Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalashnikov. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalashnikov. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

We're in business - tutkimus jatkuu ja kaikkea sattuu

Matka jatkuu. Sain avustuksen kirjan tekoon, joten sotaveteraanihanke voi edetä. Sotaveteraanien järjestökin lupasi suoralta kädeltä tukea, eli hyvin menee! Tavoitteena on kirjoittaa jatkosodan aikaisen Viestipataljoona 33:n historiikki. Työt alkavat kohta, ja nyt on  kotona fasiliteetit lähes tulkoon päivitetty tehtävän tasalle. Tärkein investointi kirjahylly, johon mahtuivat kaikki sotakirjani.

Tilasin Expertiltä uuden tulostinskannerin, maksoin rahat ja lupasivat toimittaa "ensi viikolla". Tämä oli kuukausi sitten. Vikonloppuna kävin viimeisen kerran tiedustelemassa asiaa ja taas vastaus oli "ensi viikolla". Peruin kaupat ja sain onneksi rahat välittömästi takaisin. Pitänee lähteä Raisioon jättiliikkeisiin tutkimaan tulostinkantaa. Tai siirtyä kokonaan verkkokauppojen käyttöön, vaikka Suomalainen Kirjakauppa minua sielläkin runnoi. Syvä on katkeruuteni tätä maailmaa kohtaan! Maksan, mutta rovoilleni vastinetta saa en!

Mutta tutkimukseen. Teen tässä kuussa ennakkojärjestelyt: selailen vanhat arkistoni, teen tiedusteluja ja harjoittelen parin uuden tietokoneohjelman käyttöä. Plus yritän saada kerättyä tietoja paria tekeillä olevaa artikkelia varten.

Kalashnikovin jäljillä edelleen - I was in 'nam boy!


Kalashnikovin - tai käytetäänpä epätarkkaa mutta ymmärrettävää lyhennettä AK-47 näppäimistön säästämiseksi - jälkien tutkiminen on vienyt minut populaarikulttuuriin. Lainasin kirjastosta nivaskan työväenlauluja käsittelevää kirjallisuutta ymmärtääkseni kommunistisen/neuvostoliittolaisen/vasemmistolaisen lauluperinteen historiaa. Sopiiko itäblokin tunnetuin tuote laulun aiheeksi?

Hatarat yritykset (Google hakusanavariaatioin) löytää AK-47:aa neuvostoaikaisesta musiikista eivät onnistuneet. Yksikään rynnäkkökiväärin historiikki ei tarjonnut muuta kuin uudempaa rap-musiikkia. Youtube-haku tarjosi kuriositeetin 1980-luvulta: Sisterhoodin Finland Red, Egypt White.


Miksi "Kansan ase" ei ole kelvannut suomalaiseen musiikkimaailmaan? Luin Love Recordsin historiikin, ja vaikka esimerkiksi Vietnamista onkin merkin alla lauleskeltu enemmän kuin vähän niin rynnäkkökivääri ei esiinny teksteissä. Väkivallan kaihtamisesta ei voi olla kyse, sen osoittavat useammatkin jenkkisolttujen turmiota toivovat laulut.

Löysin kiehtovan antologian Vietnamin sodan aikaisesta musiikista, ja vain kahdesta niistä löysin maininnan AK-47:sta. Vain toinen niistä on levytetty sodan aikana, Bill "Watermelon Slim" Homansin Quanq Tri City (1973). Entistä erikoisempaa on että se on tehty vihollisen, Vietcongin sissin näkökulmasta. Toinen AK-47:n mainitseva laulu on muuten Chuck Rosenbergin Boonie Rat Song.

Viime aikoina on puhuttu paljon esinetutkimuksen uudesta tulemisesta, mihin kiinnostukseni AK-47:aankin liittyy. Mielestäni tämä antologiassa ollut kappale, David Ballin country-kappale Riding with Private Malone, on kiehtova osoitus esineiden, tässä tapauksessa auton voimasta:



Jotain kiehtovaa on siinä, että Vietnamin sodan "the songs", kappaleet amerikkalaissotilaille ovat seuraavat: The Animalsin We gotta get out of this place ja Peter, Paul and Maryn Leaving on a Jet Plane. Olisivatko asemasodan ajan suomalaiset kuunnelleet vastaavia kappaleita? Toisaalta suomalaisilla oli Elämää juoksuhaudoissa

Toisaalta taloudellinen tilanne ja etenkin yliopistojen ja museoiden leikkaukset tuovat mieleen antologialta kuuntelemani Pete Seegerin kappaleen Waist Deep in the Big Muddy.

