Sörkkäläinen tragedia

Sörnäisten metrotunnelia kunnostetaan, ja rakennustyöläisten pystyttämät tilapäisseinät kertovat mielenkiintoisia tarinoita:

Elokuvissa ja kirjamessuilla

Ikitie

Julistan Ikitie -elokuvan yhdeksi parhaimmista koskaan tehdyistä kotimaisista elokuvista. 

Amerikansuomalaisten kohtaloista Neuvostoliitossa kertova elokuva on kouriintuntuva tunnelmassan ja näyttelijäsuoritukset huippuluokkaa. Tommi Korpela tekee hyvää työtä pohjalaisena Jussi Ketolana ja Hannu-Pekka Björkman on sangen mainio ovelana, pirullisena ja kamalana Kallosena.

Antti Tuuri on tunnetusti yksi perinpohjaisimmat tutkimustyöt tekevistä suomalaiskirjailijoista, ja elokuvassa näkyy huolellisesti toteutettu ajankuva. Amerikansuomalaisia aineistoja Siirtolaisuusinstituutissa käsitelleenä ja aiheesta lehtikirjoituksia laatineena vaikutuin pohjamateriaalin hyvästä tuntemuksesta. Elokuvan edetessä amerikansuomalaisia kommunisteja uhkaava tuho aiheutti aitoa sieluntuskaa ja hätää. Hopea-kolhoosin hahmot ovat aidosti sympaattisia ja heidän hätänsä aatteen eteen ja usko tulevaisuuteen välittyy hyvin. Kun verinen loppu on edessä kuulusteluineen ja teloitusalueeksi muuttuvine metsäkankaineen on ahdistava tunnelma tavoitettu täydellisesti, silti millään tavalla mässäilemättä.

Erikoista elokuvassa on myös hyvin tehty äänimaailman. Etenkin elokuvassa kuultava Eric Peltoniemen esittämä Punainen suorastaan tempaa mukaansa (ks. tämä Youtube-linkki). 

Harmi, että vuoden elokuvista Ikitie tullee jäämään Louhimiehen huomattavasti heikomman Tuntemattoman sotilaan somemyllyn alle ja Tommi Korpela tuskin voittaa Eero Ahoa (Rokka uudessa Tuntemattomassa) palkintoja jaettaessa, vaikka Korpelan pohjalaismies on roolina väkevämpi suoritus kuin Ahon pohjalaista muistuttava karjalainen [Korpela tuijottaa tyhjyyteen uskottavammin kuin Aho!]. Louhimies oli muuten myös Ikitien käsikirjoittajana.

Ai niin, ja latasin Hylsyin lentoja -blogiini arvioni uudesta Tuntemattomasta. 

Helsingin kirjamessuilla

Turun kirjamessujen lisäksi pistäydyin Suomalaisen Kirjakaupan ilmaislipulla Helsingin kirjamessuilla. Sieltä tuli Turkua parempi saalis, joskin ainuttakaan erikseen etsimääni kirjaa en löytänyt. Eksyin toistuvasti käytäviin, mikä oli hauskaa koska kiirettä ei ollut.

Poikittaislinja.

Mörkö.

Antikvariaattipuolella kaupiteltiin outoa antiikkia, nimittäin täytettyä krokotiilinpoikasta (tahi kaimaania). Pistin kotiin viestiä että ostanko kattoon ripustettavaksi, niin saisimme perustetuksi kunnollisen velhon työhuoneen tai kuriositeettikabinetin. En saanut lupaa.

Välttämätön kaluste jokaiseen itseään kunnioittavaan kuriositeettikabinettiin.

Valtatiet. Komea kansi, mutta tyyris:

Klassikkoteos komealla kannella.

Outo peli:

Ostokeskus. Köpcentrum-peli.

Hieno mietelause:

Tove mot fascism T-paita. Ostin yhden puolisolleni:

"Mer kaka!" huutaa Hitler.

Erikoinen näky. Viipurilaisen nukkekotiliikkeen vanhoja nukkekotikalusteita:

Helsingin Scifi- ja fantasiaseura tyrkytti arpoja joten ostin kaksi (kaikilla voitti jotain) ja niinpä napsahti PÄÄPALKINTO eli sain ottaa ilmaisen kirjan! Takakannen tekstin perusteella valitsin äkkiseltään Patrick Rothfussin Tuulen nimi -teoksen. Edessä siis lukuyllätys!

Pääpalkinto arpajaisissa.

Toisesta arvasta sain ottaa ilmaisen pinssin, ja valitsin tämän (se on sattumalta minun uskontunnustukseni):

Pikkuvoitti arpajaisissa.

