Manga-arvostelu: Kun jälleensynnyin hirviönä

Pitkästä aikaa postiluukusta paukahti arvosteltavaksi mangaa. Tällä kertaa kuoresta paljastui Sangatsu Mangan julkaisuna Kun jälleensynnyin hirviönä #1 joka on isekai-genreä, eli siinä kuvataan ja seurataan siirtymistä tai syntymistä toiseen mailmaan.

Luoja: Fuse
Manga: Taiki Kawakami
Hahmot: Mitz Vah
Käännös: Kim Sariola

Tarina alkaa, kun Satoru Mikami menehtyy saatuaan nykyajassa katuryöstäjän veitsestä ja siirtyy kummalliseen "välitilaan" jossa hän kuolinhoureissa pohtii mennyttä elämäänsä (tai elämätöntä elämäänsä, 37 vee ja neitsyt) ja samalla outo ääni vahvistaa hänelle kykyjä pohdiskelujen mukaan. Välitilasta päästyään Satoru herää - limamöykkynä. Löllerrettyään ja syöpöteltyään pitkään kummallisessa luolassa Satoru-limalöllykkä törmää elävään olentoon – Veldora-lohikäärmeeseen.

Ensimmäisessä opuksessa limapallo–Satoru tutustuu kummaan maailmaan, löytää ja kokeilee kykyjään ja kohtaa maailman hahmoja, päihittäen mm. susilauman ja kohoten hiisikylän johtajaksi. Fantasiamaailma on perinteistäkin perinteisempi, joskin keskiaikafantasia-RPG-maailman (RPG = Roolipeli, role playing game) on selvästi haluttu tehtä lukijalle tutuksi. Aina välistä "pelimekaniikka" kommentoi Satorun touhuja ja yrityksiä sekä erehdyksiä. Mangan maailma on "tietoisena pelimaailmaan joutuneen" näkökulmasta koottuna looginen ja kiinnostava. Etenkin kun yllättävät rajat tulevat vastaan.

"Tietoisesti" fantasiapelimaailmaan sijoittuvat mangat ja animet ovat yleisiä. Esimerkiksi Suomessakin esitetyssä animessa Magic Knight Rayearth (olisikos ollut Taikatytöt?) sankarittaret kommentoivat välistä, että maailma muistuttaa RPG-pelien seikkailumaailmaa. Animesta löytyy myös peliversio, jota pääsee pelaamaan esimerkiksi Retrogamesissa:

https://www.playretrogames.com/3139-magic-knight-rayearth

Genren oma suosikkini on Suomessa tyystin tuntematon Skeleton Soldier (Skeleton soldier couldn't protect the dungeon), joka hivenen kankeasta piirrosjäljestään huolimatta on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava sekä saa haikailemaan Diablojen ja muiden RPG-pelien perään. Siinä siis "rivivihulainen" eli luuranko herää henkiin ja alkaa kerryttämään kokemuspisteitä kuin sankari konsanaan. Pataan saatuaan luuranko herää uudelleen muistot ja kokemuspisteet tallella aikaisemmasta vaiheesta tarinaa.

Kun jälleensynnyin hirviönä on kaikin viihdyttävää, paikoitellen pikkutuhmaa luettavaa. Piirrosjälki on pääpiirteissään monipuolista ja selvästi alleviivaa sankarin muutosta ihmisestä limapalleroksi. Kim Sariolan käännökset ovat taas vallan mainioita ja toimivia, vaikka japania en itse osaakaan. Lopussa olevat kääntäjän selvennykset isekai-genrestä ja muu taustoitus ovat ilahduttava lisä, jotka tekevät saavat suosittelemaan mangaa japanilaisesta kulttuurista enemmänkin kiinnostuneille.

Manga: Patriootti Moriarty

Kiinnostavin kuuloinen manga vähään aikaan on ollut Patriootti Moriarty, jonka huomasin arvostelemaksi saamieni mangojen mainossivuilta. Toivoin tätä hiljaa mielessäni arvosteltavaksi ja jes!, ajatukseni luettiin.

Eli siis, Patriootti Moriarty:

Patriootti Moriarty. Osa 1. Kuva napattu Prisman sivuilta prisma.fi

Uuden Sherlockin myötä (josta siitäkin on muuten mangasarja) kiinnostus Sherlock Holmesiin on taas kokenut renesanssin ja yleensä Conan Doylen luomuksesta edetään uusien tekijöiden myötä muilla  suuntaan, jossa tämän nemesikselle eli professori Moriartylle annetaan suurempi rooli. Patriootti Moriartyssä, ainakin alussa, on poikkeuksellisesti fokus kokonaan Moriartyssä.

