Sarjakuva-arvostelu: Pahispomo ja kissat

Postiluukusta kolahti luettavaksi ja blogattavaksi kerrassaan erikoinen mangauutuus: Bomarnin Pahispomo ja kissat (Aku no Boss to neko).

Bomarn. Pahispomo ja kissat (2017). Kuva: Tammi.fi

James Bondinsa ja Kummisetänsä katsoneet tietävät, ettei nahkatuolissa kissa sylissä istuva mies tiedä hyvää. Kissaa silittelevä mies voi tällaisessa kohtauksessa vain ja ainoastaan pohtia kauheuksia.

Ikonisin Bond-konna, Ernst Stavro Blofeld. Kuva: wikipedia.org

Ja kenties elokuvahistorian ikonisin pahis kissa sylissä -kohtaus: Godfather I (1972). Kuva: http://nuttyfacts.blogspot.fi/2015/03/cat-in-godfather.html / godfather.com

Pahispomo ja kissat manga rakentuu juuri tälle kummalliselle eläimen ja ihmisen suhteelle: sarjan pääosassa on nimetön Boss, suomennoksessa "pahispomo", joka hekottelee itsekseen jatkuvasti hiljaa ja jonka ympärillä pyörii kissalauma. Sarjakuva on lähestulkoon sanaton ja perustuu mykkäelokuvien tyyliselle huumorille. Slapstickiä enemmän huumoria syntyy kuitenkin siitä oivalluksesta, ettei ihmisissä pelkällä läsnäolollaan ja dominoivalla  tuijotuksellaan pelonsekaista kunnoitusta aikaan saavalla pahispomolla ole minkäänlaista vaikutusta tavalliseen kissaan.

Pomon, kahden kätyrin (A ja B) ja sala-ampujan lisäksi vakihahmoina ovat kissat Pitkäkarva, Musta, Laikku, Hopeatabby ja Valko. Pääasiassa sarjakuvissa joko kissa tekee jotain ja ihmiset reagoivat siihen tai kissat reagoivat - tai useammin jättävät reagoimatta - ihmisiin. Kissanomistajalle, kuten minulle, tilanteet ovat harvinaisen tuttuja! Hyvä oivallus on esimerkiksi strippi, jossa pahispomo pistää pyörimään kissalaumalleen videon, jossa on lintuja, myyriä ja hiiriä. Kun kissat tapittavat ja tapailevat tassuillaan ruutua, videoi Pahispomo kissojensa touhua ja katsoo lopulta videota videota katsovista kissoistaan omalta näytöltään. Ensin on siis "video kissoille", sitten "video ihmisille".

Piirrosjälki on hyvää ja minimalistisuudessaan moni strippi on nerokas. Jollakin kummalla tavalla lyhyet, kahden sivun sanattomat stripit tuovat suuresti lämpöä pahispomojen ja kissojen suhteeseen: pomo ei voi kuin hymyillen hyväksyä toistuvat henkiset tappiot rakastamilleen kissoille. Samalla lukijan suhde tähän Blofeldiin/Corleoneen on hämmentävä: kulkukissaa hyvin kohtelevaa ihmistä ei voi vihata.

Hyväntahtoinen manga kissoja omistajasta pahispomosta on hyvin erikoinen ja toimiva idea. Kirjan lukee sanattomuuden vuoksi nopeasti, mutta hyvä mieli säilyy pitkään. Suosittelen sitä kaikille kissaystäville!

Arkeologi ja kaksinkertainen filosofian maisterikin joutuu nöyrtymään ja kumurtamaan kissan edessä. Kuva kaivauksilta Enosta kesältä 2017.

Vanhoja Suomen Kuvalehtiä 1939-1944

Pidin eilen luennon ilmapommitetusta Suomesta ja etsin kuvitusta muualtakin kuin SA-kuvista. Onneksi Turun Kaupunginkirjastossa on helposti saatavilla Tietopuolella Suomen Kuvalehtiä ja niiden avulla olikin hyvä esitellä ajankuvaa pommituksista. Totta kai kuvasin taas muitakin kiinnostavia juttuja.

