Itsenäisyyspäiväksi: HISTORIIKKI VALMIS!

Sain eilen odotetun uutisen: Viestipataljoona 33:n historia on viimeinkin tullut painosta eli kirja on valmis juuri parahiksi Suomen 99. itsenäisyyspäiväksi!

Tosin sain tiedon kirjakuorman ilmestymisestä museolle vasta illalla joten haen omat kappaleet huomenna keskiviikkona. Sitten alkaa distribuutio eli 6 vapaakappaletta yliopistoille, ilmaiset kirjat avustaneille ja aineistoja antaneille jne. Seuraavat päivät tulevat olemaan kiireiset!

Olen pitänyt hiljaiseloa blogissa koska olen halunnut keskittyä kirjoittamiseen ja hiomistyöhön, kirjahan myöhästyi aiotusta valmistumisajankohdasta eli touko-kesäkuusta. Syitä oli useita, osa omaa typeryyttä ja kokemattomuutta sekä osa myöhästynyttä aineistonhankintaa. Viimeiset koituivat ehdottomasti kirjan eduksi, sillä sain aivan upeita valokuvia historiikkiin albumikaupalla.

Kaikkea ei tietenkään saanut kirjaan mukaan vaan paljon jäi yli, ja suunnittelen kirjalle "raakamateriaaliin" eli alkuperäislähteisiin ja julkaisematta jääneisiin valokuviin perustuvaa jatko-osaa. Tarkoitan raakamateriaalilla sitä, että kirjan materiaalina ovat mahdollisimman vähän muokatut, taustoitetut kirjeet ja asiakirjat. Samalla voin hyvällä onnella täydentää valmiin historiikin tietoja ja korjata väistämättä syntyneitä tulkintavirheitä ynnä muita vastaavia.

Olen aloittanut uuden blogin, Hylsyin lentoja, jossa keskityn sotahistorian käsittelyyn. Tämä blogi jää valokuvaukselle, yleiselle arkeologialle ja historialle, ranttaamiselle maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja tyhmyydestä jne. Tulen käsittelemään jatko-osan edistymistä tuolla uudessa blogissa.

Tunnelmointia

Tunnelmoinnin tiivistäköön Matti Puurtisen Myrskyluodon Jannen juomalaulu uusin sanoin:

Kun väikkäris muhun viitataan,
niin sille juodaan malja.

Mitä maks, niks naks
Kun ei vaan tule tavaks!

Kun historiikki painoon saadaan,
niin sille juodaan malja.

Mitä maks, niks naks
Kun ei vaan tule tavaks!

Kun apurahahakemuksest selvitään,
niin sille juodaan malja!

Mitä maks, niks naks
Kun ei vaan tule tavaks!

Jos humalasta selvitään,
niin sille juodaan malja!

taikka, kaks -kytkaks.
taikka kol- kytkaks
taikka nel- kytkaks
sataviiskytkaks, tuhatkuuskytkaks

Kun ei vaan - tule tavaks!

Helmikuun alkua Helsingissä

Kas niin, esitelmä Hangon taisteluista 1941 on valmis iltaa varten ja tähän väliin ehtii kerrata tapahtumia viime viikolta.

Lähdin melkein heti kuun alettua 2.2. Helsinkiin arkistotutkimuksiin sekä seuraamaan vuoden 2015 arkeologisten kenttätöiden esittelyä.

Arkistossa taas Rauhankadulla

Havaitsin pitkän kaksi läppäriä ja kaksi irtokiintolevyä käsittäneen tarkastuksen jälkeen, että jo vuonna 2012 Viestipataljoona 33:sta tilaamiani asiakirjoja ei löytynyt mistään. Ne löytyvät kyllä ihka ensimmäisestä tilauslomakkeestani, mutta ilmeisesti ne olivat edelleen kunnostettavina enkä tehnyt niistä kunnon merkintää, koska osan sain (vasta) toisena arkistopäivänä tutkittavaksi. Sörnäisten toimipisteen käytäntö vain kuusi kansiota/vierailukerta vaikeutti tutkimista olennaisesti.

