Kaksi viikkoa diggailua

Ja ohi on. Kahden viimeisen viikon aikana tuli pistäydyttyä kodin lähellä Virusmäellä, Helsingissä putsaamassalöytöjä Sturenkadulla, Lempäälässä sekä Perniössä Tiikkinummella. Virusmäki ja Tiikkinummi ovat näistä mitä klassisimpia suomalaisen arkeologian kohteita.

Virusmäki ja kipeät kädet

Turun Virusmäen kalmiston lähelle suunnitellaan rivitaloja, aivan tien toiselle puolelle. Juhannuksen jälkeen vietin Turussa pakolliset lomapäivät, joiden jälkeen säästyin ilokseni suuremmilta matkusteluilta: kaivoimme Virusmäellä, missä ovat kaivelleet viime vuosisadan alussa Tallgren ja Hackman.

Lopputulemana oli, että tien toiselle puolelle on ajettu uskomattomat määrät soraa ja savea. Tätä ei voinut kaivaa normaalisti lapiolla ja lastalla, vaan lapio piti iskeä sopivassa kulmassa maan pintaan ja terää piti pyöritellä, että pinta rikkoutuisi. Ranteet tulivat kovan maan kaivelusta helkkarin kipeiksi.

Monttu auki Virusmäellä

Löytöinä tuli klassista tiiltä ja lasia, sekä tietenkin vanhoja kunnon Alkon pullonkorkkeja. Kalmisto ei siis kuopituksen perusteella jatkune tuolle puolen Virusmäentietä.

Hauskana tapahtumana saimme "kaivauslemmikin", tällä kertaa patalaiskan pulun. Se lennähti aina aamuisin pakettiauton viereen ja nökötti siinä paikoillaan. Otus ei liikahtanut minnekään, vaan tyytyi nokkimaan ruohoa ympärillään. Selvästi se kerjäsi ruokaa.  Haukuin kyyhkystä sosiaalipummiksi, verorahoilla eläjäksi ja laiskottelijaksi. Lintu ei ollut moitteistani moinenkaan, vaan tyytyi tuijottamaan keltaisilla silmillään. Ihme elikko.

Laiska ja saamaton pulu eli "Sepelvaltimokyyhky"

Lempäälä on p*ska paikka

 

Helsingissä pääsimme seuraavalla viikolla maanantaina putsaamaan tehtyjä löytöjä. Hauskana sattumana putsaillessani Raumalta aiemmin löydettyä lyijyesinettä paljastui lian alta vuosiluku 1888 ja kirjaimet "EM". Siinä oli myös suuri määrä pieniä kruunuleimoja. Liekö ollut jokin virallinen vaa´anpaino?

Seuraavana päivänä lähdimme Lempäälään, missä kaivoimme kirjaimellisesti puoli metriä paskaa. Kaivausalue oli harvinaisen hyvin lannoitetulla peltoalueella. Maakuntamuseo oli tehnyt kummia ratkaisuja, joten Museoviraston kenttäväki sai tulla paikalle ihmettelemään tummaa maata joka "ehkä mahdollisesti saattaa olla vaikkapa ehkä muinaisjäännös". Tunnin löyhkäävien kaivausten jälkeen tuli esille 1950-luvulla sahattu parrunpätkä. Ei muinaisjäännös.

Maisemia Lempäälästä.

Kun 2 m X 2 m x 0,5 m alue on raivattu siitä itsestään. Oikealla ylhäällä lankunpätkä.

Kaikki tämä kestettiin arkeologeille ominaisen mustan huumorin avulla:

"Älä ole siinä kuopan reunalla noin paskantärkeänä!"
"Annat aina vaan noita paskoja neuvoja kaivamisen suhteen."
"Kuun viimeinen eli nyt on palkat niskassa ja nilkat pa-"
"Aika paskaa huumoria täällä"

No, oli Lempäälässä kivaakin, nimittäin lounaalla. Keskustassa kruisaillessamme ja sopivaa ruokapaikkaa etsiessämme bongasin lounaskahvila Tähden, johon menimme porukalla. Jostain syystä kaikki muistivat pestä kätensä ennen ruokailua.

Lounaskahvila Tähti, suosittelen!

Tiskillä. Suosittelen uuniperunoita!

Tilasin herkullisen uuniperunan lohella, ja lounaaseen kuului erinomainen salaattipöytä. Henkilökunta Tähdessä oli harvinaisen palvelualtista ja ystävällistä, tuli erinomainen mieli heidän mukavuudestaan asiakkaita kohtaan. Suosittelen!

Hävettää hieman, että huolimatta putsailusta jätimme lattialle melkoisen mutavanan pöytämme ja salaattipöydän välille. Poistuimme vikkelästi ja vähin äänin...

