Gogolia ja Jonassonia, huumorikirjoja joulunaikaan

Joululoma on ohi ja pitkä ja kolhuinen matka Turkuun on takana. Sain joululahjaksi poikkeuksellisen paljon kirjoja, joten matkalaukussa riitti raahaamista. Joululomakirjaksi valikoitui appivanhempien kirjahyllystä Gogolin Kuolleet sielut. Se ei jostain syystä uponnut minuun niin tehokkaasti kuin muut venäläiset klassikot. Mainioita henkilökuvauksia kirjassa kyllä riitti ja ihmisyyden tutkimuksena teos olikin mielenkiintoinen mutta jotenkin odotin kirjalta enemmän.

Venäläisessä kirjallisuudessa on aina kiehtonut klassikkokirjailijoiden ilmiömäinen taito luoda karikatyyrejä ja yhdellä virkkeellä kertoa henkilöstä kaikki olennainen syvällisesti, tarkasti ja tunnistettavasti. Gogolkin hallitsee tämän taidon erinomaisesti. Kuolleiden sielujen "ohuus" liittyykin ehkä enemmän tarinaan ja siihen, että kuolleiden sielujen ostamisen arkoitus on vähän liian helposti arvattavissa ja kirjan mittaan odottaa, että niillä olisi suurempi tarkoitus kuin yksinkertainen taloudellinen huijaus.

Ennen lomalle lähtöä luin kirjastosta lainaamani Jonas Jonassonin (Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi) uutuusteoksen Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä. Taas kerran Jonasson kopioi Arto Paasilinnan tarinankuljetuksen ja heittää noppaa ruotsalaisista paikkakunnista, joissa päähenkilöt voisivat pistäytyä. Satavuotias oli jokseenkin lystikäs kirja Paasilinna-klooniksi mutta sitä seurannut Lukutaidoton joka osasi laskea laski pääasiassa vain tasoa, mutta siinä oli vielä joitakin hyviä ideoita. Murhaaja-Anders ei naurattanut ääneen kertaakaan eikä saanut edes hymähtelemään. Juoni on simppeli, mikä ei ole missään tapauksessa paha asia: kaksi huijaria yrittää rahastaa ensin murhatöillä ja sitten uskonnolla käyttäen yksinkertaista, nimensä veroista Murhaaja-Andersia välikappaleenaan. Hahmot jäävät edellisiä kirjoja tylsemmiksi, yksiulotteisemmaksi ja yksinkertaisemmiksi, vaikka koko tarinan pitäisi perustua näiden varaan.

Kirja-arvio: Luokkavallan vahtikoirat

GoodReads on yksi internetin parhaimmista keksinnöistä, ja sain sieltä lukuvinkiksi teoksen

Luokkavallan vahtikoirat - Miten Suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä
Kukkala, Emilia & Purokuru, Pontus
Into Kustannus Oy
2016
270 s.

Nimensä mukaisesti Luokkavallan vahtikoirat on kärkästä kritiikkiä suomalaisia toimittajia ja suomalaista journalismia vastaan. Kirjan suurin ansio siinä, että se osoittaa suomalaisten toimittajien käyttävän valtaa. Vallankäytöllä on myös aina suunta, mikä unohtuu herkästi. Tässä mielessä kirja on hyvin syvällinen ja ajatuksia herättävä, ja kuten lukuisat esimerkit osoittavat etenkin Helsingin Sanomat käyttää tätä valtaa huoletta ja surutta, itse asiaa tiedostamatta. Myös YLE ja muut mediat saavat osansa. 

Oli suorastaan kauhistuttavaa lukea, että vuonna 2013 YLE käski toimittajaa vaihtamaan TTIP-sopimusta koskevaan juttuun haastatellun asiantuntijan toiseen YLElle sopivan lopputuloksen saamiseksi. Helsingin yliopiston "arveluttava", mutta alan todellinen asiantuntija vaihdettiin Turun yliopiston dosentiin, joka heti haastattelun aluksi kertoi ettei ole alan varsinainen asiantuntija. Sitten juttuun saatiinkin ulkoministeriön ja YLEn  toivoma ja hakema myönteinen lopputulos oikein asiantuntijan vahvistamana.

Teokseen haastateltujen anonyymien (hyvästä syystä anonyymiksi jäävien) kertomukset journalismin ja median nykytilasta. Ne ovat kirjan parasta antia monen muun hyvän kohdan ohella ja pistävät ajattelemaan.