Paikkasin Kansallisarkiston käynnillä olennaisia aukkoja vuosilta 1941 ja 1944. Viimeisetkin minulle avoimet suuret kysymykset selvisivät niistä. Nyt voin viimeinkin julistaa Viestipataljoona 33:n historiikin arkistotutkimusosan päättyneeksi. Enää puuttuu muutamalta pataljoonassa palvelleen omaiselta valokuvia, mutta ne ovat kuvitukseksi, eivät lähdeaineistoksi.

Lisäksi tilasin II Armeijakunnan oikeudenkäyntiasiakirjoja tutkiakseni Iltasanomissa ja Aamulehdessä esiteltyjä artikkeleita kannibalismikuvista. Onnistuin löytämään tapauksen asiakirjat ja laitoin ne asiaa tutkivalle kollegalle jonka kanssa olemme pohtineet asiaa. Ironista sisänsä, vastaava "kohuartikkeli" samasta aiheesta sekä samoista kuvista julkaistiin Iltasanomissa jo vuonna 2006 ensimmäisen kerran (artikkelin pohjana vuonna 1994 julkaistu artikkeli...) ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin se lämmitettiin uudelleen "uutisena". Vaikka asiakirjat nyt löytyivätkin (ne missään piilossa on olleet!!!), niin eiköhän Iltasanomat julkaise samat kuvat ja väitteet uudelleen 5 - 10 vuoden sisään uutisena. Uskoakseni sanan uutinen kantasana on uusi, mutta merkitys on muuttunut vuosien mittaan.

Vapaussodan arkiston paprut on nätisti pakattu.

Liedon rautatieaseman sähkösanomakirja. Syötävän söpö asiakirjavihko!

Kolmantena löysin Liedon ja Limingan rautatieasemien vihkot sähkösanomista sisällissodan ajalta. Niihin en ehtinyt perehtyä paikan päällä vaan kuvasin ne tarkkaan myöhempää tarkastelua varten.

Odotan innolla sitä, että saan irroitettua jostain aikaa näiden asiakirjojen tutkimiseen. Liminka oli sodan alusta valkoisten hallussa ja Lieto punaisten, joten sähkeitä vertailemalla löytynee paljon kiinnostavia tietoja.

Ai niin, viime aikoina on ollut kirjoittelua islaminuskoisten oikeuksista uskonnollisiin vapaapäiviin. Jatkosodan aikana tämä ei tuottanut vaikeuksia:

Lähde: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste. T-5079/2 [8] II/III

 

Kaivausesittelyt Kansallismuseolla torstaina ja vielä käynti arkistoissa

Tapasin torstaina 4.2. kaivausesittelyissä teiden arkeologiaa käsittelevässä seminaarissa Sukututkijan loppuvuosi -blogin pitäjän joka jopa tunnisti minut. Lukee blogiani. Minä mietinkin tilastoja katsoessa että kuka näitä oikein kliksuttelee robottien lisäksi.

Tilastoista puheen ollen, viime viikon Juslenian tutkimuksista kertova kuvareportaashini on ennätysmäärän käyntikertoja saanut kirjoitukseni, kiitos Facebookin ja kaverin joka jakoi linkkiä siellä. Jutun lukenut arkeologian oppiaineen lehtori kertoi minulle työskennelleensä Jusleniassa 40 vuotta ilman aavistustakaan maanalaisisten tilojen laajuudesta. Heh.

Takaisin Kansallismuseoon. Olin torstaina etiäisen ansiosta ovela ja kahvittelin rauhassa aamulla pitkään ja tulin aamun ensimmäiseen esitelmään reilusti myöhässä. Onneksi, sillä tekniikka oli sanonut POKS! ja saatiin toimimaan noin 10 minuuttia saapumiseni jälkeen joten kuten.

