torstai 26. maaliskuuta 2015

Muutama kuva Turun katujen varsilta

Taas tuli bongattua yhtä sun toista hauskaa Turussa kuljeskellessa:

Luulin tätä eduskuntavaalimainokseksi. Tarkoituksellista?


Tyhjä tontti Raunintie 5:n kohdalla Raunistulan koulun takana. Paikalla ollut rakennus on purettu, näkyvissä on vielä betonirakenteita ja muutamia rappusia:

Tonttia reunustaa parin metrin välein kivipaadet. Joku lapsi oli laittanut paaden edessä olevalle kivelle muovikamman, Hello Kitty -lelun, muotin, pienen figuurin ja jonkin dinosaurusluurankohahmon alaosan. Tulkittavissa uhrilahjaksi paadelle (ainakin tuhannen vuoden kuluttua)?

Rappusia ei minnekään.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Aurinkoa

Ei ollut välineitä auringonpimennyksen katsomiseen. Kännykkäkamera sentään otti kiinnostavan  kuvan kirjaston edessä, vaikka ilmiötä ei näy.

100 kirjaa - osa 4

# 14 Rintala, Paavo. Nahkapeitturien linjalla. Romaani. Osa 2 (1979)
 ISBN: 9511053450

Tämä pitää arvioida yhdessä edellisen osan kanssa. Toinen osa osoittautui ensimmäistä huonommaksi, mutta ei olennaisesti. Edellisestä romaanista "selvinneiden" vaiheista kerrotaan välirauhan ajoista aina Kuuterselän taisteluun 1944 asti.

Osassa kaksi on joitakin kaunokirjallisesti erittäin huikeita lukuja, kuten yritys saada maalaustaiteita harrastava Janne hullujenhuoneelle sotaa pakoon psykoanalyysia harrastavan tohtorin suostumuksella. Toisaalta kokonaisuutena tarina sakkaa välillä. Osa hahmoista on hyvin kiinnostavia ja hyvin luotuja, itse en oikein pitänyt oikeassa olevasta mutta tahdottomasta teologi-Hessusta. Itse en oikein pidä Rintalan tavasta tehdä osasta hahmoja profeettoja omalla maallaan. Sinänsä kirjan lopussa esitettävä kuva Mannerheimin ajattelusta jatkosodan aikana vaikuttaa hyvin uskottavalta.

Edeltäjänsä kanssa Nahkapeitturien linjalla on ollut hyvin kiinnostava lukukokemus: miten 1970-luvulla kirjoitettiin kaunokirjallisuudessa talvi- ja jatkosodasta. Eli siis 2010-luvun jälkiviisautta 1970-luvun lopun jälkiviisaudesta.

Annoin GoodReadsissa 3 tähteä. 


Välihuomautus lotista



Tässäkin kirjassa Rintalan rintamamiehet inhoavat kollektiivisesti lottia, paitsi muonitus- ja lääkintälottia. Vilho Lukkarisen Suomen lotat -teos ilmestyi pari kolme vuotta näiden teosten jälkeen (vuonna 1981). Siinähän todetaan, että nimenomaan (Rintalan rintamamiesten halveksimista) kanslialotista oli etenkin talvisodassa hirvittävästi pulaa. Valitettavasti juuri näistä lotista on kaikkein vähiten tietoa, etenkin vuoden 1941 toiminta tilapäisissä "konttoreissa" vallatuilla alueilla olisi kiinnostavaa: juuri he laativat luetteloita kalustosta, tavaroista, sotasaaliista yms. Karjalan kannaksella. Urakka on ollut mittava, mutta siitä on valitettavan vähän tietoa työn ad hoc -luonteen vuoksi. 

Lääkintälottia sen sijaan oli monina vuosina liikaakin. Talvisodan jälkeen harmiteltiin sitä että konttoritöihin tottunut nainen halusi mieluummin lääkintälotaksi vaikka hänen kokemuksensa konekirjoittajana olisi ollut äärimmäisen arvokasta esikunnissa tai muissa vastaavissa paikoissa.

Voisi kuvitella jotakuta naistutkijaa/sukupuolentutkimuksen tutkijaa kiinnostavan sodan jälkeisen kaunokirjallisuuden lotista antama kuva.


# 15 KRG Pendlesom. The Vikings. (1980)
ISBN: 0831791462

Tarvitsin lisätietoja viikingeistä, ja perustietoja saadakseni lainasin yliopistolta The Vikingsin. Tietenkin vuonna 1980 julkaistun kirjan tiedot ovat paikoitellen vanhentuneet, mutta kauniin kuvituksen ja selkeän tekstin avulla perustiedot välittyvät. Suosittelen perusteokseksi.

