Osta tämä peli! Where Water Tastes Like Wine

En ole pitkään aikaan päivittänyt blogejani, en tätä enkä Hylsyin lentoa, mutta nyt on hyvä syy. Nimittäin jokaisen kansanrunoudesta, tarinoista ja/tai folkloristiikasta ylipäätään kiinnostuneen ON ostettava tämä peli. Ja monen muunkin, koska peli on suoraan sanottuna rikollisen aliarvostettu.

Where Water Tastes Like Wine on uniikki peli, jota on vaikea pistää minkään kategorian alle. Periaatteessa se on peli tarinoista ja tarinankerronnasta mutta varustettuna uniikilla grafiikalla, älyttömän hienolla musiikilla, mielenkiintoisella pelimekaniikalla sekä mielettömän riipaisevalla tunnelmalla.

Kun kohtalo jakaa huonot kortit, on velka maksettava tarinankerronnalla. Where Water Tastes Like Winen piirrostyyli kertoo, mistä on kyse!

 

Peli alkaa kun pelaaja, kulkuri eli "hobo", liittyy Yhdysvalloissa lama-aikana mystiseen pokeripeliin. Värisuora vaihtuu kuitenkin maagisesti katastrofaalisen huonoon käteen, ja velkansa sovittaakseen luurangoksi muutetun pelaajan on kuljettava halki Amerikan keräten ja kokien tarinoita ja kertoen niitä eteenpäin. Suht yksinkertainen konsepti taipuu todelliseksi "kävelysimulaattoriksi", jossa luuranko kipittelee pitkin poikin mannerta etsien ja kertoen tarinoita. Samalla oppii myös Yhdysvaltojen maantietoa.

 

Kävely halki USA:n. Onneksi kävelynopeutta voi kiihdyttää viheltelemällä, ja aina voi liftata tai nousta rautahevon kyytiin.

 

Kävely sujuu suhteellisen rivakkaan, ja minipelinä kävely sujuu rivakammin kun painaa napin pohjaan ja viheltelee painamalla nappia oikeaan suuntaan oikealla ajoituksella. Jos joku vierastaa kävelyä ajatuksena, niin tässä on sen suola: pelissä on yksi parhaimmista musiikkiraidoista ikinä, ja peliä pelatessa huomaa että pidempikin kohtaamisista tyhjä taival taittuu hetkessä musiikkia kuunnellessa.  Matkaa voi taittaa myös liftaamalla kyydin valtatien varrelta tai matkustamalla junalla. Jos pelaajalla on rahaa, junalla voi matkustaa turvallisesti mutta myös pummiminen on mahdollista. Silloin tosin riskinä on, että junapoliisit voivat löytää ja pamputtaa, jolloin menettää elämää.

Mistä puheen ollen, pelissä on kolme mittaria: raha, elämä ja stamina. Rahalla (jota saa skenaarioista tai tekemällä kaupungeissa työtä) voi ostaa junamatkan tai ruokaa ja juomaa jolla voi elvyttää elämää tai staminaa. Elämää menettää jos junapoliisit pamputtavat, tai tietyt tapahtumat voivat veloittaa sitä. Staminaa vie luonnollisesti edestakaisin marssiminen sekä kohtaamiset, jotka väsyttävät.

Kaupungeissa pelaaja voi tutkia kaupunkia saadakseen tarinan, tehdä työtä tai kerjätä saadakseen rahaa vaihtelevalla menestyksellä, ostaa kaupasta ruokaa tai juomaa tai sitten matkustaa rautateitse seuraavaan kaupunkiin.

Edessä on majapaikka, tarinoita sekä Chicagon kaupunki.

Joidenkin paikkojen yllä leijuvien symbolien yhteydessä pelaajat kuulevat tarinoita, jotka lomittuvat tiettyihin kategorioihin. Näitä edustavat Tarot-korttien symbolit. Tarinat voivat olla esimerkiksi iloisia, jännittäviä, pelottavia, toiveikkaita tms. ja tässä on ärsyttävä kompastuskivi: pelaajalla ei voi olla oikein aavistustakaan, mihin kategoriaan tarina asettuu koska kummitustarina voi olla hauska ja traaginen tarina romanttinen. Tietyillä tarinoilla voi valinnoilaan (auta tai pakene) muuttaa sitä, mihin kategoriaan tarina asettuu.

Tarinat kerrotaan karismaattisella kertojaäänellä ja usein selkäpiitä kutittavalla kuvituksella. Näistä syntyy aito tunnelma siitä, kuin istuisit kapakassa takkatulen äärellä iltapimeällä kuuntelemassa kertomusta, ja kotiin kulkiessa vilkuilisit useampaan otteeseen olkasi yli.

Pelin tarinat kerrottavaan nautittavan hyvin.

