Sarjakuva-arvostelu: Erased

Japanista tulee aina tarinankerronnaltaan ja ideoinniltaan erikoista mangaa. Erased - suomeksi Poissa löytyy Netflixistä laadukkaana animesarjanakin, mutta nyt siis tämä paljon kehuttu manga on saatavissa lehtipisteistä läheltä sinua!

Tarina on aika erikoinen. Jos Higurashi no naku koro ni - murhamysteeritarinat (pelit, elokuvat, hieno anime-sarja) kiehtoivat sinua, on Erased kuin luotu sinulle.

Päähenkilö Satoru Fujinumalla (huono-onninen sarjakuvapiirtäjä) on erikoinen kyky huomata, että hän on loikannut ajassa muutamia minuutteja taaksepäin. Hänen on tuolloin huomattava poikkeama, jonka seurauksena tapahtuu onnettomuus tai muuta kauheaa.

Tarina muuttuu onnettomuuksista paljon synkemmäksi Satorun äidin tultua katsomaan edellisessä pelastustapauksessa loukkaantunutta poikaansa. Seuraava uusi "aikaloikka" tapahtuu Satorun ja äidin ollessa kauppakeskuksen parkkipaikalla ja jokin karmiva tapaus tulee estetyksi, mutta tarkemmin selvittämättä. Satorun äidillä on jokin aavistus tapahtuneesta. Hän tekee tiedusteluja ja joutuu yllättäen murhaajan uhriksi. Lopputuloksena Satoru joutuu tekemään aikaloikkia, jotka johtavat hänet viittä minuuttia kauemmas menneisyyteen: Satorun lapsuuden ala-asteelle!

Synkänsävyistä tarinaa on toisinaan vähän vaikea seurata sarjakuvaruuduilta: mangasarjan seuraaminen kuitenkin kannattaa, sillä animessa on karsittu pois paljon kiinnostavia, joskin tarinan kannalta vähemmän tärkeitä kohtia.

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #5 ja #6

Oivallisen mangasarja Akane Tsunemorin kaksi viimeistä osaa kolahtivat postiluukusta viikolla ja luin tämän mitä kiinnostavimman sarjakuvan kaksi viimeistä osaa putkeen heti kun kerkesin. Samaan syssyyn tuli myös Erased, jota suosittelen Akane Tsunemoriin tykästyneille.

Tarkastaja Akane Tsunemorin osassa 5 Sybillan kammottava salaisuus paljastuu! Kuva: Tammi.fi

Viimeisen Tarkastaja Akane Tsunemorin kannessa komeilee Tsunemori itse. Kuva: Tammi.fi

Kaksi viimeistä osaa rakentuvat Sibylla-järjestelmää koskevan karmivan totuuden äärelle: totuus paljastetaan lukijalle osassa 5 ja Akanelle itselleen osassa 6. Varsinainen jännite ei kuitenkaan rakennu Tsunemorin ja Sibyllan vaan Sherlock Holmes/Moriarty tyyliin "etsivän" eli Shinya Kogamin ja "rikollisen" eli Shōgo Makishima välille. Molemmat ovat rooleissaan vähintään kyseenalaisesti. Loppu on samantyylinen kuin Sherlock Holmesissa: kun Makishima kysyy Shinyalta, löytääkö hän itselleen korvaajan Shinya vastaa: "Toivottavasti en."

Kaksi viimeistä osaa ovat entistä lohduttomampia mutta toisaalta entistä terävämpiä. Graafista väkivaltaa ei edelleenkään vältellä mutta toisaalta sillä ei mässäillä, vaan filosofisen, psykologisen ja perinteisen draaman huipennuksen annetaan kantaa tarinaa. Viimeinen osa 6 on kaikin puolin täydellinen lopetus huikean hienolle mangasarjalle ja viimeinen luku kelpaa malliksi mille tahansa sarjakuvantekijälle siitä, miten hyvä sarja päätetään.

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #4

Kuva: Tammi.fi

Uusin Akane Tsunemori (#4) ilmestyi jo viikkoja sitten mutta koska olen ollut kiireinen ja flunssassa en ole ennättänyt kirjoittaa siitä (moni muukin tärkeämpikin asia kesken...).

