Asiantuntijan roolissa alaskalaisten suhteen sekä skannerin äärellä.

Arvelin noin kolme vuotta sitten Siirtolaisuusinstituutissa Venäjän Alaskan kauppakomppanian papereita arkistoidessani, että nämä kannattaa laittaa kaikki (provenienssiperiaatteen mukaisesti) samaan lootaan koska jos niitä kyseltäisiin, niin ne tarvittaisiin kokonaisuutena. Osoittauduin kaukonäköiseksi: instituutista annettiin minun tietoni Alaskasta artikkelia laativalle toimittajalle "asiantuntijana". No, vastasin puhelimessa kysymyksiin ja seuraavana päivänä köpöttelin arkistoon. Löysin kaiken materiaalin arkistosta viidessätoista sekunnissa josta kymmenen kului arkistokaapin rullaamiseen kiskoilla.

Anoin apurahaa tutkimuksen tekemiseen näistä Alaskaa koskevista materiaaleista pari vuotta sitten, mutta eihän niitä maistereille myönnetä ellei tee väitöskirjaa tai tutkimusta todella "pornosta" aiheesta. No, tätä apurahavalitusta voisi jatkaa loputtomiin. Hyvinä uutisina apurahoista Viestipataljoona 33:n historiikki sai a) apurahan painatuskuluihin ja b) painofimalta erinomaisen tarjouksen, johon apurahat riittävät.

Viestipataljoona 33 - skanneri laulaa

Työvaiheessa menossa skannailu, eli erään veteraanin kirjeenvaihto 1941 - 1942. Sisältää mielenkiintoista materiaalia, mm. toiveita filmin lähettämisestä ja ohjeet filmirullan laadusta. Vielä on edessä yksi tärkeä materiaalin vastaanotto, nimittäin erään pataljoonassa palvelleen lotan tytär lupasi antaa äitinsä materiaaleja sota-ajalta.

Syksyllä hankkimani skannerin professionaalipuolen toiminnot olivat yllättävän kömpelöt, nimittäin skannausohjelma käytännössä sulki itsensä jokaisen skannauksen jälkeen. Yritin löytää verkosta jotain päivitettyä ohjelmaa, jolla voisin esimerkiksi laittaa levylle kolmesta neljään valokuvaa, skannata niistä yhden ja heti sen jälkeen siirtää valinnan skannatakseni seuraavan tasolta, jolloin kantta ei tarvitse availla eikä esiskannauksia tarvitsisi tehdä tuhotonta määrää. Lisäksi halusin säätää dbi:t ja kuvanlaadut (.tiff) helposti. Koska verkon päivitykset eivät tällaista löytäneet, päätin piruuttani kokeilla helppokäyttötoimintoa. Jostain käsittämättömästä syystä kaikki toivomani toiminnot löytyivätkin tätä kautta! Etenkin ControlCenter 4:n skannauksen jälkeinen rajaustoiminto oli ilahduttavan helppokäyttöinen. Valikoima oli täysin päinvastainen kuin yleensä käyttämissäni Epsoneissa, jossa helppokäyttö on tyyliin lätkäise ja skannaa, kun taas ammattipuolelta löytyvät kaikki mahdolliset säädöt. Oppia ikä kaikki.

Ongelma: sain erinomaisen Itä-Karjalan kartan joka ei mahdu skanneriin, mikä neuvoksi? Ei muuta kuin pyytämään lainaksi Instituutin kopiokonetta jossa on skannaa ja faksaa -toiminto. Hyvin mahtui kopiointilevylle!

Helmikuun alkua Helsingissä

Kas niin, esitelmä Hangon taisteluista 1941 on valmis iltaa varten ja tähän väliin ehtii kerrata tapahtumia viime viikolta.

Lähdin melkein heti kuun alettua 2.2. Helsinkiin arkistotutkimuksiin sekä seuraamaan vuoden 2015 arkeologisten kenttätöiden esittelyä.

Arkistossa taas Rauhankadulla

Havaitsin pitkän kaksi läppäriä ja kaksi irtokiintolevyä käsittäneen tarkastuksen jälkeen, että jo vuonna 2012 Viestipataljoona 33:sta tilaamiani asiakirjoja ei löytynyt mistään. Ne löytyvät kyllä ihka ensimmäisestä tilauslomakkeestani, mutta ilmeisesti ne olivat edelleen kunnostettavina enkä tehnyt niistä kunnon merkintää, koska osan sain (vasta) toisena arkistopäivänä tutkittavaksi. Sörnäisten toimipisteen käytäntö vain kuusi kansiota/vierailukerta vaikeutti tutkimista olennaisesti.