But every time I read the papers
That old feeling comes on;
We're -- waist deep in the Big Muddy
And the big fool says to push on.

Flunssainen historiallinen luento


Tein historiaa tänään olemalla Siirtolaisuusinstituutin Migration Fellowsin historian ensimmäisen session toinen luennoitsija. Pidin luentoni englanniksi talvisodan ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Viime viikolla saamani flunssa täytti aivot räällä ja pisti köhimään toisinaan kesken luennon oikein tosissaan... no, onneksi aihe oli kiinnostava vaikka englantini olikin flue'is eikä fluent...

Videokamerasta loppui (LUOJAN KIITOS!) akku kesken luennointini, mutta luentodiani ovat piakkoin luettavissa Siirtolaisuusinstituutin sivuilla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

100 kirjaa - osa 6

Taas tullut luettua nivaska kirjoja, mutta en ole jaksanut kuin GoodReadsiin päivittää lukutahdin. Niinpä tähän väliin katsaus lukemiini kirjoihin. Näistä ensimmäiset luin jo kesäkuussa, eli syytäkin päivittää tilannetta. Kohta 75% haasteesta saavutettu!

# 44 Huovinen, Veikko. Lampaansyöjät

Todellinen suomalainen klassikko, jota lukiessa tuli nälkä ja otin suunnan Kauppahallin lihatiskille.

# 45 Tuuri, Antti. Talvisota.

Hävettää etten tätä ole aiemmin lukenut. Aivan Tuntemattoman sotilaan veroinen ja TV-sarjahan tuli vuoden alkupuolella. Erinomainen kuvaus talvisodasta ja Taipaleesta. Joukkueenjohtaja mainitsee klassisessa lausahduksessaan arkeologit seuraavina bunkkerintutkijoina.

# 46 Wiest, Andrew. Vietnamin sota.

Tämä keikkui luettavien kirjojen joukossa aivan liian pitkää. Erinomainen artikkeleista koostuva katsaus Vietnamin sotaan joka ravistelee monia myyttejä, joita suomalaisessakin historiankirjoituksessa edelleen esitetään. Erityisen kiinnostavia olivat artikkelit median suhtautumisesta sotaan, USA:n länsimaisista liittolaisista sodassa sekä Yhdysvaltain jokipartioinnista.

# 47 Jansson, Tove. Vaarallinen juhannus.

Muumiklassikko, josta pidin kovasti. Ei siitä muuta voi sanoa.

# 48 Guareshi, Giovanni. Humoristin salainen sotapäiväkirja.

Toinen ikuisuuskirja listoilta, sain luetuksi heinäkuussa. Don Camillon kirjoittajan syvällinen ja viisas, surullinen sekä hauska kirja sotavankileirin elämästä.

# 49 Tuuri, Antti. Maan avaruus.

Antti Tuurin romaanien putki jatkui, ne kun lukee nopeasti ja mielellään. Amerikansuomalaiset kiinnostavat ihan työn puolesta, ja Tuurihan teki kunnolla tutkimustyötä kirjojensa eteen. Päähenkilöt vain tuntuvat näissä aina kumman tahdottomilta rievuilta. Nyt rakennetaan unelmayhteiskuntaa uuteen maailmaan.

# 50 Häikiö, Martti. Nokia: Matka maailman huipulle.

Nokia-historiikki, joka kirjoitettiin juuri ennen alamäkeä. Lukaisin tämän artikkelin taustamateriaaliksi.

# 51 Harris, David. The Archaeology of V. Gordon Childe: Contemporary Perspectives.

ks. http://kaivettuajakaivattua.blogspot.fi/2015/07/the-archaeology-of-v-gordon-childe-1994.html

# 52 Tuuri, Antti. Ameriikan raitti.

Päähenkilö lähtee Floridaan veroja pakoon. Joka väliin poltetaan tupakka, juodaan tölkki olutta ja taas on kinaa Ammattiyhdistysten kanssa.