Annoin GoodReadsissa 4 tähteä.


# 16 Korjus Jaakko. Viron kunniaksi: talvi- ja jatkosodan virolaiset vapaaehtoiset. (1998)
ISBN: 951233819

Taas yksi kirja jonka luin jo tammikuussa mutta jonka olen unohtanut merkitä tänne. Tässä on jälleen yksi tutustumisen arvoinen vaihe sotahistoriassamme.

Kirja olisi kaivannut rajusti lisää toimitustyötä: esimerkiksi joissakin taisteluissa kaatuneet on saatettu luetella leipätekstin seassa pitkänä nimiluettelona ilman, että ilmoitetaan kokonaisia lukumääriä. Oletuksena on selvästi, että lukijan on tukkimiehen kirjanpidolla laskettava tekstistä määrät. Toisaalta juuri nimien esittäminen sivun mittaisena luettelona antaa ymmärtää, miten ankarissa taisteluissa virolaiset olivat. Kirjan lopussa oleva liite jäisi lukematta.

Periaatteessa tutkimuksena kirja on riittävän hyvä antamaan yleiskuvan aiheesta ja sen tutkimuksen vaikeuksista. Kuvitus on kiinnostava ja kuvat harvinaisia. Hauskana bonuksena kirjastosta lainaamani kirjan marginaaleihin oli tuherrettu lyijykynällä sangen railakkaita huomautuksia, kuten neuvosto-Viron syntykappaleessa kommentit tyyliin "OLISITTE TAPELLEET!".

Annoin GoodReadsissa 3 tähteä.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kielikukkasia ennen ja nyt

Varmimpia tuntemiani itsepiristyskeinoja on käydä lukemassa Jyväskylän yliopiston sivuilla kielikukkasia. Suosikkejani  ovat mm.

Dementiayhdistys ei voinut jakaa jokavuotista tunnustuspalkintoaan lokakuussa, kun se ei muistanut vuodelta yhtään ansioitunutta.
Taloussanomat 10.10.2006

Kun kehotuksia ei noudatettu, eläimet määrättiin joko myytäviksi tai teurastettaviksi. Niiden omistaja päätyi teurastukseen.
Kirkkonummen Sanomat 5.3.2006

Poro hyökkäsi miehen kimppuun – taisteli veitsen kanssa hengestään.
Ilta-Sanomat 9.10.2008

Tällä lahjakortilla saa syödä kaksi ihmistä oman valinnan mukaan.
ABC-liikennemyymälän lahjakortti v. 2008

Olympus μ 1030 SW -digitaalikamera toimii vaativissakin olosuhteissa. Se sietää lunta, pakkasta kymmeneen miinusasteeseen ja vettäkin kymmenen metrin syvyyteen. Sopii siis hyvin retkiluistelijan kaveriksi.
Pirkka 12/2008

Ja kaikkien aikojen suosikkini:

Seitsemän kymmenestä lomarakentajasta päätyy hirteen.
suomirakentaa.fi 6.9.2011   

Kielikukkasia 73 vuotta sitten


Kirjastossa nappasin hyllystä uteliaisuuttani vuosikerran vuoden 1942 Suomen kuvalehteä, ajattelin vilkaista sota-ajan kirjoituksia. Numerosta 6 (7.2.1942) löysin yllätyksekseni koottuna lukijoiden huvittamiseksi lisää kielikukkasia sisältäviä lehti-ilmoituksia, mm. klassikon "sauna peltikatolla"

Lähde: Suomen Kuvalehti 6 (7.2.1942)

Tässä puhtaaksikirjoitettuina:

Runoilijat!

Sepittäkää kaksijakeinen uusi kansallislaulu, vastaava Suomen itsenäisyyttäsi, kansamme yhteishenkeä, sisua, tulevaisuuden uskoa, kaitselmuksen johtoa: SUUR-SUOMEA; ja lähettäkää runokoe os.: M. Klemettilä, Kirkkonummi

MUSTA HUOPAHATTU harmaalla oravalla, matkalla Kalliosta Erottajalle. Hyväntaht. löytäjää pyydetään luim. palkkiota vast.

Huvila Oulunkylässä

Etu-Metsä, 12 huon. sauna peltikatolla. Tontti 800 m2. Pal. vak. 318.000:- . Vuokrat 42.000 :-. Hinta 485.000:-. Lainat 175.000:-.

21/1 -42 pud. Bulevardin tienoille naisten musta nahka ja valkoinen villakäsine (vasemman käden). Löytäjää pyydet. tuomaan pientä palkk. vast.