Väristä päätellen menossa on meriarkeologian esitys. *tirsk!*

En esittänyt tieseminaarissa kysymyksiä, koska olin keskimmäisen osan poissa auttamassa kaveria arkistotutkimuksissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa ja Kansallisarkistossa. Hän tekee linnavuoritutkimusta, ja linnavuoriin liittyvät tarinat on jemmattu SKS:n arkistosalissa erittäin ovelaan kohtaan, josta niitä vain pitää tietää osata etsiä. Itse löysin ne puolivahingossa pari vuotta sitten. Koska keskimmäiset esitelmät olivat yleisesitelmiä, en ollut varma mitä asioita oli jo käsitelty.

Varsinaisista esitelmistä ei ole sen kummempaa sanottavaa. Mikkolan Vaalimaan suosillan tutkimukset olivat jo tuttuja eivätkä keskiaikaiset tiet minua suuremmin kiinnosta.

Lopuksi juttelin Esa Mikkolan kanssa ja kysyin minua askarruttanutta asiaa eli teiden tuhoamista. Suomen rajojen muutellessa määräsivät Ruotsin kuninkaat monia teitä hävitettäväksi, etteivät Venäjän sotavoimat pääsisi marssimaan niitä pitkin syvemmälle valtakuntaan. Hävitettiinkö tiet aktiivisesti lapioin ja rautakangin vai jätettiinkö ne vain huoltamatta ja merkitsemättä karttoihin? Tuon ajan tie katosi ja metsittyikin suhteellisen nopeasti ilman aktiivista talonpoikien velvollisuutena ollutta huoltoa. Ovatko rauhan takia tuhotut tiet vielä löydettävissä arkeologisin menetelmin?

Illalla vietettiin aikaa Zetorissa jossa oli mukava tunnelma. Järkytyin kuitenkin lukiessani Zetorin lehteä, jossa mainostettiin ruokapuolen annoksia "reiluiksi, suuriksi" jne. ja tilattuani ahvenkukkosen sain pienen pienen keraamisen astian jossa oli toki maukas kukkonen, mutta hintaansa nähden kyllä täysi nälkäannos. Kopioin kuitenkin toteutustavan ja ajattelin leipasta itse vastaavanlaisen annoksen viikolla.

Perjantai

Perjantaina oli erinäisiä kenttätöitä ja nyt riitti niin yleisöä kuin mielenkiintoa, topsin torstaina oli aamusta asti yllättävän paljon väkeä. Parhaasta päästä perjantaina olivat tuttujen esitykset eli Janne Rantasen, Jasse Tiilikkalan ja Aleksi Pienimäen esitelmä linnavuoritutkimuksista Janakkalassa sekä Ilari Aallon oivallinen ja visuaalisesti harvinaisen kaunis katsaus Aboa Vetuksen kaivauksiin.

Täältä lähdin hakemaan matkatavaroitani ja bussia odotellessa istuin Pub Ikkunassa Kampin vieressä lukemassa Hangon taisteluista ja nauttimassa virvokkeita. Ikkuna on siitä rehellinen ja poikkeuksellinen kapakka, että täällä iso olut tarkoittaa puolen litran tuoppia ja kohtuuhintaista sellaista. Jostain syystä helsinkiläiset arkeologit hakeutuvat paikkoihin, joissa "isosta" 0,4 litran perussuomalaislageroluesta veloitetaan törkeästi ylihintaa. Steam Hellsinkiin en tällä kertaa mennyt, koska minun olisi pitänyt jättää kolmekymmentä kiloa tavaroitani narikkaan maksua vastaan.

Kolumniraaka-aineeksi

Yövyin Rööperissä kummitätini luona, ja hän pyysi minua käymään kellarissa etsimässä paria takkia. Kummitätini tuntevat tietävät, että hänen garderobillaan vaatettaisi suuren isänmaallisen sodan aikaisen puna-armeijan - ei sotilaallisesti, mutta vaatettaisi kuitenkin. 

