Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 3

Edelliset päivät:

Päivä yksi tästä

Päivä kaksi tästä

Kiviniemen aamu valkeni kauniina ja aamiaisen jälkeen lähdimme köröttelemään Sakkolan halki kohti Keljan taistelupaikkaa.

Kiviniemestä lähti hyvä tie. Hyvä*

Sakkolan paikkeilla pitää ylittää rautatie, jossa huonolla tuurilla kohdalle voi osua tolkuttoman pitkä tavarajuna. Nyt selvisimme onneksi lyhyellä matkustajajunalla.

Lähes tyhjä matkustajajuna. Kuulemma pahimmillaan risteyksessä saa odottaa puoli tuntia tavarajunan kulkua.

Kelja Suvannon rannalla on hyvin kaunis paikka. Täällä törmäsin ensimmäistä kertaa minulle uuteen sotamuistomerkki-ilmiöön: taistelukentältä löytyneitä hylsyjä, sirpaleita tms. asetellaan muistomerkin juurelle tai päälle.

Lähestymme Keljaa. Hyvä tie alla, Hyvä*

Suvanto siintää.

Keljan taistelun muistomerkki, noin Runteenmäen eli venäläisten tavoitemaaston tasalla. Kiven päällä kiväärinhylsyjä.

Kävimme myös Suvannon rannassa Keljan aukeilla, minne valkovenäläinen 220.JR pääsi maihin kahdella pataljoonalla. Paikalle johtaa hyvä tie ja sen päässä saattaa jopa päästä kääntymään bussilla. Välittömästi muistomerkin takana on useamman sadan metrin mittainen hiekkakaivanto, johon on dumbattu jätettä joten se on kierrettävä.

Muistomerkin takana on otettu maata ja tungettu jätteitä tilalle.

Jätekuopan voi kiertää muistomerkin takaa vasemmalta, mutta silloin joutuu kipuamaan jyrkkiä rinteitä.

Suosittelen kävelemään muistomerkiltä takaisin tulosuuntaan ja oikaisemaan siitä pellon poikki. Pellon takana on tie, jonka toisella puolella on jyrkkä törmä jonka takaa Keljan aukeat alkavat. Törmän yli ei kannata oikaista, sillä heti sen alla on kosteikkoa (pitkävartiset kumisaappaat tarvitaan ainakin). Kun tietä kävelee muutaman sata metriä se kaartaa jyrkästi oikealle. Siitä johtaa erinomainen hiekkatie Keljan aukeille ja Suvannon rantaan.

Ensin siis muistomerkiltä takaisin tietä pitkin ja pellon yli. Pellon päässä tien vieressä oja, jonka yli pääsee helposti harppaamalla. Ojan pohjassa ei ainakaan nyt ollut vettä.

Hyvä tie, jonka päässä kaarros oikealle vie rantaan johtavalle hyvälle tielle (oikaisimme vasemmalta päätien suunnasta). Tänne saattaa päästä bussillakin, sillä tämä tie alkaa muistomerkille vievältä päätieltä. Oikealle johtavan kaarroksen kohdalla voi päästä kääntämään bussin, mutta tiessä käytetty hiekka voi pettää raskaamman auton alla.

Äskeisen tien vieressä on jyrkkä törmä koko matkalla, jonka alla kosteikkoa. En suosittele oikaisemaan.

Keljan aukeaa. Liki 2 000 miestä 220.JR:stä jäi tänne, samoin 49 suomalaista Er. P. 6:sta. Pataljoona menetti kolmanneksen taistelukyvystään ja kahden komppanian päälliköt kaatuneina ja kolmannen (1.K/Er.P. 6) haavoittuneena. Samoin suomalainen JR 29 kärsi 50 miehen tappiot kaatuneina.

Suvannon rantaa.

Rantaa pitkin kulkee hiekkatie, mahdollisesti autolla kuljettavissa. Taustalla Runteenmäkeä.

Vaikka muistomerkille oli tuotu lukuisia hylsyjä, ei pellolla kiertely tai maan kevyt potkiminen tuottanut mitään artefakteja. Jos joku sotamatkamuistoja haluaa, niin pitää olla lapio mukana. Itse en suosittele kaivauslastan raapausta kummempaa raskasta kajoamista taistelukenttäalueisiin. Paikalla voi edelleen olla räjähtämättömiä ammuksia: 1960-luvulla Alabamassa kaivettiin Yhdysvaltain sisällissodan aikaisia maatorpedoja eli jalkaväkimiinoja, joiden ruutipanokset olivat yhä lähes sadan vuoden jälkeen toimivia. Toiseksi kaivelu rumentaa maisemaa. Tongin enemmän ainoastaan jo käännettyjä maakasoja, tuloksetta. Keljan taistelukenttä tekee vaikutuksen sellaisenaan.

