torstai 28. helmikuuta 2013

Esitelmästä

Lotta Svärd -esitelmä sai ihan mukavasti kuulijoita. Jouduin myös vastaamaan kysymyksiin tavanomaista pidempään. Keskityin esittelemään organisaatiota jaostoittain, ja sahasin pois Fanni Luukkosen, lottakurin & ideologian sekä järjestön sisäiset kiistat. Esitelmä menikin täsmälleen sovittuun 1½ tuntiin.

Tein kaksi pikku töppäystä. Ensiksi näytin talvisodan uhrien yhteydessä kuvaa Turussa sijaitsevan Suomen pankin julkisivusta, johon osui pommi ns. Mustan maanantain aikaan 29.1.1940. Kaksi lottaa oli mennyt suojaan pankin rautaovien taakse, mutta pommin paine löi ovet sisään ja lotat kuolivat.

Otin keskiviikkoaamuna ennen museolle lähtemistä kuvat rakennuksissa yhä näkyvistä pommitusten vaurioista. Kuten alimmaisesta kuvasta näkyy, on kahden lotan muistolle jätetty hyvin vaikuttava muistomerkki: sirpaleista silpoutunut Suomen leijona oven yllä.




Töppäys liittyy siihen, että sanoin Suomen pankin olevan Eerikinkadulla. Kuin kuorossa kaikki kuulijat sanoivat "LINNANKADULLA!". Sekaannus johtui siitä, että Eerikinkadulla on muistolaatta samana päivänä pommituksessa postitalon edessä kuolleille 40 siviilille. Kiitin yleisöä korjauksesta.

Toinen töppäys oli kasvitieteellinen. Sanoin, että lottia lähetettiin korjaamaan Lietoon sokeriruokoja. Tajusin yleisön sopertelusta, että nyt sanoin jotain hullusti, ja pian tulikin korjaus "Se on sokerijuurikas!". Tuumin, että no, olen humanisti, en botanisti. Muuten sujui sen kummemmitta kommelluksitta. Tulipahan selväksi, että luennoitsijakin on vain ihminen! Errare humanum est.

Muuan herrasmies tuli tekemään illan päätteeksi huomautuksen lehtijutustani parin viikon takaa. Kirjoittamassani 4000 merkin artikkelissa oli yksi nimi valokuvatekstissä väärin, muistin ihmetelleeni erästä kuvassa esiintyvää miestä pitkään. Onko herra X vai ei? Olin noin 89% varma, ja pieleen meni. Loppujen lopuksi tuli tieto korjatuksi, ja samalla sain tietooni ihmisiä, joilta kysyä asiasta jatkossa. Onni siis onnettomuudessa! Ilman virhettä olisi jäänyt tärkeä tieto saamatta. Heh.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Sarjakuvapoiminta

Tällä kertaa kävin sarjakuviin törmätessäni kirjastossa etsimässä Vänrikki Stoolin tarinoita. Halusin lottaesitelmään katkelmia alkuperäisestä runosta, ja bonuksena löysin runot Edelfeltin kuvituksella.

Pistäydyin taas sarjakuvahyllyllä, joka on muutamalla viime käynnillä tuottanut pettymyksen. Koska luova toiminta (esitelmän teko) vaatii "polttoainetta", otin Dorian Grayn muotokuvan sarjakuvaversiona. Itse kirjaa en häpeäkseni ole lukenut, mutta tiesin juonen ennestään ja olin lukenut jollakin lukion kurssilla aikoinaan katkelmia.

"Graafiset novellit" ovat kiehtoneet minua lukiosta asti. Monet valitsevat äänikirjan, minä sarjakuvaversion. On kiinnostavaa tutkia, miten tarina ja teksti taipuu kuviksi ja miten juoni kulkee. Olen pohtinut, että pitäisi lukea enemmän klassikoita sarjakuviksi käännettyinä. Tosin tunnen tuolloin huijaavani, ja haluaisin ENSIN lukea kirjan ja vasta sitten sarjakuvan.

Sama juttu kirjan ja elokuvien kanssa. Olen ylpeä siitä, että luin ensin Taru sormusten herrasta -kirjat, ja vasta SITTEN katsoin elokuvat. Sarjakuvassa annetaan valmiiksi muoto ja "näyttelijät", mutta ääni, liike ja muu on kuviteltava itse.