Luokkavallan vahtikoirat käsittelee etenkin tapoja, joilla keskiluokasta käsin kirjoitetaan vähemmistöistä, eli kuinka nämä ovat toimittajille objekteja eivätkä subjekteja. Tämä oli toinen hyvin hedelmällinen osa-alue kirjaa, joka tosin sortuu paikoin sanan "fasisti" viljelyyn jokaisessa mahdollisessa yhteydessä. Fasismi-sanan käyttö toi mieleen Ajankohtaisen kakkosen kuuluisan lähetyksen, jossa Erkki Tuomioja nuorena kloppina polttaa sotilaspassinsa ja kyltin kanssa heiluva mummo huutaa mielenilmausta seuraaville poliiseille "VASISTIEN KÄTYRI! VASISTIEN KÄTYRI!" Mutta kuten Paavo Haavikko suurin piirtein kirjoitti "fasismille on aina kysyntää ja se myy hyvin". Haavikon varoitus on vakava. Toisaalta kärkevä ja rehellinen fasisti-sanan käyttö on kirjoituksen luettavuuden kannalta virkistävää. Kirjoittajat kirjoittavat omilla ehdoillaan tekemättä käyttämänsä kielen suhteen puuduttavia kompromisseja. Vallan vahtikoirat onkin diskurssianalyysia pinnallisempaa, mutta huomattavasti selkeämpää ja helpommin ymmärrettävää. Kärkeviä sanoja ei tässä tapauksessa seuraa poleemisuus - vaikka sitäkin kirjassa toki on - vaan syvällinen sanoma.

Vähemmistöjen ohella kirjoittajat kirjoittavat siitä, miten "valkoisesta roskaväestä" kirjoitetaan. Tämä oli yksi kirjan hienoimmista kohdista. Jari Tervon tapaiset kirjalliset kyvyt niputtavat "kotoperäistä paskasakkia" ja kuten kirjoittajat toteavat "siirtävät rasismin itsensä sekä muiden keskiluokkaisten ja libraalien ihmisten ulkopuolelle, johonkin saastaiseen 'valkoiseen roskaväkeen' " Tällä on hyvin syvällisiä vaikutuksia, enkä referoi kohtaa sen pidemmälle. Lukekaa itse.

Annoin Vallan vahtikoirille Goodreadsissa kolme tähteä viidestä. Lukuisista ansioistaan huolimatta teoksessa on lukuisia puutteita. Muutkin arvosterlijat ovat huomanneet, että noin puolivälin jälkeen kirja hajoilee sisällöltään. Kirjan rakennetta olisi pitänyt hioa huomattavasti.

On hupaisaa, että kirjoittajat piruilevat - erittäin aiheellisesti - kaikkitietävinä esiintyvistä toimittajista, mutta sortuvat itse näennäiseen kaikkitietävyyteen. Etenkin kansallisvaltion kritiikissä esiintyy niin karkeita ja virheellisiä yleistyksiä Suomesta ja suomalaisuudesta että hämmästyin muuten niin sujuvan kritiikin keskellä tästä.

Pahemmin särähti kohta "kansalliseepos Kalevalan aineisto kerättiin pitkälti nykyisen Venäjän alueelta ja suodatettiin eurooppalaisten ihanteiden mukaiseksi". Ensinnäkin tuo kohta "suodattaminen eurooppalaisten ihanteiden mukaiseksi" on täysin käsittämätön ilmaus. Kalevalan runojen kokoaminen ja kirjoittaminen oli pitkällinen prosessi ja Elias Lönnrotin työn tunteminen on olennainen osa itse teoksen ymmärtämistä. Hän myönsi itse, että jonkun toisen kokoamana Kalevala olisi ollut todennäköisesti aivan erilainen teos. Kalevalan kirjoittaminen oli harvinaisen läpinäkyvä prosessi, jossa Lönnrotin itse runoilemat säkeet on helposti selvitettävissä. Lönnrot myös säilytti alkuperäiset runot sellaisenaan arkistoituna.

Sitä paitsi kansallisvaltiotamme yritettiin ulottaa näille keräysalueille pariinkiin otteeseen... Tämän hetken valtioiden karttaa tuijottamalla ei todellakaan päästä tilanteeseen, joka vallitsi runojen kokoamishetkellä. Kiinnostavaahan on myös, että Kalevalan runojen "runoaines" on nimenomaan läntistä mutta se säilyi kirkollisten olojen vuoksi idässä. Ehkä voisi paremminkin sanoa, että Kalevalaa on tulkittu eurooppalaisten mallien mukaan. Toisaalta sitä on tulkittu myös marxilaisuuden mukaan ja ylipäätään Kalevalaa, kuten kestävää kulttuuriteosta aina, tulkitaan uudestaan ja uudestaan ja myös selvästi tarkoituksenmukaisesti. Jyrkin muutos oli Kalevalan soturien muuttuminen tulkinnassa esihistoriallisista sotasankereista luonnonilmiöiksi vuoden 1944 jälkeen.

Perhe on pahin kiteyttää Vallan vahtikoirien sanomaa

Kirjan sanomasta tuli mieleen nerokas Perhe on pahin (All in the Family, 1971 - 1979) TV-sarja vuosien takaa, jota Nelonen esitti 2001-2002. Sen esittäminen lytättiin tuoreeltaan ja esimerkiksi Kymen Sanomien urheilutoimittaja lyttäsi sen tuoreeltaan. Toki jos kiinnitetään huomiota Archien suustaan päästämiin mölöytyksiin saadaan sarja näyttämään hyvin rasistiselta, mutta jos huomio kiintyy tähän unohtuu tyystin sarjan nerokas ja oivaltava käsikirjoitus.

