Terveisiä Helsingistä

Keskiviikkona 11.2. alkoi aamuvarhain köröttely kohti Helsinkiä. Luvassa oli käynti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa sekä torstai-perjantaina kaivausesittelyt Kansallismuseossa. Ennakkolipuilla liikkuminen oli taas kerran halvempaa kuin pari vuotta sitten opiskelijalipulla ja kaikkea jännää ja kummaa koin ynnä näin.

Keskiviikko: SKS KRA (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto)

Helsinkiin päästyäni hain Kampin ruokakaupasta evästä ja aloin talsia kohti Kansanrunousarkistoa pitkin Mannerheimintietä ja Aleksia. Aleksanterinkohdalla huomasin eeppisen viemärinkannen:

Hieno viemärinkansi.

Arkistossa laitoin tavarat nopeasti naulakkoon ja ryhdyin käymään läpi paikallistarinoita ja uskomustarinoita kartottaakseni kummituskertomuksia taistelupaikoilta. Tarkoituksenani on kirjoittaa asiasta Muinaistutkijaan artikkeli. Kummitustarinoissa on usein se hauska puoli, että niissä kerrotaan kummitushavaintojen ohella myös jos kummituspaikalta on löydetty ihmisen luita, aseita, kuulia, miekkoja yms. Kokoamani aineisto osoittautui poikkeuksellisen laajaksi ja kirjavaksi. Kiinnostavimmat tarinat löytyivät yllätyksekseni II maailmansodan ajoilta. Esimerkiksi Lapissa kummittelee saksalaiskomppania, jonka monet autokomppaniassa palvelleet ovat nähneet. Pitänee tarjota Sotahistorialliselle seuralle artikkelia otsikolla "Sota kummittelee".

Moni kummitustarina vaikuttaa kuvauksen perusteella kertovan pikemminkin keskiaikaisen tai myöhemmän ajan unohtuneen hautausmaan sijainnin. Arvokasta tietoa silti. Kummitustarinoiden ohella löysin lukuisia uusia mainintoja rakennuksista, joiden seinissä on kiväärin- tai tykinkuulanreikiä. Aiheesta on selväsi syytä kirjoittaa uusi, laajempi artikkeli. Lisäksi piruuttani paria sattumalaatikkoa penkomalla löysin uusia mainintoja ryssänuuneista.

Torstai ja perjantai: kaivausesittelyt

Torstai-aamuna alkoi sitten arkeologien kokoontumisajot. Vuorossa oli peräti 30. kerta, kun Kansallismuseon auditoriossa kokoonnuttiin kuulemaan kuluneen vuoden kenttätöistä. Paikalla Kansallismuseossa oli myös runsaasti metallinpaljastinharrastajia, mikä oli erittäin myönteistä. Läsnä oli vieläpä lukuisia sellaisia, joiden kanssa aiemmin tehty yhteistyö oli tuottanut runsaasti positiivisia tuloksia.

Torstai oli vaisumpi päivä, mutta väkeä oli silti koolla kiitettävästi. Itse osallistuin jokaiseen sessioon ja uskalsin jopa antaa kommentin ensimmäisen päivän päätteeksi sotilasleirituntemukseni perusteella. Pelkäsin esityslistan perusteella että suurin osa torstain annista olisi kierrätystä syksyn 2014 arkeologipäiviltä, mutta yllättävästi ja virkistävästi oli kiinnostavat kokonaisuudet ja paljon uuttakin.

Varsinaiset kaivaukset jäivät torstaina Ahvenanmaan "mahtihallin" varaan sekä arkeologi Jan Fastin Hangon saksalaisleirin tutkimuksiin. Viimeisestä oli positiivista havaita, että Hankoon ei menty motiivina "asiasta ei tiedetä mitään eikä arkistolähteitä ole olemassa joten arkeologian on ainut keino". Kirjeiden yms. materiaalin kerääminen Hangon saksalaisleiristä on virkistävä näkökulma. Itse käytin sitä sotaveteraanihankkeessa 2012 saaden paljon mielenkiintoista tietoa.

Lopuksi kysyttiin, mikä on Hangon saksalaisleirin muinaismuistoasema, onhan kohde nuori. Tässä vaiheessa en ottanut puheenvuoroa, mutta mielestäni Hangon kohteet voitaisiin rauhoittaa kattavana läpileikkauksena Suomen sotahistoriasta. Ruotsin vallan aikana niin ruotsalaiset kuin venäläiset laivastot purjehtivat saariston halki. Alueella on mm. tutkittuja ryssänuuneja, joista löytyi suuren Pohjan sodan aikaisia kolikoita. Samoin saaristossa lienee muistaakseni matruusien hautausmaita. Jos Suomessa on sodittu, on Hanko ollut tärkeä sotanäyttämö (Suomen sodassa lähimpänä Dragsfjärdin Lövö).

Museoviraston budjettien kiristys iski myös kahvitarjontaan: pullan sijaan tarjolla oli karjalanpiirakoita!

Arkeologit ja odotettu kahvitauko.

 

Taas masennusta sodan äärellä

Arkeologit ovat muutenkin saksalaisten perässä: hanke "Lapin synkkä kulttuuriperintö" sai Suomen Akatemialta 594 775 euron rahoituksen vuoden 2018 loppuun asti. Tutkijoilla on myös oma blogi. Tiedän Lapin sodan tutkimuksen taustoista sen verran, että saatanpa pysytellä asiasta erossa.

Saas nähdä onko lopputuloksena teeskentely, ettei Sampo Ahdon Aseveljet vastakkain: Lapin sota 1944-1945 -teosta (1980) ole julkaistu... Valitettavan moni tutkimus 2000-vuoden jälkeen ei ole tuonut mitään aidosti uutta tai kiinnostavaa paitsi marginaaliin jäävissä tutkimuksissa. Murtuneet mielet on erittäin virkistävä poikkeus. Usein samasta aiheesta kirjoitetaan uusi teos 5 - 10 vuoden välein (kun taistelusta on kulunut 60, 65, 70 ja kohta taas 75 vuotta).

Sotahistoriallisen julkaisupolitiikan kannalta on masentavaa että Viipurin menetyskin on taas kirjan aihe, vaikka Uuno Tarkki tutki asioita jo aikoja sitten kattavasti. No, sotaporno myy aina.

Perjantain piristystä

Torstai oli vielä vaisuhko, mutta perjantaina sali oli tupaten täynnä ja näin ilahduksekseni lukuisia kaivauskavereita pitkästä aikaa. Aikataulussa pysyttiin hyvin ja perjantain esitelmät olivat poikkeuksessa mielenkiintoisia. 

Henkilökohtainen suosikkini oli sympaattisen ja pätevän Jarkko Saipion luento Ristiinan Kitulansuon lapinraunion kaivauksesta. Tulokset olivat äärettömän mielenkiintoisia ja kaivaus toteutettiin taitavasti. Toiseksi Esa Mikkolan Virolahden Uistesuon suosillan tutkimus oli hyvin jännittävä. Maan alta paljastui valtaisa suosilta, jonka ajoitusta voidaan vielä vasta arvailla (kaivaukset päättyivät), mutta silta on joka tapauksessa äärimmäisen vaikuttava. Hauskana yksityiskohtana sillan kansirakennelmiin on kierrätetty vanhoista hirsirakennuksista hirsiä, joiden salvokset näkyivät selvästi.

Myös  Juha Ruohosen esitelmä Ravattulan Ristimäestä ja Petro Pesosen esitelmä Harjavallan kaivauksilta (joihin siis minäkin osallistuin) olivat erityisen mielenkiintoisia.