sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kivikautta Keiteleellä

Kesän kaivausviikoista kolme mennyt, kaksi edessä. Viimeisimmät kaksi vietimme Keiteleellä. Varsinainen kaivauspaikka oli Keiteleen puolella Maaherranniemessä, mutta majoitus oli Pielaveden puolella.

Keitele ja Pielavesi


Maanantaina ajoimme kaffepaussin kautta Keiteleelle kaivauspaikalle ja ryhdyimme tutkimaan maastoa.

Heti paikalle mentäessä huomasi jo maaston muodon perusteella, että tässä on kivikautta. Maasto muistutti suuresti muutaman vuoden takaisesta Savitaipaleen keikasta.

Mittaaminen, peruslinjan teko ja ensimmäisen koeojan sommittelu alkavat.

Töiden jälkeen pistäydyimme – heitettyämme kamppeet majoitukseen – Pielavedellä kaupoilla.

There's trouble in Gotham City Pielavesi!
Pielaveden ortodoksikirkko ja karjalaisten muistomerkki.



Majoitus oli viehättävässä Juhlarannassa. Jostain syystä ainakin Saunalahden verkko oli harmillisen heikko Juhlarannassa, mutta onneksi ainakin minun huoneessani WiFi toimi.


Vastaanotto ja ruokailu (herkullinen ja runsas aamiainen ja a la carte) ovat vanhassa meijerissä, majoitustilat omissa rakennuksissa.



Kivikauden äärellä


Kaivaus suoritettiin kaivamalla pitkiä, 6–25 metrin ojia halki maaston.

Oja vaaittavana.

Pisin oja oli 25 metrin mittainen. Sen järven puoleisesta päädystä rannan läheltä tuli kivikautinen liesi (ks. alla).


Keiteleen kaivausten löydöt olivat tyypillisiä kivikaudelle. Kvartsia ja pieniä pipanteita palanutta luuta, taisi tulla kolme kaavinta ja lisäksi keramiikkaa. Yhdessä keramiikanpalassa oli hienoja kampaleimoja. En kuvannut tällä kertaa juurikaan muiden löytöjä.

Oma huippuhetkeni oli jo maanantaina 15 minuuttia ojan avaamisen jälkeen. Löysin seuraavan pienen taltan:




Ainakin se muistuttaa esinetuntemuksen kurssilla läpikäytyjä talttoja ja hiomajälki on ilmiselvä. Esineen luonteesta syntyi tosin väittelyä, "piällysmiähen" mukaan se on "vain" taltan tai tuuran katkelma, kivikauden esineitä tuntevan toisen kaivajan, "Kiwi-Ollin" mukaan se on vanhasta suuremmasta taltasta valmistettu toinen taltta, joka tehtiin alkuperäisen hajottua.

Erikoista (tai paikan päällä ilmiselvää silmiä käyttävälle) oli kivikautisen asutuksen ja löytöjen keskittyminen kahdelle terassille. Näiden väliin jäävä alue oli lähes täysin löydötön. Paikalla oli kvartsien perusteella kahta eri kivikauden aikakauttakin: mahdollisesti mesoliittista ja myöhempää kampakeraamista aikakautta. Kiwi-Olli tutki innokkaana kvarsipaloja ja oli erottavinaan kahta eri vaihetta raakamateriaalin perusteella. Hän myös ylisti vuorikristallista valmistettua, täydellisen ehjää kaavinta. Kaapimet olivatkin tämän paikan erikoisuus.

Merkittävämpää oli rakenteiden löytyminen. Paikalta löytyi yksi mahdollinen (minun löytämäni!) ja yksi varma kivikautinen liesi. Ne peitettiin pressulla, jotta tulevat tutkijasukupolvet voisivat ne tutkia. Ohjeena oli että rakenteita ei pureta (siis kaiveta).

Mahdollinen liesi.
Profiilitaidetta lieden kohdalla.
Etualalla hieno kivikautinen liesi.



Savusaunassa


Keiteleen luksuskokemukseen kuului tontin omistajan naapurin/beljen meille lämmittämä aito pohjoissavolainen savusauna. Kokemus oli mahtava! Sauna oli tilava ja mitä ammattimaisemmin lämmitetty ja löylyt olivat upeat. Lähellä oli vielä järvi jossa oli mukava pulikoida.

