Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 1

Pitkä tauko taas ollut bloggaamisessa, olin nimittäin torstaista sunnuntaihin 7.-10.5. Karjalan kannakselle suuntautuneen reissun matkaoppaana. Kävimme Summassa (päivä 1), Rajajoella, Valkeasaaressa, Kuuterselässä, Siiranmäellä (päivä 2), Keljassa, Äyräpäässä, Muolaan kirkonkylässä, Viipurissa (päivä 3), Portinhoikassa ja lopuksi Ihantalassa (päivä 4). Aloitamme päivästä 1. Laitan myöhempiin postauksiin linkit aiempiin kirjoituksiin heti alkuun.

Laitan tähän muutamia kuvia tiestöstäkin, jos joku suunnittelee reissua kesäksi. Tässä tiestön asteikko (oma arvio). Käytän samaa myöhemmissä postauksissa:

Hyvä ** = suomalaisittainkin erinomaisessa kunnossa oleva tie, juuri äskettäin rakennettu tai kunnostettu.

Hyvä* = tie hyvässä kunnossa, autolla ei tarvitse hidastella juuri ollenkaan

Kelvollinen ** = tie kohtalaisessa kunnossa, paikoin pitää hidastaa

Kelvollinen * = tie kuljettavissa, mutta autolla on mutkiteltava ja hidasteltava toistuvasti

Kelvoton * = vain vaivoin päästävissä. Yleensä kiersimme nämä tai jätimme menemättä.

Päivä 1 - aikainen herätys ja Summa

Viimeistelin viimeisiä osia matkamateriaaleista aina keskiviikkoyöhön asti, ja kun oli kolme tuntia lähtöön (to 3.40) päätin tarkistaa vielä varmuuden varalta kaikki tarvikkeet: passi, lompakko, lompakosta kaikki vaarallinen ja ylimääräinen poissa, teleskooppikarttakeppi, kartat, paperit, varavaatteet, pesulaukku, särkylääkkeet, matkaeväät, passi vielä toisen kerran, laturit, kirjat, passi vielä kolmannen kerran...

Juuri kun olin sammuttanut valon ja käymässä nukkumaan, muistin etten ollut pakannut Karjalan sotapaikat - karttaa, jossa on tiestöstä tuoreet tiedot!

Linja-autoasemalta nouto kävi hyvin ja ajoimme kohti Salon Piihovia noutamaan seuraavia matkustajia. Aloitin mikrofoniin höpötyksen Sammatin kohdalla, koska Anne Heimo folkloristiikasta väitteli alueen vuoden 1918 muistoista. Matka Turusta Vaalimaalle oli täynnä sotahistoriaa, Mikael Agricolan historiaa ja arkeologiaa.

Tällä kertaa Venäjän tulliin piti jättää noin A6 kokoinen lappu, joka oli jaettu kahteen osaan. Molempiin henkilötiedot, passin numero, Venäjällä vietettävä aika ja sijainti/isäntä. Lappu taitetaan kahtia mutta ei revitä, vaan tullivirkailija repii sen kahteen osaan ja antaa toisen leimattuna mukaan. Mukana tuleva puolikas on pidettävä tallessa, ja se luovutetaan palatessa.

Lappuja täytettäessä yksi matkustaja huomasi Porvoon tasalla kello 8.00 unohtaneensa passinsa kotiin... pikainen soittorumba mahdollisuudesta pikapassiin yms., mutta eihän sillä läpi pääsisi koska passi ei täsmäisi viisumiin. Ei auttanut muuta kuin jättää epäonninen matkaaja Karhulaan, missä tämä otti laukkunsa ja jäi odottamaan linja-autoa lännen maille.

Kuskin pakollisten taukojen vuoksi matkaan kuului parikin pysähdystä, joista viimeinen ennen rajan ylitystä oli eväs Rajahovissa, mistä nappasimme myös viimeisen matkustajan mukaamme. Tullissa meni tietysti aikansa, mutta ei kohtuuttomasti. Viimeisen tarkastuksen Venäjän puolella tehnyt virkailija toivotti lähtiessään kaikille suomeksi hyvää matkaakin.