Jos muuten sarjakuvan tyyli on tuttu, niin se johtuu siitä että taustalla on samoja tekijöitä kuin Psychopassissa.

Alussa Moriarty ja tämän veli (joka muuten Doylen kaanonissa on tavallinen harmiton virkamies) ovat ottolapsia aristokraattiperheessä. Perheen vanhin veli huomaa tulevan mestaririkollisen, ottoveljensä henkiset kyvyt ja pian Moriarty onkin vahvoissa asemissa. Mihin? No, vaikuttaakseen Iso-Britannian luokkayhteiskuntaan, eli kumotakseen sen! Pian Moriatylla on komennossaan jengi, joka on valmis ja halukas murtamaan maailman.

Sarjan keskeinen teema on siis Englannin etuoikeutetun yläluokan kritisointi. Tietyssä määrin se menee niin yläkanttiin. että sosiaalisena kommentaarina manga menee rankasti ohi maalin yrityksissään linkittää Moriartya nykyaikaan (sarja muuten vilisee anakronismeja). Mangana ja rikossarjana Patriootti Moriarty sen sijaan toimii, ja taiteelliselta tyyliltään manga on oikein laadukas.

Mangaa pukkaa

Osaksi lukuhaastetta tulee nyt melkoinen määrä mangaa. Tässä välikatsaus muutamaan sarjaan, joista osa on kerännyt jo hämäkähinverkkojakin lukemisen jälkeen:

Erased - Poissa 2

Erased - Poissa 2. Kuva: Suomalainen.fi

Kiehtova mysteerimanga Erased - Poissa jatkuu toisessa osassa hieman arkisemman pokkarin muodossa ja tällä kertaa kokonaan menneisyydessä. Tässä osassa Satoru yrittää luoda ystävyyttä Kayo Hinazukiin, sarjamurhaajan tulevaan ensimmäiseen uhriin. Kerronta on tasaista ja riipaisevaa; lukija on hengessä mukana Satorun epätoivoisessa yrityksessä pelastaa hiljaisen tytön henki.

Hitaahkosta osasta huolimatta sarja on edelleen kiinnostava ja etenkin lopun cliffhanger vakuuttaa siitä, että hyvää jatkoa on tulossa!

Gabriel Dropout

Gabriel Dropout 1. Kuva: Tammi

Tämä ei napannut alkuunkaan. Laiskoista ja suht ilkikurisista enkeleistä sekä hyvään pyrkivistä paholaisista/demoneista tavallisessa koulussa kertova manga Gabriel Dropout (päähenkilön, arkkienkeli Gabrielin mukaan nimetty) on itsessäänkin laiska sekoitus Azumanga Daiohia ja Oh My Goddessia. Edellisen sympaattiset ja samaistuttavat henkilöhahmot tai jälkimmäisen kiehtova mielikuvitusmaailma kuitenkin puuttuvat tyystin.

Huumori on aika vaisua (syötetään sille tulista kastiketta! Hihihihi!), ilmeisesti japanilaisten alkuperäisten sanaleikkien tunteminen hyödyttäisi tässä(kin) tapauksessa. Piirrostyyli ei ole mitenkään ihmeellinen eivätkä henkilöhahmotkaan juuri herätä mielenkiintoa. 

Siis varsinainen dropout-manga.

My Hero Academia #1 ja # 2 (Taistele, ryönänörtti!)

My Hero Academy, osan 1 japanilainen kansi. Kuva: Goodreads

My Hero Academia on tuoreehko tulokas shonen-genren (Shonen = n. alle 15-vuotiaille pojille suunnattua mangaa) runsaaseen supersankaritarjontaan. Juoni on samankaltainen kuin Dragon Ball Z:ssa, Narutossa, One Piecessa, One Punch Manissaja etenkin Bleachissa, jota sarja eniten muistuttaa. Päähenkilö, nuori poika, joka haluaa sankariksi ja vahvaksi saa erikoisia ominaisuuksia. My Hero Academiassa kuitenkin erikoisia ominaisuuksia on valtaosalla väestöstä, ja päähenkilö Izuku Midoriya on sitä vastoin vailla "oikkua". Maapallon mahtavin sankari, Allmighty (miksi ei voitu suomentaa KAIKKIVOIPA?) huomaa kuitenkin pojassa potentiaalia ja siirtää omat voimansa tälle. Tämä ei kuitenkaan ole suoraviivaista, vaan vastassa on monia haasteita.