# 53 Tuuri, Antti. Lakeuden kutsu.

Paluu Pohjanmaalle, tässä kirjassa jäi paljon vihjailujen varaan, selittämättä ja arvailujen pohjalle.

# 54 Tuuri, Antti. Taivaanraapijat.

Pilvenpiirtäjien rakentamista suomalaisvoimin. Aiheena kiinnostava, mutta jokseenkin Tuurin teemoja toisteleva. Heikoin tähän asti lukemistani Tuurin romaaneista.

# 55 Lauantaiseura. Tamminiemen pesänjakajat.

Suomalaisen poliittisen historian klassikko, Ylen Elävästä Arkistosta löytyy tähän liittyen kiinnostavia pätkiä.

# 56 Jermo, Aake. Teräsmyrskyssä loppuun asti.

Parempi kuin Siiranmäen miehet. Äyräpään ja Vuosalmen taistelut jatkosodassa.

# 57 Lang, Maria. Murha vuokralaisena.

Elokuvien innoittamana ryhdyin lueskelemaan näitä. Wijk selvittelee kuolemaa kerrostalossa ja juttu purkautuu hiljalleen kuin lankakerä. Puck puuttuu tästä tarinasta.

# 58 Halsti, Wolf. Talvisodan päiväkirja.

Pian talvisodan jälkeen kirjoitettu teos. Halsti kirjoittaa huollon näkökulmasta, mikä on suht harvinaista. Erityisesti jäi mieleen Halstin kommenteista sodan loputtua karjalaisten evakkojen kohtelu, kun talon isäntä vaati ruoasta ja majoituksesta kiskurihintoja: "Mieluummin olisimme pistäneet seipään nokkaan näitä kuin huopatossuja: venäläiset olivat ilkeitä käskystä, mutta nämä sydämestään"

# 59 Kleemola, Olli, Kinnunen, Aake & Kivioja, Virpi. Tuntemattomien sotilaiden albumi.

Yksityisten sotilaiden valokuvia sodan ajalta aihepiireittäin järjestettynä. Tarjosin tästä arvostelua pariinkin lehteen, mutta en saanut vastausta tarjouksiini.

#60 Kahaner, Larry. AK-47: The Weapon that Changed the Face of War.

Murheenkryynikirja, jonka toimittamistani odotin hiton pitkään Suomalaisesta. Lopulta sain tämän hetkessä AdLibriksestä, mutta siitä olenkin jo kirjoittanut. Tämä kirja on yksi monista AK-47:n historiikeista ja opetti, että jokainen rynnäkkökivääristä kirjoittanut on jo perusasioista eri mieltä. Kahanerin kirja on hyvin pätevä ja sopii erinomaisesti pariksi Aseiden aseelle.

#61 Oravisjärvi, Jani. Rahan synty.

Tuttu kollega kirjoitti mielenkiintoisen ja selkeän teoksen antiikin rahajärjestelmistä. Yllättävää, ettei tällaista perusteosta ole aiemmin ilmestynyt suomeksi. Suosittelen!

#62 McWilliams, Anna. An Archaeology of the Iron Curtain. Material and Metaphor.

Kirjoitin tästä arvostelun Muinaistutkijaan (tulossa 3/2015). Kylmä sota ja sen rajan, nimenomaan fyysisen rajan tutkimus ovat oivaltava tutkimuskohde. McWilliams kävi tutkimassa "rautaesirippua" Berliinissä, Itävallan ja Tsekin rajalla sekä Slovenian ja Italian rajalla.

McWilliams edustaa uutta esinetutkimuksen sukupolvea, jolle esineet ja fyysiset asiat itsessään ovat tärkeitä, eikä tutkimuksessa ole niinkään kyse siitä että jotakin esineryhmää tms. käytetään sosiaalisen, uskonnollisen jne. todellisuuden rekonstruointiin eli tulkinnan välineinä, ei kohteina. Tosin eipä McWilliamskaan mielestäni onnistunut "uudessa" esinetutkimuksessa: matkustelu kohteissa muistutti enemmän matkadokumentin tekemistä kuin arkeologista tutkimusta.

Teoksen saa muuten ilmaiseksi verkosta.

#63 Gronow, Pekka. Laulukirja. Työväen lauluja kahdeksalta vuosikymmeneltä.