Tästä vaatteidennoutoreissusta sukeutui sellainen seikkailu, että hän kirjoitti aiheesta kolumnin Kamppi-Eira-lehteen. Kolmannella reissullani sain jo tuoduksi toisen oikean pyydetyistä takeista. Toisen kohdalla kuulin mielenkiintoisen huudahduksen: "Eihän tuo ole vaaleanpunainen, se on pinkki!". Kummitätini tulkinta tapahtumien kulusta - tunnustuksellisen liioiteltu - on lukemisen arvoinen!

Aivan niin, ennustin oikein. En saanut Kulttuurirahastolta apurahaa.

Tutkimuksesta kirjoittamiseen - ihan kohta, oikeesti!

Vuoden loppuun mennessä VP 33:n historiikin kirjoittamisen keruuvaihe kerrytti melkoisen aineiston, joskin osan hankinta siirtyi pakosti uuden vuoden puolelle. En ehtinyt uudestaan vuoden 2015 aikana Raisioon sanomalehtiarkistoon, joten pitää tutkia loput Uudet Aurat tässä kuussa.

Hain erään veteraanin aineistot juuri ennen joululomaa ja ällistykseni oli melkoinen, kun ottamieni valokuvien ja asiakirjojen joukossa oli Viestipataljoona 33:n 1. Komppanian I Joukkueen virallinen sotapäiväkirja tammikuusta 1944 kesäkuun 20. päivään eli Karhumäeltä vetäytymiseen asti.Vertailu 1./VP 33:n sotapäiväkirjaan osoitti että kyseessä oli aito päiväkirja, jonka pitäminen jäi ilmeisesti vetäytymisvaiheen kiireisiin. Käsialan vaihtelusta päätellen päiväkirjaa piti kaksi eri henkilöä. Tietääkseni joukkueet pitivät sotapäiväkirjaa ainoastaan poikkeustapauksissa, eli siinäkin mielessä harvinainen löytö.

Kansallisarkistosta löytyneessä materiaalissa riittää läpikäymistä. Esiteltäköön tässä muutama poiminta, jotka eivät varsinaisesti liity aiheeseen mutta valaisevat hyvin sota-aikaa. Kirjeenvaihdosta löytyy mm. Päämajan Indendentintoimiston kirje "Puutteellisuuksia taloushuollon suorituksessa" päivämäärällä 26.1.1942. Kirjeessä listataan kaikenlaisia rikkomuksia eri puolelta Suomea, mm. seuraavanlainen tapaus:

- Muuan rahastonhoitaja - helsinkiläinen ravintoloitsija - oli saanut tehtäväkseen hankkia sotasairaalalle puolukoita, joita lääkärienkin ilmoituksen mukaan kipeästi tarvittiin sairaalan potilaille, kun paikkakunnallaei ollut saatavissa maitoakaan. Rahastonhoitaja pantiin asialle ja hän sairaalan henkilöautolla kulkien kierteli pitäjällä ja asiansa kauniisti esittäen sai sairaalaa varten paikkakuntalaisilta ilmaiseksi ja osaksi pientä korvaustakin vastaan kuivattuja marjoja. Mutta sensijan, että hän olisi luovuttanut ne, kuten lahjoittajat uskoivat, sairaalalle, hän lähettikin niistä suurimman osan Helsinkiin ja osan myi sairaalan henkilökunnalle ja sairaala sai puolukoita vain 3,5 kg.

Samoin seuraava maininta sairaiden sotavankien paremmasta muonittamisesta 1. Divisioonan huolto-ohjeessa no 8/42 (21.2.1942) on kiinnostava. Selvästikään näitä ei haluttu uuvuttaa kuoliaiksi:

5. Sen johdosta, että sairauden ja heikkouden takia työkyvyttömäksi joutuneet sotavangit eivät sv. muona-annos A:n avulla voi uudelleen kuntoutua, saadaan heille samoinkuin sv- leireillä heikossa kunnossa oleville vangeille lääkärin lausunnon perusteella järjestää ruuanpito sv. muona-annos B:n mukaan. (Aihe: II AK:n käsky huollosta no 8/42)

Varsinaiseen VP 33:een liittyvää aineistoa löytyy toki rutkasti. Sieltä täältä on mielenkiintoisia mainintoja viestimiesten arjesta, mm. keksintöjä telttojen paloturvallisuuden parantamiseksi tai turkisten käytöstä.