Sarja on hyvin perinteinen: sarja sankareita, joista jokainen voi etsiä symppiksen johon samaistua (à la Bleach, à la Naruto, à la One Piece), persoonallisia opettajia (à la Bleach, à la Naruto, à la One Piece) ja pahiksia joilla on erilaisia ominaisuuksia joilla on rajansa ja uudet mahdollisuutensa (à la Bleach, à la Naruto, à la One Piece). Hyvis keksii taistelussa tai muussa haasteessa omista kyvyistään uusia puolia ja vastaavasti vihulaisen ylivoimaisesta kyvystä heikkouden ja voittaa tappelun (à la Bleach, à la Naruto, à la One Piece). Eli "viikon hirviö ja kuinka sitä mätkitään".

Niin Sankarit kuin Viholliset ovat kuitenkin suhteellisen omaperäisiä ja herättävät uteliaisuutta. Izuku Midoriya ei myöskään ole ärsyttävä samalla tavalla kuin Naruto tai Bleachin päähenkilö Ichigo osaa olla. Henkilöiden keskinäiset kemiatkin tuntuvat enimmäkseen toimivan ja tietyssä mielessä sarjaa voi lukea hiuksenhienoisena parodiana Bleachista, Narutosta ja One Piecesta. Se ei kuitenkaan ole yhtä tyylipuhdas kuin erinomainen One Punch Man, joka on kääntänyt koko supersankarigenren mehukkaasti päälaelleen. Piirrostyyli on luonnehdittavissa letkeäksi, hyvällä tavalla.

Suomennos on jäänyt vähän puolitiehen. Sinne tänne on jätetty englanninkielisiä termejä, joille olisi vallan hyvin voinut etsiä suomenkielisiä vastineita. Finglishiä ei kuitenkaan harrasteta, mutta vähän olisi voinut skarpata. Nimien taustalla olevia sanaleikkejä selostetaan kiitettävästi. Joitakin oivalluksiakin on tehty, kuten kakkospokkarin mainio nimi "Taistele, ryönänörtti!"

Sarjakuva-arvostelu: Erased

Japanista tulee aina tarinankerronnaltaan ja ideoinniltaan erikoista mangaa. Erased - suomeksi Poissa löytyy Netflixistä laadukkaana animesarjanakin, mutta nyt siis tämä paljon kehuttu manga on saatavissa lehtipisteistä läheltä sinua!

Tarina on aika erikoinen. Jos Higurashi no naku koro ni - murhamysteeritarinat (pelit, elokuvat, hieno anime-sarja) kiehtoivat sinua, on Erased kuin luotu sinulle.

Päähenkilö Satoru Fujinumalla (huono-onninen sarjakuvapiirtäjä) on erikoinen kyky huomata, että hän on loikannut ajassa muutamia minuutteja taaksepäin. Hänen on tuolloin huomattava poikkeama, jonka seurauksena tapahtuu onnettomuus tai muuta kauheaa.

Tarina muuttuu onnettomuuksista paljon synkemmäksi Satorun äidin tultua katsomaan edellisessä pelastustapauksessa loukkaantunutta poikaansa. Seuraava uusi "aikaloikka" tapahtuu Satorun ja äidin ollessa kauppakeskuksen parkkipaikalla ja jokin karmiva tapaus tulee estetyksi, mutta tarkemmin selvittämättä. Satorun äidillä on jokin aavistus tapahtuneesta. Hän tekee tiedusteluja ja joutuu yllättäen murhaajan uhriksi. Lopputuloksena Satoru joutuu tekemään aikaloikkia, jotka johtavat hänet viittä minuuttia kauemmas menneisyyteen: Satorun lapsuuden ala-asteelle!

Synkänsävyistä tarinaa on toisinaan vähän vaikea seurata sarjakuvaruuduilta: mangasarjan seuraaminen kuitenkin kannattaa, sillä animessa on karsittu pois paljon kiinnostavia, joskin tarinan kannalta vähemmän tärkeitä kohtia.

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #5 ja #6

Oivallisen mangasarja Akane Tsunemorin kaksi viimeistä osaa kolahtivat postiluukusta viikolla ja luin tämän mitä kiinnostavimman sarjakuvan kaksi viimeistä osaa putkeen heti kun kerkesin. Samaan syssyyn tuli myös Erased, jota suosittelen Akane Tsunemoriin tykästyneille.