Löysin vanhoja kirjoja myyvästä (ei-antikvariaatti) erikoisen vihkosen, Nikolai Bogdanovin Rohkeita ja neuvokkaita (1954):

Rohkeita ja neuvokkaita. Kertomuksia sodasta ilmestyi Annikki Kempin suomentamana 1956, ja painopaikaksi on merkitty Karjalan ASNT:n Valtion Kustannusliike Petroskoissa. Kuten kuvasta huomaatte, on tämä julkaistu "Koululaisten kirjastoon". Vihkossa on lyhyitä kertomuksia Suomen ja Saksan eli "fasistien" vastaisilta rintamilta.

Luin pikkuvihkosen paluumatkalla junassa ja melkoisesti nuo partiopoikatarinat huvittivat. Neuvostoliiton omia Ryhmyjä ja Romppaisia! Hupaisaa on että suomalaiset ovat kaikki fasisteja ja myytti "kukushkoista" eli puissa piilottelevista suomalaistarkka-ampujista elää sitkeässä. Yhdessä tarinassa kokonainen suomalaisrykmentti on naamioitunut kuusikoksi mutta nokkela neuvostolentäjä tajuaa, että noissahan ei ole lunta laisinkaan latvoissa ja suolaa laivuineen koko konkkaronkan. Onneksi nokkelat neuvostosankarit näkevät helposti fasistien kavalien juonien läpi! Tarinoissa on tahattomia anakronismeja, muun muassa Moskovan hyökkäykseen osallistui jo 1941 Tiger-tankki, jonka nokkela pikkupoika tuhoaa paiskomalla hiekkaa tykin putkeen.

Ja koska kissani Rudolf on pikimusta, bongasin parhaani mukaan mustia kissoja Kirjamessuillakin:

Poikittaislinjan kyydissä Rowling-mainoksessa.

Kissakuvia ja runoja.

Vanha pokkari. Olisikohan hyväkin?

Kansallismuseon uusi esihistorian näyttely - nyt hävettää

Taiteessa ja arkkitehtuurissa on vallalla postmodernismi, arkeologiassa kai yhä postprosessualismi ja mikäli Kansallismuseomme uusi esihistorianäyttely on esikuva, on tulevaisuuden suuntaus nihilismi.

Olin siis käymässä to-pe Helsingissä Kansallismuseon auditoriossa pidetyissä kaivausesittelyissä. Perjantain aamun ohjelmaan kuului urheasti Antti Lahelman, näyttelyn käsikirjoittajan, vetämä esitelmä uudesta näyttelystä. En ollut nähnyt uutta näyttelyä ennen häntä mutta kuullut siitä paljon. Tähän oli syynä yksinkertaisesti ajan puute eli torstaina ei ollut esitelmien välissä eikä jälkeen aikaa piipahtaa. Ehkä oli hyvä kuullakin ensin "puolustuspuhe", muilta kollegoiltani olin kuullut arvioita sitäkin enemmän ja "häpeäpilkku" oli arvioista lievimmästä päästä.

Ensivaikutelmani perjantaina näyttelyyn laskeutuessani oli "Tässäkö kaikki?". Näytti lähinnä siltä, että koko näyttely oli jäänyt kesken. Hitosti tyhjää ja avaraa tilaa ja monin paikoin pohdin, että oliko tuohon unohtunut laittaa jotakin. Näyttelyyn oli tuotu myös katkaistu puun kanto, jossa näkyi miten sitä on isketty kivikirveellä. Ympärillä oli turistiryhmä joka väitteli kiivaasti, oliko se majavan nakertama vai kirveellä kaadettu.

Suunnittelutyö tehtiin tarjouskilpailun voittaneen arkkitehtitoimiston (lue: halvimman tarjouksen tehneen) toimesta ja näyttelyyn panostus näkyy kyllä. Selvästi esinekuvaukset, kartat ja aikajanat sisältäneiden paperilappusten tulostamiseen oli käytetty parempaa tulostuslaatua eikä musteensäästöasetusta.

Esinekuvauksesta puuttuu tarkka löytöpaikkakunta, se on vain pallo pienessä kartassa ja lisäksi mukana on ylivoimaisesti hyödyttömin koskaan näkemäni aikajana.

Lahelman esitelmässä esiteltiin vuoden 1995 Muinaistutkijassa olleita kirjoituksia edellisen esihistorian perusnäyttelyn avajaisista. Monista kirjoituksista nostettiin esille juuri Juhani "Kostedin" arvio edellisestä näyttelystä. Hänen mukaansa esineitä, joita vanhassa näyttelyssä oli esillä 4000 (nykyisessä Lahelman mukaan 750), oli Kostetista aivan liikaa. Kostetin lausahduksiin kuuluu sittemmin myös "Kvartsi-iskosten kerääminen on turhaa, koska niistä ei saa mitään irti" sekä oma henkilökohtainen suosikki, kielteinen "Ei ikinä" vastaus museologian perusopintojen luennolla esittämääni kysymykseen, ryhtyykö Senaatti myymään Museovirastolta hallintaansa siirtyneitä kohteita.