Neljännessä osassa filosofinen pohdiskelu jatkuu kiinnostavana, mutta taustalla pyörivä juoni menee eteenpäin isolla vaihteella. Enää salaperäinen Makishima, rikollinen jota Sibylla-järjestelmä ei kykene lukemaan, ei tyydy inspiroimaan ja auttamaan sarjamurhaajia vaan nyt tähtäimessä on koko järjestelmä. Mitä tekee poliisilaitos, kun kaupunkiin ilmestyy suuri määrä oudoin kypäröin varustautuneita rikollisia, joiden rikoskerroin ei nouse vaikka hakkaisi viatonta uhria vasaralla?

Albumin lopussa esitellään tarkemmin toimeenpanija Shusei Kagaria hyvin onnistuneessa välijaksossa.

Tarina siis pitää edelleen otteessaan ja ylipäätään suosittelen tutustumaan sarjaan, jos et ole sitä jo tehnyt. Lehtipisteeseen siintä!

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #3

Postiluukusta putkahti jo viikkoja sitten Tarkastaja Akane Tsunemorin numero 3. Aikaisempien osien arvostelun löytää tästä linkistä.

Albumissa #3 karmivat rikokset ja rikostutkimukset seuraavat toisiaan. Kakkosalbumin hirvittävät taidemurhat aiheuttavat kitkaa tarkastajien ja toimeenpanijoiden välille ja tarkastajat Tsunemori ja Nobuchika Ginza ajautuvat yhä pahempaan konfliktiin rikosten selvittämisestä. Monessa dialogissa käydään mainiosti läpi ihmismielen synkempiä puolia ja etenkin vierailu psykologian professori Saigan luona on hyvin mieleenpainuva.

Toinen kiehtova, ohimenevä vilkaisu utopian ja dystopian harmaaseen raja-alueeseen on tässä kohtauksessa, kun toimeenpanija Yayoi Kunizuka lohduttaa murhattujen ystävää:

Kuva: Tarkastaja Akane Tsunemori 3.(Hikaru Miyoshi)

Sanojen vaihto on hyvää tarkoittava, mutta kammottava: kun ihmisen tunteet ja sielunelämä on tehty mitattavaksi, muuttuu ilon ja surun, stressin purkamisen ja kaiken tunne-elämän merkitys pelkästään mittaustulosten parantamiseksi. Sibylla-järjestelmä on muuttanut ihmistä sielunelämää myöten koneeksi.

Koko yhteiskunnan tukipilarina toimivan Sibylla-järjestelmän mielekkyys kyseenalaistetaan viimeistään hurmeisessa loppuluvussa. Mitä sitten tapahtuu, kun vastaan tulee rikollinen, jota ei pysty mittaamaan?

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori

Postiluukusta kolahti peräti kaksi albumia samaa mangaa arvosteltavaksi! Hyvä yleisö: Tarkastaja Akane Tsunemori. Sarja perustuu animesarjaan Psycho-pass, jota en itse ole seurannut.

Kakkospokkarin kansi. Kuva: tammi.fi

"Siitä on nyt 30 vuotta kun elävien organismien psyykeä voitiin alkaa mitata ja analysoida teknisesti psykometrsisella skannerilla. Numeroarvo kertoo onko henkilö hyvä vai paha. Se on rikoskertoimen perusidea. Jos numeroarvo ylittää rikoskertoimen viitearvon, ihminen otetaan kiinni ja eristetään niin kutsuttuna latenttina rikollisena. Näin voimme ehkäistä rikokset ennen kuin ne tapahtuvat."

"Mutta siitä syntyy myös ongelmia.  On paras käyttää korkean rikoskertoimen omaavien ihmisten hävittämiseen ihmisiä, joilla on myös korkea rikoskerroin. Näilläå poliisietsivillä on korkea rikoskerroin ja heidät päästetään vapaaksi erityislaitoksesta vain sillä ehdolla, että he työskentelevät hallinnolle.. He ovat toimeenpanijoita."