Tarkastaja Akane Tsunemorin osassa 5 Sybillan kammottava salaisuus paljastuu! Kuva: Tammi.fi

Viimeisen Tarkastaja Akane Tsunemorin kannessa komeilee Tsunemori itse. Kuva: Tammi.fi

Kaksi viimeistä osaa rakentuvat Sibylla-järjestelmää koskevan karmivan totuuden äärelle: totuus paljastetaan lukijalle osassa 5 ja Akanelle itselleen osassa 6. Varsinainen jännite ei kuitenkaan rakennu Tsunemorin ja Sibyllan vaan Sherlock Holmes/Moriarty tyyliin "etsivän" eli Shinya Kogamin ja "rikollisen" eli Shōgo Makishima välille. Molemmat ovat rooleissaan vähintään kyseenalaisesti. Loppu on samantyylinen kuin Sherlock Holmesissa: kun Makishima kysyy Shinyalta, löytääkö hän itselleen korvaajan Shinya vastaa: "Toivottavasti en."

Kaksi viimeistä osaa ovat entistä lohduttomampia mutta toisaalta entistä terävämpiä. Graafista väkivaltaa ei edelleenkään vältellä mutta toisaalta sillä ei mässäillä, vaan filosofisen, psykologisen ja perinteisen draaman huipennuksen annetaan kantaa tarinaa. Viimeinen osa 6 on kaikin puolin täydellinen lopetus huikean hienolle mangasarjalle ja viimeinen luku kelpaa malliksi mille tahansa sarjakuvantekijälle siitä, miten hyvä sarja päätetään.

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #4

Kuva: Tammi.fi

Uusin Akane Tsunemori (#4) ilmestyi jo viikkoja sitten mutta koska olen ollut kiireinen ja flunssassa en ole ennättänyt kirjoittaa siitä (moni muukin tärkeämpikin asia kesken...).

Neljännessä osassa filosofinen pohdiskelu jatkuu kiinnostavana, mutta taustalla pyörivä juoni menee eteenpäin isolla vaihteella. Enää salaperäinen Makishima, rikollinen jota Sibylla-järjestelmä ei kykene lukemaan, ei tyydy inspiroimaan ja auttamaan sarjamurhaajia vaan nyt tähtäimessä on koko järjestelmä. Mitä tekee poliisilaitos, kun kaupunkiin ilmestyy suuri määrä oudoin kypäröin varustautuneita rikollisia, joiden rikoskerroin ei nouse vaikka hakkaisi viatonta uhria vasaralla?

Albumin lopussa esitellään tarkemmin toimeenpanija Shusei Kagaria hyvin onnistuneessa välijaksossa.

Tarina siis pitää edelleen otteessaan ja ylipäätään suosittelen tutustumaan sarjaan, jos et ole sitä jo tehnyt. Lehtipisteeseen siintä!

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori #3

Postiluukusta putkahti jo viikkoja sitten Tarkastaja Akane Tsunemorin numero 3. Aikaisempien osien arvostelun löytää tästä linkistä.

Albumissa #3 karmivat rikokset ja rikostutkimukset seuraavat toisiaan. Kakkosalbumin hirvittävät taidemurhat aiheuttavat kitkaa tarkastajien ja toimeenpanijoiden välille ja tarkastajat Tsunemori ja Nobuchika Ginza ajautuvat yhä pahempaan konfliktiin rikosten selvittämisestä. Monessa dialogissa käydään mainiosti läpi ihmismielen synkempiä puolia ja etenkin vierailu psykologian professori Saigan luona on hyvin mieleenpainuva.

Toinen kiehtova, ohimenevä vilkaisu utopian ja dystopian harmaaseen raja-alueeseen on tässä kohtauksessa, kun toimeenpanija Yayoi Kunizuka lohduttaa murhattujen ystävää:

Kuva: Tarkastaja Akane Tsunemori 3.(Hikaru Miyoshi)

Sanojen vaihto on hyvää tarkoittava, mutta kammottava: kun ihmisen tunteet ja sielunelämä on tehty mitattavaksi, muuttuu ilon ja surun, stressin purkamisen ja kaiken tunne-elämän merkitys pelkästään mittaustulosten parantamiseksi. Sibylla-järjestelmä on muuttanut ihmistä sielunelämää myöten koneeksi.

Koko yhteiskunnan tukipilarina toimivan Sibylla-järjestelmän mielekkyys kyseenalaistetaan viimeistään hurmeisessa loppuluvussa. Mitä sitten tapahtuu, kun vastaan tulee rikollinen, jota ei pysty mittaamaan?