KADOTETTU

Pyydän sitä autonkuljettajaa, joka jouluk. 15 pnä 1941 kuljetti autonsa lavalla Aunuksesta Uuksiin maalatun kirvesmiehen työkalulaatikon, ilmoitta-

Riemukkaat hetket kielikukkasten parissa jatkuivat, nimittäin 3 + 1 päivillä törmäsin sangen epäonnistuneeseen tuotteen nimeämiseen:

"Mukavuus nolla"

maanantai 16. maaliskuuta 2015

100 kirjaa osa 3

Kas niin, "luettu" -luettelo on täydentynyt ja rekisteröidyin GoodReadsiinkin luku-urakkani kanssa. Laitoin laskurin blogin sivupalkkiin, mutta se ei meinannut heti ilmestyä. HTML-koodista piti paikata yksi kohta manuaalisesti, mutta onneksi osasin!

Täydensin sivustolle lukemiani kirjoja, joita ei ollut vielä kirjattu GoodReadsin tietokantaan. Sinänsäkin palveluksia kulttuurille ja tiedonlevitykselle.

# 10 Lappalainen, Mirka. Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadold ja Suomi 1611 - 1632

ISBN13: 9789522342423

Joululahjaksi anopilta saamani kirja osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi ja valaisevaksi opukseksi. Kirja on tehty hyvin perusteellisesti ja saihan se TietoFinlandiankin. Lappalaisen kirja Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa oli aikoinaan osa Suomen historian aineopintojani. Lappalainen on erittäin taitava kirjoittaja, jonka kirjoituksissa esiintyvä toisto ei häiritse. Pohjolan Leijonassa mainitaan tusinan kerta, että aatelisvalta voimistui Aadolfin aikana, Suomi ja Ruotsi olivat köyhiä ja 1600-luvun aateliset poikkesivat karskeista Kaarle IX:n ajan ratsusotilaista. Toisinaan toistot esiintyvät peräkkäisissä kappaleissa, mutta tämä ei todellakaan ärsytä eikä haittaa lukemista. Pikemminkin toistot korostavat näiden seikkojen merkitystä eri yhteyksissä.

# 11 Jones, Diana Wynne. Aarnikotkan vuosi. 2002.
ISBN: 951027187X

Derkinhovin mustan ruhtinaan toimiva jatko-osa.

# 12 Karlsson, Gösta & Vainio, Markku. Summan surmankorsu ja Miljoonalinnakkeen tuho (2004)
ISBN: 952917839

"Tavanomaiselta" veteraanimatrikkelilta vaikuttava ja klassikkoaiheesta tehty kirja yllätti. Veteraanihaastattelut on tehty poikkeuksellisen taitavasti ja kattavasti ja Surmankorsun ja Miljoonalinnakkeen vaiheet kartoitetaan hyvin. Surmankorsun tutkimus syksyllä 1941 vainajien löytämiseksi on selvästi ollut yksi Suomen historian ensimmäisistä konfliktiarkeologisista tutkimuksista. Pitää löytää lisää infoa tutkimuksista.

# 13 Raising Steam. Terry Pratchett.
ISBN: 0552170461

Vasta kirjailijan kuolema muistutti minua, että sain tämän luetuksi tammikuussa loppuun. Taattua Kiekkomaailmalaatua.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Poimintoja 13.3.

Eilen oli yksi masentavimmista päivistä pitkiin aikoihin, liittyi ilmeisesti perjantaihin ja 13. päivään. Kauniista säästä ilmassa oli ankeuden ja haikeuden yhdistelmää.


Terry Pratchettin kuolemasta:


Lähde: xkcd.com


" Uhrikivestä ja uhritolpasta":


Vaikuttaa todellakin siltä (vaikka onkin vain NYTistä tämä poiminta), että autoliikkeen tolpasta on tulossa rautakautista muinaisjäännöstä tärkeämpi ja arvostetumpi kohde:

http://nyt.fi/a1305937352445

Kun helsinkiläinen graafinen suunnittelija Antti Rita luki uutisen, hän kauhistui. Tolppa oli pelastettava. "Se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä, ihmiset pitävät siitä. Se on jo noussut suositun maamerkin asemaan", Rita perustelee projektia.