Ostin etukäteen jo Turusta saunakaljat: RadBrewn jaloimpia tuotteita, jotka laitoin järveen kylmenemään aamulla hyvissä ajoin ennen saunaa.



Jäähdyttelemässä savusaunasta.

Kaivauskoira Passo


Ilonamme oli muutamana päivänä saksanpaimenkoira Passo, joka vouhotti ympärillämme. Passo rakasti uimista ja monta kertaa säikähdin, kun litimärkä koira juoksi kohti ja suojauduin ravistelulta.

Passo

Passo tarkkailee.

Passo oli kova koira uimaan!

Frrrrrrrrp!

Taidekuva.


Viimeisenä päivänä, kun olisi pitänyt kaivaa vielä muutama koekuoppa ja pakata auto, oli Passo jatkuvasti ympärillä juoksentelemassa. Jonkun piti aina käydä heittelemässä hänelle keppiä, että pysyisi poissa jaloista.


Muita eläimiä Keiteleen kesässä



Passon lisäksi riemumanne oli lähellä kaksi hevosta. Vaikka hevoset ovatkin mukavia, oli niissä se ongelma että kimpussamme oli puolen hevosen kokoisia paarmoja.




Kaivausten henkilökunta (vasemmalla) ihailemassa hevosia (oikealla).




Lisäksi pelastin kuoppaan päätyneen sammakon:




Keiteleeltä lähdettäessä oli hiki päällä, mutta nopea pulahdus järveen päivän päätteeksi ennen ajomatkaa viilensi mukavasti aina Helsinkiin saakka.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tapahtui Pihtiputaalla

Yksi oma erikoisuutensa arkeologisissa kenttätöissä Museovirastolla on se, että saa ajella halki Suomen ja nähdä ja kokea paikkoja joissa ei muuten pistäytyisi. 

Tähän tosin liittyy suuri hankaluus kotiinpääsyn suhteen viikonloppuina: minkä bussilipun netistä ostasi? Ehtiikö auto Helsinkiin kello 19 ja osuuko julkinen niin hyvin kohdalle, että uskaltaisi ottaa 19:30 Turun bussiin nettilipun? Vai pelaako varman päälle ja ostaa vasta 21:30 lipun? Myöhempi lippu edellyttää ajan tappamista keskustassa, mikä kyllä onnistuu mutta siinä menee rahaa jos syö ja juo ja käy ostoksilla.

Perjantaina edessä oli siis ajo Torniosta Helsinkiin, taukoineen mahtava kymmentuntinen koitos. Hauskinta tässä oli vielä se, että matka taittui Transit Vanilla (eli "Transulla", mistä lempinimestä riittää hupia) johon ahtautui kolme henkeä: kuski ja kaksi kuskin viereiselle penkille. Vaihtelin toisen Hesan matkaajan kanssa taukopaikalla keskipaikkaa, mikä vähän tasasi rasitusta mutta perillä Helsingissä keinuin auton tahdissa vielä puolisentoista tuntia.

Jaarittelut sikseen. Pitkällä SUomen halki ulottuvalla matkalla radion kuunteleminen on välttämätöntä. Sovimme lounastavamme Pihtiputaan legendaarisessa Takkatuvassa, missä jokaisen suomalaisen pitäisi käydä ainakin kerran ennen kuolemaansa. Radio Novassa ilmoitettiin puoli kahdentoista pintaaan, että Pihtiputaalla on tie poikki onnettomuuden vuoksi. Huolestuimme välittömästi. Onko isokin kolari? Miten raivaus? Vetääkö edes yksi kaista?

Onneksi Liikennevirasto ylläpitää reaaliaikaista karttanäkymää, josta selvisi että raskas ajoneuvo palaa. Valitettavasti tilanne oli meille epäselvä ja Pihtipudas ainoa looginen suunta, joten jatkoimme. Ja sitten näimme tämän:



Siihen jämähdimme.