TV-sarjan yksi hienoimpia jaksoja on "The Games Bunkers Play" (Tuotantokausi 4, jakso 8) jossa Mike eli Michael "Meathead" Stivic pelaa ryhmäterapiapelejä. Mikehan on sarjassa päähenkilö Archien vävy, hippi ja vasemmistolainen opiskelija, joka pitää itseään sivistyneenä, valistuneena ja suvaitsevaisena. Jakso paljastaa äärimmäisen herkullisesti, miten itse itsensä asemoiminen tuo omat valtarakenteensa. Mike joutuu seläkkäin mustan Lionel Jeffersonin kanssa ja joutuu kuulemaan ikäviä totuuksia itsestään: 

Lionel: "Minusta tuntuu että me emme keskustele mistään muusta sinun kanssasi kuin mustien oikeuksista ja muusta vastaavasta"
Mike: "Mistä hitosta meidän pitäisi sitten keskustella, säästäkö?"
Lionel: "Mustaihoisillakin on sää, tiesitkös?"

Valta-asetelma on selvä. Lionel ei ole missään mielessä tasaveroinen subjekti Miken kanssa vaan objekti, jotain joka on pelastettava. Etenkin jaksoissa, joissa naiset vaativat oikeuksia ja johtaja-asemia Miken eli miehen ilmeet ovat näkemisen arvoisia. Ne ovat feministisen komedian huippuhetkiä.

The Games Bunkers Play jakson loppu on yksi komedian historian käsikirjoituksen hienoimpia. Päähenkilö Archie on henkilö, jonka Jari Tervo niputtaisi armotta ja välittömästi valkoiseksi roskaväeksi. Archie ei ole käynyt kouluja pitkälle, on käytännössä esimiesasemassa alemman keskiluokan ammatissa eikä ole juurikaan sivistynyt ts. tuskin lukee Valittuja Paloja tai "roskaromaaneja" kummempaa lukemistoa ja päästää suustaan rasistisiksi tulkittavia lausahduksia. Tämän kyseisen jakson lopussa seuraplin lopuksi "höynä", todellisuudessa äärettömän fiksu, terävä ja tarkka Archien vaimo Edith toivoo murheellisella äänellä että Mike olisi kiltimpi Archielle. Mikehan kimmastuu,  pilkkaahan Archie armotta Mikea Läskipääksi ja tyhmäksi polakiksi mutta keittiössä Edith selittää pyyntönsä. Miken pitäisi olla kiltti Archielle, koska Archien häijyt sanat kumpuavat tämän kateudesta. Mike voi saada koulutuksen ja hänestä voi tulla miksi tahansa miksi haluaa. Archielta tämä vene seilasi tiehensä jo vuosikymmeniä aiemmin lopullisesti, koska hänen oli keskeytettävä koulunsa perheen elättämiseksi vaadittavien töiden takia.

Kuten Vallan vahtikoirat kirjoittaa, keskiluokkaiset toimittajat pilkkaavat ja samalla aliarvioivat pahasti tätä valkoista roskaväkeä joihin liittyy kaikki negatiivinen ruokavaliosta syrjintään. Kirjoittavat "isänmaan isämmaana" ja ties mitä vähä-alyisyyksiä. Näillä ihmisillä on kuitenkin keinot ja valmiudet ilmaista itseään, mitä ei väistämättä tunnusteta keskiluokan toimittajien keskuudessa. Ainoaksi välittämisen keinoksi ei voi valikoitua journalistin ja tämän haastattelemien asiantuntijoiden sekä viranomaisten lausunnot. Perhe on pahin sarjan Archie on äärettömän sanavalmis ja ilmaisukykyinen. Kielen päristäminen keskustelun päätteeksi saattaa olla lapsellista mutta se on hyvin toimivaa monissa kohdissa. Archien rasismi ja syrjivät lausahdukset kumpuavat tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä, eivät missään tapauksessa pahantahtoisuudesta tai julmuudesta. Monesti Archie onkin syrjivimmillään nimenomaan ollessaan hyväntahtoinen. Ja juuri tässä on suuri ristiriita: Archien syrjivä asenne pohjautuu sivistymättömyydelle ja tietämättömyydelle. "Eliitti" ei voi paeta näiden seikkojen taakse omassa syrjinnässään.

Archie ei ole valkoista roskaväkeä koska itse sitä halusi tai koska hän itse sen valitsi. Jaksossa "Archie Learns His Lesson" (tuotantokausi 3, jakso 22) Archie palaa opintojensa pariin saadakseen ylennyksen työpaikallaan. Hän salaa opintonsa muilta hävetessään kouluttamattomuuttaan ja onnistuu jakson lopussa saamaan työn edellyttämän tutkinnon. Se on kuitenkin turhaa, sillä työhön nimitetäänkin pääjohtajan veljenpoika. Tässäkin kiteytyy Vallan vahtikoirien sanomaa: syrjintä ja rasismi on aina lähtöisin todellisuudessa keskiluokasta.