Tarinat ovat syntyneet leviämään. Pelaaja voi levätä nuotiopaikoilla, missä hän kohtaa jonkun useista muista vaeltajista. Nämä pyytävät kertomaan tietyn kategorian tarinan, ja mikäli kertomus vastaa toivomusta, lähenee suhde vaeltajaan. Samalla nämä kertovat omia tarinoitaan, joita voi käyttää vastaisuudessa "jokerina" vastaavanlaisissa kohtaamisissa. Illan mittaan kerrotaan viisi tarinaa.

Kerralla yhden symbolin aikana voi pitää kolmea tarinaa, jotka ovat aktiivisia kerrontatilanteissa. Kerrottavia tarinoita voi vaihtaa valikossa. Toisinaan on vaikeaa valita, minkä tarinan kertoisi ja kertomus voi mennä täysin ohi toiveen, esimerkiksi kummitustarina voikin olla vitsikäs. Onneksi kohtaamisten ääninäyttelijät ovat poikkeuksellisen karismaattisia, joten useammankaan mokan jälkeen näiden kohtaamista ei ala arastella. Pelin varsinaisena maalina on kohdata kaikki muut kulkijat ja todistaa heidän tarinansa loppuun saakka.

Osuusviljelijän (sharecropper) kanssa nuotiolla turinoimassa.

Kun tarina kerrotaan iltanuotiolla eteenpäin, se aloittaa oman elämänsä. Tarinan paranneltuihin versioihin voi törmätä myöhemmin tien päällä ja käyttää myöhemmin uuden nuotion ääressä uudelle keskustelukumppanille kerrottuna. Konsepti on folkloristeille erittäin tuttu!

Mikäli kaipaat virtuaalisena sitä tunnelmaa, jonka takkatulen tai nuotion ääressä kerrottu tarinatuokio antaa, suosittelen tätä peliä. Kokemuksena niin äänimaailman kuin tarinavetoisuutensa puolesta tässä on uniikki peli, joka vie mennessään.

Suosittelen!

Terveisiä Helsingistä

Keskiviikkona 11.2. alkoi aamuvarhain köröttely kohti Helsinkiä. Luvassa oli käynti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa sekä torstai-perjantaina kaivausesittelyt Kansallismuseossa. Ennakkolipuilla liikkuminen oli taas kerran halvempaa kuin pari vuotta sitten opiskelijalipulla ja kaikkea jännää ja kummaa koin ynnä näin.

Keskiviikko: SKS KRA (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto)

Helsinkiin päästyäni hain Kampin ruokakaupasta evästä ja aloin talsia kohti Kansanrunousarkistoa pitkin Mannerheimintietä ja Aleksia. Aleksanterinkohdalla huomasin eeppisen viemärinkannen:

Hieno viemärinkansi.

Arkistossa laitoin tavarat nopeasti naulakkoon ja ryhdyin käymään läpi paikallistarinoita ja uskomustarinoita kartottaakseni kummituskertomuksia taistelupaikoilta. Tarkoituksenani on kirjoittaa asiasta Muinaistutkijaan artikkeli. Kummitustarinoissa on usein se hauska puoli, että niissä kerrotaan kummitushavaintojen ohella myös jos kummituspaikalta on löydetty ihmisen luita, aseita, kuulia, miekkoja yms. Kokoamani aineisto osoittautui poikkeuksellisen laajaksi ja kirjavaksi. Kiinnostavimmat tarinat löytyivät yllätyksekseni II maailmansodan ajoilta. Esimerkiksi Lapissa kummittelee saksalaiskomppania, jonka monet autokomppaniassa palvelleet ovat nähneet. Pitänee tarjota Sotahistorialliselle seuralle artikkelia otsikolla "Sota kummittelee".

Moni kummitustarina vaikuttaa kuvauksen perusteella kertovan pikemminkin keskiaikaisen tai myöhemmän ajan unohtuneen hautausmaan sijainnin. Arvokasta tietoa silti. Kummitustarinoiden ohella löysin lukuisia uusia mainintoja rakennuksista, joiden seinissä on kiväärin- tai tykinkuulanreikiä. Aiheesta on selväsi syytä kirjoittaa uusi, laajempi artikkeli. Lisäksi piruuttani paria sattumalaatikkoa penkomalla löysin uusia mainintoja ryssänuuneista.

Torstai ja perjantai: kaivausesittelyt

Torstai-aamuna alkoi sitten arkeologien kokoontumisajot. Vuorossa oli peräti 30. kerta, kun Kansallismuseon auditoriossa kokoonnuttiin kuulemaan kuluneen vuoden kenttätöistä. Paikalla Kansallismuseossa oli myös runsaasti metallinpaljastinharrastajia, mikä oli erittäin myönteistä. Läsnä oli vieläpä lukuisia sellaisia, joiden kanssa aiemmin tehty yhteistyö oli tuottanut runsaasti positiivisia tuloksia.