Ensimmäinen päivä oli alkuun sateinen. Tie: Hyvä**

Aivan ensimmäinen pusähdys oli kuitenkin Viipurissa, missä piti paikallisen matkatoimiston edustajan kanssa sopia asioita. Viipurissa(kin) valmistauduttiin juhlimaan lauantaille 9.. osuvaa voitonpäivää ja pitkissä liikennevaloissa autojen keskelle tuli koikkelehtimaan punalippuja myyvä naikkonen. Bussikuski avasi ikkunan ja kaksi matkaajaa ennätti ostaa imukupilla auton ikkunaan kiinnitettävän lipun (100 ruplaa / lippu, kurssi noin 1 € = 50 ruplaa). Näillä varustettuna sulauduimme täydellisesti Venäjän tiestön valtavirtaan.

Punalippu 9 Mai ikkunassa oli turvallista matkustaa. Sain yhden kotiviemisiksi, mutta en saa laittaa sitä täällä ikkunaan. Yhyy!

Melko pian Viipurin jälkeen matkalla Summaan tie huononi:

Melko pian Viipurin jälkeen tie huononi pitkäksi aikaa. Tie: Kohtalainen *

Mutta pääsimme tien laidasta toiseen sokkeloimalla perille talvisodan merkittävimpään taistelupaikkaan: Summaan! Pysähdyimme täällä SK 16 kohdalla ja Summan kenttähautausmaan edustalla.

Ensimmäinen stoppaus oli siis Summankylän bunkkerin SK 16, eli pataljoonankomentajan korsun äärellä. Summan linnoitteet rakennettiin 1923-24 ja 1930-luvulla niitä modernisoitiin ja joitakin uusia rakennettiin 1930-luvulla. Summankylässä olleet linnoitteet saivat lyhenteen SK (Summankylä) ja Summajärven itäpuolella olevat lyhenteen SJ (Summajärvi).

SK 16 eli pataljoonankomentajan korsu. Bunkkerit oli merkitty sprayaamalla ja tässä oli "omistustekstiäkin".

Koetimme käydä kauempana katsomassa paria korsua, mutta maasto oli aika kehnoa joten perille ei päässyt. Sodan aikana kaivettu korsuntapainen kuitenkin löytyi:

SK 16 itään rakennettiin muutama bunkkeri/korsu, mutta niille ei ole menemistä.

Selostettuani joulukuun 1939 taistelut siirryimme bussilla Summan kenttähautausmaalle vievän tien laitaan kahville ja voileiville. Selostin helmikuun 1940 taistelut ja kävimme jalan hautausmaalla. Vaikka matkaa olikin vain 400 metriä, meni kävelyyn pitkä aika sillä matkan katkoi seitsemän valtavaa lammikkoa jotka pakottivat kulkemaan tien reunaa kulkevaa rotvallia pitkin. Yksi naikkonen valitsi huonomman puolen ja yritti ottaa tukea tien vieressä kasvavasta pajukosta. Pyllylleenhän hän meni lammikkoon, autoin hänet heti ylös ja varmistin, että vanhimmat ihmiset pääsevät turvallisesti perille.

Hiekkatie Summan kenttähautausmaalle oli useiden suurien lammikoiden katkoma. Tästä ei pääse kuin amfibiovaunulla. Vuonna 2006 taistelukenttämatkalla bussi pääsi hautausmaalle asti, tosin tuolloin oli huhtikuu. Tie: Kelvoton*

Kenttähautausmaalta johti kaksi tietä edemmäs ja molemmilla oli venäläinen varusmies seisomassa. Tutkimme hautausmaata ja pidin lyhyen selostuksen ja aloimme palata solttujen saattamana. Yksi matkustaja halusi ottaa kuvan toisesta varusmiehestä ja osoitti kameraa, mihin kuvauksen kohde ilmoitti haluttomuutensa heiluttelemalla nauraen käsiään. 

Summan kenttähautausmaa oli juhlallinen.

Oliko paikalla jokin sotaharjoitus? Kauempaa kuului pauketta joten luulen, että herrat olivat varmistamassa että vierailevat siviilit eivät harhaile hautausmaalta harjoitusalueelle.