Vastaantulijoita riitti, joten yksi kaista oli lähtenyt vetämään. Joku 20–25 minuuttia siinä seisottiin, kunnes tuli meidän vuoromme. Tuho oli ollut aika pahaa, mutta onneksi henkilövahingoilta taidettiin välttyä:



Ja lopulta pääsimme perille, rakkaaseen Takkatupaan:



Ahdoin itseni täyteen korianterisilliä, rosvoperunoita ja herkullista papumixiä. Sitten alkoi loppuajomatka Helsinkiin. Matkan varrella huomasin mobiili-Areenasta, että ajopäivän (7.7.) YLE Lapin uutislähetyksessä oli viimeinkin juttu Tornion kaivauksistamme. Hesassa kaappasin Museovirastolla autosta kotiin menevät kamppeet ja Ruotsin tuliaiset sekä kipitin Sturenkadulta kännykkälipulla varustautuneena kakkosratikkaan ja Kamppiin. 

Perillä nauratti, sillä olisin ehtinyt aiempaan Aurakadulle heittävään puoli kahdeksan bussiin juuri ja juuri! No, käväisin Filmihullussa, erinomaisessa elokuvakaupassa joka oli juuri sulkemassa ja vääntäydyin Steam Hellsinkiin. Siellä oli aikaa täyttää kaivajan ja kännykän akut.

Steam Hellsingin Gin & Tonic Napue-ginistä. Koska katsoin ansainneeni sen.

Ensi viikolla Keiteleelle!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Torniossa, näin Torniossa...

Kas niin, kenttäkausi 2017 on alkanut! Viime vuosihan oli kokonaan ilman kenttätöitä, mutta nyt vaje paikkaantuu peräti viiden viikon kaivauksilla!

Ensimmäinen kohde: Tornio, Kauppakatu 28, kaupunki(koe)kaivaukset

Maanantai oli ajopäivä


Matka Tornioon alkoi maanantaiaamuna varhain, lähtöpaikkana Turku. Eli minun ei tarvinnut aamusta bussitella Helsinkiin tms. joukkokyyditystä varten, vaan yksi kuskeista lähti onneksi Turusta. Siellä täällä sateisen matkan varrella piti tietty pysähtyä lepäämään ja juomaan/syömään.

Viitajärvellä oli sympaatinen, mitä suomalaisin pysähdyspaikka. Ostin niukasta valikoimasta euron pussin makeisia ja tölkin kolaa:



Maisemat olivat Viitajärven stopilla hauskat, etenkin tuo veden valtaama venevaja huvitti minua:




Torniota lähetessä näkyi pohjoisen tuulivoimapuistoja:






Saavuimme E-hotellille Suensaareen myöhään illalla. Paikka on aika mukava, vaikkakin ma-ti ja ti-ke yöt olivat helteen vuoksi helvetilliset. Aamupala kuului tähän B & B -paikkaan ja puuron ja kaffen voimin näistäkin kaivauksista selvittiin!


Tiistai, tuo päivistä pahin


Tiistaina aamulla olimme sitten totuuden edessä. Paikka oli soralla peitetty, hyttysten riivaama kaupunkitontti jolla oli joskus sijainnut omakotitalo. Aluksi ajelimme Kirkkokatu 28:n perässä (sellaista ei Torniossa ole), mutta yhden soiton jälkeen selvisi että kyseessä olikin Kauppakatu.

Tiistai oli kaamea, tyypillinen kohen-ei-oo-koskaan -kaivauspäivä. Jos oli pitkähihainen päällä, sai hikoilla kuin pieni sika grillikaudn lähestyessä. Jos otti teepaitasilleen, ilmestyi käsivarrelle heti vähintään viisi itikkaa vieri viereen tarjoilun alkaessa. Onnekseni porukassa on kaksi muuta, jotka tuntuvat veriryhmällään imevän hyttyset puoleensa! Huvittavaa sinänsä, kun olin kaivaja "Kivi-Ollin", hyttysmagneetin #2 kanssa samassa ojassa ilmestyivät hyttyset heti kimppuuni, kun lähestyimme ojan keskikohtaa.