Omaa kritiikkiäni mediasta

Luen säännöllisesti Helsingin Sanomia ja Turun Sanomia sekä seuraan tiiviisti verkkouutisia. Käytän lähes puolen tunnin välein tietokoneen äärellä ollessani ampparit.com uutispalvelinta seuratakseni maailman tapahtumia. Klikkaa tätä -otsikointia kritisoitiin myös Vallan vahtikoirissa ja mielestäni Ilta-Sanomat voisi vaihtaa nimekseen Ilta-Jallun.

YLEn uutisiointi on pitkään ollut käsittämätöntä. Toisinaan verkkouutisiin saattaa ilmaantua klikkaa tätä -tyyppisiä otsikoita ja uutisia kuukausia, jopa vuosia vanhoista uutisista. Arkeologian uutisointi on yleensä surkuhupaisaa. Käsittämättömintä YLEn rakenteessa on se, että se on julkisin varoin tuettu. Toisaalta, kuten Vallan vahtikoirat tuumii, YLEn ilmainen uutisanti pakottaa kilpailijat kilpailemaan entistä enemmän laadukkaalla sisällöllä.

Monelle Helsingin Sanomien toimittajalle Miken pelaama ryhmäterapiapeli olisi hyväksi. On käsittämätöntä, että yksi metromatka Helsingin keskustasta Vuosaareen kertoo toimittajalle kaiken olennaisen ja tietämisen arvoisen Suomesta ja suomalaisista. Itsekin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Hesarin toimittajan matka Itä-Helsinkiin on aina kuin ulkomaanmatka. "Täälläkin voi elää!" ällistellään usein ja seurataan ihmettelevään sävyyn ihmisiä tekemässä tavallisia juttuja. Turussakin kaupunginosilla on oma maineensa, etenkin Runosmäellä, Varissuolla ja Raunistulalla, mutta Turkkari ei luojan kiitos ole sortunut Hesarin tasolle.

Helsingin Sanomien talousmaailman uutisointi ja se, että kosmologit ja kulttuuritoimittajat esittelevät yliyksinkertaistettuja valistuneita ajatuksiaan maailman monimutkaisimmista asioista taustoja ja asiaa tuntematta sai sentään aikaiseksi erinomaisen Asiaton lehdistökatsaus -blogin perustamisen. Helsingin Sanomien kunniaksi mainittakoon, että löysin blogin nimenomaan koska he nostivat sen esille. Ongelmallista on myös se, että Helsingin Sanomat nostaa (YLEn tapaan) "johtaviksi asiantuntijoiksi" toisinaan hyvin kyseenalaisia henkilöitä.

Helsingin Sanomien vakavin ongelma on suoranainen juttujen varastaminen. Turun Sanomissa oli erinomainen artikkeli synestesiasta ja kas kummaa, samanlainen juttu oli hieman myöhemmin Hesarissa. Törkeintä oli Suomen Sotilaan jutun anastaminen ja esittäminen omana keksintönä, vieläpä maailmanluokan uutisesta: Suomen Sotilas havaitsi Ukrainasta otettuja kuvista, että "kapinallisilla" oli käytössään uusimpia venäläisvarusteita. Se todisti suoraan venäläisten sotilasvoimien läsnäolosta kapina-alueella. HS:n toimittaja nappasi jutun Suomen Sotilaan verkkosivuilta ja esitti sen omanaan/Helsingin Sanomien havaintona.

Helsingin Sanomien puolustukseksi on sanottava, että sen väki vaihtuu tiheään ja monille juttu Hesarissa on selvä statussymboli joka kirjoitetaan vain että päästäisiin lehteen. Purskahdin äänekkääseen nauruun Sammakon kirjakaupassa kun havaitsin erään tutun kirjoittaneen kirjan. Esittelyssä kuului "Kirjoittaja on työskennellyt Helsingin Sanomissa" ja tuossa kohtaa pärsähti suuri annos sylkeä aukeamalle. Tyyppi oli kirjoittanut lehteen yhden ainoan (vieläpä keskinkertaisen) jutun, ja voi jo sanoa työskennelleensä maamme suurimmalle lehdelle! En tiedä, kuuluiko tähän myös avustajantehtäviä, mutta aika tyhjällä CV:tä saa paisuteltua. Olen itse kirjoittanut juttuja Turun Sanomiin ja olen tehnyt siitä avustajasopimuksen, mutta en ikinä voisi väittää työskennelleeni heille missään virkasuhteessa tms.

On myös myönnettävä, että Helsingin Sanomat on monin paikoin petrannut journalistista tasoaan. USA:ssa toimittaja Laura Saarikoski pohtipresidentinvaaleihin liittyvässä artikkelissaan "Trumpin suosion takana on keskiluokan kurjuus – se näkyy pikkukaupungissa, josta työt siirtyivät Meksikoon" (HS 21.2.2016) nimenomaan valkoisen keskiluokan kurjistuvaa asemaa haastatellen sekä Yhdysvalloissa ja Meksikossa jääkaappitehtaiden entisiä ja nykyisiä työntekijöitä. Tänään (6.7.) jutussa huumeiden käyttäjistä kuunneltiin myös huumeidenkäyttäjiä eikä pelkästään ylilääkäri Virtasta ja valtion virkamies virtasta ja ylikonstaapeli Virtasta.