Summassa näimme vanhan etulinjan vain hyvin nopeasti bussista (Kenttähautausmaa on noin SK 6:n tasalla) aloittaessamme ajon kohti Terijokea. Summa oli ainut ensimmäisen päivän sotakohde, mikä oli hyvä ratkaisu. Väki oli liian väsynyttä lähdettyään yöllä matkaan, joten kaikki myöhemmät kohteet olisivat menneet hukkaan liian uupuneiden matkaajien nuokkuessa. Mutta Summa bunkkereineen oli kyllä sitäkin vaikuttavampi.

Kohti Terijokea

Viipurin huono tie jatkui pidemmän matkaa ja kuin tyhjästä vaihtui erinomaiseksi.

Tie oli tässä kunnossa pitkään ajettaessa kohti Uuttakirkkoa ja Terijokea.

Punatähtisiä rakennuksia oli siellä täällä.

Kello 14 Karhulassa pois jäänyt soitti matkajohtajalle Turusta ja kertoi ottaneensa väärän matkalaukun.

Terijoelle saavuttaessa oli pakko alkaa kuvaamaan arkkitehtuuria.

Hotelli Perinon piha.

Hotelli Repinon aulassa.

Repinon edessä. Niiiiils Hooolgerssoooon...

Odotin innolla rauhoittavaa kävelyä Terijoen rannoilla. Sukujuurista johtuen sydän oli särkyä hiekkarannalla tallustellessa.

Rakennuksia

Päivällisen jälkeen suuntasin rannan sijaan tutkimaan hotellin lähellä olevia rakennuksia.

Uutta rakennuskantaa Terijoella:

Tämä patsas herätti takaa kuvattuna hilpeyttä:

Patsas takaa: "Uh-huh, ei olisi pitänyt ottaa kolmatta kupillista kahvia viikunoiden kera"

Outoja rakennelmia ja kiehtovia juttuja:

Kaasumittari keskellä tyhjää tonttia?

Tie seikkailuun?

Pituusmittari lapsille Repinossa.

Ränsistymässä oleva huvila, joka on muuttunut kaatopaikaksi. Vanhan loiston voi kuvitella:

Muita rakennuksia:

 Kaikkein suurin mysteeri oli kuitenkin HOTELLIN SUIHKU:

Oli siihen ohjeetkin:

Seuraava osa matkasta Karjalan kannakselle tästä, eli päivä 2.

Viimeiset kohteet tällä keikalla

Tässä välissä on riittänyt puuhaa, joten en ole ennättänyt täysin reaaliajassa kirjoittaa viimeisistä päivistä tällä kenttäkeikalla. Välissä on ollut vappuhölmöilyt yms.

Pirkanmaan viimeiset tunnit

Viimeinen kohde Pirkanmaalla oli Pälkäneellä, jossa seurasimme kun Bobcat tonkaisi pitkän uran pellolle ja yllätys oli suuri kun pellon alta tuli - savipeltoa.

MUUseovirasto! Menkää MUUanne!

Rautakautinen röykkiö kaivausalueen lähellä. Jännittävä.

Mutta mutta mutta, ei ollut taaskaan "hukkareissu", sillä paikalla olleessa talossa oli Pälkäneen 1918 taistelun jälkiä:

Kiväärin kaliiperia on vaikea arvioida aukon perusteella.

Luodinreikä ikkunan vieressä. Seinässä oli näitä useampia.

Kiväärinkuulien jättämiin reikiin oli pistetty puutikkuja, jotka osoittivat suoraan kohti valkoisten vuoden 1918 aikaisia asemia.

Valkoisten asemat salmen toisella puolella.

Sain siis taas kerran aineistooni uuden seinän, jossa on edelleen nähtävissä vanhojen taistelujen jälkiä. Koska Pälkäne tuli selvitettyä nopeasti, oli aikaa vilkaista Pälkäneen rauniokirkkoa:

Perillä Tampereella tutustuimme Vapriikin näyttelyihin. Turusta voisi johtaa junaradan suoraan sen eteen, olin nimittäin äärettömän vaikuttunut Pyhiinvaellusnäyttelystä ja Revontuli-näyttelystä. En halua pilata yllätyksiä kertomalla yksityiskohdista, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Nämä ovat vaihtuvia näyttelyitä, eli menkää menkää hyvät ihmiset!

