sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ruoasta opittua

Vielä voisi tuon Lampaansyöjien jäljiltä kirjoitella parista ruokakokeilusta. Kuten arvannette, sitä lukiessa tuli tuhottoman nälkä ja hinku kokeilla lammaspaistia innosti eksperimentteihin.

Ostin karitsaa Kauppahallista ja selailin tuhannen keittokirjaa ja netin ruokaohjetta. Ohjeissa oli suuria eroja. Loppujen lopuksi laitoin lampaan savipotissa uuniin, tein liemen oluesta ja vedestä sekä viiltelin lihaan viiltoja, joihin tungin minttua ja valkosipulia. Laitoin sitä myös päälle & liemeen. Pidin uunissa 6 tuntia 150 asteessa, jonka jälkeen ilman potin kantta 20 minuuttia ruskettaakseni paistosta. Oheen porkkanaa ja perunaa. Ja tietty suola et pippuri.

Lihasta tuli hyvin mureaa, luut irtosivat itsestään. Pitkäkään aika mintussa ja valkosipulissa ei tosin tartuttanut lihaan makua, eli kyllä tämä on marinoitava yön yli. Liemestä tuli erinomaista, ja kierrätin sen seuraavan päivän herkkuruokaan.

Pula-ajan ruokaa


Pari päivää sitten innostuin Kun kansa eli kortilla kirjan "lihapullista", joissa pullat tehtiin lantusta ja sienistä. Ajoin siis 200 grammaa sieniä ja 200 grammaa lanttua monitoimikoneessa, sekaan suolaa, pippuria, kananmuna ja 1/2 dl korppujauhoja. Paistoin taputeltuja pullia pannulla hiljakseen kakkosteholla.

Ikävä kyllä ei toiminut, maistui pelkästään lantulta. Pullien jälkeen taputtelin lopun massan ohuiksi pihveiksi ja jatkoin paahtamista, mutta tymäkkä lanttu iski läpi. Ensi kerralla pitää muistaa

1) keittää lanttu etukäteen, sitä ei voi käyttää raakana ja
2) laittaa enemmän sieniä ja
3) enemmän sidosaineita. Toinen kananmuna ja hivenen enemmän jauhoja.
4) Pitäisikö laittaa paprikajauhetta hitunen?

Aake Jermon mukaan isäntä luuli tosissaan syövänsä lihapullia, emäntä vaikeni todellisesta koostumuksesta. Jatkan kokeiluja tälläkin reseptisaralla.

Muutama kuva Turusta

Iso jänis/rusakko odotti eräänä iltana kärsivällisesti Hämeenkadulla portin luona, että joku avaisi sille tien ulos. Ei ilmeisesti mahtunut ali, kun oli niin lihava.

Avaisko joku?

Toukokuun viimeisenä joku oli ränklännyt väkisin auki Tuomiokirkkokadun ja Henrikin kadun risteyksen makasiinien oven. Pettymys tuo oli kai suuri...

Kafkamainen vaikutelma. "Kuka tahansa on koska tahansa tervetullut kävelemään ovesta sisään keskustelemaan kanssani" sanoi professori...

Päättyikö matsi tappioon vai..?

Ottikohan joku Putouksen liian kirjaimellisesti?


Keskiaikamarkkinoiden aikana Aurajoessa kellui ruumisarkku.

Performanssitaidetta?

Normipäiviä.

Kirjasta toiseen

Tarkoitus oli, että 100 kirjaa listani 50. kirja olisi ollut The Archaeology of V. Gordon Childe, mutta ohuudesta huolimatta se onkin vaativaa (ja mielenkiintoista) luettavaa. Hidaslukuisuuden vuoksi listalle piti ottaa ajankohtaisia opuksia, joista joku tullee luetuksi ennen Gordon Childea.

Ryhdyin setvimään itselleni Päämajan Keksintöosaston papereihin liittyen suomalaisen telekommunikaation historiaa, ja lukuun tulikin Nokian historiikkeja. Tällä hetkellä menossa on Martti Häikiön Nokia. Matka maailman huipulle (2009). Lisäksi pitäisi lukea Matti Saaren Kari Kairamo. Kohtalona Nokia, Jorma Ollilan ja Harri Saukkomaan Mahdoton menstys. Kasvun paikkana Nokia ja Juhani Riskun Uusi Nokia. Käsikirjoitus. Viimeinen, jos ehdin ja jaksan, siinä on aika levoton taitto. Näyttää siltä, että etulinjassa 1944 tehtiin kuin tehtiinkin ideoita, joita olisi saattanut hyödyntää radiopuhelimen kehittelemisessä.

En ole ennen juurikaan lukenut yrityshistoriikkeja, joten tämä on samalla uusi lukugenrevaltaus. Sen verran kiinnostavaa luettavaa, että tietokoneen käyttö (ja näin ollen blogin kirjoittaminen) ovat jääneet vähiin.

Muuten on tullut luettua lähinnä Antti Tuuria ja kaksi ikuisuusluvussa ollutta kirjaa: Giovanni Guareshin Humoristin salainen sotapäiväkirja sekä Vietnamin sota. + Janssonin Vaarallinen juhannus

100 Kirjaa


# 44 Huovinen, Veikko. Lampaansyöjät.

Kertakaikkisen mainio kertomus, joka innosti minut kokkaamaan lampaanlihaa. En onnistunut yhtä hyvin kuin kirjassa.

# 45 Tuuri, Antti. Talvisota.

Sarjan talvella nähtyäni oli kirjan vuoro - viimeinkin. Jostain syystä tämä ei ole kirjana aivan niin hyvä kuin elokuva/televisiosarja.

# 46 Wiest, Andrew. Vietnamin sota.

Artikkelikokoelma Vietnamin sodasta. Joitakin erinomaisia artikkeleita ja pari vähän heikompaa tekstiä. Pari uraauurtavaakin kirjoitusta, joissa aidosti uutta tietoa.

# 47 Jansson, Tove. Vaarallinen Juhannus.

Iki-ihana. Ei siitä muuta voi sanoa.

# 48 Guareshi, Giovanni.Humoristin salainen sotapäiväkirja

Kiehtova ja tekstien lyhykäisyydestä huolimatta pitkälukuinen kirja. Kiehtovia havaintoja ihmisyydestä ja siitä, miten sotavankileirillä selviytyy.

# 49 Tuuri, Antti. Maan avaruus.

Uuden Jerusalemin hyvä jatko. Päähenkilö hieman oudoksuttaa, mutta Tuurin kerronta tenhoaa. Hyvin on taustatyöt mies tehnyt.

Depressiota sotahistorian äärellä osa 2

Olen lukenut viime viikkoina melkoisen määrän sotahistoriaa kirjoina, artikkeleina yms. Kun tullaan julkaisuihin vuoden 2000 jälkeen tunnen oloni usein hyvin masentuneeksi. Ainoastaan Kimmo Sorkon Suvannon Salpa on jotenkin Summan Surmankorsun ohella osoittautunut piristäväksi yllätykseksi.

Luin uudestaan (viimeksi liki vuosikymmen sitten, joten laitoin 100 kirjaa listaani) Uuno Tarkin Miksi menetimme Viipurin? -teoksen ja se on edelleen erinomainen ja tarkka kuvaus tapahtumista. Koska inhoan argumentteja en-ole-lukenut/nähnyt-mutta-vastustan-silti päätin ottaa lukuun kaksi muuta Viipurista kertovaa teosta eli Ohto Mannisen ja Kyösti Rainilan Viipuri menetetty! Rintama horjuu 1944 (2014) ja Eero Elfvengrenin ja Eeva Tammen Viipuri 1944. Miksi Viipuri menetettiin? (2007).

Olen tavannut Ohto Mannisen vuosia sitten ja sain häneltä omaan tutkimukseeni arvokkaita vinkkejä. En voi ymmärtää, että hänen käsistään on lähtenyt niinkin susi teos kuin Viipuri menetetty! Minun oli pakko jättää teos kesken, koska se oli yksinkertaisesti hemmetin huonosti toimitettu. Tavaraa oli ilmiselvästi kierrätetty sivusta toiseen Ctrl + C / Ctrl + V eli copipastauksella niin, että paikoin samat asiat toistuivat sanasta sanaan kappale toisensa perään vain parin sivun päässä, pahimpana esimerkkinä helmikuun 1944 pommitukset. Oliko teoksen toimituksessa käynyt kämmi? Haluttiinko teosta väkisin paksuntaa? Pitäisi kai kahlata nopeasti avainkohdat menetyksestä 1944 läpi, mutta inhoreaktioni on vieläkin liian suuri. Kerron sitten, tuliko mitään uutta tai kumoavaa Tarkkiin verrattuna.

Viipuri 1944 osoittautui synkistä ennakkoaavistuksista huolimatta yllättävän hyväksi kirjaksi. Artikkeleita ovat kirjoittaneet todelliset ammattilaiset, vaikka monin paikoin tekstien ainoa uutuus on jokin uusi anekdootti tai hyvä katsaus, ei niinkään uusi tieto. Mielestäni Uuno Tarkin "vielä riittäisi tutkittavaa" ei ole toteutunut tässä teoksessa, vaikka se onkin hyvin kirjoitettu. Luin lähinnä minua kiinnostavimmat artikkelit, mutta pitää lukea loputkin, että saan merkinnän 100 kirjaa -listaani.

Ritarirypemistä


Toinen karmea pettymys oli Antti Tuurin, yhden Suomen arvostetuimman kirjailijan kirja Mannerheim-ristin ritareista, jonka pläräsin läpi saaden seitsemässä sekunnissa käsityksen sisällöstä, eli halpahintainen kopio aiemmista matrikkeleista. Pitäisikö kirjoittaa oma kirja ritareista ja käyttää lähteenä vanhat historiikit ritareista ja uutena lähteenä Antti Tuurin kirja? Sitten joku muu voisi kirjoittaa uuden kirjan ja laittaa minun kirjani merkiksi siitä, että on tutustunut uusiin lähteisiin jne.

Hakusanalla Mannerheim-ristin ritarit löytyi Volterista 91 viitettä. Otsikon perusteella historiikkeja kaikista ritareista on kirjoitettu vuosina 1952 (Mannerheim-ristin ritarit, Airon teos), 1972 (Taistelujen miehet: Mannerheim-ristin ritarien taisteluista ja vaiheista, Joppe Karhusen),   1988 (Mannerheim-ristin ritarit: ritarimatrikkeli, Marskin ritarien säätiö), 1994 (Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941-1945), 2000 (Mannerheim-ristin ritarit: miehet ja aseet, olen selaillut tämän läpi inholla), 2001 (Marskin ritarit : 191 ihmiskohtaloa), 2003 (Mannerheim-ristin ritarit: 191 suomalaista sotasankaria). Monista otettu vielä uusintapainokset. Eli ei ainakaan tarjonnasta ole pulaa...

Mannerheim-ristin ritarien teoilla rahastaminen sotahistorian, tutkimuksen ja kunnianteon varjolla on yksi halpamaisimmista piirteistä sotahistorian "tutkimuksessa". Käsittämätöntä, että tähän sortuvat tätä nykyä jo arvostetut ja meritoituneet henkilöt, eivät pelkästään Valitut Palat ja halpakustantamot. Ei kuitenkaan enempää tästä aiheesta, ettei poksahda verisuoni päässä.

Mietteitä historian tutkimuksesta


Viipurin menetys kesällä 1944 on näitä sotahistorian muka-ikuisuusongelmia. Liian vähän joukkoja olemattomalla panssarintorjunta-aseistuksella ja liian vähäisellä tykistötulella Puna-armeijan vahvinta panssarikiilaa vastassa, mitä oikein oletetaan lopputuloksen olevan?

Vielä voisin vuodattaa, että yleensä akateeminen tutkimus pitäisi aloittaa kartoittamalla aiheesta tehty aiempi tutkimus ja etsimällä mahdolliset edelleen olemassa olevat ristiriidat, uudet sovellettavat menetelmät ja näkökulmat, tutkimattomat seikat ja muut tutkijan työtä vaativat seikat. Tutkimuksen tarpeellisuus on perusteltava. Itsekin olen hylännyt parikin hyvää ja minua kiinnostanutta tutkimusaihetta koska koin, että jo tehty tutkimus on kattavaa ja hyvin tehtyä. On uskallettava hylätä aihe.

Historiantutkimus on sinänsä siinä mielessä joissakin aiheissa turhaa, että monimutkaisten teorioiden ja historiafilosofioiden sijaan 99% ihmiskunnan historiasta selittää

1) typeryys
2) ahneus.

Tai kuten Mad-lehden hulvattoman hauska katsaus maailmanhistoriaan kertoi Portugalin orjakaupasta 1400-luvulla: "Portugalilaisten orjakauppa osoittaa, mihin kaikkeen pienikin kansakunta pystyy pienellä yritteliäisyydellä ja roppakaupalla pahuutta."

Typeryys ja ahneus selityksinä ovat tyypillisesti oikeita, mutta niitä voi perustella pääasiassa anekdootein. Tosin usein jopa väitöstilaisuuksissa esitetyt aiheelliset kysymykset väittelijälle sivuutetaan anekdooteilla. Tiedän akateemikkoja, joiden ura perustuu opinnäytteen jälkeen lähinnä kaskuille ja tarinoille.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hemmetin hauskaa Helsingissä

Vietin juhannusviikon alun Helsingissä Kansallisarkistossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa, tuloksena uskomattoman hieno saldo jota en käy tässä nyt erittelemään. Sanotaan vain, että Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa kopioin itselleni vanhan kunnon Viestipataljoona 33:n asiakirjoja sekä Päämajan Keksintötoimiston papruja. Sain niistä tuhannen ideaa, joita pitää ruveta työstämään artikkeleiksi.

SKS:n kirja-ale: homma lähti taasen lapasesta


No niin, eksyin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon Korsuperinteen pariin samaan aikaan kun kulman takana kaikki heidän kirjansa ovat 80% alessa. Onneksi otin isoimman matkalaukun mukaan. Kävin siellä ostoksilla kolme kertaa ja sain mm. KAIKKI arkistolinjalla lukemani tenttikirjat omaan käsikirjastooni törkeän halvalla. Hienoin löytö oli tuore Aili Nenolan Inkerin itkuvirret, jonka hinta putosi 80 €:sta 16:een! Kansi kärsi hieman kuljetuksen aikana, mutta sisältö on tärkein.

Sain myös seuraavat:

Arkiston avain
-SKS:n tehokkaassa käyttämisessä välttämätön teos

Kansanrunousarkisto, lukijat ja tarinat
-klassikko ja arkistolinjan tenttikirja

Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan
 -snif! TÄMÄ OLI MINULLA TOINEN SISÄÄNPÄÄSYKOEKIRJA ARKEOLOGIAAN! Tein tästä 2006 kokeisiin lukiessani niin erinomaiset muistiinpanot, että tenttiessäni kirjaa P1-kurssina folklorostiikkaan pystyin pelkästään niiden avulla saamaan erinomaisen arvosanan [5]

Etiikkaa ihmistieteille
- Pakkohan tällainen on olla, kun joka hemmetin väliin pitää tunkea eettistä pohdintaa. Eipähän tartte enää samota kirjastoja läpi sopivan perusteoksen perässä.

Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa
- hihhih, onkohan hesalaisille arkeologeille tyystin tuntematon teos? Suunnittelin heille mustana huumorina pääsykokeeksi Apu-lehdestä tuttua Missä Jallu luuraa? tyylin etsimispeliä, jossa pitää etsiä kuvasarjoista teloitettuja. Joka löytää kaikki viisi, saa opiskelupaikan HYA:sta.

 

Päämajan keksintötoimiston papereista


Taas no-niin - no niin, palataanpa arkistoon. Päämajan keksintötoimiston asiakirjoista löytyi yhtä sun toista hauskaa, muun muassa kolmet ikiliikkujat piirustukset. Tai kuten yksi muotoili, "Voimanpaisutuskone" eli masiina, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen syötetään. Vastauskirjeet näiden keksijöille olivat sangen hauskaa luettavaa.

Ajattelin teetättää itselleni arkeologisia kenttätöitä varten jatkosodan aikaisen piirrosten mukaisen arkistokaapin/työpöydän sitten joskus, kun/jos on ylimääräistä rahaa. Keksintötoimisto arvosteli keksinnön sangen toimivaksi yhdistelmäksi tehden muutamia hyviä ehdotuksia kokoonpanoon ja yksityiskohtiin. Alla kuva innovaatiosta:

Arkistolaatikkokaappipöytä. Sen saa siis muutettua pöydäksi (kuvassa), kaapiksi ja arkistolaatikoksi. Keksintö on helposti kannettavissa, eli sopii oivallisesti kenttätöihin. Kuva: Kansallisarkisto. Sörnäisten toimipiste.

Tsaarin virkamiehet


Toukokuinen Venäjän reissu ja Hannu Takalan Venäjän kaivauksia käsittelevän kirjan ohjeet tulivat mieleen Kansallisarkistossa asioidessa. Venäjän tulli ja Kansallisarkisto nimittäin muistuttavat toisiaan suuresti. Aina pitäisi tietää ja tiedustella muilta kävijöiltä, mitä arkistoihmiset/tullivirkailijat ovat tällä kertaa keksineet uudeksi systeemiksi, lapuksi tms. mutta yleensä paikan päällä puhumalla asiat saa sujumaan.

Tilasin asiakirjani sähköpostitse etukäteen ja pyysin samalla käyttööni tutkijasalin takana olevaa koppia. Siellä on kaksi kuvauskoppia ja tutkijakoppeja, joista jälkimmäiset yleensä tyhjiä. Viime kerralla minulle nimittäin ilmoitettiin, että ne pitää varata etukäteen ja minut häädettiin yhdestä tilasta (vaikka kaikki kopit olivat ympäri vuorokauden tyhjiä!) paikalle tullessani salin puolelle. En saanut vastausta tällä kertaa koppipyyntööni ja pyysin arkistotiskillä etukäteen yhtä koppia käyttööni. Ne olivat taas yhtä lukuun ottamatta tyhjiä (kaksi oli remontissa), mutta minulle selitettiin, että kopin saaminen käyttöön onnistuu vain erityisperustein (erityisperusteeksi ei selkeästi kelpaa, että se koppi on tyhjä). Selitin, että otan kuvia järjestelmäkamerallani jonka sulkijan ääni voi ärsyttää ihmisiä. No, sain luvan ottaa toisen kuvauskopin käyttööni. 

Seuraavana päivänä paikalla oli eri ihminen, joka antoi minulle heti ilman mitään erityisperusteita toisen kuvauskopin käyttöön. Millä niitä tyhjiä tutkijakoppeja saa käyttöönsä, se on arvoitus. Vastaavanlainen "Venäjän tulli" kävi vuosi pari sitten, kun tilattavien asiakirjakansioiden määrä rajoitettiin kuuteen / vierailukerta.

Mistä tuli mieleen, jos minulla olisi valta ja varat, niin Kansallisarkiston tutkijasalipalvelut olisivat kesällä auki tuplasti pidempään ja myös viikonloppuisin. Juuri kesällä sukututkijat ja muut ehtivät paikalle ja heille pitäisi antaa entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää lyhyt loma. Samalla voisi työllistää tusinan verran arkistoharjoittelijoita etsimään ja kantamaan kansioita ees taas. Mutta mikäs minä olen varoja jakamaan ja valtaa käyttämään.

Tsaarin virkamiehet osa II


Tsaarin vallan aikaisesta virkamieskulttuurista tuli mieleen, että myös työkkäri on kunnostautunut.

Sain työkkäristä viime vuoden toukokuussa nuorten työllistämiseen tarkoitetun Sanssi-kortin, jolla työnantajat saavat palkkatukea alle 30-vuotiaan työllistämiseen. Eipä siitä ollut hyötyä pitkään aikaan, koska että saisi palkkatukea työnantajan pitäisi myös kyetä maksamaan palkkaa. Ilmaisena vapaaehtoisena töitä kyllä riittäisi (ja saanen huomauttaa, että oppiarvoni on 2 X FM ja nämä työtehtävät edellyttävät korkeakoulutusta)... nyt sitten olisi mahdollista työskennellä tutkijana ja tuo Sanssikortin tuki pidentäisi pestiä huomattavasti ja antaisi edes kohtuullisen toimeentulon.

Vanha sanssikorttini oli vanhentunut, joten menin työkkäriin vallan paikan päälle hakemaan uutta. Ei siinä muukaan auttanut, kun nettisivuilla sanottiin, että asioikaa verkossa, koska puhelinpalvelut ovat ruuhkauneet. Verkossa sanssikortin suhteen käskettiin soittamaan lähimpään Työvoimatoimistoon. Et silviisii.

No, työkkärissä (ystävällinen, huom!) virkailija naputti koneeseen tietoja ja totesi, että olen ollut liian vähän aikaa työttömänä saadakseni Sanssi-tukea. Pitäisi olla 300 työttömyyspäivää takana. Laskeskelin, että kun tällä arkisto/tutkija/arkeologi/humanistihanslankariyhdistelmällä aina joitain 2 vk - 3 kk pätkiä tulee, niin ehdin yli 30-vuotiaaksi kun täytän ehdot. Jee!

Tuumin työkkäristä lähtiessäni, että ei selvästikään olisi kannattanut ottaa niitä pätkätöitä aikanaan vastaan. Harmia vaan mokomista. Virkailija kielsi tämän toteamukseni (oikeassahan hän on). Nyt kuitenkin odotan palkkakuittia X pienestä kirjoituksesta, että saisin tehtyä anomuksen, että saisin kerrytettyä työttömyyspäiviä kohden tuota 300 päivää. No, katsotaan mitä tämänkertainen lyhyt tutkijanpesti tuo tullessaan. Ehkä viimeinkin järjellisen suuruisia apurahoja.

Valitin myös verkkopalveluiden kankeudesta kun kerroin viimeaikaiset työsuhteeni. MOLin palvelut nimittäin jumittavat noin 3/4 käyttökerroista niin, että kaikki vaihtoehdot ovat lukittuja. En tiedä, menevätkö ilmoitukseni muutoksista työnhaussa perille. Jumalauttakoon!

Loppukaneetti


Arkistotutkimus on hemmetin hauskaa!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Lukeminen lähti lapasesta (tai 100 Kirjaa - osa 5)

Tämä 100 kirjaa vuodessa projektini lähti kyllä lapasesta. Hankin tilin GoodReadsista, ja laskuri blogini sivupaneelissa antaa ymmärtää miten olen pysynyt lukutahdissa. Eilen sain napattua kiinni tavoitteeseen, eli eilen piti olla luettuna 43 kirjaa (karkeasti siis pitäisi lukea kirja / 3,65 päivää). Viimeisen kahden viikon aikana olen lukenut keskimäärin kirjan päivässä.

Karjalan kannakselle pistäytymisen aikoihin tuo kapeikko luettujen ja päämäärän välillä levisi kahdeksaan kirjaan. Ankaralla lukemisella sain sen kavennettua aluksi neljään, missä se oli aloittaessani Goodreadsissa maaliskuussa. Siitä se sinnikkäällä lukemisella kapeni hyvää tahtia.

Luen päivisin nojatuolissa romaania tai tietokirjaa, yritän käydä kirjastossa päivittäin ja lukea siellä tunnin verran nojatuolissa jotain tietokirjaa ja luen vielä kevyttä kirjallisuutta ennen nukkumaanmenoa. 

Kun nyt ankara lama uhkaa, niin pitäisi tehdä kirjastoista 24/7 auki olevia laitoksia eikä supistaa kirjastoverkkoa ja aukioloaikoja. Kun kannakselta palattuani tartuin lukuhaasteeseen tosissani, oluen juonti väheni melkoisesti. Paitsi nyt tätä kirjoittaessani luon Lapin Kultaa [ei mainos] tämän haasteen takia eli

...asiaan, eli siihen lapasesta lähtemiseen


Areenassa oli elokuva Lampaansyöjät jokin aika sitten katsottavissa. Elokuva jäi katsomatta ja keskustelimme siitä taannoin kaverini kanssa. Tunnustin, etten ollut lukenut Veikko Huovisen alkuperäistä kirjaakaan, joka jopa löytyy omasta hyllystäni, muistaakseni haminalaisesta lähetystorilta ostettuna. No, tartuin eilen haasteeseen ja nyt

ON NÄLKÄ KOLMEN MINUUTIN VÄLEIN! Huovinen kirjoittaa ruoista ja juomista niin, että oli pakko jättää kirja nojatuoliin ja painua Martin Grillille hakemaan ranskanperunoita ja lähikaupasta nimenomaan Lapin Kultaa, kun Valtteri ja Sepe keskustelevat siitä kirjan alussa. Laitoin kaverilleni "kiitosviestin" kirjasuosituksesta, jahka saan Huovisen loppuun niin lienen lihonut kymmenen kiloa tällä menolla. Vastausviestissä kaveri lupasi lainata elokuvan, jos sitä ei ilmesty uudestaan Areenaan.

Parikin kirjaa on saanut minut ravaamaan edestakaisin kaupunkia, joten eiköhän vilkaista lyhyesti haastetta eli 100 KIRJAA. Koska olen laiska, en laita nyt ISBN-numeroita tai julkaisuvuotta. Klikatkaa lukuhaastettani oikeassa palkissa, niin saatte kirjan selville. Osaan minun piti laatia itse tietueet, koska kirjaa ei löytynyt GoodReadsista.

100 kirjaa


# 17 Oksanen, Eki. Summan miehet.

Valitettavasti kirjoittaja luki Tuntemattoman Sotilaan ja erehtyi pitämään sitä mallina sille, miten sotahistoriaa pitäisi kirjoittaa. Sinänsä kiinnostava kirja, jos ei anna tyylin haitata.

# 18 Boylston, Helen. Carola, teatterityttö.

Kyllä, tyttökirja! Luin tätä ääneen paremmalle puoliskolle iltaisin, kun hän ompeli/neuloi/kutoi. Raavaasta uroksesta oli kiinnostavaa lukea naisyleisölle suunnattua kirjaa, joka oli vieläpä hyvin kirjoitettu. Oppipahan taas yhdenlaista tarinan kuljetusta.

# 19 Lachman, Gary. Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot.

Tämä oli juuri tullut kauppoihin ja minulla taisi olla mahdollisuus ostaa se pienellä alella. Crowleyhyn törmää sen verta usein populaarikulttuurissa, että olin utelias. Hunter S. Thompsonin sekoiluihin verrattavia juttuja viihteellisesti kirjoitettuna. Ehdottomasti lukemisen arvoinen elämäkerta.

# 20 Boylston, Helen. Carola kesäteatterissa.

Sama tarkoitus kuin #18. Kyllähän sitä Orchidia oikeasti jänskäsi, että miten käy Miken ja Carolan!

# 21 Tarkki, Uuno. Miksi menetimme Viipurin? Mitä todella tapahtui Viipurissa 20.6.1944?

Paras kuvaus Viipurin tapahtumista ja menettämisestä kesällä 1944, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mikään myöhempi kirja ei ole tuonut mitään uutta esille verrattuna tähän, vaikka Tarkki tunnustaakin tutkittavaa riittävän.

Sivumaininta: Ohto Mannisen 2014 kirjoittama teos aiheesta palasi lentäen kirjastoon, se oli niin surkeasti kirjoitettu opus että jätin suosiolla kesken.

# 22 Sorko, Kimmo. Suvannon salpa : Wartiovaaran rykmentti JR 29/20 ja Merenheimon patteristo III/KTR 10/7 talvisodan Sakkolan puolustuslohkolla 1939-40.

Tämä oli yksi kirjoista, jotka luin kokonaan valmistautuessani Karjalan matkaan. Teos yllätti positiivisesti. Erittäin hyvin kirjoitettu ja monipuolinen teos Sakkolan taisteluista talvisodassa. Jos aihe yhtään kiinnostaa, kirja kannattaa ostaa omaksi. Todella hyvä kuvaus Keljan taisteluista joulukuussa 1939. Mukaan liitetyt puhtaaksi kirjoitetut sotapäiväkirjat luin vain kursorisesti.

# 23 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja.

Ollessani Hotelli Nukkumatissa kaveri huomautti kirjahyllyssä olevasta Mielensäpahoittajasta. Istahdin huoneeni kiikkustuoliin ja luin tämän nopeasti läpi, ja olen jo aiemmin siteerannutkin tätä blogikirjoituksessani. Erinomaisen hauska ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä kirja.

# 24 Erho, Kaarlo. Summa sotamiehen silmin - Muistelmia raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa.

Tämä kirja on siinä mielessä harvinainen opus, että sen ensimmäinen painos ilmestyi toisella nimellä heti talvisodan jälkeen. Yleensä miehistön ja aliupseerien kirjoittamia kirjoja ilmestyi vasta 1980-luvulta alkaen, joten näin tuoreeltaan sodan jälkeen kirjoitettu kirja on melkoinen harvinaisuus.

Tämäkin kirja osoittautui yllätykseksi. Se oli hyvin kirjoitettu eikä siinä ole "Tuntemattoman Sotilaan syndroomaa".

# 25 Lappalainen, Niilo. Kuuterselkäkin murtui.

Hyvä klassikko VT-linjan murtumisesta.

# 26 Boylston, Helen. Älä hellitä, Carola!

Nyt sai jännätä nuoren näyttelijättären työnsaantivaikeuksia. Sympatiseeraan päähenkilöä suuresti!

# 27 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike.

Mielensäpahoittajan mainioita ajatuksia ruoasta. Olen samaa mieltä, kuuma peruna jolle voita päälle sulamaan ja hyppysellinen suolaa on verratonta herkkua!

# 28 Lappalainen, Niilo. Viipurinlahti kesällä 1944.

Kuten #25, klassikkoteos 1944 taisteluista. Pitäisikö mennä paraislaisia ivaamaan, kun heikäläisten tukikomppania kieltäytyi lähtemästä Teikariin avuksi? Meni sekin taistelu karjalaisilta ylitöiksi.

# 29 Thompson, Hunter S. Pelon valtakunta.

Legendaarisen gonzo-journalistin aatoksia. Fanaattisen hilpeä, kuvaus Thompsonista yllättämässä Jack Nickholsonia oli hysteerisen hauska. Päädyin lukemaan tämän keskusteltuani pitkään Sammakon Kirjakaupassa myyjän/kustantajan kanssa. Kuulemma keskusteli Kirjamessuilla pitkään Erkki Tuomiojan kanssa kirjasta. Kiitos lukuvinkistä!

# 30 Iltanen, Jussi. Viipurin karttakirja 1939.

Onko karttakirja fuskua tällaisessa kirjakamppailussa? Kirjassa on kyllä pitkät tekstiosuudet ja vanhan ajan mainoksia yms.

# 31 Norris, John. Early Gunpowder Artillery.

Tämän lukemisessa meni yllättävän pitkään. Kirja on erinomainen kuvaus tykistön kehityksestä ja synnystä ja käyttää paljon arkeologisia tutkimuksia aineistonaan. Kirjassa oli paljon minullekin uutta asiaa ja monen tykistöön liittyvän termin merkitys selvisi tästä kirjasta. Samojen valokuvien kerrättäminen välistä neljäänkin kertaan ärsytti suunnattomasti.

# 32 Nevakivi, Jukka. Apu jota ei annettu : länsivallat ja Suomen talvisota 1939-1940

Apu jota ei pyydetty -kirjan päivitetty versio. Etenkin Yhdysvaltojen toiminta talvisodan aikana on hyytävää luettavaa. Bensa, lentokoneet ja niiden varaosat ja muut tarvikkeet kulkivat Tyynenmeren yli Vladovostokin kautta suoraan Leningradin rintamalle puna-armeijalle samaan aikaan, kun Washingtonissa jeesusteltiin suomalaisille annettavan vain humanitaarisen avun kanssa. Suomalaisten kohtalo on ja tulee olemaan business as usual.

# 33 Boylston, Helen. Carola kiertueella

Kenties paras Carola-kirjoista, koska tämä avaa näyttelemistä ammatin näkökulmasta eniten. Hyvin kiehtovia pohdintoja Shakespearesta, muun muassa.

# 34. Jermo, Aake. Siiranmäen miehet.

Luin tämän joskus kauan sitten, joten oli syytäkin ottaa uudestaa lukuun. Olletikin, kun kävin paikan päällä. Kirja ei kestänyt uudelleenlukua, jotenkin jäi kuva että "Siiranmäen miehet" käsittää vain luutnantit ja Ehrnroothin. Jermon kirjoitustyylikään, joks maan mainiossa Kun kansa eli kortilla -teoksessa oli herkullisimmillaan, ei sytytä.

# 35 Herbert, Frank. Dyyni. Ensimmäinen osa: dyyni.

Tälle kirjalle oli erikoisempi syy lukea. Fatboy Slimin legendaarisessa Weapon of Choisessa (jonka musiikkivideossa Christopher Walken tanssii uskomattoman taitavasti) lauletaan "walk without rhytm / and it won't attract the worm". Lausehan on peräisin Dyynistä, missä askelten rytmi houkuttelee jättimäisiä hiekkamatoja.

No, monen mutkan kautta sain kuin sainkin kirja luettavaksi kirjaston varastosta. Ja onhan se klassikkomaineensa ansainnut, todella hyvä kirja! Kiitos, sir Walken!

# 36 Gaslini, Giorgia. Thelonious Monk.

Teoreettisia ja historiallisia näkökulmia jazzin legendaan. Avasivat uusia katsantoja Monkiin.

# 37 Tuuri, Antti. Uusi Jerusalem.

En ole ennen lukenut Antti Tuuria, joten Siirtolaisuusinstituutin kokemusten jälkeen kaunokirjallinen näkökulma aiheeseen oli tervetullut. Tuurin tyyli löi heti läpi ja en ollut laskea kirjaa käsistäni. Erinomainen kirjailija!

# 38 Herbert, Frank. Dyyni - Toinen osa: Muad'Dib.

Dyyniin jäi koukkuun kuten Antti Tuuriin. Toinen osa tuli luetuksi yhdessä illassa, niin koukuttavaa kamaa.

# 39 Herbert, Frank. Dyyni - Kolmas osa: Profeetta.

Toinen osa lentää ilmassa ja sillä aikaa kolmas osa napataan lattialta lukupinosta syliin ja ensimmäinen sivu auki. Jännitystä riitti niin, että tämä tuli luettua ennätysajassa. Tähän päättyi hieman pidempi lukuputki, jonka jälkeen pysyin tuskin pystyssä kirjahuumaantuneisuudestani.

# 40 Tuuri, Antti. Kylmien kyytimies.

Tuuri kirjoitti hyvän kirjan Tampereen taisteluista. Tosin valkoisen puolen demonisointi hieman tökkii, muistaakseni valkoiset eivät viimeisimmän tutkimuksen mukaan teloittaneet naisia Tampereella.

# 41 Heikka, Taneli & Bosberg, Katja. Lumedemokratia.

Lueskelin tätä kirjaa yhteiskunnallisena kirjana pääkirjastossa, tavoitteenanihan on lukea useasta eri kategoriasta/genrestä kirjallisuutta. Suosittelen lukemaan tämän kirjan reportaasina lähimenneisyydestämme, ennen kaikkea yhä vaikuttavista eturivin poliitikoistamme. Siinä luetellaan herkullisella tavalla poliitikkojen ja median edesottamuksia. Kirjan tyyli tosin saattaa ärsyttää ja se olisi kaivannut kypsyttelyä. Kirjasta löytyy nopealla verkkohaulla verrattain vähän ja väljästi kirjoitettuja arvosteluja. Lukekaa ennen seuraavia vaaleja, pyydän!

# 42 Tuuri, Antti. Pohjanmaa.

Tuurin pääteoksia. Edesottamukset pohjanmaalaisella tilalla 1970-luvun lopulla olivat jotenkin tuttuja useammankin tuntemani maanviljelyssuvun historioista. Erinomainen kirja.

# 43 Hodges, Michael. AK47: The Story Of The People's Gun.

Oletin lukevani syväluotaavaa kirjaa Kalashnikovin luomasta kulttuurista, sen sijaan päädyin lueskelemaan jenkin matkakirjaa. Muutamia hyviä huomioita ja kattava kuvaus 1900-luvun jälkipuoliskon taistelutantereista mutta muuten suht turha kirja. "Viihteellistä" luettavaa, jos verisiä kohtauksia tietokirjan seassa ei lasketa.

Ja nyt siis luvussa Veikko Huovisen Lampaansyöjät.

Huomasin muuten, että AdLibris on alkanut tarjota linkkejä blogeihin, joissa kirja mainitaan. Löysin parikin kirjoitustani sieltä.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

"Let's go, pal"

Fallout 4 traileri, uunituoreena:



Vaikuttaa olevan entistä "kauniimpi" postapokalyptinen maailma. Nyt pitää pystyä pysymään nahoissaan... ja juuri kun sain pelattua Fallout: New Vegasin lisäkentät läpi!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hajanaisia Aasiakaskokemuksia museomaailmasta

Netissä toimii mainio Aasiakas-sivusto, johon on koottu asiakkaanpalvelukokemuksia/yrityksiä suoraan helvetistä. Itse olen ollut oman aikani museo-oppaana ja tiskin takana, ja yritän pitää linjani "ei-koskaan-enää". Siinä hommassa huomasin, että ihmiskunta on planeetan onneksi tuomittu tuhoon evoluution epäonnistuneena ja hupaisana oikkuna. Antaisin mielelläni dinosauruksille uuden yrityksen.

Vaikka en ollutkaan museon palveluksessa, niin toukokuussa paimensin Terijoella Repinin museossa ryhmääni oppaiden puolesta. Selkeästä kuvauskiellosta huolimatta yksi yritti kuvata jalat leveässä haara-asennossa huoneita ja joka paikassa piti nojata alkuperäisiin huonekaluihin. Koomista oli, että melkein jokaisessa huoneessa oli asiakkaita varten vapaita tuoleja. Niihin istuutumisesta kieltäydyttiin lähes kategorisesti.

Forum Marinumista muistan naisoppaalle koituneen kokemuksen Tykkivene Karjalassa:

"Milloin tämä alus on rakennettu?"
"Vuonna 1968"
"Oletko sinä palvellut tällä aluksella?"
"En ole, en ole käynyt armeijaa lainkaan"
"Osallistuiko tämä alus toiseen maailmansotaan?"
"Ei."
"Hei, olitko sinä tällä laivalla mukana silloin kun se oli sodassa?"

 Klassikkoja ovat asiakkaat, joille sanotaan hyvissä ajoin ennen kierrosta, ettei esineisiin saa koskea. "Tietysti!", "Tottakai me se tiedetään!". Liikutaan sitten ryhmässä: "Tietysti" "Juu!".

Kierroksella: ryhmä leviää kuin akanat tuuleen, kaksi jää jälkeen norkoilemaan aiempaan huoneeseen ja kolme painelee edeltä seuraavaan huoneeseen. Vuosisatoja vanhoihin huonekaluihin nojaillaan reteästi kyynärpäällä. Eräässä kartanomuseossa viikko sitten olivat oikein aukoneet lipastojen laatikoita ja siirrelleet huonekalujakin. Klassikko on lihava nainen, joka tuumi että on ollut 1600-luvulla hankala istua näissä tuoleissa, kun tämä naru keskellä kiilaa ikävästi persvakoon. Tuoli vain natisi autuaasti hymyilevän naisen kankun painon alla.

Tökkiminen, esineiden hinkkaaminen ja "tukevuuden kokeileminen" eivät missään tapauksessa ole koskemisen muotoja. Huomautuksiin vastataan vittuilulla: "No kai täällä sentään saa jalat lattiaan koskea!"

JA NE **********N LAPSIPERHEET! Pelkästään siksi, että lapset tuodaan museoon ei tarkoita sitä, että nämä automaattisesti muuttuisivat kultturelleiksi sivistysihmisiksi. Oma "hauska kokemukseni" on Suomen Joutsenelta lapsi, joka meni väkisin kahden narun ali kannella korjattavaan kohtaan ja sai naulasta ison haavan jalkapohjaan. Juostuani hakemassa laastaria ja desinfiointiainetta vanhemmat valittivat minulle, ettei korjauskohdassa mukamas ollut riittävästi esteitä.

Olin myös eräänä kesänä Kuralassa hommissa jahtivoutina kokeiluverstaalla. Kivikausinäyttelyyn tuli vanhemmat ja noin 2-3 vuotias tyttö. Tyttö otti oikein kunnolla vauhtia ja heittäytyi juosten kädet levällään yhtä standia vastaan. Standi meni nurin ja siihen kiinnitetyt tavarat sinkoilivat pitkin lattiaa. "Oijoi" sanoivat vanhemmat, nappasivat lapsen syliin ja ryntäsivät pakoon. Ehdin vain tokaista "onneksi olivat replikoi---"

Tupakoitsijat. Suomen Joutsenen kannella on yllin kyllin puuta ja tervaa ja tupakointikieltokyltit lähes kahden metrin välein. Kyllä vaan joku oikein röyhkeästi pisti kannella savuketta huuleen metrin päässä merkistä, koska "hänhän oli ulkona".

Kuten alussa mainitsin, pidän museotyökokemukseni perusteella ihmiskuntaa hukkaan heitettynä vaiheena maapallon kiehtovassa historiassa. Kerran sain aikaisemmin mainitsemassani kivikausinäyttelyssä opastettavaksi miehen ja pojan, joista mies oli heti sisään tultuaan huudahtanut "Onpa upea intiaanikanootti!". Selostin, että tämä ei ole intiaanikanootti vaan kivikautisen suomalaisen veneen rekostruktio, jossa on käytetty pelkästään suomalaisia arkeologisia löytöjä pohjana laatimisessa eli veneellä ei ole mitään tekemistä intiaanikanoottien kanssa. Masennuin, kun opastuksen jälkeen mies tokaisi pojalle: "Mutta kaikkein upein oli se intiaanikanootti!". Aloin nopeasti menettää kunnioitusta museoita kohtaan kansaa kasvattavina ja valistavina laitoksina.

Ihmiset eivät tunnu poistuvan museoista viisaampina kuin he sinne tulivat. Pikemminkin oppaat poistuvat työpäivän jälkeen turhautuneempina kuin aamulla töihin tullessaan. Museoliiton pitäisi vaatia museoissa työskenteleville palkkaan korotuksia perusteena mielenterveyteen kohdistuva kohtuuton rasitus

Kunnon fiksut asiakkaat muistaa vieläkin, heitä kun oli vain pieni kourallinen. Muistan Forum Marinumista venäläispojan, joka kysyi älykkäitä ja kiitti lähtiessään kumartamalla. Muistan Kuralasta ranskalaiset muinaistekniikkaharrastajat, jotka hämmästyttivät minut piilajien tuntemuksellaan. Tykkivene Karjalaa kunnoittivat eniten aluksilla palvelleet matruusit. Alus oli kuulemma hajota, kun kanadalainen nuorisojääkiekkojoukkue koetteli sen kestävyyttä taklailuilla.

Museo tuntuu saavan kunnioitusta pääasiassa asiakkailta, joilla on suora side siihen.