Mutta esitelläänpä tämä sarjis sitten lyhyesti:


"However, murder is always a mistake. 
One should never do anything one cannot talk about after dinner!"

Ensinnäkin, sarjakuvan taide on toteutettu hyvin. Etenkin Grayn muotokuvan muutokset esitetään hyvin. Piirrostyyliä on vaikea luonnehtia muuten kuin sanomalla, että hyvää on ja tarkoituksenmukaista.

Wilden pirullisen terävä sanailu on saatu hyvin mahdutettua puhekupliin. Juuri mainiot repliikit ja kiteytykset saivat minut ajattelemaan, että lukulistaan pitänee lisätä Dorian Grayn muotokuva.

Sovitus on siis toimiva, mutta nyt arvioni jää tyngäksi, koska kirja on lukematta. Vastasi kuitenkin käsitystäni kirjasta.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Kaekemmoesta

Kas niin, helmikuu alkaa olla lopuillaan ja kiireinen kuukausi takanapäin. Tehtynä on artikkeli (+ lyhyitä 4000 merkin lehtikirjoituksia), kaksi kirjatenttiä, kolme esitelmää koululaisille ja edessä vielä kansalaisopiston esitelmä Lotta Svärdistä sekä lukeminen maaliskuun alun hygieniapassitenttiin. Lisäksi tuli pistettyä kaksi apuraha-anomusta, kuvattua tuhansia asiakirjoja ja käytyä kuulemassa kaivausesittelyjä.

Fiiniä viiniä


Parempi puolisko lähtee alkuviikosta pääkaupunkiin, joten aikaa esitelmän kirjoittamiseen on mukavasti. Hänen paluutaan ja esitelmääni taidan juhlistaa Arrogant frogilla, jonka taustasta hieman. Pistäydyin eilen "pitkäripaisessa" hankalan tentin selvittämisen ilosta ja otin kesäkurpitsapastan (todella hyvää ja halpaa!) kanssa kyytipojaksi vanhaa kunnon Espiritu de Chile -punaviiniä. Yritin varsinaisesti löytää paremman puoliskon mainitsemaa Arrogant frog -punaviiniä. Se on ranskalaisen viinitilallisen vastaus amerikkalaisten luonnehdintaan ranskalaisten viinintekomentaliteesta.

Etiketti on todella hieno, mutta suurimmassa osassa Alkoja tuo on vain tilausvalikoimassa, kuten käymässänikin. Siksi otin hyväksi koettua Espiritua, mutta onneksi ensi viikoksi sain tietää avuliaalata myyjältä, mistä tätä saa suoraan hyllystä. Nimittäin onneksi Turkuun on avattu Suomen pienin Alko kauppahalliin, ja siellä tuota on saatavilla! Tuleepahan käytyä merkkipaikassa muutenkin sitten.

Synkkää yksinpuhelua


Synkkä yksinpuhelu etenee hissuksiin. Pääsin nyt tasan 70 vuotta sitten tapahtuneisiin tapauksiin, ja oli mielenkiintoista verrata Paavolaisen päiväkirjan kirjoituksia samanaikaisiin valistusupseerin mielialaraportteihin. Tässä kohtaa O. P. ei ainakaan fuskaa tai parantele, vaikka alkuperäisiä merkintöjään onkin parantelun sijasta ehkä täydennellyt. Vaikea sanoa.

Kirja-arvosteluni ei ole vielä tullut julki, laitoin taittoehdotukseen vastaukset juuri ennen kaivausesittelyjä. Pitänee pyytää jotakin kirjaa arvioitavaksi, tuo 4000 merkin artikkelien kirjoittaminen kahden viikon välein on hyvää harjoitusta. Muistan Jari Tervon kertoneen, miten suuri nautinto hänelle oli kirjoittaa toimittajana juttuja, kun kolmen merkin poistamisen pohtiminen mahdutti jonkin virkkeen kahdelle riville. Merkeistä tinkimistä pitää tässäkin harrastaa, mutta samalla kielen olisi oltava elävää ja ajanmukaista. Haastavaa puuhaa.

Bisnesidea

Käytän arkistohommissa alla kuvassa olevaa, isäni suunnittelemaa kuvausjalustaa. Laitoin samaisen kuvan muutamia kuukausia sitten työblogiin, ja sieltä sen bongasi muuan sukututkija. Hän pyysi sitä lainaksi Turun Maakunta-arkistoon, mutta perui pyynnön kun kuuli arkistolta löytyvän valmiin kuvauspöydän.