Sipoo

Pirkanmaan jälkeen siirryimme etelämmäksi pidennetyn viikonlopun jälkeen. Syynä pidennykseen oli kirjan julkkarit perjantaina, joten henkilön X piti ottaa vapaata kanssa ja sitten ehdotettiin minulle ja X:lle myös maanantaita vapaaksi koska henkilöllä Z oli pitämättömiä vapaita ja henkilö Y oli Portugalissa lomalla joten henkilö Å arveli, että hänkin ottaa vapaata mutta Z olisikin halunnut tutkia yhden kohteen Å:n kanssa perjantaina ja...

No, joka tapauksessa tiistaina koko touhu alkoi viemällä auto renkaiden vaihtoon vuokrafirmaan. Vuokrafirmalla oli harvinaisen mielenkiintoinen kahviautomaatti, josta sai oikeasti hyvää kahvia.

Konfliktiarkeologille kävi tällä reissulla ännännen kerran munkkien munkki, sillä Sipoossa tontin omistaja ja rakennuttaja oli myös metallinpaljastinharrastaja, ja hän oli löytänyt pelloiltaan keskittymistä kolikoita ja LYIJYKUULIA! No, minähän kävin niitä välittömästi tutkimaan kun kerran peltirasiassa toi nenän eteen. Useita 9 mm metsästysluodikon kuulia, yksi n. 22 mm sotilaskiväärinkuula ja oppikirjaesimerkki lyijykuulasta, joka on muotoutunut uudestaan osumispinnan mukaan, tässä tapauksessa ilmeisesti oksan:

Kuulassa näkyy (kello 10-11) pyöreä painauma, eli tämä kuula on ilmeisesti osunut oksaan.

Paikalta oli myös ilmeisiä sotilasnappeja ja kaksi emaliesinettä, jotka tulkitsen Venäjän vallan aikaisiksi yksikkötunnuksiksi. Olisikohan ratsuväen laidunaluetta tai Suomen Kaartin harjoituspaikka? Pitäisi etsiä kirja noista 1800-luvun venäläisistä joukko-osastoista. Joka tapauksessa tämä metallinpaljastinharrastaja oli harvinaisen mukava tuttavuus.

Kerkesimme pistäytyä Sipoon kirkolla ja kuvasin sankarihautausmaalla:

Vuoden 1918 muistomerkki. Valittu kirjasin muistuttaa kiinnostavasti "viikinkiaakkosia".

 

Virolahti

Virolahdella oli perinteinen kylätontti tutkittavana. Hauskana jännityslementtinä keskiviikolle annettiin sade-ennuste ajalle 8.00 - 17.00. Teimme tiistaina pitkän päivän ja kaivoimme keskiviikkona aikana, jona ennusteen mukaan sataisi vain kaksi pisaraa sääkartalla.

Olen parin viime vuoden ansiosta saanut liikanimen "Herra Hiili", koska pari vuotta sitten löysin hiiltä kivikautiselta asuinpaikalta, joka osoittautui (muistaakseni) olevan noin ajalta 6000 eKr.

Viime vuonna pilasin Ranualla päivän löytämällä hiton ison hiililäikän, ja päivä venyi melkein ilta kahdeksaan sen kaivelun ansiosta. No, tällä kertaa onnistuin vakiinnuttamaan asemani Herra Hiilenä löytämällä viimeiseltä kaivauskohteelta ilmeisesti vanhan hiilimiilun:

 

Mustaa maata tuli useamman kymmenen sentin paksuudelta.

Konfliktiarkeologille tämä reissu oli tavattoman antelias: sain useita uusia kohteita listattua, sain kuvattua oppikirjaesimerkkejä sota- ja taistelukenttämateriaalista sekä sain aloitettua referenssikokoelman vanhoista kiväärinhylsyistä.