Parempi puolisko näytti meemiä, jonka mukaan 50 vuotta sitten eläneistä ihmeellisintä nykyajassa olisi heistä se, että melkein jokaisella ihmisellä on taskussaan laite, jolla on pääsy valtaosaan maailman kaikesta tiedosta. Ja ihmiset käyttävävät tuota laitetta kissavideoiden katseluun.

Ei kissavideoissa ole mitään uutta. Melkein jokaisen Suomen Kuvalehden lopussa sota-aikana oli valokuvia kissoista tai kissanpennuista ja riimittelyjä näiden touhuista:

Taas kerran useaan lehteen oli saksittu muista lehdistä poimittuja hassuja ilmoituksia eli kielikukkasia.

Melkoinen lehmä.

Ööh... olisikohan tuo yhtiö muuttanut nimensä Whizzo Chocolateksi?

Pilakuvat olivat aika hauskoja, vaikka moni olikin puhdasta slapstickiä:

Neukkunäkemys talvisodasta, aineistona sotasaaliiksi saatu puna-armeijan elokuva:

Talvisotaa ja rotuoppia, eli miksi rauhalliset valkoihoiset suojeluskuntalaiset ovat erinomaisia sotilaita ja jotkut muut ei. Kirjoittajana vallan tohtori:

Keskiaika mietitytti myös sota-aikana, tässä kahden sivun artikkelissa pohditaan mahdollisia keskiaikaisia aittoja:

Välirauhan aikana neuvostoliittolaiset ehtivät luoda luovutetussa Viipurissa omia tuotemerkkejä, muun muassa Viipuri-tupakkaa:

Käviköhän arkeologi paikalla? Helsingin Annankadulla löytyi talvella 1944 viemäriä korjatessa 1700-luvun alusta peräisin olevia hautoja. Säilymisprosentti näkyy olleen hyvä:

Muutamia poimintoja Karjaloista, lähinnä Wiipuriin liittyviä asioita

Kävin siis Raisiossa keräämässä Karjala-lehdistä lehtijuttuja. Koska kunnon tutkimukset puuttuivat, olivat sanomalehdet ja arkistojen alkuperäismateriaalit ainoa keino tutkia Viipurin kieltolakia pari päivää sitten työväenopistolla pitämääni luentoa varten.

Karjalasta löytyi toki muitakin mielenkiintoisia lehtijuttuja, joista muutama alla:

Tämän ilmoituksen taustat haluaisin tietää! Karjalasta vuodelta 1929.

Sanomalehtialalle toivottiin lisää naisia vuonna 1920 (piiiiiitkä artikkeli ja hajallaan, siksi osissa):

Tämä kadonnut koiraparka katosi, nimestä päätellen sen elämä on todennäköisesti ollut stressaavaa:

Venäläisvastaisuutta oli joka lehdessä, mutta juutalaisten leimaaminen joissakin yhteyksissä kiinnitti huomioni:

Suojeluskuntiin kuulumisen puolesta propagoitiin ahkerasti:

Suojeluskuntiin liittymisen puolesta kampanjoidessa muistettiin myös Suomen naista ja käytettiin sangen kärkästä kieltä:

Kiinnostavaa sinänsä, useita vuosia sodan jälkeen löytyi maastosta sisällissodan uhreja.

 Pilakuva:

Kissavideoita on ollut aina, muodossa tai toisessa:

Suomen väri- ja vernissatehdas O.Y.:n mainoksen kehys (vuodelta 1926) herätti suurta hilpeyttä:

Arkeologiaa, muuta muinaistutkimusta ja yliopistoelämää seurattiin tarkkaan. Samoin Helsingin yliopiston lukuvuoden avaus oli aina tärkeä tapaus ja jokaisen professorin  pitämä avausluento raportoitiin. Turun Yliopiston perustamiseksi kerätyistä varoista tehtiin jokaisesta isot artikkelit. Tässä tosin Tiede-lehtien vakioartikkelin avaus 9.1.1923:

Koko artikkeli niin valtava, että en käy sitä tähän nyt liittämään.