Kartoitin työväenlauluperinnettä siltä varalta, että niissä mainittaisiin Kalashnikov-rynnäkkökivääri, neuvostoihmisen ihmease.

#64 Cook, Glen. Musta komppania.

Vuoden paras lukukokemus tähän mennessä. Mainostinkin jo tätä.

#65 Rantanen, Miska. Love Records 1966-1979: Tarinat, taiteilijat, tuotanto.

Tämäkin liittyy työväen lauluperinteen tutkimukseeni. Hyvin kirjoitettu ja kuvitettu historiikki, joka valaisi suomalaista kulttuurihistoriaa olennaisesti.

#66 Country Joe McDonald. ...Next stop is Vietnam the war on record: 1961-2008.

Antologian varsinaisena antina olivat 13 CD:tä täynnä Vietnamin sotaan liittyvää musiikkia (270 kappaletta), mutta mukana tullut paksu kirjanen valittujen kappaleiden ja uutispätkien taustasta oli mielenkiintoista luettavaa. Tsekkasin siis tämänkin Kalashnikov-mainintojen varalta ja niitä löytyikin.

#67 Kaarnakari, Ville. Kuolema kolkuttaa - Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz.

Hajanainen kirjanen "Eikan" elämänvaiheista. Luin parissa tunnissa, ja tiedän että paljon meheviä juttuja on karsittu kirjasta. Ajantappamiseksi ihan hyvä kirja,

#68 Lang, Maria. Vaarallista nautittavaksi.

Todella jännittävä dekkari, jossa Puckin ympärillä arvoitukset keriytyvät taas hitaasti ja piinaavan jännittävästi lankakerän lailla.

#69 Kettu, Katja. Kätilö.

Kas niin, nyt on luettu uutta suomalaisen naiskirjailijan kirjoittamaa tekstiä. Kätilö osoittautui todella hyväksi kirjaksi ja kieli oli herkullista. Jäin koukkuun ja luin kentällä kahdessa illassa + autossa. Lopussa oleva lähdeluettelo oli hienoa plussaa ja osoittaa, että Kettu kyllä tietää taustat tekstilleen.

Se vaan - näin yleistäen - suomalaisissa naiskirjailijoissa on tätä nykyä tyypillistä, että he kirjoittavat "hyvistä aiheista" mutta eivät tunne muuta tehokeinoa kuin inhorealismin ja eritteiden kuvaamisen. Viimeistä Katja Kettukin käyttää toistuvasti, mutta jotenkin se sujuu häneltä paremmin kuin Sofi Oksaselta.

#70 Karvonen, Erkki, Kortelainen, Terttu & Saarti, Jarmo. Julkaise tai tuhoudu! johdatus tieteelliseen viestintään.

Kattava, perusteellinen mutta nopeasti luettava kirja tieteellisen julkaisemisen ja yliopistojen roolin tämänhetkisestä tilanteesta. Enemmän kuvailee tilannetta kuin antaa ohjeita, ja hyvä niin, eli ei kannata lukea maksimoidakseen akateemiset pönönsä. 

Tärkeintä on, että kirja on terveen kriittinen nykytilaa kohtaan. Tämän pitäisi olla pakollista lukemista kaikille yliopiston kandivaiheen opiskelijoille.


maanantai 3. elokuuta 2015

Kirjasta opittua

AdLibris pieksi Suomalaisen Kirjakaupan 6-0. Kirjat tulivat kolmessa arkipäivässä. Tein tilauksen torstaina, ja kirjat olivat haettavissa keskiviikkoaamulla. Tästä kertoi tiistai-iltana tekstiviesti Postista, kun en ollut jakeluaikaan kotonani.

Otin luvun alle heti paikalla Larry Kahanerin  AK-47. The Weapon That Changed the Face of War (2007), eli sen jota yritin kahden kuukauden ajan tilata Suomalaisesta. Kirja oli kolmas lukemani Kalashnikovin historia, ja taas kerran tuli uutta ja vanhaa ja ristiriitaista tietoa. Kahaner ei täysin vakuuttanut toisen maailmansodan tuntemuksellaan: hän muun muassa piti saksalaisten aseistusta Operaatio Barbarossassa lähes konepistoolivaltaisena, vaikka saksalaiset sotivat pitkälti kiväärein. Mm. Albert Speer kertoo muistelmissaan käynnistään Lapissa, jonka aikana rintamalla sotilaat toivoivat lisää konetuliaseita käyttöönsä. Samoin MP-40:n suitsutus oli omituista, vaikka ase olikin käyttökelpoinen ja sittemmin länsiliittoutuneiden mosureiden mielestä parempi kuin omat aseet.