Sarjakuva-arvostelu: Tarkastaja Akane Tsunemori

Postiluukusta kolahti peräti kaksi albumia samaa mangaa arvosteltavaksi! Hyvä yleisö: Tarkastaja Akane Tsunemori. Sarja perustuu animesarjaan Psycho-pass, jota en itse ole seurannut.

Kakkospokkarin kansi. Kuva: tammi.fi

"Siitä on nyt 30 vuotta kun elävien organismien psyykeä voitiin alkaa mitata ja analysoida teknisesti psykometrsisella skannerilla. Numeroarvo kertoo onko henkilö hyvä vai paha. Se on rikoskertoimen perusidea. Jos numeroarvo ylittää rikoskertoimen viitearvon, ihminen otetaan kiinni ja eristetään niin kutsuttuna latenttina rikollisena. Näin voimme ehkäistä rikokset ennen kuin ne tapahtuvat."

"Mutta siitä syntyy myös ongelmia.  On paras käyttää korkean rikoskertoimen omaavien ihmisten hävittämiseen ihmisiä, joilla on myös korkea rikoskerroin. Näilläå poliisietsivillä on korkea rikoskerroin ja heidät päästetään vapaaksi erityislaitoksesta vain sillä ehdolla, että he työskentelevät hallinnolle.. He ovat toimeenpanijoita."

"Jotta he eivät tee väärin..."
"... tarkastajat vahtivat heidän toimiaan tiukasti"

Päähenkilö, nuori nainen Akane Tsunemori saa testeissä parhaimmat mahdolliset pisteet, mitkä mahdollistavat harvinaisen vaadittavan viran: tarkastajan toimen Julkisen turvallisuuden viraston rikostutkintaosastolla. Kuten arvata saattaa, on heti ensimmäinen tehtävä kentällä poikkeuksellisen vaativa ja kyseenalaistaa rikoksen numeroarvoisen mitattavuuden järkevyyden. Sarjassa seurataan tarkastajien Akane Tsunemori ja Nubuchika Ginza sekä neljän toimeenpanijan vaiheita, mutta kuten jokaisessa kunnon dekkarisarjassa, vastassa on odottamattoman ovela vihollinen. Tarkastajia kiinnostavmpia tyyppejä ovat itse asiassa juuri toimeenpanijat, yleensä entiset etsivät jotka liian pitkään rikoksia selvitellessä ovat itse muuttuneet ajatusmalleiltaan rikollisten kaltaisiksi.

Manga sijoittuu tulevaisuuden Japaniin, joka on ottanut teknisesti melkoisia harppauksia. Tärkein keksintö on Sibylla-järjestelmää, joka valvoo kaikkea ja etenkin ihmisten psyykepasseja. Sibylla arvioi tehtävän, johon ihminen soveltuu parhaiten ja jossa tämä on mahdollisimman onnellinen. Psyykepassin väri ja numeroarvo kertovat ihmisen henkisen tilan. Jos tila alkaa horjua, viedään ihminen terapiaan. Jos ihminen kieltäytyy, antaa toimeenpanijoiden perusase, dominaattori, mittausarvon perusteella luvan tainnuttaa kohteen. Korkeita arvoja mitatessaan dominaattori antaa eliminointitilan: herkemmille lukijoille varoitukseksi kerrottakoon, että manga on harvinaisen hurmeinen ja eliminointitilassa dominaattorin laukaukset eivät jätä jälkeensä siistiä luodinreikää.

Sarja muistuttaa ensialkuun Uusi Sherlock -sarjan ensimmäisiä jaksoja, joissa taustalla piilevä Moriarty manipuloi ihmisiä ja suunnittelee rikoksia. Sarja onkin hyvin pitkälle ihmisen synkkää psyykettä luotaava dekkarisarja, jossa perinteiseen malliin pohditaan maailmaa, jossa tavoitteena on utopia mutta tuloksena hyvin pitkälle dystopia. Psykopassien mittaamisen ansiosta väkivaltarikosten uhrien määrä on liki olematon, mutta maailma on yksilöille determistinen. Vai onko? Juuri valinnanvapaus ja sen seuraukset on mangan kantavia kysymyksiä.