Tilannetta pahensi aamupäivällä alkanut ajoittainen tihkusade, jonka vuoksi piti vielä käyttää paahtavaa sadeviittaakin! Päivän mittaan hikoilin useamman litran ja kun otin (kaivinkoneen vuoksi käytettävän) työmaakypärän päästäni, oli sen sisäpinta aivan höyrynneestä hiestä märkä. Siitä satoi hikeä! Kello kolmelta alkanut ukkonen puhalsi pelin poikki ja suojauduimme majoitukseen.

Torniossa

 

Näitä kylttejä oli tiheään. Keskiviikona lämpötila sukelsi niin, etten ihmettele vaikka näille olisi heinäkuussakin tarvetta.


Tässä muutamia otoksia Torniosta usealta päivältä. Aloitin tutkimusmatkani tiistaina sateen ja ukkosen laannuttua. Suosittelen Torniossa På gränsen / Rajalla ostoskeskusta, Pikku Berliini -baaria sekä etenkin iki-ihanaa Mustaparran päämajaa, josta teimme lounaspäämajamme.

Tornion kaupungintalo on huomattava rakennus.

Kirjasto/taidemuseo/muu kompleksi. Kollegani Eeva Miettinen teki muistaakseni proseminaarinsa Oulun yliopiston arkeologiaan oikealla näkyvistä tykeistä.

Lounasta! Lounasta! Lounasta!

Kaunis rakennus.


Pankki.

Mustaparran päämaja. Yksi parhaimpia lounaspaikkoja, joissa olen ikinä käynyt. Melkein, melkein ylittää legendaarisen Pihtiputaan Takkatuva, mutta Takkatuvan korianterisilakat ja notkuva lounaspöytä vetävät voiton pistein 16798104934121-16798104934120.

Mustaparran päämaja. Antiin kuului mm. pieni sanomalehtinen, Mustaparran aviisi, jossa oli ruokalistan lisäksi Tornion murteella Iisakki Mustaparran tarina ja muuta mukavaa. Paikka on upea!
Tänä kaivauskesänä olen päättänyt kokeilla tavallista uutterammin paikallisten pienpanimoiden oluita. Lapin Alkot eivät juurikaan tee yhteistyötä, mutta onneksi paikalliset ruokakaupat tekevät. Tornion oluet (mm. Tsekkiläinen pilsneri, Lager, ja IV olut Pikku Berliinissä) ovat osoittautuneet herkullisiksi tuttavuuksiksi.

Isosta etiken tekstistä huolimatta ehtaa Tornion olutta. Ja hyvää!



Ja jos alkoholilaintarkastajat haluavat puuttua siihen, että mainitsen jonkin oluen mainioksi, niin kerrottakoon että tullessani Haaparannasta Tornioon ja På gränseniin oli kyseisen ostoskeskuksen takana maiden rajalla alakoululaisia natiaisia keskustelemassa suureen ääneen siitä, kuinka monella eurolla ostavat tupakkaa. Menkää hätyyttelemään niitä!

Ruotsin puolella - Haaparannassa


Tiistaina siis odotin kaivausten jälkeen kärsivällisesti sateen loppumista ja aluksi suuntasin Ruotsin puolelle Haaparantaan. Rajan yli käveli tuosta vain. Itse asiassa sen olemassaoloa ei edes hoksaa. Siinä missä muilla mailla on piikkilangat, vartiotornit, passitarkastukset ja ajokaistat on Tornion ja Haaparannan välissä - IKEA.

Haaparannassa käppäilin edestakaisin, mutta niin mainio kuin tämä pikkukaupunki onkin en jaksanut ottaa juurikaan kuvia. Kävin System Bolagetissa ja Coopissa, eli sikäläisessä Alkossa ja K-kaupassa.

Haaparannan tori(hko)

Torni Haaparannassa. Mikä lie, ei ollut opaskylttiä.

Jotakin puretaan Ruotsin puolella. Mikä lie.


Jääkäreiden perässä


Tornion kirkko on minua 300 vuotta vanhempi eli 1686 vihitty käyttöön. Kirkossa itsessään ei saanut kuvata, mutta kiertelin ympäristössä. Löysin kirkkomaalta kaksi jääkärien hautaa.