Lopuksi otatin paluumatkalla metsässä kuvan, jossa lyön päätäni Karjalan mäntyyn.

Yksi matkalaisista (joka oikaisi sen törmän ryteikön läpi) oli lähtenyt harhailemaan hyvin kauas. Olin Keljan aukeilla viimeisenä varmistamassa, että ketään ei jäisi jälkeen porukasta, mutta en havainnut tätä "eksynyttä lammasta". Bussissa pidetty luku osoitti yhden puuttuvan ja onneksi hän kuuli bussin merkkiäänen. Lähdin kävelemään häntä vastaan eikä aikahävikkiä syntynyt loppujen lopuksi kuin 10 minuuttia. Antti Rokan talo Haparaisissa ja Kekinniemen sulkulinnake tosin jäivät nyt näkemättä, mutta niihin ei missään tapauksessa olisi ollutkaan aikaa, ne olivat mukana ylimääräisinä kohteina, jos aika riittäisi.

Humalaisiin

Ennen Äyräpäätä räisäläläisissä oli halukkaita vierailijoita entiseen Humalaisten kylään. Ajaessamme tulotietä takaisin huomasimme, että voiton päivän juhlinta oli alkanut.

Muistomerkin äärelle oli kerääntynyt kunnolla poppoota. Autoja oli parkkeerattu pitkälle matkalle.

Voitonpäivä, 9.5.

Viimeisenä juhlapaikalle ajoi vanha kunnon Mosse!

Humalaisiin vei hyvä tie. Hyvä**

Ennen Humalaisia pysähdyimme kangasmetsään vilkaisemaan kangasvuokkoja, jotka olivat juuri parhaimmillaan. Kaikin puolin oli siis paras aika vuodesta käydä Karjalassa.

Humalaisten kylästä ei ollut paljon jäljellä.

Humalainen.

"Humalainen. 79 taloa"

Humalaisten kylän muistomerkki, myllynkivi.

Matka jatkui Kiviniemen kautta.

Kiviniemeä eli Losevoa.

Kiviniemen silta, uusi rakenteilla vasemmalla puolella.

Jäähyväiset Kiviniemelle tällä matkalla. Vuoksi jäi virtaamaan vuolaana.

Humalaisista ajoimme liikuttavan yhteistilaisuuden jälkeen Äyräpään kirkolle. Tämä oli yksi vaikeimmin tavoitettavista kohteista Muolaan ohella, mutta perille pääsi kyllä aika hyvin.

Aluksi tie oli Kiviniemen jälkeen erinomaista. Hyvä*

Sitten tie Äyräpäähän käännyttäessä huononi hiekkatieksi. Kohtalainen**

Ja taas vähän ajan päästä tie huononi tolkuttomasti ja bussin piti ajella reunasta reunaan suurimpia kuoppia väistellen. Kohtalainen* - lähes huono**

Ja taas kuin tyhjästä tie parani! Hyvä*

Tästä on Äyräpäähän 5 minuuttia. Näyttäisi siltä, että tie päättyy tähän mutta vielä oli tie olemassa ja perille pääsi. Kohtalainen**

Äyräpää

Äyräpään kirkon äärellä kävi heti bussia käännettäessä turma, viimeinen tällä matkalla passin unohduksen ja Keljan eksymisen jälkeen. Kirkon eteen oli ajettu hiekkaa ja näytti siltä, että linja-auto pääsisi kääntymään siinä. Ei päässyt, sillä tie olikin kirotun pehmeää ja auto upposi lähes puoli metriä! Onneksi pääsimme omin voimin pois, aiemmin oli kuulemma trokareiden pitänyt pyytää toiselle bussille vetoapua.

Varoitus, tässä kohtaa ei voi kääntää autoa! Jälki oli kuin kranaatista. Kirkon rauniot tästä oikealle.

Auton etupelti otti hieman vahinkoa. Tullivirkailija ihmetteli tätä sunnuntaina tullissa ja auto saikin alta erikoistarkistuksen "montussa".

Äyräpään kirkon rauniot olivat hyvin vaikuttavat, ja niiden sisällä oli hyvä luennoida 1944 taisteluista (muistin mainita nurmoolaaset 1940!). Kävelin sitten muiden kahvitellessa asemia pitkin melkein vanhaan lossirantaan asti. Sain ylimääräisiä opastettavia, kun Olavi Paavolaisen seuran jäseniä pysähtyi kuuntelemaan selostustani. En laskuttanut. Eikä tullut esitelmästäni synkkä yksinpuhelu.

Kirkon rauniot tulosuuntaan.

Kirkon rauniot ja kumpu.

Kurkistin kirkon länsipuolella olevaan koloon kirkon alle.

Juoksuhautaa ja asemia Äyräpään harjanteilla.

Kuvaussuunta harjuilta kohti Äyräpään kirkkoa, vasemmalla näkyy kirkkoaitaa.

