torstai 24. heinäkuuta 2014

Gone to Wasteland

Tein sitten sellaisen tempun, että menin ja asensin Fallout: New Vegasin. Olen peliin harvinaisen koukussa,vielä enemmän kuin Starcraftiin. Ahhh, ydintuhon jälkeinen erämaa. Kuinka kaunis sinä oletkaan!

Kiinnostavia tehtäviä riittää ja ihanan vinksahtanut Fallout-maailma on ennallaan. Tällä hetkellä pelissä on työn alla Boomers-tehtävä, jossa raskaasti aseistautunut yhteisö haluaa toteuttaa hartaan toiveensa: saada käsiinsä ehjän pommikoneen ja päästä pommittamaan kaikkia ulkopuolisia puoliväliin h**vettiä ilmasta käsin. Tästä yhteisön ultimaalisesta maalista kertoi nuori poika museokäynnin yhteydessä. Hänen tehtävänään oli (kuten Alex Haleyn Juurissa) opetella yhteisön suuri tarina ja kertoa se eteenpäin tuleville polville. Edeltäjänsä kohtalosta hän kertoi vain, että "Whiskey and landmines don´t mix together well".

Kirjoitin taannoin artikkelin museokäynneistä Fallout 3:n pelimaailmassa. Siinä pääsi käyskentelemään muun muassa lentotukialuksen Yhdysvallat-museossa sekä Holvi-museossa. Jälkimmäisen kiertokäyntiin kuului ääniopastettu kierros ydinsodan kestävän holvin (Vault) tiloissa. Teknologiamuseosta piti pölliä lautasantenni supermutantin huvikseen rikkoman tilalle radioasemaan. Pelissä oli myös erämaiden pienin tasavalta, jonka historiasta oli näyttely pienessä hökkelissä. New Vegasissa on vielä monta museota käymättä, pääasiassa siksi, että ne kuhisevat vihamielisiä örmyjä.

Fallout 3:n musiikki lumosi minut, ja suhtauduin lievällä varauksella New Vegasin musiikkiantiin. Turhaan! Keskellä erämääta soiva Johnny Guitar sopii tunnelmaan erinomaisesti, kuten Mr. New Vegasin karismaattinen juonto. Rat Packia on kanssa mukana ahkerasti (pelissä esiintyy itse Vegasin kaupungissa viihdyttäjäryhmä Rad Pack). Samoin Marty Robbinsin Big Iron länkkärikipale soljuu pelimaailmaan loistavasti. Pelintekijöiden oivallus käyttää pre-nukleaariapokalyptista musiikkia 1940–1960-luvuilta on ollut yksi 2000-luvun suurimmista neronleimauksista pelialalla. Musiikin ei tarvitse olla heavya tai teknojumputusta ollakseen tehokasta pelissä.

Jahas, onhan tässä jo lörpötelty, takaisin erämaahan! Sen jälkeen, jahka lämpö vähän tässä kaupungissa tasaantuu, kirjoituspuuhia.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Täysin työllistetty työtön ja muuta kummaa

Museoviraston kaivaushommien jälkeen olenkin sitten virallisesti työtön mutta omalla tavallani työllistetty. Kirjoittelen isoa liutaa artikkeleita ja lupaamiani juttuja erilaisiin julkaisuihin. Tarkastelun alla on muun muassa lyijykuulia Koroisista, gradun valtavirtaistamiseen liittyviä kirjoituksia, oppimateriaaleja kouluille ja yksi kirjoitus Turun Sanomiin.

Heti kun olin päässyt kaivaushommista kotiin ilmoittauduin verkossa työttömäksi, mutta minulla alkaa jo olla vainua virkatien kulkemisesta: käy aina paikan päällä katsomassa ihmisiä silmiin. Kannatti käydä: Työvoimatoimistossa oli edelleen osoitteeni armeija-ajaltani. Kahden viikon sisään luvattu yhteydenotto työkkäristä olisi tullut Itä-Suomesta! Nainen lupasi ystävällisesti päivittää tietoni heti, kun olin tehnyt lomakkeen. Kolme vuosien varrella tekemääni osoitteenmuutostanikaan eivät olleet kirjautuneet Työvoimatoimiston tietoihin... Näin se homma etenee.

Plöts ja wobliwobli - rautaa nousee taas


Kolmenkympin rajan lähestyessä kroppa ei enää toimi niin kuin pitäisi, ja seurauksena olen alkanut - kauhistus sentään - lihoa. Vaikka kaivaminen oli rankkaa puuhaa monilla paikoilla, niin jatkuva aterioiminen pizzerioissa ja lounaspaikoissa sekää tietysti tölkki kuohuvaa työpäivän päätteeksi alkoi kertyä kroppaan. Onneksi on tahdonvoimaa - jos kaksi gradua valmistuu ajoissa, niin totta hitossa pitää löytyä mielestä vahvuutta pakottaa itsensä kuntokuurille.

Nousen joka aamu varhain samaan aikaan paremman puoliskon kanssa, autan häntä tekemään evässalaatin kummallekin ja kun hän on lähtenyt töihin, teen itse punttitreenin. Viikko yksi menossa tätä, ja nyt en tee samaa virhettä kuin kaksi vuotta sitten yrittäessäni punttikuuria. Silloin rehkin heti ensimmäisenä päivänä aivan liikaa, ja sain koko kropan kahdeksi viikoksi kipeäksi. Meni maku koko touhuun.

Aloitin siis kevyesti, muistan alku- ja loppuverryttelyn sekä lämmittelyt ja lisään rasitusta aina parin päivän välein. Ensi viikolla siirryn jo käyttämään raskaampia painoja suurimmassa osassa harjoituksia.

Viimeksi lihoin toisena opiskeluvuotenani, mutta kuuma kesä Forum Marinumin kesätöissä kulutti ne kilot. Siinä hommassa saa nimittäin juosta joka päivä asfalttikentän yli  rakennuksesta ja laivasta toiseen.

Käännytysyritys


Turussa on se hyvä puoli, että jos haluat jotain kummallista tapahtuvan, niin myös käy. Sää oli lauantaina suotuisa ja sisälläolo tökki eikä kirjoittaminen maistunut, joten nappasin Steinbeckin kirjan Torstai on toivoa täynnä ja hain kaupasta pientä purtavaa. Joen varrella oli erittäin viihtyisää. Turku on saanut nauttia kauniista päivistä. Huomioni kiinnittyi pitkin joen vartta etenevään mieheen ja naiseen, jotka tuntuivat puhuttelevan jokaista vastaantulijaa. Ehtivät minunkin kohdalleni, ja asian kumma tola selkesi. Katsoin kaukaa, että olivat liian vanhoja feissareiksi, eivät ahdistavan oloisia jehovantodistajiksi ja liian aktiivisia kysyäkseen pelkästään tietä jonnekin päin Turkua. 

Kyseessä oli kaksi irlantilaista lähetyssaarnaajaa, jotka halusivat käännyttää suomalaisia luterilaisia katolilaisiksi. Olivat kuitenkin ihan mukavan oloisia ihmisiä, iältä arviolta 50–60-vuotiaita. Kutsuivat messuun puhumaan papin kanssa, joka osaisi heitä paremmin kertoa katolisesta uskosta. Sain katolisen pyhimysriipuksen ja "käyttöoppaan". Yritin keskustelua pyhimyksistä, jesuiitoista ja kirkkorakennuksista (humanisti keskittyy tällaisiin asioihin), mutta keskustelu ohjautui pääasiassa Jeesukseen ja Mariaan. Halusivat keskustella katolisesta uskosta, ja no, arkeologi ja historioitsija nyt haluaa keskustella organisaatiohistoriasta ja infrastruktuurista. Ei silti, lupsakka parivaljakko.

Luettua ja nähtyä

Mielenterveydelle hyväksi, että olen saanut luettua ja katsottua kaikkea hyvää. Kirjapuolelta olen saanut luetuksi Hertta Müllerin Ihminen on iso fasaani ja Steinbeck on kesken. Kumpaakin pitää lukea hitaasti nautiskellen. Historiapuolelta luvussa on Mansteinin Menetetyt voitot.

Elokuvia tuli katseltua kentällä monia. TV:stä tuli vanha kunnon Rautaristi. Vihreän timantin metsästys on samoin kunnon klassikko, joka tuli katsottua pitkästä aikaa. Nappasin kirjastosta DVD:itä, joista ehdin katsoa Korean sodasta kertovan The Front Linen. Se oli erinomainen ja hyvin inhimillinen sotaelokuva. Sankaruus, yli-inhimillisyys ja korkkarimeno olivat kokonaan poissa. Sympatiaa molemman puolen korealaisia kohtaan osoitettiin, mikä oli hyvin liikuttavaa. 

Viimeisellä kenttäviikolla alkoi sarjanarkkarius, joka tällä kertaa kohdistui kohuttuun ja kehuttuun Silta-sarjaan. Katsoin viimeiset jaksot eilen ensimmisestä tuotantokaudesta, ja hitto kun on hyvä sarja! Mistä löytyisi toinen tuotantokausi?


Tämä on nyt pelattu.

Ilokseni sain kuulla, että Grim Fandangon uusintaversio tulee myös PC:lle. Maailmassa on oikeutta. Niin juu, ja nyt on pelattu Starcraft 2:n ensimmäinen osa, Terran-kampanja läpi. Vau mikä peli. Kertakaikkiaan vau. Pelasin sen itseasiassa kahdesti läpi, koska halusin pelata myös vaihtoehtoiset tehtävät. Mistäs osa 2, Heart of the Swarm?


Mistäs tämän etsisin käsiini?

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kaksi viikkoa diggailua

Ja ohi on. Kahden viimeisen viikon aikana tuli pistäydyttyä kodin lähellä Virusmäellä, Helsingissä putsaamassalöytöjä Sturenkadulla, Lempäälässä sekä Perniössä Tiikkinummella. Virusmäki ja Tiikkinummi ovat näistä mitä klassisimpia suomalaisen arkeologian kohteita.

Virusmäki ja kipeät kädet


Turun Virusmäen kalmiston lähelle suunnitellaan rivitaloja, aivan tien toiselle puolelle. Juhannuksen jälkeen vietin Turussa pakolliset lomapäivät, joiden jälkeen säästyin ilokseni suuremmilta matkusteluilta: kaivoimme Virusmäellä, missä ovat kaivelleet viime vuosisadan alussa Tallgren ja Hackman.

Lopputulemana oli, että tien toiselle puolelle on ajettu uskomattomat määrät soraa ja savea. Tätä ei voinut kaivaa normaalisti lapiolla ja lastalla, vaan lapio piti iskeä sopivassa kulmassa maan pintaan ja terää piti pyöritellä, että pinta rikkoutuisi. Ranteet tulivat kovan maan kaivelusta helkkarin kipeiksi.

Monttu auki Virusmäellä

Löytöinä tuli klassista tiiltä ja lasia, sekä tietenkin vanhoja kunnon Alkon pullonkorkkeja. Kalmisto ei siis kuopituksen perusteella jatkune tuolle puolen Virusmäentietä.

Hauskana tapahtumana saimme "kaivauslemmikin", tällä kertaa patalaiskan pulun. Se lennähti aina aamuisin pakettiauton viereen ja nökötti siinä paikoillaan. Otus ei liikahtanut minnekään, vaan tyytyi nokkimaan ruohoa ympärillään. Selvästi se kerjäsi ruokaa.  Haukuin kyyhkystä sosiaalipummiksi, verorahoilla eläjäksi ja laiskottelijaksi. Lintu ei ollut moitteistani moinenkaan, vaan tyytyi tuijottamaan keltaisilla silmillään. Ihme elikko.


Laiska ja saamaton pulu eli "Sepelvaltimokyyhky"


Lempäälä on p*ska paikka

 

Helsingissä pääsimme seuraavalla viikolla maanantaina putsaamaan tehtyjä löytöjä. Hauskana sattumana putsaillessani Raumalta aiemmin löydettyä lyijyesinettä paljastui lian alta vuosiluku 1888 ja kirjaimet "EM". Siinä oli myös suuri määrä pieniä kruunuleimoja. Liekö ollut jokin virallinen vaa´anpaino?

Seuraavana päivänä lähdimme Lempäälään, missä kaivoimme kirjaimellisesti puoli metriä paskaa. Kaivausalue oli harvinaisen hyvin lannoitetulla peltoalueella. Maakuntamuseo oli tehnyt kummia ratkaisuja, joten Museoviraston kenttäväki sai tulla paikalle ihmettelemään tummaa maata joka "ehkä mahdollisesti saattaa olla vaikkapa ehkä muinaisjäännös". Tunnin löyhkäävien kaivausten jälkeen tuli esille 1950-luvulla sahattu parrunpätkä. Ei muinaisjäännös.

Maisemia Lempäälästä.
Kun 2 m X 2 m x 0,5 m alue on raivattu siitä itsestään. Oikealla ylhäällä lankunpätkä.

Kaikki tämä kestettiin arkeologeille ominaisen mustan huumorin avulla:

"Älä ole siinä kuopan reunalla noin paskantärkeänä!"
"Annat aina vaan noita paskoja neuvoja kaivamisen suhteen."
"Kuun viimeinen eli nyt on palkat niskassa ja nilkat pa-"
"Aika paskaa huumoria täällä"


No, oli Lempäälässä kivaakin, nimittäin lounaalla. Keskustassa kruisaillessamme ja sopivaa ruokapaikkaa etsiessämme bongasin lounaskahvila Tähden, johon menimme porukalla. Jostain syystä kaikki muistivat pestä kätensä ennen ruokailua.

Lounaskahvila Tähti, suosittelen!

Tiskillä. Suosittelen uuniperunoita!

Tilasin herkullisen uuniperunan lohella, ja lounaaseen kuului erinomainen salaattipöytä. Henkilökunta Tähdessä oli harvinaisen palvelualtista ja ystävällistä, tuli erinomainen mieli heidän mukavuudestaan asiakkaita kohtaan. Suosittelen!

Hävettää hieman, että huolimatta putsailusta jätimme lattialle melkoisen mutavanan pöytämme ja salaattipöydän välille. Poistuimme vikkelästi ja vähin äänin...