Sidosryhmien arvioita esihistorian merkityksestä tulevassa perusnäyttelyssä. Sidosryhmiin ei ehkä olisi kannattanut kutsua Donald Trumpin kabinettia.

Esihistorian näyttelyä suunnitellessa kuultiin myös sidosryhmiä eli tieteen, taiteen jne. edustajia. Joidenkin arviot esihistorian merkityksestä olivat sellaisia, että epäilen ettemme enää elä sivistysvaltiossa. Tiedän kyllä että vastakkaisiakin mielipiteitä on kuultava ja yritettävä ymmärtää – mutta kun ei. Jos valtaosa ihmiskunnan olemassaolon ajasta on esihistoriaa, niin jo on helvetti jos ei mene jakeluun, että sillä on merkitystä ihmisen historian ymmärtämiselle.

Esillä oli – kuten usein mainittu – kosketeltavia esineitä. Vastaava näyttelytoiminta oli minulle tuttua jo Nautelankosken museon (nyk. Liedon museo) esihistorianäyttelystä. Helsingissä esille on laitettu aitoja "hyödyttömiä" esineitä. Melkein kaikki arkeologit kumartuivat kauhistelemaan keramiikkapaloja, joista on silminnähden jo alkanut viikon esilläolon jälkeen irtoilemaan hienon hienoja palasia. Ilmeisesti nämä ovat "kontekstittomia" irtolöytöjä, ja vanhojen hajottua liimataan uudet tilalle. Kysymys on, että koska turistit alkavat raapia irti palasia muistoksi koska tilallehan saa aina näyttelyyn uuden.

Kivasti kertsujauhe pöllyää!

Itse en ole esihistoriallisen arkeologian asiantuntija – hallitsen perusteet mutta en juuri lainkaan syvällisiä yksityiskohtia – joten perehtyneempien kollegoiden arviot olivat silmiäavaavia. Kivikautisen keramiikan suippopohjaisuus (ne pysyvät paremmin pystyssä hiekassa kuin tasapohjaiset) jäi täysin peittoon, sillä astiat oli upotettu läpinäkymättömiin telineisiin, jolloin pohjan nähdäkseen piti kumartua. Esillä oleva pienoismalli kivikautisesta "rivitalosta" oli paskasti toteutettu koska kattopaalujen töreröttäviä päitä ei oltu katkottu: nyt majassa olisi kosteat oltavat sateessa. Yleensä kattorakenteiden painuttua niiden katonrajassa risteävät päät katkaistiin ja ne päällystettiin. Muidenkin mukaan näyttelyssä oli perustavaa laatua olevia virheitä esittelyteksteissä.

Kosteat oltavat tulisi tuollaisella katolla.

Hyvät kohdat olivat yksittäisiä oivalluksia, eivät koko näyttelyn kattavia kannattavia ideoita. Teknologiaa oli hyödynnetty hauskasti, itse pidin ja veikkaan että lapsetkin tykkäävät kalliomaalauksia sisältävien, ihmiskasvoja muistuttavien kallioiden animaatioista. Samassa huoneessa oli vieritettävä laite jossa kulki kronologisessa järjestyksessä aikajanan mukaisesti esineistöä. Pelkistetysti toteutettu, mutta esinelähtöisyyden vuoksi ihan näpsäkkä toteutus, etenkin kun taustalla seinällä kulkee yleinen aikajana. Esineistä itsestään tosin oli vain minimaalisesti tietoa.

Näyttely on valmistunut Suomen 100-vuotisjuhlavuotena ja tämän taustan huomioiden lopputulos on kertakaikkiaan häpeällinen. Panostus on ollut minimaalista ja vaikutelma on pahasti keskeneräinen: korkeintaan jokin maakuntamuseo saattaisi toteuttaa tällaisen näyttelyn, silloinkin varojen puutteessa. Nyt Suomen historian museo numero 1:n perusnäyttely on "juosten kustu". Näyttelyn entisiin tiloihin aulakerrokseen siirretty museokauppakin on saanut suuremman tilan kuin yli  9000 Suomen historiaa - ja kaupastakin suurin osa on tyhjää tilaa!!! Mikäli edes esihistorian kaikkein edustavimman näyttelyn toteutuksessa ei pystytä tekemään parasta mahdollista, niin on ehkä parasta että suomalainen arkeologia laittaa lapun luukulle. Oppiaineethan ovat jo kaikki yhdistymässä – tai ovat jo yhdistyneet – muihin aineisiin kaikissa kolmessa opetusta antavassa yliopistossa. Elämmekö siis lopun aikoja suomalaisen arkeologian historiassa?

Esinetutkimus ja keskustelu esineiden merkityksestä ja tutkimuksesta on 2010-luvulla edennyt huomattavasti – pahaisista kvartsi-iskoksistakin saadaan jo paljon selville. Esimerkiksi Tarja Sundell yhdisti kivikauden esineryhmät ja niiden monimuotoisuuden kehityksen mestarillisesti muinais-DNA:n tutkimuksen esitelmässään Aboa Vetuksessa 2.2.2017. Kansallismuseo on omalta osaltaan ottanut tässä esinetutkimuksen kehityksessä nyt takapakkia. Kronologinen lähestymistapa on näyttelyssä korvattu – kuten Lahelma toi esille – temaattisilla asiakokonaisuuksilla kuten "liikkuminen", mutta itse pidän perinteisestä kronologisesta tavasta. Minusta historian museoissa, etenkin pitkiä ajanjaksoja käsittelevissä on tärkeää, että siellä voi liikkua kuin "ajan virrassa". Voi aloittaa "vuodesta 0" eli ensimmäisten ihmisten saapumisesta, nähdä esineiden määrän ja muodon monipuolistumista, uusia kontakteja ja esineissä konkreettisia muutoksia niiden myötä ja edelleen etenemisen kohti nykypäivää.

Luonnollisesti on virhe esitellä esineitä pelkässä läjässä ja vain mainita käytön vuosisata/tuhat, esineen nimi sekä käyttötarkoitus. Toisaalta kuten keskusteluissa on viime aikoina tullut ilmi, on 2000-luvulle asti melkein joka tieteen alalla esineet nähty jonakin rihkamana ja pyritty näkemään "kulttuuriin niiden takana", ikään kuin esineet olisivat vääristyneitä ja epäaitoja sekä suorastaan harhaanjohtavia. Nyt on menossa "paluu esineisiin" ja itse yritän tällä saralla tehdä parhaani että esine itse olisi todiste ja itsessään tutkimuksen kohde, ei niinkään epämääräinen "kulttuuri" sen taustalla.

Ihmettelin suuresti näyttelyn mainoksia, joissa nainen on pistänyt suurella korulla varustetun kätensä suun eteen. Nyt ymmärrän, mistä mainoksessa on kyse: museossa vieraileva yrittää tukahduttaa hillitöntä tirskuntaa kuullessaan, että tässä on nyt "Paras Suomen esihistorian näyttely"

*tirsk!* Kuva: Kansallismuseo.fi

Ei liene sattumaa, että "parhaimman mahdollisen Suomen esihistorian näyttelyn" avajaiset järjestettiin aprillipäivänä.

Kirjamessuilua lyhyesti

Tuli sitten vierailtua niin Turun kuin Helsingin kirjamessuilla. Turussa oli kyllä ahtaampaa (pienempi tila) mutta jotenkin enemmän spirittiä. Samoin antikvariaattipuoli oli jostain syystä parempi Turussa.

Turun kirjamessujen paras löytö oli Muolaan ja Äyräpään historiikki, joka oli kuulunut Kanneljärven kansanopistolle. Minusta kirjoista takaa löytyvät kirjaston käyttösäännöt ovat aina hohdokkaita:

Helsinkiin menin ostoslistan kanssa. Listan kirjoista sain vain minimaalisen määrän hankituksi. Kärjessä oli Jussi Harolan Yhteys! Tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen puolustusvoimissa koska olen kyllästynyt lainaamaan opusta jatkuvasti Turun kaupunginkirjastosta. Sitä ei löytynyt yrityksistä huolimatta Turun kirjamessuilta ja riemuitsin suuresti kun Helsingissä erään antikvariaatin tiskistä se löytyikin hintaan 27€. Syy kirjan viimeaikaiseen pieneen kiertoon selvisi seuraavassa kojussa: se oli koko loppupainoksen kahminut osto- ja myyntiliike joka myi kirjaa 12€ hintaan... hakeuduin nurkkaan kiroilemaan mitä ankarimmin.

Syynä pikaiseen ostoon oli se, että Turussa messuilla kaduttaa edelleen etten ostanut Barokin pukumuotia sen korkeasta hinnasta huolimatta. Varsinainen syy ostamattomuuteen oli se, että ostoskassini natisi jo liitoksissaan. Myyjä oli kuitenkin turkulainen ja arvelin tyyriin hinnan karkottavan ostajat. Mutta ei: kun kävin antikvariaatissa messujen jälkeen niin kirja oli kuin olikin mennyt. Argh!

Muita hankintoja Helsingistä:


Viiden pennin puodista viiden euron kirjoja. Pulju taisi ostaa koko SKS varaston vuosi pari takoperin kilohintaan:

Lasse Vihonen: Radio sodissamme 1939 - 1945
Merja Sillanpää: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla
Eric Gustaf Ehrström: Ylioppilaan sotapäiväkirja 1808


Savukeidas, hieno kustantamo:

Mark Twain: Omaelämäkertani

Olen vakaasti päättänyt tukea Kimmo Pietiläistä ja Terra Cognitaa aina, kun siihen vain on mahdollisuus. Miesparka tuntuu yksin pitävän suomalaista yleismaailmallista tieteellistä huippukirjallisuutta 2010-luvulla. Siispä sieltä pitkään kiertelemäni ja kaartelemani:

Nate Silver: Signaali ja kohina. Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät

Karin pilapiirroskokoelmista puuttuu enää vain pari. Nyt löytyi pilkkahintaan:

Kari. Tää on kivaa!


En pohjimmiltaan ymmärrä tai suostu ymmärtämään sitä ettei maailma koskaan muutu vaikka olen lukenut Sinuhet ja Claudiukset. Valtaosa Karin 1970-luvun piirroksista oli taas kerran kuin suoraan tästä päivästä. Etenkin tästä piirroksesta tulivat mieleen Helsingin Sanomien kolumnistit. Nykyään tosin muoti on muuttunut ranskalaisfilosofeista Yhdysvaltain itärannikon yliopistojen kasvatteihin, joiden sanomisia siteerataan tämän tästä:

Kuva: Kari Suomalainen. Poistan piirroksen pyydettäessä.

 En tiedä oliko väenpaljous vai mikä syynä, mutta Helsingissä tuntui loppuvan happi. Pari viimeistä tuntia pysyin hädin tuskin hereillä ja vaikka sainkin ostoskassini tuttujen tiskin alle jemmaan niin minä vain kuljeskelin etsimässä vapaita tuoleja joilla huilia. Koko paluumatkan Turkuun nukuin.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että Turussa järjestetään kirjamessujen kanssa ruoka- ja viinimessut ja Helsingissä viini- ja ruokamessut. Olin kahden vaiheilla että otanko maistelutiketit ja olin jo jonottamassa niitä nähtyäni uusia italialaisia oluita. Kun kuitenkin maistelulasin hinta selvisi vasta tiskillä (8€, josta 5€ saa panttina takaisin lasia palauttaessa) enkä tiennyt minkä suuruisia huikkia maistelulipuilla saa (ja vaativatko jotkut ehkä useamman tiketin) niin annoin koko touhun olla ja ostin vinon pinon liperiläisiä karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ne katosivat illalla Turussa itsetehdyn munavoin kanssa kitoihin.

No, onpahan kirja-arsenaalia täydennetty rankemman kanssa tulevia koitoksia varten.

Otin piruuttani muutes Helsingissä seuraavan kuvan otsikolla "Museoviraston kaikki jäljellä olevat työntekijät samassa kuvassa viimeisimpien leikkausten jälkeen":

Joidenkin tietojen mukaan kuvassa vain 80% MV:n nykyisestä henkilökunnasta.

Lyhyesti keskiviikon arkistoreissusta

Kansallisarkisto toimitti pyytämäni aineistot keskiviikkona aikataulun mukaisesti. Kysyin heikäläisiltä aiemman tilaukseni katoamisesta ja kuulemma heillä oli kaikki kadonneet ma-ti yönä kun kovalevy poksahti. Sellaista sattuu, eikä vika siis ollut Astiassa (JOKA NYT KUITENKIN ON AIKA HUONOSTI SUUNNITELTU!) tällä kertaa.

Kansalliskirjastoomme oli ilmestynyt tällainen lappu keskiviikkoaamuna:

Olivat sentään toimittaneet lehteni. Nyt kävi huono tuuri meikäpojalla, toimitusaikoja pidennettiin juuri parahiksi ja kovalevy meni NARCissa rikki. Kökkö reissu mutta tulipahan tehtyä.

Reissun seurauksena oli kotiin palatessa selkä ja niska niin kipeät, että piti eilen torstaina lähteä etuajassa Raision sanomalehtiarkistosta.

Helsinki: vaarantaa terveytesi.

Turhauttava arkistoreissu Helsinkiin

Heti alkuun arvoitus:

On kaksi veljestä. Nuorempi veljeksistä asuu Helsingissä ja vanhempi Turussa metri piikkilankaa tungettuna peräsuoleen. Miksi?

Vastaus: Vanhempi veli sai valita ensin.

Hyvänä aikeenani oli saada viikon alkupuoli käytetyksi Helsingissä arkistotutkimuksiin mutta valitettavasti meni melkein totaalisesti päin helvettiä.

Kansalliskirjasto ja Museoviraston arkisto - nada!

Jotain Helsingistä kertoo jo sekin, että ensimmäisenä päivänä tällä vierailulla löysin heti ulos astuttuani seuraavasta kadunkulmasta valkoisen pyyhkeen, jossa oli joko punaista maalia tai veritahroja. Veikkaan jälkimmäistä. Mutta arkisto- ja kirjastotouhuihin:

Tilasin Kansalliskirjastoon yhden aikakauslehden, jota en Turun yliopistosta voi tilata taannoin kirjastossa sattuneen vesivahingon vuoksi. Se luvattiin toimittaa seuraavana arkipäivänä kello 11 mennessä, annoin heille reilusti aikaa mutta löytyikö sitä hyllystä! Ei! **** ****** ****** ja ****! Onneksi varasin yhden ylimääräisen päivän, joten vielä on yksi työpäivä mahdollista saada käyttööni elintärkeä artikkeli.

Minun piti myös käydä Museovirastossa Kansatieteellisessä arkistossa. Tähänkin olin varannut reilusti aikaa. Museoviraston sivuilla tiedot arkistosta ovat minimaaliset joten otin yhteyttä arkistonhoitajaan. Tämä kyllä vastasi hyvin nopeasti kertoen valitettavasti, että armoitetun pääministerimme Museovirastoon kohdistamien leikkausten ansiosta aineiston toimitusaika on kaksi viikkoa. Ja seuraava sopiva päivä olisi tämän kuun loppupuolella. Ja mahdollista olisi tutustua vain yhtenä - kahtena päivänä viikosta, jälleen kiitos leikkausten.

Olisin tarvinnut erittäin laajan Kieltolakikyselyn aineistot seuloakseni sieltä Viipuriin liittyviä aineistoja. Tämä on vaativa homma ja ensimmäiset 1 - 2 tuntia menisivät joka tapauksessa siihen että tutustun aineistoon ja sen laatuun. Nyt tällainen laajan aineiston läpikäyminen on tehty täysin mahdottomaksi.

Kansallisarkistossa - Astia on Yöastia eli pissipotta

Ensimmäinen tilaukseni Kansallisarkistoon toimitettiin täydellisesti aikataulun mukaisesti. Seuraavia ei tullut kuitenkaan toisena tutkimuspäivänä lainkaan ja ihmettelin, mistä on kyse. Olin tiistaiaamuna kuvannut yhden kansion kahta seuraavaa odotellessani mutta niitä ei ilmestynyt laisinkaan! Onneksi älysin lähteä paikalta ajoissa ja jättää Rauhankadun tutkijasalin kuvauskopin seuraavalle asiakkaalle.

Paitsi yksi jumi oli: tilasin erästä minitutkimusta varten kymmenen kantakorttia ja niistä ilmoitettiin maanantai-aamuna, että ne eivät ennättäisi keskiviikoksi. No, ymmärrän kyllä mutta vaikuttaa siltä, että vastaisuudessa arkistoreissuihin pitää varata 2-3 päivän sijaan 1-2 viikkoa.

Majapaikassa tutkin Astia-tilini ja totesin, että edellisenä iltana lähettämäni tilaus ei ollut lähtenyt vaikka olin sen satavarmana tehnyt ja lähettänyt, saanut kuittauksenkin: muistan taas ärsyyntyneeni siitä, että Astia ehdottaa minulle turkulaisena ensimmäiseksi toimituspaikaksi Turun Maakunta-arkistoa ja muistuttaa, että se on maksullinen kaukolaina. Onneksi joku nero on tehnyt JOTAIN oikein tuon käyttöliittymän kanssa, ja tällainen tilaus pitää erikseen vahvistaa laittamalla raksi ruutuun. Se onkin ainoa asia, mikä siinä on tehty oikein.

Nyt siis valitan Kansallisarkiston Astiasta, jonka olen nimennyt Yöastiaksi eli Potaksi. Siinä on yksi maailmankaikkeuden typerimmistä ja hankalimmista hakuohjelmista ikinä. Ensinnäkin haku tuottaa joko liikaa tuloksia tai nolla tulosta. Ainoa varma keino saada oikea tulos on käyttää tarkkaa arkistonumeroa, esimerkiksi T-7284, mutta ideana on siis että Astiaa käytetään vain tilaamiseen, ei aineistojen  selailuun! Kun yritän hakea "Perinteinen haku" -toiminnolla esimerkiksi hakusanalla "1. Divisioona" (ei siis lainausmerkkejä, Astia ei tunne niitä kuin osana hakusanaa)

1. Divisioonan asiakirjoja niin hakutuloksena saan
10276 tulosta

Kun haen jatkosodan aikaisen 1. Divisioonan eli laitan aikarajaksi 1941-1944 saan
4203 tulosta

Joku älykäs ihminen olettaa, että haluan myös tulokset joissa on "1." sekä "Divisioona" hakusanojen välissä tuloksia ja vähän siellä täällä muuallakin esiintyviä sanoja. Saan muun muassa 7. Divisioonan tykistökomentajan asiakirjoja... Hakutulosten karsiminen vasemmalla olevien arkistonmuodostajien avulla on täysin toivotonta. Se ei sitä paitsi esitä kuin osan näistä! Relevanssihaun kanssa voi yhtä hyvin ampua kuulan kalloonsa ja mennä kaikkivaltiaan luokse kysymään oikeaa vastausta.

Kaikkein pahinta on, että minkäänlaista miinus-toimintoa ei ole eli "-7. Divisioona" tai pakotettu "1. Divisioona" hakusanaa. Tämän saa entistä ikävämmäksi se, että Astia näyttää vain 10 hakutulosta kerralla. Ei enempää. Seuraava-näppäintä käyttämällä saisi kyllä tehokkaasti käytettyä koko työviikon hakutulosten seulomiseen. Muuten tekisin kuten suht fiksussa digi.narc.fi palvelussa, eli ottaisin näkyviin kaikki hakutulokset kerralla ja käyttäisin Ctrl+F eli etsi sivulta toimintoa minua kiinnostavien hakutulosten etsimiseen.

Ja koska tarvitsisin varsinaissuomalaisesta 1. Divisioonasta yhtä jos toista asiakirjaa, niin ymmärrätte varmaan turhautumiseni.

Tiistaina aamupäivällä Helsinki kiusasi taas pientä tutkijaa: yritin saada itselleni aivan tavallisen munkkikahvin, kohtuullisen hintaisen, mutta sen on Helsingissä mission impossible. Ainoa paikka jossa se olisi onnistunut oli Fazer-kahvila, mutta siellä hinta makeasta munkista oli niin suolainen, että kieltäydyin. Paikat olivat joko aivan täynnä tai sitten munkittomia - tai no munkittomia ne olivat kaikki. Jäin siis vailla munkkikahvia, mikä synnytti entisestään raivoa tätä ns. pääkaupunkialuetta kohtaan, joka sijaitsee Tapiolan uimahallin ja Vuosaaren metroaseman välisellä joutomaalla.

Ei mikään hemmetin ihme jos täällä kokoontuvat 200 jästipäätä tekevät koko maan perikatoon pikavauhtia saattavia päätöksiä. Kyllä sinuakin suututtaisi ja alkaisit vihata yhteyskuntaa, jos et halutessasi saisi perinteistä munkkirinkilää (huom! Fazerissa oli vain hillomunkkeja!) kaffen kanssa. Munkkeja tai ei, julistan tämän hallituksen jo nyt historiamme surkeimmaksi, koska ne kurittavat tutkijaa niin ankarasti. Työttömyysturva viedään (ansiosidonnainen lyhenee), työpaikat ja koulutus viedään (leikkaukset yliopistoihin ja museoihin) ja myös tutkimustyövälineet (arkistot eivät pysty palvelemaan) viedään. Jahka saan vastuunalaiset elävänä käsiini, poistan heiltä kivuliaasti sekä peruuttamattomasti polvilumpiot ja pallit ja käsken ryhtymään pikajuoksijoiksi tai siitossonneiksi, muuten menee työkkärin tuet.

Mikäli huominen arkisto- ja kirjastopäivä ei suju paremmin, teen Kansalaisaloitteen Turun irrottamisesta Suomesta ja liittämiseksi Ruotsiin. Porkkanana Ruotsille telakalla tilauksia 2020-luvulle asti, yliopisto joka ei irtisano henkilökuntaansa, tulossa oleva 10 minuutin hyperloop-yhteys (kyllä, juuri tästä syystä ajamme sitä!), kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas ja mitä kaunein miljöö ja kirkko johon on haudattu yksi heidän kuningattaristaan (hänen luovuttamisensa Ruotsiin on valttikorttimme neuvotteluissa, muuten. Voisi sen Erik XIV:n tuoda Turkuunkin, onhan muukin perhe Suomessa) eikä AINUTTAKAAN HELSINKILÄISTÄ TAI TAMPERELAISTA!

Outoutta

"When the going gets weird, the weird turn pro."

Hunter S. Thompson

Aina toisinaan tarvitsen lomaa enkä tiedä parempaa lomakohdetta kuin outous. 

Jostain syystä arkeni on jonkin singulariteettivirheen tai muun vastaavan takia täynnä hemmetinmoista outoutta kuten taivaalta putoavia maitopulloja, jotka yrittävät murskata kalloni mennen kuitenkin metrin verran ohi maalistaan tai sitten bussimatkalla ostoskeskukseen edessä istuva epämääräisen oloinen herrashenkilö vaatii minua mukaansa seuraavalla pysäkillä ostamaan hänelle purkin maitoa R-Kioskilta. Mutta tämä on suunnittelematonta outoutta ja vaikka se tekeekin elämästä jännittävää on todella rentouttava outous suht suunniteltua.

Night Visions Helsingissä & The Room

Tällä kertaa purin hermolepopaineet lähtemällä Helsinkiin kaveriporukassa katsomaan Night Visions - Back to Basics elokuvafestivaaleille maailman huonointa elokuvaa, The Roomia. Pukeuduimme kaverien kanssa teeman mukaisesti leffasta tutuksi Chris-R -nimiseksi huumediileriksi. Tilanteen vaativuutta korostaa se että

1) Asuun kuului musta pipu, jonka sain hankituksi vasta käytyäni LÖYTÖTAVARATOIMISTOSSA. Hemmetti, UFFissa, kirppareilla tai edes vaatekaupoissa ei saa enää puhtaan mustaa pipoa! Aina on joku outo printti tai kuvio päällä, Tämäkin pipo oli mustanharmaa.

2) Chris-R:lla on musta tanktop eli "wifebater". Musta ei selvästikään ole muotiväri koska mistään ei löytynyt mustaa tanktoppia eikä edes perhana mustaa T-paitaa josta saksia hihat! Ratkaisuna käänsin nurin Suomi konepistooli on tour paitani ja saksin siitä hihat. Printin pohjavärinä paidassa on musta ja täydestä meni.

3) Todellista vaivaa näin, kun totesin ettei mistään enää saa mustia Adidaksen verkkareita joissa on kolme raitaa. Ainoat löytämäni olivat collegehousut ja kokoa XXL. En antanut periksi vaan ostin kanttinauhaa ja ompelin kumpaankin lahkeeseen kolme valkoista nauhaa!

Varasuunnitelmana tulostin elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-päänäyttelijä Tommy Wiseaun naaman ja liimasin sen pahville naamariksi. Tämä päässä pääsin jopa tapahtuman Facebook-sivuille:

Tommy Wiseau -naamari päähän ja kuvattavaksi Andorrassa! Kuva: Marianne Kurki / Night Visionsin Facebook-sivu.

Tätäkin oudompaa taisi olla valmistautuminen elokuvailtaan eli etkoilu, teimme sen nimittäin Helsingin Kalliossa. Söimme pizzaa ja joimme olutta (litran tuoppi 5€, otin vain puolen litran) ravintola Sabassa, heittelimme The Roomin teeman mukaisesti amerikkalaista jalkapalloa Kallion kirjaston lähellä kentällä ja pistäydyimme baari Las Vegasissa, missä maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni Mai Tai -drinkkiä.

Kalliolaisuuden ytimessä.

Vanha siannahka lentää Kalliossa.

Itse elokuvaa varten ostimme kertakäyttölusikoita K-kaupasta. Elokuvaa ennen sen skandinaavisesta levikistä vastaava piti mainion puheen ja mainitsi minut ja teemapukeutuneet kaverini, koska olimme eturivissä ja Chris-R:n esittäjää yritetään saada käymään Skandinaviaan. Mies totesi, että kuumia tunteita Chris-R:ia kohtaan potevilla naisilla olisi nyt saalistettavaa ja teimme eturivissä high-fivet. Tämän nähdessään markkinoija totesi: "You´re so gonna get laid tonight"

Itse elokuvan seuraaminen oli uskomattoman hauskaa. Parhaimmillaan valkokangasta kohti lensi satoja kertakäyttölusikoita samanaikaisesti ja kaverit vieressäni keräsivät niitä hyvin pian lavalta uusiokäyttöön. Itse olin ostanut vain 50 lusikkaa, muut 150 kappaletta mutta eiväthän ne mihinkään riittäneet. Oli kerta kaikkiaan ihastuttavan ja riemukkaan vinksahtanutta kun kaikki kirkuivat SPOON! ja paiskoivat lusikoita.

SPOON!

SPOON! SPOON! SPOON!

Elokuvanäytöksen jälkeen lusikoiden sielut temmattiin kertakäyttöesineiden taivaaseen.

Kopin viimeiset bileet - seinämaalaukset

Nämä piti postittaa tänne aikaisemmin ja koska kyseessä olivat legendaarisen KOPIN viimeiset bileet, niin menköön tähän outouspostaukseen. Koppi on/oli siis kulttuurintutkijoiden eli Vare-Nefa-Nirvanan kokous- ja biletila YO-talolla.

Outoa bongattu!

Tässä vielä kuvia oudoista havainnoista vuoden varrelta:

Joku päätti tökätä kurkun pystyyn lumihankeen Ursininkadulla.

Hieno lohikäärmepalapeli, pituutta noin metri! Näitä myydään Brahenkadun ihanassa Petits Tresors -liikkeessä.

Bongattu Casagranden lelukaupassa. Mitähän puuhaavat?

Alkoholijuomia ei saa mainostaa ja blahblahblahblah... perhana soikoon, ostin tätä Investor Ipaa tuopin Three Beersistä saunan jälkeen ja totean, että tämä oli yksi parhaista koskaan, ikinä maistamistani oluista! Enkä edes tykkää IPAsta, mutta tämä oli täydellistä!

Torinkulmalla on jostain syystä ilmoitettu liikennemerkin yhteydessä, ettei merenkulun turvalaitetta saa vahingoittaa.

Nauroin tänään Salossa valokuvausliikkeen ikkunalle. Terveisiä vaan pääministeri Sipilälle!

Yrittäjän elämää.