 Koska meemeillä taistellaan, niin tein oman:

Kuvalähteet/kaapaukset: YLE.fi, nyt.fi, firstcovers.com 13.3.2015

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Talvisodan rauha

Professori Timo Soikkasella oli hieno kirjoitus Turun Sanomissa talvisodan rauhasta. Hän käytti aineistona useiden eri yksiköiden sotapäiväkirjoja tuolta päivältä. Lietolaisia tutkiessani törmäsin seuraavaan sivuun:

Lähde: III / 1. Prikaati Viestiosaston sotapäiväkirja 13.3.1940. digi.narc.fi

Maailmasta tuli huomattavasti tylsempi paikka elää

Lähde: http://www.bbc.com/news/entertainment-arts-31858156

torstai 12. maaliskuuta 2015

Jälkipiruilua kuppikivistä ja autoliikkeistä

Kuinkakohan moni muistaa, että Sunny Carin tieltä raijattiin pois yksi suurimmista rautakauden kuppikivistä?

http://yle.fi/uutiset/karajaoikeus_purki_tonttikaupan__sunny_car_centerin_pitaa_poistaa_mainostolppakin/7862025

Saakohan kyltin säilytys enemmän kannatusta kuin kuppikiven siirtoa vastustaneet:

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/alueuutiset/vh-hameenlinna/27742-kansanliike-yrittaa-pelastaa-sunny-car-centerin-mainostolpan-2015-03-12

Muistan käyneeni tästä saunassa väittelyä toisen arkeologin kanssa, joka palvoi betoniarkkitehtuuria ja kääntäen oli suorastaan innoissaan kuppikiven siirrosta. Mitkään perustelut (kuten arkijärkeen vetoaminen, miksi Suomessa menestyisi Euroopan suurin autokauppa?) eivät saaneet häntä vakuuttuneeksi, ettei siirto ehkä ole hyvä ja tarpeellinen idea. Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn kuppikiven?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Päivän kissakuva

Komea kissa Mäntymäessä. Jostain syystä ei rynnännyt pakoon heti, kun sain kameran esille.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Pienehkö seikkailu lehdistössä

Olin sitten aamun lehdessä alion kirjoittajana. Asiaa kommentoineelle kaverille lähetin tämän:

Lähde: Helsingin Sanomat. http://hs12.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1349767889149?ts=831

Sinänsä surullista, että kirjoitin alun perin 7 000 merkin jutun ja TS:n uusi kanta on, että alioiden on oltava 4 800 merkkiä pitkiä. Kuvitustakin olisi ollut, mutta kirjoittajan pärstä otettiin tilalle. Kaikkein eniten harmitti, että lähteet jäivät pois.

Mutta onpahan taas julkaisuluetteloa paisutettu, akateeminen portfolio on kohta 11 sivuinen. Eilen oli melkoinen ongelma turboahtaa se yhteen ainokaiseen sivuun työhakemusta varten.

Mistähän sitten kirjoittaisi alion? Aliokirjoittajat tekevät muuten lehden kanssa avustajasopimuksen, jonka alakohdat toivat etäisestä mieleen Sinisen zeppeliinin kirjoituksen aiheesta.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sisällissotamuseo

Olen seurannut mielenkiinnolla Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua sisällissotamuseon kaavailuista. Pyyhkikää selaimestanne "keksinmurut" ja lukaiskaa tiivistelmä:


Museon sijainnista on myös ollut hyviä ehdotuksia. Mieleeni tulee kolme mahdollista sijaintia: Lahti, Tampere tai Helsinki. Tässä perustelut:

Lahti


Sotatanner jossa oli mukana kaikki relevantit osapuolet: punaiset, valkoiset ja saksalaiset. Lahden taistelu oli myös "surkean sodan surkea loppu", vaikka Kymissä ja Karjalan kannaksella vielä paikoin taisteltiin. Arkeologin kannalta Lahti on äärettömän mielenkiintoinen alue, sillä se on ainut sisällissodan konfliktiarkeologisesti kunnolla tutkittu kohde (Hannu Takala, Taistelu Lahdesta 1918 [1998]) eli ympäristössä on vielä taistelun jälkiä joihin tutustua.

Hyvät liikenneyhteydet (30 min Helsingistä junalla, bussit kulkevat tarjouslipuolla pilkkahintaan paikalle). Alueelle jatkosodan jälkeen siirtyneen evakkoasutuksen jäämistöstä voisi löytyä runsaasti materiaalia Karjalan kannakselta, missä käytiin ankaria taisteluja (Viipuri, Rautu, Antrean seutu).

Ongelmia: enemmän saksalaisten ja punaisten kuin valkoisten ja punaisten käymä taistelu.

Tampere


Tampereella ja sen ympäristössä käydyt taistelut olivat (Helsingin valtauksen ohella) sodan ratkaisukamppailuja. Kalevankankaan taistelu on muodostunut käsitteeksi suomalaisessa historiallisessa identiteetissä ja siihen kulminoituu monella tapaa itse sota (etenkin vapaussotatulkinta).