Vielä on haettava yhdet aineistot, otettava vastaan nivaska kuvia, mahdollisuuksien mukaan pitäisi päästä Jyväskylään kuvaamaan yhdet esineet ja toivottava, että pääsisin haastattelemaan vielä yhtä VP 33:n elossa olevaa sotaveteraania. Vaikuttaa siltä, että kirjoittamisvaihe alkaa todenteolla vasta tämän kuun lopulla.

101 kirjaa - osa 7

Taas aika päivittää tilannetta. Ankara painiskelu esitelmän parissa vei mahdollisuuden lukea aikataulun mukaisesti, joten olen kaksi kirjaa jäljessä aikataulusta!

# 71 Rivinoja, Ale et al. Pitkospolku - JR 33 ja 12. Pr. sodassa 1941-1945.

Tämä oli hieman tylsempi joukko-osastohistoria. Loppua kohden teksti parani, mutta varsinainen raakadata on esitetty pitkästyttävästi. Suomen kieli oli karmeaa, kirjoittajalla ei ollut harmainta aavistustakaan sanajärjestyksestä.

# 72 Lamberg, Marko. Päätön ritari: kauhutarinoita keskiajalta.

Tsekkasin tämän etsiäkseni mahdollisia keskiaikaisia sotaan liittyviä kauhutarinoita. En löytänyt niitä, mutta lukukokemuksena ja keskiajan ymmärtämisen kannalta kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu.

# 73 Connah, Graham. Writing about archaeology.

Tämä kirja on kuulunut "syntilistaani". Se on ollut luettavana suurin piirtein talvesta 2014 asti...  siis vuoden alusta, EI joulukuusta 2014! Voi jopa olla, että lainasin sen yliopiston kirjastosta 2013. No, sain tämänkin selvitettyä.

Vika ei suinkaan ollut kirjan vaan minun. Connah kertoo erinomaisia esimerkkejä ja tarinoita artikkeleiden ja kirjojen teosta hyvin miellyttävällä tavalla. Hän ei esitä konkaria tai kaikkitietävää, vaan on sangen inhimillinen kertoessaan kokemuksistaan ja jakaessaan neuvojaan siitä, miten arkeologiaa kirjoitetaan ja miten siitä on kirjoitettu. Ajattelin kirjoittaa tästä arvostelun, mutta en taida ennättää.

# 74 Kivimäki, Ville. Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945

Poikkeuksellista. Ostin kirjan kirjakaupasta täyteen hintaan. Kannatti.

Siinä missä Musta komppania on tähän astisista kaunokirjallisuuden edustajista vuoden paras kokemus, on Murtuneet mielet tieteellisenä teoksena loistava. Kivimäki on tehnyt helvetin hyvää työtä. Asioiden esittämisen selkeys, kerätyt aineistot ja tutkimuksen taustoitus ovat nerokkaasti tehtyjä. Ehdoton tutkimusklassikko.

# 75 Selén, Kari. Sarkatakkien maa - Suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta 1918-1944

Tärkeä Suojeluskuntien historiikki. Asioita puidaan tarkkaan ja toisaalta liian pitkään ja samoja juttuja toistellen. Kirja oli mielenkiintoinen mutta jotenkin hiton raskas lukea. Nukahdin kahdesti tämä opus otsaani vasten.

# 76 Turunmaan suojeluskuntapiiri. Turunmaan suojeluskuntapiirin suojeluskunnat ja Turunmaan Lotta-Svärd 1918—1928

Bibliofiilinen harvinaisuus: näitä painettiin ainoastaan 125 kappaletta! Kirjoituksessa on mukana "ajan henkeä", mikä tekee siitä tavattoman hauskaa luettavaa. Sisältö, Turunmaan suojeluskuntien vaiheet kymmenen ensimmäisen vuotensa aikana on hyvin kiehtovaa luettavaa. Kirjasta paljastui paljon sellaista lähialueiden historiaa, josta minulla ei ollut aavistustakaan.