Paikkasin Kansallisarkiston käynnillä olennaisia aukkoja vuosilta 1941 ja 1944. Viimeisetkin minulle avoimet suuret kysymykset selvisivät niistä. Nyt voin viimeinkin julistaa Viestipataljoona 33:n historiikin arkistotutkimusosan päättyneeksi. Enää puuttuu muutamalta pataljoonassa palvelleen omaiselta valokuvia, mutta ne ovat kuvitukseksi, eivät lähdeaineistoksi.

Lisäksi tilasin II Armeijakunnan oikeudenkäyntiasiakirjoja tutkiakseni Iltasanomissa ja Aamulehdessä esiteltyjä artikkeleita kannibalismikuvista. Onnistuin löytämään tapauksen asiakirjat ja laitoin ne asiaa tutkivalle kollegalle jonka kanssa olemme pohtineet asiaa. Ironista sisänsä, vastaava "kohuartikkeli" samasta aiheesta sekä samoista kuvista julkaistiin Iltasanomissa jo vuonna 2006 ensimmäisen kerran (artikkelin pohjana vuonna 1994 julkaistu artikkeli...) ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin se lämmitettiin uudelleen "uutisena". Vaikka asiakirjat nyt löytyivätkin (ne missään piilossa on olleet!!!), niin eiköhän Iltasanomat julkaise samat kuvat ja väitteet uudelleen 5 - 10 vuoden sisään uutisena. Uskoakseni sanan uutinen kantasana on uusi, mutta merkitys on muuttunut vuosien mittaan.

Vapaussodan arkiston paprut on nätisti pakattu.

Liedon rautatieaseman sähkösanomakirja. Syötävän söpö asiakirjavihko!

Kolmantena löysin Liedon ja Limingan rautatieasemien vihkot sähkösanomista sisällissodan ajalta. Niihin en ehtinyt perehtyä paikan päällä vaan kuvasin ne tarkkaan myöhempää tarkastelua varten.

Odotan innolla sitä, että saan irroitettua jostain aikaa näiden asiakirjojen tutkimiseen. Liminka oli sodan alusta valkoisten hallussa ja Lieto punaisten, joten sähkeitä vertailemalla löytynee paljon kiinnostavia tietoja.

Ai niin, viime aikoina on ollut kirjoittelua islaminuskoisten oikeuksista uskonnollisiin vapaapäiviin. Jatkosodan aikana tämä ei tuottanut vaikeuksia:

Lähde: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste. T-5079/2 [8] II/III

 

Kaivausesittelyt Kansallismuseolla torstaina ja vielä käynti arkistoissa

Tapasin torstaina 4.2. kaivausesittelyissä teiden arkeologiaa käsittelevässä seminaarissa Sukututkijan loppuvuosi -blogin pitäjän joka jopa tunnisti minut. Lukee blogiani. Minä mietinkin tilastoja katsoessa että kuka näitä oikein kliksuttelee robottien lisäksi.

Tilastoista puheen ollen, viime viikon Juslenian tutkimuksista kertova kuvareportaashini on ennätysmäärän käyntikertoja saanut kirjoitukseni, kiitos Facebookin ja kaverin joka jakoi linkkiä siellä. Jutun lukenut arkeologian oppiaineen lehtori kertoi minulle työskennelleensä Jusleniassa 40 vuotta ilman aavistustakaan maanalaisisten tilojen laajuudesta. Heh.

Takaisin Kansallismuseoon. Olin torstaina etiäisen ansiosta ovela ja kahvittelin rauhassa aamulla pitkään ja tulin aamun ensimmäiseen esitelmään reilusti myöhässä. Onneksi, sillä tekniikka oli sanonut POKS! ja saatiin toimimaan noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen joten kuten.

Väristä päätellen menossa on meriarkeologian esitys. *tirsk!*

En esittänyt tieseminaarissa kysymyksiä, koska olin keskimmäisen osan poissa auttamassa kaveria arkistotutkimuksissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa ja Kansallisarkistossa. Hän tekee linnavuoritutkimusta, ja linnavuoriin liittyvät tarinat on jemmattu SKS:n arkistosalissa erittäin ovelaan kohtaan, josta niitä vain pitää tietää osata etsiä. Itse löysin ne puolivahingossa pari vuotta sitten. Koska keskimmäiset esitelmät olivat yleisesitelmiä, en ollut varma mitä asioita oli jo käsitelty.

