Arvostelu valmis ja CV päivitykseen
Sain lähetetyksi sunnuntaina kirja-arvostelun Muinaistutkijaan. Samalla ryhdyin päivättämään ansioluettelon julkaisuluetteloa, ja oli pakko ottaa käyttöön julkaisujen jakaminen eri otsikoiden alle luvun helpottamiseksi. Otin mallia Turun yliopiston dosenttihaun sivuilta. Monografiat ja oppikirjat puuttuvat, mutta muuten on: opinnäytteisiin pro gradu [en tiedä, pitäisikö laittaa kolme tekemääni proseminaaria arkeologiasta, folkloristiikasta sekä Suomen historiasta.]. Vuoden lopussa ilmestynyt artikkeli Sotahistoriallisesta Aikakauskirjasta meni ensimmäiseksi refereeartikkelikseni.
Vaikeuksia tuottivat muutamat verkkolehtiin kirjoitetut artikkelit, laitoin osan – "paremmat" – kohtaan "muut tieteelliset artikkelit" ja museologian verkkolehteen Kuriositeettikabinettiin kirjoitetut kohtaan "muut kirjoitukset". Museologian verkkolehteen kirjoittamieni juttujen taso vaihtelee humoristisista pakinoista vakaviin artikkeleihin, joten laitoin ne oman otsikon alle. Ongelma tässä oli, että artikkelini Eloressa ja Hiiskuttua-lehdessä ovat myös periaatteessa verkkolehtien juttuja, mutta tausta niissä on vakavampi, joten kohtaan "muut tieteelliset artikkelit".
Luvun alla
Synkkä yksinpuhelu edistyy hiljakseen. Sitä lukee kyllä nautinnolla, vaikka minullekin on jäänyt suuhun maku jälkiviisaudesta. Joissakin kohtaa päiväkirjaa on ilmaisuja, joita en olisi voinut kuvitella pessimistisimmänkään – esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan Lahtisen – käyttävän vuonna 1941 hyökkäysvaiheen aikana.
Aseiden ase - Kalasnikovin tarina on osoittautunut koukuttavaksi kirjaksi. Sain sen eilen vähän vaille 17 kirjastosta ja yöhön mennessä olin lukenut jo 160 sivua. Kirja on hyvin kirjoitettu ja esipuhe on laadittu ihailtavan selkeästi, vangitsevasti ja perustellusti. Tarina alkaa sarjatuliaseiden keksimisestä Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin, kun Gatling-konekivääri kehitettiin. Maxim-konekiväärin historia ja ensimmäinen maailmansota on menossa juuri, mutta tässä kohtaa tuntuu siltä että hieman toistellaan vanhoja kliseitä.
Konekivääreistä kiinnostuneille
Suosittelen sarjatuliaseiden historiasta kiinnostunutta lukemaan teoksesta Defining Moments: Dramatic Archaeologies of the Twentieth-Century. Studies in Contemporary and Historical Archaeology 5 (2009. toim. Schofield, John) luvun 4: "1 July 1916 The Battle of the Somme and the machine gun myth" (Paul Cornish). Siinä ruoditaan erinomaisesti konekiväärien käyttöä ensimmäisessä maailmansodassa.
Paul Cornishin mukaan konekivääreistä tehtiin ensimmäisessä maailmansodassa lehdistössä ja julkisessa mielipiteessä fetissejä ja liioitellun tehokkaita. Cornishkäsittelee satoja saksalaisilta sotasaaliiksi otettuja aseita, joita lahjoitettiin muistoesineiksi yliopistoille, kouluille, hallintorakennuksiin ja muihin vastaaviin paikkoihin eri puolille brittiläistä imperiumia.
Hän myös murskaa ajatuksen, että saksalaisten parempi suorituskyky länsirintamalla olisi konekiväärien ansiota ja että saksalaiset olisivat olleet taktisia edelläkävijöitä ympärysvaltoihin verrattuna. Briteillä oli oma konekivääreihin erikoistunut konekivääriyksikkö kauan ennen saksalaisia. Cornishin mukaan tappiosuhteet ja hyökkäysten epäonnistumiset johtuivat saksalaisten paremmasta ja joustavammasta puolustuksesta, jolloin etulinjassa pidettiin vain pientä varmistusjoukkoa, kun todellinen puolustautuminen aloitettiin vasta toisessa ja kolmannessa linjassa. Menetetty etulinja saatettiin vallata takaisin myöhemmin vastahyökkäyksillä. Ympärysvallat eivät missään asennoituneet juoksuhautasotaan kuin ohimenevänä vaiheena, mikä esti joustavan puolustuksen kehittämisen heidän puolellaan.
 |
| Kuva osoitteesta: http://pinterest.com/tyrogers31/simply-scottish-tartans |
Hän myös murskaa ajatuksen, että saksalaisten parempi suorituskyky länsirintamalla olisi konekiväärien ansiota ja että saksalaiset olisivat olleet taktisia edelläkävijöitä ympärysvaltoihin verrattuna. Briteillä oli oma konekivääreihin erikoistunut konekivääriyksikkö kauan ennen saksalaisia. Cornishin mukaan tappiosuhteet ja hyökkäysten epäonnistumiset johtuivat saksalaisten paremmasta ja joustavammasta puolustuksesta, jolloin etulinjassa pidettiin vain pientä varmistusjoukkoa, kun todellinen puolustautuminen aloitettiin vasta toisessa ja kolmannessa linjassa. Menetetty etulinja saatettiin vallata takaisin myöhemmin vastahyökkäyksillä. Ympärysvallat eivät missään asennoituneet juoksuhautasotaan kuin ohimenevänä vaiheena, mikä esti joustavan puolustuksen kehittämisen heidän puolellaan.
Sarjakuva välipalaksi
Taas tuli pistäydyttyä sarjakuvahyllyllä, ja tällä kertaa poimin Lovecraftin tarinoista tehdyn sarjakuva-antologian osan yksi: The Lovecraft Anthology. Volume 1. Lovecraft on ollut sitten Turkuun tulon yksi kirjailijoista, jonka kaikki kauhunovellit haluaisin lukea. Onneksi muutama vuosi sitten aloitettiin kokoelmien kokonaisvaltainen julkaiseminen suomeksi.
Luin pari kuukautta sitten sarjakuva-antologian osan kaksi, jossa pari tarinaa oli hyvin kuvitettuja. Tämä ykkösosa on kuitenkin parempi. Tunnetuin "The Call of Cthulhu" on hyvin toteutettu, mutta vaikuttavin oli "The Colour Out of Space", suomeksi "Väri avaruudesta". Piirrostyyli sopi erinomaisesti tarinaan, ja pari karmaisevinta kohtaa pisti mukavasti kulkemaan selkäpiitä pitkin kylmät väreet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti