yksityiskohtiin. Alla kuva innovaatiosta:

Arkistolaatikkokaappipöytä. Sen saa siis muutettua pöydäksi (kuvassa), kaapiksi ja arkistolaatikoksi. Keksintö on helposti kannettavissa, eli sopii oivallisesti kenttätöihin. Kuva: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste.

Tsaarin virkamiehet

Toukokuinen Venäjän reissu ja Hannu Takalan Venäjän kaivauksia käsittelevän kirjan ohjeet tulivat mieleen Kansallisarkistossa asioidessa. Venäjän tulli ja Kansallisarkisto nimittäin muistuttavat toisiaan suuresti. Aina pitäisi tietää ja tiedustella muilta kävijöiltä, mitä arkistoihmiset/tullivirkailijat ovat tällä kertaa keksineet uudeksi systeemiksi, lapuksi tms. mutta yleensä paikan päällä puhumalla asiat saa sujumaan.

Tilasin asiakirjani sähköpostitse etukäteen ja pyysin samalla käyttööni tutkijasalin takana olevaa koppia. Siellä on kaksi kuvauskoppia ja tutkijakoppeja, joista jälkimmäiset yleensä tyhjiä. Viime kerralla minulle nimittäin ilmoitettiin, että ne pitää varata etukäteen ja minut häädettiin yhdestä tilasta (vaikka kaikki kopit olivat ympäri vuorokauden tyhjiä!) paikalle tullessani salin puolelle. En saanut vastausta tällä kertaa koppipyyntööni ja pyysin arkistotiskillä etukäteen yhtä koppia käyttööni. Ne olivat taas yhtä lukuun ottamatta tyhjiä (kaksi oli remontissa), mutta minulle selitettiin, että kopin saaminen käyttöön onnistuu vain erityisperustein (erityisperusteeksi ei selkeästi kelpaa, että se koppi on tyhjä). Selitin, että otan kuvia järjestelmäkamerallani jonka sulkijan ääni voi ärsyttää ihmisiä. No, sain luvan ottaa toisen kuvauskopin käyttööni. 

Seuraavana päivänä paikalla oli eri ihminen, joka antoi minulle heti ilman mitään erityisperusteita toisen kuvauskopin käyttöön. Millä niitä tyhjiä tutkijakoppeja saa käyttöönsä, se on arvoitus. Vastaavanlainen "Venäjän tulli" kävi vuosi pari sitten, kun tilattavien asiakirjakansioiden määrä rajoitettiin kuuteen / vierailukerta.

Mistä tuli mieleen, jos minulla olisi valta ja varat, niin Kansallisarkiston tutkijasalipalvelut olisivat kesällä auki tuplasti pidempään ja myös viikonloppuisin. Juuri kesällä sukututkijat ja muut ehtivät paikalle ja heille pitäisi antaa entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää lyhyt loma. Samalla voisi työllistää tusinan verran arkistoharjoittelijoita etsimään ja kantamaan kansioita ees taas. Mutta mikäs minä olen varoja jakamaan ja valtaa käyttämään.

Tsaarin virkamiehet osa II

Tsaarin vallan aikaisesta virkamieskulttuurista tuli mieleen, että myös työkkäri on kunnostautunut.

Sain työkkäristä viime vuoden toukokuussa nuorten työllistämiseen tarkoitetun Sanssi-kortin, jolla työnantajat saavat palkkatukea alle 30-vuotiaan työllistämiseen. Eipä siitä ollut hyötyä pitkään aikaan, koska että saisi palkkatukea työnantajan pitäisi myös kyetä maksamaan palkkaa. Ilmaisena vapaaehtoisena töitä kyllä riittäisi (ja saanen huomauttaa, että oppiarvoni on 2 X FM ja nämä työtehtävät edellyttävät korkeakoulutusta)... nyt sitten olisi mahdollista työskennellä tutkijana ja tuo Sanssikortin tuki pidentäisi pestiä huomattavasti ja antaisi edes kohtuullisen toimeentulon.

Vanha sanssikorttini oli vanhentunut, joten menin työkkäriin vallan paikan päälle hakemaan uutta. Ei siinä muukaan auttanut, kun nettisivuilla sanottiin, että asioikaa verkossa, koska puhelinpalvelut ovat ruuhkauneet. Verkossa sanssikortin suhteen käskettiin soittamaan lähimpään Työvoimatoimistoon. Et silviisii.

No, työkkärissä (ystävällinen, huom!) virkailija naputti koneeseen tietoja ja totesi, että olen ollut liian vähän aikaa työttömänä saadakseni Sanssi-tukea. Pitäisi olla 300 työttömyyspäivää takana. Laskeskelin, että kun tällä arkisto/tutkija/arkeologi/humanistihanslankariyhdistelmällä aina joitain 2 vk - 3 kk pätkiä tulee, niin ehdin yli 30-vuotiaaksi kun täytän ehdot. Jee!

Tuumin työkkäristä lähtiessäni, että ei selvästikään olisi kannattanut ottaa niitä pätkätöitä aikanaan vastaan. Harmia vaan mokomista. Virkailija kielsi tämän toteamukseni (oikeassahan hän on). Nyt kuitenkin odotan palkkakuittia X pienestä kirjoituksesta, että saisin tehtyä anomuksen, että saisin kerrytettyä työttömyyspäiviä kohden tuota 300 päivää. No, katsotaan mitä tämänkertainen lyhyt tutkijanpesti tuo tullessaan. Ehkä viimeinkin järjellisen suuruisia apurahoja.

Valitin myös verkkopalveluiden kankeudesta kun kerroin viimeaikaiset työsuhteeni. MOLin palvelut nimittäin jumittavat noin 3/4 käyttökerroista niin, että kaikki vaihtoehdot ovat lukittuja. En tiedä, menevätkö ilmoitukseni muutoksista työnhaussa perille. Jumalauttakoon!

Loppukaneetti

Arkistotutkimus on hemmetin hauskaa!