Tyypilliseen viimeisen viikon tapaan aikataulut olivat mitä sattuivat. Lempäälästä tuli yllättäen lähtö kotiin Turkuun, ja seuraavaksi päiväksi oli tiedossa matka Karjaan kautta Mustioon. Ennakkolipuilla olisi säästynyt kivasti rahaa, kaverin kanssa päädyimme Toijalaan kiukustuneina odottamaan Turun junaa. Ehdotukseeni "Pitäisikös odotellessa mennä oluelle" hän huudahti iloisena "Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus!"

Ja niin olen päätynyt enemmän rappiolle kuin koskaan aiemmin. Kaivoin puoli päivää ulostetta turhan tähden ja päädyin Toijalaan juomaan kaljaa lähes tyhjään kebabpizzeriakapakkaan. Se jos mikä on suomalaisen miehen lopun alkua, sanon minä!

Karjaalla kaffellan


Seuraavaksi päiväksi oli tiedossa tutkimuksia Mustionlinnassa. Aamulla junalla Karjaalle kello aamu yhdeksäksi, ja täällä piti odottaa toista kaivausapulaista vielä tunti. Niinpä menimme kahville Karjaan keskustaan häntä odotellessamme.

Kahvilan edessä pyöri kesy naakka, joka selvästi halusi osuutensa kahvipullastamme. Otus tuli niin tuttavalliseksi, että hyppäsi lopulta polvelleni. Annoin sille nimeksi Aspelin (aikaisempi Virusmäen pulu sai nimensä professorimme mukaan).

Munkkia! Pullaa! Muruja!
Nimesin hänet Aspeliniksi.
Karjaan rautatiepiha.

Mustiossa kairasimme maata laajennettavan ravintolaan läheltä. Ei mitään. Päivään liittyi muitakin seikkailuja, mutta niistä en nyt tässä yhteydessä kerro enempiä.Siihen kuului luonas Deli Tukussa, pullo kuusenkerkällä maustettua Metsän Henki -olutta (herkkua!) ja majoittuminen vanhaan Rautaruukkiin Meri-Teijossa.

Museovirasto ja kadonneiden röykkiöiden arvoitus - 

Perniön legendaarinen rautakautinen kalmisto


Viimeinen keikka oli virkistävän erilainen. Pääsimme Perniön Tiikkinummelle etsimään lähes sata vuotta aiemmin kartoitettuja, nyt kadonneita rautakautisia röykkiöitä. Alueella on merkittynä ns. Lupajan tyypin haautalatomuksia. Tutkimme aluetta myös metallinpaljastimella tarkkaan, mutta (onneksi) mitään ei löytynyt. Klassinen Alkonkorkki ilmestyi jälleen kerran.

Tällaista maastoa tutkittavana.
Yksi 1920-luvulla tutkituista röykkiöistä.
Toisen röykkiön taakse oli laitettu varoitus "Perniönpaimenkoirista"
Perniön kuppikiviä. Paikalle annettiin tuoreita "uhreja" eli rahoja ja nappi, kuten vuosisatainen tapa vaatii.


Uusia kuppikiviä! Nämä olivat hyvin matalia.

Kuppikivistä pitää vielä kertoa sen verran, että näin Meri-Teijossa yöpyessämme todella outoa unta. Museovirastolle oli ilmoitettu, että Perniöstä löytyneet kuppikivet olivat matalina jääneet keskeneräisiksi, joten niitä piti syventää "valmiiksi". Ryhdyimme toimeen valtavalla kiviporakoneella.

Tyypillistä tutkimusaluetta. Turvetta noin puoli metriä, joten mahdolliset kivimuodostelmat pitää todeta työntämällä lapiota tiheään hyvin syvälle. Jos kolahtaa sopivalla tavalla, niin siellä lienee kivi.



Pistäydyimme vielä lähellä vilkaisemassa pronssikautisia röykkiöitä. Alueelle johti muinaispolku, joka on tyypillinen osoitus suomalaisesta muinaisuuden vaalimisesta: kulttuuripolun perustamiseen annetaan kyllä apuraha, mutta ylläpitoon ei myönnetä senttiäkään. Muinaisjäännösten hoitoryhmän alasajo ei ole olennaisesti auttanut asiaa.




Löytöinä Perniöstä tuli palanutta luuta ja keramiikkaa, itsekin löysin tuulenkaadosta mukavia paloja. Tämä rajasi alueen polttokenttäkalmistoa aika hyvin. Nuorta rojua sieltä täältä piipparilla.

Näin meni viisi viikkoa. Syksylle odotettavissa kaivauksia eri puolilla Suomea, saas nähdä minne virta vie.

Kantoon Perniön Tiikkinummella kirjoitetut terveiset myöhempien aikojen arkeologeille.