Varsinaisista esitelmistä ei ole sen kummempaa sanottavaa. Mikkolan Vaalimaan suosillan tutkimukset olivat jo tuttuja eivätkä keskiaikaiset tiet minua suuremmin kiinnosta.

Lopuksi juttelin Esa Mikkolan kanssa ja kysyin minua askarruttanutta asiaa eli teiden tuhoamista. Suomen rajojen muutellessa määräsivät Ruotsin kuninkaat monia teitä hävitettäväksi, etteivät Venäjän sotavoimat pääsisi marssimaan niitä pitkin syvemmälle valtakuntaan. Hävitettiinkö tiet aktiivisesti lapioin ja rautakangin vai jätettiinkö ne vain huoltamatta ja merkitsemättä karttoihin? Tuon ajan tie katosi ja metsittyikin suhteellisen nopeasti ilman aktiivista talonpoikien velvollisuutena ollutta huoltoa. Ovatko rauhan takia tuhotut tiet vielä löydettävissä arkeologisin menetelmin?

Illalla vietettiin aikaa Zetorissa jossa oli mukava tunnelma. Järkytyin kuitenkin lukiessani Zetorin lehteä, jossa mainostettiin ruokapuolen annoksia "reiluiksi, suuriksi" jne. ja tilattuani ahvenkukkosen sain pienen pienen keraamisen astian jossa oli toki maukas kukkonen, mutta hintaansa nähden kyllä täysi nälkäannos. Kopioin kuitenkin toteutustavan ja ajattelin leipasta itse vastaavanlaisen annoksen viikolla.

Perjantai

Perjantaina oli erinäisiä kenttätöitä ja nyt riitti niin yleisöä kuin mielenkiintoa, topsin torstaina oli aamusta asti yllättävän paljon väkeä. Parhaasta päästä perjantaina olivat tuttujen esitykset eli Janne Rantasen, Jasse Tiilikkalan ja Aleksi Pienimäen esitelmä linnavuoritutkimuksista Janakkalassa sekä Ilari Aallon oivallinen ja visuaalisesti harvinaisen kaunis katsaus Aboa Vetuksen kaivauksiin.

Täältä lähdin hakemaan matkatavaroitani ja bussia odotellessa istuin Pub Ikkunassa Kampin vieressä lukemassa Hangon taisteluista ja nauttimassa virvokkeita. Ikkuna on siitä rehellinen ja poikkeuksellinen kapakka, että täällä iso olut tarkoittaa puolen litran tuoppia ja kohtuuhintaista sellaista. Jostain syystä helsinkiläiset arkeologit hakeutuvat paikkoihin, joissa "isosta" 0,4 litran perussuomalaislageroluesta veloitetaan törkeästi ylihintaa. Steam Hellsinkiin en tällä kertaa mennyt, koska minun olisi pitänyt jättää kolmekymmentä kiloa tavaroitani narikkaan maksua vastaan.

Kolumniraaka-aineeksi

Yövyin Rööperissä kummitätini luona, ja hän pyysi minua käymään kellarissa etsimässä paria takkia. Kummitätini tuntevat tietävät, että hänen garderobillaan vaatettaisi suuren isänmaallisen sodan aikaisen puna-armeijan - ei sotilaallisesti, mutta vaatettaisi kuitenkin. 

Tästä vaatteidennoutoreissusta sukeutui sellainen seikkailu, että hän kirjoitti aiheesta kolumnin Kamppi-Eira-lehteen. Kolmannella reissullani sain jo tuoduksi toisen oikean pyydetyistä takeista. Toisen kohdalla kuulin mielenkiintoisen huudahduksen: "Eihän tuo ole vaaleanpunainen, se on pinkki!". Kummitätini tulkinta tapahtumien kulusta - tunnustuksellisen liioiteltu - on lukemisen arvoinen!

Aivan niin, ennustin oikein. En saanut Kulttuurirahastolta apurahaa.