Suomalaiset toimittajat ovat kaiken kaikkiaan kummallista sakkia ja kirja hämmentää entisestään. Huomasin jo vuosia sitten arkeologiaa käsitteleviä uutisia selatessani, että melkein jokaisessa artikkelissa oli räikeitä asiavirheitä. Vallan vahtikoirat osoittaa, ettei toimittaja ole väistämättä vastuussa näistä. Esimiehet saattavat suoranaista ilkeyttään tehdä muutoksia artikkeliin juuri ennen julkaisua lupaa kysymättä ja julkaista artikkelin kuitenkin toimittajan nimellä. Törkeintä on tahallisten kirjoitusvirheiden lisääminen artikkeliin ennen julkaisua alaisen nöyryyttämiseksi, josta myös kerrotaan Vallan vahtikoirissa. Itse kirjoitin kerran artikkelin, jonka otsikko vaihdettiin minulta lupaa kysymättä sanomaltaan täysin päinvastaiseksi.

Lopuksi

Kirja poiki näin pitkän blogipostauksen, eli ei se turha opus ole. Vallan vahtikoirissa on omat ongelmansa, mutta se ei pyrikään olemaan lopullinen ratkaisu ja viimeinen sana journalismin ongelmiin. Se täyttää perustehtävänsä, se herättää ajatuksia ja pakottaa ajattelemaan. Ainuttakaan uutista ei lue tämän jälkeen samalla tavalla kuin aikaisemmin. Vaihtoehtoisia, vakavasti otttavia medioita ja uutiskommentteja kaipaa yhä vahvemmin.

Kirjan pariksi kannattaa lukea vuonna 2009 julkaistu Lumedemokratia - Pamfletti. Yhdessä teokset osoittavat, että Suomen ongelmat eivät ole pelkästään globaalissa kaupan taantumisessa, vaan suomalaisen vallan ja vallankäytön rakenteissa ja käytänteissä on syvällä olevia, erittäin vakavia ongelmia. Ongelmia, jotka jatkuessaan ja syvetessään saattavat tuhota meidät.

Toivon Vallan vahtikoirille jatkoa. Nykyinen kirja on hyvä, mutta siinä sisällön hionta ja sanoman selkeys on uhrattu ajankohtaisuudelle, mikä on ymmärrettävää. Kirjassa käsitellään niin tuoreita tapauksia, että se olisi auttamatta "myöhässä" jo esimerkiksi vuoden 2017 tammikuussa.

Lukeminen lähti lapasesta (tai 100 Kirjaa - osa 5)

Tämä 100 kirjaa vuodessa projektini lähti kyllä lapasesta. Hankin tilin GoodReadsista, ja laskuri blogini sivupaneelissa antaa ymmärtää miten olen pysynyt lukutahdissa. Eilen sain napattua kiinni tavoitteeseen, eli eilen piti olla luettuna 43 kirjaa (karkeasti siis pitäisi lukea kirja / 3,65 päivää). Viimeisen kahden viikon aikana olen lukenut keskimäärin kirjan päivässä.

Karjalan kannakselle pistäytymisen aikoihin tuo kapeikko luettujen ja päämäärän välillä levisi kahdeksaan kirjaan. Ankaralla lukemisella sain sen kavennettua aluksi neljään, missä se oli aloittaessani Goodreadsissa maaliskuussa. Siitä se sinnikkäällä lukemisella kapeni hyvää tahtia.

Luen päivisin nojatuolissa romaania tai tietokirjaa, yritän käydä kirjastossa päivittäin ja lukea siellä tunnin verran nojatuolissa jotain tietokirjaa ja luen vielä kevyttä kirjallisuutta ennen nukkumaanmenoa. 

Kun nyt ankara lama uhkaa, niin pitäisi tehdä kirjastoista 24/7 auki olevia laitoksia eikä supistaa kirjastoverkkoa ja aukioloaikoja. Kun kannakselta palattuani tartuin lukuhaasteeseen tosissani, oluen juonti väheni melkoisesti. Paitsi nyt tätä kirjoittaessani luon Lapin Kultaa [ei mainos] tämän haasteen takia eli

...asiaan, eli siihen lapasesta lähtemiseen

Areenassa oli elokuva Lampaansyöjät jokin aika sitten katsottavissa. Elokuva jäi katsomatta ja keskustelimme siitä taannoin kaverini kanssa. Tunnustin, etten ollut lukenut Veikko Huovisen alkuperäistä kirjaakaan, joka jopa löytyy omasta hyllystäni, muistaakseni haminalaisesta lähetystorilta ostettuna. No, tartuin eilen haasteeseen ja nyt

ON NÄLKÄ KOLMEN MINUUTIN VÄLEIN! Huovinen kirjoittaa ruoista ja juomista niin, että oli pakko jättää kirja nojatuoliin ja painua Martin Grillille hakemaan ranskanperunoita ja lähikaupasta nimenomaan Lapin Kultaa, kun Valtteri ja Sepe keskustelevat siitä kirjan alussa. Laitoin kaverilleni "kiitosviestin" kirjasuosituksesta, jahka saan Huovisen loppuun niin lienen lihonut kymmenen kiloa tällä menolla. Vastausviestissä kaveri lupasi lainata elokuvan, jos sitä ei ilmesty uudestaan Areenaan.