Paikalliset museoammattilaiset ovat tehneet erinomaisia kirjoja Tampereen tapahtumista. Ylipäätään kaupungin museo-osaaminen on Suomen ehdotonta kärkeä. Työväenmuseo Werstaan laatima luettelo Punaisten sotamuistomerkeistä on hatun noston arvoinen suoritus. Asiantuntemusta sisällissotamuseoon siis riittäisi enemmän kuin tarpeeksi.

Sota näkyy myös ympäristössä: kaupungin rakennuksissa ja patsaissa on edelleen nähtävissä luodinreikiä ja Tampereen länsipuolella on venäläisten kaivamia linnoitteita, joita käytettiin vuonna 1918. Kaupungissa sota ei rajoittuisi vain museon seinien sisälle vaan siihen voisi tutustua ympäristössä.

Kuten 1918, myös nykyään saavutettavissa erinomaisesti junalla. Bussilla pääsee jopa 2€ tarjouslipuilla. Muu museotarjonta erinomainen.

Ongelmia: tulisiko tamperelaisesta museosta liian punainen?

Helsinki


Etelä-Suomen vaikutusta sotaan ei juuri esitellä Helsingin valtausta lukuun ottamatta. On kuitenkin tosiasia, että Tampereen suunnan taistelut helmikuussa olisivat voineet mennä toisin tai ainakin sota pitkittyä huomattavasti, mikäli punakaartien parhaat osastot olisivat olleet sillä suunnalla eivätkä jahtaamassa pieniä valkoisia eri puolilla Etelä-Suomen rannikkoa.

Helsingin taistelu oli lyhyt mutta dramaattinen. Punaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia saksalaisten Itämerendivisioonaa vastaan, joka oli ainut ammattimainen sotilasosasto koko sodassa. Taistelujen jäljiltä on Pitkänsillan luona edelleen nähtävissä luodinreikiä, jotka ovat vavahduttavia sotamuistomerkkejä. Etenkin kun vertaa eri osapuolien hallussa olleita päitä sillasta keskenään. Punaisten epätoivon luotien rummuttaessa sillan kivetystä voi tuntea ja kuvitella, kuinka joku urhea on yrittänyt edes kerran nousta ylemmäs ja saada laukaistua kiväärinsä saksalaisten suuntaan.

Ei voi kiistää sitä seikkaa, että Helsinki on helpoiten tavoitettavissa ja ainoa realistinen paikka, jossa museo saisi kunnolla kävijöitä, vaikka monet Suomen museoista muuallakin ylittivät 2014 kävijätavoitteensa. Sotamuseo lähellä antaisi ammattitaitoista apua sotaan liittyvissä kysymyksissä.

Ongelmia: kaikkea ei todellakaan saa tunkea pelkästään pääkaupunkiseudulle!

Muutamia hajatuksia


Keskeinen kysymys museossa on, halutaanko se painottaa sotahistoriaan vai sosiaali- ja poliittiseen historiaan. Onko pääpainopisteenä sodan kulun esittely kartoin ja esinein vai sodan syiden ja seurausten pohtiminen? Konfliktiarkeologina minua kiinnostavat tietysti eniten taistelut, mutta suurta yleisöä voisi kuvitella kiinnostavan enemmän terrori, vaino ja vankileirit. Jokainen suomalainen on todennäköisesti menettänyt omaisiaan tuossa sodassa.

Karjalan alue tulee tuottamaan vaikeuksia. Viipurin taistelut ja kannaksen tapahtumat olivat tärkeässä roolissa, ja niille pitäisi omistaa kokonainen näyttelyhuone museosta karttoineen kaikkineen. Esineiden löytäminen voi olla vaikeaa, mutta esimerkiksi venäläisten sotasaaliiksi saamia saksalaisia Mauser-kiväärejä pitäisi olla edelleen olemassa ainakin keräilijöiden kokoelmissa. Nämähän vietiin Suomeen varuskuntiin ja ne päätyivät nimenomaan Karjana rintaman punaisille, ja viimeiset paiskottiin muistaakseni Savitaipaleen ratapenkalle sopivien ammusten loppuessa.

Vankileireistä on tultava eräs tärkeimmistä näyttelyn osia. Ei pelkästään asian muistamisen merkittävyyden vuoksi, vaan myös museaalisen vaikuttavuuden vuoksi. Eräät Suomen kiehtovimmista sotaan liittyvistä esineistä ovat Työväen arkistolle lahjoitetut Suomenlinnan sotavankileirillä tehdyt esineet. Myös Tampereen museolla on tietääkseni vankileireillä valmistettuja esineitä, mm. naisvangin hiuksistaan valmistamat kellonvitjat. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Tässä siis muutama ajatus sisällissotamuseosta. Itse katson museon välttämättömäksi, mutta vaikeasti toteutettavaksi.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Takaisin!