Esimerkiksi kirkonmenot keskeyttivät Raison kirkon ympärillä pidetyt manööveriharjoitukset 1927. Keltaisen ja sinisen osaston piti odotella molemmin puolin kirkon ohimenevää maantietä, kunnes kirkkoväki poistui kirkosta. Tätä seurasi "mitä ankarin taistelu".

# 77 Puhakka, Sirpa. Vasemmistoliiton synty.

Alussa ja lopussa mielenkiintoinen, mutta jankkaa hitosti joka luvussa samoja asioita. Ei niin hyvä lukukokemus kuin arvostelun perusteella toivoin.

Vasemmistopuolueiden varhaisempaa historiaa olisi voinut hieman taustoittaa - minulle ne olivat tuttuja, mutta sattumalukijalle tuskin. Parissa kohtaa mieltäylentävät lausunnot vasemmistoliikkeiden tavoitteista ja historiasta olivat suhteellisen irvokkaita.

# 78 Selén, Kari. Suojeluskuntien rahat: suojeluskuntaomaisuuden mutkikkaat järjestelyt 1944-1958

Tärkeä kirja. Sama vika tosin kuin Sarkatakkien maassa eli monin paikoin raskas lukea. Toisaalta tässä sen voi antaa anteeksi, kun aihe on mitä mutkikkain. Tähän kirjaan on saatu huumorikin paremmin mukaan.

Suojeluskuntien omaisuuden kohtalo jatkosodan jälkeen on melkoisen kiehtova aihe, jos yhtään tietää taustoja. Lahjoitukset ja säätiöiminen  eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan ja siinähän riitti selvittelemistä seuraavan vuosikymmenen lopulle asti. Selénin esimerkit ovat todella hyvin valittuja ja valaisivat asiaa.

# 79 Pilke, Helena & Kleemola, Olli. Elämää juoksuhaudoissa – sotilaiden huvit ja harrastukset jatkosodan rintamilla

Onko tämä uusi kirja vai Aake Jermon Kun kansa eli kortilla täydennettynä muutamalla uudella jutulla ja keskitettynä rintamalle? Pilkkeen Korsu-uutisia oli yksi viime vuoden suosikkikirjojani, nähtävästi hän halusi käyttää siinä julkaisematta jäänyttä materiaalia johonkin. Kleemolan puhdetöitä koskeva artikkeli tuo esineisiin uusia näkökulmia, joita ei aiemmin ole esitetty Steffojen Muisto Syväriltä tai Jermon kirjassa. Eli jotain uuttakin.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen, tässä ei mennyt kahtakaan tuntia. Tosin suurin osa kirjasta oli tuttua, olenhan jo vuosia tehnyt aktiivisesti töitä samojen aiheiden ja aineistojen parissa.

Kesäkuuksi kentälle

Aloin jo maaliskuussa nähdä unia arkeologisista kenttätöistä, ja historiikin kirjoittamisesta ja graduilusta oli hyvä loikata Museoviraston Kenttätyöpalveluiden vuokra-autoon ja suhauttaa halki Suomen. Ensimmäisellä kesäkuun viikolla vuorossa oli Etelä-Pohjanmaa ja toisella viikolla Lappi ja Ranua.

Tätä ennen olin siis saanut gradun palautetuksi, tarkastetuksi ja arkistolinjan opintokokonaisuuden haun alle sekä rekisteröityö. Onnistuin siis viime tinkaan - suunnitelmien mukaisesti - valmistumaan vanhalla tutkinnolla! Palautin myös työn alla olleen historiikin käsikirjoituksen, hain kommentoidut paprut viikonloppuna kenttäviikkojen välissä ja olen nyt iltaisin korjaillut tekstiä ehdotusten mukaisesti.

Etelä-Pohjanmaa - Ilmajoki, Alajärvi, Lappajärvi

Aloitimme heti menoajopäivänä Ilmajoelta, missä tuli hiekkakuopan ääreltä "nadaa".