Parikin kirjaa on saanut minut ravaamaan edestakaisin kaupunkia, joten eiköhän vilkaista lyhyesti haastetta eli 100 KIRJAA. Koska olen laiska, en laita nyt ISBN-numeroita tai julkaisuvuotta. Klikatkaa lukuhaastettani oikeassa palkissa, niin saatte kirjan selville. Osaan minun piti laatia itse tietueet, koska kirjaa ei löytynyt GoodReadsista.

100 kirjaa

# 17 Oksanen, Eki. Summan miehet.

Valitettavasti kirjoittaja luki Tuntemattoman Sotilaan ja erehtyi pitämään sitä mallina sille, miten sotahistoriaa pitäisi kirjoittaa. Sinänsä kiinnostava kirja, jos ei anna tyylin haitata.

# 18 Boylston, Helen. Carola, teatterityttö.

Kyllä, tyttökirja! Luin tätä ääneen paremmalle puoliskolle iltaisin, kun hän ompeli/neuloi/kutoi. Raavaasta uroksesta oli kiinnostavaa lukea naisyleisölle suunnattua kirjaa, joka oli vieläpä hyvin kirjoitettu. Oppipahan taas yhdenlaista tarinan kuljetusta.

# 19 Lachman, Gary. Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot.

Tämä oli juuri tullut kauppoihin ja minulla taisi olla mahdollisuus ostaa se pienellä alella. Crowleyhyn törmää sen verta usein populaarikulttuurissa, että olin utelias. Hunter S. Thompsonin sekoiluihin verrattavia juttuja viihteellisesti kirjoitettuna. Ehdottomasti lukemisen arvoinen elämäkerta.

# 20 Boylston, Helen. Carola kesäteatterissa.

Sama tarkoitus kuin #18. Kyllähän sitä Orchidia oikeasti jänskäsi, että miten käy Miken ja Carolan!

# 21 Tarkki, Uuno. Miksi menetimme Viipurin? Mitä todella tapahtui Viipurissa 20.6.1944?

Paras kuvaus Viipurin tapahtumista ja menettämisestä kesällä 1944, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Mikään myöhempi kirja ei ole tuonut mitään uutta esille verrattuna tähän, vaikka Tarkki tunnustaakin tutkittavaa riittävän.

Sivumaininta: Ohto Mannisen 2014 kirjoittama teos aiheesta palasi lentäen kirjastoon, se oli niin surkeasti kirjoitettu opus että jätin suosiolla kesken.

# 22 Sorko, Kimmo. Suvannon salpa : Wartiovaaran rykmentti JR 29/20 ja Merenheimon patteristo III/KTR 10/7 talvisodan Sakkolan puolustuslohkolla 1939-40.

Tämä oli yksi kirjoista, jotka luin kokonaan valmistautuessani Karjalan matkaan. Teos yllätti positiivisesti. Erittäin hyvin kirjoitettu ja monipuolinen teos Sakkolan taisteluista talvisodassa. Jos aihe yhtään kiinnostaa, kirja kannattaa ostaa omaksi. Todella hyvä kuvaus Keljan taisteluista joulukuussa 1939. Mukaan liitetyt puhtaaksi kirjoitetut sotapäiväkirjat luin vain kursorisesti.

# 23 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja.

Ollessani Hotelli Nukkumatissa kaveri huomautti kirjahyllyssä olevasta Mielensäpahoittajasta. Istahdin huoneeni kiikkustuoliin ja luin tämän nopeasti läpi, ja olen jo aiemmin siteerannutkin tätä blogikirjoituksessani. Erinomaisen hauska ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä kirja.

# 24 Erho, Kaarlo. Summa sotamiehen silmin - Muistelmia raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa.

Tämä kirja on siinä mielessä harvinainen opus, että sen ensimmäinen painos ilmestyi toisella nimellä heti talvisodan jälkeen. Yleensä miehistön ja aliupseerien kirjoittamia kirjoja ilmestyi vasta 1980-luvulta alkaen, joten näin tuoreeltaan sodan jälkeen kirjoitettu kirja on melkoinen harvinaisuus.

Tämäkin kirja osoittautui yllätykseksi. Se oli hyvin kirjoitettu eikä siinä ole "Tuntemattoman Sotilaan syndroomaa".

# 25 Lappalainen, Niilo. Kuuterselkäkin murtui.

Hyvä klassikko VT-linjan murtumisesta.

# 26 Boylston, Helen. Älä hellitä, Carola!

Nyt sai jännätä nuoren näyttelijättären työnsaantivaikeuksia. Sympatiseeraan päähenkilöä suuresti!

# 27 Kyrö, Tuomas. Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike.

Mielensäpahoittajan mainioita ajatuksia ruoasta. Olen samaa mieltä, kuuma peruna jolle voita päälle sulamaan ja hyppysellinen suolaa on verratonta herkkua!