Melko pian sen jälkeen kun kirjoitin Grim Fandangosta tuli uutinen sen paluusta. Muutama kuukausi sen jälkeen kun katsoin Twin Peaksit putkeen tuli ilmoitus, että sarja saa vuosikymmeniä odotettua jatkoa. Kokeillaan, jatkuuko putki.

Moni muukin kadonneeksi luultu ilmiö lapsuudesta on tullut loisteliaasti takaisin, joten koetetaan, koetetaan josko asioista kirjoittaminen toisi niitä maagisesti takaisin. Kenties nämä kirjoitukset toimivat katalyyttina ihmiskunnan alitajuntaiseen psyykkiseen linkkiin ja muokkaavat maailmasta paremman paikan. Tai sitten on hyvä tuuri.

Tässä siis pari hienoa asiaa, jotka pitää tuoda takaisin tai joiden on jatkuttava:

Futurama


Simpsonien luojien hieno animaatiosarja, jonka tasoista oivaltavaa ja yllättävää käsikirjoitusta olen harvoin kohdannut. Edelleen naurattaa robotti Benderin hulvaton toteamus alkaneeseen vapaapäivään:

"Time to go clubbing! Baby seals, here I come!"

Sarja sai ansaitusti jo kerran jatkoa, syytä olisi tehdä lisää jaksoja.

Total Annihilation

"What began as a conflict over the transfer of consciousness from flesh to machines escalated into a war which has decimated a million worlds. The Core and the Arm have all but exhausted the resources of a galaxy in their struggle for domination. Both sides now crippled beyond repair, the remnants of their armies continue to battle on ravaged planets, their hatred fueled by over four thousand years of total war. This is a fight to the death. For each side, the only acceptable outcome is the complete elimination of the other."



Kaksi robottilaumaa, Core ja Arm taistelevat toisiaan vastaan. Valtava valikoima kalustoa, rakennuksia ja aseistusta teki pelistä hyvin hienon kokemuksen. + komeampaa mattopommitusta saa hakea! PLUS pelin soundtrack on jotain sellaista, mitä varten suomen kielessä on sana "eeppinen".

Jatkan listaa jahka nostalgia iskee jälleen kerran

torstai 5. maaliskuuta 2015

Grim Fandangoa ja media-arkeologiaa

Vuodatuksen aika. Vaikka henkilökohtaisesti inhoan yli kaiken sanaa "media-arkeologia" tai "digitaalinen arkeologia", on itse toiminta eli vanhoille tietokone- yms. alustoille tehtyjen tiedostojen pelastaminen kiehtovaa ja arvokasta. Keksisivät vain paremman nimen kuin sellaisen, joka ratsastaa ah-niin-seksikkäällä arkeologialla. Vai pitäisikö minun nimetä itseni maa-aineskirurgiksi?

Arkeologia on professio, tiede- ja ammattiala, johon kuuluu menneisyyden fyysisten jäänteiden etsiminen (usein esille kaivaminen) ja tutkiminen. Tietyltä kannalta ajateltuna kyllä, tieto on olemassa mikroprosessoreilla ja CD-levyjen kuopissa fyysisessä muodossa. Silti arkeologia arkeologiana ja tietotekniikan menneisyys tekniikan historiana!

Taannoin Siirtolaisuusinstituutin vintillä pyöriessäni huomasin monia vanhoja tietokoneita, mutta valitettavasti kaikkein vanhin tietokonekanta, mm. Nokian Mikromikot on jo poistettu varastoista. Oli myös kiinnostavaa tutkia isoja laatikoita, jotka olivat täynnä reikäkortteja Kekkosen ajalta.

Pelkästään siksi, että tällä pelastettiin rakas vanha kunnon Grim Fandango, annan anteeksi arkeologia -sanan käytön tässä kerettiläisessä yhteydessä:

http://www.polygon.com/2015/1/27/7921837/grim-fandango-remastered-interview-double-fine-disney-lucasfilm-sony

 

Media-arkeologiaa ja arkeologimediaa


2000-luvun masentavimpia puolia (kansainvälisen terrorismin, uuden kylmän sodan ja ilmaston lämpenemisen sekä luonnon tuhoutumisen ohella) on median liittäminen joka ikiseen asiaan. Kannattaa lukea Sinisen zeppeliinin kommentti mediakasvatuksesta (teesi nro 5) ja vähän muustakin koulunkäyntiin liittyvästä, sekä ennen kaikkea painaa mieleen loppukaneetti:

Ja muistakaa, että aina kun joku sanoo "maailma on medialisoitunut", jossain kuolee reportteri.
Arkeologia on (onneksi ja epäonneksi) medialisoitunut rajusti. Parhaimmillaan tämä lisää (huoh!) ihmisten kiinnostusta ja ymmärtämystä arkeologiaa kohtaan mutta pahimmillaan siitä tulee itse tarkoitus. Medialisoitumisen sijaan arkeologia karnevalisoituu. Varsinainen arkeologia ja etenkin tutkimusten tulokset jäävät vähälle. Tutkimuskohteesta on Facebook-sivut, Twitter, kaksi blogia ja herra ties mitä mutta varsinaisia tuloksia saa odottaa. Herranpieksut, kirjoitetaanko ensimmäisen vuoden apurahajakson selitykseksi tätä nykyä "perustimme ja kirjoitimme blogia, teimme 178 Facebook-päivitystä ja 203 twiittiä..." Tiedän tutkijoita, joilla on sosiaalisessa mediassa suuret näytöt mutta tuloksia hyvin vähän. Keskiverto mediaeläin osallistuu kaikkeen mutta ei aikaansaa mitään.

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja median kielillä, mutta minulla ei olisi näyttää tutkimusraporttia, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen."

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

101 esinettä - # 21 ja 22

Fabriikki 8:ssa Nahkurinkadulla oli sunnuntaina  kirpputori. Pistäydyin siellä aivan viime tinkaan ja tuli tehtyä pari löytöä.

# 21 - Muumilaakson kartta


Olimme juuri tekemässä lähtöä ja kävin hyvästelemässä kaverini, jolta sain tiedon kirpparista ja kutsun paikalle. Huomasin hänen kojunsa seinässä jotakin, mikä oli pakko saada omaksi: Muumilaakson kartta!

Muumilaakson kartta. Liekö ollut jonkin muumilehden liitteenä tai sitten peräisin Tampereelta.

Muumitaloon kuuluu Vaikka mikä huone.
Kartta on juuri oikealla tavalla rypistynyt, materiaalina käytetty paperi tuntuu sormiin juuri siltä kuin vanhan kartan kuuluukin ja kellastuminenkin on hienoa ajan patinaa. Kolmen euron löydöksi suurenmoinen!

Sijoitus: olohuoneen seinällä. Tuli eilen kesken 1864 jaksoa alas, eli pitää hankkia enemmän sinitarraa tai kehystää & ripustaa kartta tauluna.

# 22 - Mao Zedong T-paita


Huomasin yhdessä kojussa AK-47 T-paidan josta huomautin vieressä olevalle kaverilleni, jolta sain kutsun paikalle. Hän osti T-paidan ja myyjä alkoi kaupitella Mao Zedong -paitaa kaupanpäällisiksi. Kaveri osti rynnäkkökivääripaidan toiselle kaverilleen ja antoi suurmiehen paidan minulle. Pitäisikö käyttää kesällä yliopistolla pistäytyessäni?

T-paita. Vanha ja hieman kulunut, mutta ei sentään maon syömä.

Sijoitus: tällä hetkellä pyykkikori.

100 kirjaa osa 2

Luettu:

8. Paavo Rintala. Nahkapeitturien linjalla. Osa 1. (1976)
ISBN: 951-1-02464-7

Mummoni ja Mannerheim -teoksesta pitäneille mitä mieluisin lukukokemus. Rintalan kieli on hyvin kiehtovaa: lyhyitä lauseita mutta ei töksähtelyä. Kiehtova läpileikkaus talvisodan kokeneista. Mukana kuitenkin ehkä aavistuksen verran jälkiviisastelua, joka tosin kuuluu aikakauden ilmapiirin esittelyyn. Pariksi kannattaa lukea tuoreen Suomen Sotilas 1/2015:n artikkelit talvisodasta, niin huomaa Rintalan tietyiltä osin myös olleen aikaansa edellä tulkinnoissaan.

9. Kurt Vonnegut. Äiti yö. (1980)
ISBN 951-30-2623-X

Veikeä ja oivaltava kirja amerikansaksalaisesta natsitaustaisesta miehestä ja tämän, hmmm, tragokoomisesta elämästä. Vonnegutin kirjoitustekniikan loistoesimerkki. Nopealukuinen mutta ei missään tapauksessa "helppo".

Havainnot:

Hyvää kaunokirjallisuutta lukee nopeammin kuin kiinnostavintakaan tietokirjaa. Tietokirjoissa on kiusaus aina loikkia tietoikkunoiden ja mielenkiinnottomien lukujen yli. Luin esitelmää varten parikin tietokirjaa, mutta monet luvut jätin väliin, joten en kirjaa niitä tähän lukuohjelmaan. Jos kymmenen sivua luetellaan radiohiili- ja termoluminesenssiajoituksia, niin ei jaksa, ei kykene!