Kuvauspöytiä on kuitenkin harvassa eikä niiden hankintaan panosteta juurikaan. Pitäisikö viedä vuokrailmoitus telineestä arkistoon? 20€/ päivä tai 5 €/tunti, opiskelijahinta 15€, kaksi päivää 30/25 € jne. Samaa voisi kaupitella yliopiston kirjastossa lukusalilainoihin.

Kuten kuvasta näkee, se sopii hyvin digijärkkärille jossa on kääntyvä näyttö. Pokkaria tai kiinteää näyttöä varten siihen saa laitettua peilin, josta näkee näytön hyvin. Isäni on kehitellyt telinettä tuosta versiosta entistä nopeakäyttöisemmäksi ja paremmaksi.

Yrittäjäksi tuskin tulee nyt ryhdyttyä. Pistin työhakemuksen Turun Sanomiin, mutta siitä ei ole koskaan tullut mitään. Tähän en kyllä toivoani ripusta, tuskin vilkaisevatkaan. Kuvaavaa on, että kielivalikoimasta puuttui tyystin venäjä, eikä laatikkoa "muu kielitaito" ole lainkaan. Rekrytointi tapahtunee muuta kautta kuin avoimen hakemuslomakkeen avulla!

Samanlainen maku on Turun museoiden kesähommien kuntarekrysivuilla. Riittääköhän haastattelukutsuunkaan 2 vuoden työkokemus alalta, 1½ vuotta museoista ja 5 kuukautta arkeologisista kaivauksista, plus alalle täydellisesti sopivat opinnot sekä FM-tutkinto?

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kuulumisia: tentti ja kenttätyöt 2012

Noh, tovi on vierähtänyt mutta kiirettä on pitänyt. Lievää flunssaa alilämmöllä, tenttilukua, arkeologisten kaivausten esittelyt Helsingissä sekä koululaisryhmiä museolla. Taidan purkaa näitä sitten pala palalta päivityksiksi.

Olen vanhemmiten alkanut reagoimaan tauteihin alilämmöllä. Se on yhtä inhottavaa kuin kuumekin, pahimmillaan on pudonnut aiemmin sairastaessani tuonne vain vähän yli 35 asteen. Nyt on vähän yli 36 ollut. Väsyttää, kolottaa ja tuntuu pöhnäiseltä. Onneksi olen paranemaan päin.

Päällimmäisenä mielessä tuo kirjatenttiluku, aiheena työkiireiden vuoksi kahdesti lykätty folkloristiikan klassikot. Yhtenä kirjoista klassikkojen klassikko, Alan Dundesin Folklore, artikkelikokoelma vuodelta 1965. Sain napattua teoksen ilmaiseksi Jyväskylässä hienoista yliopiston kirjaston kirjadyykkayksista.

JYUlla on nimittäin kahdesti vuodessa – keväisin ja syksyisin tapana poistaa kirjastosta kirjoja jakamalla niitä ilmaiseksi! Sieltä on saatu kirjahyllyymme melkein kaikki 1900-luvun saksalaiset klassikot, monta muuta hienoa kaunokirjallista ja tieteellistä teosta sekä paljon muuta. Mutta nyt siis saa dyykkauksen saldo joutua hyötykäyttöön.

Vietin siis viikko sitten muutaman päivän Helsingissä arkeologisten kenttätöiden kaivausesittelyissä sekä arkistotutkimuksissa. Kaivausesittelyissä oli ihan mukavaa, jätin maanantaiaamun tilasto-osuuden kuulematta. Kuulin sittemmin, että joku museovirastolainen möläytti ettei arkeologista inventointia tekevän tarvitse tietää, onko vastaantuleva kohde muinaisjäännös vai ei. Hurraa.

Iänikuinen Vrouw Maria oli viimeisenä esitelmänä. Alkaa tuntua siltä, ettei sen suhteen ole edistytty kuin vuosiluvun vaihtamisessa esitelmään. Taas samat rekonstruktiot, kuva merenpinnasta, lastiluettelo ja epäselvät videokuvat aluksesta. Nyt sentään on hallussa maailman ainoa indigonäyte arkeologisesta tutkimuksesta.