Kahaner loistaa sen sijaan monimutkaisten asetoimitusten ja USA:n asepolitiikan tuntijana. Lopussa oli kiinnostavin luku Kalashnikovista kulttuurissa (aka elokuvat, taide, patsaat), mutta se oli pettymyksekseni sangen luettelomainen. Hyviä oivalluksia hänellä toki oli.

Uutta tietoa


Varsinainen yllätys oli patruunoiden hylsyjen moderni merkitsemiskäytäntö. Aseiden lisäksi patruunoihin halutaan tätä nykyä merkinnät siitä, missä tehtaassa ammus on valmistettu, minne/kenelle se on toimitettu ja mitä erää se on. Merkinnät tehdään yleensä laserkaiverruksena. 

Etenkin Brasiliassa tuliaserikollisuus on vakava ongelma, ja maan tehtaat ryhtyivätkin merkitsemään ammuksia laserilla. Lukijoille tuttu brasilialainen Companhia Brasileira Cartuchos (CBC) merkitsee valmistamansa ammukset viisimerkkisellä koodilla hylsyn kannan reunaan. Muistin aiemmin mainitsemani Lugerin hylsyn ja riensin suurennuslasin kanssa kokoelmani ääreen. Tästä en kuitenkaan löytänyt kuin pienen pisteen kannan reunasta: patenttihakemuksessa osoitettu kohta on sileä, joten ammus on ollut vanhempaa tuotantoa.

Tulevaisuuden konfliktiarkeologien kannalta käytäntö on kuitenkin vallankumouksellinen. Sen avulla arkeologit pystyvät lukemaan taistelupaikkoja aivan uudella tavalla: patruunoiden varastokierto voidaan laskea, osanottajien määrä ja laatu (miliisien, poliisien ja armeijoiden ostamat erät merkitään erikseen) sekä ammusten kiertokulku.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Lukeminen lähti lapasesta (tai 100 Kirjaa - osa 5)

Tämä 100 kirjaa vuodessa projektini lähti kyllä lapasesta. Hankin tilin GoodReadsista, ja laskuri blogini sivupaneelissa antaa ymmärtää miten olen pysynyt lukutahdissa. Eilen sain napattua kiinni tavoitteeseen, eli eilen piti olla luettuna 43 kirjaa (karkeasti siis pitäisi lukea kirja / 3,65 päivää). Viimeisen kahden viikon aikana olen lukenut keskimäärin kirjan päivässä.

Karjalan kannakselle pistäytymisen aikoihin tuo kapeikko luettujen ja päämäärän välillä levisi kahdeksaan kirjaan. Ankaralla lukemisella sain sen kavennettua aluksi neljään, missä se oli aloittaessani Goodreadsissa maaliskuussa. Siitä se sinnikkäällä lukemisella kapeni hyvää tahtia.

Luen päivisin nojatuolissa romaania tai tietokirjaa, yritän käydä kirjastossa päivittäin ja lukea siellä tunnin verran nojatuolissa jotain tietokirjaa ja luen vielä kevyttä kirjallisuutta ennen nukkumaanmenoa. 

Kun nyt ankara lama uhkaa, niin pitäisi tehdä kirjastoista 24/7 auki olevia laitoksia eikä supistaa kirjastoverkkoa ja aukioloaikoja. Kun kannakselta palattuani tartuin lukuhaasteeseen tosissani, oluen juonti väheni melkoisesti. Paitsi nyt tätä kirjoittaessani luon Lapin Kultaa [ei mainos] tämän haasteen takia eli

...asiaan, eli siihen lapasesta lähtemiseen


Areenassa oli elokuva Lampaansyöjät jokin aika sitten katsottavissa. Elokuva jäi katsomatta ja keskustelimme siitä taannoin kaverini kanssa. Tunnustin, etten ollut lukenut Veikko Huovisen alkuperäistä kirjaakaan, joka jopa löytyy omasta hyllystäni, muistaakseni haminalaisesta lähetystorilta ostettuna. No, tartuin eilen haasteeseen ja nyt