Luvussa:

Paavo Rintala. Nahkapeitturien linjalla. Osa 2. (1979)

Wiest, Andrew (toim.). Vietmanin sota. (2009)

Salossa vierailevana luennoitsijana

Kävin tiistaina Salossa pamisemassa nuoremman rautakauden konflikteista. Väkeä oli mukavasti ja esittivät luennon lopuksi kysymyksiä, vieläpä relevantteja, joten oli sen(kin) puolesta onnistunut matka. Jostain syystä oli haastavampaa tehdä esitelmää nuoremman rautakauden konflikteista (esitelmässäni n. 700 jKr - 1150 jkr. ja vähän varhaiskeskiajan puolelle) kuin vanhemman rautakauden konflikteista viime vuonna. Lisäksi piti puhua paljon konditionaalissa.

Museoelämys


Jo vuosi sitten Tukholmassa Fotografiskassa ihastelin museon kaupan puolella Nick Brandtin Afrikassa ottamia villieläinkuvia. Otin tiistaina iltapäivällä aikaisemman bussin Saloon kun huomasin lehdestä, että hänen valokuvanäyttelynsä on esillä Salon taidemuseo veturitallissa. Museionin jäsenenä pääsin ilmaiseksi sisään, mutta se oli museolle kannattava kauppa: lähtiessäni ostin tavallista enemmän postikortteja ja hienon tulitikkuaskin.

Nick Brandtin valokuva tomussa kylpevästä norsusta. Myös esillä Salossa.
Lähde: http://nickbrandtphotography.blogspot.fi/

Salon taidemuseo on näyttelytilana toimiva ja mielenkiintoinen jo itsessäänkin (olen aina ollut vähän junahullu, ja kurkistelin ikkunasta pihalla nököttävää höyryveturia innolla). Brandtin valokuvat oli tuotu tiloissa esille hyvin vaikuttavasti ja parhaimpien (kaikki otokset LOISTAVIA!) kuvien äärellä vierähti pitkä tovi.

Mielenkiintoisimpien kuvien luona oli pitkä selostus kuvaustilanteesta ja Brandtin kärsivällisyyttä voi vain kunnioittaa. Hyvän kuvan ottamiseen voi kulua kaksikin viikkoa, kun eläimet vain makailevat laiskasti paikoillaan eikä sopivaa poseerausta ja valaistusta löydy. Tuli etäisesti "Avara luonto LSD:ssä" eli titivituntyy.com ja sen luontokuvakoulu mieleen. Hankalaa työtä, mutta Brandt on selvästi ammattilainen.

Brandt palaa Fotografiskaan uudella näyttelyllä, jossa on esillä vanhoja ja uusia kuvia. Salon jälkeen hänen kuviaan pääsee tutkimaan Moskovassa.

Suosittelen vierailua Salon taidemuseossa. Nick Brandt, On this Earth, A Shadow Falls esillä 17.5.2015 asti.


Salolaisia sotamuistomerkkejä


Kävellessäni museolta kohti ammattikorkeakoulua oli onneksi aikaa tutkia nähtävyyksiä tien varrella. Sibeliuspuiston ohi kulkiessani kävoin vilkaisemassa uudelta näyttävää muistomerkkiä, joka osoittautui salolaisten Mannerheim-ristin ritarien muistokiveksi. Muistomerkki on uusi, kesältä 2014.

Sibeliuspuiston muistomerkki.

Perniöntien varrella ihmettelin tien vieressä nököttävää paatta ja sen metallilaattaa. Onneksi edelleen oli aikaa ihmetellä, joten kävelin nurmen poikki sen luokse. Äimistyin, sillä kyseessä olikin jatkosodan aikaisen 17. Divisioonan muistomerkki.

Tammidivisioonan muistokivi.

Kivi oli suhteellisen huomaamaton ja vähän kuin "ei missään". Kivi on pystytetty sen tien varrelle, jota pitkin salolaiset marssivat 1941 rintamalle. Eli siinä selitys hieman kummalliselle ja huomaamattomalle paikalle. Kivelle ei edes johda kävelytieltä polkua. 

Tien varrelle pystytetyt 130 tammea ovat tavallaan osa muistomerkkiä, sillä ne on pystytetty nimenomaan Tammidivisioonalle. Harvinaisen komea muistomerkkikokonaisuus, ja pitkäikäinenkin jos vanha sananlasku pitää paikkansa: "Tammi kasvaa 500 vuotta, elää 500 vuotta ja kuolee 500 vuotta". Eli vuonna 3476 on tarvetta uusia muistomerkkiä näiltä osin?