Hajanaisia Aasiakaskokemuksia museomaailmasta

Netissä toimii mainio Aasiakas-sivusto, johon on koottu asiakkaanpalvelukokemuksia/yrityksiä suoraan helvetistä. Itse olen ollut oman aikani museo-oppaana ja tiskin takana, ja yritän pitää linjani "ei-koskaan-enää". Siinä hommassa huomasin, että ihmiskunta on planeetan onneksi tuomittu tuhoon evoluution epäonnistuneena ja hupaisana oikkuna. Antaisin mielelläni dinosauruksille uuden yrityksen.

Vaikka en ollutkaan museon palveluksessa, niin toukokuussa paimensin Terijoella Repinin museossa ryhmääni oppaiden puolesta. Selkeästä kuvauskiellosta huolimatta yksi yritti kuvata jalat leveässä haara-asennossa huoneita ja joka paikassa piti nojata alkuperäisiin huonekaluihin. Koomista oli, että melkein jokaisessa huoneessa oli asiakkaita varten vapaita tuoleja. Niihin istuutumisesta kieltäydyttiin lähes kategorisesti.

Forum Marinumista muistan naisoppaalle koituneen kokemuksen Tykkivene Karjalassa:

"Milloin tämä alus on rakennettu?"
"Vuonna 1968"
"Oletko sinä palvellut tällä aluksella?"
"En ole, en ole käynyt armeijaa lainkaan"
"Osallistuiko tämä alus toiseen maailmansotaan?"
"Ei."
"Hei, olitko sinä tällä laivalla mukana silloin kun se oli sodassa?"

 Klassikkoja ovat asiakkaat, joille sanotaan hyvissä ajoin ennen kierrosta, ettei esineisiin saa koskea. "Tietysti!", "Tottakai me se tiedetään!". Liikutaan sitten ryhmässä: "Tietysti" "Juu!".

Kierroksella: ryhmä leviää kuin akanat tuuleen, kaksi jää jälkeen norkoilemaan aiempaan huoneeseen ja kolme painelee edeltä seuraavaan huoneeseen. Vuosisatoja vanhoihin huonekaluihin nojaillaan reteästi kyynärpäällä. Eräässä kartanomuseossa viikko sitten olivat oikein aukoneet lipastojen laatikoita ja siirrelleet huonekalujakin. Klassikko on lihava nainen, joka tuumi että on ollut 1600-luvulla hankala istua näissä tuoleissa, kun tämä naru keskellä kiilaa ikävästi persvakoon. Tuoli vain natisi autuaasti hymyilevän naisen kankun painon alla.

Tökkiminen, esineiden hinkkaaminen ja "tukevuuden kokeileminen" eivät missään tapauksessa ole koskemisen muotoja. Huomautuksiin vastataan vittuilulla: "No kai täällä sentään saa jalat lattiaan koskea!"

JA NE **********N LAPSIPERHEET! Pelkästään siksi, että lapset tuodaan museoon ei tarkoita sitä, että nämä automaattisesti muuttuisivat kultturelleiksi sivistysihmisiksi. Oma "hauska kokemukseni" on Suomen Joutsenelta lapsi, joka meni väkisin kahden narun ali kannella korjattavaan kohtaan ja sai naulasta ison haavan jalkapohjaan. Juostuani hakemassa laastaria ja desinfiointiainetta vanhemmat valittivat minulle, ettei korjauskohdassa mukamas ollut riittävästi esteitä.

Olin myös eräänä kesänä Kuralassa hommissa jahtivoutina kokeiluverstaalla. Kivikausinäyttelyyn tuli vanhemmat ja noin 2-3 vuotias tyttö. Tyttö otti oikein kunnolla vauhtia ja heittäytyi juosten kädet levällään yhtä standia vastaan. Standi meni nurin ja siihen kiinnitetyt tavarat sinkoilivat pitkin lattiaa. "Oijoi" sanoivat vanhemmat, nappasivat lapsen syliin ja ryntäsivät pakoon. Ehdin vain tokaista "onneksi olivat replikoi---"

Tupakoitsijat. Suomen Joutsenen kannella on yllin kyllin puuta ja tervaa ja tupakointikieltokyltit lähes kahden metrin välein. Kyllä vaan joku oikein röyhkeästi pisti kannella savuketta huuleen metrin päässä merkistä, koska "hänhän oli ulkona".

Kuten alussa mainitsin, pidän museotyökokemukseni perusteella ihmiskuntaa hukkaan heitettynä vaiheena maapallon kiehtovassa historiassa. Kerran sain aikaisemmin mainitsemassani kivikausinäyttelyssä opastettavaksi miehen ja pojan, joista mies oli heti sisään tultuaan huudahtanut "Onpa upea intiaanikanootti!". Selostin, että tämä ei ole intiaanikanootti vaan kivikautisen suomalaisen veneen rekostruktio, jossa on käytetty pelkästään suomalaisia arkeologisia löytöjä pohjana laatimisessa eli veneellä ei ole mitään tekemistä intiaanikanoottien kanssa. Masennuin, kun opastuksen jälkeen mies tokaisi pojalle: "Mutta kaikkein upein oli se intiaanikanootti!". Aloin nopeasti menettää kunnioitusta museoita kohtaan kansaa kasvattavina ja valistavina laitoksina.

Ihmiset eivät tunnu poistuvan museoista viisaampina kuin he sinne tulivat. Pikemminkin oppaat poistuvat työpäivän jälkeen turhautuneempina kuin aamulla töihin tullessaan. Museoliiton pitäisi vaatia museoissa työskenteleville palkkaan korotuksia perusteena mielenterveyteen kohdistuva kohtuuton rasitus

Kunnon fiksut asiakkaat muistaa vieläkin, heitä kun oli vain pieni kourallinen. Muistan Forum Marinumista venäläispojan, joka kysyi älykkäitä ja kiitti lähtiessään kumartamalla. Muistan Kuralasta ranskalaiset muinaistekniikkaharrastajat, jotka hämmästyttivät minut piilajien tuntemuksellaan. Tykkivene Karjalaa kunnoittivat eniten aluksilla palvelleet matruusit. Alus oli kuulemma hajota, kun kanadalainen nuorisojääkiekkojoukkue koetteli sen kestävyyttä taklailuilla.

Museo tuntuu saavan kunnioitusta pääasiassa asiakkailta, joilla on suora side siihen.