Ilmajoki tutkittiin pikaisesti.

Seuraavaksi siirryimme Alajärvelle, missä tulos oli lähes yhtä niukka. Muutama kvartsi-iskos ja kuoppiin tihkuva vesi olivat ainoita tuloksia.

Lappajärven rannalla pellolla. Pelto oli täynnä kvartsia, joskin luonnonpyöreää.

Kirkkoniemen kirkon portti.

Viimeinen Etelä-Pohjanmaan kohteista oli Lappajärvellä. Käväisimme myös Kivitippussa, paikallisessa terveyskylpylässä ja meteoriittimuseossa. Museosta sai ottaa matkamuistoksi kärnäiittipalasia. Kahmin taskuni täyteen paloja ja vein sukulaisille ja tutuille tuliaisiksi.

Koskikievari, persoonallinen (hyvällä tavalla!) lounaspaikkamme Lappajärven läheisyydessä.

"Kievarissa"

 Koska aikaa oli, kiertelimme hieman enemmän illansuussa Pohjanmaata.

Paikallisia persoonallisuuksia.

Vimpelin sankarihautausmaalla. Komea paikka ja hyvin hoidettu.

Lunkulansaaressa meni kaamean paljon Vimpelin miehiä kesällä 1941.

Kaverin pyynnöstä kävimme Vimpelin hautausmaalla. Vanhat hautakivet olivat oikein komeita. Päätin täällä ottaa uudeksi harrastukseksi jääkärien (Jääkäripataljoona 27) hautojen kuvaamisen. Alla siis numero yksi ja muita erikoisuuksia. Paikallinen hautakiviveistämö on tehnyt mielenkiintoisia kivivalintoja:

Samasta kivestä on tehty hautakiviä pitkään, aina 1800-luvun alusta 1990-luvulle.

Uusia ja vanhoja hautakivia.

Tekstiä korjailtu myöhemmin laastilla.

Sotaveteraanin hauta.

Vanhoistakin haudoista pidetään huolta. Näin mm. 1827 kuolleen emännän haudalla tuoreita kukkia.

Jääkärihauta bongattu! Vääpeli Yrjö Raski.

Jotkut kivet olivat katkeilleet tai kaatuneet.

Junaa odotellessa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni paluumatkalla pyörimään muuallakin päin Tamperetta kuin rautatieasemalla. Yllätyksekseni se on viehättävä kaupunki, ja haluaisin piipahtaa siellä tarkemminkin tutkimassa paikkoja.

Perusnäkymä Tampereelta

Turussa kävin Jakke Jokilautalla ensimmäistä kertaa. Suosittelen päiväristeilyjä, menin paremman puoliskon kanssa illasta ja noin kello 21 jälkeen joku väänsi vivusta kaikkien lautalla olijoiden promillemäärät kolminkertaisiksi...

Ranua - kivikautisia ihmeitä

Paitsi että tuli piipahdettua ensimmäistä kertaa kunnolla Tampereella, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Lappiin. Piiiiiiitkän ajomatkan jälkeen yövyimme Vuokatin urheiluopistolla (mukavaa seutua ja kiva paikka muutenkin, huomautus) ja tiistaina saatoimme ajaa edelleen kohti pohjoista. Tien vierestä tuli bongattua kaksi poroa.

Erätulilla.

Ranuan kohde oli hyvin mielenkiintoinen. Menimme paikalle erähengessä ja muun muassa paistoimme makkaraa nuotiolla. Tähän meitä innoitti osaksi Museoliiton oiva vastaveto (ks. linkki) Lidlin mainokselle (ks. linkki). Ranuan grillikeskustakin tuli kokeiltua kahdesti.

Majapaikkanamme Ranualla oli Gasthaus Ranua, joka oli oikein siisti ja mukava paikka. Wifi toimi ja aamupala oli täyttävä. Saunaankin pääsi, ja heitin viereisessä Ranuanjärvessä talviturkin yltäni.