Mukavinta oli tavata hesalaisia kollegoja Molly Malones -kapakissa Kaisaniemessä ja istua tunti iltaa Omena-hotellissa tuttujen kanssa. Itse en siis majoittunut tuonne vaan tädillä, mutta istuin seurassa ja hauskaa oli. Omenahotelli vaikutti hyvältä majoituspaikalta.

Yksi sankariarkeologi oli pudotettu helikopterista kolmeksi viikoksi inventoimaan käsivarren Lappiin – hyvin tuloksin. Hienoimpana löytönä hänellä tuli maasta tuhat vuotta vanha rautainen nuolenkärki, jossa oli vain hieman pintaruostetta. Minusta ei olisi kolmeksi viikoksi keskelle ei-mitään, vaikka ajatuksessa on romanttinen houkutuksensa.

torstai 7. helmikuuta 2013

Suosikkisarjakuvahahmoni - Vartioankka!

Sarjakuvien suurkuluttajana on vaikeuksia valita suosikkihahmoa. Tällä hetkellä kunniapaikkaa pitää Helmiä sioille -sarjakuvan Vietnamin sodan traumoista kärsivä Vartioankka, Guard Duck, jonka ratkaisu kaikkeen käsittää räjähteitä, RPG:n tai vähintään liekinheittimen. Koomisuutta korostaa hahmon söpöys ja pahoitteleva sekä nöyrä äänensävy täystuhon jälkeen.

Helmiä sioille ilmestyi noin 1½ vuotta sitten Turun Sanomien verkkosivuilla, mutta suureksi harmikseni se vaihdettiin Fingerporiin. Päätös oli typerä, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomat ja huumorisivusto Riemurasia julkaisevat jo sitä netissä. Helmiä sioille toimi hyvin käännöksenä, sillä typerät krokotiilit - toiset suosikkihahmoni - puhuivat turkulaisittain.

Ensiesiintyminen 14.3.2005.


Palatakseni Vartioankkaan, en tiedä miksi minuun uppoaa hyvin huumorin laji, jossa samaan hahmoon tai ilmiöön liittyy sekä söpöys että ilkeys tai uhkaavuus. Dilbertin piirtäjä Scott Adams esitti epävirallisen teorian, jonka mukaan on olemassa tiettyjä ominaisuuksia (mm. söpöys, ilkeys, outous, tuhmuus, liioittelu, tuttuuden tunne) joista vähintään kahden sekoittamista vaaditaan huumorin luomiseksi. Söpöys ja ilkeys toimivat todella hyvin. Vartiankassa tuota pimeää puolta korostaa hahmon nöyrä asenne "purkauksen" jälkeen ja kohtelias puhuttelutapa.

Ensimmäisen Guard Duckin luonteen paljastanut sarjis on taipunut animaatioksikin:


Itse en tosin kuvittele ankan ääntä tuollaiseksi...

Mikä parasta Vartioankassa, Parempi puolisko ilahdutti minua tänään merkkipäivänäni amigurumilla:


 Pitänee askarrella RPG-sinko lyijykynästä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Sarjis taas vinkiksi

En varsinaisesti lueskele XKCD:tä, mutta tämä huvitti minua suuresti. Pitänee hyödyntää vinkkiä arkikeskusteluissa!

Missä pelit talvi- ja jatkosodasta?

Suomen sotahistoriasta on hyvin vähän pelejä. Tämä on yllättävää, sillä aiheita kyllä riittäisi. Ainoa lienee pari vuotta sitten julkaistu kehnohko venäläinen talvisotapeli. 

Toinen maailmansota on muilta osin taivutettu moneen peliin, muutaman esimerkin mainitakseni Call of Duty, Medal of Honor ja Battlefieldit. Yksi vaikuttavimmista pelikokemuksista on ollut Call of Dutyssa pelihetket Stalingradissa, kun pelaaja saa yhä kranaatiniskusta tärisevänä käsiin laiturilla joen ylittämisen jälkeen patruunakamman ja ohjeen "Saat kiväärin sitten sellaiselta, joka on kuollut". Parasta on kuitenkin Company of Heroesin pelaaminen, jossa pelimekaniikka ja toteutus on oivallista.