Kuukauden sisään tapahtunutta

Olen ollut pitkään päivittämättä blogia, johtuen tietokoneongelmista. Koneeni on alkanut kuumeta Turun helteissä toistuvasti niin pahoin, että koneella työskentely on ollut vaikeaa. Vasta nyt olen löytänyt tuuletinratkaisun, joka pitää koneen pyörimässä. Yläpuolella pörräävä USB-tuuletin teki tenän, ja USB-portti johon sen työnsin aiheutti oikosulun, joka oli halvaannuttaa koko koneen. Vasta kun siirsin alapuolella pörräävän tuulettimen ulkoiseen töpseliin USB-adapterilla alkoi kone puksuttaa kiltisti.

Tuon koneen alapuolelle laitettavan jäähdytysalustan hankintaan liittyy hupaisahko tarina. Tavallisesti nuo tuulettimet maksavat 25 euroa, mutta jostain syystä Stockmannin elektroniikkaosastolla sai purppuranvärisiä 11,95 eurolla. Ei muuta eroa valkoisiin tai mustiin tuulettimiin. Kun vein tuotteen kassalle maksaakseni, miesmyyjä katsoi sitä ja tuhahti "Halpa". Ei päivää eikä näkemiin eikä ole hyvä. Alan tajuta mitä Kari Suomalainen sanoi 90-luvulla kirjoittamassaan tekstissä, että Suomessa on edistytty tasa-arvossa kun Stockalla suomalaisia kohdellaan melkein yhtä hyvin kuin ryssiä!

Ylipäänsä Stockmannin touhu saa minut hymähtelemään. Parempana itseään esittelevä kauppa (50000 euron ostoksista saa konsernin osakkeita) ei kyllä palkkaa kielitaitoisia myyjiä, vaikka muuta aina hakusivuillaan mainostaa. Suomi ja englanti Suomi-englanti-ruotsikin alkaa olla harvinainen näky, ranskaa puhuvan myyjän olen kerran nähnyt.

Helsingin Sanomien uutissivujen mukaan Stockmannilla menee huonosti. Missähän vika?

Sainpahan ratkaisun koneen ylikuumenemiseen.

Kesän kirjoja

Kesäksi on taas vino pino kirjoja (tenttikirjapinon vieressä) luettavana. Sain juuri luetuksi "vuosisadan kirjan", Jose Saramagon Kertomus Sokeudesta. En voi kuin suositella, idea ja tekstin kulku ovat omaperäiset ja tarina kulkee uskottavasti ja vastustamattomasti. Kerron herrasta enemmän jahka saan kaivettua kaupunginkirjastosta lisää hänen teoksiaan.

Nyt vuorossa on kymmenen vuotta aiemmin julkaistu klassikko, Parfyymi. Grotesti on yllättävän mukaansatempaavaa, enkä malttaisi nytkään jättää kirjaa rauhaan.

Samoin lukuun tulee Ready Player One, ainakin takakannen hehkutuksen perusteella hyvä kirja, ja jo kansitaide houkutti poiminaan kirjan hyllystä.

TV-sarja aiheutti inhoreaktioita, mutta kirjoista George R. R. Martinin teokset koukuttavat. Luin kaksi ensimmäistä osaa Jään ja tulen laulusta suomeksi, kolmannen sai juuri luetuksi englanniksi. Fantasiamaailman rappeutuneisuus ja inhorealismi tehoavat tekstinä. Martinin teoksissa on lääkettä kaikkeen siihen, mikä David Eddingsin fantasiaromaanien puhtoisuudessa ja naiivisuudessa ärsyttää.

Töissä arkistossa

Kaivausten jälkeen aloitin arkistoharjoittelun kolmen korttelin päässä kotoani. Niissä töissä on nyt vierähtänyt kuukausi, ja mielenkiintoista on ollut.

Arkistoin amerikansuomalaisiin liittyvää aineistoa, lähinnä Yukoniin ja Alaskaan muuttaneisiin suomalaisiin liittyviä kuvia, kirjeitä ja muuta vastaavaa. Luettelointi on valmis, nyt on vuorossa seulonta ja arkistointi. Piti olla valmista jo viime viikolla, mutta viimeinen arkistolaatikko sylki kidastaan useita kirjekuoria, jotka oli sullottu ääriään myöten täyteen valokuvia. Lähes puolet 1300 kuvasta tuli tuosta pienestä laatikosta!

Kerron arkistopuuhista lisää myöhemmissä päivityksissä.