Vailla omaa paikkaa? Karjalan evakot ruotsinkielisessä Suomessa
2024
Momentum Kirjat
479 sivua
Tein vuosia tutkimusta evakoista Suomen ruotsin- ja kaksikielisissä kunnissa*, ja tulokset on nyt viimeinkin julkaistu kirjamuodossa. Teoksen Vailla omaa paikkaa? Karjalan evakot ruotsinkielisessä Suomessa julkaisutilaisuus on Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa perjantaina 6.9.2024.
Teoksen nimi on peräisin Koiviston siirtoväen Koiviston hoitokunnalle lähettämistä kirjeistä. Moni heistä kertoi vastauksena Karjala-lehdessä olleeseen kyselyyn asuvansa jossakin ruotsinkielisessä kunnassa, ja olevansa "vailla omaa paikkaa". Nämä kirjeet avasivat osaltaan erinomaisen näkökulman suomenkielisen siirtoväen oloihin ruotsinkielisillä alueilla sekä heidän asuttamiseensa liittyvistä vaikeuksista.
Kirja jakaantuu neljään osioon, joista kukin ruotsinkielisiä kuntia sisältävä alue eli Pohjanmaa, Varsinais-Suomi sekä Uusimaa** ovat omina kokonaisuuksinaan. Pääasiallisina kirjoittajina toimi minun lisäkseni VTT Olli Kleemola, joka johti tutkimusprojektia. Pohjanmaan osuus on FL Heli Teittinen ja FM Pentti Mäkelän käsialaa, lukuunottamatta tilastollista tutkimusosuutta sijoitussuunnitelmasta ja sen toteutumisesta, jonka minä laadin.
Teoksessa esitellään neljäntenä lukuna paljon puhutun, mutta harvinaisen vähän ymmärretyn kielipykälän synty sekä vaikutus. Tämä pykälä rajoitti suomenkielisen siirtoväen asuttamismääriä ruotsinkielisiin kuntiin, mutta ei kokonaan estänyt sitä. Kielipykälä oli hyvin pitkän ja vaikean poliittisen väännön lopputulos, ja kun kielipykälä oli saatu maanhankintalakiin oli sen sanamuoto ja käytännön merkitys vielä suuremman väännön alaisena. Juuri tästä johtuen jopa korkeakoulutetut henkilöt esittävät täysin paikkansapitämättömiä väitteitä kielipykälästä. Alla esimerkiksi Alpo Rusin kirjoitus Turun Sanomissa 2.8.2023, jonka mukaan ruotsinkielisiltä alueilta ei lohkottu laisinkaan maata suomenkieliselle suurtoväelle (kirjoitimme vastineen). Tutkimuksen yhteydessä oiotaan myös useita viimeaikaisen Karjala-tutkimuksen yhteydessä esitettyjä perättömiä väitteitä.
 |
| Turun Sanomat 2.8.2023 |
Jokaisesta ruotsinkielisestä kunnasta on teoksessa liitteissä taulukot, jotka kertovat niille laaditun sijoitussuunnitelman, eli kuinka paljon mitäkin asutettavaa ryhmää (suomenkielinen siirtoväki, suomenkieliset evakkokalastajat, Porkkalasta evakuoidut ruotsinkieliset) kuntaan piti asuttaa, minkä lisäksi luodaan katsaus asutuksen toteutumiseen erilaisten lähteiden avulla. Tilanne eri kunnissa vaihteli suuresti, ja toisinaan kuntiin syntyi karjalaisvähemmistöjä kunnista, joiden asukkaita ei lainkaan pitänyt tulla alueille. Esimerkiksi Taalintehtaalle Dragsfjärdiin syntyi yli sadan värtsiläläisen yhteisö, ja heille myönnettiin maanhankintalain nojalla tiloja ja tontteja.
Useista eri lähteistä on kerätty kuntiin muuttaneiden kokemuksia asutustoiminnasta, ja tässä on myös pyritty ajalliseen syvyyteen, eli olosuhteiden arvioimiseksi on käytetty niin aikalaislähteitä (sanomalehdet, viralliset raportit, kirjeenvaihto 1944–1950) kuin myöhempiä muisteluita ja haastatteluja. Varsinais-Suomen osalta onnistuimme ennen vuotta 2020 haastattelemaan useita yhä elossa olevia evakoita, mutta Uudenmaan alueen haastattelut esti koronaepidemian puhkeaminen. Esimerkiksi Nauvon alueen ruotsinkielisten erityisen ystävällisestä suhtautumisesta Karjalan evakoita kohtaan on todisteita niin aikalaiskirjoituksissa kuin haastateltujen informanttien kokemuksissa.
Asutustoimintaa tutkitaan lisäksi prosessina, eikä pelkästään aikomusten ja lopputuloksen kautta. Siirtoväen määrä kunnissa saattoi heitellä vuosina 1944–1950 hyvin rajusti suuntaan ja toiseen. Samoin yksi karjalaisryhmä saattoi kunnan sisällä korvautua parin vuoden aikana toisella karjalaisryhmällä. Teoksessa tuodaan esille työpaikkatarjonnan, koulutusmahdollisuuksien, tilojen elinkelpoisuuden sekä kaupungistumisen vaikutus evakoiden tekemiin valintoihin. Evakot olivat vapaita kansalaisia, eivät alamaisia, jotka tekivät sodan jälkeisessä Suomessa valintojaan useita eri tekijöitä punniten.
Karjalaisten ruotsinkielisissä kunnissa kohtaamaan myötämielisyyteen ja syrjintään kiinnitetään luonnollisesti huomiota. Erot täysin vierekkäisissä kunnissa saattoivat olla rajuja: toisessa paikallisten kanssa järjestettiin tervetulojuhlia, toisessa taas vaadittiin siirtoväen poistamista kunnasta likimain pakkokeinoin. Näitäkin ilmiöitä käsitellään pidempinä prosesseina, ja asenteiden muutokset ajan kulumisen myötä tuodaan esille. Usein vuodelta 1948 peräisin olevat raportit kunnista kertovat karjalaisten ja paikallisten hyvistä tai "tyydyttävistä" keskinäisistä suhteista, mutta 1945 raportit ovat synkempää luettavaa.
Tietyistä erityisalueista, kuten Karjalan kalastajaväestöstä, Koiviston ja Säkkijärven kunnista sekä ruotsalaisraivauksista on kirjassa itsenäiset tietoikkunat. Näissä käydään tiivistetysti käpi yksittäisia maanhankintalakiin, Karjalaan sekä asutustoimintaan liittyviä seikkoja, jotka linkittyvät useisiin tutkimuksen osa-alueisiin.
Miksi hankkia tämä kirja?
Ensinnäkin se tarjoaa ensimmäisen todella laajan, kuntakohtaisen ja vertailevan tutkimuksen karjalaisesta siirtoväestä. Tätä ennen tutkimustulokset ovat usein esitelty läänikohtaisesti, jolloin maantieteellisestä laajan ja varioivan alueen tulokset tiivistetään liiaksi, tai sitten julkaisu koskee ainoastaan yhtä kuntaa tai yhtä karjalaisryhmää. Usein myös turvaudutaan pelkkiin tarinoihin, jolloin yksittäiset ihmiskohtalot yleistetään käsittämään laajoja ihmisryhmiä.
Toiseksi, teos on ensimmäinen joka käsittelee sijoitussuunnitelmia ja niiden toteutumista tarkkaan. Usein sijoitussuunnitelmat esitetään ylimalkaisesti ylhäältä annettuina, eikä ymmärretä niiden olleen pitkien neuvottelujen lopputulos.
Kolmanneksi, kirja oikoo lukuisia historiallisia myyttejä, eikä pelkästään klassista "ruotsinkieliset alueet vapautettiin asutustoiminnasta" hokemaa.
Neljänneksi, teoksessa käytetään aikaisemmin likimain kokonaan hyödyntämättömiä lähteitä useista eri arkistoista, kuten esimerkiksi Kansallisarkiston toimipisteissä säilytettäviä siirtoväentarkastajien kertomuksia. Jostain syystä esimerkiksi niinkin yksinkertainen ja selkeä lähde kuin siirtoväen lukumääräluettelot kunnissa ovat jääneet lähes täysin käyttämättä, ja nämä tiedot on kerätty muista lähteistä tai hyvin epäluotettavista väestölaskelmista (joita kritisoitiin jo omana aikanaan). Olen tähän mennessä törmännyt ainoastaan yhteen kuntahistoriateokseen, jossa näitä luetteloita on käytetty ensisijaisena lähteenä.
Viidenneksi, kirja toimii hyödyllisenä hakuteoksena siirtoväestä, pakolaisista yms. tutkimusta tekevälle, koska yhden kunnan perustiedot löytyvät tiivistetyssä muodossa.
*selkeyden vuoksi kirjoitan tässä kirjoituksessa jatkossa pelkästään "ruotsinkielisistä kunnista". Teknisesti ottaen ruotsinkielisissä kunnissa yli 90 % asukkaista puhui äidinkielenään ruotsia, kun taas 11–89 % kieliosuuksilla kyseessä olivat kaksikieliset kunnat.
** Kymin lääniin kuulunut kaksikielinen Pyhtää on osa Uudenmaan osiota, kirjoittajan huom.