"Jotta he eivät tee väärin..."
"... tarkastajat vahtivat heidän toimiaan tiukasti"

Päähenkilö, nuori nainen Akane Tsunemori saa testeissä parhaimmat mahdolliset pisteet, mitkä mahdollistavat harvinaisen vaadittavan viran: tarkastajan toimen Julkisen turvallisuuden viraston rikostutkintaosastolla. Kuten arvata saattaa, on heti ensimmäinen tehtävä kentällä poikkeuksellisen vaativa ja kyseenalaistaa rikoksen numeroarvoisen mitattavuuden järkevyyden. Sarjassa seurataan tarkastajien Akane Tsunemori ja Nubuchika Ginza sekä neljän toimeenpanijan vaiheita, mutta kuten jokaisessa kunnon dekkarisarjassa, vastassa on odottamattoman ovela vihollinen. Tarkastajia kiinnostavmpia tyyppejä ovat itse asiassa juuri toimeenpanijat, yleensä entiset etsivät jotka liian pitkään rikoksia selvitellessä ovat itse muuttuneet ajatusmalleiltaan rikollisten kaltaisiksi.

Manga sijoittuu tulevaisuuden Japaniin, joka on ottanut teknisesti melkoisia harppauksia. Tärkein keksintö on Sibylla-järjestelmää, joka valvoo kaikkea ja etenkin ihmisten psyykepasseja. Sibylla arvioi tehtävän, johon ihminen soveltuu parhaiten ja jossa tämä on mahdollisimman onnellinen. Psyykepassin väri ja numeroarvo kertovat ihmisen henkisen tilan. Jos tila alkaa horjua, viedään ihminen terapiaan. Jos ihminen kieltäytyy, antaa toimeenpanijoiden perusase, dominaattori, mittausarvon perusteella luvan tainnuttaa kohteen. Korkeita arvoja mitatessaan dominaattori antaa eliminointitilan: herkemmille lukijoille varoitukseksi kerrottakoon, että manga on harvinaisen hurmeinen ja eliminointitilassa dominaattorin laukaukset eivät jätä jälkeensä siistiä luodinreikää.

Sarja muistuttaa ensialkuun Uusi Sherlock -sarjan ensimmäisiä jaksoja, joissa taustalla piilevä Moriarty manipuloi ihmisiä ja suunnittelee rikoksia. Sarja onkin hyvin pitkälle ihmisen synkkää psyykettä luotaava dekkarisarja, jossa perinteiseen malliin pohditaan maailmaa, jossa tavoitteena on utopia mutta tuloksena hyvin pitkälle dystopia. Psykopassien mittaamisen ansiosta väkivaltarikosten uhrien määrä on liki olematon, mutta maailma on yksilöille determistinen. Vai onko? Juuri valinnanvapaus ja sen seuraukset on mangan kantavia kysymyksiä.

Akane Tsunemori tuo lähinnä mieleen Blade Runnerin, ja myöhemmin mangassa (harpoin vähän eteenpäin kuin kahteen pokkariin) myös keskustellaan elokuvan ja sen esikuvana toimineen Philip K. Dickin romaanin Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?) eroista. Mangassa liikutaan myös Shakespearen näytelmien ja muiden klassikoiden teemoissa.

Kevyttä, Salapoliisi Conanin kaltaista dekkarimangaa suosiville en sarjaa suosittele, mutta synkistä rikoksista, lähitulevaisuudesta ja dystopiapohdiskeluista kiinnostuneille ja etenkin Uusi Sherlock -sarjan Andrew Scottin rikollisnero James Moriartyyn ihastuneille sarja tarjonnee kiinnostavan vertailukohteen. Tarkastaja Akane Tsunemori on synkkä, todella hyvin käsikirjoitettu manga jonka suomennos on hyvin täsmällinen. Yksittäiset, tärkeät repliikit on saatu toiminaan erinomaisesti.

Arkistossa ja kirjastossa

Taas on ollut tauko kirjoittamisessa, yksinkertaisesti koska on ollut paljon puuhaa. Parempi puolisko on Bratislavassa irkkutanssikisoissa viikonlopun yli joten koti kuuluu minulle! Pikkujoulukausikin avattu, mutta aloitetaanpa tästä viikosta.

Viikon alku ma-ke meni museolla digitoidessani kiireisimmän prioriteetin saaneita aineistoja. Olisipas ollut tuo aineisto käytössä 2012, kun tein Lietolaiset sodassa -verkkosivuja! No, onneksi aineistot voi täydentää sinne myöhemmin, sehän niiden ideana olikin: kirjasta pitäisi ottaa uusi, täydennetty painos mutta verkkosivuja voi aina päivittää uusilla tiedoilla ja korjata vanhoja joustavasti. Aineiston helmiin kuului iso nivaska sodanaikaisia postikortteja. Ehdotin museon johtajalle, että niistä voisi tehdä 101 esinettä kirjan tyyliin 101 sota-ajan postikorttia Nautelankosken museon kokoelmista. Katsotaan saako idea tuulta siipien alle.