Pesäke.

Sain juuri ja juuri ajan puitteissa näkyviin Vuosalmen pellot, joille venäläiset suorittivat 1944 ylimenohyökkäyksen.

Äyräpään harjanteiden takamaastoa ja Vuoksea.

Vuosalmen pellot vastapäätä. Lähes kolmen neuvostodivisioonan voimat kuihtuivat noille rannoille. "23. Armeija epäonnistui tehtävässään"

Tämäkin paikka oli hyvin vaikuttava, ja siitä jäi samanlainen tunnelma kuin Siiranmäestä.

Kirkon raunio ja muistomerkit.

Muolaaseen

Seuraavaksi ajoimme Kyyrölään ja siitä Muolaan kirkonkylälle Yksjärven ja Kirkkojärven väliselle kannakselle. Olin tutkinut Muolaalaisten Seura Ry:n sivulta etukäteen, että he olivat päässeet paikalle ja olivat siistineet paikkoja vappuna, eli viikkoa ennen matkaamme

Kyyrölää. Muolaalle vievän risteyksen löytäminen vei hetkisen...

... mutta onneksi Kyyrölässä on helppo kääntää auto päätiellä.

Kyyrölää.

Muolaalle vievä tie vaihteli laadultaan.

Kohtalaista tietä.  Kohtalainen**

Hieman huononevaa tietä. Kohtalainen**

Ja huononevaa tietä, mutta hyvin pääsi perille asti. Kohtalainen**

Pällikkälässä oli aivan hyvä tie, vaikka näyttääkin hieman huonolta. Kohtalainen**

Pällikkäläm kylää Yskjärven rannalla.

Muolaalaisten seura ry on tehnyt kirkon äärellä erittäin hyvää työtä. Vanhoja hautakiviä on etsitty sekä nostettu pystyyn ja vanhoja taisteluasemia on siistitty. Paikalla on myös erinomaiset suomenkieliset opaskyltit eri kohteilla.

Muolaan kirkon rauniot. Näkyvät kivet ovat vanhoja hautakiviä.

Talvisodan aikana osa asemista kulki kirkkomaan halki, minne oli kaivettu 20 miehen miehistökorsu. Korsuun päästäkseen piti muistitietojen mukaan loikkia yhden arkun yli. Taisteluhauta jäi kuitenkin matalaksi, koska hautoja ei haluttu häiritä. Kiviaitaan puhkottiin samalla muutamia ampuma-aukkoja.

Selostin joulukuun 1939 taistelut ja helmikuun 1940 taistelut 5./JR 4:n taisteluista kirkon länsipuolen asemissa. Hiekkamaa tukki täällä kiväärit niin pahoin, että loppuvaiheessa asemissa oli vain noin kahdeksan toimivaa kivääriä 30 vihollispanssarin piirittäessä asemia puolikaaressa.

Kirkko tuhoutui 1939 joulukuussa vihollisen tykkitulessa. Kirkon urut soittivat viimeisen, hornamaisen virtensä liekkien aiheuttaman kuuman ilmavirran voimalla.

Vanhoja suomalaisia hautakiviä.

Juoksuhautaa kirkon itäpuolella.

Rannassa näkyy vielä talvisodan aikaisia panssariestekiviä.

Muolaan kirkon sotilashautausmaa.

Tuolta tulivat tankit. Esteet olivat 300 metrin päässä kirkon asemista kannaksella, ja räjäytetyistä aukoista pääsi tankkeja asemiin. Kirkon kiviaidan vieren asemat tulivat monen tankin - ja tankintuhoajan - kohtaloksi.

Paikalla on paljon nähtävää, kannattaa varata aikaa!

Viipuriin

Lopulta ajoimme illan majoitukseen ja päivälliselle Viipuriin, Hotelli Viborgiin. Viipurissa riitti nähtävää ja kuvattavaa: Viipurin vanhat rakennukset, voiton päivän juhlinta, Europa Nostra palkinnon saanut Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto... Ensiksi kuitenkin pysähdyimme Ristimäellä, missä 20. Prikaatin 5. ja 6. Komppanian asemat romahtivat 20.6.1944. Ajoimme Kannaksentietä luutnantti Sippelin rynnäkkötykki BT-42:n reittiä Lääninsairaalalta Eliaankadun kulmaan, minne vaunu jäi tuhoutuneena. Vain ajaja, kersantti Virtanen selvisi. Luutnantti Sippelistä jäi jäljelle vain jalat läpiammuttuun torniin. Kävin paikan päällä vielä jalan myöhemmin. 

