Näpsäisyjä taiteiden yöstä

Turussa oli taas 18.8. Taiteiden yö. Ohjelmaan kuului perinteiset kirjamyyjäiset pääkirjastossa sekä tietysti Ylioppilasteatterin improilta.

Poistokirjamyynti oli suuri pettymys: myynnissä oli pääasiassa romskuja viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Tietokirjapuoli oli harvinaisen niukka, ostin sieltä teoksen Helsingin kadunnimet selvittääkseni missä Kaasua komisario Palmussa esiintyvä Laivamiehenkatu sijaitsikaan. Sellaista ei teoksen perusteella ole ollut, vaan kyseessä lienee ollut Jungmanninkatu eli Meripojankatu. No, eipä mennyt käteistä sinne tällä kertaa kahden kaksikymppisen verran kuten aiemmin on helposti käynyt.

Kävin seuraamassa Vanhalla Raatihuoneella Salakapakka -tanssiesitystä. Siinä esiintyi paremman puoliskoni edustaman Dragun Irish Dancersin lisäksi monia muita turkulaisia tanssiyhdistyksiä. Ohjelmanumerot olivat huikeita ja sali oli sekä kello 18 että 20 aivan täynnä.

Tilaisuus alkoi erinomaisen hauskalla videolla, joka oli varta vasten kuvattu Turun kaduilla tilaisuuteen mykkäfilmityyliin.

Nefer esitti Chicago-musikaalista numeron.

Melkoinen miekkatanssi! Päässä ei siis ole mitään telineitä, vaan miekat pysyivät siellä yksistään tanssijan tasapainon ajan - tanssin ajan!

Turku Swing Societyn energinen numero.

Sitten oli MEANWHILE IN FINLAND momentti:

Palju puljaili pitkin Aurajokea. Normipäivä.

Improilta oli taas kerran harvinaisen hauska ja pariin otteeseen irroittelivat niin että sain nauraa kyyneleet silmissä. Näyttämö oli täpötäynnä yleisöä. Kuulimme muun muassa runoillan istunnon aiheensa "Varvassukat". Sattumanvaraisia yleisön lapuille kirjoittamia lauseita käytettiin hysteerisen hauskassa kohtauksessa, joka tapahtui "Paikassa, jossa käytte harvoin." Ehdotus yleisöstä oli "KIRKKO!" ja konfirmoitavalla 15-vuotiaalla riitti papin ja piispan kanssa ihmeteltävää uuden liturgisen kaavan kanssa. Opimme myös, että grillaaminen on validi vaihtoehto öylätille jos se alkaa tökkiä.

Loppulaulu ensimmäisen maailman ongelmista, jollaisen aiheeksi osui yleisön ehdotus "Instagramista ei löydy sopivaa filtteriä" oli hemmetin loistava!

Kirjoitin improiltaan pyydetyiksi sattumanvaraisiksi lauseisiksi jotain aamuisen Museoposti-viestin insipiroimaa. Tuskin käyttivät tätä myöhemmässäkään näytöksessä, mutta jotain käyttöä sillekin tuli:

Käsiala suttuinen, konsa ei ollut kirjoitusalustaa käytössä.

Opiskelun iloa ja taidetta

Tenttihuhkimista

Taas sai jännätä tenttiä, taas vannoin että nyt joudun uusimaan ja taas vaihteeksi tentti menikin ihan hyvin. Päänsärkyä aiheutti hirmuinen ruotsinkielinen tenttikirja Föreställningen om den ideala uppteckningen. En studie av idé och praktik vid traditionssamlande arkiv – et exempel från Uppsala 1914-1945.

Täysin yllätyksetön tutkimus, ja kirjoittaja on ilmeisesti keksinyt itse suurimman osan yhdyssanoista. Myös jokaisen asian kuvaileminen neljällä erilaisella adjektiivilla kammotti. Sanakirja lensi seinään useampaan otteeseen. Onneksi kirjan lopun englanninkielisestä tiivistelmästä saattoi luntata. Enkä tarvinnut sitäkään: esseekysymykset olivat per kirja tai artikkeli, sai valita kolme neljästä. Huh huh! Tosin merkitsin tuonkin kirjan kohdalla kysymyspaperiin "v" merkiksi itselleni, että osaisin vastata.

Tentin jälkeen hain seitsemännen lukukausitarran korttiini. Nyt piti jo poistaa yksi vanhoista tarroista, että saivat uuden mahtumaan. Mitä lukukausi 2013–2014 tuo tullessaan? Otanko uuden sivuaineen, vai koetanko vain runnoa syventävät kasaan?

Taiteiden yössä

Tenttilukua perjantaiksi ei helpottanut yhtään, että torstaina oli Turussa taiteiden yö. Pakkohan nyt kaupunginkirjaston kirjamyyntiin on mentävä!

Kyllä kannatti. Pyörittelin hetken aikaa käsissäni Wolf Halstin Vuosi elämästäni - Tarkkailijan päiväkirja 1975, mutta pitkän sisäisen kamppailun jälkeen jätin sen jonkun muun noukittavaksi. Sen sijaan käteen jäi Sakari Virkkusen Korsimo – Kekkosen mies ja Marja Ylösen Karin Suomi. Yhteensä 2  €! Kirjat sai vielä hyvin kauniissa paperikasseissa.

Korsimokirja on kiehtovaa poliittista historiaa, Karin Suomi taas ei ole teoksena kovinkaan kummoinen. Pääasiassa siitä kiinnostavat muutamat piirrokset, jotka eivät ole eksyneet kokoelmiin.

Kävin paremman puoliskon kanssa vielä seuraamassa 33 variationerin harjoituksia Svenska Teaternissa. Alle tunnin mittaiset harjoitukset oli toteutettu mielenkiintoisesti, ja yleisöllä oli hauskaa. Valitettavasti jäi kuulematta, mistä saisi lippuja kaksi yhden hinnalla esityksen jälkeen... ainoa kohta, jossa ruotsi petti pahemman kerran!

Muumi-identiteettikriisi

Muumit ovat mielenkiintoinen aihe, jotka eksyvät tässä taloudessa lähes päivittäin keskusteluihin.  Viimeksi aiheena oli muumi-identiteetti, jota piti pohtia pitkään. Pienenä pidin Nuuskamuikkusesta, ja kuulemma nyrpistin nenääni aina, kun joku kysyi "Missä Nuuskamuikkunen?". Silti taidan olla Ruttuvaari Muumilaakson marraskuusta. Hieno hahmo, ei siinä mitään. Ruttuvaarin unohtelu ja suhtautuminen itseensä ovat hyvin hellyyttäviä.

Muumit ovat myös siinä mielessä hyvä ihmissielun testi, että Janssonin luomuksista jokainen löytää helposti samaistuttavan hahmon. Tämä hahmo ei aina välttämättä ole ihanneminä, vaan usein sellainen kuin itse on. Hemuli, Vilijonkka tai vaikka Mymmeli ovat sellaisia hahmoja, että ihmiset tunnustavat muistuttavansa heitä heikkouksineen ja neurooseineen. Ihmiset siis valitsevat mieluiten inhimillisellä tavalla heikon hahmon, ja hyväksyvät tiettyjä piirteitä siinä ja samalla itsessään. Kertoo Janssonin luomisvoimasta!

Taannoin Helsingin Sanomien toimittaja julkaisi viehättävän kirjeen, jossa Tove Jansson kertoo, missä Vilijonkan mies onkaan: Borneolla tutkijana.