Uusi Fölin matkasovellus kännykkään on muuten kyllä kätevä. Ostin kolmen päivän lipun ja säästin sillä viisi euroa bussittelussa museolle ja kotiin.

Turun Maakunta-arkistossa

Turun Maakunta-arkiston aineistojen tutkimisessa oli vaikeuksia, sillä en millään löytänyt uudella ja hienolla Astialla 1. Divisioonan historiikkitoimikunnan papereita, vaikka Vakka ne näyttääkin. Syy selvisi kun kävin itse paikan päällä kysymässä: aineisto on järjestämättä, mistä syystä sitä ei löydä Astialla. Sain tilattua asiakirjat vapaalla verkkolomakkeella.

Tästä se alkaa!

Perjantai oli sateinen päivä ja piti suhailla pitkin poikin Turkua. Julkaistiin kollegojen kanssa 30 vuotta täyttäneen ja maisteriksi kuluvana vuonna valmistuneen kaverin kunniaksi juhlakirja, ja toimitin viimeisen varastokappaleen Turun linnaan. Kävin samalla Forum Marinumissa tekemässä tiedusteluja, ja sainkin hyödyllisiä tietoja. Näiden jälkeen oli vuorossa Maakunta-arkisto: kävin arvioimassa ensi maanantaita varten aineiston laadun ja laajuuden jotta tiedän, millaisella kuvauskalustolla tulen tutkimaan asiakirjoja.

Kuin joululahjaa avaisi! VR:n asiakirjoja, josko löytyisi tietoja lietolaiset sotaan 1941 vieneestä junakuljetuksesta.

Poistohyllyt tarjoavat aina yllättävää lukemista. Maakunta-arkistosta löytyi nivaska kaatuneiden omaisten huollolle omistettuja Huoltoviesti-lehtiä. Koska niissä saattaa olla jotakin hyödyllistä, sanoin arkistonhoitajalle että voin ottaa koko kasan jos saan muovikassin. Kotona tutkiskellessa yllätyin melkoisesti: Huoltoviesti n:o 2-3 (1962) sisältää isotätini Sylvin kirjoituksen Sankarihautojemme nuorin, joka on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon!

Ylläripylläreitä kirjastossa

100 kirjaa vuodessa etenee hyvin, ja hain laskelmieni mukaan viimeiset sataseen tarvittavat kirjat tänään. Siinä oli romaania, muistelmaa ja dekkaria. 

Tutkin Maakuntakokoelmassa Piikkiön historiaa, ja sieltä löytyikin viitteitä Viestipataljoona 33:sta. Niiden lähde jäi mietityttämään ja kun tutkin lopun lähdeluettelon niin huomasin, että nehän ovat jo julkaistusta kirjasta. Pikainen tietokantahaku Vaskikirjastoihin ja hopsan: Eino Salminen, Päiväkirjojen kertomaa vuosilta 1937 - 1944 (1994). Kirja sisältää pitkän luvun "VP33:n mukana Kaltimoon" ja pitkät pätkät henkilökohtaisesta päiväkirjasta kirjoittajan vaiheista piikkiöläiskomppaniassa. HURRAA!!! Tai kuten muuan piispa kirjoitti Kustaa II Aadolfin voitosta: "Riemuitkaa! Iloitkaa! Riemusta hypelkää!". Piikkiön historia tarjosi viimeinkin myös mahdollisen vinkin siitä, keneltä kysyä valokuvia piikkiöläisistä.

Kirjoittamista, etsimistä, haastatteluja ja vaikeuksia

Avasin pikkujoulukauden Siirtolaisuusinstituutissa perjantaisen arkistopäivän päätteeksi. Menin ensimmäistä kertaa elämässäni keilaamaan ja se oli sangen riemastuttava kokemus, vaikka hävisinkin kaikki erät. Olin sopinut pitäväni pikkujouluissa esitelmän (Kummitustarinoita taistelukentiltä, hyvin jouluista...) ja se saikin niin hyvän vastaanoton, että kilvan kehoittivat kirjoittamaan aiheesta kirjan. Eipä kai auta kuin ottaa yhteyttä kustantajaan ja koettaa saada markkinoitua.

TOP-säätiön apuraha oli hylsy. Pahus.

Turun Sanomat otti erikseen yhteyttä ja pyysi minulta aliokirjoitusta vuodenvaihteeksi. No, minulla oli heti tarjottimella hyvä aihe ja olenkin jo oikeastaan kirjastokäynnin jäljiltä saanut sen valmiiksi. Luetutan sen vielä paremmalla puoliskolla, jahka hän palaa Slovakiasta.

Onnistuin oveluudella löytämään vielä yhden elossa olevan Viestipataljoona 33:n veteraanin. Sain hänet jo haastateltuakin ja vaikka paljon onkin jo ajan hammas ihmismuistista järsinyt, niin kyllä sieltä juttua loppujen lopuksi riitti hyvin. Haastateltavan rouvaa kiitin oikein kädestä pitäen, kun tämä huikkasi minulle että VP 33:n komentajan majuri Yrjö Järvisen vaimo Thelma Tuulos piti Turussa tanssikoulu Telma Tuulosta. Sehän auttoi setvitystyössä!

Helvetinmoinen setviminen siitä sitten seurasikin. Yrjö kuoli vuonna 1953 Helsingissä ja tämän vaimo Thelma 1980-luvulla Espoossa. Jälkeläisiä oli ainakin yksi: tanssija Jyrki Järvinen (1945 - 2010), jonka muistokirjoituksen löysin Helsingin Sanomista. Muistokirjoituksen tehnyt Mika Saarelainen, tanssija hänkin, on lomalla YLEstä eikä sähköpostia löydy, joten en voi sitäkään kautta kysyä minne Yrjö Järvisen aineistot sodan jälkeen ovat päätyneet. Oliko muita sukulaisia? Majuri Järvinen oli yksi kolmesta, joilla oli vielä vuonna 1944 kamera rintamalla käytössä kuvauslupien perusteella.

Tutkimukset jatkuvat, vaikka mutkia onkin tiessä! Olen ollut yhteydessä moniin eri järjestöihin aina Turun Meripartiolaisista asti, mutta eivät tunnu halukkailta auttamaan sotaveteraaniperinteen vaalimisessa. Tällä menolla pitää pitää kieli keskellä suuta, kun kirjoitan kiitososuutta historiikkiin...

Vuoden loppuessa

Joululomilta on sitten saatu seikkailtua takaisin Turkuun, seuraamaan Samppalinnan ilotulitusta rannalta käsin.

Loppuvuosi oli hyvin kiireinen, joten blogin päivitys ei ole onnistunut. Kirjoittamisen aiheisia tapahtumia sen sijaan riitti. Puolen Suomen halki suuntautunut joulumatka vaati ylimääräisen matkalaukun nappaamista loppusuoralle, että kaikki sukulaisilta saatu kulkisi mukana. Tästäkin huolimatta osa tavaroista oli jätettävä myöhempää noutoa varten, mainittavimpina Muurlan lyijyttömästä lasista tehdyt viinilasit sekä 40 vuotta vanha sovitusnukke joka sai Maanalainen armeija iskee jälleen -sarjan mukaisesti nimekseen Helga.

Kirjoja lomalta

Helgan tarinan tausta on tätini muutossa Järvenpäähän. Saimme käydä hänen vanhassa talossaan etsimässä kirjoja, mutta jostain syystä mukaan tarttui hyvin persoonallinen sovitusnukke...

Tällä kertaa en napannut mukaan ammattikirjallisuutta, mutta sen sijaan tätini miehen dekkarikokoelmasta tarrautui mukaan hurmaavilla kansilla varustettuja 1940-luvuilla julkaistuja kirjoja. Alla esimerkkejä hienoista kansista:

Bernard Newmanin Vakooja (vuodelta 1940, suomennos Matti Kilpinen)

Ola Selaksen Kaksi kertaa kolme. "Jännityskertomus sota-ajan Helsingistä"