Yritimme päästä myös Punaisenlähteentorille katsomaan entisen Pohjoismaiden Yhdyspankin rakennuksen kohtaa, jossa eversti Kemppi piti 1944 esikuntaansa. Tie oli kuitenkin suljettu, sillä torilla oli menossa juhlallisuudet. Tämä oli ainoa kerta, kun kohtasimme halveksuntaa: väkijoukosta humalainen mies näytti kuulemma meille keskisormea.

Hotelli Viborgin aulan kalat tuijottivat herkeämättä.

Punaisenlähteentorilla oli lava ja paljon väkeä juhlimassa:

Torilla riitti voiton päivän juhlijoita.

Näitä julisteita riitti. Niitä oli A3-kokoisina melkein jokaisen liikkeen ikkunassa ja ylempien kerrosten ikkunoissa näitä oli melkein joka talossa.

Kadunkulmassa oli jokseenkin karmiva pomppulinna.

Torkkelinkadulla oli kovaääniset ja koristeet jokaisessa tolpassa.

Torkkelinpuiston kulmaa. Lähellä Punaisenlähteentoria oli kojuja, joista yhdessä mies löi paikan päällä "Minä sydän Viipuri" -kolikoita (venäjäksi, tietty), jonka toisella puolella oli Viipurin linna. Pitihän siihen 100 ruplaa käyttää.

Alvar Aallon kirjasto piti kuvata tarkkaan:

Myönnetään: otin tämän kuvan sunnuntaiaamuna enkä lauantaina. Se on kuitenkin paras yleiskuva tältä matkalta kirjastosta.

Varsinainen kohteeni oli tällä matkalla kirjaston ohella Eliaankadun ja Kannaksenkadun risteys, missä vaurioitunut Sippelin BT-42 rouhaisi palan katukivetystä. Asfaltti on uusittu, mutta kyllä se kohta vaan edelleen taitaa näkyä lähes 71 vuoden jälkeen:

Eliaankadun ja Kannaksenkadun kulma oikealla näkyvän rakennuksen edessä. Rakennuksessa oli mm. Osuusliike Torkkelin myymälä. Ks. lisää Virtuaaliviipurista.

Tähän kohtaan rynnäkkötykki jäi.

Neliön muotoisen katukiven oikealta puolelta puuttuu iso pala katukivestä. Oletan, että tässä kohtaa vaunu törmäsi kivetykseen.

Kävelin taas Punaisenlähteentorin kautta. Monissa ikkunoissa oli mainitsemiani voiton päivän julisteita, joissa oli usein kuvia Viipurin valtauksesta 1944.

Panssarit Punaisenlähteentorilla.

Venäläisiä Pyöreän tornin edessä.

Rumpalityttöjä lavalla.

Tällaisia vaakunoita/kilpiä oli melkein jokaisessa lyhtypylväässä. Eri kuva-aiheilla toki.

Torkkelinkatu ilta-auringossa.

Kollaasi voiton päivän kuvista. Vasemmalla ylhäällä "hilpeähkö" tietokonemuokkaus Berliinin valtauksesta.

Viipurin valtauskin saatu näyttämään sopivalla valokuvalla suurtaistelulta ja sankariteolta. "Kukkuu, onko siellä faschisteja?"

Venäläinen sodan juhlinta oli mielenkiintoista verrattuna suomalaiseen. Tanssiesitykset olivat kieltämättä vaikuttavia (lavalla oli mm. tanssiryhmä Monrepoo, mikäli ymmärsin juontoa) ja harjoitteluun oli nähty vaivaa. Mutta minua jäivät vaivaamaan välimusiikit. Ne olivat suoraan jostain toimintaelokuvasta. Itsenäisyyspäivänä Liedossa oli juhlavampi tunnelma. Kukkia sankarihaudoille ja varusmiehiä laulamassa Finlandiaa kirkossa. Luterilainen arvokkuus sopii minun arvoihini paremmin.

Sodan muuttaminen sen virallisissa muistotilaisuuksissa tietokonepeleiksi ja toimintaelokuvaksi on - jotenkin sairasta. Kymmenien miljoonien venäläisten kärsimyksen muisteleminen kuin kaikki olisi ollut kasaritoimintaleffaa... kamalaa. Juhliva yleisö tosin käyttäytyi ohikulkiessani arvokkaasti enkä aistinut minkäänlaista hurmoshenkeä.

Juhlinnasta huolimatta Viipurissa oli rauhallista ja kaduilla oli mukava kulkea. En tiedä, miten turvallista yksinäisellä naisella olisi ollut kulkea, mutta itse saatoin liikkua kaikessa rauhassa.

Vielä pari tuokiokuvaa, niin voin siirtyä viimeiseen matkustuspäivään. Tämän kirjoittamisessa meni kolme päivää, koska kuvia piti tutkia ja silmäillä kuvausaikoja. Plus Goodreadsin mukaan olen kahdeksan kirjaa jäljessä 100 kirjan haasteesta, eli kiirettä pittää pittää senkin asian suhteen!