lauantai 29. lokakuuta 2016

Kirjamessuilua lyhyesti

Tuli sitten vierailtua niin Turun kuin Helsingin kirjamessuilla. Turussa oli kyllä ahtaampaa (pienempi tila) mutta jotenkin enemmän spirittiä. Samoin antikvariaattipuoli oli jostain syystä parempi Turussa.

Turun kirjamessujen paras löytö oli Muolaan ja Äyräpään historiikki, joka oli kuulunut Kanneljärven kansanopistolle. Minusta kirjoista takaa löytyvät kirjaston käyttösäännöt ovat aina hohdokkaita:



Helsinkiin menin ostoslistan kanssa. Listan kirjoista sain vain minimaalisen määrän hankituksi. Kärjessä oli Jussi Harolan Yhteys! Tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen puolustusvoimissa koska olen kyllästynyt lainaamaan opusta jatkuvasti Turun kaupunginkirjastosta. Sitä ei löytynyt yrityksistä huolimatta Turun kirjamessuilta ja riemuitsin suuresti kun Helsingissä erään antikvariaatin tiskistä se löytyikin hintaan 27€. Syy kirjan viimeaikaiseen pieneen kiertoon selvisi seuraavassa kojussa: se oli koko loppupainoksen kahminut osto- ja myyntiliike joka myi kirjaa 12€ hintaan... hakeuduin nurkkaan kiroilemaan mitä ankarimmin.

Syynä pikaiseen ostoon oli se, että Turussa messuilla kaduttaa edelleen etten ostanut Barokin pukumuotia sen korkeasta hinnasta huolimatta. Varsinainen syy ostamattomuuteen oli se, että ostoskassini natisi jo liitoksissaan. Myyjä oli kuitenkin turkulainen ja arvelin tyyriin hinnan karkottavan ostajat. Mutta ei: kun kävin antikvariaatissa messujen jälkeen niin kirja oli kuin olikin mennyt. Argh!

Muita hankintoja Helsingistä:


Viiden pennin puodista viiden euron kirjoja. Pulju taisi ostaa koko SKS varaston vuosi pari takoperin kilohintaan:

Lasse Vihonen: Radio sodissamme 1939 - 1945
Merja Sillanpää: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla
Eric Gustaf Ehrström: Ylioppilaan sotapäiväkirja 1808


Savukeidas, hieno kustantamo:

Mark Twain: Omaelämäkertani

Olen vakaasti päättänyt tukea Kimmo Pietiläistä ja Terra Cognitaa aina, kun siihen vain on mahdollisuus. Miesparka tuntuu yksin pitävän suomalaista yleismaailmallista tieteellistä huippukirjallisuutta 2010-luvulla. Siispä sieltä pitkään kiertelemäni ja kaartelemani:

Nate Silver: Signaali ja kohina. Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät

Karin pilapiirroskokoelmista puuttuu enää vain pari. Nyt löytyi pilkkahintaan:

Kari. Tää on kivaa!


En pohjimmiltaan ymmärrä tai suostu ymmärtämään sitä ettei maailma koskaan muutu vaikka olen lukenut Sinuhet ja Claudiukset. Valtaosa Karin 1970-luvun piirroksista oli taas kerran kuin suoraan tästä päivästä. Etenkin tästä piirroksesta tulivat mieleen Helsingin Sanomien kolumnistit. Nykyään tosin muoti on muuttunut ranskalaisfilosofeista Yhdysvaltain itärannikon yliopistojen kasvatteihin, joiden sanomisia siteerataan tämän tästä:

Kuva: Kari Suomalainen. Poistan piirroksen pyydettäessä.
 En tiedä oliko väenpaljous vai mikä syynä, mutta Helsingissä tuntui loppuvan happi. Pari viimeistä tuntia pysyin hädin tuskin hereillä ja vaikka sainkin ostoskassini tuttujen tiskin alle jemmaan niin minä vain kuljeskelin etsimässä vapaita tuoleja joilla huilia. Koko paluumatkan Turkuun nukuin.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että Turussa järjestetään kirjamessujen kanssa ruoka- ja viinimessut ja Helsingissä viini- ja ruokamessut. Olin kahden vaiheilla että otanko maistelutiketit ja olin jo jonottamassa niitä nähtyäni uusia italialaisia oluita. Kun kuitenkin maistelulasin hinta selvisi vasta tiskillä (8€, josta 5€ saa panttina takaisin lasia palauttaessa) enkä tiennyt minkä suuruisia huikkia maistelulipuilla saa (ja vaativatko jotkut ehkä useamman tiketin) niin annoin koko touhun olla ja ostin vinon pinon liperiläisiä karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Ne katosivat illalla Turussa itsetehdyn munavoin kanssa kitoihin.

No, onpahan kirja-arsenaalia täydennetty rankemman kanssa tulevia koitoksia varten.

Otin piruuttani muutes Helsingissä seuraavan kuvan otsikolla "Museoviraston kaikki jäljellä olevat työntekijät samassa kuvassa viimeisimpien leikkausten jälkeen":

Joidenkin tietojen mukaan kuvassa vain 80% MV:n nykyisestä henkilökunnasta.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Muutama kuva matkan varrelta

Olisikohan tässä ollut kyseessä äkkitempautuminen?



Tällainen pötkötti Stockan ruokakaupan kassojen edessä:


Voi surkeutta!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lyhyt mietintö salasanoista

Olen joutunut viime aikoina toistuvasti auttamaan vanhempia sukulaisiani tietokoneiden salasanojen kanssa. Olen tullut tulokseen (josta on kyllä usein sanomalehdissä ja mediassakin) että nykyiset salasanakäytännöt ovat huonoja ja vanhempien ihmisten kannalta epäinhimillisiä.

Vaatimukset siitä, että salasanoissa täytyy olla esimerkiksi välimerkkejä ! # jne. ovat heille vaikeita, koska yksinkertaisesti sorminäppäryys ja käsivoimat eivät riitä shiftin ja merkin painamiseen samanaikaisesti. Ison kirjaimen saa periaatteessa Caps Lockilla, mutta sekin on vanhukselle yllättävän vaikeaa.

Kaikkein hankalinta on tietysti salasanojen muistaminen. Yleensä suosituksena on sana jossa kirjaimia ja muita osia korvataan isoilla kirjaimilla, numeroilla jne. Tätäkään ei tosin aina suositella ja usein halutaan täysin käsittämätön merkkiyhdistelmä. Tällainen on mahdoton muistaa, ellei se uppoa lihasmuistiin. Kerran olin unohtanut kirjaston salasanani jonka muistin vain summittaisesti. Sitten keksin: suljin silmäni ja näpyttelin salasanan sormien varassa. Pääsin heti sisälle tietokantaan!

Sotilastiedusteluun ja etenkin suomalaiseen radiotiedusteluun jokseenkin perehtyneenä tiedän, että "sattumanvaraista" salasanaa on pirun vaikea luoda kotikonstein. Suomalaiset loivat jatkosodan aikana sattumageneraattorin kirjoittamalla kaukopartioiden salakirjoituksessa käytettävät merkit palloille, jotka nostettiin sokkona säkistä. Samaan tapaan kuin suomalaisten salakirjoitus toimii lottopallojen idea. Vahvuutena oli se, että merkki ei välttämättä koodautunut vaan A saattoi olla A. Tämähän oli saksalaisten kuuluisassa Enigmassa merkittävä heikkous, eli esim. E ei koskaan ollut E vaan aina jokin muu merkki.

"Sattumanvaraista" näppäimistön hakkaamista ei ole olemassa. Tiedustelijat havaitsivat sodan aikana nopeasti, että salakirjoitusta koneella laativa valitsi yleensä ensiksi vähemmän "sattumanvaraisesti" jonkin merkin QWERTY-näppäimistön vasemmalta puolelta ja tämän jälkeen yhtä sattumanvaraisesti seuraavaksi merkiksi jonkin oikealta puolelta. Tämä rajasi merkittävästi salakielen käyttöä ja helpotti koodin murtamista.

Tässä xkcd:n sarjakuvassa on ideaa:

Kuva: xkcd.com

Ongelma on myös salasanojen määrä, koska niitä tarvitsee tätä nykyä joka paikkaan. Itselläni on ainakin 30 salasanaa (mm. KELA, Työvoimatoimisto, yliopiston sähköposti [vaihdettava 3 kk välein], Gmail, GoodReads, LinkedIn, Posti, Kuntarekry, verkkokaupat....).

Samoin ongelmallista on salasanojen takana olevat termit kuten "käyttäjätili", koska tili hämmentää monet luulemaan että on tekemisissä pankkipalveluiden kanssa. Jos salasana on todella unohtunut ei monikaan ei-diginatiivi hoksaa, että uuden salasanan saadakseen pitää painaa TEKSTIÄ jossa lukee "Unohditko salasanasi?". Moni vanha ihminen rullailee turhaan sivuja ylös alas etsien nappia jota klikata.

Kaikista verkkosivuista pitäisi saada mobiiliversion ohelle myös vanhuksille optimoitu versio. Fontit olisivat isoja ja selkeitä (sans serif), kaikki ylimääräinen typerä inteaktiivinen mainonta poistuisi (koska moni klikkaa vahingossa hiirellä mainosta jolloin joutuu hämmentävästi aivan oudoille sivuille) ja muutenkin sivustojen ylipursuavaa tarjontaa voisi karsia minimiin. Samalla salasanaruutu näyttäisi suoraan näpytellyn salasanan eikä palloja, koska vanhukset tekevät herkästi kirjoitusvirheitä. Nämähän saa selaimen asetuksista asetettua, mutta se on keskivertoihmiselle pirun vaikeaa.

Etenkin verkkopankit tarvitsisivat tällaisen vanhusoptimoidun sivuston, onhan toitotettu miten kivaa on kun vanhusten ei tarvitse poistua kotoaan erikseen pankkiin hoitamaan asioitaan vaan kaikki hoituu parilla klikkauksella. On surkeaa, että melkein kaikki pankkipalveleminen pakenee verkkoon sivuille, joita vanhusten on hankala käyttää.