Sisällissodan 1918 muistomerkki.

Sisällissodan muistomerkin sivu.

Tornion kirkkoa.





Jääkäri Einar Hackzellin hauta.

Jääkäri Leonard Pistokosken hauta. Jääkäripataljoona 27:n kuvio kasvin takana piilossa.

Hyvin erikoinen, suorastaain viikinkiriimuin koristeltu hautakivi 1800-luvulta.


Tornio oli tärkeä etappi jääkärien siirtyessä Ruotsiin ja sieltä edelleen Saksaan. Muistomerkki rakennuksen seinässä lähes kaivauspaikkamme vieressä:

"Jääkäreiden salatie rajan yli 1915 - 1917"

Kaivauksilla

Kaupunkikaivauksilla kerrokset menevät miten sattuu, kun rakennuksia on noussut, palanut, purettu, kuopattu, rakennettu taas, viemäröity, tontti ojitettu, jätteitä haudattu, vaja palanut, pihaa kuokittu kasvimaaksi ja niin edelleen ja niin edelleen. Jos kolmekin sukupolvea torniolaisia on käynyt hautaamassa jätteitään tyhjälle tontille niin luvassa on arkeologeille HYVIN mielenkiintoiset paikat.

125 sentin syvyydestä se ojaan tehdyn koepiston avulla ilmeisesti löytyi: vanhaa Tornion palokerrosta.

YLE Lappi kävi kuvaamassa kaivauksia. Kostoksi kuvasin niitä (kamera keskellä kuvaa). Siitäs saitte!


Kairaamista maakerrosten kartoittamiseksi. Tontti oli kaupunkikaivajan painajainen kerrostumien suhteen.

Vasemmalla etualalla yli kuopan puolivälin näkyy outoa "töhkörekkostumaa." Taaimmaisena vasemmalla koepisto, josta löytyi 95 ja 125 cm syvyyksistä palokerrokset. Ohuet, mutta siellä ne vaan on.

Profiilinpiirtäjän painajainen: mudcake ja tiikerikakku tehosekoittimessa käytyään läpi ripulisen ruoansulatusjärjestelmän.



Profiilinpiirtäjän ilme oli näkemisen arvoinen. Laitoin tämän kuvan hänelle otsikolla "Syvä epätoivo":

"Syvä epätoivo" eli piirtämisen kriisi kaupunkikaivausten profiilin äärellä.



Kyllä se siitä suttaantuu. Huomaa profiilista iloisesti törröttävät tiilet.


Löytöjä

Perinteinen harrastukseni kaivauksilla on etsiä ruohokentiltä vapaa-aikana neliapiloita. Torniosta löytyi kaikkiaan neljä! Ensimmäisen laitoin huomioliivien identiteettitaskuun, kolme pistin sadeviitan minigrip-pussiin ja yhteen taskuistani. Onni onkin ollut tarpeen näillä kaivauksilla!

Äärimmäisen sekoittuneen kaivausalueen löydöt olivat tietenkin laidasta laitaan. Esimerkiksi seuraava kaunis astianpala:



Karkki- tai jäätelöpaperia. Tietysti Fazerin:



Vanhempaan aikaan viittaa lähes aina liitupiippujen löytyminen. Tässä pala vartta:



Ja suurehkon piipun pesää + yksityiskohtia koristelusta:





Oma henkilökohtainen suosikkini oli tämä piinpala. Muodon perusteella se on vanhan kiväärin/tussarin/musketin lukkopii, joskin se on sellaiseksi aika kookas:




Lopuksi


Torniosta jäi hyvä mieli. Ihmiset mukavia, puurakennukset kauniita ja Ruotsin läheisyydessä on oma hauskuutensa. Torniossa kuvio selkiintyi onneksi jo keskiviikkona palokerrosten löydyttyä, eli paikalle tarvitaan järeämpi työryhmä kuin kaksi museovirastolaista ja kolme kaivajaa. Perjantain on edessä taas piiiiiiitkä ajopäivä, ja sitten alkaa viikonlopun vieton jälkeen työ uudella kohteella.