Tyypilliseen viimeisen viikon tapaan aikataulut olivat mitä sattuivat. Lempäälästä tuli yllättäen lähtö kotiin Turkuun, ja seuraavaksi päiväksi oli tiedossa matka Karjaan kautta Mustioon. Ennakkolipuilla olisi säästynyt kivasti rahaa, kaverin kanssa päädyimme Toijalaan kiukustuneina odottamaan Turun junaa. Ehdotukseeni "Pitäisikös odotellessa mennä oluelle" hän huudahti iloisena "Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus!"

Ja niin olen päätynyt enemmän rappiolle kuin koskaan aiemmin. Kaivoin puoli päivää ulostetta turhan tähden ja päädyin Toijalaan juomaan kaljaa lähes tyhjään kebabpizzeriakapakkaan. Se jos mikä on suomalaisen miehen lopun alkua, sanon minä!

Karjaalla kaffellan

Seuraavaksi päiväksi oli tiedossa tutkimuksia Mustionlinnassa. Aamulla junalla Karjaalle kello aamu yhdeksäksi, ja täällä piti odottaa toista kaivausapulaista vielä tunti. Niinpä menimme kahville Karjaan keskustaan häntä odotellessamme.

Kahvilan edessä pyöri kesy naakka, joka selvästi halusi osuutensa kahvipullastamme. Otus tuli niin tuttavalliseksi, että hyppäsi lopulta polvelleni. Annoin sille nimeksi Aspelin (aikaisempi Virusmäen pulu sai nimensä professorimme mukaan).

Munkkia! Pullaa! Muruja!

Nimesin hänet Aspeliniksi.

Karjaan rautatiepiha.

Mustiossa kairasimme maata laajennettavan ravintolaan läheltä. Ei mitään. Päivään liittyi muitakin seikkailuja, mutta niistä en nyt tässä yhteydessä kerro enempiä.Siihen kuului luonas Deli Tukussa, pullo kuusenkerkällä maustettua Metsän Henki -olutta (herkkua!) ja majoittuminen vanhaan Rautaruukkiin Meri-Teijossa.

Museovirasto ja kadonneiden röykkiöiden arvoitus - 

Perniön legendaarinen rautakautinen kalmisto

Viimeinen keikka oli virkistävän erilainen. Pääsimme Perniön Tiikkinummelle etsimään lähes sata vuotta aiemmin kartoitettuja, nyt kadonneita rautakautisia röykkiöitä. Alueella on merkittynä ns. Lupajan tyypin haautalatomuksia. Tutkimme aluetta myös metallinpaljastimella tarkkaan, mutta (onneksi) mitään ei löytynyt. Klassinen Alkonkorkki ilmestyi jälleen kerran.

Tällaista maastoa tutkittavana.

Yksi 1920-luvulla tutkituista röykkiöistä.

Toisen röykkiön taakse oli laitettu varoitus "Perniönpaimenkoirista"

Perniön kuppikiviä. Paikalle annettiin tuoreita "uhreja" eli rahoja ja nappi, kuten vuosisatainen tapa vaatii.

Uusia kuppikiviä! Nämä olivat hyvin matalia.

Kuppikivistä pitää vielä kertoa sen verran, että näin Meri-Teijossa yöpyessämme todella outoa unta. Museovirastolle oli ilmoitettu, että Perniöstä löytyneet kuppikivet olivat matalina jääneet keskeneräisiksi, joten niitä piti syventää "valmiiksi". Ryhdyimme toimeen valtavalla kiviporakoneella.

Tyypillistä tutkimusaluetta. Turvetta noin puoli metriä, joten mahdolliset kivimuodostelmat pitää todeta työntämällä lapiota tiheään hyvin syvälle. Jos kolahtaa sopivalla tavalla, niin siellä lienee kivi.

Pistäydyimme vielä lähellä vilkaisemassa pronssikautisia röykkiöitä. Alueelle johti muinaispolku, joka on tyypillinen osoitus suomalaisesta muinaisuuden vaalimisesta: kulttuuripolun perustamiseen annetaan kyllä apuraha, mutta ylläpitoon ei myönnetä senttiäkään. Muinaisjäännösten hoitoryhmän alasajo ei ole olennaisesti auttanut asiaa.

Löytöinä Perniöstä tuli palanutta luuta ja keramiikkaa, itsekin löysin tuulenkaadosta mukavia paloja. Tämä rajasi alueen polttokenttäkalmistoa aika hyvin. Nuorta rojua sieltä täältä piipparilla.

Näin meni viisi viikkoa. Syksylle odotettavissa kaivauksia eri puolilla Suomea, saas nähdä minne virta vie.

Kantoon Perniön Tiikkinummella kirjoitetut terveiset myöhempien aikojen arkeologeille.