ON NÄLKÄ KOLMEN MINUUTIN VÄLEIN! Huovinen kirjoittaa ruoista ja juomista niin, että oli pakko jättää kirja nojatuoliin ja painua Martin Grillille hakemaan ranskanperunoita ja lähikaupasta nimenomaan Lapin Kultaa, kun Valtteri ja Sepe keskustelevat siitä kirjan alussa. Laitoin kaverilleni "kiitosviestin" kirjasuosituksesta, jahka saan Huovisen loppuun niin lienen lihonut kymmenen kiloa tällä menolla. Vastausviestissä kaveri lupasi lainata elokuvan, jos sitä ei ilmesty uudestaan Areenaan.

Parikin kirjaa on saanut minut ravaamaan edestakaisin kaupunkia, joten eiköhän vilkaista lyhyesti haastetta eli 100 KIRJAA. Koska olen laiska, en laita nyt ISBN-numeroita tai julkaisuvuotta. Klikatkaa lukuhaastettani oikeassa palkissa, niin saatte kirjan selville. Osaan minun piti laatia itse tietueet, koska kirjaa ei löytynyt GoodReadsista.

100 kirjaa


# 17 Oksanen, Eki. Summan miehet.

Valitettavasti kirjoittaja luki Tuntemattoman Sotilaan ja erehtyi pitämään sitä mallina sille, miten sotahistoriaa pitäisi kirjoittaa. Sinänsä kiinnostava kirja, jos ei anna tyylin haitata.

# 18 Boylston, Helen. Carola, teatterityttö.

Kyllä, tyttökirja! Luin tätä ääneen paremmalle puoliskolle iltaisin, kun hän ompeli/neuloi/kutoi. Raavaasta uroksesta oli kiinnostavaa lukea naisyleisölle suunnattua kirjaa, joka oli vieläpä hyvin kirjoitettu. Oppipahan taas yhdenlaista tarinan kuljetusta.

# 19 Lachman, Gary. Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot.

Tämä oli juuri tullut kauppoihin ja minulla taisi olla mahdollisuus ostaa se pienellä alella. Crowleyhyn törmää sen verta usein populaarikulttuurissa, että olin utelias. Hunter S. Thompsonin sekoiluihin verrattavia juttuja viihteellisesti kirjoitettuna. Ehdottomasti lukemisen arvoinen elämäkerta.

# 20 Boylston, Helen. Carola kesäteatterissa.

Sama tarkoitus kuin #18. Kyllähän sitä Orchidia oikeasti jänskäsi, että miten käy Miken ja Carolan!

# 21 Tarkki, Uuno. Miksi menetimme Viipurin? Mitä todella tapahtui Viipurissa 20.6.1944?

Paras kuvaus Viipurin tapahtumista ja menettämisestä kesällä 1944, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mikään myöhempi kirja ei ole tuonut mitään uutta esille verrattuna tähän, vaikka Tarkki tunnustaakin tutkittavaa riittävän.

Sivumaininta: Ohto Mannisen 2014 kirjoittama teos aiheesta palasi lentäen kirjastoon, se oli niin surkeasti kirjoitettu opus että jätin suosiolla kesken.

# 22 Sorko, Kimmo. Suvannon salpa : Wartiovaaran rykmentti JR 29/20 ja Merenheimon patteristo III/KTR 10/7 talvisodan Sakkolan puolustuslohkolla 1939-40.

Tämä oli yksi kirjoista, jotka luin kokonaan valmistautuessani Karjalan matkaan. Teos yllätti positiivisesti. Erittäin hyvin kirjoitettu ja monipuolinen teos Sakkolan taisteluista talvisodassa. Jos aihe yhtään kiinnostaa, kirja kannattaa ostaa omaksi. Todella hyvä kuvaus Keljan taisteluista joulukuussa 1939. Mukaan liitetyt puhtaaksi kirjoitetut sotapäiväkirjat luin vain kursorisesti.

# 23 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja.

Ollessani Hotelli Nukkumatissa kaveri huomautti kirjahyllyssä olevasta Mielensäpahoittajasta. Istahdin huoneeni kiikkustuoliin ja luin tämän nopeasti läpi, ja olen jo aiemmin siteerannutkin tätä blogikirjoituksessani. Erinomaisen hauska ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä kirja.