# 28 Lappalainen, Niilo. Viipurinlahti kesällä 1944.

Kuten #25, klassikkoteos 1944 taisteluista. Pitäisikö mennä paraislaisia ivaamaan, kun heikäläisten tukikomppania kieltäytyi lähtemästä Teikariin avuksi? Meni sekin taistelu karjalaisilta ylitöiksi.

# 29 Thompson, Hunter S. Pelon valtakunta.

Legendaarisen gonzo-journalistin aatoksia. Fanaattisen hilpeä, kuvaus Thompsonista yllättämässä Jack Nickholsonia oli hysteerisen hauska. Päädyin lukemaan tämän keskusteltuani pitkään Sammakon Kirjakaupassa myyjän/kustantajan kanssa. Kuulemma keskusteli Kirjamessuilla pitkään Erkki Tuomiojan kanssa kirjasta. Kiitos lukuvinkistä!

# 30 Iltanen, Jussi. Viipurin karttakirja 1939.

Onko karttakirja fuskua tällaisessa kirjakamppailussa? Kirjassa on kyllä pitkät tekstiosuudet ja vanhan ajan mainoksia yms.

# 31 Norris, John. Early Gunpowder Artillery.

Tämän lukemisessa meni yllättävän pitkään. Kirja on erinomainen kuvaus tykistön kehityksestä ja synnystä ja käyttää paljon arkeologisia tutkimuksia aineistonaan. Kirjassa oli paljon minullekin uutta asiaa ja monen tykistöön liittyvän termin merkitys selvisi tästä kirjasta. Samojen valokuvien kerrättäminen välistä neljäänkin kertaan ärsytti suunnattomasti.

# 32 Nevakivi, Jukka. Apu jota ei annettu : länsivallat ja Suomen talvisota 1939-1940

Apu jota ei pyydetty -kirjan päivitetty versio. Etenkin Yhdysvaltojen toiminta talvisodan aikana on hyytävää luettavaa. Bensa, lentokoneet ja niiden varaosat ja muut tarvikkeet kulkivat Tyynenmeren yli Vladovostokin kautta suoraan Leningradin rintamalle puna-armeijalle samaan aikaan, kun Washingtonissa jeesusteltiin suomalaisille annettavan vain humanitaarisen avun kanssa. Suomalaisten kohtalo on ja tulee olemaan business as usual.

# 33 Boylston, Helen. Carola kiertueella

Kenties paras Carola-kirjoista, koska tämä avaa näyttelemistä ammatin näkökulmasta eniten. Hyvin kiehtovia pohdintoja Shakespearesta, muun muassa.

# 34. Jermo, Aake. Siiranmäen miehet.

Luin tämän joskus kauan sitten, joten oli syytäkin ottaa uudestaa lukuun. Olletikin, kun kävin paikan päällä. Kirja ei kestänyt uudelleenlukua, jotenkin jäi kuva että "Siiranmäen miehet" käsittää vain luutnantit ja Ehrnroothin. Jermon kirjoitustyylikään, joks maan mainiossa Kun kansa eli kortilla -teoksessa oli herkullisimmillaan, ei sytytä.

# 35 Herbert, Frank. Dyyni. Ensimmäinen osa: dyyni.

Tälle kirjalle oli erikoisempi syy lukea. Fatboy Slimin legendaarisessa Weapon of Choisessa (jonka musiikkivideossa Christopher Walken tanssii uskomattoman taitavasti) lauletaan "walk without rhytm / and it won't attract the worm". Lausehan on peräisin Dyynistä, missä askelten rytmi houkuttelee jättimäisiä hiekkamatoja.

No, monen mutkan kautta sain kuin sainkin kirja luettavaksi kirjaston varastosta. Ja onhan se klassikkomaineensa ansainnut, todella hyvä kirja! Kiitos, sir Walken!

# 36 Gaslini, Giorgia. Thelonious Monk.

Teoreettisia ja historiallisia näkökulmia jazzin legendaan. Avasivat uusia katsantoja Monkiin.

# 37 Tuuri, Antti. Uusi Jerusalem.

En ole ennen lukenut Antti Tuuria, joten Siirtolaisuusinstituutin kokemusten jälkeen kaunokirjallinen näkökulma aiheeseen oli tervetullut. Tuurin tyyli löi heti läpi ja en ollut laskea kirjaa käsistäni. Erinomainen kirjailija!

# 38 Herbert, Frank. Dyyni - Toinen osa: Muad'Dib.

Dyyniin jäi koukkuun kuten Antti Tuuriin. Toinen osa tuli luetuksi yhdessä illassa, niin koukuttavaa kamaa.

# 39 Herbert, Frank. Dyyni - Kolmas osa: Profeetta.

Toinen osa lentää ilmassa ja sillä aikaa kolmas osa napataan lattialta lukupinosta syliin ja ensimmäinen sivu auki. Jännitystä riitti niin, että tämä tuli luettua ennätysajassa. Tähän päättyi hieman pidempi lukuputki, jonka jälkeen pysyin tuskin pystyssä kirjahuumaantuneisuudestani.

