Sarjakuvien suurkuluttajana on vaikeuksia valita suosikkihahmoa. Tällä hetkellä kunniapaikkaa pitää Helmiä sioille -sarjakuvan Vietnamin sodan traumoista kärsivä Vartioankka, Guard Duck, jonka ratkaisu kaikkeen käsittää räjähteitä, RPG:n tai vähintään liekinheittimen. Koomisuutta korostaa hahmon söpöys ja pahoitteleva sekä nöyrä äänensävy täystuhon jälkeen.
Helmiä sioille ilmestyi noin 1½ vuotta sitten Turun Sanomien verkkosivuilla, mutta suureksi harmikseni se vaihdettiin Fingerporiin. Päätös oli typerä, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomat ja huumorisivusto Riemurasia julkaisevat jo sitä netissä. Helmiä sioille toimi hyvin käännöksenä, sillä typerät krokotiilit - toiset suosikkihahmoni - puhuivat turkulaisittain.
 |
| Ensiesiintyminen 14.3.2005. |
Palatakseni Vartioankkaan, en tiedä miksi minuun uppoaa hyvin huumorin laji, jossa samaan hahmoon tai ilmiöön liittyy sekä söpöys että ilkeys tai uhkaavuus. Dilbertin piirtäjä Scott Adams esitti epävirallisen teorian, jonka mukaan on olemassa tiettyjä ominaisuuksia (mm. söpöys, ilkeys, outous, tuhmuus, liioittelu, tuttuuden tunne) joista vähintään kahden sekoittamista vaaditaan huumorin luomiseksi. Söpöys ja ilkeys toimivat todella hyvin. Vartiankassa tuota pimeää puolta korostaa hahmon nöyrä asenne "purkauksen" jälkeen ja kohtelias puhuttelutapa.
Ensimmäisen Guard Duckin luonteen paljastanut sarjis on taipunut animaatioksikin:
Itse en tosin kuvittele ankan ääntä tuollaiseksi...
Mikä parasta Vartioankassa, Parempi puolisko ilahdutti minua tänään merkkipäivänäni amigurumilla:
Pitänee askarrella RPG-sinko lyijykynästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti