Disenchantment

Simpsonien ja Futuraman (suosikkitelevisiosarjani!) luojalta Matt Groeningilta on tullut uusi animaatiosarja, fantasia/satumaailmaan sijoittuva Disenchantment. Ykköskausi on jo Netflixissä ja tulipahan katsottua. Kahden ensimmäisen jakson perusteella ei kannata antaa tuomiota: sarjassa on hetkensä, mutta ongelma on että kaikki on jo nähty.

Ensimmäisen tuotantokauden perusteella sarja on aika epätasainen sekoitus Groeningin aikaisempaa kahta sarjaa. Hahmot eivät ole yhtä unohtumattomia kuin Simpsonien ikoniset persoonallisuudet tai Futuraman iki-ihanat väännökset scifi-klassikoista. Prinsessa Bean on liian kliseinen häitä (ja sittemmin vastuuta) pakeneva prinsessa, jossa on vähän Bart Simpsonia ja vähän Philip Frytä. Loppu jääkin aika ontoksi ja etäiseksi. Haltia Elfo on täysin mitäänsanomaton ja koukuttavaksi hahmoksi, piruksi tarkoitettu Lucikin on aika kesy versio Benderistä. Prinsessa Beanin isän huumori tuntuu perustuvan pelkästään ääninäyttelijän ääneen. Liikaa hahmoista jää puolitiehen, ilmeisesti aikomuksena valottaa näiden sisäistä avaruutta tarinan edetessä.

Huumorikin on jotain siltä väliltä. Disenchantmentin suurin ongelma on, että se kulkee jo kartoitettuja polkuja. Shrek nauroi kolmeen kertaan satumaailmojen kliseille. Terry Pratchettin Kiekkomaailma tyhjensi pajatson moneen otteeseen ja monesta näkökulmasta sekä moneen erilaiseen huumoriin turvautuen, sanoen samalla jotain todella syvällistä ja arvokasta ihmisyydestä. Disenchanted vain raapaisee pintaa. Valtaosa nokkelista lausahduksista on jo tuttuja muista sarjoista (älä sekoita uskontoa ja logiikkaa, duh!) ja slapstick-puoli herättää yhtä paljon naurua kuin dialogi, mikä kertoo paljon sarjasta. Hahmojen keskinäinen naljailukaan ei toimi, jos sillä ei ole kunnon pintaa johon tarttua.

Disenchantment poikkeaa Simpsoneista ja Futuramasta siinä, että halki sarjan kulkee juoni, siinä missä edelliset sarjat olivat jaksokohtaista koheltamista. Ehkä juuri siinä on sarjan ongelma: Groening on joutunut korvaamaan hyvin osaamansa 20–40 minuutin tarinankerronnan ja koukuttamisen pitkäjänteisemmällä rakenteella, joka ei toimi. Pienet vihjaisut eivät riitä loistavaan kerrontaan, kuten Futuraman Jurassic Barkin maailman surullisin tarina alta minuutissa, Meanwhilen suloisenkatkera lopetus tai monen Simpsonit-jakson hupaisa sekoilurakenne.

Sarja ON katsomisen arvoinen, mutta siltä vain jää toivomaan enemmän. Kolmessa ensimmäisessä jaksossa olisi pitänyt pystyä rakentamaan oma toimiva maailma nyrjähtäneellä logiikallaan ja charmillaan, mutta siinä Disenchantment ei valitettavasti pysty edes kymmenessä jaksossa. Toivon toista tuotantokautta, koska tarinankerronta voi vielä tuoda kunnon yllätyksiä.

Scifipiirrossarjoja

En omista TV:tä, mutta verkosta tulee katsottua sarja poikineen. Lisäksi Turun Kaupunginkirjaston DVD-hyllyssä on mukavasti TV-sarjojen tuotantokausia, joten katseltavaa riittää.

Viime aikoina olen katsonut legendaarisen Futuraman jaksoja. Tämän scifi-piirrossarjan huumori uppoaa minuun kaikilla tasoilla, vaikka onkin Simpsoneita huomattavasti vaikeatajuisempaa. Harva tajuaa esimerkiksi professori Farnsworthin tiuskaisua raviradalla, kun voittaja selvitetään mittaamalla tulos elektronimikroskoopilla: "Huijausta! Te muutitte tulosta mittaamalla sen!"

Futuraman huumori on suloisen mustaa.

Valitettavasti Futurama on (toistaiseksi) lopetetuissa TV-sarjoissa. Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa! Onneksi ihmiskunnan mielikuvitus on rajaton ja uusia ehdokkaita löytyy. Mutta onko mikään Futuraman vertainen?

Scifipiirrosgenren uudeksi kuninkaaksi on nousemassa piirrossarja Rick and Morty, joka on – no, käsittämätön. Sarjassa seikkailee isoisä Rick, hardcore-scifi tiedemies, jolla on portaaleja ampuva ase ja tämän epävarma teini-iän portteja kolkutteleva tyttärenpoika Morty. Rick (hieno nimi, muuten) on monella tapaa yksi kaheleimmista koskaan luoduista piirroshahmoista. Yleensä jokaisessa jaksossa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, joista toisessa seikkaillaan enemmän ja toisessa vähemmän Rickin teknologisten innovaatioiden luomissa kaoottisissa olosuhteissa. Rickin persoonallisuus kaikkine ulottuvuuksineen ja sen heijastuminen lähiperheeseen on niin häiriintynyttä, että melkein jokaisesta jaksosta löytyy psykologisia ulottuvuuksia syväluotaavia videoita.

Sarjassa on vahvoja vaikutteita Futuramasta, mutta huumori on todella omintakeista. Mukana on paljon pieruhuumoria, mutta niin hemmetin oudolla tapaa toteutettuna, ettei se enää mene Suuren Gargantuan hirmuisen elämän tai Pantagruelin perinteeseen. Samoin Rick and Morty jaksoissa hurme virtaa toisinaan tiheään - ja se on sarjan väkivaltaa lempeimmillään!

Tiedemies Rick muuttaa itsensä suolakurkuksi (tuotantokausi 3, jakso 3 "Pickle Rick"). Seuraukset ovat huikeat ja jaksossa nähdään animaation historian kenties hulppeimmat (ja sangen veriset) taistelukohtaukset. Mukana myös Starcraftista tuttu äänierikoistehoste Howlie Scream.

Futuraman kauneimpien jaksojen herkkiä hetkiä (mm. Jurassic Barkin loppu, jota voi suoraan käyttää psykopaattitestaukseen. Jos et liikutu, sinussa on jotain pahasti vialla) on mukana myös Rick and Mortyssa, mutta ne tulevat aika yllättäen ja välistä kesken tällaisen momentin katsojan jalkojen alta kiskotaan matto ja samanaikaisesti heitetään märkä rätti päin naamaa. Plus potkaistaan haarojen väliin.

Futuraman ja Rick and Mortyn keskeinen ero lienee siinä, että Futuramasta viehättyivät "nörtit", fyysikot, matemaatikot, scifigenren tuntijat, kun taas Rick & Morty vetoaa psykologiasta ja filosofiasta kiinnostuneisiin. Molemmat sarjat esittelevät outoja paradokseja mutta liikkuvat niiden sisällä omalla eri tavalla nyrjähtäneellä logiikallaan.

Tarinankuljetus on myös hyvin erilaista. Futuramassa on selkeä alku/alkuja, keskijännite sekä tarinan syvennys ja loppu. Rick & Mortyt saattavat alkaa keskeltä tai lopusta seikkailua ja vaihtaa yllättäen aivan toiseen aiheeseen. Usein draaman kaari rakentuukin tämän sivupolun kehittelyyn ja sen seurauksiin, ei niinkään huikeaan scifitakaa-ajoon ja taisteluun. Esimerkiksi yhdessä jaksossa Mortyn sisko (siis Rickin tyttärentytär) Summer vain istuu Rickin lentoautossa ja ajoneuvo pitää hänet Rickin käskyjen mukaisesti turvassa. Tämän odottelun ympärille kytkeytyy toinen puoli tarinaa, joka on aina aste asteelta karmivampi, vaikka Summer yrittää rajoittaa auton ympärilleen kylvämää tuhoa. Samoin – häiritsevästi suorastaan – alkutunnarin aikana nähtävistä pätkistä vain osaa on käytetty itse sarjassa, osa taas osoittautuu lyhyiksi ja irrallisiksi pätkiksi jotka eivät liity itse jaksoon mitenkään. Monesti moni herkullinen hahmo, juonikuvio tai muu taustalla piilevä vaikutin jää jaksossa ja sarjassa sen pidemmälle tutkimatta. Itse toivoisin vielä näkeväni Picke Rick jaksossa nähdyn, Danny Trejon esittämän Jaguarin. Samanlaisia tylsiä ja sattumanvaraisia juonipussinheittoja kuin Family Guyssa ei onneksi Rick & Mortyssa ole. Jos multiversumien TV-kanavien katsomista ei lasketa!

Rick & Mortyn tarinoiden outous on yhdeltä osaltaan lähtöisin niiden dialogien improvisoidusta luonteesta. Suomessa samanlaista on kuultavissa Pasilan Rauno Repomiehen hourailuissa. Kun vielä päähenkilöillä on sama ääninäyttelijä (Justin Roiland), on improvisoinnin lopputulos käsittämättömän hauska – se syntyy kahden, saman henkilön esittämän erilaisen hahmon ristiriidoista. Oudoimmillaan ja hauskimmillaan sarja onkin Rickin vaahdotusmonologien aikana. Seuraava impropätkä kertonee, sopiiko sarja teille:

Mikäli Futurama vielä palaa takaisin, on sen huomattava Rick and Mortyn vaikutus genreen. Futuraman olisi todella uudistuttava ja löydettävä sisäisestä maailmastaan uusia ulottuvuuksia, mikäli se haluaa pysyä kilpakumppaninsa kanssa samalla tasolla. Simpsoneissa Rick and Morty noteerattiin jo vanhassa kunnon sohvavitsissä:

Saisikohan Pasilan tekijät laatimaan Suomelle omaa scifipiirrossarjaa? Esimerkiksi Sisunautit Saturnuksessa?

Takaisin!

Melko pian sen jälkeen kun kirjoitin Grim Fandangosta tuli uutinen sen paluusta. Muutama kuukausi sen jälkeen kun katsoin Twin Peaksit putkeen tuli ilmoitus, että sarja saa vuosikymmeniä odotettua jatkoa. Kokeillaan, jatkuuko putki.

Moni muukin kadonneeksi luultu ilmiö lapsuudesta on tullut loisteliaasti takaisin, joten koetetaan, koetetaan josko asioista kirjoittaminen toisi niitä maagisesti takaisin. Kenties nämä kirjoitukset toimivat katalyyttina ihmiskunnan alitajuntaiseen psyykkiseen linkkiin ja muokkaavat maailmasta paremman paikan. Tai sitten on hyvä tuuri.

Tässä siis pari hienoa asiaa, jotka pitää tuoda takaisin tai joiden on jatkuttava:

Futurama

Simpsonien luojien hieno animaatiosarja, jonka tasoista oivaltavaa ja yllättävää käsikirjoitusta olen harvoin kohdannut. Edelleen naurattaa robotti Benderin hulvaton toteamus alkaneeseen vapaapäivään:

"Time to go clubbing! Baby seals, here I come!"

Sarja sai ansaitusti jo kerran jatkoa, syytä olisi tehdä lisää jaksoja.

Total Annihilation

"What began as a conflict over the transfer of consciousness from flesh to machines escalated into a war which has decimated a million worlds. The Core and the Arm have all but exhausted the resources of a galaxy in their struggle for domination. Both sides now crippled beyond repair, the remnants of their armies continue to battle on ravaged planets, their hatred fueled by over four thousand years of total war. This is a fight to the death. For each side, the only acceptable outcome is the complete elimination of the other."

Kaksi robottilaumaa, Core ja Arm taistelevat toisiaan vastaan. Valtava valikoima kalustoa, rakennuksia ja aseistusta teki pelistä hyvin hienon kokemuksen. + komeampaa mattopommitusta saa hakea! PLUS pelin soundtrack on jotain sellaista, mitä varten suomen kielessä on sana "eeppinen".

Jatkan listaa jahka nostalgia iskee jälleen kerran