# 40 Tuuri, Antti. Kylmien kyytimies.

Tuuri kirjoitti hyvän kirjan Tampereen taisteluista. Tosin valkoisen puolen demonisointi hieman tökkii, muistaakseni valkoiset eivät viimeisimmän tutkimuksen mukaan teloittaneet naisia Tampereella.

# 41 Heikka, Taneli & Bosberg, Katja. Lumedemokratia.

Lueskelin tätä kirjaa yhteiskunnallisena kirjana pääkirjastossa, tavoitteenanihan on lukea useasta eri kategoriasta/genrestä kirjallisuutta. Suosittelen lukemaan tämän kirjan reportaasina lähimenneisyydestämme, ennen kaikkea yhä vaikuttavista eturivin poliitikoistamme. Siinä luetellaan herkullisella tavalla poliitikkojen ja median edesottamuksia. Kirjan tyyli tosin saattaa ärsyttää ja se olisi kaivannut kypsyttelyä. Kirjasta löytyy nopealla verkkohaulla verrattain vähän ja väljästi kirjoitettuja arvosteluja. Lukekaa ennen seuraavia vaaleja, pyydän!

# 42 Tuuri, Antti. Pohjanmaa.

Tuurin pääteoksia. Edesottamukset pohjanmaalaisella tilalla 1970-luvun lopulla olivat jotenkin tuttuja useammankin tuntemani maanviljelyssuvun historioista. Erinomainen kirja.

# 43 Hodges, Michael. AK47: The Story Of The People's Gun.

Oletin lukevani syväluotaavaa kirjaa Kalashnikovin luomasta kulttuurista, sen sijaan päädyin lueskelemaan jenkin matkakirjaa. Muutamia hyviä huomioita ja kattava kuvaus 1900-luvun jälkipuoliskon taistelutantereista mutta muuten suht turha kirja. "Viihteellistä" luettavaa, jos verisiä kohtauksia tietokirjan seassa ei lasketa.

Ja nyt siis luvussa Veikko Huovisen Lampaansyöjät.

Huomasin muuten, että AdLibris on alkanut tarjota linkkejä blogeihin, joissa kirja mainitaan. Löysin parikin kirjoitustani sieltä.

100 kirjaa osa 3

Kas niin, "luettu" -luettelo on täydentynyt ja rekisteröidyin GoodReadsiinkin luku-urakkani kanssa. Laitoin laskurin blogin sivupalkkiin, mutta se ei meinannut heti ilmestyä. HTML-koodista piti paikata yksi kohta manuaalisesti, mutta onneksi osasin!

Täydensin sivustolle lukemiani kirjoja, joita ei ollut vielä kirjattu GoodReadsin tietokantaan. Sinänsäkin palveluksia kulttuurille ja tiedonlevitykselle.

# 10 Lappalainen, Mirka. Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadold ja Suomi 1611 - 1632

ISBN13: 9789522342423

Joululahjaksi anopilta saamani kirja osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi ja valaisevaksi opukseksi. Kirja on tehty hyvin perusteellisesti ja saihan se TietoFinlandiankin. Lappalaisen kirja Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa oli aikoinaan osa Suomen historian aineopintojani. Lappalainen on erittäin taitava kirjoittaja, jonka kirjoituksissa esiintyvä toisto ei häiritse. Pohjolan Leijonassa mainitaan tusinan kerta, että aatelisvalta voimistui Aadolfin aikana, Suomi ja Ruotsi olivat köyhiä ja 1600-luvun aateliset poikkesivat karskeista Kaarle IX:n ajan ratsusotilaista. Toisinaan toistot esiintyvät peräkkäisissä kappaleissa, mutta tämä ei todellakaan ärsytä eikä haittaa lukemista. Pikemminkin toistot korostavat näiden seikkojen merkitystä eri yhteyksissä.

# 11 Jones, Diana Wynne. Aarnikotkan vuosi. 2002.
ISBN: 951027187X

Derkinhovin mustan ruhtinaan toimiva jatko-osa.

# 12 Karlsson, Gösta & Vainio, Markku. Summan surmankorsu ja Miljoonalinnakkeen tuho (2004)
ISBN: 952917839

"Tavanomaiselta" veteraanimatrikkelilta vaikuttava ja klassikkoaiheesta tehty kirja yllätti. Veteraanihaastattelut on tehty poikkeuksellisen taitavasti ja kattavasti ja Surmankorsun ja Miljoonalinnakkeen vaiheet kartoitetaan hyvin. Surmankorsun tutkimus syksyllä 1941 vainajien löytämiseksi on selvästi ollut yksi Suomen historian ensimmäisistä konfliktiarkeologisista tutkimuksista. Pitää löytää lisää infoa tutkimuksista.

# 13 Raising Steam. Terry Pratchett.
ISBN: 0552170461

Vasta kirjailijan kuolema muistutti minua, että sain tämän luetuksi tammikuussa loppuun. Taattua Kiekkomaailmalaatua.