Lintu vai kala, mustikka vai vadelma? Ihmettelyä aamiaispöydässä.

Huoneet olivat siistit ja tilavat, mutta sisustus herätti hieman hilpeyttä. 192-senttinen kaveri (ja minä myös) poksautti päänsä toistuvasti kuvassa näkyvään lamppuun. Seinällä ei oletettavasti ole aito Mona Lisa.

Mutta löytöihin. Viimeisen päivän ja viimeisen kuopan kirous iski jälleen. Kun suunnittelimme käyttävämme viimeisen päivän suurin piirtein kuoppien täyttämiseen, niin eikös perhana minun kuopastani tullut outo hiililäikkä ja sen lähettyviltä palanutta luuta ja kvartsia. Syyttely alkoi:

"I was only following orders!"

"Juu, niin, kaiva siitä vaa, siinä on tasasta maata mukavan alhaalla, ei sieltä mitää tuu"

"Se olin kyllä mää joka sanoin että sinne alaski voisi kuopittaa"

Ristimme kyseisen lauantain "nulluntaiksi"*

Museovirasto saa haukkuja. Kuopan ääressä Ranualla.

Viimeinen päivä menikin reilusti ylitöiksi, onneksi reilu tontinomistaja lainasi kaasugrilliä (suosittelen pestyjä perunoita folioon käärittyinä. 30 min grillauksen jälkeen folio auki, puukolla peruna neljään osaan ja päälle suolaa, voinokare ja tuorejuustoa kuten paahdettua sipulia) joten ruokahuolto pelasi. Sääkin oli mitä mainioin: kaivoimme lauantaina auringonpaahteessa viileän tuulen vilvoittamina, ja sitä ennen pidimme perjantain sateensuojaa.

Hiililäikkä oli hyvin outo, eikä ympärillä olevan maan kvartseilla, likaläikillä tai palaneella luulla tuntunut olevan siihen yhteyttä. Itse asiassa suurin osa kvartseista oli ilmeisesti poksahtanut kuumuudessa pyöreistä kvartsi- ja kvartsiittikimpaleista teräviksi palasiksi, mikä oli uutta minulle. Yleensä luonnonkvartsit eroavat kivikautisista iskoksista pyöreydellään. Saimme hiilestä reilusti ajoittavaa ainesta, joka oli hätkähdyttävän hyvin säilynyt. Luutakin löytyi yksi aika iso kimpale, josta voi koettaa ajoitusta. Onko kyseessä historiallinen palokuoppa kivikautisen asuinpaikan keskellä? Hiilen seasta tuli kaarnaakin, mutta aika pinnasta. Läheisen kannin juuri lienee hakenut ravinteita hiililaikusta, jonka alalaidastakin tosin tuli kunnolla hiiltynyttä puuta. Ajoituslotossa laitoin veikkaukseksi 1400 jKr. hiilille.

Tätä kirjoittaessani olen Outokummussa, mihin saatoimme siirtyä etuajassa. Matkalla kävimme Suomen suurimmalla vesiputouksella Hevonkönkäällä. Jyly oli mahtava!

Hilpeät symbolit.

Komea on.

Hauska kapulatie Hevonkönkäällä.

24 metriä vesiputousta.

Luonnonpuistoa.

Kenttätyökokemukseni voi tiivistää seuraavaan elämänfilosofiaan:

"Aamulla kuppi kuumaa kahvia, päivällä lämmin lounas ja illalla kylmä olut niin kyllä elämässä on aika lailla kaikki kohdallaan"

Outokumpuillaan!

------

*nullu = arkeologiaslangia, tarkoittaa palanutta luuta. Muodostunut samaan tapaan kuin hyvää päivää - kirvesvartta: 

-Mitä löytyi?
-Palaneen luun pala.
-Mitä löytyi?
-Palanut luu.
-Mitä löytyi?
-Palanulluu
-Mitä löytyi?
-Nulluu.

Lyhenne välttämätön, sillä kivikautisilta asuinpaikoilta noita tulee niin maan ***********