# 24 Erho, Kaarlo. Summa sotamiehen silmin - Muistelmia raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa.

Tämä kirja on siinä mielessä harvinainen opus, että sen ensimmäinen painos ilmestyi toisella nimellä heti talvisodan jälkeen. Yleensä miehistön ja aliupseerien kirjoittamia kirjoja ilmestyi vasta 1980-luvulta alkaen, joten näin tuoreeltaan sodan jälkeen kirjoitettu kirja on melkoinen harvinaisuus.

Tämäkin kirja osoittautui yllätykseksi. Se oli hyvin kirjoitettu eikä siinä ole "Tuntemattoman Sotilaan syndroomaa".

# 25 Lappalainen, Niilo. Kuuterselkäkin murtui.

Hyvä klassikko VT-linjan murtumisesta.

# 26 Boylston, Helen. Älä hellitä, Carola!

Nyt sai jännätä nuoren näyttelijättären työnsaantivaikeuksia. Sympatiseeraan päähenkilöä suuresti!

# 27 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike.

Mielensäpahoittajan mainioita ajatuksia ruoasta. Olen samaa mieltä, kuuma peruna jolle voita päälle sulamaan ja hyppysellinen suolaa on verratonta herkkua!

# 28 Lappalainen, Niilo. Viipurinlahti kesällä 1944.

Kuten #25, klassikkoteos 1944 taisteluista. Pitäisikö mennä paraislaisia ivaamaan, kun heikäläisten tukikomppania kieltäytyi lähtemästä Teikariin avuksi? Meni sekin taistelu karjalaisilta ylitöiksi.

# 29 Thompson, Hunter S. Pelon valtakunta.

Legendaarisen gonzo-journalistin aatoksia. Fanaattisen hilpeä, kuvaus Thompsonista yllättämässä Jack Nickholsonia oli hysteerisen hauska. Päädyin lukemaan tämän keskusteltuani pitkään Sammakon Kirjakaupassa myyjän/kustantajan kanssa. Kuulemma keskusteli Kirjamessuilla pitkään Erkki Tuomiojan kanssa kirjasta. Kiitos lukuvinkistä!

# 30 Iltanen, Jussi. Viipurin karttakirja 1939.

Onko karttakirja fuskua tällaisessa kirjakamppailussa? Kirjassa on kyllä pitkät tekstiosuudet ja vanhan ajan mainoksia yms.

# 31 Norris, John. Early Gunpowder Artillery.

Tämän lukemisessa meni yllättävän pitkään. Kirja on erinomainen kuvaus tykistön kehityksestä ja synnystä ja käyttää paljon arkeologisia tutkimuksia aineistonaan. Kirjassa oli paljon minullekin uutta asiaa ja monen tykistöön liittyvän termin merkitys selvisi tästä kirjasta. Samojen valokuvien kerrättäminen välistä neljäänkin kertaan ärsytti suunnattomasti.

# 32 Nevakivi, Jukka. Apu jota ei annettu : länsivallat ja Suomen talvisota 1939-1940

Apu jota ei pyydetty -kirjan päivitetty versio. Etenkin Yhdysvaltojen toiminta talvisodan aikana on hyytävää luettavaa. Bensa, lentokoneet ja niiden varaosat ja muut tarvikkeet kulkivat Tyynenmeren yli Vladovostokin kautta suoraan Leningradin rintamalle puna-armeijalle samaan aikaan, kun Washingtonissa jeesusteltiin suomalaisille annettavan vain humanitaarisen avun kanssa. Suomalaisten kohtalo on ja tulee olemaan business as usual.

# 33 Boylston, Helen. Carola kiertueella

Kenties paras Carola-kirjoista, koska tämä avaa näyttelemistä ammatin näkökulmasta eniten. Hyvin kiehtovia pohdintoja Shakespearesta, muun muassa.

# 34. Jermo, Aake. Siiranmäen miehet.

Luin tämän joskus kauan sitten, joten oli syytäkin ottaa uudestaa lukuun. Olletikin, kun kävin paikan päällä. Kirja ei kestänyt uudelleenlukua, jotenkin jäi kuva että "Siiranmäen miehet" käsittää vain luutnantit ja Ehrnroothin. Jermon kirjoitustyylikään, joks maan mainiossa Kun kansa eli kortilla -teoksessa oli herkullisimmillaan, ei sytytä.