Torstai oli vaisumpi päivä, mutta väkeä oli silti koolla kiitettävästi. Itse osallistuin jokaiseen sessioon ja uskalsin jopa antaa kommentin ensimmäisen päivän päätteeksi sotilasleirituntemukseni perusteella. Pelkäsin esityslistan perusteella että suurin osa torstain annista olisi kierrätystä syksyn 2014 arkeologipäiviltä, mutta yllättävästi ja virkistävästi oli kiinnostavat kokonaisuudet ja paljon uuttakin.

Varsinaiset kaivaukset jäivät torstaina Ahvenanmaan "mahtihallin" varaan sekä arkeologi Jan Fastin Hangon saksalaisleirin tutkimuksiin. Viimeisestä oli positiivista havaita, että Hankoon ei menty motiivina "asiasta ei tiedetä mitään eikä arkistolähteitä ole olemassa joten arkeologian on ainut keino". Kirjeiden yms. materiaalin kerääminen Hangon saksalaisleiristä on virkistävä näkökulma. Itse käytin sitä sotaveteraanihankkeessa 2012 saaden paljon mielenkiintoista tietoa.

Lopuksi kysyttiin, mikä on Hangon saksalaisleirin muinaismuistoasema, onhan kohde nuori. Tässä vaiheessa en ottanut puheenvuoroa, mutta mielestäni Hangon kohteet voitaisiin rauhoittaa kattavana läpileikkauksena Suomen sotahistoriasta. Ruotsin vallan aikana niin ruotsalaiset kuin venäläiset laivastot purjehtivat saariston halki. Alueella on mm. tutkittuja ryssänuuneja, joista löytyi suuren Pohjan sodan aikaisia kolikoita. Samoin saaristossa lienee muistaakseni matruusien hautausmaita. Jos Suomessa on sodittu, on Hanko ollut tärkeä sotanäyttämö (Suomen sodassa lähimpänä Dragsfjärdin Lövö).

Museoviraston budjettien kiristys iski myös kahvitarjontaan: pullan sijaan tarjolla oli karjalanpiirakoita!

Arkeologit ja odotettu kahvitauko.

 

Taas masennusta sodan äärellä

Arkeologit ovat muutenkin saksalaisten perässä: hanke "Lapin synkkä kulttuuriperintö" sai Suomen Akatemialta 594 775 euron rahoituksen vuoden 2018 loppuun asti. Tutkijoilla on myös oma blogi. Tiedän Lapin sodan tutkimuksen taustoista sen verran, että saatanpa pysytellä asiasta erossa.

Saas nähdä onko lopputuloksena teeskentely, ettei Sampo Ahdon Aseveljet vastakkain: Lapin sota 1944-1945 -teosta (1980) ole julkaistu... Valitettavan moni tutkimus 2000-vuoden jälkeen ei ole tuonut mitään aidosti uutta tai kiinnostavaa paitsi marginaaliin jäävissä tutkimuksissa. Murtuneet mielet on erittäin virkistävä poikkeus. Usein samasta aiheesta kirjoitetaan uusi teos 5 - 10 vuoden välein (kun taistelusta on kulunut 60, 65, 70 ja kohta taas 75 vuotta).

Sotahistoriallisen julkaisupolitiikan kannalta on masentavaa että Viipurin menetyskin on taas kirjan aihe, vaikka Uuno Tarkki tutki asioita jo aikoja sitten kattavasti. No, sotaporno myy aina.

Perjantain piristystä

Torstai oli vielä vaisuhko, mutta perjantaina sali oli tupaten täynnä ja näin ilahduksekseni lukuisia kaivauskavereita pitkästä aikaa. Aikataulussa pysyttiin hyvin ja perjantain esitelmät olivat poikkeuksessa mielenkiintoisia. 

Henkilökohtainen suosikkini oli sympaattisen ja pätevän Jarkko Saipion luento Ristiinan Kitulansuon lapinraunion kaivauksesta. Tulokset olivat äärettömän mielenkiintoisia ja kaivaus toteutettiin taitavasti. Toiseksi Esa Mikkolan Virolahden Uistesuon suosillan tutkimus oli hyvin jännittävä. Maan alta paljastui valtaisa suosilta, jonka ajoitusta voidaan vielä vasta arvailla (kaivaukset päättyivät), mutta silta on joka tapauksessa äärimmäisen vaikuttava. Hauskana yksityiskohtana sillan kansirakennelmiin on kierrätetty vanhoista hirsirakennuksista hirsiä, joiden salvokset näkyivät selvästi.

Myös  Juha Ruohosen esitelmä Ravattulan Ristimäestä ja Petro Pesosen esitelmä Harjavallan kaivauksilta (joihin siis minäkin osallistuin) olivat erityisen mielenkiintoisia.