Egyptologia kiinnosti suuresti karjalaisiakin, kuten artikkeli muinaisegyptiläisten elämänohjeista ja viisauden säännöistä vuodelta 1926 osoittaa:

Mutta, kuten mainitsin, myös kotimaista arkeologiaa seurattiin tarkkaan:

Koska viimeksi olette nähneet toimittajan Museoviraston kenttätöiden esittelyssä, häh?

Viipurin teatteria seurattiin tarkkaan:

Kaupunki kehittyi ja kasvoi voimakkaasti. Esikaupunkien ohella perusinfrastuktuuria ja hallintorakennuksia kehitettiin, tässä uuden kaupungintalon piirustuskilpailu arkkitehdeille 1923:

Ja tässä palkitut ehdotukset:

Puolueen nimi on vaihtunut, mutta linja ei! Maalaisliittoa käsittelevä pilapiirros vuodelta 1929:

Jääkärit olivat brändi! Tässä Savuke 27 -mainos vuodelta 1923:

 Sangen persoonallinen piirros ja juttu, johon se liittyy (vuodelta 1923):

Päivän kissakuva

Komea kissa Mäntymäessä. Jostain syystä ei rynnännyt pakoon heti, kun sain kameran esille.

101 esinettä - esineet #11 ja #12

#11 - munakellokissa

Hankin puolisolle edellisen, tomaatinmuotoisen munakellon hajoamisen jälkeen lahjaksi uuden munakellon, kiukkuisen kissan näköisen.

Kissa alkoi pari kuukautta sitten jätättää tai pysähteli kesken tikityksen. Jonkin aikaa piti pärjätä älypuhelimen kovaäänisellä piipityksellä, mutta viikko sitten sain kissan korjattua. Toimenpide käsitti koneiston avaamisen, satunnaisen tökkimisen sekä puhaltelun ja kokoamisen. Tikittää (ja mököttää) taas!

#12 Jack-o- Cat-o-lantern

Arlan sivuilta löytyy maan mainio kurpitsapiirakan resepti. Periaatteellisista syistä (ylimääräinen vaivannäkö parantaa aina ruoan makua!) ja ajankohdan vuoksi (Halloween eli pyhäinpäivä) hankin siis iiiiison kurpitsan ja kaiversin sen sisukset iki-ihanan piiraan aineksiksi.

Lapsuudessani kaivertelin aina silloin tällöin kurpitsalyhtyjä kotipihalle, ja ajattelin tehdä sellaisen nytkin. Päädyimme kuitenkin hyvin poikkeukselliseen lyhtyyn: malli löytyi stressinpoistoon soveltuvan cuteoverloadin sivuilta. Parempi puolisko, piirakkamestari, piirsi tussilla ääriviivat ja minä kaiversin porakoneen ja puukon avulla. Korvat saatiin silmäkolopalasista halkaisemalla yksi kahteen osaan ja pistämällä katkaistut grillitikut kiinnikkeiksi. Tavallista kynttilää ei lyhdyn sisään uskaltanut tunkea, joten otin polkupyörän punaisen LED-takalampun ja pistin sen elmukelmuun käärittynä palamaan, valo kitalakeen päin. Hieman tuuletusikkunan kaihdinverhoa ylös ja naapurit saavat nauttia kissalyhdyn loisteesta pimeässä!

Tämä esine on suomalaisuuden kannalta siinä mielessä mielenkiintoinen, että tässä voi havaita amerikkalaisuuden vaikutuksen Suomeen 2000-luvulla. Kurpitsalyhty ei kuitenkaan ole nyt tyypillinen irvinaamalyhty, vaan noudattaa "Webistanian" caturday-mallia. Vielä lapsuudessa kaiversin perinteisen mallisia lyhtyjä.

Tällä kertaa siis kissa-aiheista esineistöä!