# 35 Herbert, Frank. Dyyni. Ensimmäinen osa: dyyni.

Tälle kirjalle oli erikoisempi syy lukea. Fatboy Slimin legendaarisessa Weapon of Choisessa (jonka musiikkivideossa Christopher Walken tanssii uskomattoman taitavasti) lauletaan "walk without rhytm / and it won't attract the worm". Lausehan on peräisin Dyynistä, missä askelten rytmi houkuttelee jättimäisiä hiekkamatoja.

No, monen mutkan kautta sain kuin sainkin kirja luettavaksi kirjaston varastosta. Ja onhan se klassikkomaineensa ansainnut, todella hyvä kirja! Kiitos, sir Walken!

# 36 Gaslini, Giorgia. Thelonious Monk.

Teoreettisia ja historiallisia näkökulmia jazzin legendaan. Avasivat uusia katsantoja Monkiin.

# 37 Tuuri, Antti. Uusi Jerusalem.

En ole ennen lukenut Antti Tuuria, joten Siirtolaisuusinstituutin kokemusten jälkeen kaunokirjallinen näkökulma aiheeseen oli tervetullut. Tuurin tyyli löi heti läpi ja en ollut laskea kirjaa käsistäni. Erinomainen kirjailija!

# 38 Herbert, Frank. Dyyni - Toinen osa: Muad'Dib.

Dyyniin jäi koukkuun kuten Antti Tuuriin. Toinen osa tuli luetuksi yhdessä illassa, niin koukuttavaa kamaa.

# 39 Herbert, Frank. Dyyni - Kolmas osa: Profeetta.

Toinen osa lentää ilmassa ja sillä aikaa kolmas osa napataan lattialta lukupinosta syliin ja ensimmäinen sivu auki. Jännitystä riitti niin, että tämä tuli luettua ennätysajassa. Tähän päättyi hieman pidempi lukuputki, jonka jälkeen pysyin tuskin pystyssä kirjahuumaantuneisuudestani.

# 40 Tuuri, Antti. Kylmien kyytimies.

Tuuri kirjoitti hyvän kirjan Tampereen taisteluista. Tosin valkoisen puolen demonisointi hieman tökkii, muistaakseni valkoiset eivät viimeisimmän tutkimuksen mukaan teloittaneet naisia Tampereella.

# 41 Heikka, Taneli & Bosberg, Katja. Lumedemokratia.

Lueskelin tätä kirjaa yhteiskunnallisena kirjana pääkirjastossa, tavoitteenanihan on lukea useasta eri kategoriasta/genrestä kirjallisuutta. Suosittelen lukemaan tämän kirjan reportaasina lähimenneisyydestämme, ennen kaikkea yhä vaikuttavista eturivin poliitikoistamme. Siinä luetellaan herkullisella tavalla poliitikkojen ja median edesottamuksia. Kirjan tyyli tosin saattaa ärsyttää ja se olisi kaivannut kypsyttelyä. Kirjasta löytyy nopealla verkkohaulla verrattain vähän ja väljästi kirjoitettuja arvosteluja. Lukekaa ennen seuraavia vaaleja, pyydän!

# 42 Tuuri, Antti. Pohjanmaa.

Tuurin pääteoksia. Edesottamukset pohjanmaalaisella tilalla 1970-luvun lopulla olivat jotenkin tuttuja useammankin tuntemani maanviljelyssuvun historioista. Erinomainen kirja.

# 43 Hodges, Michael. AK47: The Story Of The People's Gun.

Oletin lukevani syväluotaavaa kirjaa Kalashnikovin luomasta kulttuurista, sen sijaan päädyin lueskelemaan jenkin matkakirjaa. Muutamia hyviä huomioita ja kattava kuvaus 1900-luvun jälkipuoliskon taistelutantereista mutta muuten suht turha kirja. "Viihteellistä" luettavaa, jos verisiä kohtauksia tietokirjan seassa ei lasketa.

Ja nyt siis luvussa Veikko Huovisen Lampaansyöjät.

Huomasin muuten, että AdLibris on alkanut tarjota linkkejä blogeihin, joissa kirja mainitaan. Löysin parikin kirjoitustani sieltä.