Akane Tsunemori tuo lähinnä mieleen Blade Runnerin, ja myöhemmin mangassa (harpoin vähän eteenpäin kuin kahteen pokkariin) myös keskustellaan elokuvan ja sen esikuvana toimineen Philip K. Dickin romaanin Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?) eroista. Mangassa liikutaan myös Shakespearen näytelmien ja muiden klassikoiden teemoissa.

Kevyttä, Salapoliisi Conanin kaltaista dekkarimangaa suosiville en sarjaa suosittele, mutta synkistä rikoksista, lähitulevaisuudesta ja dystopiapohdiskeluista kiinnostuneille ja etenkin Uusi Sherlock -sarjan Andrew Scottin rikollisnero James Moriartyyn ihastuneille sarja tarjonnee kiinnostavan vertailukohteen. Tarkastaja Akane Tsunemori on synkkä, todella hyvin käsikirjoitettu manga jonka suomennos on hyvin täsmällinen. Yksittäiset, tärkeät repliikit on saatu toiminaan erinomaisesti.

Sarjakuva-arvostelu: Pahispomo ja kissat

Postiluukusta kolahti luettavaksi ja blogattavaksi kerrassaan erikoinen mangauutuus: Bomarnin Pahispomo ja kissat (Aku no Boss to neko).

Bomarn. Pahispomo ja kissat (2017). Kuva: Tammi.fi

James Bondinsa ja Kummisetänsä katsoneet tietävät, ettei nahkatuolissa kissa sylissä istuva mies tiedä hyvää. Kissaa silittelevä mies voi tällaisessa kohtauksessa vain ja ainoastaan pohtia kauheuksia.

Ikonisin Bond-konna, Ernst Stavro Blofeld. Kuva: wikipedia.org

Ja kenties elokuvahistorian ikonisin pahis kissa sylissä -kohtaus: Godfather I (1972). Kuva: http://nuttyfacts.blogspot.fi/2015/03/cat-in-godfather.html / godfather.com

Pahispomo ja kissat manga rakentuu juuri tälle kummalliselle eläimen ja ihmisen suhteelle: sarjan pääosassa on nimetön Boss, suomennoksessa "pahispomo", joka hekottelee itsekseen jatkuvasti hiljaa ja jonka ympärillä pyörii kissalauma. Sarjakuva on lähestulkoon sanaton ja perustuu mykkäelokuvien tyyliselle huumorille. Slapstickiä enemmän huumoria syntyy kuitenkin siitä oivalluksesta, ettei ihmisissä pelkällä läsnäolollaan ja dominoivalla  tuijotuksellaan pelonsekaista kunnoitusta aikaan saavalla pahispomolla ole minkäänlaista vaikutusta tavalliseen kissaan.

Pomon, kahden kätyrin (A ja B) ja sala-ampujan lisäksi vakihahmoina ovat kissat Pitkäkarva, Musta, Laikku, Hopeatabby ja Valko. Pääasiassa sarjakuvissa joko kissa tekee jotain ja ihmiset reagoivat siihen tai kissat reagoivat - tai useammin jättävät reagoimatta - ihmisiin. Kissanomistajalle, kuten minulle, tilanteet ovat harvinaisen tuttuja! Hyvä oivallus on esimerkiksi strippi, jossa pahispomo pistää pyörimään kissalaumalleen videon, jossa on lintuja, myyriä ja hiiriä. Kun kissat tapittavat ja tapailevat tassuillaan ruutua, videoi Pahispomo kissojensa touhua ja katsoo lopulta videota videota katsovista kissoistaan omalta näytöltään. Ensin on siis "video kissoille", sitten "video ihmisille".

Piirrosjälki on hyvää ja minimalistisuudessaan moni strippi on nerokas. Jollakin kummalla tavalla lyhyet, kahden sivun sanattomat stripit tuovat suuresti lämpöä pahispomojen ja kissojen suhteeseen: pomo ei voi kuin hymyillen hyväksyä toistuvat henkiset tappiot rakastamilleen kissoille. Samalla lukijan suhde tähän Blofeldiin/Corleoneen on hämmentävä: kulkukissaa hyvin kohtelevaa ihmistä ei voi vihata.

Hyväntahtoinen manga kissoja omistajasta pahispomosta on hyvin erikoinen ja toimiva idea. Kirjan lukee sanattomuuden vuoksi nopeasti, mutta hyvä mieli säilyy pitkään. Suosittelen sitä kaikille kissaystäville!

Arkeologi ja kaksinkertainen filosofian maisterikin joutuu nöyrtymään ja kumurtamaan kissan edessä. Kuva kaivauksilta Enosta kesältä 2017.