Legendaariseen Steel Panthersiin kuuluu muutama kenttä talvisodan taisteluista ja samoin tietysti pelin vapaasti generoituvassa kentässä voi olla suomalaisten puolella. Talvisota tosin ei onnistu, sillä peli ei anna oletusarvoisesti pelaajalle lainkaan resursseja! Se nimittäin laskee syötetyn ajankohdan, pelaajan aseman (puolustus, hyökkäys ja molemminpuolinen eteneminen) ja osapuolen perusteella pelaajan resurssit, joilla voi hankkia joukkoja käyttöönsä. Esimerkiksi kesäkuulla 1944 ja liittoutuneilla pääsee kokeilemaan Normandian maihinnousua. Talvisodan kuukaudet antavat suomalaisena pelaavalle vain pari pistettä, joilla ei saa edes piikkilankariviä. Jatkosodan puolustustaistelussa saa jo enemmän amissioonia.

Mutta missä ovat suomalaiset pelinkehittäjät? Talvisota taipuisi vaikka aiemmassa kirjoituksessa mainitsemaani tornipuolustuspelimuotoon mobiilipeliksi.

Erinomaisesti kirjoitettavan 3D-toimintapelin saisi kaukopartioista. Ideana ei aina olisi teurastaa vihollisia räiskimispelimalliin, vaan esimerkiksi käydä tutkimassa tietä X. Vihollislinjan ylittämisestä saisi kauhupeleistä lainaamalla adrenaliinintäytteisen kokemuksen, kun hahmo reagoisi esimerkiksi näkökentän sumenemisella tai tärinällä paljastumisen uhatessa. Linjan ylityksen jälkeen tulisi kiire tielle, tarkkailla sitä kiikareilla tietyiltä sektoreilta ja sitten palata takaisin. Radistina pelaaminen voisi myös olla mielenkiintoista, ja salakoodien purkamiseen ja lähettämiseen saisi varmasti kehitettyä hauskan älypelimekaniikan.

Vuodesta 1944 saisi toki jo perinteisempää korkkarimeininkiä peleihin. Täydennystä Ilomantsin taisteluihin tuovan venäläiskolonnan pysäyttäminen tai Matti-partiot Kannaksella olisivat myös jänniä pelikokemuksina.

Pelejä odotellessa.

Tenttituskia, jotta neljäs päivä koittaisi

Neljäs päivä, eli opintotuki pamahtaa tilille ja siitä vähenee heti vuokra ja kännykkälasku. Puhelinlasku oli pienentynyt, mutta käynti operaattorilla vahvisti epäilykseni: flikka tiskin takana unohti liittymää vaihtaessa laittaa EuronPäivät, vaikka se pakettiin kuuluisikin. Pannahinen! No, onneksi hoksasin jo tässä vaiheessa  ja sain nyt ne päivät. Summasta huomasi YLEn sivuilla lukemani totuuden: kännykän käyttäjä yliarvioi aina kaistan tarpeen ja aliarvioi puheajan käytön.

Maksun jälkeen asetan laskennallisen budjetin ensi kuun neljänteen asti ja lasken, kuinka monta euroa päiväbudjetti on. Summa sisältää myös säästövaran. Kulutuksen seuraaminen on aina yhtä kauheaa, sillä ennakoimattomia kuluja ilmestyy aina. Vaikka helmikuu onkin vielä lyhyin kuukausi, on se samalla jostain syystä ollut minulla toistuvasti kuukausi, jossa on eniten yllätysmenoja. No, onpahan varauduttu.

Apurahahakemukset Kulttuurirahaston maakuntarahastoille on taisteltu kasaan, lähetän ne tänään tai huomenna, miten sitten ennätänkään tulostinkoneelle. Päärahastosta ei ole kuulunut mitään.

Edessä on aktiivista tenttilukua arkistolinjalle. Lukeminen on ollut kaamea kokemus, tämä on niitä kirjoja joissa päästessäsi lauseen loppuun olet jo unohtanut sen alun. Kappaleen muistaminen on jo toivoton tapaus. Niinpä minun on ollut pakko ottaa paperia ja kynä sekä kirjoittaa paikka paikoin englanninkielinen teksti suomeksi auki. Siitä huolimatta se on hirmuista huttua, mutta huomaan, että osaan purkaa ydinajatuksen yhteen kymmensanaiseen lauseeseen. Vai miltä kuulostaa tämä vapaa suomennos Helen Samuelsin dokumentointistrategiasta:

dokumentation strategy
-multi-institutionaalinen, yhteistoiminnallinen analyysi joka yhdistää seulontatoimintoja dokumentoidakseen pääasiallisia teemoja, asioita, aktiviteetteja ja funktioita  yhteiskunnassa
-analyysi integroi viralliset hallinnon ja muut institutionaaliset asiakirjat henkilökohtaisiin käsikirjoituksiin ja visuaaliseen mediaan kuin myös julkaistuun informaatioon ja muistitietoon
-SYY: nykyinen asiakirjojen ylläpito on mittakaavaltaan sellainen, että sen ymmärtämiseksi on tehtävä analyysia tietueen ja sen tuottaneen instituution yläpuolella

Noin 1/3 ei käänny luontevasti suomeksi. Esimerkiksi "above the institution, which produced..." ei oikein luonnistu. Ylätaso sopisi, mutta äidinkielenopettajamme yliopistossa totesi, että noita "tasoja", "asteita" yms. käytetään suomenkielessä hirvittävästi väärin.

Käytännössä tuo tarkoittaa, että huomioidaan asiakirjojen lisäksi sen ympäristö monitieteisesti. Ongelma virallisessa kielessä on, että sitä on väänneltävä käsittelemään kaikki kuviteltavissa olevat ilmiöt. Lopputuloksena on kattava mutta uuvuttava ja pohjimmiltaan mitäänsanomaton teksti. "He who defends everything, defends nothing"

Yrittänyttä ei laiteta?

Pistäydyin keskustelemassa kaverin suosituksesta Turussa pyörivässä Potkurissa, siis Turun seudun yrityspalvelukeskuksessa. Taustalla on se, että teen museoille monenlaisia juttuja, ja joidenkin kannalta olisi yksinkertaisempaa että laskutan heitä kuin että olen työsuhteessa. Tämä vaatii Y-tunnuksen, eli käytännössä yrittäjäksi ryhtymisen.

Sain kuitenkin tutuilta ja erilaisilta asiantuntijoilta - ja etenkin asialle omistautuneista internet-sivuista - ristiriitaisia ja epäselviä tietoja. Minulla on periaate, että mikäli haluan jostakin asiasta perinpohjaista tietoa, niin kysyn ihmiseltä, jonka voisi olettaa tietävän asiasta. Hämmentävää, miten monelta tämä taito on oivaltamatta. Toistuvasti olen ollut seurassa, jonka kanssa koluan kauppoja tms. etsimässä jotakin tuotetta tai muuta, ja kun sitä ei löydy, ollaan kuin kalikalla päähän lyötyjä. Tällöin tavallisesti etsin myyjän ja kysyn asiasta. Kun sitten palaan, etsityn asian kanssa tai ilman, minulta kysytään, mistä löysin sen tai tiedän, ettei sitä ole, vastaan tavallisesti näin:

-Käytin wanhaa ja salaista karjalaista tekniikkaa... kysyin myyjältä.

Potkurissa meni hyvin. Keskustelu aiheesta oli monipuolista ja minua neuvonut herra oli selvästi käsitellyt asian moneen kertaan eri ihmisten kanssa - onneksi ei sentään vaikuttanut kyllästyneeltä asiaan. Poistuin lomakkeen kanssa ja nyt pitäisi aloittaa neuvottelut museoiden kanssa. Vaikkei heti onnistuisikaan, niin tiedänpähän, miten temppu tehdään. Koska opiskelen edelleen, niin sosiaaliturvakin olisi kunnossa siinä sivussa.

Nyt pitäisi päättää, miten paljon panostaisi yrittäjyyteen vai käyttäisikö sitä vain laskutuksen helpottamiseen. Miten paljon hyödyntäisin 7 sivun ansioluetteloon kertyneitä taitoja ja tietoja? Pistin eilen työhakemuksen Turun kaupungin museotehtäviin kesäksi, ja totesin työkokemusta kertyneen alalta 2 vuotta: yli 1½ vuotta museoista ja yli 5 kuukautta kenttätöistä. Tämän lisäksi on monenlaisia muutakin kokemusta, onnistuupa WEB-sivujen taittaminenkin.

Sitten pitäisi pohtia yritykselle nimi. Kaikenlaista pitää pohtia, mutta houkuttelevalta näyttää.