Christopher Bushin Juokseva hiiri (vuodelta 1946, suomennos Eino Islama). Takakannen tekstin perusteella oli pakko ottaa: "Bush on kotimaassaan julkaissut kokonaisen sarjan ensiluokkaisia rikosromaaneja, joista nyt suomennettu JUOKSEVA HIIRI on loistava makupala. Taidokkaan juonen, jännityksen sekä aiheen omalaatuisuuden lisäksi se sisältää runsaasti virkistäviä englantilaisen huumorin välähdyksiä. Se suo tervetulleen ja piristävän säväyksen niiden monien karmivien tilanteiden vaihteeksi, joihin lomalla oleva majuri Travers - 'siviilissä' rikostutkija - sekä hänen ystävänsä Scotland Yardin yli-intendentti Wharton jalossa kilpailussaan rikosten sarjan selvittämiseksi joutuvat"

Junalukemisena oli yliopiston kirjastosta lainattu uutuus, Helena Pilkkeen Korsu-uutisia. Kirja käsittelee jatkosodan aikaisia rintamalehtiä (myös hieman talvisodan ja sisällissodan aikaisia julkaisuja), ja Pilke toteaa aiheen olevan lähes tyystin tutkimaton. Aineiston perusteella tutkittavaa riittää folkloristiikan, poliittisen historian, Suomen historian, journalistiikan ja vaikka kuinka monen muun alan tutkijoille. Itse tutkisin folkloristin näkökulmasta lehtien huumoriosioita.

Luin kirjan ahmimalla, sillä se oli hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Etenkin TK-miesten oma lehti, yhden ainoan numeron verran julkaistu Äänisen Ankka olisi hauska saada käsiin. Ainoana kriittisenä kommenttina teoksesta folkloristinen huomautus: sanoi -sananlaskuja ("Olipa hyvä ettei ollut sakset" sanoi mummo kun puukko silmään putosi) kutsutaan wellerismeiksi, mikä on folkloristin nippelitietoutta.

Vuoden arviointia

Artikkeleita tuli kirjoitettua aiottua vähemmän, mutta sainpa tehtyä sen vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelin Arkeologia Nyt! -lehteen ja yhden hyvän jutun Turun Sanomiin. Pientä sälää tuli kirjoitettua sinne tänne, mutta tieteelliset artikkelit jäivät vähemmälle kuin olisi pitänyt. Ensi vuonna itseä niskasta kiinni, ja Lappeenrannan taistelusta juttua!

Olen tullut siihen tulokseen, että suurinta osaa tehdyistä päätöksistä ei kannata murehtia, vaikka ne eivät alkuun tunnukaan hyviltä. Pitkällä perspektiiviää kaikki ratkaisut tuovat kokemusta, mikä ei koskaan ole pahaksi.

Vietin vuodesta 2013 ½ vuotta ilmaisessa arkistoharjoittelussa ja aprikoin, olisiko pitänyt odottaa palkallista mahdollisuutta. Paikkoja tulikin vuoden lopussa runsaasti, mutta 31.5.2014 ei enää saa ylemmän arkistotutkinnon merkintöjä Kansallisarkiston ja yliopistojen luopuessa niistä! Eli suoritin harjoitteluni sittenkin juuri oikeaan aikaan. Plus harjoittelupaikka haluaisi palkata minut jatkohommiin, eli jos vain apurahaa tai muuta irtoaa niin hyvin kävi. PLUS kirjoitin artikkeleita, mikä on tällä alalla aina tärkeää!

Olen toiveikas vuoden 2014 suhteen. Tammikuussa edessä on muutto uuteen asuntoon putkiremontin tieltä, apurahajännäys on kesken ja toiveita on monenlaisista töistä. Lisäksi pitää juhlia toisia valmistujaisiani, kunhan saan folkloristiikan arkistolinjan gradun valmiiksi ja paperit ulos. Tavoiteaika toukokuu, jotta saisi ylemmän arkistotutkinnon suoritettua. Pakko on paras motivaattori.

Joulunjälkeisalessa

Ostan tieteellisiä teoksia yleensä vain hyvästä alennuksesta tai jos tarvitsen niitä paljon pitkällä tähtäimellä. Alennusmyynneistä löytyi nyt Voiko historiaa hyvittää?, ja ounaksun että tästä teoksesta tulee pakollinen viittauskohde useilla aloilla. Kirjaston kappaleen voinkin siis palauttaa ylihuomenna.

Helsingin Stockmannin naisten vaateosastolla huomasin hyvin hellyyttävän ja ymmärrettävän näyn, joka piti ikuistaa:

Kaikkensa antanut.